Suomen historian kurjin aika

Tämä on neljäs osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kolmannessa kirjoituksessa kuvasin, kuinka talonpojat nousivat kapinaan pelätessään joutumista maaorjiksi, mutta hävisivät taistelunsa ja menettivät samalla lopullisesti aiemmin vahvan asemansa suhteessa aatelistoon. 

Nuijasodan jälkeen Ruotsissa nousi valtaan Kaarle-herttua lyötyään Stångebron taistelussa kuningas Sigismundin. Kuninkaana nimeä Kaarle IX kantanut valtias pystyi valtakaudellaan vielä pitämään aatelin vallanhimon kurissa, mutta hänen yllättävän kuolemansa jälkeen vuonna 1611 tilanne muuttui. 

Silloin ylhäisaatelille tuli tilaisuus nostaa valtaan alaikäinen Kustaa II Aadolf, jonka päätökset alistettiin sen itsensä hallitseman valtaneuvoston ja niin ikään käytännössä ylhäisaatelin ohjaamien valtiopäivien hyväksyttäväksi. Samalla kuningas sidottiin käytännössä aateliston etuoikeuksien ajajaksi, minkä seurauksena hänen asemansa muuttui tavallaan ensimmäiseksi vertaistensa joukossa. Sen seurauksena myös kuninkaan kannatti ajaa ylhäisaateliston etuja.

Tämä kehitys johti siihen, että valtakunnan maaomaisuudesta peräti 63 prosenttia joutui aatelin valtaan ja vastaavasti tavallisen talonpojan ja jopa alemman aatelin asema heikkeni entisestään. Näitä kuitenkin tarvittiin jonkinlaiseksi ylhäisaateliston etuoikeuksien siunaajaksi luotujen valtiopäivien edustajiksi.   

Aatelille varattiin pian myös yksinoikeus korkeimpiin virkoihin, joita sen jälkeen perustettiin ripeään tahtiin. Näin valta, laki ja vauraus maassa siirtyivät ylimmän aatelin haltuun samalla kun kansaa lähempänä olevat pitäjänkokoukset menettivät merkitystään. 

Maaorjuudelta pohjoisen talonpojat kuitenkin välttyivät, koska harvaan asutussa pohjoisessa sellaisia ei tarvittu. Näin siksi, etteivät sen pienet asutuskeskukset pystyneet houkuttelemaan eteläisempien kaupunkien tapaan ympäröivän maaseudun väestöä, eikä näiden turpeeseen sitomiselle siten ollut tarvetta. 

Niinpä suomalainen - ja ruotsalainen - talonpoika sai pitää muodollisesti vapaan asemansa, mutta heidän tosiasiallisesta ahdingostaan kertoo selvää kieltänsä maan taloluvun ja kylvömäärien pienentyminen - kasvamisen sijaan - vuosien 1570 ja 1660 välillä. Lisäksi rahvasta rasitettiin suurvallan väenotoilla, joita aateliset kohdistivat sekä omien läänitystensä hankaliin aineksiin että omien tilustensa naapuritiloihin voidakseen lunastaa ne miesten loppuessa omaan hallintaansa.   

Samalla tavalliseen kansaan kohdistettiin ennennäkemättömän voimakas kuri. Sen seurauksena ilmaantui monenlaisia lieveilmiöitä kuten vauraimpien talonpoikaisalueiden noitavainot, herännäisliikkeet ja vähintään neljänneksen tai jopa kolmanneksen Suomen väestöstä tappaneet nälkävuodet. Jälkimmäisten tuhoisuuden syynä oli hyvin tunnetun pienen jääkauden lisäksi maaseudun köyhyys, joka heikensi kansan mahdollisuuksia selvitä huonoista satovuosista. 

Sitä paitsi aatelisten hallitsemasta Suomesta vietiin jopa pahimpina nälkävuosina viljaa ulos sen sijaan, että sitä olisi tuotettu pelastamaan nälkää näkeviä. Samalla Itämeren itärannan kaupungit näivettyivät merkantilististen aatteiden luoman Tukholmakeskeisen kauppajärjestelmän takia. 

Talonpoikien asemaa heikensivät suureksi sotaleiriksi kehittyneen Ruotsin väenottojen lisäksi jatkuvia sotia käyvän armeijan rahantarve. Sitä todella tarvittiin, sillä sodankäyntiin kului noin puolet valtion tuloista. Sodasta puolestaan hyötyi aatelisto, koska se tarjosi sotilassäädylle monenlaisia etuja oman uran edistämisestä maaomaisuuden kartuttamiseen. 

Kaiken kaikkiaan ylhäisaatelin kausi oli tavallisen suomalaisen kannalta ylivoimaisesti historian kurjinta aikaa, mutta juuri siihen oli piilotettuna myös tuon kauden tuho, koska aatelin loputon vallan- ja rikkauksien himo jatkuvine sodankäynteineen johti vähitellen - mutta väistämättä - koko valtakunnan heikkenemiseen ja lopulta jopa puolustuskyvyttömyyteen vihollisten edessä. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kun suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä
Juhlaraha tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle
Miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan?