Kestääkö perussuomalaisten kannatus?

Tälle päivälle vielä lyhyt rykäys ensi vaaleihin liittyen. Tämä siksi, että Kaleva hämmästeli perussuomalaisten kannatuksen nousua ja epäili sen ulottumista vaaleihin asti.

Voihan se olla, ettei vaalipaikalla puoluetta vaihdeta ihan niin helposti kuin mielipidetiedusteluissa. Toisaalta ihmisten mitta on täynnä verotaakan uusjakoa köyhille, älyttömiä paskalakeja, johtajien optioita, maahanmuuttajia sekä valtion irtisan... eikun tuottavuusohjelmaa, toimintojen ulkoistamista ja valtionhallinnon hajasijoitusta ynnä muuta nykyhallituksen politiikkaa.

Kaikki edellä luettelemani asiat eivät toki kohtaa vastustusta jokaisessa kansalaisessa, mutta niitä kansalaisia, joita joku luetelluista kohdista harmittaa on todella paljon. Ja kun demarit ei ole ollut uskottava vaihtoehto nykymenolle Lipposen valtakaudella eikä sen jälkeen, kanavoituu tyytymättömyys perussuomalaisiin. Näin siitä huolimatta, ettei heillä ole asettaa ehdolle kovinkaan montaa tunnettua ehdokasta. Tämä ei kuitenkaan tällä kertaa haitta, sillä vaalit 2011 käydään protestivaaleina, jolloin ehdokkaan tunnettuutta ei kysellä.

Nähdäkseni perussuomalaisten kannatus siis kyllä kestää ja voi vielä noustakin, elleivät soinilaiset itse sählää. Soinin kuningastien ainoa este on siis hänen oma väkensä. Näin siksi, että puolueen listoilla ja jäsenistössä on kokematonta ja mielipiteiltään varsin monenkirjavaa väkeä. Sellaisiakin, jotka suunsa avaamalla syövät aina puolueensa ääniä. Ja joita kaikkia Soini ei mitenkään pysty paimentamaan.

Tunnettujen ehdokkaiden puutteesta jotuu sekin, että veikkaan perussuomalaisten ja koko vaalien ääniharaviksi Soinia ja Halla-ahoa, joiden kautta kanavoitunee lähes kokonaan perussuomalaisten kannatus Uudellamaalla ja Helsingissä. Molemmille tullee reilusti yli 20 000 ääntä ja jopa 50 000 voi olla mahdollisuuksien rajoissa. Monessa muussa vaalipiirissä perussuomalaisten ääniharava puolestaan on aakkosissa ensimmäisenä oleva ehdokas, kuten Liisa Arranz protestivaaleissa 1983.

Mutta vaaleissahan tuo nähdään.

Viimeaikaisia ajatuksiani samasta aiheesta:
Populismin vastavoima
Vihreilla on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki
Puolueiden maahanmuuttoasenteista

Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?

Ruotsissa on Wikipedian mukaan tällä hetkellä uskontoa harjoittavia muslimeja noin 110 000. Heistä ylivoimainen valtaosa on kunnon ihmisiä, jotka vain haluavat elää elämänsä rauhassa.

Kokemus on kuitenkin osoittanut, että länsimaihin syntyneiden islamilaisten yhteisöjen sisällä toimii ihmisiä, jotka ovat valmiita äärimmäisiin toimiin länsimaita kohtaan. Samoin valtaväestössä syntyy jossain vaiheessa vastareaktio yhteiskunnan näkyvään muutokseen ja erilaisuuteen.

Jo pitkään on tiedetty että erittäin maahanmuuttajavaltainen Malmön Rosengårdin kaupunginosa on ainakin ajoittain ollut niin vaikea paikka, että edes palomiehet eivät uskalla mennä sinne yksinään. Malmössä on myös ammuskeltu maahanmuuttajataustaisia henkilöitä: varsinaisen iskusarjan tekijöistä ei vielä ole tietoja, mutta saatujen tietojen mukaan he voivat olla joko nykyiseen menoon kyllästyneitä kantaruotsalaisia tai maahanmuuttajia. Myös ruotsalaista pilapiirtäjää on vainottu.

Kuluneen viikon uutiset kertoivat muun muassa Göteborgiin suunnitellusta terrori-iskusta. Sen tekijäksi epäillään viimeisten tietojen mukaan syyrialaisperäisiä henkilöitä. Omasta mielestäni ehkä kaikista merkittävin uutinen oli kuitenkin se, että paljon maahanmuuttajia sisältävillä alueilla vanhemmat eivät uskalla antaa lastensa todistaa rikollisia vastaan. Uutinen yhdistyy mielessäni Italian mafiaan ja osoittaa ruotsalaisen oikeusvaltion olevan vakavassa kriisissä. Maailmankuulun ruotsalaisen keskustelukulttuurin ja suvaitsevaisuuden rapautumisesta todistavat puolestaan viime vaalien tapahtumat ja Nobel-juhlien kutsulista.

Edellä kuvaamieni uutisten jälkeen jää oikeastaan vain kaksi kysymystä. Onko 110 000 islamilaista henkilöä sellainen lukumäärä, jonka seurauksena pohjoismainen yhteiskunta muuttuu vääjäämättä, syvällisesti ja kokonaisuudessaan? Ja mikäli vastaus on kyllä, onko tällainen muutos toivottava? Toivoisin kysymyksiä analysoitavan avoimesti, julkisesti, tosiasioihin tukeutuen sekä epärealistista haihattelua ja älyllistä epärehellisyyttä välttäen. Samalla toivoisin näin saatuja johtopäätöksiä sovellettavan suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan.

Muita viimeaikaisia ajatuksia aihepiiristä:
Mahdottomien ratkaisujen edessä
Maahanmuutosta rikastuttava voimavara
Puolueiden maahanmuuttoasenteista

Talven merkkejä

Talvi tulee ja sen myötä tavalliset muutokset. Ilma jäähtyy, valoisan aika lyhenee, maa routaantuu ja lopulta sataa lumi. Järvet peittää jää, oravat muuttuvat harmaiksi ja ihmiset piiloutuvat talvivaatteisiinsa.

Talvi vaatii myös toimenpiteitä.

