torstai 24. tammikuuta 2019

Mediatesti mielipidepamfletti - tiedonvälittäjä -akselilla

Yksi viime aikojen vastenmielisimmistä rikoksista on ollut Arizonassa tapahtunut koomassa olleen vammaisen naisen raiskaus sairaalassa siten, että tämä tuli raskaaksi. Nyt tuosta teosta on saatu kiinni mieshenkilö.

Koska raiskaaja on tunnistettu DNA-testin avulla, on syyllisyys käytännössä varma jo ennen oikeudenkäyntiä. Siksi on hyvä katsoa, millä tavoin suomalaiset mediat ovat kertoneet tapauksen tekijästä. Se kun kertoo meille niiden sijoittumisesta asteikolla, jonka yhdessä päässä on lukijoihin kohdistuva mielipidevaikuttaminen ja toisessa puolueeton tiedonvälitys.

Kirjoitan tämän jutun siksi, että arvoisan lukijani on hyvä tunnistaa tuo asteikko eduskuntavaalien lähestyessä. Näin hänen on helpompi soveltaa mediakritiikkiä siihen, miten eri mediatalot suhtautuvat ehdolla oleviin ehdokkaisiin ja heidän puolueisiinsa.

Aloitan siis Erkkomediasta, jonka valtakunnallisista lehdistä sekä Helsingin Sanomat että Ilta-Sanomat kertoi raiskaajan olleen 36-vuotias miespuolinen sairaanhoitaja. Sen sijaan MTV3 julkaisi kuvan etnisesti rikkaammasta tekijästä mainitsematta tämän ikää. Täydellisin oli Iltalehden uutinen, jossa näytettiin sekä kuva että raiskaajasairaanhoitajan ikä ja nimi.

Mutta mitäpä meidän pitäisi ajatella yhteisillä verovaroillamme toimivasta Ylestä, joka ei vaivautunut tekemään miehen tunnistamisesta uutista lainkaan? Ei ainakaan ennen tämän blogimerkinnän kirjoittamista - tai sitten en vain löytänyt sellaista Ylen ulkomaanuutisia kahteen kertaan selattuani.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen vastuullinen journalismi Britannian pedofiiliringin ja Ruotsin pikkuprinsessan valossa
Defaulttina vakiot tuntomerkit
Seksiä kuolleen kanssa

8 kommenttia:

  1. Ylellä on tunnetusti pitkät piuhat...ja onhan tietysti "pakolaisten" asian ylläpitäminen heidän mielestään tärkeämpää - jotta saataisiin yleinen mielipide "pakolaisille" myönteiseksi. Se on sitä heidän vaikuttamista...

    Esimerkki Yle 22.1.19:

    "Edes pakolaisleireillä ei pääse turvaan raiskauksilta – "Suihkussa ollessa kuka tahansa voi tulla sisään"

    https://yle.fi/uutiset/3-10580286

    VastaaPoista
  2. Kuka vaikuttaa näihin äänestäjiin?

    US tänään:

    ”Suomen vaaliolosuhteissa historiallinen muutos” – Kuka iskee 250 000 äänen pottiin?

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/270103-suomen-vaaliolosuhteissa-historiallinen-muutos-kuka-iskee-250-000-aanen-pottiin

    Artikkelista poimittua:

    ”Suomi-Seura ja ulkosuomalaisparlamentti ajoivat kirjeäänestystä ulkosuomalaisille lähes 20 vuotta. Kirjeäänestys on Suomen vaaliolosuhteissa historiallinen muutos.
    Mahdollisuus äänestää nykyiseen tapaan ennakkoon Suomen ulkomaanedustustoissa ja konsulaateissa säilyy myös jatkossa”, seura kertoo tiedotteessaan.

    VastaaPoista
  3. Tosiaan jännää tämä Yle uutisointi...

    Yle tänään:

    "Verottajan kukkaroon kertyi viime vuonna 68 581 miljoonaa euroa veroja"
    Verohallinnon luvuissa eivät ole mukana Tullin keräämät arvonlisäverot ja Trafin keräämätä verot.

    https://yle.fi/uutiset/3-10611790
    -----------------

    Olisi ollut lukijaystävällistä kirjoittaa tulot muotoon 68,5 mrd €.

