Eurooppanuoret ovat teettäneet kyselytutkimuksen, jonka mukaan Vihreiden kannatus suomalaisten nuorten parissa on peräti 30 prosenttia. Toisena tulee Kokoomus 25 prosentilla ja sen jälkeen Keskusta, Perussuomalaiset ja Sosialidemokraatit. Niiden kannatus nuorten parissa oli 16, 10 ja seitsemän prosenttia.
Muiden puolueiden kannatusta ei kyselystä kertovassa jutussa mainittu, mutta koska Vasemmistoliiton kannatus on ilmeisesti enintään kuusi prosenttia, on koko vasemmiston kannatus suomalaisen nuorison piirissä enintään 43 prosenttia. Siis kutakuinkin samanlainen kuin viime vuoden kuntavaaleissa.
Kysymys tietenkin kuuluu, että mitä tämä kysely kertoo puolueiden tulevaisuudesta. Eikä varmaa vastausta luonnollisesti ole, mutta nollahypoteesina voitaisiin pitää sitä, että nykyiset nuorten näkemykset ennustavat sellaisenaan puoluekentän tulevaa kehitystä.
Siten tulevaisuuden Suomen suurpuolueet olisivat Vihreät ja Kokoomus. Sen sijaan erityisesti SDP:n ja äärivasemmiston tulevaisuus olisi synkkä. Myöskään Halla-ahon Perussuomalaisista ei tämän mukaan olisi kasvamassa sellaista suurpuoluetta kuin esimerkiksi Ruotsidemokraateista on tulossa länsinaapurissa.
Nollahypoteesia voidaan kuitenkin epäillä seuraavista syistä.
Ensinnäkin Eurooppanuorten kyselyiden tulokset ovat hyvin samankaltaiset kuin 10 vuoden takaisessa opiskelijoille ja koululaisille suunnatussa kyselyssä. Silloin Vihreitä kannatti 26, Kokoomusta 23, Keskustaa 16 ja demareita 11 prosenttia.
Toki Vihreiden kannatus on koko kansan parissa kasvanut kymmenen vuoden takaisten nuorten ikääntyessä. Viime vuonna se oli 12,5 prosenttia kun vuoden 2008 kuntavaaleissa se oli vain 8,9 prosenttia. Siten näyttäisi siltä, että osa nuorista säilyttää vihreytensä myös aikuisikään vartuttuaan.
Siten nyt julkaistu nuorten mielipidetiedustelu ennustaa puolueelle hyvää. Toisaalta Vihreillä on aina ollut hyvin vahva kannatus nuorten parissa, ja osa sen kannatuksesta on kadonnut ihmisten vanhentuessa ja siirtäessään tukensa poliittisen kentän muihin osiin.
Mihin tuo kannatus sitten siirtyy on hyvä kysymys. Jälleen voidaan esittää nollahypoteesi, että leijonanosan vievät ideologisesti läheisimmät puolueet. Siis Vasemmistoliitto ja SDP. Toisaalta ainakin vaurain osa Vihreiden kannattajista saattaa siirtyä Kokoomuksen kannattajiksi.
Eurooppanuorten kyselyssä kakkossijalle nousseen Kokoomuksen kannatus on hiukan suurempi kuin koko väestössä. Siten sen kohdalla 25 prosentin kannatus saattaa hyvinkin ennustaa hienoista kannatuksen kasvua tulevaisuudessa.
Toisaalta on todennäköistä, että osa lähtökohtaisesti Kokoomusta kannattava nuori siirtyy työelämään pettyessään SDP:n taakse. Eikä pois voi sulkea sellaistakaan yhteiskunnallista kehitystä, joka vie Kokoomusta kannattavia nuoria maahanmuuttolinjaltaan kaikista muista merkittävistä puolueista erottuviin Perussuomalaisiin.
Keskustan kannatus näyttäisi olevan vakaa nuorten keskuudessa - ja suunnilleen samanlainen kuin koko väestössäkin. Siten puolue jatkanee maaseudun valtiaana samankaltaisella tai hieman alhaisemmalla kannatuksella kuin tähänkin asti.
Kuten edeltä ilmenee, en pidä todennäköisenä sitä, että SDP olisi vaipumassa takiaispuolueen asemaan. Sen taakse siirtyy ajan myötä kannattajia sekä vasemmalta (Vihreät) että oikealta (Kokoomus).
On kuitenkin selvää, ettei se pysty ajan myötä taistelemaan paikastaan Suomen johtavana vasemmistopuolueena, vaan se rooli siirtyy Vihreille. Vasemmistoliiton kuihtuminen jatkunee edelleen.
Perussuomalaisille kymmenen prosentin kannatus on hyvä uutinen, sillä kymmenen vuoden takaisesta kyselyssä kertovassa jutussa puoluetta ei mainittu lainkaan. Lisäksi on todennäköistä, että ainakin Kokoomuksesta siirtyy puolueelle kannattajia.
Lopuksi on todettava, että edelle kirjoitettu on pelkkää spekulaatiota.
Todellisuudessa politiikka on myös Suomessa aiempaa kaoottisempaa ja äänestäjäkunta yhteiskunnan tapahtumiin reagoivampaa. Tämä nähtiin esimerkiksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, joissa Soinin Perussuomalaiset nousivat EU- ja maahanmuuttoteemojen varassa kertaheitolla suurten puolueiden joukkoon.
Siten on todennäköistä, että myös tulevaisuuden suuret yhteiskunnalliset muutokset siirtävät äänestäjäkuntaa puolueilta toisille tai nukkuvien joukkoon.
Mikäli Eurooppaan suuntautuu uusi suuri maahanmuuttajajoukko kasvaa halla-aholaisten perussuomalaisten kannatus. Jos taas maailmalla syntyy kahakoita Kiinan tai Venäjän ja länsimaiden välillä, hakeutunee äänestäjäkunta kulloistenkin vallanpitäjien taakse.
Napajäiden sulaminen tai 1980-luvun lopun kaltainen metsätautiepidemia puolestaan johtanee Vihreiden nousuun kuten aiemminkin. Eikä liene pelkkää spekulaatiota sekään, että mikäli taloustilanne jälleen kiristyy, siitä hyötyy etenkin SDP.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP näytti rehellisesti karvansa
Suuret uudistukset eivät saa johtaa alueiden väliseen polarisoitumiseen
Italian vaalit osoittivat demokraattisen vallan vastuun
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
lauantai 31. maaliskuuta 2018
perjantai 30. maaliskuuta 2018
Kuinka väestökato kesytetään?
