maanantai 13. tammikuuta 2025

Riikka Purraa harmittaa juuri nyt kuin pientä eläintä

Iltalehti kertoi eilen, että Perussuomalaisten kansanedustaja ja everstiluutnantti evp. Tomi Immonen on häiriköinyt Finnairin lennolla. Hän oli saapunut lennolle humalassa ja jäänyt poistumiskehotuksen saatuaan väittelemään koneen henkilökunnan kanssa 40 minuutin ajaksi siten, että paikalle piti kutsua poliisi. Tämän seurauksena lento myöhästyi.

Immonen kertoi myöhemmin oman näkemyksensä, jonka mukaan "eilen illalla lentohenkilökunta katsoi minun olevan liian päihtynyt, jotta voisin nousta Thaimaan koneeseen. Arvio yllätti minut ja koska samalla lennolla ollut muistisairas ystäväni joutui nyt lähtemään Thaimaahan yksin, yritin neuvotella lennolle pääsystä henkilökunnan kanssa. Pyysin paikalle poliisia puhalluttamaan itseni, joka ei alkometritestaukseen suostunut." 

Myöhemmin hän oli kuitenkin käynyt puhaltamassa alkometriin, joka oli näyttänyt 0,69 promillen humalatilaa. Tätä ei ole vahvistettu miltään taholta, mutta kyseessä ei tämän tiedon mukaan olisi ollut mikään kaatokänni. 

Ylen toimittajalle kansanedustaja oli lisäksi kertonut, että "jokainen voi miettiä, että en ole kykenevä lentämään lentokonetta, mutta ehkä pystynyt kumminkin matkustamaan ja istumaan paikallani". Hän oli myös pyytänyt "vilpittömästi anteeksi" muilta matkustajilta sekä Finnairin henkilökunnalta. 

* * *

Tapaus on sinänsä vähäinen, mutta sikäli merkittävä, että se on yksi tapaus lisää siihen listaan, joka syö Perussuomalaisten uskottavuutta poliittisena liikkeenä. Enkä tarkoita tällä mitään kravattisyytöksiä, vaan esimerkiksi Timo Vornasen tai Teuvo Hakkaraisen tapauksia.

Heidän kummankaan tai Immosen teot eivät ole olleet mitään äärimmäisen vakavia rikoksia - murhia, raiskauksia, maanpetoksia tai muuta sellaista, jollaisiin esimerkiksi jotkut demarikansanedustajat (esimerkki, toinen) ovat syyllistyneet - mutta ne ovat olleet omiaan poliittisten vastustajien käytettäväksi puoluetta vastaan. Ja kun vielä lehdistökin on innokkaampi nostamaan tikun nokkaan perussuomalaisia kuin muiden puolueiden jäseniä, niin uskon, että puolueen puheenjohtaja Riikka Purraa harmittaa juuri nyt kuin pientä eläintä. 

* * *

Toistaiseksi olen nähnyt perussuomalaisista vain eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelän kommentoineen tapausta. Ja hänkin oli varsin lakoninen ottaessaan kantaa tapahtuneeseen. 

Mäkelän sosiaalisessa mediassa julkaiseman viestin mukaan "julkisuudessa olleet tiedot ryhmämme edustajan toiminnasta lennolla ovat ikäviä. Olemme olleet asian merkeissä yhteyksissä. Toivon hänen itse selvittävän tapahtumat lentoyhtiön ja muiden mahdollisesti asiaan liittyvien tahojen kanssa."

