Suomen Unicefin lapsen oikeuksien ja kehityspolitiikan erityisasiantuntija Mirkka Mattila puolusteli Helsingin sanomissa veronmaksajien rahan haaskaamista kehitysapuun. Hänen mukaansa kaukaisten maiden lasten hyvinvoinnin, koulutuksen ja sosiaaliturvamekanismien kehittäminen on Suomen etu.
Hän kertoi myös tavanneensa "lapsia, perheitä, virkamiehiä, lukuisia ministereitä, presidenttejäkin". Ja kertoi lapsityövoiman käytön vähentyneen Norsunluurannikon kaakaoplantaaseilla viime vuosina 29 prosentilla.
* * *
Omalta osaltani näen veroin kerätyn suomalaisen rahan käyttämiselle kehitysavussa useita ongelmia. Niistä ensimmäinen ja tärkein on se, ettei yksikään valtio ole noussut sen avulla köyhyydestä kukoistukseen. Ei, vaikka toisaalta minun elämäni aikana on joistakin lapsuuteni kehitysmaista tullut jopa talousjättejä.
Esimerkiksi käyköön Etelä-Korea, joka oli 1950-luvun alussa käydyn sodan jälkeen yksi maailman köyhimmistä valtioista. Tänä päivänä sen talous on maailman kahdenneksitoista suurin ja kansalaisten keskipalkka noin 2 600 euroa kuussa (Suomessa 3 900 euroa). Tämä kehitys on perustunut ennen kaikkea markkinatalouteen, kansainvälisesti kilpailukykyisten yhtiöiden kasvun tukemiseen vero- ja rahoituspolitiikan avulla sekä tietenkin myös korealaisten ahkeruuteen.
* * *
Kehitysavun varassa "kehittyvällä" – Mirkka Mattilan mainitsemalla – Norsunluurannikolla keskipalkka on vain 540 euroa. Lisäksi on syytä panna merkille se, että englanninkielisen Wikipedian mukaan Norsunluurannikon henkeä kohden laskettu bruttokansantuote henkeä kohti oli vuonna 1996 vain noin 727 Yhdysvaltain dollaria, mutta kaksi vuosikymmentä aiemmin se oli huomattavasti korkeampi, koska maa oli pitkään sekasortoisessa tilassa.
Norsunluurannikko on nykyisin stabiili valtio, jonka talous perustuu markkinatalouteen. Niinpä myös sen talous on päässyt hyvään kasvuun, joka jatkunee pitkään, ellei maa ajaudu jälleen afrikkalaisille yhteiskunnille tyypilliseen sekasortoon.
Tätä mahdollisuutta voi valitettavasti pitää jopa todennäköisenä, sillä maata on hallinnut jo kuudentoista vuoden ajan presidentti Alassane Dramane Ouattara, joka valittiin peräti 90 prosentin ääniosuudella neljännelle kaudelleen viime vuonna. Näin siitä huolimatta, että ennen hänen astumistaan virkaan presidentin valtakausien määrä oli rajattu Suomen tavoin kahteen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingissä äly sumeni, mutta Norsunluurannikolla järki näyttäisi valaisevan pimeyden
Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!
Päivi Arvonen, kenialaiset naiset ja feministinen todellisuus