Liikenteen siirtäminen talvikauteen aiheuttaa kaksi suurta urakkaa. Niistä talvirenkaiden vaihtaminen oli tarpeen jo jokin aika sitten ja nyt vaihtuivat myös nopeusrajoitukset. Tällä kertaa niistä riitti jonkin verran pulinaa, kun ministeri ehdotti talvirajoituksista sään mukaan vaihtuvia. Minusta ehdotus on periaatteellisella tasolla kannatettava, koska meillä vallitsee talvisin useimmiten kesää vastaava ajokeli, ja korkeammat nopeudet voisivat olla voimassa ainaoastaan valoisaan aikaan.

Käytännössä kuitenkin vastustan ministerin ehdotusta, sillä uudistus tulisi turhan kalliiksi veronmaksajalle, joka muutenkin joutuu tämän sukupolven ajan makselemaan vanhoja velkoja.

Talvirenkaista vielä sen verran, että tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan kitkarenkailla on melkein puolet suurempi riski joutua kuolonkolariin kuin nastoilla. Tämä on hyvä tietää, mikäli harkitsee kitkoilla ajamista: niillä kyllä pärjää, mutta kuljettajan on syytä olla jatkuvasti tietoinen mahdollisista yllättävistä riskeistä.

Monen ihmisen elämässä suurin talven tuloon liittyvä muutos tapahtuu kuitenkin ensi yönä. Jälleen kerran kelloja siirrellään. Tästä toimenpiteestä ei ole osoitettu olevan mitään hyötyä varsinkaan pimeässä pohjolassa, vaan pikemminkin haittoja. Monelee se kuitenkin aiheuttaa turhaa univajetta ja stressiä. Itse kuulun tähän joukkoon.

Keväinen kellon siirto poistaa yhden tunnin yöstä, ja sen seurauksena syntyy tunnin univaje. Tämän ongelman varmasti tiedostavat kaikki.

Mutta näin syksyllä yöhön lisätään yksi tunti, joka saa monen ajattelemaan, että sehän on vain mukavaa. Omalla kohdallani syksyisestä kellon siirtämisestä kuitenkin seuraa se, että herään (siirrettyyn kellonaikaan nähden) tuntia aiemmin aamulla kunnes univelka kasvaa niin suureksi, että lopulta nukun univelkani pois. Käytännössä toimin parin viikon ajan puoliteholla: paljon pidempään kuin keväällä.


Olen joinain vuosina ratkaissut asian yksinkertaisesti olemalla muuttamatta vuorokausirytmiäni. Se on kuitenkin hankalaa, kun yhteiskunta toimii omaan tahtiinsa ja sen ehdoilla on elettävä.

Lopuksi anekdootti. Kiinalainen ystäväni ja kansainvälisesti tunnettu oman alansa erityisasiantuntija, professori ja Suomen ystävä kertoi minulle, että myös Kiinassa siirryttiin aikanaan länsimaista mallia ottaen kesäaikaan. Kansa kuitenkin vastusti muutosta, joten kommunistipuolue teki asiasta oikean johtopäätöksen ja lopetti älyttömän kellonsiirtelyn. Ehkäpä puolueen valintaan vaikutti myös kokemus siitä, ettei kellon siirtelystä ollut mitään hyötyä?

Koskahan suomalainen demokratia pystyy samaan?

Ilolla panen merkille että ainakin Vantaan kokoomuksen nuorissa asian typeryys on tajuttu, mutta entä emäpuolue? Tai muut puolueet? Tässä olisi tarjolla ainakin allekirjoittaneen äänestyskäyttäytymiseen vaikuttava vaalitäky!

Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen

Entisen hiihtäjä Jari Räsäsen ympärille kietoutunut doping-vyyhti selvitetään nyt lopullisesti oikeudessa. Tämä on muuten aivan erinomainen asia, mutta miksi ihmeessä asiasta tienneet eivät kertoneet tietojaan viimeistään vuoden 2001 tapahtumien jälkeen? Tällä välillä on kokonainen puhtaiden hiihtäjien sukupolvi joutunut kärsimään tapahtuneesta. Se ei ole, eikä ole ollut oikein.

Itse STT:n doping-jutun ratkaisee oikeus - toivottavasti oikein ja totuuden paljastaen. En aio siitä siis kirjoittaa sen enempää, mutta muistuttaisin asian muista ulottuvuuksista.

Hiihto oli näin jälkeen päin tarkasteltuna läpeensä sairas laji viime vuosituhannen lopulla. Doping-aineet olivat raskaassa käytössä, eivätkä ainoastaan suomalaisilla. Tämän osoittaa se, että Suomalaisten vuoden 2001 joukkokäryn  (Jari Isometsä, Janne Immonen, Harri Kirvesniemi, Mika Myllylä, Milla Jauho (nyk. Saari) ja Virpi Kuitunen) jälkeen nähtiin edelleen lisäkäryjä.

Vuoden 2002 talviolympialaisissa suurin sankari oli espanjalaistunut Johan Mühlegg, jonka menestyksen taustalta paljastui darbepoetiini-hormooni. Samassa yhteydessä kärysi myös pari venäläistä mitalihiihtäjää, Larissa Lazutina ja Olga Danilova. Myöhemmin esimerkiksi itävaltalaisten piiristä paljastui systemaattinen veridopingin käyttö.

Vuonna 2003 pallo palautui Suomeen kun Kaisa Varis kärysi EPO-hormonista ja tuhosi loputkin Suomen hiihtoliiton taloudesta. Tämän tapahtuman seurauksia pestään ilmeisesti edelleen. Variksen käryn voinee myös katsoa vahvistaneen EPO:n olleen myös vuoden 2001 suorituskyvyn kannalta merkityksettömästä hemohesista kärynneiden hiihtäjien käytössä. Varis uusi temppunsa vuonna 2008, tällä kertaa tosin ampumahiihtäjänä.

Kaikkiaan veridoping näytti olleen varsin yleistä Lahden kisoissa 2001: veriarvojen tutkimuksessa löydettiin "erittäin poikkeavia" ja "poikkeavia" veriarvoja saksalaisilta, itävaltalaisilta, virolaisilta, venäläisiltä ja tietenkin suomalaisilta hiihtäjiltä.Nämä arvot viittaavat vahvasti kiellettyjen menetelmien käyttöön, vaikka eivät yksin riitä dopingtuomioihin.

