perjantai 7. maaliskuuta 2025

Onko Suomen yhdenvertaisuusvaltuutetulla muslimikiima?

Suomen yhdenvertaisuusvaltuutetulla, Kristina Stenmanilla, vaikuttaisi olevan jonkinlainen muslimikiima. Hän nimittäin julisti torstaina, että sisäministeri Mari Rantasen (ps) johtamassa pakolaiskiintiön valmistelussa on annettu syrjivää ohjeistusta. Valtuutetun mukaan poliittinen johto on pyrkinyt suosimaan kristittyjä pakolaisia muslimimaista tulevien kustannuksella.

Lisäksi valtuutetun kannanotossa mainittiin perussuomalaisen puolueen tavoitteet ja käytettiin sanoja "avoin islamofobia". Stenmanin mielestä ministerin ja erityisavustajan toiminta vaikuttaa johdonmukaiselta suhteessa niihin.

Viralliset ohjeet suomalaiselle virkamiehelle sanovat kuitenkin yksiselitteisesti, että "koska virkamies käyttää työssään julkista valtaa, hänen tulee ehdottomasti noudattaa lakia sekä toimia puolueettomasti, riippumattomasti ja tasapuolisesti". Lisäksi niissä sanotaan - edelleen sanatarkasti, että "virkamies ei saa käyttää valtaansa väärin". 

* * *

Valtiovarainministeri ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra totesi yhdenvertaisuusvatuutetun lausunnon olevan vakava asia, sillä "syrjintähän on rikosnimike". Sen seurauksena hän sanoi sisäministerin ja -ministeriön perehtyvän kannanottoon ja kertoi myös oikeuskanslerin odottavan näkemystä asiasta.

Purran oman näkemyksen mukaan pakolaiskiintiön kohdentamispäätöksessä on kuitenkin toimittu normaalisti. Sen sijaan - hänen mukaansa - on omituista, että yhdenvertaisuus­valtuutettu tekee virallisia päätelmiä poliittisten puolueiden ohjelmien perusteella.

Lisäksi hän huomautti, että "toisaalta muutama päivä sitten yhdenvertaisuusvaltuutettu viesti myös yleisesti hallituksen tekemien maahanmuuttopoliittisten muutosten vaikutuksista. Joten ei tämä ole ensimmäinen kerta."

* * *

Asiaan ottivat kantaa myös monet muut perussuomalaiset. Heistä eduskuntaryhmän johtaja Jani Mäkelä totesi, että "erityisesti tämä termi islamofobia ja se, että hän siinä lausunnossaan hyökkää avoimesti perussuomalaisia vastaan puolueena ja analysoi meidän ohjelmiamme, se ei mielestäni kuulu hänen tehtäviinsä ollenkaan".

Puoluesihteeri Harri Vuorenpää puolestaan huomautti - aivan oikein - että on "järkyttävää, että viranomainen, jonka tehtävä on nimenomaan yhdenvertaisuus, hyökkää yksittäistä puoluetta kohtaa näin avoimen vihamielisesti ja yleistäen. Pidämme tätä todella epäasiallisena ja kahtiajakoa lisäävänä ulostulona."

Lisäksi hän ihmetteli, että virkamies kutsuu islamin ongelmista puhuvia ihmisiä islamofobeiksi. Ja jatkoi, että "tälläisten keinojen käyttö mielipiteiden hiljentäjänä on tavallista sosiaalisessa mediassa, mutta kai yhdenvertaisuudesta vastaavan viranomaisen tulisi hillitä itsensä... Herää kysymys, miksi yhdenvertaisuusvaltuutettu tulkitsee perussuomalaisten ohjelmia näin negatiivisesti. Kärsiikö hän persufobiasta?"

Poliittinen vasemmisto ja vihreät luonnollisesti olivat täysin toista mieltä ja vaativat pääministeri Petteri Orpolta (kok) kannanottoa. Sen he myös saivat, sillä hän totesi sisäministeri Mari Rantasen nauttivan hänen luottamustaan, ja kertoi oikeuskanlerin tekevän lopullisen ratkaisun hallituksen kiintiöpakolaispäätösten laillisuudesta.

