Juhlaraha tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle

Suomen Rahapaja ja valtiovarainministeriö julkaisevat juhlarahan tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden teemalla. Hieno juttu: harvoin on ehdotettu näin hyvin Suomelle ja suomalaisille sopivaa juhlarahaa!

Ajatelkaas!

Meillä on pitkät perinteet ihmisarvon kunnioittamisesta. Meillä ei talonpoikaa ole koskaan pakotettu maaorjuuteen, vaan hän säilytti itsenäisyytensä jopa läpi ankaran Ruotsin suurvalta-ajan. Tosin hiuksenhienosti, mutta kuitenkin. Ja pian Suomen itsenäistymispyörteiden selvittyä kaikki "valtiovalta siirrettiin kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta". Kaikki kansalaiset siis julistettiin tasa-arvoisiksi.

Asian ainoana jollain tavalla "negatiivisena" seurauksena meikäläisellä lehdistöllä ei ole pureskeltavanaan kotimaisia merkittäviä kuninkaallisia uutisia, kuten syntymän perusteella eriarvoisiksi kansalaisensa luokittelevassa entisessä emämaassamme. Onneksi asia on kuitenkin ollut välttävästi ratkaistavissa uutisoimalla naapurimaan tulevista hallitsijoista, joskin vallattomista sellaisista.

Meillä on myös pitkä kokemus kielellisestä tasa-arvosta kahden kotimaisen kieliryhmämme välillä. Aiemmin virallisissa yhteyksissä kelvottomana pidetty suomenkielihän sai tasa-arvon ruotsinkielten rinnalla vuoden 1863 kieliasetuksen voimalla silloisessa autonomisessa Venäjän suuriruhtinaskunnassa. Sen seurauksena Suomessa on kaksi tasa-arvoista virallista kieltä, joista toista puhuu äidinkielenään vain noin viisi prosenttia väestöstä.

Huolimatta erimielisyyksistä tasa-arvon toteuttamisen muodoista, ei itse ruotsinkielen tasa-arvoista asemaa ole vaatinut poistettavaksi juuri kukaan, vaikka näin pieni kansallinen kielivähemmistö ei ainakaan kovin monessa muussa maassa ole päässyt nauttimaan samanlaisesta suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta. Viimeksihän samankaltaiseen asemaan yritti päästä noin kolmanneksen kielivähemmistö Latviassa.

Meillä myös naiset saivat äänioikeuden kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä Euroopassa. Heillä on kuitenkin edelleen miehiä noin kaksikymmentä prosenttia alempi palkkataso. Siitä itse työhön ja siitä suoriutumiseen liittymätön osuus on kuitenkin "vain" viisi-kuusi prosenttia - ei kovin häpeällinen luku suhteessa maailman muihin maihin, vaikka tasa-arvon nimissä sekin on luonnollisesti liikaa ja odottaa korjaamistaan.

Seksuaalisen vähemmistön tasa-arvon aitoutta Suomessa korostaa pienehkön puolueen ehdokkaana avoimesti homoseksuaalin Pekka Haaviston menestys viime presidentinvaaleissa, sekä seksuaalisen tasa-arvon ajajana osan poliittisista kannuksistaan hankkinut presidentti Tarja Halonen.

Maahanmuuttajien nauttimasta tasa-arvosta puolestaan kertovat maahanmuuttajataustaiset kansanedustajat, kuten Hella Wuolijoki. Tai Wilson Kirwan valinta vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi muutama vuosi sitten. Nämä ovat melkoisia tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden osoituksia suomalaiselta yhteiskunnalta ja kansalta.

* * *

Juhlaraha tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puitteissa on siis hieno idea. Kun vielä muistetaan, ettei mikään ole parempi mittari tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle kuin suhtautuminen vähemmistökieleen ja sitä puhuviin naisiin, voidaan todeta Suomen kansan pari päivää sitten korostaneen nyt suunnitellun juhlarahan osuvuutta oikein erityisesti.