Nähtäväksi siis jää, miten Immosen tapaus etenee. Ja kuinka paljon se saa näkyvyyttä suomalaisissa valtamedioissa. Ja ennen kaikkea - onko sillä vaikutusta hänen puolueensa kannatukseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin sanomat sepitti salaliittoteorian
Lindtmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918
Vornanen ampui itsensä upoksiin ja Arhinmäki kannusti kapinaan

49 kommenttia:

  1. No, ei varmaan poliisi suostu tekemään puhallusta jos äijä on tehnyt jo selväksi että on kännissä kun on lähes tunnin perseillyt. Minulle on ihan yksi hailea jos tuo on alkotestin tehnyt, sitähän ei kukaan todista, se on vain niin säälitttävää että yksin teki testin ja uskotella sen voimin että ei ollut kovassa kännissä. Voi, voi.

    VastaaPoista
  2. Selvää ajojahtia ! Naama ei miellyttänyt lentoemäntää ja saattoi vielä tunnistaa persuksi. Muuta ei tarvittu. Eiköhän tuolla Thaimaan lennolla useimmat ole enemmän tai vähemmän tuiterissa.
    Vuornasen tapaus oli kyllä selvä, aletaan tuolla tavalla huseeraamaan aseen kanssa !
    Ihan oikein kun erottivat ryhmästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vornanen toimi täysin oikein, jopa kiitettävästi!

      Pelkkä varoituslaukaus riitti vakavan väkivaltatilanteen rauhoittamiseen ja tyttöjen suojeluun monikulttuurilta!

      Juuri näin tulee toimia! Jatkakaa!

      Poista
  3. Näin yleisellä tasolla, jos huolehtii muistisairaasta ystävästään ei ehkä itse kannattaisi käyttää alkoholia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tämä oli akuutisti muistisairas eli pelti kiinni koneeseen noustessa.

      Poista
  4. Joillekin alkoholi ei vaan sovi. Esim Matti Nykänen oli tätä sorttia, eikä töppäily rajoittunut pelkkään suunsoittoon.

    VastaaPoista
  5. Riippumattoman median reaktio todistaa, että kaikki mediat ovat persujen talutusnuorassa.
    On karkeaa valetta, että punavihervasemmisto hallitsisi tiedotusvälineitä

    VastaaPoista
  6. Sääliä koittaa kerätä, vai etä oikein "muistisairas" ystävä saatossa, ei takuulla ollut tai sitten on kaiken lisäksi vielä täysi psykopaatti eikä välitä pätkääkään muistisairaasta jos on pitänyt viinaa juoda.

    VastaaPoista
  7. Tiedä tuosta mikä on totuus todellisesta humalatilasta. Mutta sen varmaan kaikki huomasivat, että valtamediassa tämä oli pääuutinen. HS, Iltalehti, Ilta-Sanomat suorastaan revittelivät jutulla ja sillä nimenomaan, että kysymyksessä oli perussuomalaisten kansanedustaja. Huvitti, kun Iltalehti ja Ilta-Sanomat käyttivät asiantuntijana jotain Juhaa, joka oli ollut koneessa, joka osasi arvioida humalatilan tarkkuudenkin promillen kymmenisosien mukaan. Tämä taisi olla taivaan lahja näille valtalehdille. Varmaan tärkein asia, mistä lehdissä kerrottiin. Olisiko otsikot olleet läheskään niin suuret tai olisiko juttua ollenkaan, jos kysymyksessä olisi joku SDP:. tai viherkommareiden kansanedustaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IL jatkaa tänään viidellä uudella uutisella tapauksesta. Täysin selvää Perussuomalaisten mustamaalausta !
      Olen pahoillani Riikan puolesta.

      Poista
    2. Jos tuo puhallutusjuttu pitää paikkansa, nin eipä tuo missään kaatokännissä ole ollut, pari olutta juonut odotellessa. Puolikkaan tuopin olisi vähemmän juonut niin olisi laillisesti saanut lähteä kentältä omalla autolla kotiinpäin. Olen nähnyt Finnairinkin ottavan kyytiin pitkille lennoille sellaisessa kumarassa olevaa kehonrakentaja tyyppistä porukkaa että alta pois. Ne jos olisivat riehaantuneet niin koneesta ei olisi löytynyt ketään niiden kuriin laittamiseen edes porukalla. Vähän oikeasti haisee nyt siltä mitä edustaja itse vähän tässä uumoilee...