Edelle kirjoittamani mukaan voisi ajatella, että norjalaiset ja ruotsalaiset ovat olleet muita puhtaampia. Norjalaiset ovat tämän omalta osaltaan itse kiistäneet todeten että myös heidän hiihtäjänsä ennen Lahden tapahtumia toimivat samoilla periaatteilla kuin muutkin. Monet hiihdon ystävät muistavat myös norjalaisten kahdeksoisvoiton Puijolla 2001, jolloin kehitettiin uutta dopingtestiä. Kärkihiihtäjistä positiivisen tuloksen antaneita oli niin paljon, ettei norjalaisten ollut mahdollista olla puhtaita. Testausvaiheessa olevasta dopinghavainnosta ei kuitenkaan tullut rangaistuksia, eikä edes positiivisen näytteen antaneiden urheilijoiden nimiä ole koskaan julkaistu.

Tahdon siis sanoa, että maastohiihtoon liittyy valitettavan pitkä likaisen pelin historia, joka on tahrannut sekä suomalaisen huippuhiihdon, että kaikkien tärkeimpien kilpailijamaidenkin saavutukset. Meikäläiset nyt tuomiolla olevat ovat siis toimineet mitä ilmeisimmin samaan tapaan kuin kollegansa ulkomailla. Tämä aika on nyt kuitenkin lopullisesti ohi niin meillä kuin muualla - jopa kaikista pahimmin vuosien saatossa likaantuneella Venäjällä, missä entinen huippuhiihtäjä Jelena Välbe on pannut hihat heilumaan.

Suomen osalta vilpin aika lienee päättynyt vuonna 2001 muiden kuin Kaisa Variksen osalta. Tähän viittaa Variksen pudottaminen maastohiihdon maajoukkueesta hänen ensimmäisen kärynsä jälkeen, vaikka tulokset ja hiihtoyleisö olisivat sitä edellyttäneetkin. Ratkaisun seurauksena Varis vaihtoi silloin vielä herkkäuskoisemman ampumahiihtoliiton alaisuuteen.

Maastohiihdon osalta Variksen ensimmäisen dopinkäryn jälkeen sääntöihin lisätyt taloudelliset rangaistukset lienevät myös toimineet tehokkaana pelotteena. Muualla tapahtuneista muutoksista merkittävä on esimerkiksi Italiassa käyttöön otettu samantapainen järjestelmä, jopa meikäläistä tiukempana.

Tosiasia on, että kaikki doping-kauden hiihtäjät ovat jo lopettaneet uransa huipulla. Valitettavasti heitä maamme kärkihiihtäjinä seuranneet Jauhojärvet, Heikkiset, Saariset, Roposet ynnä muut ovat saaneet maksaa edeltäjiensä törttöilyistä ulkomaista kilpailijoitaan vähäisempien valmentautumisresurssien ja ajoittain jopa vihamieliseksi yltyneen arvostelun muodossa.

Loppukaneettina esitänkin toivomuksen, että samalla kun menneiden likaisten aikojen mahdolliset rötökset nyt lopulta tutkitaan pohjamutia myöden, ei nykyisiä hiihtäjiämme rasitettaisi enempää näillä asioilla.He tarvitsevat kaiken rauhan ja tuen saadakseen harjoitella itsensä huippukuntoon tässä äärimmäisen vaativassa lajissa, jossa pelkällä kestävyydellä, voimalla, nopeudella tai edes suvereenilla taidolla ei yksin voiteta mitään. Vain niiden kaikkien onnistuneella ja oikea-aikaisella yhdistämisellä voidaan haaveilla arvokisamenestyksestä. Ja sitähän suomalaiset edelleen janoavat hiihdosta enemmän kuin mistään muusta urheilulajista!

Mahdottomien ratkaisujen edessä edelleen

Kirjoitin jokin aika sitten maahanmuuton kustannuksista ja hyödyistä. Nyt aiheeseen on saatu lisävaloa, sillä sisäasiainministeriö on julkaissut selvityksen maahanmuuton kustannuksista.

Sen mukaan ministeriön pääluokkaan kohdentuu noin 50 miljoonan euron kustannukset. Näillä on maksettu käytännössä kuntien saamat korvaukset maahanmuuttajien vastaanottamisesta sekä heidän toimeentulonsa ja palveluidensa järjestämisestä. Lisäksi valtio maksaa perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämisestä 9,5 miljoonaa euroa sekä 6,5 miljoonaa euroa oman kielen opetukseen (mukaan lukien saamen- ja romaninkieliset lapset). Näiden lisäksi työ ja elinkeinoministeriö on käyttänyt noin 30 miljoonaa euroa kotoutumiskoulutukseen. Näiden päälle tulevat maahanmuuttajien matkakulut 2,2 miljoonaa euroa.

Näin laskien maahanmuuton suorat kustannukset valtion veronmaksajalle ovat hiukan alle 100 miljoonaa euroa. Sisäasiainministeriön raportista ilmenevien kustannuksten lisäksi tulevat kunnan veronmaksajien maksamat kulut, jotka Oulun kaupungin kohdalla ovat noin neljännes kokonaiskustannuksista. Mikäli tämä osuus on saman suuruinen muuallakin, ovat maahanmuuton suorat kustannukset Suomessa noin 130 miljoonaa euroa. Lukema on hyvin lähellä aiemmin pelkkien Oulun numeroiden perusteella laskemaani.

Suomessa ei ole saatavilla tietoja maahanmuuttajien käyttämien sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuksista.Siten emme tiedä paljonko nämä kustannukset nostavat maahanmuuton suoria kustannuksia. Lisäksi edelleen ovat selvittämättä maahanmuuton epäsuorat kustannukset. Emme myöskään tiedä paljonko kustannuksia veronmaksajille tuottaa maahanmuuttajien kantaväestöä korkeampi rikollisuus. Emmekä paljonko maksaa yhteiskunnan varautuminen näihin rikoksiin. Eikä taida olla edes mahdollista kertoa paljonko maksaa yleisen turvattomuudentunne, joka lisääntyy maahanmuuttajavaltaisilla seuduilla? Puhumattakaan siitä mitä maksaisi, jos Suomessa jotkin alueet irtautuisivat muusta yhteiskunnasta samaan tapaan kuin maailmalla on käynyt.

Huolimatta sisäasiainministeriön selvityksestä olemme siis edelleen paljolti tietämättömiä maahanmuuton kustannuksista. Samalla tavalla laskematta on maahanmuutosta saavutettava hyöty; ja etenkin tämän hyödyn jakautuminen maahanmuuton eri luokkien kesken.

Näitä tietojen puutteessa voi maahanmuuttokeskustelu edetä vain valistuneiden ja valistumattomien mielipiteiden kautta. Sen sijaan todelliseen faktatietoon pohjautuvien ratkaisujen tekeminen on edelleen mahdotonta.