Tarkoitan Pernilla Karlssonin valitsemista koko kansalle vapaassa äänestyksessä esittämään äidinkielellään laulun kaikkien suomalaisten puolesta Eurovision laulukilpailussa. Toivottavasti asian tämäkin puoli saa julkisuutta Euroviisujen televisioinnin aikana - ja osaltaan näyttää suomalaista esimerkkiä koko yhteistelle Eurooppallemme.

Minusta olisikin hienoa, jos juhlarahan suojelijaksi lupautunut väistyvä Tasavallan Presidentti Tarja Halonen nostaisi suomalaisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden esikuvaksi koko maailmalle. Kuten olen edelle kirjoittanut, ovat meidän kansamme saavutukset tällä alalla ainutlaatuisia, ja kelpaavat esikuvaksi koko kulttuuriristiriitojen ja epätasa-arvon repimälle maailmalle!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eva Biaudet tasa-arvon perässä
Integrointi ja rangaistukset - niistäkö apu toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan luomiseksi?
Sofi Oksanen menee maailmalle

Seppälä kertoi kasvuhormonin hyödyistä pikajuoksussa

Miksi doping-aineita käytetään urheilussa? No tietenkin kilpailuedun saamiseksi kilpakumppaneihin.

Julkisen tiedonvälityksen perusteella on kuitenkin jäänyt varsin epäselväksi kuinka suuri tuo hyöty on. Yhden tiedonmurun tarjosi tänään kuitenkin Suomen antidopingtoimikunnan puheenjohtaja Timo Seppälä todetessaan kasvuhormonista että "esimerkiksi sadan metrin juoksumatkalla sillä saa 0,4 sekunnin hyödyn".

Melkoinen hyöty ottaen huomimoon, että ajalla 9,80 ollaan maailman huipulla ja tuloksella 10,20 kaukana perässä. Tämän tekee mielenkiintoiseksi se, että ero on vain hiukan suurempi kuin parhailla jamaikalaisilla ja suomalaisilla sprinttereillä.

Näin siis parempia testausjärjestelmiä odotellessa...

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Doping-pommi käryää myös jääkiekossa

Dopingin sallimisesta urheilussa

Ruokohelpi - maataloustuen kukkanen?

Kaikkihan tietävät sen, että erilaiset julkisen sektorin tukiratkaisut ovat keinoja viedä erilaisia hyödyllisiä asioita eteenpäin. Tuet voivat olla esimerkiksi verohelpotuksia tai sitten puhdasta rahaa.

Tänään kuulin sitten uutisen, jota en ollut uskoa: suurin myönnetty maataloustuki menee puoliksi valtion omistaman Vapo Oy:n Jyväskyläläisen tytäryhtiön Suo Oy:n tukemiseen ruokohelven kasvatuksessa. Näin siitä huolimatta, ettei ruokohelvelle ole edes markkinoita.

Alkujaanhan ruokohelvestä haaveiltiin bioenergian lähdettä ja ehkä myös puuta korvaavaa kuitukasvia. Siis maassa jossa on maailman tehokkain metsäsektori, joka tuottaa 100 miljoonaa kuutiota puuta joka vuosi - ja käyttää siitä vain osan.

Ruokohelven tukiratkaisulle on aikanaan ollut varmasti hyvältä kuulostavat perusteet; ja edelleenkin Vapo näkee vaivaa mainostaakseen sen kasvatusta. Silti, kuten edelle kokoamani linkit osoittavat, sen tukeminen julkisista varoista on yksiselitteisesti verovarojen tuhlausta.

Samalla rahalla voitaisiin vaikkapoa tukea sellaista maanviljelystä, jonka tuotannolle on markkinat, kehittää suomalaista teknologiaosaamista rakentavaa tutkimusta ja koulutusta. Tai jos niin halutaan, ostaa vanhuksille vaippoja sekä palkata heille hoitajia.

Tämä valtion verorahojen tärväys ruokohelven kasvatukseen on oikein erityisen merkillistä, kun samaan aikaan ollaan vaatimassa esimerkiksi puolustusvoimien rajua supistamista, poliisin säästötoimia ja koulutuksesta tinkimistä. Tai mitä bioenergiaan tulee, myös metsästä saatavan bioenergian tukeakin ollaan supistamassa.