      Poista
    3. Olen henk koht nähnyt menneenä aikana S**** P********** (Kok) Finnairin lennolla Brysselistä Helsinkiin sellaisessa kunnossa että ei koneeseen tullessa pysynyt pystyssä ilman avustajaa. Sattui tulemaan asiasta puhetta parin kipparin kanssa niin kävi ilmi että asia on ihan tunnettu miehistöjen keskuudessa, eikä mikään yksittäistapaus. Ja lehdissä ei ollut asiasta yhtään mitään. Koskaan. Eikä häntä estetty tulemasta kyytiin vaikka möykkä ja örinä oli melkoinen.

      Poista
    4. Selvinpäin en olisi ikinä ajanut kännissä autoa.

      Poista
    5. Ajoi autolla kotiin vaikka alkoholia veressä, juu. Ei oikein enää selittelyt auta tuollaiselta edustajalta. Vai pistkikö se muistisairas ystävä ajamaan kännissä autollakin?

      Poista
    6. Ano 12.36. Viittasin 10.27 kommentilla S******* P******n selitykseen oman känniajelunsa jälkeen. En ole väittänyt Immosen autoilleen. Tämä selvennyksenä.

      Poista
    7. Herkeä sekoilemasta, punikkitrolli!

      Tuolla edellä viitataan kylläkin Kokoomuksen Sirpa Pietikäisen rattijuopumuksesta saamaan tuomioon, jota Sirpa selitteli, että "En olisi selvinpäin kännissä rattiin mennytkään" tjsp.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Sirpa_Pietik%C3%A4inen

      Poista
    8. S Pietikäistä suojelee "naiseus" ja kokoomus. Immosta jauhetaan koko tiistai vaikka asia on mitätön. Immonen ei saanut matkustaa kaverinsa kanssa. Ja sillä sipuli.

      Poista
  8. Kyllä ne muutkin osaa. Muutama vuosi sitten vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen protestoi lentokoneessa siihen malliin että poliisi joutui poistamaan hänet lentokoneesta. Sai sitten myöhemmin kunnon sakot tempauksestaan. Kaikkein parasta on että hän itse kuvasi oman teatterinsa ja se löytyy tuolta

    https://www.youtube.com/watch?v=OKtUPOUXLrE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainolla olikin omasta mielestään paremmat argumentit protestiinsa ja se sitä vihervasemmiston parempaa häiriköintiä...

      Poista
    2. Itse asiassa ei ollut kunnon sakko. Oli vain 40 päiväsakkoa

      Poista
  9. Toni Immonen oli mulle täysin tuntematon kansanedustaja. Seiväsmatkan pohjustus meni vähän överiksi kun oli kaverin kanssa liikkeessä. Kyllä sitä koneesta poistamista yrittää jarrutella. Olihan siinä myös huoli muistisairaasta kaverista, joka joutui yksin Bangkokiin. Poliisin käskystä Immonen poistui koneesta. Voimakeinoja ei tarvittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset, ne järkevät ei juo viinaa jos pitää muistisairasta "ystävää" saattaa matkalla.
      Itse epäilen että ei edes ole olemassakaan tuolla mitään muistisairasta ystävää.

      Poista
    2. Minä taas uskon enemmän Immosen kertomukseen muistisairaasta ystävästä kuin Lügenpressen kertomukseen humalatilasta ja häiriköinnistä!

      Poista
    3. "Minä taas uskon enemmän Immosen kertomukseen " Sinulle on siten sekin ok että kyseinen edusta ajoi kännissä autoa, sillä veressä oli alkoholia, sillä itehhän tuo oli sen mitannut, ja määrä ylittää rajan milloin ei saa lain mukaan enää autolla ajaa.

