Maahanmuutosta rikastuttava voimavara

Iltalehden teettämä mielipidetiedustelu osoittaa, että suurin osa suomalaisista pitää maahanmuuttopolitiikkaamme liian löysänä. Kritiikin kärki ei koske työperäisiä maahanmuuttajia, eikä luullakseni myöskään varsinaisia pakolaisia, vaan suurta joukkoa tänne omatoimisesti saapuneita turvapaikanhakijoita. Heistä vain pieni osa täyttää turvapaikan myöntämiseen vaaditut kriteerit, mutta huomattava osa saa oleskeluluvan muista syistä.

Turvapaikanhakijoiden määrää ei voi suoranaisesti kontrolloida, sillä ihmissalakuljettajat tuovat heidät EU:n ja Schengen-alueen rajojen yli, minkä jälkeen he voivat anoa turvapaikkaa haluamassaan maassa. Näin he voivat asua Euroopassa niin pitkään kuin heidän hakemustaan käsitellään, ja nauttia sinä aikana kunkin maan heille järjestämästä ylläpidosta.

Lainsäädännöllä voitaisiin kiristää turvapaikan myöntämisen tai oleskeluluvan myöntämisen perusteita. Tämä saattaisi vähentää maahamme oleskeluluvan saavia turvapaikanhakijoita, ja puskaradion kautta ehkä vähentää myös tänne pyrkivien määrää.

Uskoisin kuitenkin, että turvapaikka- ja oleskeluluvan kiristämistä tehokkaampi keino parempia elinoloja hakevien maahanmuuttajien rajoittamiseksi olisi yksinkertaisesti pienentää Suomen houkuttelevuutta. Turun Sanomien  mukaan sisäministeriössä on valmisteilla muutos juuri tähän suuntaan. Jatkossa alaikäiselle turvapaikanhakijalle maksettaisiin nykyisen 290 euron sijasta vain pieni taskuraha (25-45 euroa iästä riippuen). On selvää, että tämä muutos toteutuessaan poistaisi hakijoiden joukosta ne, jotka ovat valinneet Suomen vain siksi, että täällä maksetaan turvapaikan hakijoille enemmän käteistä rahaa kuin missään muussa maassa.

Mielestäni tulisi myös harkita erityisen oleskelulupatuen perustamista. Sillä korvattaisiin nykyinen sosiaalituki ja se maksettaisiin kaikille niille, jotka ovat saaneet maahamme oleskeluluvan, mutta eivät kykene elättämän itseään. Summan tulisi vastata esimerkiksi opiskelijoiden saamaa opintotukea, eikä sitä voisi täydentää esimerkiksi harkinnanvaraisella tuella. Näin suomalaisen veronmaksajan nykyinen melko avoin piikki oleskeluluvan saajille asetettaisiin maksajan kannalta kohtuullisiin rajoihin, eikä se muodostaisi kovin suurta houkutusta paremman elintason perään haikailevalle kolmannen maailman asukkaalle.

Turvapaikan hakijoiden määrän pienentämisen lisäksi turvapaikan hakijoista koostuvan maahanmuuton toinen suuri ongelma on kulttuuriimme sopeutumisen hitaus ja jopa täysin sopeutumattomien henkilöiden suuri määrä. Myös tähän pitäisi kehittää sellaisia ratkaisuja, jotka ovat taloudellisesti kohtuullisia mutta tehokkaita.

Tässä pari ajatusta pohdittavaksi.

Mikäli vastaanottokeskuksissa edellytettäisiin ja järjestettäisiin maahanmuuttajille pakollista työtä asumisen ja ruuan korvaamiseksi, saisivat tulijat välittömästi kosketuksen suomalaiseen työkulttuuriin. Toiminnan ei tarvitsisi olla taloudellisesti kannattavaa tai edes sinänsä kovin järkevää. Se kun maksaisi itsensä ajan myötä takaisin, mikäli yhteiskuntaan integroituminen nopeutuisi tai integroituneiden määrä kasvaisi nykyisestä. Työntekopakko myös karsisi turvapaikanhakijoiden joukosta mahdolliset työtä vieroksuvat turvapaikkashoppailijat, mikäli sellaisia on. 

Itse näen erittäin suuren ongelman myös siinä, ettei vastaanottokeskuksissa ole riittäviä resursseja suomen kielen ja kulttuurin opetukseen. Näistä ei pitäisi missään tilanteessa tinkiä. Tässä on selkeästi asia, johon sijoitetut budjettivarat tulevat moninkertaisina takaisin. Mikäli päteviä opettajia ei ole tarjolla, olisi epäpätevien opettajienkin käyttö parempi kuin asian rempalleen jättäminen. Näiden asioiden opiskelun tehokkuutta voitaisiin lisätä vielä pitämällä niissä kohtuullista edistymistä edellytyksenä taskurahan saamiseen.
 
Nykyisin perheenyhdistäminen muodostaa yhä suuremman osan humanitaarisesta maahanmuutosta. Sitä voitaisiin rajoittaa tehokkaasti edellyttämällä perheenyhdistäjältä kykyä elättää perheensä Suomessa. Samalla maahanmuuttaja saisi hyvän porkkanan kotoutumiseen. Käytännössä voitaisiin yhdistämisen edellytyksenä pitää esimerkiksi kahden vuoden yhtäjaksoista työuraa, jonka ajalta ei ole nostettu sosiaalitukia. Samalla voitaisiin luopua veronmaksajien varoilla tapahtuvasta perheen lennättämisestä Suomeen.

Uskon että edellä esittämisistä toimista olisi apua pyrittäessä muuttamaan spontaani turvapaikanhaun kautta tapahtuva maahanmuutto suomalaisille vastenmielisestä ja kalliista pakkopullasta maatamme rikastuttavaksi voimavaraksi.