Suosittua juuri nyt!

perjantai 28. marraskuuta 2025

Kuinka vähentää ranskalaista lapsiseksiorjuutta?

Nykyaikainen kansainvaellus ei ole synkkä asia pelkästään eurooppalaisten kannalta. Ilta-Sanomat nimittäin kertoi, että Kanariansaarilta kuljetetaan afrikkalaislapsia seksiorjuuteen Ranskaan. 

Siihen liittyen on pidätetty yksitoista ihmistä, joista kymmenen Kanarialla ja yksi Madridissa. Tutkinnassa on löydetty muun muassa väärennettyjä asiakirjoja, jonkinlaisia sähkölaitteita ja seteleitä.

Näistä ihmisistä neljä on edelleen vangittuna ja syytteessä muun muassa ihmiskaupasta, rikollisjärjestöön kuulumisesta ja lapsipornon hallussapidosta. IS:n jutussa ei kuitenkaan kerrottu siitä, minkälaisten ihmisten käyttöön nämä seksiorjat päätyvät. 

Eli emme tiedä, että ovatko he kantaranskalaisia vai kenties myöhemmin maahan tullutta väkeä. Asialla ei kuitenkaan ole merkitystä, koska kyseiset ihmiset ovat – taustastaan riippumatta – joka tapauksessa yököttäviä rikollisia, jollaisia ei soisi olevan edes olemassa.

Saman jutun mukaan Karariansaarilla käydään oikeudenkäyntiä neljän nigerialaisen miehen ja kolmen naisen ryhmää vastaan. Heitä syytetään naisten pakottamisesta prostituutioon. Lehden mukaan naisia on peloteltu muun muassa jonkinlaisella voodoorituaalilla. 

* * *

Täältä Suomesta katsottuna edelle kirjoittamani vaikuttaa varsin karulta. Ja sellaisena se käy hyvin yhdeksi lisäperusteeksi rajoittaa spontaania – ja muutakin – kansainvaellusta kehitysmaista Eurooppaan. Tämä voitaisiin tehdä yksinkertaisesti siten, että jokainen EU:n alueelle – kuten Kanariansaarille – saapunut spontaanipakolainen palautettaisiin automaattisesti takaisin Afrikan rannikolle. 

Käytin sanaa "lisäperusteeksi" siitä syystä, että tämä kansainvaellus on meille eurooppalaisille haitallista ilman lasten myymistä seksiorjiksikin. Ovathan nämä spontaanipakolaiset saaneet länsimaissa aikaiseksi yhteiskunnan voimakasta polarisoitumista ja naisten alistamista, lisänneet erityisesti seksuaali- ja väkivaltarikollisuutta sekä kasvattaneet julkisen sektorin menoja. 

Toki Euroopassa on nähty vieläkin vakavampia seurauksia kuten terrorismia ja huumekauppaan liittyviä jengisotia. Sekä alaikäisten käyttämistä palkkamurhaajina.

Siksi ihmettelen syvästi täällä näppäimistöni takana, että mikä mahtaa olla syy sille, että Suomestakin löytyy edelleen ihmisiä ja puolueita jotka haluavat lisätä kehitysmaalaisten maahanmuuttoa. Onko kyse järjettömästä tyhmyydestä vai sen lisäksi myös tietämättömyydestä?

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:

14 kommenttia:

  1. Suomi voi tulla pelastajaksi ja ottaa humanitarisista syistä näitä afrikkalaisia lapsiorjai Kelan elätiksi. Kelan naisetkin siinä sivussa unohtaisi uuden johtajansa kiusaamisen.

    VastaaPoista
  2. Se on sitä itsetuhoista empatiaa, "suicidal empathy".
    Kun tärkeintä on olla hyvä ja suvaitseva ihminen, vaikka se sitten tuhoaisi koko ympäröivän yhteiskunnan ja aiheuttaisi kanssaihmisille valtavia kärsimyksiä, niin ainakin voi puhtaalla omallatunnolla sanoa että "en ollut rasisti".

    VastaaPoista
  3. On siinä puhdasta typeryyttä osa..sen lisäksi,että jotkut tavoittelevat valtaa lyhytnäköisesti ilmiön avulla seurauksista välittämättä

    VastaaPoista
  4. Vähän sama kun minulle kävi pari kuukautta sitten. Olin aikoinaan aktiivinen kirjoittaja ja oli kontakteja monessa maassa, esimerkkinä Briteissä. toki oli silti monia kaveruksia pitkin tellusta vaikkakaan en enää viestitellyt medioissa paljonkaan, mutta oli melkoinen pommi kun aukaisin sähköpostini ja siellä oli Briteistä tullut viesti yhdeltä suosiotaan kovasti nostavala isänmaalliselta puolueelta joka lyhykäisesti meni näin, " Meillä on maassamme tosi paha ongelma laittomien maahantulijoiden ja heidän tuomansa väkivallan kanssa, voisitko sinä auttaa pysäyttämään sen?" Vastasin, minä olen vain pieni vanhentuva ukko, miten minä voisin auttaa lähes mahdottomassa asiassa. Eli miten Suomikaan voi auttaa muita maita samassa asiassa mille ei tässäkään maassa mahdeta ei osata tehdä yhtään mitään.