      Poista
    4. Mistä hitosta tämä trolli on ottanut tuon autolla ajamisen? eihän kukaan tai mikään, edes valemedia, ole moista väittänyt.

      Poista
    5. Jeesusko sen toi paikalle? Luuletteko että edustaja tuli jollain bussilla, ei tosiaan. Mutta eihän persut voi mitään pahaa ikinä tehdä, eihän ne potki kun äänestäjiään päähän koko historiansa ajan. Vai että olen trolli, olen koko elämäni ollut valppaana mitä tapahtuu ympärilläni ja Suomessa. En elä pussi päässä kuten persujen äänesäjät. Minä en kannata yhttäkäkään puoluetta enkä edustajaa, minua kun ei huijata eikä potkita päähän sillä näen heti mikä on puolue linjoiltaan.

      Poista
    6. Painupa takaisin kiven alle mokoma trolli. Jos täällä voisi blokata niin olisit kärkiehdokkaita.

      Poista
  10. Mitä Vornaseen tulee, niin vähien saatavilla olleitten tietojen valossa hän toimi tilanteessa täysin oikein ja kiitettävällä tavalla!

    Kaksi neitoa takanaan ja tusina muhammedia edessään! Eikä ketään edes sattunut!

    VastaaPoista
  11. Mahtaakohan kukaan enää mennä tuollaiseen vedätykseen, jossa kärpäsestä paisutetaan härkänen. Samat vasemman laidan uskovaiset toki pitävät siitä tavanomaista metelöintiään, mutta sitä he tekevät joka tapauksessa. Tietysti tuollainen on sopimatonta käyttäytymistä ja varmaan Prra antaa siitä nuhteet, jos ei ole jo antanutkin. Perussumalaiset taitaa muuten olla ainoa puolue, joka pyrkii puuttumaan edustajiensa törmäilyihin. Yleinen linjahan on, varsinkin kentän vasemmalla laidalla, että jos törmäilyä ei saada painettua villaisella, niin sitten vähätellään ja hyssytellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun itse mittasi alkoholin verestään ja se ylittää rajat milloin on rattijuoppous kyseessä jos autolla liikkua siihen syyllistyi. Nyt en ota edes muuhun kantaa.

      Poista
    2. Etkä näköjään ottanut tähänkään asiaan. Mistä tulee mieleen kysymys, että onkohan alkoholilla osuutta tuohon asiaan.

      Poista
    3. Anonyymi13. tammikuuta 2025 klo 13.29

      Mutta kun itse mittasi alkoholin verestään ja se ylittää rajat milloin on rattijuoppous kyseessä jos autolla liikkua siihen syyllistyi. Nyt en ota edes muuhun kantaa.
      Et sitten osaa lukea tai et ymmärrä lukemaasi. Lehtien jutuista käy ilmi se, että Immonen ei itse ole mitannut/puhaltanut vaan sen on tehnyt RAJAVARTIOSTO kentällä, polliisilla kun ei ollut saatavana mittaria moiseen hommaan. Ne polliisin alkomahoolimittarit kun on vain liikenteessä tapahtuvaa nautinnan tarkastelua varten.

      Poista
    4. Vaan kun tuosta asiasta ei ollut lainkaan kysymys minun kommentissani ja lukutaitoinen olisi sen ymmärtänyt.

      Poista
  12. Henkilökohtaisesti minun on sanottava, että en kyllä näillä olemattomilla todisteilla usko evl. evp. Immosesta roskalehdissä esitettyjä väitteitä!

    On täysin epäuskottavaa, että hänen taustallaan ja luonteellaan mies olisi todella antanut aihetta moiseen mediasirkukseen!

    Epäilen edustamansa puolueen olleen suurin syy matkustamohenkilökunnan käytökseen.