Suomen väestö kasvaa enää erittäin hitaasti, eikä kantaväestön osalta lainkaan. Tästä on puhuttu paljon, ja esimerkiksi eläkeikää on sen seurauksena nostettu.
MTV3:n haastattelemat tutkijat esittivät kaksi keinoa ongelman ratkaisemiseksi. Ensimmäinen on työperäisen maahanmuuton lisääminen ja toinen lapsilisien nostaminen.
Työperäisen maahanmuuton osalta tosin ainakin itseäni ihmetytti irakilaisista ja syyrialaisista puhuminen, vaikka ainakin ensin mainittujen työllistyminen on osoittautunut Suomessa lähes mahdottomaksi. Samaan aikaan on kotoperäisen romanivähemmistömmekin työllistyminen osoittautunut vaikeaksi.
Eikä ihme, sillä heillä on valtaväestön parissa niin huono maine, että se tuhoaa yhteiskuntaan sopeutuvienkin mahdollisuudet menestykseen. Tilanteessa ollaan noidankehässä, jossa yhteiskuntaan pääsemisen vaikeutuminen johtaa epäsosiaaliseen käytökseen, joka puolestaan vaikeuttaa yhteiskuntaan sulautumista. Asiaa ei auta valtaväestöstä erottautumista korostava kulttuuri.
Esimerkiksi erikoissuunnittelija Anneli Weiste-Paakkanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta on siten väärässä vaatiessaan romaninaisten "perinteisen" vaatetuksen hyväksymistä työpaikoille. Tosiasia on, että se epäkäytännöllisyydellään ja poikkeavuudellaan heikentää työnteon tulosta samaan tapaan kuin musliminaisten peittävimmät vaatemallit.
Sitä paitsi omasta kulttuurista tiukasti kiinni pitäminen myös työpaikalla viestittää niin työnantajalle kuin asiakkaallekin, ettei ihmisellä ole todellista tahtoa sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Vapaa-ajalla kukin pitäköön päällään mitä haluaa, mutta työpaikoille vaatetus on valittava työn vaatimusten mukaan - myyntimiehelle pikkutakki, asentajalle haalari, sotilaalle maastopuku ja sairaanhoitajalle korkeaa hygieenistä tasoa viestivä valkoinen asu.
Vähemmistöjen työllistymisen kannalta on pantava merkille myös se, että nopeasta työllisyysasteen noususta huolimatta ei maamme työttömyysaste osoita juurikaan laskun merkkejä. Pessimistisesti katsottuna se osoittaa, että työttömiltä puuttuu jotain sellaista, mille on tarve työelämässä. Mutta positiivisena puolena on huomattava, ettei maamme työvoimareservi ole ihan heti loppumassa.
Joka tapauksessa maamme väestö on vanhenemassa ja sen kautta huoltosuhde on heikkenemässä nopeasti. Sitä kiihdyttävät vielä humanitaarisin perustein maahan tulleet, joista naiset eivät juurikaan osallistu työelämään, eivätkä miehetkään tahdo sinne päästä vaikka haluaisivatkin.
Itse tarjoan tähän tilanteeseen kolmea ratkaisua. Ensimmäinen ja pitkällä aikavälillä kestävin on suomalaisten lisääntymisaktiivisuuden nostaminen.
Se tarkoittaa lasten hankkimisen yhteiskunnallisen arvostuksen nostamista. Erityisesti olisi vihervasemmistolaisesti ajatteleville naisille (ja miehille) tehtävä selväksi, ettei maailman väestöräjähdys johdu suomalaisista kuten ei myöskään kehitysmaiden alhainen elintaso.
Samalla olisi luotava järjestelmä, jossa lasten tekeminen Suomessa vaikuttaisi mahdollisimman vähän naisten etenemismahdollisuuksiin omalla työurallaan - ellemme sitten halua luopua tasa-arvon ihanteesta. Tämän järjestelmän pystyttäminen ei ole pelkästään julkisen sektorin asia, vaan talkoisiin olisi osallistuttava niin median kuin etenkin työnantajien.
Toiseksi olisi lisättävä Suomen houkuttelevuutta korkean osaamisen työperäiselle maahanmuutolle. Valitettavasti sellaisen paras lähde, eli muut länsimaat kipuilevat samanlaisten väestökysymysten parissa kuin me suomalaisetkin. Taloudellinen menestys ja yhteiskunnan yleinen toimivuus lisäävät kuitenkin maamme houkuttelevuutta myös tässä tilanteessa.
Kolmanneksi olisi rajattava humanitaarinen maahanmuutto minimiin ja samaan aikaan asetettava uusille ja aiemmin tulleille kehitysmaalaisille maassa olemisen edellytykseksi yhteiskuntavelvoite, joka edellyttää kielen ja kulttuurin sekä myös työelämän taitojen oppimista sekä integroitumista ehkäisevistä kulttuuripiirteistä luopumista.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kestävyysvaje väestöpyramidin valossa
Eläkeiän nostostako ratkaisu nuorisotyöttömyyteen?
Lapsettomuus ja kestävyysvaje
MTV3:n haastattelemat tutkijat esittivät kaksi keinoa ongelman ratkaisemiseksi. Ensimmäinen on työperäisen maahanmuuton lisääminen ja toinen lapsilisien nostaminen.
Työperäisen maahanmuuton osalta tosin ainakin itseäni ihmetytti irakilaisista ja syyrialaisista puhuminen, vaikka ainakin ensin mainittujen työllistyminen on osoittautunut Suomessa lähes mahdottomaksi. Samaan aikaan on kotoperäisen romanivähemmistömmekin työllistyminen osoittautunut vaikeaksi.
Eikä ihme, sillä heillä on valtaväestön parissa niin huono maine, että se tuhoaa yhteiskuntaan sopeutuvienkin mahdollisuudet menestykseen. Tilanteessa ollaan noidankehässä, jossa yhteiskuntaan pääsemisen vaikeutuminen johtaa epäsosiaaliseen käytökseen, joka puolestaan vaikeuttaa yhteiskuntaan sulautumista. Asiaa ei auta valtaväestöstä erottautumista korostava kulttuuri.
Esimerkiksi erikoissuunnittelija Anneli Weiste-Paakkanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta on siten väärässä vaatiessaan romaninaisten "perinteisen" vaatetuksen hyväksymistä työpaikoille. Tosiasia on, että se epäkäytännöllisyydellään ja poikkeavuudellaan heikentää työnteon tulosta samaan tapaan kuin musliminaisten peittävimmät vaatemallit.
