Balkanin ruutitynnyri kytee jälleen

Aloitan tämän aamun blogimerkintäni katsauksella 111 vuoden taakse. Silloin Itävallan kruununprinssi Frans Ferdinand ja hänen vaimonsa Sophie murhattiin 28. kesäkuuta 1914 Itävalta-Unkariin tuolloin kuuluneessa Sarajevossa, Bosniassa. 

Syynä oli se, että Bosnian serbit halusivat liittyä Serbiaan ja toteuttivat tätä pyrkimystä poliittisen murhan avulla. Sen seurauksena Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle 28. heinäkuuta 1914. 

Serbia sai pian liittolaisekseen Venäjän ja Itävalta-Unkari Saksan, joka välttääkseen kahden rintaman sodan hyökkäsi Ranskaan Belgian kautta. Tämä taas johti Iso-Britannian liittymiseen mukaan sotaan, josta näin muodostui ensimmäinen maailmansota. Siinä menetti henkensä noin 16 miljoonaa ihmistä.

* * *

Eläköityneen kenraalimajuri Harri Ohra-ahon tuore kolumni varoitti suomalaisia Balkanin kytevästä ruutitynnyristä. Hänen mukaansa Bosnia ja Hertsegovina horjuu syvän kriisin reunalla, jonka ytimessä on liittovaltion toisen osan eli Serbitasavallan presidentti Milorad Dodikin toiminta serbien itsenäistämiseksi. 

Dodikin johdolla Serbitasavalta on säätänyt lakeja, jotka estävät valtion viranomaisten toiminnan alueellaan. Lisäksi hänen hallintonsa on vaatinut serbeille omaa perustuslakia, joka olisi askel Bosnia ja Hertsegovinan hajoamiselle kahdeksi valtioksi. 

Taustalla on varsinaisen Serbian ja sen takana lymyilevän Venäjän vahva tuki - ja ikävä kyllä joukkoon on liittynyt myös EU-maa Unkarin presidentti Victor Orbán, joka on lähettänyt erikoisjoukkojaan harjoittelemaan serbien kanssa. Toisin sanoen kyse on osasta Vladimir Putinin laajempaa strategiaa, jonka pyrkimyksensä on siirtää läntisen Euroopan huomio Ukrainasta Balkanille.

Toistaiseksi tilanne on kuitenkin rauhallinen ja suurin osa niin bosniakeista, kroaateista kuin serbeistäkin toivoo vakautta ja näkee tulevaisuutensa EU:ssa, eikä Dodik saa yksimielistä kannatusta edes Serbitasavallan alueella. Mutta kuten hyvin tiedetään, ihmisten näkemyksiin on helppo vaikuttaa sopivalla propagandalla. 

* * *

Meidän suomalaisten kannalta asia on monella tavalla merkittävä. Ensinnäkin jokainen Putinin sotilaspoliittinen voitto lisää riskiä siitä, että Venäjä testaisi jonkun NATO:on kuuluvan rajamaan sotilaallista valmiutta tarkoitukseen sopivalla erikoisoperaatiolla. Ei ehkä välttämättä juuri Suomen rajalla, mutta luultavimmin kuitenkin lähialueillamme. 

Toiseksi Bosnia-Herzegovina on ollut yksi humanitaarisen maahanmuuton kulkuväylä, joten sen joutuminen sekasorron kohteeksi saattaisi hyvinkin lisätä EU:n alueelle saapuvia ihmisvirtoja. Ja sen seurauksena edistää niistä eniten kärsivien EU-maiden - kuten Saksan, Ranskan, Hollannin tai Ruotsin - sisäistä epävakautta. 

Näistä syistä Ohra-aho päätti kolumninsa toiveeseen, jonka mukaan "Euroopan on siksi toimittava viisaasti mutta päättäväisesti. Sanoista on siirryttävä tekoihin: lisää tukea Bosnian rakentaville voimille, selkeä viesti separatismia vastaan ja konkreettisia askelia kohti Nato- ja EU-integraatiota. Vakaus ei synny itsestään, ja Balkanilla sen arvo ymmärretään usein vasta silloin, kun se on jo menetetty."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Edistivätkö Saksan vaalit Ukrainan sodan jälkeen uhkaavaa pohjoista erikoisoperaatiota?
Putin odottaa Trumpin valtaannousua tietämättä, mitä diilimestari tarjoaa?