Populismin vastavoima

Ulkoministeri ja puheenjohtaja Jyrki Katainen julisti kokoomuksen populismin vastavoimaksi. Taustalla on maamme tunnetuimman ”populistipuolueen” eli perussuomalaisten kannatuksen rakettimainen nousu mielipidemittauksissa.

On sinänsä mielenkiintoista että Suomen suurin puolue alkaa määritellä politiikkaansa pienemmän haastajansa kautta. Minusta se kertoo gallupien aiheuttamasta lievää suuremmasta paniikista, mutta voin toki olla väärässäkin.

Joka tapauksessa pääministeri Mari Kiviniemi on ottanut varsin erilaisen linjan. Hänhän ilmoitti keskustapuolueen keskittyvän oman sanomansa parempaan esilletuomiseen. Keskusta siis luottaa siihen, että puolueen sanomalla on vastakaikua äänestäjien parissa, kunhan he vain kuulisivat sen. Hiukan minua kyllä ihmetyttää millä puolueella olisi ollut johtavaa hallituspuoluetta paremmat mahdollisuudet sanomansa esilletuomiseen. Eli olisiko ongelma sittenkin siinä sanomassa eikä sen levittämisessä.

Mutta palatakseni Kataisen kannanottoon: minkä asioiden vastavoimaksi kokoomuspuolue nyt siis puheenjohtajansa suulla asettuu. Periaatteellisella tasolla asia aukeaa populismi-sanan merkityksen kautta. Kuten jo aiemmin olen todennut, sana on Suomen politiikassa yleisesti käytetty haukkumasana, jonka todellinen merkitys on tavallisen kansan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti toimiminen.

Katainen siis asettaa kokoomuksen vastavoimaksi tavallisen kansan toiveille ja eduille. Tämä on äänestäjän hyvä tietää.

Toinen tapa tarkastella Katainen kannanottoa, on soinilaisten poliittisten linjausten tarkastelun kautta. Seuraavassa otan esiin kolme eri aspektia, joista perussuomalaisilla on nähdäkseni varsin selkeät käytännön vahvistamat linjaukset.

Ensinnäkin perussuomalaiset haluaisivat Suomen noudattavan pragmaattista EU-politiikkaa, jossa yhteisöstä pyrittäisiin saamaan maallemme mahdollisimman suuri hyöty. Käytännössä tämä on tarkoittanut päätöksenteon paikallisuuden korostamista. Näin EU toimisi vain Euroopan laajuisissa asioissa, mahdollisimman suuren osan päätöksenteosta jäädessä paikalliselle tasolle.

Toiseksi perussuomalaiset ovat julkaisseet maahanmuuttopoliittisen linjauksen, jonka johtavana ajatuksena on optimoida maahanmuutosta saatava hyöty samalla rajoittaen Suomen kansantaloutta rasittavaa humanitaarista maahanmuuttoa.

Kolmanneksi perussuomalaiset haluaisivat verotuksen osalta vauraan väestönosa kantavan yhteisistä menoista pienituloisia suuremman taakan. Toisin sanoen se on vastustanut verotuksen laajamittaista siirtämistä kohti tasaveromallia.

Kaiken kaikkiaan kokoomus on Kataisen suulla siis asettunut vastustamaan pragmaattista Suomen etuja ajavaa EU-politiikkaa, kannattamaan hallitsematonta humanitaarista maahanmuuttoa sekä ilmoittanut pyrkivänsä kohti suurituloisia suosivaa tasaveromallia.

Käytännön tasolla Kataisen linjaus ja siitä tekemäni analyysit näyttäisivät oikeilta ottaen huomioon kokoomuksen vahvan aseman hallituksessa, jonka ratkaisut esimerkiksi Kreikan tukipaketin, maahanmuuttopolitiikan ja verotuksen painopisteen siirtämisessä vahvistavat analyysini.

Minusta on hienoa, että puheenjohtaja Katainen on ilmoittanut puolueensa linjan näin selkeästi. Tosin vielä parempi olisi ollut tuoda esiin puolueen tavoitteet suoraan, eikä kilpailevan liikkeen tavoitteiden negaationa. Mutta erinomaista näinkin!

Populismi ja demokratia - identtiset kaksoset?

Näin vaalien lähestyessä sana "populismi" toistuu usein poliittisessa keskustelussa ja kantaa ottavassa mediassa. Näin on ollut jo vuosikymmeniä, mutta sanan sisältöä ja käytännön merkitystä en ole juurikaan nähnyt pohdittavan kiihkottomasti.

Suomessa populismi on hyvin selkeästi termi, jolla leimataan poliittisia vastustajia (esimerkki, esimerkki, esimerkki ja esimerkki). Sanan negatiivinen käyttö heijastuu myös suomalaisessa Wikipediassa, jossa termille on annettu joukko varsin ikäviä määritelmiä. Kaikkiaan Suomessa populismi on siis jotain negatiivista ja arvotonta. Sellaista, johon syyllistynyt pyrkii nuoleskelemaan jotenkin epäreilusti äänestäjiä.

Toisin on muualla maailmassa. Esimerkiksi Cambridge Advanced Learner´s Dictionaryn mukaan populismi tarkoittaa poliittisia ideoita, joiden on tarkoitus edustaa tavallisten ihmisten tarpeita ja toiveita.

Tätä määritelmää on mielenkiintoista verrata sanan "demokratia" merkitykseen. Sehän tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa kansanvaltaa. Toisin sanoen demokratia tarkoittaa sellaista poliittista järjestelmää, joka pyrkii toteuttamaan kansan enemmistön tarpeita ja toiveita. Tämän mukaisesti demokratia mitä ilmeisimmin on populismia parhaillaan. Tai toisin päin: populismi toteuttaa kansanvallan aatetta. Eli kansan enemmistön tahtoa.

Nyt vaalien lähestyessä tulenkin seuraamaan mielenkiinnolla minkälaisissa yhteyksissä eri puolueet leimaavat toisiaan populisteiksi. Mielessäni tulen herkuttelemaan sellaisella ajatuksella, että eniten populistisia syytöksiä saava puolue osoittaa olevansa poliittisen kenttämme demokraattisin liike. 

Ehkäpä kääntelen herkkua mielessäni myös niin päin, että se puolue jonka piiristä tulee eniten populismi-leimoja muita kohtaan, osoittaa itse olevansa poliittisen kenttämme epädemokraattisin vaihtoehto. Siis sellainen, jonka mielestä ei ole tärkeää toteuttaa kansalaisten enemmistön tahdon mukaista yhteiskuntaa, vaan suppeamman joukon hyväksi näkemää järjestelmää.