Sitä paitsi omasta kulttuurista tiukasti kiinni pitäminen myös työpaikalla viestittää niin työnantajalle kuin asiakkaallekin, ettei ihmisellä ole todellista tahtoa sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Vapaa-ajalla kukin pitäköön päällään mitä haluaa, mutta työpaikoille vaatetus on valittava työn vaatimusten mukaan - myyntimiehelle pikkutakki, asentajalle haalari, sotilaalle maastopuku ja sairaanhoitajalle korkeaa hygieenistä tasoa viestivä valkoinen asu.
Vähemmistöjen työllistymisen kannalta on pantava merkille myös se, että nopeasta työllisyysasteen noususta huolimatta ei maamme työttömyysaste osoita juurikaan laskun merkkejä. Pessimistisesti katsottuna se osoittaa, että työttömiltä puuttuu jotain sellaista, mille on tarve työelämässä. Mutta positiivisena puolena on huomattava, ettei maamme työvoimareservi ole ihan heti loppumassa.
Joka tapauksessa maamme väestö on vanhenemassa ja sen kautta huoltosuhde on heikkenemässä nopeasti. Sitä kiihdyttävät vielä humanitaarisin perustein maahan tulleet, joista naiset eivät juurikaan osallistu työelämään, eivätkä miehetkään tahdo sinne päästä vaikka haluaisivatkin.
Itse tarjoan tähän tilanteeseen kolmea ratkaisua. Ensimmäinen ja pitkällä aikavälillä kestävin on suomalaisten lisääntymisaktiivisuuden nostaminen.
Se tarkoittaa lasten hankkimisen yhteiskunnallisen arvostuksen nostamista. Erityisesti olisi vihervasemmistolaisesti ajatteleville naisille (ja miehille) tehtävä selväksi, ettei maailman väestöräjähdys johdu suomalaisista kuten ei myöskään kehitysmaiden alhainen elintaso.
Samalla olisi luotava järjestelmä, jossa lasten tekeminen Suomessa vaikuttaisi mahdollisimman vähän naisten etenemismahdollisuuksiin omalla työurallaan - ellemme sitten halua luopua tasa-arvon ihanteesta. Tämän järjestelmän pystyttäminen ei ole pelkästään julkisen sektorin asia, vaan talkoisiin olisi osallistuttava niin median kuin etenkin työnantajien.
Toiseksi olisi lisättävä Suomen houkuttelevuutta korkean osaamisen työperäiselle maahanmuutolle. Valitettavasti sellaisen paras lähde, eli muut länsimaat kipuilevat samanlaisten väestökysymysten parissa kuin me suomalaisetkin. Taloudellinen menestys ja yhteiskunnan yleinen toimivuus lisäävät kuitenkin maamme houkuttelevuutta myös tässä tilanteessa.
Kolmanneksi olisi rajattava humanitaarinen maahanmuutto minimiin ja samaan aikaan asetettava uusille ja aiemmin tulleille kehitysmaalaisille maassa olemisen edellytykseksi yhteiskuntavelvoite, joka edellyttää kielen ja kulttuurin sekä myös työelämän taitojen oppimista sekä integroitumista ehkäisevistä kulttuuripiirteistä luopumista.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kestävyysvaje väestöpyramidin valossa
Eläkeiän nostostako ratkaisu nuorisotyöttömyyteen?
Lapsettomuus ja kestävyysvaje
torstai 29. maaliskuuta 2018
Synkän tulevaisuuden edessä
Helsingin Sanomat julkaisi tänään jutun, jossa egyptiläinen kansalaisaktivisti ja bloggari Wael Abbas valitti kotimaansa sotilasjohdon olevan demokratian kannalta huono. Ei ole syytä epäillä hänen näkemystään, sillä Niilin laaksossa ei haluta ottaa riskiä siitä, että islamistishenkinen kansa nostaisi uudelleen valtaan Muslimiveljeskunnan - ei edes demokraattisten vaalien kautta.
Tässä tilanteessa onkin ihan pakko kysyä mikä olisi Abbasin vaihtoehto? Pohjoismainen demokratia, arabikeväinen sekasorto vai islamistihallinto? Mutta miksi ensimmäinen vaihtoehto ei ole uskottava ja kaksi muuta herättää kauhun väristyksiä?
Samassa jutussa toinen egyptiläinen kommentaattori Said Sadek totesi, että "Egyptiläiset eivät kaipaa siviilijohtajaa tai modernia ihmisoikeustaistelijaa presidentiksi. Kansa haluaa vahvan johtajan, joka luo vakautta ja turvallisuutta.
Jos tarkastellaan alueen politiikkaa, niin viimeisten seitsemän vuoden aikana useat valtiot on tuhottu demokratian ja ihmisoikeuksien nimissä. Kun egyptiläiset huomasivat, mitä Libyassa, Syyriassa ja Irakissa tapahtuu demokratian ja ihmisoikeuksien nimissä, he ymmärsivät, millaista peliä tämä on.”
Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä Mubarakin kaaduttua vallan otti Muslimiveljeskunta, joka aloitti Egyptin islamilaistamisen välittömästi valtaan päästyään. Ja tuli siitä syystä nopeasti syrjäytetyksi.
Tosiasia on, että Egyptissä on kovin erilainen kulttuuri kuin meillä täällä Pohjantähden alla. Toisaalta on yhtä lailla selvää, ettei Egypti nouse eikä kulttuuri sivisty, ennen kuin maan väestön räjähdysmäinen kasvu saadaan pysäytetyksi.
Valitettavasti tuohon perusongelmaan ei tule tarttumaan sen enempää Egyptin nykyinen hallinto kuin islamistitkaan. Siten Niilin laakso tulee pysymään ongelmayhteiskuntana, jonka vain rautainen sotilashallinto pystyy estämään muuttumasta uudelleen islamilaisten kiihkouskoisten temmellyskentäksi.
Siten Egyptin tulevaisuus on koko nähtävissä olevan tulevaisuuden synkän musta. Asia ei ole yhdentekevä meille eurooppalaisillekaan, sillä maassa asuu juuri nyt noin 87 miljoonaa ihmistä ja se kasvaa vuosittain 1,84 prosentilla - eli suunnilleen 1,6 miljoonalla ihmisellä. Eli kolmessa ja puolessa vuodessa Suomen koko väkiluvun verran.
Niilin laakson joutuessa sekasortoon riittää tuosta joukosta valtavan paljon tulijoita myös Eurooppaan. Eivätkä he olisi pelkästään rauhaa rakastavia demokraatteja, vaan joukossa olisi aivan varmasti myös henkilöitä, jotka haluaisivat julistaa Allahin suuruutta Arabian kielellä ja terrori-iskujen voimalla.