* * *

Yhdenvertaisuusvaltuutettu yritti eilen vielä oikoa omia puheitaan väittämällä, että "ei tämä ole hyökkäys perussuomalaista puoluetta vastaan, vaan kysymys on siitä, minkälaista ohjausta sisäministeriössä on annettu pakolaiskiintiön valmisteluun. Ja meidän kantamme on, että siinä on ollut syrjivää ohjeistusta". 

Näin varmasti onkin silloin, kun näkemystä ohjaavat persufobia ja muslimikiima. Onhan perussuomalaisten ohjelmassa teksti, jonka mukaan "kiintiöön tulee valita vainottuja kristittyjä ja muita kotoutumisennusteeltaan positiivisia ryhmiä". Lisäksi siinä sanotaan todenmukaisesti, että "Suomessa monet kotouttamisen ongelmat liittyvät islamilaiseen kulttuurivaikutukseen".

* * *

Omalta osaltani kannatan ehdottomasti kiintiöpakolaisten valitsemista siten, että heillä olisi mahdollisimman hyvät edellytykset sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä perustelu ei ole syrjintää, vaan myös kiintiöpakolaisten kannalta järkevä linjaus - onhan hänen kannaltaan parempi joutua sellaiseen ympäristöön, jossa menestyminen on mahdollista, kuin yhteiskuntaan, jossa hän syrjäytyy suurella todennäkäisyydellä. 

Sen mukaisesti kannatan myös sisäministeriön eli hallituksen linjausta, jonka mukaan kristinusko tulisi katsoa yhdeksi kriteeriksi valittaessa Suomeen otettavia pakolaisia. Tällaista linjausta tukee myös se tosiasia, että kristityt ovat maailman ylivoimaisesti vainotuin ihmisryhmä.

Perusteena näkemykselleni ei siten ole itse uskonto, vaan käytännössä havaitut järkyttävät erot kristittyjen ja muslimien välillä rikostilastoissa ja työllistymisessä suomalaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi lienee selvää, että perussuomalaisten ohjelmatekstit perustuvat täsmälleen samoihin faktoihin, eivätkä fobioihin tai kiimaan, kuten yhdenvertaisuusvaltuutetulla.




49 kommenttia:

  1. Tähän mennessä Suomeen tulleet pakolaiset ovat olleet muslimeja lähes kaikki, joten eikö jo tasapuolisuuden nimissä voitaisi ottaa kristittyjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tänne ole muita pakolaisia tullut, kuin ne kiintiöpakolaiset.
      Muut ovat niitä elintasomaleksijoita, joille on annettu liian heppoisesti se maleskelulupa.

      Poista
  2. Tuo islami ei ole mikään uskonto vaan oikeasti terroristiaate. Suomi ei ole ottanut yhtäkään oikeaa pakolaista Etelä-afrikasta missä tapahtuu mustien suorittama kansanmurha valkoisille. Ei yhtä ainoaa valkoista pakolaista ole tämän eikä muunkaan hallituksen aikaan ko maasta otettu, ainostaan haittamaista tulevia joilla ei ole aikomustakaan työllistyä vaan lopulta vallata koko Suomi ja muuttaa se islamilaiseksi viemäriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totalitarismi on poliittinen järjestelmä, jossa valtion valta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille.[1] Totalitarismi on autoritarismin äärimmäinen muoto.[2]
      Totalitarismiin kuuluu dominoiva johtaja, joka esitetään hyväntahtoisena kansan etujen ajajana.
      Hallinto perustuu joko suuren yhteiskunnallisen muutoksen tavoitteluun tai ideologiaan, jonka pohjalta rakennetaan ihanneyhteiskuntaa.[2]

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Totalitarismi
      -------------------------------

      Teokratia (kreik. θεοκρατία, theokratía 'jumalan valta') on valtiomuoto, jossa hallitsija käyttää valtaa Jumalan edustajana, koska Jumalalla katsotaan olevan ylin hallintovalta.[1]
      Teokratian legitimiteetti perustuu jumalallisen hallintovallan uskolliseen toimeenpanoon.[2]

      Termin otti käyttöön 100-luvun lopulla historioitsija Josephus, viitaten juutalaisiin.[3][2]