    Ei mutta hetkinen! 13 mrd enemmän kuin menot 2018 ja -19 ja velkaa otetaan jatkuvasti...
    Valtion menothan on luokkaa 55,5 mrd € ja päälle vielä otetaan nettolainaa 1,7 mrd€ 2019.
    Kuka kusettaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko verottajan kukkaroon laskettu mukaan kunnallisverot?

      Poista
  4. Mitä järkeä tuossa kirjeäänestyksessä on? Nykyinen järjestelmä toimii hyvin ja on luotettava. Jokaisen äänestäjän henkilöllisyys on tarkastettu. Jenkkilän vaaleissa tapahtuvia valeääniä (kirjeäänestys kuolleen ihmisen nimellä, tuplaäänestäminen jne.) ei oikeastaan voi tapahtua suomalaisessa järjestelmässä. Kirjeäänestysuudistus vain alentaa suomalaisen vaalijärjestelmän luotettavuutta.

    Ja ennen kuin kukaan ehtii väittämään, etten tiedä, mistä puhun, niin kerron hieman itsestäni. Asun vakituisesti Hollannissa jo yli 10 vuoden ajan ja olen äänestänyt ennakkoon ulkomailla niin eduskunta-, presidentin- kuin EU-vaaleissakin. En asu paikkakunnalla, jossa on Suomen edustusto, joten joudun aina ajamaan 100 km tai enemmän mennäkseni äänestämään. Olen käynyt äänestämässä Rotterdamin ja Antwerpenin merimieskirkoilla, Haagin suurlähetystössä ja kerran Düsseldorfin konsulaatissa. Äänestämään pääsee ennakkoäänestyspaikoissa yleensä useampana päivänä, joten voin aika hyvin valita äänestyspaikan niin, että se sopii aikatauluihini. Tosin jossain Itä-Mongoliassa tai muussa eksoottisessa paikassa äänestyspaikkoja saattaa olla vähemmän tarjolla, joten ymmärrän äänestämään lähdön olevan joillekin muille ulkosuomalaisille hankalampaa. Mutta tarvitseeko sen nyt niin helppoa ollakaan?

    Minulle ennakkoäänestyspäivät ovat yhtä juhlaa. Ne ovat minilomia. Käyn äänestämässä ja pääsen samalla juttelemaan suomeksi toisten suomalaisten kanssa. Koska kaikkien pitää käydä tiettyinä ajankohtina äänestämässä, niin paikalla on enemmän porukkaa ja siten enemmän seuraa kuin satunnaisena päivänä merimieskirkolla. Ei täällä muuten kovin usein suomalaisia näe, vaikka onhan meitä täällä jonkin verran. Mutta äänestyspäivä on hyvä tekosyy kokoontua yhteen. Jos äänestyspaikkana on merimieskirkko, käyn samalla ostoksilla. Merimieskirkoilla on aina oma pikku myymälä, josta voin ostaa suomalaisia tuotteita. Ruisleipää, makkaraa, karkkia yms. tarttuu aina mukaan äänestysreissuilta. Suurlähetystössä tai konsulaatissa äänestämiseen yhdistän useimmiten jotain muuta kivaa, kuten shoppailua tai jossain turistikohteessa käymistä. On vain asennekysymys, pitääkö reissuja ennakkoäänestyspaikoille riesana vai hauskana.

    VastaaPoista
  5. Iltalehti on ristiriitainen julkaisu; toisaalta siellä tulee välillä kattaviakin juttuja ja Pauli Vahtera saa pitää siellä palstaansa kun taas toisaalta siellä riehuu Solmu Salmisen kaltaiset supersuvakit, jotka tulevat housuihinsa kun saavat vähänkin kirjoittaa jotain natseista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas kun Solmu Salminen ei ole Ylen palkkalistoilla:

      "YLE PYÖRITTÄÄ RIKKINÄISTÄ LEVYÄ – NATSIDOKUMENTTEJA JA VAINOTTUJA SOMALEJA",
      http://ylewatch.blogspot.com/2019/01/yle-pyorittaa-rikkinaista-levya.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Tyypillistä valtaVALEmediamme propagandaa sisältävälle uutisoinnille on, että vallitsevaa agendaa haittaavista asioista joko kokonaan vaietaan tai sitten kerrotaan vain osatotuuksia ja välillä suoraan valehdellaankin. Totuus löytyy sitten usein internetin todellisesta vaihtoehtomediasta, valeoppositio-media poissuljettuna.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!