Huippu-urheilurahoista 1,8 miljoonaa kankkulan kaivoon?

Suomen jalkapallojoukkue hävisi maanantaina Unkarille ja sen tie EM-lopputurnaukseen nousi odotetusti pystyyn - huolimatta jälleen kerran markkinoiduista ylioptimistisista odotuksista. Asia on tietenkin harmillinen penkkiurheilijoiden kannalta, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että Suomen kaltaisesta maasta on turha odottaa jalkapallon kestomenestyjää. Tuskin edes satunnainen arvokisamenestys olisi realistinen tavoite silloin kun maanosan mestaruuskisoihin osallistumisoikeuskin näyttää ylittävän kyvyt kerta toisensa jälkeen.

Sellaiset urheilijat kuin Paavo Nurmi, Lasse Virén, Veikko Hakulinen, Eero Mäntyranta, Marja-Liisa Kirvesniemi tai Matti Nykänen ovat suomalaisten kollektiivisessa muistissa edelleen, vuosikymmeniä suurten voittojensa jälkeen. Samoin muistamme kaikki jääkiekkojoukkueemme menestykset MM- ja olympiakisoista. Huippu-urheilu on monelle suomalaiselle tärkeää, joten myös kansainväliseen menestykseen tähtäävän huippu-urheilun tukemiselle on perusteet.

Urheilussa menestyminen vaatii paitsi lahjakkuutta ja äärirajoille vietyä harjoittelua, myös taloudellista tukea kuten monella suulla on todettu (esimerkki, esimerkki ja esimerkki). Valitettavasti rahaa vain on rajallisesti ja sitä tarvitaan moniin muihinkin tarkoituksiin.

Urheilun tuki kostuu yhteiskunnan tuesta ja lajeissa toimivien talkootyöstä sekä yritysten mainostarkoituksiin sijoittamasta sponsorituesta.

Sponsoritukeen tai talkootyöhön en tässä halua puuttua. On jokaisen sponsorin oma asia, minkä lajin tukemisen hän arvelee tuottavan parhaan näkyvyyden yritykselleen. Samoin jokaisella ihmisellä on oikeus käyttää vapaa-aikansa kuten haluaa. Sen sijaan huippu-urheilun julkinen tuki on koko kansan asia. Siitä 30% eli noin 5 miljoonaa euroa jakautuu eri lajiliitoille toiminta-avustuksina.

Niistä kaksi suurinta pottia menee palloliitolle (1,8 miljoonaa) ja voimisteluliitolle (1,7 miljoonaa). Kolmantena on jääkiekkoliitto (1,3 miljoonaa), neljäntenä hiihtoliitto (1,1 miljoonaa) ja viidentenä urheiluliitto (1,1 miljoonaa).

Jos nyt tarkastellaan näiden lajiliittojen tuottamaa kansainvälistä menestystä aikojen kuluessa, ei räikeää ristiriitaa palloliiton rahoituksen ja tuloksen välillä voi olla huomaamatta. Laji ei ole koskaan tuottanut suomalaisille ikimuistoisia hetkiä, ellei kerran EM-kisoissa yllättäneen naisjoukkueen pronssia lasketa sellaiseksi.

Myös suomalaisen naisjalkapallon kansainvälinen menestys lienee kuitenkin laskusuunnassa naisten jalkapalloharrastuksen lisääntyessä varsinaisissa jalkapallomaissa. Käytännössä on realismia todeta, ettei pienen väkiluvun ja pitkän talven Suomesta voi koskaan tulla haastajaa sellaisille joukkueille, jotka tulevat pitkän kesän, suurten väkilukujen ja korkeiden harrastajamäärän maista?

Minusta Suomen karsiutuminen jälleen kerran jalkapallon arvokisoista tarjoaa hyvän mahdollisuuden pohtia minkä verran laji ansaitsee huippu-urheiluun tarkoitettua tukea. Jos huippu-urheilun määrärahojen tavoitteena on kansainvälinen menestys, vaatisi myös sen tukemiseksi jaettavien tukirahojen jakaminen uutta ja realiteetit huomioivaa ajattelua. Tähän ajatteluun ei kuulu sellaisten urheilijoiden tai joukkueiden huomattava tukeminen, joiden ei voida missään tilanteessa edes ajatella tuovan kansainvälistä menestystä.


Käytännössä historia kertoo, että parhaiten pienilukuinen Suomen kansa voi menestyä yksilölajeissa, etenkin jos niiden harrastamisen olosuhteet ovat maassamme keskimääräistä paremmat. Näitä ovat erityisesti talvilajit, jopa siihen mittaan, että siinä voimme pärjätä jopa jääkiekon kaltaisessa joukkuelajissa. Eikä menestys yleisurheilun tai painin kaltaisissa lajeissakaan ole pois suljettu: yksittäinen lahjakkuus on ennenkin löytänyt tiensä maailman huipulle.

Ehdotan, että suurin osa palloliiton vuosittain nauttimasta yhteiskunnan rahallisesta tuesta siirrettäisiin sellaisille lajiliitoille, joiden toiminnan voi realistisesti odottaa tuottavan sitä mitä panostukselta odotetaan: kansainvälistä menestystä. Tällä perusteella palloliiton naisille osoittama huippu-urheilun tuki voidaan säilyttää, mutta miesjoukkueeseen käytettävät varat on syytä minimoida.

Rutkasti pienennettävän huippu-urheilun tuen lisäksi palloliitolle riittäköön kohtuullinen osuus yhteiskunnan muista liikuntarahoista. Niiden, talkootyön ja sponsorirahojen voimalla voidaan pyörittää lajille ominaiset kansallisen tason ja nuorisoliikunnan tarpeet.

Piraatit pihalla

Yksi uusista puolueistamme on piraattipuolue, joka perustettiin suurella tohinalla vastaavan konklaavin saatua Ruotsissa EU-vaaleissa komean voiton.

Meillä Suomessa piraattipuolueen ympärillä sen sijaan on alkuvaiheen pienen julkisuusbuumin jälkeen ollut hiljaista. Nyt sille on kuitenkin tullut tilaisuus nostaa profiiliaan kun nettipiratismista jaettiin jo toinen tuomio: kolme kuukautta ehdollista + korvaukset aiheutetusta vahingosta.