    VastaaPoista
  13. 99 prosenttia ihmisten ajatuksista on pelkkää pahantahtoista mustamaalailua ja 80 prosenttia itsetarkoituksellista kiusantekoa -- kun kaiken motiivina ja käyttövoimana on tietoisuudesta alitajuntaan painettu viha ja vastenmielisyys, mitä muuta julkisuuteen enää nousee kun tällaisia purkauksellisia draamoja, joissa on löydetty sopiva uhri alitajunnallisten tunkioiden paineen purkamiseen?

    Ei muuta kuin etiäppäin, sanoi sanoi viisas ihmismielen insinööri. Vihapuheet on kiellettävä vielä absoluuttisemmin, niin päästään sataprosenttiseen hyväihmisten yhteiskuntaan, jossa osataan sulkea silmät ja suut aina kun uhkaa paljastua jokin todellinen pahuus, ja vastaavasti päästetään piru irti aina kun poliittinen vastustaja osuu tähtäimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei muuta kuin etiäppäin" - kohti vaaleja, tarkoittanette?

      Seuraavaa lavastusta odottaessamme!

      Poista
    2. Just näin. Eteenpäin kohti uusia okhu-uutisia ja niiden aiheuttamia pettymyksiä!

      Poista
  14. https://yle.fi/a/74-20134534

    No niin, eiköhän tuostakin leivota persut syyllisiksi, onhan sentään Yle asialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisivat toimittajat käydä 5. kerroksen vessassa. Kansanedustajien kerroksesta ei huumeita löytynyt.

      Poista
    2. Ylenannon toimittajat asialla? Kun ne wokekoulutkset ja muu hölmöläisten säät ja ylenannon säästöt. Kostavat eduskunnalle moiset aikomukset??
      Huru-ukko

      Poista
  15. Paavon kännäilystä 2014 Shotsissa löytyy Iltaleden uutinen maksumuurin takaa. Aika reilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavo ei häiriköinyt, vaan sammui tyylikkäästi pöytään, kuten ministeritasolla kuuluukin.
      Paavo taitaa muuten olla syntymähumalassa, kun oli EU:n tukipaketistakin sitä mieltä, että " nyt tulee rahaa", ja että valtionvelkaa ei tarvitse maksaa takaisin.
      Laiton graffitiharrastuskin jatkuu kuten Helsingin apulaispormestarilta (huutonaurua) voi odottaakin.

      Poista
  16. Jossain on aikoinaan sanottu, että lentokoneen ilmanpaine aiheuttaa sen että yksi paukku vastaa useampaa. En vain muista oliko se kaksi vai useampi kertainen vaikutus.
    Eli 0,69 voisi vastata 1,38 tai jotakin sinne päin, kun päästään matkalento korkeuteen.
    Tai sitten kyseessä on kaupunkilegenda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo lento edes lähtenyt. Ehkä Immosella on ollut pitkään ns. henkilökohtainen ongelma kun urakin päättyi everstiluutnanttina pakollisen eroamisiän myötä. Ura ei monella urkene liiallisen alkon käytön takia monelle upseerille, se yksi majurikin törppöili ajamalla kännissä.

      Poista
  17. En ymmärrä, miten koneesta poistaminen voi kestää noin kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en puolestani ymmärrä, miksi koneesta poistaminen siitä annettujen tietojen valossa ylipäänsä katsottiin tarpeelliseksi!

      Poista
    2. Helsinki-Vantaan lentoaseman rajavartioston mittarit ovat mg-mittareita.
      Ja 0,69 mg vastaa reilua 1,5 promillea, eli hyvää laitamyötäistä. Paitsi jos on täysi ammattilainen juomisessa.

      Poista
    3. Ja minä en ymmärrä, kuinka Iltis onnistuu saamaan tästä tapauksesta yhden päivän nettilehteen peräti kahdeksan juttua, varsinkin kun otetaan huomioon, että tuosta syystä Finnairin koneista poistetaan maikkarin uutisten mukaan vuosittain satoja matkustajia.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.