      Teokratiaa on esiintynyt erilaisissa muodoissa. Teokratiassa hallitsijana voidaan pitää Jumalaa tai jumalia, yleensä jonkun ihmisen edustamana.
      Teokratiaa voidaan myös hallita paljastetun Jumalan lain mukaan, jolloin sitä kutsutaan teonomiaksi. Pappisvallassa eli hierokratiassa hallitsee papisto.[2]

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Teokratia

      Poista
    2. Niinpä, valkoiset kun eivät voi kohdata rasismia, vaikka sitä toteuttaa oma valtiovaltammekin koko ajan ns. "positiivisen syrjinnän" nimikkeellä.
      Syrjitä on syrjintää, vaikka sitä koitetaan kierrellä tuollaisilla keppostelunimikkeillä.

      Poista
  3. Joka ikisessä Euroopan maassa, jossa on suuri muslimipopulaatio, on isoja ongelmia. Ei alkukantainen kulttuuri sovi länsimaiseen elämäntapaan. Silti järjen käyttö tuntuu olevan kiellettyä ja silmät suljetaan kokonaan siltä, että eivät muslimit tule Eurooppaan pakolaisina tai turvapaikanhakijoina, vaan valloittajina. Maailmanlaajuinen kalifaatti ja toisen kansojen alistaminen on heidän päämääränsä.

    VastaaPoista
  4. "Onko Suomen yhdenvertaisuusvaltuutetulla muslimikiima? " On.

    VastaaPoista
  5. Sopiva työnimike tosiaan, "yhdenvertaisuusvaltuutettu" Nimeomaan, vain ja ainostaan yhden ryhmän valtuutettu, islamin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikemminkin yksinkertaisuusvaltuutettu, kertoen asianomaisen älynlahjoista....

      Poista
    2. Siis kirjoitetaan yhden vertaisuusvaltuutettu. Varmaankin arvaatte, mitä tarkoitan "yhden" sanalla.

      Poista
    3. Todellakin sopiva työnimike ja taas yksi sanahirviö lisää. 27 kirjainta ja voit luottaa että olet Suomessa: YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU. Oho, sittenkin vain 26 eli lyhyt ja ytimekäs titteli turhalle toiminnalle.
      -jussi n

      Poista
    4. Kuinkahan paljon näitä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvaltuutettuja ja työpaikkoja jokaisella hallinnonalalla ja firmoissa mahtaa olla? Eikö peeiaatteessa kysymys ole samasta asiasta; yhdenvertainen=tasa-arvoinen? Nyt on vain saatu tuplattua tämäkin porukka ihan kuin näitä tyhjän hiertäjiä olisi jo liikaakin.

      Poista
    5. Korjaus: siis EI olisi.

      Poista
    6. Tässäpä sitä listaa löytyy:

      https://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html

      Poista
  6. Kategorisesti, Eurooppa on eurooppalainen maanosa: sen ovat rakentaneet eurooppalaiset.
    Nyt osingolle ovat pyrkimässä ne, jotka eivät ole kyenneet rakentamaan omaa kotimaataan.
    Kuten tuolla PT:n puolella kerroin niistä asenne eroista, tulijoiden ja kanta-asukkaiden välillä, ero on huutava.
    Puheena ollut somalinainen totesi ylimielisesti, että ylläpito on vähintä, mitä suomalaiset voivat somalien eduksi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hyvä tietää yksikin syy, minkä takia suomalaisilla olisi velvollisuus elättää somaleja? Vanhoissa kirkonkirjoissa on taloissa hanttihommissa kiertäneet miehet kirjattu loisiksi, vaikka he sentään tekivät jotakin ruokaa ja yöpymispaikkaa vastaan. Nykyaika synnyttää merkillisiä ilmiöitä ja lammasmainen Eurooppa saa vielä katua katkerasti avoimia rajojaan ja "ihmisrakkauttaan", jossa kunnostautuvat etupäässä nuoret, koulutetut, lapsettomat ja vihervasemmistolaiset naiset. Elämässä pakkaa käymään vaan niin, että sitä saa mitä tilaa. Jos itsellänii ei olisi jälkikasvua, en välittäisi enää tippaakaan, mutta valtaan päästessään nuo tuhoavat elinehdot kaikilta muiltakin suomalaisilta.