Tuomio oli siis periaatteessa varsin lievä. Huomionarvoista siinä on kuitenkin aiheutetun vahingon ja siten myös korvaussumman suuri määrä, 375 000 euroa. Käytännössä nettijakelijan elämä näyttää menneen pilalle kerralla, kuten piraattipuolueen puheenjohtaja Uuden Suomen jutun mukaan totesi. Samalla hän arveli että "Tuomioistuinten käytännöksi lienee tullut pilata jokaisen nettilataajan elämä käsittämättömillä tuomioilla, jotka eivät ole missään mielessä suhteellisia aiheutettuun haittaan." Tämä kommentti avaa mielenkiintoisella tavalla piraattipuoluelaisten tapaa hahmottaa maailma.

Piraattien mukaan on siis väärin, jos joku aiheuttaa toiselle vahingon ja joutuu sen sitten korvaamaan. Ainakin siinä tapauksessa että aiheutettu vahinko on suuri. Tämä on selkeästi yleisen oikeustajun ja, kuten oikeuden tuomion perusteella on pääteltävissä, Suomen lakien vastainen tapa ajatella. 

Oikea tapa tekijänoikeuksien sosialisoimiseksi olisi hankkia niin suuri vaalivoitto, että lait voidaan kirjoittaa uudelleen. Tai vaihtoehtoisesti viedä aatettaan muiden puolueiden kansanedustajille siten, että he säätävät tekijänoikeuksien sosialisoinnin oikeuttavat lait.

Vai ovatko piraatit sitä mieltä, että kaikilla on oikeus itse määrittää omat lakinsa? Sellaista yhteiskuntaa kutsutaan anarkistiseksi. Anarkismi aatteena oli huipussaan vajaat sata vuotta sitten, mutta ei onnistunut vakiinnuttamaan asemaansa. Hyvinvoivan yhteiskunnan pohjaksi aatteesta tuskin kuitenkaan olisi ollut sen enempää kuin muistakaan sosialismin haaroista.

Palatakseni tähän tuomioon. Nyt tuomittu henkilö herättää minussa sääliä. Hän ei ilmeisesti ollut pyrkinyt toiminnallaan saamaan suurta henkilökohtaista etua, vaan ainoastaan toteuttamaan omaa lapsellista käsitystään oikeudenmukaisuudesta. Näin hänen pankkitililleen ei ole kertynyt käteistä, jolla maksaa aiheutettu vahinko. Tässä mielessä korvaussumma on kyllä tavallaan kohtuuton hänen kannaltaan. Sen sijaan korvauksen saajien kannalta se lienee täsmälleen oikean suuruinen.

Onneksi tälle tapaukselle on löydettävissä kaikkia tyydyttävä ratkaisu - mikäli piraattiyhteisö niin haluaa. Tehdyn vahingon edunsaajat (siis lataajat) voisivat nimittäin korvata aiheuttamansa vahingon käyttämänsä nettilataussivuston perustajalle. Tätä varten nyt tuomitun täytyy vain hankkia rahankeräyslupa tähän tarkoitukseen. Tai jos piiraattipuolue tahtoo profiloitua näin ensimmäisten vaaliensa alla, tämän keräyksen järjestäminen voisi olla hieno tapa saada puolueelle positiivista julkisuutta!

Nokia ja kustannukset

Kirjoitin kesäkuussa siitä, että voisiko Nokian ongelma olla tiukassa kulukurissa. Tämän päivän Helsingin Sanomat näyttää vahvistavan arvelun. On ehkä hienoa huomata olleensa oikeassa, mutta näin suomalaisena en kuitenkaan ilahdu.

Samassa jutussa viittasin suomalaisen julkisen sektorin olevan Nokian kanssa samalla linjalla. Toivottavasti Nokiasta otetaan opiksi. Julkinen sektori ei voi olla rahakuilu, mutta sen pitää tuottaa siltä odotettavat palvelut.

Ne ovat tärkeysjärjestyksessä.

Väkivaltamonopoli. Maassa ei voi olla vieraita joukkoja tai "no go" alueita. Siellä ei voi olla mahdollista harjoittaa rikollista toimintaa ilman huomattavaa riskiä kiinnijäämisestä. Tällainen yhteiskunta ei olisi stabiili, turvallinen eikä ennustettava.

Tutkimus ja koulutus. Kansakunnan hyvinvointi on näistä kiinni, sillä länsimaista elintasoa ei pitkällä aikavälillä voi pitää yllä millään muulla keinoin kuin innovaatioilla ja osaavalla työvoimalla. Tässä suhteessa julkisella sektorilla on erityinen velvollisuus huolehtia maailmanluokan perustutkimuksenedellytyksistä ja siitä juontavasta soveltavasta tutkimuksesta. Tämän linjan päästä voivat yritykset sitten ottaa kiinni ja luoda tuotekehityksen kautta menestystuotteita. Tämä oli aikanaaan yksi Nokian nousun kulmakivistä.

Terveydenhuolto. Kansainväliset vertailut ovat osoittaneet, että julkisella sektorilla toteutettu terveydenhuolto on tehokkaampaa kuin yksityisellä.

Yhteiskunnan turvaverkko. Tämän pitää olla riittävä ylläpitämään yhteiskuntarauha, mutta ei työntekoa passivoiva.

Muut yhteiskunnan ylläpitämät toiminnot eivät nähdäkseni ole välttämättömiä, joten lama-aikana säästöt pitää kohdistaa niihin. On kuitenkin huomattava, että myös niistä kannattaa yrittää ylläpitää sellaisia, jotka tuottavat enemmän kuin niiden panostaminen maksaa. Niin esimerkiksi liikunnan tukeminen lienee perusteltua terveydenhoitokulujen tehokkaana leikkaajana. Sen sijaan valtionhallinnon tietopalvelujen ulkoistamisella ei kannata elättää yksityisiä yrityksiä, koska epäonnistumisen riski on suuri ja kustannukset ovat lähes varmasti suuremmat kuin hyödyt.

Romanian romanit - kysymyksiä

Kaikille suomalaisille lienee selvää, että kieltämisen tarve on syntynyt Romaniasta saapuneiden romanien edesottamuksista Suomessa viimeisten vuosien aikana. Olisiko kerjäämisen kieltäminen siis Romanian romanien etnistä syrjintää, koska he muodostavat suurimman osan Suomessa toimivista kerjäläisistä. Ainakin kokoomuksen ajatus keräämisen kieltämisestä on vastatuulessa juuri tästä syystä.

Aihe herättää minussa monenlaisia kysymyksiä.

