Suomen perustuslakiin on tulossa mainita, joka tekee Suomen suhteesta Euroopan unioniin merkittävästi tähänastista tiiviimmän: maan jäsenyys Unionissa aiotaan nimittäin kirjata perustuslakiin. Se tarkoittaa kirjaimellisesti tulkittuna sitä, että jatkossa Suomen eroaminen Unionista onnistuu vain perustuslain säätämisjärjestystä noudattamalla, kun tähän asti siihen on riittänyt eduskunnan yksinkertainen enemmistö.
Asiaa aikanaan esitellyt edellinen oikeusministeri väitti kuitenkin toisin, Unionista eroamiseen ei hänen mukaansa ole tulossa muutosta. Siten asiaa esitelleen ministerin käsityksen ja lain kirjaimellisen tulkinnan välillä on ero. Käytännössä se, kumpi tulkinta on oikein, ratkeaa tarvittaessa vasta Suomen Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Oma veikkaukseni on se, että johtuen laillisuusperiaatteeseen läheisesti liittyvän täsmällisyysvaatimuksen kunnioittamisesta, valiokunta tulisi tehtävään jouduttuaan suurella todennäköisyydellä lukemaan lakia niin kuin se on kirjoitettu.
Oleellista nyt käynnissä olevassa lainmuutoksessa on se, ettei kukaan ole vaatinut Suomea tekemään tällaista muutosta. Mutta toki muutos voidaan tehdä, jos kerran niin halutaan ja toimitaan perustuslain säätämisjärjestyksessä. Siis aivan kuten nyt ollaan tekemässä.
Kyseessä on kuitenkin poikkeuksellisen merkittävä lakimuutos, etenkin nyt kun EU:n tulevaisuus näyttää aiempaa sumeammalta. Siksi olisi hienoa jos kansakuntaa vielä ennen asian lopullista päätöstä informoitaisiin muutoksen eduista ja mahdollisista haitoista. Sekä käytäisiin niin eduskunnassa kuin tiedotusvälineissäkin vapaata ja argumentteihin perustuva keskustelua. Näin kansakin saisi käsityksen tekeillä olevan muutoksen siunauksellisuudesta.
Toinen tärkeä asia.
EU:n ulkoministerit pitivät juuri kokouksen Puolassa - odotetuin, mutta huonoin tuloksin. Kreikan kriisi ei yhtään helpottanut, vaan maan ajautuminen kohti velkakriisiä jatkuu entiseen malliin. Tilanteen ovat todenneet niin markkinavoimat, kuin sekä akateemiset että käytännön taloustietäjät. Suomen Pankin Erkki Liikanenkin vaati jo luottoja antaneiden pankkien pääomittamista, todeten vastuun olevan omistajilla, ei veronmaksajilla. Käytännössä vain veronmaksajat voivat kuitenkaan tämän vastuun kantaa - ja nyt käydään taistelua siitä, osallistuvatko pääomittamiseen omistajien sijasta/lisäksi vain pankkien kotimaiden vai koko EU:n veronmaksajat.
Tilanteeseen käytännössä osaton Suomi, jonka rahalaitokset eivät ole lainoittaneet Kreikan velkaantumista, on ymmärrettävästi vaatinut rahojensa turvaksi vakuuksia. Ne ovat kuitenkin vastatuulessa, sillä niistä vaaditaan hintaa. Siis haloo!?!? Onpa törkeää!
Jos EU-maat haluavat Suomen avusta mitään hintaa, pyydän Urpilaista tai Kataista ystävällisesti toteamaan, että "selvittäköön riskejä ottaneiden pankkien kotimaat kriisin sitten ilman Suomen rahoja, ellei apu kerran kelpaa". Näin yksinkertaista se on - niin kauan kuin rahat ovat suomalaisilla itsellään. Tämän sanomiseksi maan hallitus tarvitsee koko kansan ymmärryksen ja tuen!
Kolmas tärkeä asia.
Suomessa on epäilty tapahtuneen pitkästä aikaa ensimmäinen terrorismirikos. Maamme on siten astunut uuteen aikaan suhteessa kansalaisten turvallisuuteen. Tai oikeastaan tavallaan palaamassa rauhattomalle 1920-luvulle, jolloin Lapuan liike terrorisoi eri tavalla ajattelevia.