Paavo Rautio osoittaa syvällistä ymmärtämättömyyttä

Turvapaikkapolitiikan seurauksista

Helsingin Sanomat julkaisi sekavan uutisen siitä, kuinka Unkari on sulkenut Kroatian vastaisen rajansa ja perustanut sinne kaksi transit-aluetta, joissa voi tehdä turvapaikkahakemuksia. Uutisen mukaan Unkari tulee myös hylkäämään useimmat hakemukset, koska tulijat saapuvat Serbian kautta, jota Unkari pitää (aivan oikein) turvallisena maana.

Uutisen sekavuudesta huolimatta siitä selviää, että Unkari ei ole estämässä turvapaikkaa tarvitsevien saapumista Eurooppaan vaan ehkäisemässä elintasoshoppailua. Hakemuksethan olisi pitänyt jättää jo ennen Unkariin tuloa.

Unkari tarjoaa myös esimerkin Suomelle. Kaikki Tornioon tulevat kehitysmaalaiset ovat varmuudella tulossa Ruotsista, jota ainakin vielä voi hyvin pitää turvallisena maana. Niinpä myös Suomen tulee käännyttää sitä kautta saapuvat takaisin, koska heillä ei Suomeen saapuessaan ole tarvetta turvapaikalle. Sellainenhan heille on tarjolla jo Ruotsissa.

Edelle kirjoitettu unkarilainen logiikka ei jostain syystä kelpaa sen enempää Suomelle kuin koko EU-tason päättäjillekään. Sen seurauksena olemme luoneet valtavan ihmissalakuljetus- ja vastaanottobisneksen.

Samalla rauhalliset eurooppalaiset yhteiskunnat ovat joutuneet nopean muutoksen tilaan. Sen lopputulemaa ei tiedä kukaan - arviot vaihtelevat ennennäkemättömistä hyödyistä taloudelliseen ja inhimilliseen katastrofiin.

Valitettavasti turvapaikanhakuruljanssin taustalla on vakava demografinen kriisi, eli Afrikan ja Lähi-idän maiden väkiluvun valtava kasvu, jonka seurauksena alueen maiden talouskavu ei kykene parantamaan ihmisten elinolosuhteita. Siten myös pakolaisongelman ratkaisu löytyy tuon demografisen kriisin ratkaisemisen kautta.

Ongelma on siis tiedossa, mutta valitettavasti ratkaisu ei. Auttaisiko kehitysavun suuntaaminen pelkästään tyttöjen koulutukseen? Tai ehkä sen kytkeminen kokonaan Kiinan yhden lapsen politiikan mukaiseen väestöohjelmaan? Tai jokin muu vielä dramaattisempi toimi?

Joka tapauksessa on selvää, ettei tulijatulva kehitysmaista tule loppumaan ennen väestönkasvun hiipumista. Sitä ennen me suomalaiset voimme säädellä tänne tulevien tulvaa vähentämäjllä maamme houkuttelevuutta.

Minun käsitykseni mukaan tulijamäärän vähentämiseksi meidän olisi ensimmäisenä luovuttava tulijoiden vastikkeettomasta tuesta. Siten esimerkiksi turvapaikan saaneiden sosiaalituen vaihtaminen muutamaan hehtaariin edullisesti vuokrattua valtion tiluksista lohkaistua metsämaata sekä rakennus- ja pellonraivauslupaan toimisi varmasti tulijoiden määrää vähentävänä tekijänä. Samoin heidän sijoittamisensa valmiiseen mutta hylättyyn maaseudun pientilaan. Toimenpidettä voisi perustella Karjalan evakkojen asutusohjelmalla, joka aikanaan osoitti toimivuutensa.

Niin tai näin. Euroopan Unionin on tehtävä nykyiselle kansainvaellukselle jotain tai vaihtoehtoisesti hyväksyttävä Euroopan perusteellinen muuttuminen tämän ja seuraavien sukupolvien aikana. Jos mitään oleellista ei tehdä, tulee kehitysmaalaisista ensin kasvava vähemmistö ja myöhemmin enemmistö. Sillä taas, kuten edellä todettiin, on seurauksia, joista kukaan ei voi olla varma.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pakolaispolitiikan parsimisesta
Kun minä kuolen...
Islamilainen utopia

Paavo Rautio osoittaa syvällistä ymmärtämättömyyttä

Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Rautio varoittelee monokulttuurisesta yhteiskunnasta. Kirjoitus on sikäli mielenkiintoinen, että se mainitsee esimerkkejä joihin voi tarttua. Tarkastellaan siis niitä.