      Poista
    2. Pätee myös tuohon itänaapuriin. Eivät ole kyenneet rakentamaan kotimaataan, joka on puutteellisen infran malliesimerkki.

      Poista
    3. "rakentaneet eurooppalaiset" oikein , euroopan suurmaat on rakennettu afrikan ym siirtomaiden ryöstämisestä saaduilla rahoilla !
      Ei silti ei tänne tarvita Afganistanista ym. ketään, eikä mainittu maa tarvitse kehitysapua. Ainakaan ennen kuin ne räjäytetyt, 1000 vuotta vanhat budhan patsaat on korjattu alkuperäiseen kuntoon.

      Poista
    4. "rakennettu afrikan ym siirtomaiden ryöstämisestä saaduilla rahoilla"
      Olipas turparipuli! Lienet stalinin "antifasistisia hyviä kommunisteja" tai vaihtoehtoisesti: "tule kanssain oi herra jeesus" porukkaa.
      Toki, helppo totuus on aina helppo syyllinen.

      Poista
    5. T. Suhonen ei tunne historiaa kovinkaan paljoa.
      Mistä Britannia, Ranska, listaa voisi jatkaa , rikastuivat.
      Ai niin Belgian Kongo , arviot murhatuista alkuasukkaista vaihtelevat 3 - 10 miljoonan välillä, tai enemmän. Hitler oli harrastelija selvästi.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kongon_vapaavaltio

      Poista
  7. "Vaalitaistelu käynnissä ja silloin on kaikki voimat valjastettava persujahtiin.
    Suomen islamisointia ei kukaan saa vastustaa."

    Tai no itse ainakin äänestän persuja, jotta maahan saadaan jokin roti ja talous kuntoon.
    Muslimit ovat Suomen ja monen muun länsimaan talouden tuho - niin paljon heidän elättämisensä maksaa.

    VastaaPoista
  8. Mielestäni sosiologian isä Emile Durkheim joutaisi yhdenvertaisuusvaltuutetun inkvisitioon tutkittavaksi, koskapa tohti esittää, että kehittymättömissä yhteisöissä vallitsee aivan erilaatuinen -- ei siis vain erilainen -- yhteisömoraali kuin kehittyneissä yhteisöissä.

    Mitäs yhdenvertaisuutta se semmoinen ajattelu on? Kyllä maailman kaikkien kulttuurien ja yhteisöjen täytyy olla kaikissa suhteissa sillä lailla samalla viivalla, että yhdenvertaisuusekspertti voi rakastaa jokaista yhtä paljon, tasapuolisesti ja syrjimättä.

    Ja mitä tulee sosiologiaan, se onkin se kaikkein pirullisin puolue, joka pitäisi ehdottomasti julistaa syrjiväksi, rasistiseksi natsipuolueeksi. Tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden on tultava ensin, kaikki muu, tosiasiatkin, ovat toisarvoisia.

    Make yhdenvertaisuus great again!

    VastaaPoista
  9. Vaikka olemmekin entinen alemmuskompleksista kärsivä siirtomaa, meidän ei kannattaisi orjamaisesti seurata Ruotsin tietä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan, mutta meillä vielä liian uskovat, että samoilla toimenpiteillä kuin Ruotsissa, päästään erilaiseen lopputulokseen. Vihervasemmiston mielestä kaikki hoituu rahalla ja sitä saa loouttomasti seinästä tai velaksi. Muslimien mielestä taas raha h37dän elåmiseensä ei tule veronmaksajilta, vaan Allahilta.

      Poista
  10. Yhdenvertaisuusvaltuutettu yrittää politikoida perussuomalaisia vastaan ennen vaaleja. Mutta tässähän käy niin, että tämä yksisilmäinen viranomainen herättelee suomalaiset huomaamaan kaikki ongelmat, jotka liittyvät muslimimaahanmuuttoon. Perussuomalaisten laariin sataa sataa ropisee.