Ensimmäinen liittyy siihen, että jos kerjäämiskielto on romanien syrjintää, niin ovatko muutkin samantapaiset kiellot syrjintää. Siis esimerkiksi jos suurin osa vaimojaan hakkaavista olisi miehiä, niin onko vaimojen hakkaamisen kieltäminen miesten syrjintää? Tai jos suurin osa prostituoiduista olisi naisia, niin olisiko prostituution kieltäminen naisten syrjintää? Tai vaikkapa niin, että mikäli suurin osa tupakoitsijoista olisi vähän koulutettuja, niin olisiko tupakoinnin kieltäminen vähän koulutettujen syrjintää? Tai jos suurin osa khatin käyttäjistä on itä-afrikkalaisia, niin onko khatin käytön kieltäminen itä-afrikkalaisten syrjintää?

Toinen seikka liittyy ehdotetun lain seurauksiin. Jos kerjääminen kielletään sakkorangaistuksen uhalla, niin miten rutiköyhä romaninainen maksaa sakon? Jos tästä seuraa ongelma, niin voisiko sen ratkaista siten, että sakkorangaistus sovitettaisiin vankilassa? Olisiko tämä tehokasta ja poistaisi kerjäläiset katukuvasta? Vai pitäisikö kerjäläisiä rangaista suoraan vapaustuomiolla? Ja olisiko sen takia järkevää lisätä vankeinhoidon resursseja? Ja parantaisiko se romanien asemaa Euroopassa?

Kolmas seikka liittyy sitten romaninaisten "työnantajiin". Kerjäläiset ovat ilmeisesti osa rikollisenluonteista toimintaa. Tätä tukee esimerkiksi se, että työpaikkojen kahvipöydissä liikkuu paljon juttuja, jotka eivät viittaa äärimmäiseen köyhyyteen. Samoin romanialaisten tekemä rikosaalto (esimerkki) antaa mahdollisesti aiheen epäillä kerjäämisen olevan varsinaisen eli rikollisen toiminnan peitetoimintaa. Eli onko kerjääminen vain alibi, jonka avulla voidaan selittää kiusalliset kysymykset elämään tarvittavista tuloista? Entä onko jossain olemassa todisteita tällaisesta kerjäläisnaisten ja rikollisten romanimiesten yhteydestä?

Mikäli kerjäämisen ja rikollisuuden välillä olisi tällainen yhteys, niin olisiko kerjäämisen kieltäminen perusteltava sen aiheuttamalla rikollisuudella? Siis vähän samaan tapaan kuin sutenööritoiminnan kieltäminen ihmiskaupan estämiseksi.

Vai olisiko kerjääville romaneille tarjottava reilusti työtä? Vai onko niin, etteivät he sittenkään ole työhaluisia, vaan tulevat mukavammin toimeen muilla keinoin?

Tai voisiko Suomi painostaa EU:ta tai Romaniaa parantamaan romanien asemaa kotimaassaan? Vai johtuuko heidän huono tilanteensa heistä itsestään? Tai heidän kulttuuristaan? Mikäli jälkimmäistä, niin voisiko heidät saada muuttamaan kulttuuriaan jollain tavalla?

Vastauksia minulla ei ole. Mutta sellaisia olisi hieno saada. Siis tutkittuun tietoon perustuvia, ei mielipiteitä. Niiden avulla voitaisiin sitten nähdä olisiko kerjäämisen kieltäminen syrjintää, tehokasta, tarpeellista tai ennaltaehkäisevää. Vai yksinkertaisesti hyödytöntä.

Vihreillä on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki

Vihreällä puolueella ei mene hyvin. Tilanne on uusi puolueelle, joka on ollut myötätuulessa käytännöllisesti katsoen koko olemassaolonsa ajan.

Eero Paloheimo on ollut merkittävä toimija ja ajattelija vihreässä puolueessa. Nyt hän on päättänyt lähteä - tosin jo toista kertaa. Ensimmäinen kertahan liittyi vihreistä eronneen ja lyhytikäiseksi jääneen Ekologisen puolueen perustamiseen. Eronsa syyksi Paloheimo mainitsi maahanmuuton. Onko entinen vihreä siis kääntänyt takkinsa ja unohtanut ympäristöasiat.

No ei varsinaisesti. Monikulttuurikriittisiä kannanottoja Paloheimolla on ollut jo pitkään (esimerkki). Koulutettuna miehenä Paloheimo on myös ajat sitten ymmärtänyt, että maailman ympäristökatastrofin (ja sen puoleen myös Afrikan elintaso-ongelmien) tärkein syy on liiallinen väestönkasvu. Niinpä hän on vaatinut nykyisen kehitysapupolitiikan täyskäännöstä siten, että sen tavoitteeksi pitäisi asettaa väestökatastrofin torjuminen.

Tämä ei sovi nykyisen vihreän puolueen linjaan, sillä väestöräjähdyksen torjunnan sijaan puolue on toiminut nykyisen hallituksen lojaalina jäsenenä, joka on nostanut perinteistä hyödyttömäksi jo ajat sitten havaittua kehitysapua, jonka merkittävin aikaansaannos on ollut lapsikuolleisuuden alentaminen. Ja sen seurauksena väestöräjähdyksen pahentaminen.

Vihreä liitto on myös takertunut hyödyttömiin ratkaisuihin ympäristön tilan kohottamiseksi, esimerkkinä paljon puhuttanut jätevesilaki, joka on kallis ja tehoton. Tai niin sanottu vihreä verouudistus, jonka seurauksena suomalainen maailman tehokkain lämmön ja sähkön yhteistuotanto vaarantuu. Myös turvetuotanto sai erityiskohtelun siitä huolimatta, ettei sitä voi laskea sen enempää ympäristöystävälliseksi kuin uusiutuvaksi energiaksi. Niin, ja vihreillä on ohjelmassaan tunnetusti iso rooli seksuaalisten vähemmistöjen ja vammaisten aseman kohottamisella sekä humanitaaristen maahanmuuttajien määrän nostamisella. Ja kuluuhan puolueen johdon aikaa myös turkistarhauksen vastustamiseen ja hallituksen jäsenenä myös ydinvoiman lisäämiseen näennäisestä vastustuksesta huolimatta.

Paloheimo siis mitä ilmeisimmin turhautui koko Vihreän liiton politiikkaan, jota hän pitänee näpertelynä samaan aikaan kun maailma on hänen oman näkemyksensä mukaan ajautumassa kohti tuhoa.

