Malilaismiehen perjantaiset seikkailut Pariisin metrossa

Malilaismies puukotti Pariisissa kolmea naista – joista yksi oli raskaana. Asiasta kertoivat Suomessa ainakin Yle ja Uutissuomalainen. 

Tapahtumat alkoivat perjantai-iltapäivänä hieman kello 16 jälkeen sillä, että 25-vuotias malilainen hyökkäsi – tuntemattomasta syystä – ensimmäisen uhrinsa kimppuun Bagnoletin ja Levallois-Perretin yhdistävällä metrolinjalla 3. Sen tehtyään hän jatkoi matkaansa. 

Muutamaa minuuttia myöhemmin puukkomies oli siirtynyt saman metrolinjan Arts-et-Métiersin asemalle, missä hän hyökkäsi toisen naispuolisen metromatkustajan kimppuun. Hän puukotti myös tätä ja jatkoi matkaansa työntäkseen puolen tunnin jälkeen aseensa kolmanteen uhriin, tällä kertaa Opéran asemalla.

Sen jälkeen mies lähti etenemään metrolinjaa 8 pitkin, mutta silloin poliisi oli jo päässyt hänen kannoillaan. Kiitos tästä kuuluu valvontakameraoperaattoreille, jotka avustivat poliisia takaa-ajossa ja puukottajan tunnustamisessa.

* * *

Edelle kirjaamani yksityiskohdat löytyivät asiasta kertoneesta ranskalaisesta lehdestä, Le Parisienista. Sen sijaan asiasta kertoneet suomalaismediat jättivät tapahtumien yksityiskohdat kertomatta – mikä sinänsä onkin merkityksetöntä. Ne eivät myöskään maininneet, että puukottaja oli jo aiemmin "päässyt" poliisin tiedostoihin tekemiensä seksuaalirikosten takia. Eivätkä edes sitä, että ranskalaiset olivat yrittäneet useita kertoja palauttaa häntä takaisin kotimaahansa. 

Joka tapauksessa jollain tavalla positiivista oli se, ettei yksikään puukotetuista kuollut. Ja lisäksi on kai pidettävä hyvänä asiana myös sitä, ettei miehen motiivina ollut terrorismi, vaan "ainoastaan" mielisairaus. 

* * *

Meidän suomalaisten kannalta oleellista on – suomalaismedian harjoittaman yksityiskohtien salailun lisäksi – huomata se, että kyse oli jälleen yhdestä pienestä palasesta sitä todellisuutta, joka on luotu Eurooppaan viime vuosikymmenien järjettömän maahanmuuttopolitiikan avulla. 

Tämä oli myös syy sille, että kirjoitin tästä tapauksesta näin yksityiskohtaisesti. Ja siksi toivon, että tämä blogimerkintäni kannustaisi omalta pieneltä osaltaan nykyistä hallitusta viemään loppuun maahanmuuton ongelmia vähentävät ohjelmansa kohdat. 

Sekä motivoisi Suomen tulevia vallanpitäjiä jatkamaan samalla linjalla, jotta voisimme välttää aiemmin Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan loogisen lopputuleman.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka vähentää ranskalaista lapsiseksiorjuutta?

Tilastot Pariisin mielenosoitusten takana

Mielenterveysongelmaisia

Yhteiskunnan muutoksessa uusi askel

Olen kirjoittanut jo aiemmin muutamia kertoja siitä, kuinka nykyaikainen kansainvaellus muuttaa syvällisellä tavalla yhteiskuntaa. Tämän aamun lehdessä asiasta kerrottiin pienehköllä uutisella, jonka mukaan ensihoitajille ja palomiehille on tulossa luotiliivit ja kypärät kohonneen uhka-arvion takia.

Suomi on kuitenkin nykyaikaisen kansainvaelluksen seurausten jälkijunassa. Koelaboratorio on länsinaapurissamme, jossa muutoksen merkkeinä on nähty esimerkiksi suuren ruotsalaisen musiikkifestivaalin peruuntuminen raiskausten ja seksuaalisen ahdistelun seurauksena.