    VastaaPoista
  11. Jostain syystä ns. "positiivinen syrjintä", jossa tietoisesti suositaan maahanmuuttajia esimerkiksi kuntien yms. työnhaussa ei kuitenkaan ole oikeaa syrjintää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se olekaan kun se kohdistuu suomalaisiin. Rasismikin on kovin yksisuuntaista; vain suomalainen voi olla rasisti. Kovin on yksiniittistä, mutta yhdenvertaisuusvaltuutettu ei varmaankaan näe näissä asioissa mitään ongelmallista. Kannat on lyöty lukkoon jo opiskeluaikana tai viimeistään virkaa hakiessa; suomalainen paha, maahanmuuttaja Afrikasta tai Lähi-idästä hyvä tai ainakin vainottu ressukka.

      Poista
  12. Terhomatti Hämeenkorpi7. maaliskuuta 2025 klo 8.40

    Niitä saatanan likkavaltuutettuja on joka jumalan virastossa niin että päät kolisee. Likat ja akat tän nykyajan alennuksen ovat aiheuttaneet järjen köyhyydellään, murjaanikiimallaan ja persufobiallaan !

    VastaaPoista
  13. Kansakunnan elinehto on syrjintä.

    VastaaPoista
  14. Ei täyteen bussiin tai elokuvateatteriin oteta lisää väkeä vaikka halukkaita olisi. Ovelta käännytettyjen kohtalo on syrjintää ja ihmisoikeuksien loukkausta? Jokaisen valinnan kääntöpuolena ovat valitsematta jääneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailman väkiluku tulee parin vuosikymmenen aikana nousemaan 8:sta miljardista 10,5:een miljardiin. Kansainvaellus on alkanut jo ajat sitten ja tulee vain kiihtymään, jos mitään ei tehdä. Eurooppalaiset poliitikot nysväävät pullonkorkkien kanssa huomaamatta ollenkaan, että turvallisuus on pahasti uhattuna; sekä sisäinen että ulkoinen. Nyt sitten yhtäkkiä pidetään kriisikokouksia, kun miljoonat muslimit ovat levittäytyneet ympäriinsä, hirttäydytty venäläiseen maakaasuun, armeijat on ajettu alas ja Trump vaatii osallistumista Naton kuluihin!

      Poista
  15. Persut haluavat tyytyä "värittömiin" kristittyihin, jotka eivät järjestä kivoja pelihetkiä tai eksoottista värinää yhteiskuntaan, ja antaa lisää islamilaista rikkautta myös islaminuskoisille maille. Ongelmana näyttää vain olevan se, että nämä superrikkaat maat eivät ole ymmärtäneet arvostaa ja ottaa näitä rikastajia helmoihinsa, vaan näiden on tultava kymmenen maan läpi tänne arktiseen turvapaikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sauditkin pitävät itse mieluummin kultaiset hanansa, loistoautonsa ja huvijahtinsa kuin ottavat vaivoikseen väkeä, josta ei ole muuta kuin harmia.

      Poista
  16. Vasemmiston näkökulmasta sopeutumaton ja tukien varassa elävä on potentiaalinen äänestäjä joka pitää asuttaa asumistuen turvin esim Kojamon omistamaan kämppään mistä saadut tulot tulee mutkan kautta puolueen kassaan tukena ja Demlan juristi on saanut lypsylehmän ikuisuuksiin asti valituksia tehtailevasta onnenonkijasta..eli onhan nuo aina valikoitu..vain siten että valitaan haasteelliset ja kuormittavat,kun joidenkin intressejä se hyödyttää ja tasan tarkkaan tiedetty että ikinä ne ei sopeudu mikä juuri on hyvä tuosta näkökulmasta..jos oikeasti oltaisi valittu mistä tämä kyseenomainen uikutus,niin luultavasti katsottaisiin oikeasti kieroon niitä ketkä ovat pakolaisia vastaan

    VastaaPoista
  17. onko tuo "yhdenvertaisuusvaltuutettu" joku koko maailman valtuutettu? Hän luulee toimivaltansa ulottuvan koko maailmaan. Eli se, ketä tänne otetaan, on poliitikkojen ja lainsäädännön asia ja toi suvakkiämmä sitten hoidelkoon näitä asioitaan vain jo suomen sisällä olevien kädellisten suhteen, suuruudenhullu

    VastaaPoista
  18. Maailmassa on arvioitu olevan 340 miljoonaa vainottua kristittyä eli joka 8. kristitty kokee vainoa. Arvatkaapa millaisissa maissa kristittyjä vainotaan eniten mikäli mukaan ei lasketa kommunistisia valtioita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus kysymykseesi löytyy täältä.

