Suosittua juuri nyt!

tiistai 21. lokakuuta 2025

Suomalaismedioiden on syytä ottaa Markku Ruotsilan vastine vakavasti

Iltalehdessä julkaistiin eilen mielenkiintoinen kirjoitus, jolla on valtava merkitys kaikkien suomalaismedioiden toimintaan. Tai ainakin pitäisi olla. 

Sen oli kirjoittanut filosofian tohtori ja dosentti Markku Ruotsila vastineeksi lehden kirjoitteluun koskien häntä itseään. Kommentti koski kahta IL:n julkaisemaa niin sanottua faktantarkastusta (yksi, kaksi), ja siinä väitetään – hyvin perustein – niiden olevan virheellisiä.

Samalla Ruotsila totesi, että "vasemmistolaista iskulauseiden litaniaa" sisältävät näkemykset eivät joudu suomalaisissa joukkotiedotusvälineissä koskaan faktantarkastetuksi ja epäilee, että se johtuu siitä, että "eivät tosin kyseiset iskulauseita tieteen ja tutkimuksen viitan alla levittävät menestyisi erityisen hyvin".

On syytä toivoa, että suomalaiset mediat ja niiden toimittajat ottavat vakavasti Ruotsalan vastineen ja katsovat peiliin. Mikäli sellainen itsensä tutkiskelu osoittaa, että omat poliittiset mielipiteet vaikuttavat heidän työssään esille nostamiensa näkökulmien – mikä on hyvinkin sallittua – lisäksi myös tosiasioiden valikoivaan käyttöön tai jopa niiden vääristelyyn – mikä on todettu epäsopivaksi journalistin ohjeiden kohdissa 7 ja 11 – olisi paikallaan tehdä ryhtiliike ja pidättäytyä jatkossa kaikenlaisen mis- ja jopa disinformaation levittämisestä. 

10 kommenttia:

  1. "olisi paikallaan tehdä ryhtiliike ja pidättäytyä jatkossa kaikenlaisen mis- ja jopa disinformaation levittämisestä."

    En pidätä hengeäni, että ym. tapahtuisi.

    VastaaPoista
  2. Ruotsilalta hyvä vastine.

    VastaaPoista
  3. Iltalehti ei tietenkään salli Ruotsilan kirjoituksen kommentointia.

    VastaaPoista
  4. Ruotsila puhuu asiaa ja sekös harmittaa näitä "hutkijoita" kun eivät pysty totuutta kumoamaan.

    VastaaPoista
  5. Valtamediassa nykyisin vähemmän toimittajia ja enemmän aktivisteja.

    VastaaPoista
  6. Valtamedia on sosiologisesti ottaen valtareviiri, eikä sille ole reaalimaailmassa vaihtoehtoa. Ihminen ei ole mikään järjellä tai tiedolla maailmaan orientoituva olento, vaan valtamedian toimittajatyttösten esimerkillisellä tavalla edustama puoliuskonnollisten uskontunnustajien "järjestäytymätön salaliitto" joka on oppinut alitajunnallisten vaistojensa pohjalta olemaan puuttumatta mihinkään yleistä uskonvarmuutta horjuttaviin "tosiasioihin".

    En ole itse poliittinen henkilö, vaikka läpi elämäni olen sellaiseksi leimautunut milloin minkäkin yleisestä "keskusteluilmapiiriä" heijastaneen torjuntatarpeen pohjalta. Olen imenyt omat oppini psykologian ja sosiologian klassikoilta, ja ymmärrän eurooppalaisen ajattelun jonkinlaisena historiallisena haaksirikkona, jossa "valistuksen" aatteet kääntyivät itseään vastaan miltei jo lähtökuopissaan. En usko poliittisiin jakoihin enkä ideologioihin, eikä min usta nillä saisi olla niinkään suurta valta-auktoriteettia kuin mitän me nykyisin aikalailla harhaisesti nille olemme valmiit antamaan.

    Kun ihmistä ei ymmärretä ihmisenä vaan jokaisella aikakaudella uskotaan poliittisiin "aatteisiin", historia totisesti vain toistaa itseään. Talousteokratia on noussut USA:n uudeksi tunnustukseksi, ja patriarkaattinenn narsisti suurvallan johtoon. Matriarkaattisen Venäjän johdossa on vastaavanlainen narsisti. Uusi suursota lähestyy kuin kello keskiyötä.