Onko Suomen hallituksen mielestä tosiaan niin, että tarpeettoman energiakasvin viljelyn tukeminen on kaikkia edellä mainitsemiani tarpeita tähdellisempää verovarojen käyttöä? Vai eikö valtion vasen käsi tiedä mitä oikea on tekemässä? Vai mistä on kysymys?

* * * 

Kun nyt bioenergiasta puhun, niin lopuksi kommentti toisesta alan uutisesta. UPM-Kymmenen päätös perustaa puun varassa toimiva biodieseljalostamo Lappeenrantaan on mielestäni viime vuosien merkittävin yksityisen sektorin metsäpäätös maassamme.

Ei niin, että puusta bioenergian tekeminen olisi parasta mahdollista puun käyttöä, mutta tällainen tehdas ylläpitää maamme metsätalouden infrastruktuuria, joka sellu- ja paperiteollisuuden keskittyessä ja supistuessa olisi vaarassa rapautua. Näin suomalaiset tuotantolinjat ovat valmiita, kun uuden sukupolven puunjalostustuotteet toden teolla alkavat vallata markkinoita! Ja ohjata entistä suurempia rahavirtoja kohti armasta kotimaatamme!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kasvikauppa ja metsätuhot
Hallitusohjelman vastainen alkoholiveron korotus
Sienimetsän juttuja

Ilmastonmuutosteoria on nyt falsifioitu - vai onko?

Olen innokkaasti seuraillut sekä ilmastonmuutoksen etenemistä että siihen liittyvää uutisointia. Oma kontribuutioni tähän asiaan on toki ollut vaatimaton, mutta ei kuitenkaan täysin olematon (joskin tieteellisille foorumeille tuntematon; sillä hoitakoon alan "oikeat" tutkijat sen asian, ja kerätköön havainnoistaan kunnian ja meriitit).

Tarkoitan tällä omalla kontribuutiollani sitä, että tein ilmastofoorumille pari vuotta sitten ennusteen ilmakehän hiilidioksidikonsentraation ja ilmaston lämpenemisen suhteesta, johon palasin vuosi sitten ja jälleen tässä kirjoituksessa. Koska tästä ei ole aiemmin ollut blogissani, siirrän tarkastelun aiemmat vaiheet tähän ja jatkan ilmiön seurantaa jatkossa myös täällä.

* * *

Eli tästä kaikki alkoi 25.2.2010:

Nykyisen ilmastonmuutosteorian ytimenä on kasvihuonekaasujen (etenkin hiilidioksidin) vaikutus ilmastoa lämmittävänä tekijänä. Siten hiilidioksidipitoisuuden ja ilmaston lämpenemisen välistä syy-seuraussuhdetta on pidettävä teorian keskeisenä osana.

Laskin huvikseni Mauna Loan hiilidioksidipitoisuuden ja maapallon laajuisten lämpötila-anomalioiden välisen regression koko havaintoajalta eli 51 vuodelta (1959-2009). Tulos oli odotettu, eli sarjojen välillä on tilastollisesti erittäin merkitsevä suhde. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että hiilidioksidipitoisuuden käyttäminen ilmastonmuutoksen selittäjänä on tässä mielessä perusteltu (regressio tuottanee tilastollisesti merkitsevän tuloksen toisinkin päin, joten tämä ehto ei yksistään ole riittävä mutta unohdetaan se tässä ja uskotaan Arrheniusta). Totesin myös, että regressioanalyysi tuottaa tilastollisesti merkitsevän tuloksen vielä 16 vuoden aikasarjasta (1994-2009), mutta ei sitä lyhemmistä (esim 1995-2009). Laskin näitä lyhyitä sarjoja vuodesta 2009, 1994 ja 1978 taaksepäin. Saamani tulokset olivat 16 ja 17 vuotta; sekä ei lainkaan tilastollista merkitsevyyttä 20 vuoden aikajaksolle 1959-1978. Varhaisimmalla jaksolla hiilidioksidin vaikutus oli siis epäselvempi kuin myöhemmin; ehkä siitä syystä, että muista syistä johtuneet vaihtelut olivat suhteessa suurempia hiilidioksidin vaihteluun kuin myöhemmin sillä sen absoluuttinen vaikutus kasvaa muiden tekijöiden säilyessä oletusarvoisesti samanlaisina.