Niilin laakson asukkaat ovat siis varsin synkän tulevaisuuden edessä. Tosin he saavat syyttää siitä ainoastaan itseään.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyky-egyptiläiset ovat muinaisten egyptiläisten ja mustien afrikkalaisten hybridejä
Kuinka vallankäyttö, islam, terrori ja maahanmuutto ohjaavat tulevaisuuttamme?
Huomioita Egyptin vallankaappauksesta
Tässä tilanteessa onkin ihan pakko kysyä mikä olisi Abbasin vaihtoehto? Pohjoismainen demokratia, arabikeväinen sekasorto vai islamistihallinto? Mutta miksi ensimmäinen vaihtoehto ei ole uskottava ja kaksi muuta herättää kauhun väristyksiä?
Samassa jutussa toinen egyptiläinen kommentaattori Said Sadek totesi, että "Egyptiläiset eivät kaipaa siviilijohtajaa tai modernia ihmisoikeustaistelijaa presidentiksi. Kansa haluaa vahvan johtajan, joka luo vakautta ja turvallisuutta.
Jos tarkastellaan alueen politiikkaa, niin viimeisten seitsemän vuoden aikana useat valtiot on tuhottu demokratian ja ihmisoikeuksien nimissä. Kun egyptiläiset huomasivat, mitä Libyassa, Syyriassa ja Irakissa tapahtuu demokratian ja ihmisoikeuksien nimissä, he ymmärsivät, millaista peliä tämä on.”
Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä Mubarakin kaaduttua vallan otti Muslimiveljeskunta, joka aloitti Egyptin islamilaistamisen välittömästi valtaan päästyään. Ja tuli siitä syystä nopeasti syrjäytetyksi.
Tosiasia on, että Egyptissä on kovin erilainen kulttuuri kuin meillä täällä Pohjantähden alla. Toisaalta on yhtä lailla selvää, ettei Egypti nouse eikä kulttuuri sivisty, ennen kuin maan väestön räjähdysmäinen kasvu saadaan pysäytetyksi.
Valitettavasti tuohon perusongelmaan ei tule tarttumaan sen enempää Egyptin nykyinen hallinto kuin islamistitkaan. Siten Niilin laakso tulee pysymään ongelmayhteiskuntana, jonka vain rautainen sotilashallinto pystyy estämään muuttumasta uudelleen islamilaisten kiihkouskoisten temmellyskentäksi.
Siten Egyptin tulevaisuus on koko nähtävissä olevan tulevaisuuden synkän musta. Asia ei ole yhdentekevä meille eurooppalaisillekaan, sillä maassa asuu juuri nyt noin 87 miljoonaa ihmistä ja se kasvaa vuosittain 1,84 prosentilla - eli suunnilleen 1,6 miljoonalla ihmisellä. Eli kolmessa ja puolessa vuodessa Suomen koko väkiluvun verran.
Niilin laakson joutuessa sekasortoon riittää tuosta joukosta valtavan paljon tulijoita myös Eurooppaan. Eivätkä he olisi pelkästään rauhaa rakastavia demokraatteja, vaan joukossa olisi aivan varmasti myös henkilöitä, jotka haluaisivat julistaa Allahin suuruutta Arabian kielellä ja terrori-iskujen voimalla.
Niilin laakson asukkaat ovat siis varsin synkän tulevaisuuden edessä. Tosin he saavat syyttää siitä ainoastaan itseään.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyky-egyptiläiset ovat muinaisten egyptiläisten ja mustien afrikkalaisten hybridejä
Kuinka vallankäyttö, islam, terrori ja maahanmuutto ohjaavat tulevaisuuttamme?
Huomioita Egyptin vallankaappauksesta
keskiviikko 28. maaliskuuta 2018
Tuhoaako maahanmuutto ihmisten tasa-arvon Tanskassa?
Yle kertoi ongelmista, joita on syntynyt Tanskassa maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Niistä vakavin on kysymys ihmisten tasa-arvosta.
Tanskassa asuvan Muhammadin mielestä ihmisten pitäisi olla yhdenvertaisia lain edessä, mutta hänen mielestään hallituksen lähiöpaketti asettaa ihmiset eri asemaan riippuen siitä, millä puolella katua asuvat. Kyse on siis toimista, joilla maan hallitus yrittää parantaa ongelmaryhmiin kuuluvien maahanmuuttajien integroitumista.
On helppo olla samaa mieltä Muhammadin kanssa ihmisten tasa-arvosta. Valitettavasti näyttää siltä, ettei se tiettyjen maahanmuuttajaryhmien osalta ole mahdollista, mikäli heidän halutaan integroituvan osaksi muuta yhteiskuntaa - tanskalaisten pelkona on Ruotsin Malmön tilanne, joka ei ole yhteiskunnan hallussa.
Tapahtumien keskipisteenä olevan tanskalaislähiön asukkaat Muhammad ja Janni toivovat, että pakon ja uhkailun sijasta asukkaiden ja poliitikkojen välille syntyisi vuoropuhelu. Ilmeisesti sellaista ei siis ole syntynyt, vaikka Tanskassa suurimittainen maahanmuutto alkoi jo 1980-luvulla.
Sen sijaan alueella on vakavia ongelmia, kuten jengiampumisia. Jannin mukaan "jengeissä liikkuu täällä noin parikymmentä nuorta miestä, mutta hallituksen pitäisi työllistää heidät eikä uhkailla kovemmilla rangaistuksilla".
Jannin näkemyksessä ilmenee meilläkin tyypillinen suvaitsevaiston perirasistinen asenne, jonka mukaan kehitysmaalaisilla maahanmuuttajilla ei ole kykyä eikä velvollisuutta hoitaa itse asioitaan kuntoon, vaan heistä tulee huolehtia kuin pikkulapsista. Valitettavasti tämä politiikka ei ole johtanut positiiviseen lopputulokseen missään.
Kirjoitin tästä tapauksesta siksi, että se paljastaa kuinka kehitysmaalaisten maahanmuutolla on erittäin syvälliset seuraukset pohjoismaisen yhteiskunnan kannalta. Kun ensin on yritetty pehmeitä keinoja heikolla menestyksellä on jäljellä vain huonoja vaihtoehtoja.
Siis jopa sellaisia, joissa joudutaan rikkomaan jo monen sukupolven ajan itsestäänselvyytenä pidettyä ihmisten välistä tasa-arvoa. Ei siksi, että näin haluttaisiin tehdä, vaan siksi, että muut vaihtoehdot ovat vielä huonompia.