En ota tässä kantaa siihen, onko Paloheimo enemmän oikeassa kuin puolueensa nykylinja. Sen sijaan väitän, että tässä on Vihreillä edessään todellinen kohtalon kysymys: kadottaako puolue keskuudestaan loogisesti ajattelevat ja ympäristöstä tosiasioiden pohjalta huolissaan olevat jäsenet ja kannattajat. Vai onnistuuko se sittenkin säilyttämään heidät edelleen saman sateenvarjoan alla kuin puhtaammin vaihtoehtoihmiset. Etenkin kun myös jälkimmäisten suosiosta on kilpailemassa kovasti vihertynyt ja perinteiset kannattajansa hylännyt vasemmistoliitto.

Niin tai näin. Vihreillä on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki. 

Maahanmuutosta rikastuttava voimavara

Iltalehden teettämä mielipidetiedustelu osoittaa, että suurin osa suomalaisista pitää maahanmuuttopolitiikkaamme liian löysänä. Kritiikin kärki ei koske työperäisiä maahanmuuttajia, eikä luullakseni myöskään varsinaisia pakolaisia, vaan suurta joukkoa tänne omatoimisesti saapuneita turvapaikanhakijoita. Heistä vain pieni osa täyttää turvapaikan myöntämiseen vaaditut kriteerit, mutta huomattava osa saa oleskeluluvan muista syistä.

Turvapaikanhakijoiden määrää ei voi suoranaisesti kontrolloida, sillä ihmissalakuljettajat tuovat heidät EU:n ja Schengen-alueen rajojen yli, minkä jälkeen he voivat anoa turvapaikkaa haluamassaan maassa. Näin he voivat asua Euroopassa niin pitkään kuin heidän hakemustaan käsitellään, ja nauttia sinä aikana kunkin maan heille järjestämästä ylläpidosta.

Lainsäädännöllä voitaisiin kiristää turvapaikan myöntämisen tai oleskeluluvan myöntämisen perusteita. Tämä saattaisi vähentää maahamme oleskeluluvan saavia turvapaikanhakijoita, ja puskaradion kautta ehkä vähentää myös tänne pyrkivien määrää.

Uskoisin kuitenkin, että turvapaikka- ja oleskeluluvan kiristämistä tehokkaampi keino parempia elinoloja hakevien maahanmuuttajien rajoittamiseksi olisi yksinkertaisesti pienentää Suomen houkuttelevuutta. Turun Sanomien  mukaan sisäministeriössä on valmisteilla muutos juuri tähän suuntaan. Jatkossa alaikäiselle turvapaikanhakijalle maksettaisiin nykyisen 290 euron sijasta vain pieni taskuraha (25-45 euroa iästä riippuen). On selvää, että tämä muutos toteutuessaan poistaisi hakijoiden joukosta ne, jotka ovat valinneet Suomen vain siksi, että täällä maksetaan turvapaikan hakijoille enemmän käteistä rahaa kuin missään muussa maassa.

Mielestäni tulisi myös harkita erityisen oleskelulupatuen perustamista. Sillä korvattaisiin nykyinen sosiaalituki ja se maksettaisiin kaikille niille, jotka ovat saaneet maahamme oleskeluluvan, mutta eivät kykene elättämän itseään. Summan tulisi vastata esimerkiksi opiskelijoiden saamaa opintotukea, eikä sitä voisi täydentää esimerkiksi harkinnanvaraisella tuella. Näin suomalaisen veronmaksajan nykyinen melko avoin piikki oleskeluluvan saajille asetettaisiin maksajan kannalta kohtuullisiin rajoihin, eikä se muodostaisi kovin suurta houkutusta paremman elintason perään haikailevalle kolmannen maailman asukkaalle.

Turvapaikan hakijoiden määrän pienentämisen lisäksi turvapaikan hakijoista koostuvan maahanmuuton toinen suuri ongelma on kulttuuriimme sopeutumisen hitaus ja jopa täysin sopeutumattomien henkilöiden suuri määrä. Myös tähän pitäisi kehittää sellaisia ratkaisuja, jotka ovat taloudellisesti kohtuullisia mutta tehokkaita.

Tässä pari ajatusta pohdittavaksi.

Mikäli vastaanottokeskuksissa edellytettäisiin ja järjestettäisiin maahanmuuttajille pakollista työtä asumisen ja ruuan korvaamiseksi, saisivat tulijat välittömästi kosketuksen suomalaiseen työkulttuuriin. Toiminnan ei tarvitsisi olla taloudellisesti kannattavaa tai edes sinänsä kovin järkevää. Se kun maksaisi itsensä ajan myötä takaisin, mikäli yhteiskuntaan integroituminen nopeutuisi tai integroituneiden määrä kasvaisi nykyisestä. Työntekopakko myös karsisi turvapaikanhakijoiden joukosta mahdolliset työtä vieroksuvat turvapaikkashoppailijat, mikäli sellaisia on. 

Itse näen erittäin suuren ongelman myös siinä, ettei vastaanottokeskuksissa ole riittäviä resursseja suomen kielen ja kulttuurin opetukseen. Näistä ei pitäisi missään tilanteessa tinkiä. Tässä on selkeästi asia, johon sijoitetut budjettivarat tulevat moninkertaisina takaisin. Mikäli päteviä opettajia ei ole tarjolla, olisi epäpätevien opettajienkin käyttö parempi kuin asian rempalleen jättäminen. Näiden asioiden opiskelun tehokkuutta voitaisiin lisätä vielä pitämällä niissä kohtuullista edistymistä edellytyksenä taskurahan saamiseen.
 
Nykyisin perheenyhdistäminen muodostaa yhä suuremman osan humanitaarisesta maahanmuutosta. Sitä voitaisiin rajoittaa tehokkaasti edellyttämällä perheenyhdistäjältä kykyä elättää perheensä Suomessa. Samalla maahanmuuttaja saisi hyvän porkkanan kotoutumiseen. Käytännössä voitaisiin yhdistämisen edellytyksenä pitää esimerkiksi kahden vuoden yhtäjaksoista työuraa, jonka ajalta ei ole nostettu sosiaalitukia. Samalla voitaisiin luopua veronmaksajien varoilla tapahtuvasta perheen lennättämisestä Suomeen.

Uskon että edellä esittämisistä toimista olisi apua pyrittäessä muuttamaan spontaani turvapaikanhaun kautta tapahtuva maahanmuutto suomalaisille vastenmielisestä ja kalliista pakkopullasta maatamme rikastuttavaksi voimavaraksi.