Tiede perustuu hypoteesien testaamiseen. Muotoilen siis muutaman hypoteesin hiilidioksidin ja lämpötilan välisestä suhteesta, joiden toteutumista voimme seurata tulevina vuosina.

Hypoteesi 1) Hiilidioksidin ja ilmastonmuutoksen välillä säilyy jatkossakin tilastollisesti merkitsevä syy-seuraus-suhde. Siten Mauna Loan ja lämpötila-anomalioiden aikasarjojen välillä tehdyn regressioanalyysin tulee niiden pidentyessä tuottaa edelleenkin tilastollisesti erittäin merkitsevä tulos (tai itse asiassa yhä merkitsevämpi aikasarjojen pidentyessä). Mikäli näin ei tapahdu, voidaan nykyinen hiilidioksidin määrään perustuva ilmastonmuutosteoria hylätä ellei ilmiölle ole osoitettavissa muuta syytä.

Hypoteesi 2) Hiilidioksidin ja ilmastonmuutoksen välillä säilyy jatkossakin tilastollisesti erittäin merkitsevä syy-seuraussuhde tarkastaltaessa nykyisen pituisia aikasarjoja. Siten esimerkiksi aikasarjojen 1965-2015 tulee tuottaa tilastollisesti merkitsevä tulos regressioanalyysissä. Mikäli näin ei tapahdu, voidaan nykyinen hiilidioksidin määrään perustuva ilmastonmuutosteoria hylätä ellei ilmiölle ole osoitettavissa muuta syytä.

Hypoteesi 3) Hiilidioksidin vaikutus ilmastonmuutokseen on jatkossakin sen suuruinen, että se voidaan havaita enintään samanmittaisesta aikasarjasta kuin nykyisin. Tilastollisesti merkitsevän aikasarjan voidaan odottaa lyhenevän siksi, että hiilidioksidimäärän kasvaessa sen vaikutus muuttuu yhä dominoivammaksi (suhteessa muihin tekijöihin) ja siten helpommin tilastollisesti havaittavaksi (kuten edellä kuvaamani laskelmatkin osoittavat). Siten esimerkiksi vuosien 2000-2015 aikasarjoja tarkasteltaessa tulee regressioanalyysin tuloksen olla tilastollisesti merkitsevä. Mikäli näin ei tapahdu, voidaan nykyinen hiilidioksidin määrään perustuva ilmastonmuutosteoria hylätä ellei ilmiölle ole osoitettavissa muuta syytä.

Näistä kolmesta hypoteesista falsifiointivoimaltaan vahvin on ensimmäinen, sitten toinen ja heikoin on kolmas. Toisaalta tieto mahdollisesta falsifioinnista kulkee juuri päinvastaisessa suunnassa, joten kaikkia kolmea on mielenkiintoista seurata tulevaisuudessa.

Lopuksi on tietenkin vielä todettava että mikäli mikään esittämistäni hypoteeseista ei falsifioidu, voidaan nykyisen ilmastonmuutosteorian todeta saaneen vahvistusta, ja selittävän ilmaston lämpötilavaihteluita oikein suuremmalla todennäköisyydellä kuin tänään on mahdollista arvioida (elleivät sitten mahdolliset muut falsifiointiyritykset ole sillä vöin osoittaneet teoriaa vääräksi).

* * *

Tarkasteluni jatkui sitten aikanaan tällä kirjoituksella, joka on päivätty 7.2.2011:

Palaan tähän aiheeseen, koska vuoden 2010 tilastot ovat saatavilla: Mauna Loan mittaukset ovat tuottaneet 389,69 ppm:n hiilidioksidipitoisuuden. HadCRUT3-estimaatti maapallon lämpötilalle puolestaan kertoo 0,498 asteen anomaliasta. Lisäksi vuoden 2009 lämpötilaestimaatti on laskenut 0,439:ään (oli 0,442 tämän ketjun ensimmäistä kirjoitusta kirjoittaessani).