Ensin Rautio rakentaa olkiukon ja ilmoittaa monokulttuuria Suomeen haluavien vaativan jonkinlaista heimoluonteista yhteiskuntaa, jossa vallitsevat tietyt stereotyyppiset ihanteet. Minä en tunnista tässä omaa ajatteluani: minä kaipaan avointa yhteiskuntaa, jossa vallitsee siltä osin yhteiset tavat, käytännöt, arvot ja tavoitteet, ettei eri väestöryhmien välille synny liiallista vastakkainasettelua olivat nämä osapuolet sitten varallisuuteen, etniseen taustaan tai mihin tahansa muuhun perustuvia. Näin tekee myös maahanmuuttokriittisten ihmisten ylivoimainen enemmistö.

Sitten Rautio ottaa esimerkiksi Jugoslavian hajoamissotien ajalta kroaatin, joka oli äärimmäisen kansallismielinen. Vastapuolekseen tämä sai yhtä kansallismielisen serbin, joka pani kovan kovaa vastaan.

Lopputuloksen tiedämme ja, toisin kuin toimittaja Rautio ilmeisesti kuvittelee, se alleviivaa monikulttuurisen yhteiskunnan nurjimpia puolia. Ja toimiii varoittavana esimerkkinä suomalaisille nykyisen kehitysmaista suuntautuvan kansainvaelluksen pyörteissä. Me emme voi vastaanottaa Suomeen enempää tulijoita kuin pystymme integroimaan yhteiseen arvomaailmaamme.

Seuraavaksi Rautio mainitsee minulle tuntemattoman ruandalaislehden, joka nostatti maan hutujen etnistä ylemmyyttä hallitsevia tutseja kohtaan. Tuloksena oli yksi kaikkien aikojen mittavimmista kansanmurhista. Myös se osoittaa monikulttuurisen yhteiskunnan riskit.

Kolmanneksi Rautio väittää Suomen jo olevan monikulttuurinen. Sitä se on ruotsalaisvähemmistöineen ollut aina. Siitä ei ole kuitenkaan seurannut monikulttuurille tyypillistä kaaosta, sillä sekä suomen- että ruotsinkieliset ihmiset ovat jakaneet samanlaiset arvot ja tavoitteet.

Maamme suomen- ja ruotsinkielisten kulttuurien suhteesta kannattaisikin ottaa oppia, sillä viime vuosina Suomeen tulleista kehitysmaalaisista syntyneet väestöryhmät eivät ole aina omaksuneet suomalaisen yhteiskunnan kanssa yhteensopivia arvoja ja käytänteitä, kuten pizzerioiden reviirikiistat, uskonnollis-poliittiset ääri-ilmiöt tai naisiin kohdistuva seksuaalirikollisuus osoittavat.

Mikäli tilanne jatkuu tällaisena jatkossakin, kasvaa yhteiskunnastamme kulttuuris-etniseen jakoon perustuva monikulttuurinen helvetti, jollainen on jo syntymässä länsinaapuriimme. Siksi Suomessa on syytä ottaa aikalisä ja keskittyä uusien humanitaaristen tulijoiden ottamisen sijasta aiemmin tulleiden integroimiseen suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tästä syystä esitän niin Rautiolle kuin muillekin suomalaisille tulijoiden määrän rajaamista sellaiseksi, että onnistumme integroimaan heidät yhteiskuntaamme. Mitä tuloksellisempi kotouttamispolitiikka, sitä useammalle kehitysmaalaiselle voimme suoda uuden elämän Suomessa.

Lopuksi Rautio ottaa malliksi Pohjois-Korean. Siltä osin olen hänen kanssaan samaa mieltä, että se taitaa tosiaankin olla monokulttuurinen. Mutta se Rautiolta jää huomaamatta, että monokulttuurisuuden ohella maa on suljettu ja suunnitelmataloutta noudattava diktatuuri. Juuri ne ovat monokulttuurisuuden sijasta syynä maan alennustilaan.

Eikö Rautio ole huomannut, ettei Suomessa kukaan monikulttuurista kehitystä vastustava halua sen enempää maan sulkemista, suunnitelmataloutta kuin diktatuuriakaan? Ilmeisesti ei, vaan hän on tullut kirjoittaneeksi aiheesta, josta ei ymmärrä mitään. Ja mikä vielä pahempaa, tästä ymmärtämättömyydestä johtuen hänen johtopäätöksensä ovat täysin vääriä sekä todellisuudessa että suhteessa hänen esittämäänsä todistusaineistoon.

Minulle Raution ajatuksenjuoksusta seurasi epätodellinen olo. Voiko toimittaja enää osoittaa syvällisempää ymmärtämättömyyttä vai onko Paavo Rautio tehnyt kaikkien aikojen pohjat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä tarkoittaa monikulttuurisuus?
Helsingin Sanomat kiihkoilee maahanmuutosta
Vesa Puuronen puhuu viisaita