    VastaaPoista
  5. EK haluaa halpatyöläisiä ja vihervasemmisto äänestäjiä. Suomi ei tarvitse kumpiakaan.

    VastaaPoista
  6. Suomessakin on tavattu taikauskolla pakotettuja nigerialaisia prostituoituja, samoin Viron ja Venäjän mafioiden pakkoparittamia prostituoituja, joiden lukumäärää villeimpinä vuosina kukaan ei osaa edes arvailla - aikanaanhan niihin törmäsi kuppiloissakin, mataminsa kanssa.

    Alankomaissa kantaväestön tyttöjä pakkoparittavat Marokolaiset miehet, Briteissä taas homaa hoitavat pakistanilaiset; Albanialaiset, Romanialaiset ja Bulgarialaiset vastaavat suurimmasta osasta Euroopan ihmiskauppavälityksestä, ja jopa Saksan bordelleissa toimii paljon tyttöjä, jotka eivät tienneet joutuvansa huoran hommiin maahan tullessaan. Mutta ryssä kyllä osaa hoitaa.

    Koko Euroopan ulkomaalaistaustainen prostituutioskene on niin läpeensä mädäntynyt, että ihmettelen viranomaisten pasiivisuutta sekä haluttomuutta puuttua siihen isolla kädellä. Olen ihmetellyt jo jonkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenties virkahenkilöt pelkäävät virkavirheitä, ainakin tuossa leikissä voi saada tasa-arvo-, vähemmistö- tai jonkun muun valtuutetun niskaansa.

      Poista
  7. Jos otettais se kuuluisa maalaisjärki käyttöön niin kehiysmaalaisten länsimaihinmuutto lopetettaisiin kokonaan , ja voimavarat suunnattaisiin paikan päällä kehittämiseen maiden omilla ehdoilla.

    VastaaPoista
  8. Punavihreä äärivasemmisto pyrkii oman kansan ja yhteiskunnan hävittämiseen.
    Järjetöntä touhua.

    VastaaPoista
  9. Länsimaat ovat tuhoamassa itseään tällä järjettömän myötäsukaisella suhtautumisella haittamaahanmuuttoon. Jos tämä muslimivyöry jatkuu, olemme kenties jo sadan vuoden päästä sharialain alla.
    Islamin syvintä olemusta ei tunnu ymmärrettävän. Islam on julma vihan ja väkivallan ideologia, joka pyrkii valloittamaan koko maailman. Jo Muammar Gaddafi aikoinaan iloitsi, että muslimit valloittavat lännen maahanmuutolla ja runsaalla syntyvyydellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islam ei eroa natsismista mitenkään, molemmissa on parempilaatuisia ihmisiä joiden pitää tappaa tai alistaa kaikki muut. Natsien mielestä arjalaisten pitää hallita maailmaa ja muslimien mielestä kaikki vääräuskoiset pitää hävittää maan päältä. Lisäksi kummatkaan eivät pidä juutalaisista.

      Poista
    2. Montakohan pakolaista Gaddafin hallitessa tuli välimeren yli Libyan kohdalta ? Taisi olla siellä 0 pinnassa, kun rajavartiointi toimi, nykyään on monta klaania hallitsemassa rannikkoa.
      Everstistä ilmat pihalle, ja saatiin muutama miljoona pakolaista kulkemaan reitille.
      Ja Lockerbien terrori iskussa Libyalla tuskin oli isoa roolia, vaan takana oli Iranin kosto.

      Poista
  10. Vanhan koulun feministi Kaari Utrio on viisaasti kirjoittanut, miten Eurooppa on taistellut satoja vuosia pitääkseen primitiivisen islamin poissa Euroopasta, jossa naistenkin oikeudet nyt ovat tasa-arvoiset. Mutta nyt historiasta ja todellisuudesta mitään tietämättömät suvaitsevaiset intersektionaaliset feministit ja heidän hännystelijänsä antavat islamin levitä vapaasti monikulttuurisuutta järjettömästi palvovaan Eurooppaan.
    Kuinka tyhmiä ja tietämättömiä nämä marinit, tuppuraiset ja ohisalot ja hengenheimolaisensa voivatkaan olla.
    Jos haluatte muutosta hulluuteen, äänestäkää Perussuomalaisia, muuta toivoa ei ole.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!