Yllä mainitut lukemat huomioiden on hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan välisen regressioanalyysin tulos edelleen tilastollisesti merkitsevä 16 vuoden aikajaksolla (1995-2010), mutta ei sitä lyhyemmällä aikavälillä. 15 vuoden aikajaksolla regression riskitaso kuitenkin pieneni edellisestä vuodesta ja on nyt 0,065 (edellisenä vuonna 0,072). Tämä on odotusten mukaista, sillä HadCRUT3:n mukaan vuosi 2010 oli tilastoidun historian toiseksi lämpimin vuosi vuoden 1998 jälkeen.

Yhteenvetona totean, että ilmastonmuutoshypoteesi kesti ongelmitta tämän yksinkertaisen falsifiointiyrityksen. Katsotaan taas ensi vuonna.

* * *

Ja lopultakin siirryn tähän päivään ja uuteen tietoon. 

Ensinnäkin Mauna Loan mittaustulokset ovat hiukan muuttuneet siitä, mitä ne olivat vuosi sitten. Kyse on muutamista sadasosista, ja syyt on ilmoitettu tiedon lähteellä. Tämänkokoisilla muutoksilla ei ole merkitystä näihin laskelmiini, mutta ilmoitettakoon nyt kuitenkin että käytän tässä näitä korjattuja lukuja. Myös vuoden 2010 lämpötilaestimaatti on tarkentunut 0,499 asteeseen yli vertailujakson, millä silläkään ei ole merkitystä.

Vuoden 2011 Mauna Loan mittaukset kertovat hiilidioksidikonsentraation nousseen 391,57 ppm:ään. HadCRuT3-malli puolestaan antaa vuoden 2011 maapallolle lämpötilaestimaatin, joka on 0,346 astetta yli vertailujakson. 

Edelle lainaamissani aiemmissa tarkasteluissa kuvatulla tavalla laskettu regressioanalyysi Mauna Loan hiilidioksidikonsentraation ja maapallon ilmakehän lämpötilan välisestä suhteesta antaa tilastollisesti merkitsevä tuloksen (P<0,05), mutta vain käyttäen 18 viime vuoden (1994-2011) dataa. Sen sijaan 17 vuoden data ei tuota tilastollisesti merkitsevää tulosta (P>0,07); eikä myöskään aiemmin tilastollisesti merkitsevä 16 vuoden (P>0,13) tai sitä lyhyempi tarkastelujakso. 

On siis tultu tilanteeseen, joka poikkeaa oleellisesti vuoden 2010 tilanteesta, jolloin ilmakehän hiilidioksidin ja maapallon lämpötilakehityksen välinen suhde oli tilastollisesti merkitsevä tarkasteltaessa 16 vuoden (tai sitä pidempää) aikajaksoa. Oleellista tässä lienevät toisaalta vuodet 1994 ja 1995, joista ensimmäinen oli varsin viileä ja jälkimmäinen hyvin lämmin sekä tietenkin se, ettei ilmasto ole juurikaan lämmennyt 2000-luvulla huolimatta hiilidioksidikonsentraation kasvusta.

Mielenkiintoista kyllä, edellä tekemäni tarkastelu täyttää kolmannen vuonna 2010 kirjoittamani falsifiointikriteerin. Siten tämän, tieteellisesti täysin validin, tarkastelun perusteella nykyinen hiilidioksidin määrään perustuva ilmastonmuutosteoria voidaan hylätä ellei ilmiölle ole osoitettavissa muuta syytä. 

Mahdollisia "muita syitä" olen aiemmin pohtinut täällä ja täällä, joten kiinnostuneet voivat jatkaa asiaan perehtymistä noiden tekstien kautta. Samalla jäämme odottamaan, tuoko kuluva vuosi jälleen muutoksen näihin laskelmiin vai syveneekö ilmastonmuutoshypoteesin ahdinko entisestään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Tiedonvälitystä vai mielipiteen muokkausta?

Tieteellinen huijaus

Senkö lauluja laulat, jonka leipää syöt?

Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti

Oikeuslaitos meillä ja muualla toimii omien periaatteidensa mukaan. Näin sivulta katsoen kuitenkin näyttää siltä, että noista periaatteista on oikeudenmukaisuus ja terve järki kaukana - ainakin ajoittain.

Vai mitä pitäisi ajatella seuraavista?