Niiden yhdestä puolesta kertoi Ylen toinen uutinen, jossa 25-vuotias mies työskenteli islamilaisen koulun iltapäiväkerhon hallinnossa käyttäen asemaa hyväkseen radikalisoidakseen nuoria toteuttamaan joukkoiskun Lontoossa. Mies jäin onneksi kiinni ja sai elinkautisen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onnellisen maan tulevaisuus
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu
Tanskaan on tulossa burkhakielto ja Irakissa on entistä turvallisempaa
Tanskassa asuvan Muhammadin mielestä ihmisten pitäisi olla yhdenvertaisia lain edessä, mutta hänen mielestään hallituksen lähiöpaketti asettaa ihmiset eri asemaan riippuen siitä, millä puolella katua asuvat. Kyse on siis toimista, joilla maan hallitus yrittää parantaa ongelmaryhmiin kuuluvien maahanmuuttajien integroitumista.
On helppo olla samaa mieltä Muhammadin kanssa ihmisten tasa-arvosta. Valitettavasti näyttää siltä, ettei se tiettyjen maahanmuuttajaryhmien osalta ole mahdollista, mikäli heidän halutaan integroituvan osaksi muuta yhteiskuntaa - tanskalaisten pelkona on Ruotsin Malmön tilanne, joka ei ole yhteiskunnan hallussa.
Tapahtumien keskipisteenä olevan tanskalaislähiön asukkaat Muhammad ja Janni toivovat, että pakon ja uhkailun sijasta asukkaiden ja poliitikkojen välille syntyisi vuoropuhelu. Ilmeisesti sellaista ei siis ole syntynyt, vaikka Tanskassa suurimittainen maahanmuutto alkoi jo 1980-luvulla.
Sen sijaan alueella on vakavia ongelmia, kuten jengiampumisia. Jannin mukaan "jengeissä liikkuu täällä noin parikymmentä nuorta miestä, mutta hallituksen pitäisi työllistää heidät eikä uhkailla kovemmilla rangaistuksilla".
Jannin näkemyksessä ilmenee meilläkin tyypillinen suvaitsevaiston perirasistinen asenne, jonka mukaan kehitysmaalaisilla maahanmuuttajilla ei ole kykyä eikä velvollisuutta hoitaa itse asioitaan kuntoon, vaan heistä tulee huolehtia kuin pikkulapsista. Valitettavasti tämä politiikka ei ole johtanut positiiviseen lopputulokseen missään.
Kirjoitin tästä tapauksesta siksi, että se paljastaa kuinka kehitysmaalaisten maahanmuutolla on erittäin syvälliset seuraukset pohjoismaisen yhteiskunnan kannalta. Kun ensin on yritetty pehmeitä keinoja heikolla menestyksellä on jäljellä vain huonoja vaihtoehtoja.
Siis jopa sellaisia, joissa joudutaan rikkomaan jo monen sukupolven ajan itsestäänselvyytenä pidettyä ihmisten välistä tasa-arvoa. Ei siksi, että näin haluttaisiin tehdä, vaan siksi, että muut vaihtoehdot ovat vielä huonompia.
Niiden yhdestä puolesta kertoi Ylen toinen uutinen, jossa 25-vuotias mies työskenteli islamilaisen koulun iltapäiväkerhon hallinnossa käyttäen asemaa hyväkseen radikalisoidakseen nuoria toteuttamaan joukkoiskun Lontoossa. Mies jäin onneksi kiinni ja sai elinkautisen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onnellisen maan tulevaisuus
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu
Tanskaan on tulossa burkhakielto ja Irakissa on entistä turvallisempaa
tiistai 27. maaliskuuta 2018
Vantaalainen tragedia
Helsingin Sanomat kirjoitti vantaalaisten pientaloasukkaiden taistelusta asuinalueensa muuttumista vastaan. Omakotitalojen viereen ollaan kaavoittamassa kerrostaloja.
Juttu vaatii kaksi lyhyttä kommenttia.
Ensinnäkin jutussa väitetään, että vuoteen 2050 mennessä Vantaan "väestön määrä kasvaisi 370 000:een nykyisestä 220 000:sta. Perusennusteessakin oletetaan asukasluvun nousevan yli 300 000:n. Jostain pitäisi siis kehittää asuntoja 80 000–150 000 uudelle vantaalaiselle."
Minä puolestani väitän, ettei Vantaalle muuta ihmisiä yhtään enempää kuin siellä oleviin asuntoihin mahtuu. Eli logiikka menee toisin päin kuin HS kirjoitti.
Enkä epäile yhtään sitäkään, että Vantaalle muuttaisi 200 000 uutta asukasta, mikäli joku rakentaisi heitä varten asunnot: kyllä pääkaupunkiseudulle on halukkaita tulijoita niin maamme rajojen sisä- kuin ulkopuolellakin.
Jos taas uusia asuntoja ei rakennettaisi lainkaan, jäisi kyllä 300 000 asukkaan raja saavuttamatta, sillä ei juuri kukaan halua Suomen ilmastossa asua savimajoissa tai kovin pitkään toisten nurkissakaan.
Toinen kommentoitava asia on se, että koska pääkaupungin väkiluvun halutaan kasvavan, on uusien ihmisten asuttaminen hyvien liikenneyhteyksien lähistölle yhteiskunnan kannalta perusteltua. Siksi Rekolankin omakotiasujien toiveet omakoti-idyllinsä säilymisestä ovat toiveunta.
Kuten jutusta ilmeni, on kaupunki halukas kaavoittamaan heidän kotiensa lähitienoot nykyistä merkittävästi suuremmalle väkiluvulle. Taikasana sen taustalla on vieressä oleva Rekolan rautatieasema, josta halutaan saada irti täysi hyöty työmatkaliikenteessä. Enkä epäile yhtään, etteikö kaupunki voittaisi tässä asiassa asukkaitaan.
Jos nuo kaksi kohtaa vetää yhteen, päädytään siihen, että mikäli rekolalaiset haluavat jatkossakin asua omakoti-idyllin keskellä, on nyt viimeiset hetket vaihtaa maisemaa jonnekin, missä julkinen liikenne ei ohjaa suunnittelua eikä väestön muuttopaine ohjaa kunnan päättäjiä. Vantaallahan ei ole ollut tapana arvottaa tavallisen ihmisen omistusoikeutta kovinkaan korkealle.