    Toimittelijat ja niin sanotut "asiantuntijat" työntävät omaa henkilöprofiiliaan esille ja kilpailevat kitkerästi näkyvyydestä. Sillä ei todellakaan "tosiasioita" tavoitella. Juuri täysin epäpoliittisten silmälasien läpi luettuna tuollaiset artikkelit saavat aatteellisen taistelutahdon sijasta mielen vain masentumaan.

    VastaaPoista
  7. Hienoja huomioita Markku Ruotsilalta ja varmaan ihan oikeita. Sitä en kuitenkaan ymmärrä näiltä Trump-uskovaisilta, jotka suoraan sanoen kuolaavat Trumpin perään. Kaikki mitä Trump sanoo tai tekee on suoranaista kultaa tai hunajaa. Onko mm. Ruotsila löytänyt Trumpin toiminnasta yhtään virhettä. Jos on, niin joku voisi kertoa, missä hän on niin maininnut. Nytkin Trump taitaa tehdä juuri niin kuin Putin haluaa ja sekin on Trump-uskovaisten mielestä mahtavaa, upeeta jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin että viimeksi kun Trump puhui kun Ukrainan "presidentti" tuli tapaamiseen, kertoi tälle että ei Ukrainassa mitään sotaa ole, vaan kyse on Venäjän erikoisoperaatiosta. Herää kysymys, että taitaa ryssillä olla arkaluontoista materiaalia Trumpista jolla saadaan olemaan ko ukko venäjän kaikukoppana.

      Poista
  8. Vasemmisto olisi jo kauan sitten katsonut peiliin jos se kykenisi sellaiseen, mutta jostain syystä se ei kykene itsekritiikkiin lainkaan.
    Vielä siinäkin kohtaa jossain ei-niin-kaukana tulevaisuudessa kun lännessä ollaan menty pahasti ryteikköön, he onnistuvat vakuuttamaan itsensä omassa narratiivissaan, että sekin oli jotenkin oikeiston vika.

    VastaaPoista
  9. Ruotsilan teksti on tarkoitukseella harhaanjohtavaa. Monen asian oikeellisuuteen on vaikea ottaa kantaa koska lähteitä ei ole tai ne ovat epämääräisiä.

    Aloitetaan tuosta abortista. Tuo Dilation and Extraction menetelmä kehitettiin aivan poikkeutapauksiin aborteissa ja sen käyttö oli jo ennen liittovaltion kieltoa harvinaista. Jos mahdollista, menetelmässä käytettiin jotain kemikaalia sikiön elintoimintojen pysäyttämiseen. Menetelmä kiellettiin tosiaan vuonna 2003, poisrajaten tapaukset, joissa ei ole muuta keinoa äidin hegen pelastamiseksi. Toisin kuin Ruotsila väittää, osavaltiotasolla ei tätä menetelmää tietääkseni sallita ja liittovaltion lainsäädäntö menee muutenkin osavaltion edelle. Näin ainakin tietääkseni ja tekoäly vakuuttaa samaa, mutten USA:n lainsäädäntö tarkasti tunne.

    https://www.congress.gov/bill/108th-congress/senate-bill/3

    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/2585388/

    Ruotsila sanoo tekstissään, että 70-80 % amerikkalaisista vastustaa aborttia, mutta lähteenä tähän hän on käyttänyt abortin vastaista lobbausjärjetöä, jonka datan keruu ei ole selvä. Eikä sitä hänen kaikki omatkaan lähteensä (NRP) tue. Paljon riippuu kysymyksen asettelusta, mutta enemmistö abortin kyllä sallii.

    https://www.npr.org/2023/04/26/1171863775/poll-americans-want-abortion-restrictions-but-not-as-far-as-red-states-are-going

    https://www.pewresearch.org/religion/fact-sheet/public-opinion-on-abortion/

    https://apnorc.org/projects/support-for-legal-abortion-remains-strong

    Ruotsila kertoo, että Yhdysvalloissa ainakin yhdeksän ihmistä on kuollut vuonna 2025 äärivasemmiston murhaamana ja äärioikeiston nolla.

    Hän kertoo lähteekseen CSIS:n, mutta kyseinen pulju ei näin sano, vaan toteaa, että Melissa Hortmanin ja hänen puolisonsa murha oli selvä oikestoradikaalitapaus. En tiedä, keihin yhdeksään vasemmiston uhriin hän viitta, eikä näytä CSIS:kään tietävän.

    https://www.csis.org/analysis/left-wing-terrorism-and-political-violence-united-states-what-data-tells-us

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!