Tuolloinen terroritoiminta pääsi eskaloitumaan kun siihen suhtauduttiin aluksi ymmärtäväisesti, eikä laittomuuksiin puututtu ajoissa. Lapualaisten terrori loppui vasta 1930-luvun alussa kun osin tämän terroriliikkeen tuella valtaan päässyt presidentti Svinhufvud petti tukijansa, ja sai järjen palaamaan yhteiskuntaan. Tästä oppineena luulisi nykyisen eduskunnan tarttuvan alkamassa olevaan terrorismiongelmaan mitä pikimmin ja pohtivan tarkasti, miten terrorismikehitys saadaan tällä kertaa pysähtymään nopeasti.
***
Huolimatta edelle hahmotelluista poikkeuksellisen suurista ja kauaskantoisista asioista on suomalaisen poliittisen keskustelun keskiöön viime ja tällä viikolla asemoitunut perussuomalaisen kansanedustajan Jussi Halla-ahon huonosti muotoiltu facebook-teksti, jonka kirjaimellisella tulkinnalla mies saatiin demonisoitua räiskyvin sanakääntein fasismin ihailijaksi ja hänen kanssaan samanmieliset suorastaan peruspelkureiksi. Näin siitä huolimatta, että hän selitti tarkoituksensa heti väärinkäsityksen tultua ilmeiseksi.
Asia näytti jo hiukkasen laantuvankin, kunnes poliittisia irtopisteitä lähti etsiskelemään entinen pääministeri ja nykyinen presidenttiehdokas Paavo Lipponen. Hän ymmärsi joko tahallaan tai tahattomasti väärin Halla-ahon tekstin ja lähti hyökkäämään luomaansa olkiukkoa vastaan heinähanko tanassa niin jyhkeästi kuin jo varhain senilisoitunut ja ylimielinen entinen valtakunnansalaisuuksien vuotaja vain voi tehdä. Täytyy myöntää, että olin vaikuttunut vanhan miehen performanssista.
Vaan eipä aikaa, kun myös toinen entinen pääministeri, Mari Kiviniemi, päätti lähteä samoille apajille. Valitettavasti hänen pasmansa olivat, vaikka se mahdottomalta tuntuukin, vielä Lippostakin pahemmin sekaisin. Tämän osoitti se, että hän suorastaan vaati perussuomalaisia soutamaan "pois kansanvallan sameilta vesiltä". Siis mitä, vaatiiko Kiviniemi soinilaisia luopumaan demokratiasta?
Vai olisiko demokratian vastainen kutsu perussuomalaisille sittenkin harmiton lipsahdus? Ehkä Kiviniemi tarkoitti Halla-ahon ja hänen lähipiirinsä kannattavan sotilasjunttaa. Tämä tulkinta kuitenkin johtaa ojasta allikkoon, sillä näin ymmärtämällä Kiviniemi siis edelleen väittää Halla-ahon ehdottaneen sotilasjunttaa Kreikalle, vaikka tähän mennessä kaikille olisi pitänyt jo tulla selväksi, että Halla-aho vain totesi demokraattiselle yhteiskunnalle olevan vaikeaa toteuttaa ikäviä päätöksiä. Tämänhän Kreikan tapahtumat ja Jyrki Katainen ovat juuri todistaneet.
Kiviniemen lausahdus voidaan siis tulkita kolmella tavalla. Joko hän pitää kansanvaltaa edelleen pahana, valehtelee tietoisesti tai on tietämätön asiasta johon kuitenkin näkee tarpeelliseksi ottaa kantaa. Olen aika hämmästynyt, ehkä lainkaan varma, mikä näistä vaihtoehdoista on nykyisen oppositiopoliitikon kannalta pahin.
Näyttää siis siltä, ettei tärkeiden asioiden kiertäminen ole johtanut poliittisten toimijoiden kannalta mihinkään hyvään. Siksi kaiken tämän jälkeen toivon ja pyydän suomalaisilta poliitikoilta ja medialta: tulkaa pois sieltä lillukanvarsista ja keskittykää Suomelle tärkeiin asioihin. Siis niihin, jotka uhaavat juuri nyt yhteiskuntaamme sekä meidän ja meidän lastemme tulevaisuutta!
Tosin Lipposen ja Kiviniemen ulostulojen jälkeen epäilen, että ehkä juuri heidän olisi kuitenkin paras pysyä kaukana tärkeistä asioista - ihan suomalaisten tulevaisuuden takia!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Metatason sanahelinää
Mitä on vihapuhe?
Pelin politiikkaa