Kysymys kuitenkin kuuluu: onko uuteen omakoti-idylliin lähtevillä töitä sellaisella etäisyydellä, että asukas on valmis sen päivittäin kulkemaan? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta omakoti-idylliä kaipaavan olisi ne kuitenkin pystyttävä ratkaisemaan tavalla tai toisella. Siinä ei ainakaan suomalainen yhteiskunta ole halukas auttamaan millään tavalla, pikemminkin päinvastoin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
VR osoitti tietä pääkaupunkiseudun liikenteen kehittämiselle
Voisiko Koivukylästä tehdä korkeatasoisen aluekokonaisuuden?
Maahanmuutto on Vantaan kaupungin talouden tuhoava voimavara
Laillinen varkaus Vantaalla
Juttu vaatii kaksi lyhyttä kommenttia.
Ensinnäkin jutussa väitetään, että vuoteen 2050 mennessä Vantaan "väestön määrä kasvaisi 370 000:een nykyisestä 220 000:sta. Perusennusteessakin oletetaan asukasluvun nousevan yli 300 000:n. Jostain pitäisi siis kehittää asuntoja 80 000–150 000 uudelle vantaalaiselle."
Minä puolestani väitän, ettei Vantaalle muuta ihmisiä yhtään enempää kuin siellä oleviin asuntoihin mahtuu. Eli logiikka menee toisin päin kuin HS kirjoitti.
Enkä epäile yhtään sitäkään, että Vantaalle muuttaisi 200 000 uutta asukasta, mikäli joku rakentaisi heitä varten asunnot: kyllä pääkaupunkiseudulle on halukkaita tulijoita niin maamme rajojen sisä- kuin ulkopuolellakin.
Jos taas uusia asuntoja ei rakennettaisi lainkaan, jäisi kyllä 300 000 asukkaan raja saavuttamatta, sillä ei juuri kukaan halua Suomen ilmastossa asua savimajoissa tai kovin pitkään toisten nurkissakaan.
Toinen kommentoitava asia on se, että koska pääkaupungin väkiluvun halutaan kasvavan, on uusien ihmisten asuttaminen hyvien liikenneyhteyksien lähistölle yhteiskunnan kannalta perusteltua. Siksi Rekolankin omakotiasujien toiveet omakoti-idyllinsä säilymisestä ovat toiveunta.
Kuten jutusta ilmeni, on kaupunki halukas kaavoittamaan heidän kotiensa lähitienoot nykyistä merkittävästi suuremmalle väkiluvulle. Taikasana sen taustalla on vieressä oleva Rekolan rautatieasema, josta halutaan saada irti täysi hyöty työmatkaliikenteessä. Enkä epäile yhtään, etteikö kaupunki voittaisi tässä asiassa asukkaitaan.
Jos nuo kaksi kohtaa vetää yhteen, päädytään siihen, että mikäli rekolalaiset haluavat jatkossakin asua omakoti-idyllin keskellä, on nyt viimeiset hetket vaihtaa maisemaa jonnekin, missä julkinen liikenne ei ohjaa suunnittelua eikä väestön muuttopaine ohjaa kunnan päättäjiä. Vantaallahan ei ole ollut tapana arvottaa tavallisen ihmisen omistusoikeutta kovinkaan korkealle.
Kysymys kuitenkin kuuluu: onko uuteen omakoti-idylliin lähtevillä töitä sellaisella etäisyydellä, että asukas on valmis sen päivittäin kulkemaan? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta omakoti-idylliä kaipaavan olisi ne kuitenkin pystyttävä ratkaisemaan tavalla tai toisella. Siinä ei ainakaan suomalainen yhteiskunta ole halukas auttamaan millään tavalla, pikemminkin päinvastoin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
VR osoitti tietä pääkaupunkiseudun liikenteen kehittämiselle
Voisiko Koivukylästä tehdä korkeatasoisen aluekokonaisuuden?
Maahanmuutto on Vantaan kaupungin talouden tuhoava voimavara
Laillinen varkaus Vantaalla
maanantai 26. maaliskuuta 2018
Vaatiiko vuoden 2018 kenttäoikeus uhrin?
Viime aikoina on Suomessa saatu seurata elokuva-ohjaaja Aku Louhimiehen työtavoista syntynyttä näytelmää. Se on kaikessa karuudessaan ollut niin mielenkiintoinen, että ansaitsisi tulla dramatisoiduksi elokuvaksi ihmisen käyttäytymisen syvimmistä pohjavireistä.
En aio tässä käydä läpi tapahtumien vaiheita - etenkin kun niistä ei ole kaikilta osin syntynyt yksimielisyyttä. Sen sijaan panin ihmeekseni merkille sen, kuinka aluksi yksimielinen Louhimiehen tuominnut julkisuus muuttui Jussi-patsaiden jakotilaisuuden jälkeen.
Tilaisuudessa (ja jo sitä ennen) Louhimies esiintyi anteeksipyytävästi, mutta siitä huolimatta ministeri Sampo Terho (sin) kieltäytyi luovuttavasta hänelle kansan valitsemaa parhaan elokuvan palkintoa. Ehkäpä osasyynä sille oli vielä itse tilaisuudessakin leijunut vahva Louhimiehen tuominnut kenttäoikeuden henki. Siis se sama, joka meillä vallitsi ensin vuoden 1918-tapahtumien yhteydessä ja jälkeen sekä vielä uudelleen 1930-luvun oikeistoradikalismin aikana.
Tapauksen jälkeen muutamat henkilöt ovat ottaneet vahvasti kantaa tähän kenttäoikeuteen, jonka airueksi myös ministeri oli asettunut. Ensin Jari Sarasvuo käytti kovaa kieltä Louhimieheen kohdistuneesta inkvisitiosta.
Sitten yleensäkin selväjärkinen Ilta-Sanomien toimittaja Ulla Appelsin kirjoitti tasapainoisen analyysin, jossa hän asetti Louhimiehen toiminnan viitekehykseensä. Minulla ei ole siihen lisättävää, mutta haluan nostaa esille kaksi virkettä: "lienee jokaiselle selvää, että kaikenlaiseen työpaikkakiusaamiseen pitää olla nollatoleranssi. Ongelma on, jos ihmettely muuttuu inkvisitioksi ja keskustelu kiusaamiseksi."
Viimeisenä käänteenä tapaukselle elokuvaohjaaja Renny Harlin otti etäisyyttä Sampo Terhoon ja edellä mainittuun kenttäoikeuteen. Hän peruutti osallistumisensa ministeri Kiinan-valtuuskuntaan. Myös hän totesi kaksi asiaa: "tietenkin kaikkia niitä pitää tukea, joita on kaltoin kohdeltu. Se ei kuitenkaan ole kulttuuriministerin tehtävä ryhtyä tuomariksi ja pyöveliksi."