Oulussa silmittömään tappoon jo aiemmin syyllistynyt mies ampui pizzeriayrittäjän ilmeisesti hetken mielijohteesta. Miehen aiempaa verityötä puitaessa hovioikeus laski käräjäoikeuden langettamaa tuomiota. Ilman hovioikeuden toimintaa eläisi pizzeriayrittäjä mitä ilmeisimmin tänäkin päivänä ja tarjoasisi oululaisille asiakkailleen ruokaa kuten ennenkin.

Iso-Britanniassa puolestaan kaksi täysi-ikäistä miestä raiskasi 11 vuotiasta tyttöä ja videoi tapahtumat. Brittituomari langetti miehille lievät 40 kuukauden tuomiot, koska tyttö oli sen mukaan "vapaaehtoisesti" touhussa mukana. 

Yököttävää, mutta sentään suomalaista oikeuskäytäntöä ankarampaa: meillähän juuri tuomittu alle kymmenvuotiaan uhrinsa lapsuuden pilannut savolaismies selvisi vuoden ja kahdeksan kuukauden tuomiolla. Vai oliko suomalaislapsi vielä brittiläistä kanssasisartaankin vapaaehtoisempi seksileikkeihin?

Nämä eivät ole ensimmäisiä oikeuden kummallisia päätöksiä. Suomalaisten kollektiiviseen muistiiinhan ovat lähtemättömästi piirtyneet vaikkapa Itä-Suomen hovoioikeuden omistuiset raiskaustuomiot ja Porvoon hampurilaissurma. Jälkimmäisessä oli muuten paljon samoja piirteitä kuin nyt Oulussa tapahtuneessa murhenätelmässä. 

* * *

Ylle kirjoittamieni tapahtumien seurauksena ryhdyin pohtimaan, miksi oikeuslaitos toimii kuten toimii.

Legendaarisinta ja ehkä korkeiden oikeusoppineiden ajattelua puhtaimmin valaisevaa oli ehkä aikanaan Eeva Vuoren lausuma ihmisten tasa-arvosta lain edessä: “Jos varakas henkilö kavaltaa tuhat markkaa, sillä on hänelle pienempi henkilökohtainen merkitys kuin pienituloiselle ihmiselle, joka kavaltaa saman summan. Siten hänen syyllisyysasteensa on oikeudellisesti ajatellen pienempi” (lähde). 

Minulle jäi epäselväksi, millä perusteella Vuoren lausuma on oikeampi kuin esimerkiksi tämä: "jos vauras varastaa saman summan ilman tarvetta kuin köyhä tarpeeseensa, osoittaa teko suurempaa välinpitämättömyyttä laista ja oikeudenmukaisuudesta. Siten hänen syyllisyysasteensa tulisi olla oikeudellisesti ajatellen suurempi". 

* * *

Niin tai näin. Varsinaisen ongelman tässä taitaa muodostaa Montesqueulaisesta vallan kolmijako-opista johdettu oikeuslaitoksen autonomia. Esimerkiksi Suomessa se tarkoittaa että korkeimman oikeuden jäsenet valitsevat itse erovuorossa olevan jäsenen seuraajan, jonka tasavallan presidentti sitten nimittää virkaansa, käytönnössä kumileimasimena toimien. 

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että maan oikeuslaitos on riippumaton muusta yhteiskunnasta, mikä tietenkin on vallanjaon kannalta hyvä ja tärkeää. Mutta toisaalta se antaa oikeuslaitokselle itselleen ehdottoman vallan omissa asioissaan; ja sitä kautta eri tuomioistuinten toimintalinjassa.

Tästä tuli mieleeni se, kun muuan Lordi Acton aikanaan laittamattomasti lohkaisi: "valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti".

Minusta näyttääkin siltä, että oikeuslaitoksen ylin johto ja sen seurauksena koko tuomiovalta on vieraantunut ympäröivästä yhteiskunnasta. Tavallisella kansalaisella ei presidentin valintaa lukuunottamatta ole laillisia keinoja vaikuttaa oikeuslaitoksen toimintaan. Ja tätä keinoakaan ei oikeasti voi käyttää, vai muistaako joku juuri käydyissä vaaleissa keskustellun preisdenttiehdokkaiden linjasta korkeimpien oikeusviranomiaten nimittämisasioissa? 