      Open Doors julkaisee vuosittain World Watch List -vainoraportin

      Listaus kokoaa 50 maata, joissa kristityt kokevat vakaumuksensa vuoksi eniten vainoa. Listan kärkisijoilla olevissa maissa kristittyjen vainot ovat voimakkaimmat.
      Noin 380 miljoonaa kristittyä kokee vähintään vakavaa vainoa, ja heistä yli 310 miljoonaa elää WWL-raportin Top50-maissa.

      https://opendoors.fi/worldwatchlist/

      --------------------------------

      Tällä sivulla oleva lista maista ei todellakaan yllätä ja videonkin voi katsoa.
      Kuinka ollakkaan, Somalia on hopealla ja Afganistankin kympin sakissa.

      Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa?

      Poista
  19. Ettei vain olisi niin, että yhdenvertaisuusvaltuutettu laulaa sen lauluja, jonka leipää hän syö. Meillä ollaa valitettavan naiiveja ja sokeita kun kyse on suhtautumisesta erilaisiin hallintoon solutettuihin viidensien kolonnien edustajiin. Ei Venäjä ole ainoa vaikuttaja, joka tätä konstia käyttää.

    VastaaPoista
  20. Suomen yhdenvertaisuuslaissa on käännetty todistustaakka: jos syrjinnän uhri esittää uskottavan perusteen syrjintäepäilylle, vastapuolen on todistettava, ettei syrjintää tapahtunut. Yhdenvertaisuuslaki 17§.

    Ja tässä tapauksessahan yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan sisäministeriö ei pystynyt selvitysten ja muun näytön avulla kumoamaan asiassa syntynyttä syrjintäolettamaa. Syrjintäolettaman syntyyn puolestaan on vaikuttanut persujen puolueohjelman teksti, jossa selvästi pidetään islamilaista perinnettä huonosti Suomeen sopivana kulttuurina.

    Kyllä yhdenvertaisuusvaltuutettu tässä on ihan lakisääteisten tehtäviensä, velvollisuuksiensa ja valtuuksiensa mukaan mennyt. Oma kysymyksensä sitten on, että onko yhdenvertaisuuslaki ja sen käänteinen todistustaakka ihan järkevää lainsäädäntöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juristeria oma lukunsa, kunhan sitä vääntelemällä saadaan vaalien alla yksi persuvastainen lopputulema lisää. Ei toimi. Tässä on keskiössä islam, islam, islam ja sillä politikointi. Miksiköhän tämä yvv kärring syrjii kristittyjen oikeutta turvapaikkaan? Onko haittavallan peräkammareissa ohi sisäministeriön ohjeistettu että suositaan islamin kiintiöpakolaisia, että serkutkin pääsee suomikalifaatin katettuun pitopöytään. Sitten allahin prinssit masu täynnä hommiin, josta rikostilastot kertoo karusti. Jåå lisää näitä, ei syrjitä nej nej

      Poista
  21. Tuo syrjinnän uhri saattaa olla muslimi, joka Koraanissa olevan ohjeen mukaan muslimi saa valehdella, mikäli asia koskee hänen etuaan tai Allahia. Mistä suomalainen maahanmuuttovirkailija tai joku muu viranomainen voi tietää, kuka puhuu totta kun tulkkikin voi olla tulkittavan kanssa samaa porukkaa? Vaikka muslimi olisi tappanut toisen ihmisen ja sillä olisi silminnäkijä, hän ei "veljeä" paljasta. Valehtelu saa armon Allahin silmissä.