Tämän kaiken ylös merkittyäni jään odottamaan tilanteen kehittymistä jatkossa. Selvääkö Louhimies kiirastulestaan ehjänä, vai murtuuko ruotsalaisen teatteriohjaajan tavoin?
Oma toiveeni on se, että Louhimiehen teot julkisuuteen nostaneet naisnäyttelijät viheltäisivät pelin poikki ja hyväksyisivät julkisesti Louhimiehen anteeksipyynnöt ennen tämän täydellistä romahtamista. Eihän ohjaaja loppujen lopuksi liene kuitenkaan syyllistynyt oikeusjärjestelmämme mukaan kovinkaan raskaasti tuomittaviin rikoksiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Karjalan liitto astui tielle, joka on vieras suomalaiselle kulttuurille
Keisarin vaatteet taiteessa
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?
En aio tässä käydä läpi tapahtumien vaiheita - etenkin kun niistä ei ole kaikilta osin syntynyt yksimielisyyttä. Sen sijaan panin ihmeekseni merkille sen, kuinka aluksi yksimielinen Louhimiehen tuominnut julkisuus muuttui Jussi-patsaiden jakotilaisuuden jälkeen.
Tilaisuudessa (ja jo sitä ennen) Louhimies esiintyi anteeksipyytävästi, mutta siitä huolimatta ministeri Sampo Terho (sin) kieltäytyi luovuttavasta hänelle kansan valitsemaa parhaan elokuvan palkintoa. Ehkäpä osasyynä sille oli vielä itse tilaisuudessakin leijunut vahva Louhimiehen tuominnut kenttäoikeuden henki. Siis se sama, joka meillä vallitsi ensin vuoden 1918-tapahtumien yhteydessä ja jälkeen sekä vielä uudelleen 1930-luvun oikeistoradikalismin aikana.
Tapauksen jälkeen muutamat henkilöt ovat ottaneet vahvasti kantaa tähän kenttäoikeuteen, jonka airueksi myös ministeri oli asettunut. Ensin Jari Sarasvuo käytti kovaa kieltä Louhimieheen kohdistuneesta inkvisitiosta.
Sitten yleensäkin selväjärkinen Ilta-Sanomien toimittaja Ulla Appelsin kirjoitti tasapainoisen analyysin, jossa hän asetti Louhimiehen toiminnan viitekehykseensä. Minulla ei ole siihen lisättävää, mutta haluan nostaa esille kaksi virkettä: "lienee jokaiselle selvää, että kaikenlaiseen työpaikkakiusaamiseen pitää olla nollatoleranssi. Ongelma on, jos ihmettely muuttuu inkvisitioksi ja keskustelu kiusaamiseksi."
Viimeisenä käänteenä tapaukselle elokuvaohjaaja Renny Harlin otti etäisyyttä Sampo Terhoon ja edellä mainittuun kenttäoikeuteen. Hän peruutti osallistumisensa ministeri Kiinan-valtuuskuntaan. Myös hän totesi kaksi asiaa: "tietenkin kaikkia niitä pitää tukea, joita on kaltoin kohdeltu. Se ei kuitenkaan ole kulttuuriministerin tehtävä ryhtyä tuomariksi ja pyöveliksi."
Tämän kaiken ylös merkittyäni jään odottamaan tilanteen kehittymistä jatkossa. Selvääkö Louhimies kiirastulestaan ehjänä, vai murtuuko ruotsalaisen teatteriohjaajan tavoin?
Oma toiveeni on se, että Louhimiehen teot julkisuuteen nostaneet naisnäyttelijät viheltäisivät pelin poikki ja hyväksyisivät julkisesti Louhimiehen anteeksipyynnöt ennen tämän täydellistä romahtamista. Eihän ohjaaja loppujen lopuksi liene kuitenkaan syyllistynyt oikeusjärjestelmämme mukaan kovinkaan raskaasti tuomittaviin rikoksiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Karjalan liitto astui tielle, joka on vieras suomalaiselle kulttuurille
Keisarin vaatteet taiteessa
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?
sunnuntai 25. maaliskuuta 2018
Puuttuuko JSN tähän likasankojournalismin kukkaseen?
Luin tänään yhden omituisimmista koskaan vastaani tulleista kirjoituksista. Sen otsikkona oli raflaavasti: "Kissat ovat arvokkaampia kuin köyhät ihmiset, ajattelee salamyhkäinen miljardööri Robert Mercer – hän vaikuttaa tyttärensä kanssa Trumpin taustalla eikä mielellään puhu mitään".
Ajattelin otsikon nähdessäni, että onpa omituinen kaveri ja kiinnostuin artikkelista. Siinä todettiin, että "Mercer pitää kissoista... tiettävästi enemmän kuin ihmisistä. Etenkin enemmän kuin köyhistä ihmisistä."
Tässä vaiheessa kiinnitin huomiotani sanaan "tiettävästi". Mutta jatkoin kuitenkin lukemista.
Heti perään tuli selitysteksti, jonka mukaan "köyhät ihmiset ovat hänen mielestään arvottomia. Tai tarkemmin ottaen köyhät eivät ole Mercerin mielestä edes arvottomia, vaan heidän arvonsa on negatiivinen. He vain kuluttavat yhteisiä rahoja käyttämällä sosiaalitukia.
Siksi kissat ovat Mercerin mukaan arvokkaampia kuin köyhät. Kissat sentään tuottavat jotain: iloa ja mielihyvää ihmisille pelkällä olemassaolollaan."
Ajattelin, että onpa tosiaankin omituinen kaveri, joka on mennyt puhumaan tuollaisia. Toki ihmisillä on mielipiteenvapaus, mutta siitä huolimatta olin typertynyt siitä kuinka huolettomasti miljardööri oli ohittanut ihmisten itseisarvon.
HS mainitsi ohimennen kirjoittaneensa The New Yorker -nimisen amerikkalaislehden jutun pohjana ja jatkoi Mercerin omituisten mielipiteiden listaamista. Jonkinlaisena helmenä tuli vastaan tieto siitä, että "Mercerin mielestä... ihmisen arvon määrittelee ainoastaan se, kuinka paljon rahaa ihminen ansaitsee."
Mutta sitten vastaan tuli melkoinen journalistinen pommi.