Niinpä oikeuden tuomiolinja voi elää omaa elämäänsä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen: sellaisten ihmisten ohjaamana, jotka eivät koskaan joudu kokemaan silmästä silmään tavallisen ihmisen arkea. Ihmekös tuo sitten, jos tuota arkea päivittäin elävä rahvas ei voi aina ymmärtää lopputulosta? Vaan pitäisikö asialle tehdä jotain vai antaa vain olla?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kasvikauppa ja metsätuhot

Perustuslaki turvanamme

Väkivaltarikollisten ja muiden ihmisoikeuksista

KHO:n presidentti yllytti poliisia laittomuuksiin; entä sitten?

Köyliöläisen kunnanvaltuutetun möläys ja Jytky

Köyliöläinen kunnanvaltuutettu (ps) puki ajatuksensa sanoiksi; ja saanee sen seurauksena lähtöpassit puolueestaan. Ajatuksiaan esitteli jo aiemmin urjalalainen varavaltuutettu, jota puolueeseen kuulumattomana ei kuitenkaan voitu  erottaa. Perussuomalaisten, tai minkään muunkaan puolueen, ehdokaslistoille hänellä tuskin kuitenkaan on enää asiaa sen enempää kuin köyliöläisellä toverillaankaan.

Tämä kohina on suoraa seurausta siitä, että ennakoitavissa oleva jytky keräsi vuosi sitten Soinin liikkeen suojiin kaikenlaisia ehdokkaita. Osa heistä, kuten jälleen on nähty, on täysin kelpaamattomia minkäänlaiseen poliittiseen päätöksentekoon.

Tämä loiskiehunta ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että perussuomalaisten Jytky tervehdytti suomalaista politiikkaa enemmän kuin kukaan olisi etukäteen osannut aavistaa.

Kreikan takausten yhteydessä perussuomalaisten pelossa toiminut hallitus joutui nostamaan EU:n kammareiden pöydille ajatuksen siitä, että Kreikkaa tukevien maiden on aivan legitiimiä olettaa saavansa tukensa aikanaan takaisin. Sen seurauksena Kreikalta vaadittiin tiukkaa sitoutumista taloutensa tervehdyttämiseen. Aika näyttää onnistuttiinko siinä; mutta tällä kertaa ainakin yritettiin. Uskon, että ilman Jytkyn tuottamaa dominoefektiä asia olisi tuskin koskaan edes noussut neuvottelupöydälle, vaan vastuuttomien pankinomistajien talous olisi vain pelastettu ja Kreikka olisi sen jälkeen pudotettu oman onnensa nojaan.

Entä puolueiden ja talouselämän sidokset? Kuten tunnettua on Suomessa pienet piirit, mutta tällä hetkellä ainakin vaikuttaa siltä, etteivät poliitikot uskalla enää takavuosien lailla kytkeytyä kenenkään vastikkeelliseksi edunvalvojiksi. Vaalikansan rankaisutoimenpiteet kun voivat pudottaa sellaiset eduskunnasta.

Entä maahanmuutto? Tehdyt toimenpiteet ovat ainakin väliaikaisesti tulpanneet suomalaisissa ehkä eniten närää herättäneen kansainvaelluksen muodon. Aika näyttää jääkö asian tila pysyväksi, mutta persujen pelko on siis tässäkin asiassa johtanut polittisen päätöksenteon kansan enemmistön haluamaan suuntaan.

Jytkyn aineksista ainoastaan niin sanottu paskalaki on tainnut jäädä korjaamatta, mutta tälläkin saralla on hallintotoimenpiteisiin syntynyt kansalaisia kunnioittavaa varovaisuutta. Hyvä niin.

Yhteenvetona voitaneenkin todeta, että vaikka olemmekin saaneet julkisuuteen ihmeteltäviksi köyliöläisiä ja urjalalaisia turhakkeita, oli kevätvaalien 2011 kokonaissaldo erinomaisen positiivinen. Toivottavasti sen kaiku kuuluu kauas tulevaisuuteen. Samalla Soinin joukkojen seasta erottuvat ne, joilla on kyky viedä asioita eteenpäin. Ja samalla turha joukko katoaa julkisuuden saattamana historian hämäriin tarjoten kilpaileville puolueille hetkellisen politiikantekovälineen.

