Afgaanimies sai vähän förskottia

Olen aiemmin kirjoittanut paljon humanitaarisesta maahanmuutosta. Eli siitä kuinka maailman kriisipesäkkeistä paenneet ihmiset ovat etsineet uutta tulevaisuutta korkean elintason länsimaista.

Sinänsä olen, luullakseni lähes kaikkien suomalaisten tavoin, vakaasti sitä mieltä, että lähtökohtaisesti jokaisen ihmisen tulee auttaa mahdollisuuksiensa mukaan hädässä olevaa. Siitä huolimatta olen tässä blogissa keskittynyt lähinnä vaatimaan kireää maahanmuuttopolitiikkaa.

Se johtuu siitä, että humanitaariseen maahanmuuttoon liittyy kolme keskeistä ongelmaa, jotka tekevät liberaalista pakolaispolitiikasta käytännössä hulluutta.

Ensimmäinen on monien tulijoiden halu säilyttää oma kulttuurinsa, joka käytännössä ehkäisee vastaanottavaan yhteiskuntaan integroitumista. Ja sitä kautta heikentää vastaanottavan yhteiskunnan halua ottaa vastaan tulijoita, koska heistä muodostuu helposti veronmaksajien pysyvä kustannuserä, tiettyihin rikollisuuden lajeihin profiloitunut etnis-kulttuurisesti leimautunut ryhmä sekä kantaväestön joidenkin ainesten avoimen vihan kohde. Lisäksi oman kulttuurin ylläpitämisestä seuraa vaara alkujaan turvattomuuteen johtaneiden kehitysmaiden sisäisten kriisien siirtymisestä länsimaihin.

Toinen ja vielä suurempi ongelma liittyy humanitaaristen pakolaisten määrään. Lähi- ja Keski-idän sekä Afrikan väestön kasvaessa kymmenien miljoonien ihmisten vuosivauhdilla seuraavat taloudelliset ja poliittiset katastrofit vääjäämättä toisiaan. Näiden seikkojen seurauksena humanitaariselle maahanmuutolle länsimaihin ei ole nähtävissä luonnollista loppua.

Kahden edelle kirjoittamani kohdan yhteistuloksena hyvää tarkoittava liberaali pakolaispolitiikka johtaa vääjäämättä kantaväestön jäämiseen vähemmistöksi kotimaissaan. Siitä puolestaan seuraa yhteiskunnan ja kulttuurin pysyvä muutos - ellei vuosikymmenissä niin kuitenkin viimeistään muutamissa vuosisadoissa. Maailman liberaaleinta pakolaispolitiikkaa harjoittaneessa Ruotsissa näin tullee käymään vielä minun tai viimeistään lasteni elinaikana.

Kolmas ongelma on turvapaikkajärjestelmän laajamittainen väärinkäyttö. Turvapaikkoja hakee todellista hätää pakenevien lisäksi valtava määrä parempaa elintasoa etsiviä ihmisiä. Tämän seurauksena on Suomeenkin jouduttu rakentamaan kallis turvapaikanhakuprosessi vastaanottokeskuksineen ja hädänalaisuuden selvittämiskoneistoineen.

Näistä valtavista investoinneista huolimatta Suomeen jää edelleen aidosti turvaa tarvitsevien lisäksi joukoittain ns. elintasopakolaisia. En koe, että minulla tai muillakaan suomalaisilla on mitään syytä - saati velvollisuutta - kustantaa heidän elämistään omilla verovaroillani.

* * *

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään afgaanimiehestä, joka oli palautettu Afganistaniin. Tosin mies oli asunut lapsuudesta asti Iranissa, mistä hänet oli oman kertomansa mukaan palautettu Afganistaniin luvattoman työnteon takia. Siellä hän oli halunnut - edelleen oman kertomuksensa mukaan - naida toisuskoisen tytön, minkä seurauksen tämän sukulaiset olivat uhanneet tappaa hänet.

Maahanmuuttoviraston tutkimuksissa miehen tarinaa ei voitu tarkastaa, koska tämä ei voinut todistaa henkilöllisyyttään. En kuitenkaan ihmettele, että palautuskäsky kävi. Näin siksi, että tarina vaikuttaa hyvin laaditulta hmh... tarinalta.

Ensimmäinen epäilyksiä herättävä seikka on se, ettei Iran ole sellainen lähtömaa, josta tuleva shiia-muslimi voisi saada turvapaikan. Sen saamiseksi Iranista tuleva henkilö ei siis voi kertoa tulevansa Iranista, vaan lähtöalueen ja vainon on tarinan mukaan tullut tapahtua jossain muualla - esimerkiksi Afganistanissa.

Toinen ongelmallinen asia on afgaanimiehen kertoma vainon syy. Vaikka onkin uskottavaa, että sunnimuslimi saattaisi hyvinkin kieltää tyttäreltään naimakaupan shiialaismiehen kanssa, on vaikea nähdä että pelkästä kosinnasta voisi seurata todellinen kuolemanvaara.

Kuin naulaksi arkkuun kerrotaan Helsingin Sanomien jutun lopussa vielä kolmas seikka, joka käytännössä varmistaa sen, että viraston tekemä johtopäätös turvapaikkahakemuksen hylkäämisestä on ollut oikea. Lehden mukaan "Alizadeh ei enää vastaa puhelimeen. Hän kertoo lyhyesti Facebookin kautta päättäneensä ottaa riskin ja palata laittomasti Iraniin etsimään töitä."

Toisin sanoen Helsingin Sanomien haastattelema iraninafgaani kävi kokeilemassa onneaan Suomessa, sai vastaanottokeskuksessa vuoden elatuksen, hylkäyksen sepitettyyn tarinaansa ja palasi takaisin kotipuoleensa.

Näin runollisesti ilmaistuna.

Sosiaalituella elämisen mahdollisuus lännessä haihtui
ja elintasopakolaisuus työntekoon Iranissa vaihtui.
Ei siis tullut turvapaikkalotossa pääpottia,
mutta vastaanottokeskuksesta sentään vähän förskottia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afgaanien palautukset voivat alkaa
Afganistanista, Irakista ja Somaliasta tuli turvallisia maita
Turvapaikanhakijat ovat rationaalisesti toimivia ihmisiä