    VastaaPoista
  22. Yle tänään

    Yli 300 000 pakolaista palannut Syyriaan kolmessa kuukaudessa

    https://yle.fi/a/74-20148175

    Artikkelista poimittua

    Syyriaan on palannut yli 300 000 pakolaista ulkomailta sen jälkeen, kun diktaattori Bashar al-Assadin hallinto kaatui joulukuussa. Asiasta kertoi perjantaina YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

    YK-järjestön mukaan lisäksi noin 900 000 maan sisäistä pakolaista on palannut koteihinsa marraskuun lopun jälkeen.
    ------------------------------------

    Kuten yllä todetaan, Syyrian voi palata kun koska sota on ohi. Samoin on Afganistanin ja Irakin sotien laita. Heidät voidaan palauttaa.
    Somaliassa hyvä tilanne eli somalit voivat palata kotimaahansa.
    Ainoastaan ukrainalaiset ovat todellisia pakolaisia ja avun tarpeessa. Slava Ukrajini!

    VastaaPoista
  23. Vasemmistolaiset kammoavat natsismia, jonka kerrotaan syyllistyneen kauhutekoihin. Aatteen paluuta pitää vastustaa niin himolla, että natseja tuntuvat olevan kaikki, jotka eivät jaa viherpuniikkien woke-maailmankuvaa. Samat punapersepaviaanit ovat kuitenkin puolustamassa muslimeita, jotka tekevät kauheuksia nykyaikana. Vasemmistoämmien logiikasta ei kannata puhua, koska sellaista ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemmistolaiset unohtavat myös sen, että kommunismin uhreja on vähintään kymmenkertaisesti natseihin verrattuna ja että missään päin maailmaa se ei ole tuottanut muuta kuin köyhyyttä ja eripuraa, ihmisoikeuksien polkemista, vainoja, orjuuttamista, sotaa ja kuolemaa.

      Poista
  24. Käsittääkseni valtio voi preferoida naisia ja kristittyjä mielin määrin, kun lähtömaa on islamistinen.

    Jos valtuutettu juuri haluaa nuoria muslimimiehiä, tai vaikka musliminaisia jotka sitten hakevat perheen yhdistämistä, niin siinä kyllä tuoksahtaa jokin, vaikka kiima onkin erittäin ruma kielikuva. Ehkä amerikkalainen "deep state" / "resistance" on tässä valtuutetun asenne. Sama se, mitä on äänestetty, yritetään estää demokratiaa.

    VastaaPoista
  25. Miten Afganistanissa asuva afgaani tietää että juuri häntä on syrjitty? Nimiä tiskiin, yksinkertaisuusvaltuutettu. Miten jo jaetut täysihoitopaikat on tähän mennessä jakautuneet eri uskontojen kesken?

    VastaaPoista
  26. Yhdenvertaisuusvaltuutettu otaksuttavasti on virkamies, jollaista koskevien ohjeiden mukaan muun muassa "hänen on yksityishenkilönäkin käyttäydyttävä niin, ettei kansalaisten luottamus häneen tai hänen edustamaansa viranomaiseen vaarannu." Olisiko aiheellista saattaa kyseinen henkilö vastuuseen lain edellyttämien velvollisuuksien rikkomisesta?

    VastaaPoista
  27. Kun brittiajatushautomo Runnymede trust hautoi (fabrikoi) 'islamofobia'-käsitteen 90-luvulla, rahoittiko sen saudit vai Teheranin mullahit? Ketä saamme kiittää?
    V-VF

    VastaaPoista
  28. Nythän viherkommarit esittävät välikysymyksen sisäministeri Mari Rantasen toiminnasta. On Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan suosinut kristittyjä pakolaiskiintiössä. Mitä, jos olisikin suosinut muslimeja? Olisiko tullut viherkommareilta välikysymys ja vaatimus Mari Rantasen erottamiselle? Tuskinpa vain. Kissankiduttajapuolue SDP tietysti kannattaa innokkaasti välikysymystä. Mari Rantanen on paras sisäministeri pitkiin pitkiin aikoihin. Parempi kuin esim. Petteri Orpo, joka sanoi sisäministerinä ollessaan, että turvapaikan hakijoiden motiivien arvostelu on RASISMIA ja komensi varusmiehet kantamaan haluttujen vieraiden matkatavaroita. Onhan siinä eroa kuin yöllä ja päivällä, kun vertaa vihreiden sisäministereitä Hutisaloa ja Mikkosta Mari Rantaseen. Vai on PS-puolue avoimesti Islamofobinen puolue.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.