Vielä sitäkin merkittävämpi uutinen on liittynyt sananvapauteen, josta parhaana esimerkkinä ovat olleet Tanskassa pilakuviin liittyvät jopa ampumiseen ulottuneet tapahtumat. Kolikon kääntöpuolena ovat väestöryhmien välit polarisoituneet ja myös kantaväestön piirissä on esimerkiksi Ruotsissa nähty radikalisoitumista, jonka seurauksena on syntynyt mielenosoituksia ja yhteenottoja.

Tätä taustaa vastaan oli irvokasta lukea Pekka Mykkäsen kirjoitus siitä, kuinka olisi olemassa muka järkisyitä ja inhimillisiä perusteluita sille, miksi Suomen kannattaisi olla mallioppilas turvapaikanhakijoiden sijoittelussa. Toki sovitusta kiinni pitämisen pitäisi olla kaikkien osalta itsestäänselvyys, mutta muut perustelut olivat lievästi sanottuna omituisia.

Mykkäsen mukaan "voi olla, että eräänä päivänä Suomeen marssii satojatuhansia ihmisiä itärajan yli ja maa on huutavassa solidaarisuuden tarpeessa". Oletan, ettei Mykkänen tarkoittanut vuoden 1939 tapausten toistumista, vaan jotain sellaista mitä on viime vuosina nähty Välimerellä.

Näin voi tietenkin käydä, mutta kuten tämäkin kansainvaellus on osoittanut, kyllä siinä tilanteessa keskeistä on Suomen oma toiminta. Tälläkään hetkellä EU:n alueelle suuntautuvan maahanmuuton "driving force" ei ole hätää ja vainoa pakeneminen vaan korkeamman elintason tavoittelu, kuten esimerkiksi malilaiset turvapaikanhakijat ovat osoittaneet.

Siksi myös itärajan yli tulvivan ihmisvirran syntymistä voidaan ehkäistä parhaiten minimoimalla Suomen vetovoimatekijät. On selvää, että turvapaikkahakemuksen tutkinnan ajalle ei pitäisi tarjota minkäänlaisia erityisetuja, eikä sen saamisen jälkeenkään pitäisi olla tarjolla sellaisia kotoutumista ehkäiseviä tekijöitä, joista eräs kunniaväkivaltaa kärsinyt irakilaisnainen on kertonut.

Vielä poskettomampi on Mykkäsen näkemys siitä, että "Suomi voi myös kuitata hieman sitä ´velkaa´, joka on kertynyt, kun maa ei ole sitten vuoden 1991 antanut kehitysapua YK:n tavoitteleman 0,7 prosentin bkt-osuuden verran".

Ensinnäkään en ole koskaan kuullut, että lahjan antamatta jättämisestä seuraisi velka. Toiseksi jo toteutuneen humanitaarisen maahanmuuton kustannukset ovat valtavat. Pelkät vastaanottokulut ovat vähintäänkin satoja miljoonia euroja.

Vieä suurempia ovat pitkän aikavälin kustannukset. Norjalaistutkimuksen mukaan kehitysmaalaisten maahanmuuttajien elinikäiset kustannukset ovat jopa puoli miljoonaa euroa. Se tarkoittaa, että jos nykytahdin mukaisesti 6000 ihmistä vuodessa saa Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perustella, maksavat he elinaikanaan yhteensä kolme miljardia euroa.

Tämä yhdistettynä nykyiseen kehitysapuumme ylittää selvästi Mykkäsen mainitseman 0,7 prosentin tavoitteen. Eikä tämä luku sisällä epäsuoria kustannuksia kuten edellä mainitsemani yhteiskunnallista muutosta, maahanmuuttajien rikollisuuden uhrien kärsimyksiä tai lähihoitajien ja palomiesten luotiliivejä.

Valitettavasti näyttää silti, huolimatta Mykkäsen kirjoitelman tapaisista järjettömistä perusteluista, että nykyainainen kansainvaellus jatkaa eurooppalaisten yhteiskuntien muutosprosessia. Ja siitä uusimpana merkkinä ovat siis ensihoitajille ja palomiehille tarkoitetut luotiliivit ja kypärät.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskunnallinen muutos peruutti festivaalin
Mihin he uskovat, mitä he haluavat, mihin he pyrkivät ja milloin he lopettavat?
Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?