Mutta sellaistahan se demokratia on: kilpailua, jossa jokaisella on oikeus tuoda kantansa esille haluamallaan tavalla. Kansa sitten aikanaan ratkaisee kenen kanta voittaa. Vaaleissa.

Kreikka irti EU:sta - heti!

Kreikka on nyt EU-tiensä päässä. Maan kansa ei halua muutosta, eikä sen talous tule selviämään lainoistaan. Myöskään EU:n johtajilla ei ole enää luottoa Kreikkaan.

Kreikan asiassa ei itse asiassa ole enää jäljellä muuta mielenkiintoa kuin sen katsominen, kuinka pitkälle Kreikkaa lainoittaneiden sijoittajien röyhkeys ja heidän talutusnuorassaan kulkevien EU-poliitikkojen kantti riittää tappioiden siirtämisessä eurooppalaiselle veronmaksajalle. Ja kuinka pitkään kreikkalaisten poliitikkojen kantti kestää nöyryyttää kansaansa.

Muistutan siis vanhasta ehdotuksestani: tehdään oikein ja annetaan Kreikan jättää velkansa maksamatta, erota EU:sta ja palata drakmaan. Maa muuttuu välittömästi halvaksi turismikeitaaksi, mikä käynnistää kipeästi kaivatun rahavirran maan taloutta paikkaamaan.

Kreikkaa luotottaneet eurooppalaiset pankit puolestaan hankkikoon pelastuksensa eurooppalaisille valtiolle, veronmaksajille tai muille halukkaille suunnatuilla osakeanneilla - mikäli niissä vielä on jotain pelastettavaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tehdään oikein!
Miksi?
Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan

Sauli Niinistö - tasavallan presidentti

Sauli Niinistöstä tuli tänään Suomen tasavallan presidentti. Onnittelut hänelle!

Pari sanaa itse vaaleista. Nähdäkseni palasimme pitkästä aikaa normaaliin vaalikäytäntöön oikeisto-vasemmisto-jakoineen. Asia toki selviää myöhemmin vaalikäyttäytymiseen paneutuvista tutkimuksista, mutta olen jo nyt valmis veikkaamaan, että Niinistö keräsi kannatuksensa perinteisen oikeiston kannattajilta ja Pekka Haavisto perinteisen vasemmiston (sisältäen vihreät) kannattajilta ryyditettynä voimakkaalla ruotsinkielisten tuella. Näin siistä huolimatta, ettei Haavisto ajatuksineen liene kovinkaan vasemmistolainen.

Edellisen kerran samanlaista aikaa taidettiin elää vuoden 1956 presidentinvaaleissa, jolloin Kekkonen nousi valtaan. Kekkosen aika oli varsin epädemokraattista noottikriiseineen ja poikkeuslakeineen. Sen seurauksena hän valtansa loppuaikoina keräsi ääniä läpi koko puoluekentän.

Kekkosta seurasi Mauno Koivisto, jonka jopa minä murrosikäisenä poikasena jo 1970-luvun puolivälissä arvelin seuraavan Kekkosta ja löin asiasta jopa satasen vetoa. Ja näin todella kävi vuonna 1982 .

Koivistoa seurasi vuonna 1994 epäpoliittiseksi luonnehdittu Martti Ahtisaari, joka keräsi kannatuksensa politiikkaan kyllästyneiltä. Tarja Halonen taas mobilisoi kauniimman sukupuolen edustajat poliittisista näkemyksistään riippumatta itsensä taakse vuonna 2000 ja uudelleen 2006. Mutta tänään siis palattiin normaaliaikaan.

Lopuksi toivon Niinistön onnistuvan presidenttinä toimimaan koko kansan parhaaksi. Ja koko kansan antavan hänelle tukensa tässä tärkeässä tehtävässä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentivaalien ensimmäisen kierroksen tulos
Onko tosiasioiden tunnustaminen viisautta?