Sen mukaan "Mercereistä tehdyt lehtijutut perustuvat pääosin toisen käden lähteisiin eli Mercerin tuttujen ja työkavereiden kertomaan. Mercer itse ei suostu puhumaan toimittajille mitään. Eikä oikein muillekaan, sillä Mercer on ilmeisen introvertti ihminen."
Helsingin Sanomat on siis leimannut juttunsa otsikkoa myöden amerikkalaismiljardöörin ihmisvihaajaksi ja äärimmäiseksi materialistiksi huhupuheisiin perustuen. Mihin unohtuivat journalistin ohjeiden kohdat 10, 12 ja 15?
Siis nämä kohdat.
10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
15. Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.
Aloitetaan kohdasta 15. Hyvän journalismin mukaisesta otsikosta olisi pitänyt ilmetä, etteivät siinä esitetyt näkemykset ole faktaa vaan toisen käden arveluja. Siis esimerkiksi näin: "Miljardöörin väitetään pitävän enemmän kissoista kuin ihmisistä".
Kohtien 10 ja 12 osalta on mielenkiintoista, että englanninkielinen Wikipedia kertoo seuraavaa: "in its November 1, 2004 issue, the magazine for the first time endorsed a presidential candidate, choosing to endorse Democrat John Kerry over incumbent Republican George W. Bush. This was continued in 2008 when the magazine endorsed Barack Obama over John McCain, in 2012 when it endorsed Obama over Mitt Romney, and in 2016 when it endorsed Hillary Clinton over Donald Trump."
Toisin sanoen lehti on tukenut vuodesta 2004 alkaen demokraattien presidenttiehdokkaita republikaaneja vastaan. HS:n jutun mukaan Mercer puolestaan tuki Donald Trumpia viime vaaleissa.
Tämän perusteella on selvää, että HS:n käyttämällä lähteellä voi olla journalistin ohjeiden kohdan 12 mukainen "hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus". Siitä huolimatta HS ei ilmaisen millään tavalla tarkastaneensa sen tietoja.
Ei edes siksi, että - Wikipedian mukaan - tietolähteenä käytetyn lehden "perusti toimittaja Harold Ross yhdessä vaimonsa Jane Grantin kanssa tarkoituksenaan luoda älykäs ja huumoripitoinen aikakauslehti". Siis "huumoripitoinen".
Lopuksi on todettava, etten ennen tämän aamun uutisen lukemista tiennyt yhtään mitään miljardööri Merceristä tai hänen ajatuksistaan. Myöskään hänestä kertova englanninkileinen Wikipedia-sivu ei kerro mitään hänen näkemyksistään kissojen ja ihmisten välisestä arvosta.
Summa summarum. Tulinpa lukeneeksi jälleen kerran varsinaista likasankojournalismia ja vielä maksaneeksi siitä. Hyvä puoli asiassa on se, että sain jälleen kerran aiheen kirjoittaa siitä, kuinka omaa agendaansa ajava lehtikirjoittelu voi levitellä ilkeämielisiä juoruja huolimatta siitä, että se väittää valheellisesti noudattavansa hyvän journalismin ohjeita.
Nähtäväksi jää, puuttuuko valtamedian omavalvojana toimiva julkisen sanan neuvosto oma-aloitteisesti tässä analysoituun tapaukseen. Ainakin siihen olisi perustellut syyt, sillä jutussa on kiistatta rikottu journalistin ohjeita vastaan eikä huhupuheiden perusteella epäinhimillistetyn miljardöörin voi olettaa lähtevän itse tonkimaan tätä suomalaisen likasankojournalismin kukkasta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Suomeen kaivataan lisää maahanmuuttajia - mutta media uutisoi harhaanjohtavasti
HS:n journalismi on vastuutonta ja lukijakuntaa halveksivaa
Ajattelin otsikon nähdessäni, että onpa omituinen kaveri ja kiinnostuin artikkelista. Siinä todettiin, että "Mercer pitää kissoista... tiettävästi enemmän kuin ihmisistä. Etenkin enemmän kuin köyhistä ihmisistä."
Tässä vaiheessa kiinnitin huomiotani sanaan "tiettävästi". Mutta jatkoin kuitenkin lukemista.
Heti perään tuli selitysteksti, jonka mukaan "köyhät ihmiset ovat hänen mielestään arvottomia. Tai tarkemmin ottaen köyhät eivät ole Mercerin mielestä edes arvottomia, vaan heidän arvonsa on negatiivinen. He vain kuluttavat yhteisiä rahoja käyttämällä sosiaalitukia.
Siksi kissat ovat Mercerin mukaan arvokkaampia kuin köyhät. Kissat sentään tuottavat jotain: iloa ja mielihyvää ihmisille pelkällä olemassaolollaan."
Ajattelin, että onpa tosiaankin omituinen kaveri, joka on mennyt puhumaan tuollaisia. Toki ihmisillä on mielipiteenvapaus, mutta siitä huolimatta olin typertynyt siitä kuinka huolettomasti miljardööri oli ohittanut ihmisten itseisarvon.
HS mainitsi ohimennen kirjoittaneensa The New Yorker -nimisen amerikkalaislehden jutun pohjana ja jatkoi Mercerin omituisten mielipiteiden listaamista. Jonkinlaisena helmenä tuli vastaan tieto siitä, että "Mercerin mielestä... ihmisen arvon määrittelee ainoastaan se, kuinka paljon rahaa ihminen ansaitsee."
Mutta sitten vastaan tuli melkoinen journalistinen pommi.
Sen mukaan "Mercereistä tehdyt lehtijutut perustuvat pääosin toisen käden lähteisiin eli Mercerin tuttujen ja työkavereiden kertomaan. Mercer itse ei suostu puhumaan toimittajille mitään. Eikä oikein muillekaan, sillä Mercer on ilmeisen introvertti ihminen."
Helsingin Sanomat on siis leimannut juttunsa otsikkoa myöden amerikkalaismiljardöörin ihmisvihaajaksi ja äärimmäiseksi materialistiksi huhupuheisiin perustuen. Mihin unohtuivat journalistin ohjeiden kohdat 10, 12 ja 15?
Siis nämä kohdat.
10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
15. Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.
Aloitetaan kohdasta 15. Hyvän journalismin mukaisesta otsikosta olisi pitänyt ilmetä, etteivät siinä esitetyt näkemykset ole faktaa vaan toisen käden arveluja. Siis esimerkiksi näin: "Miljardöörin väitetään pitävän enemmän kissoista kuin ihmisistä".
Kohtien 10 ja 12 osalta on mielenkiintoista, että englanninkielinen Wikipedia kertoo seuraavaa: "in its November 1, 2004 issue, the magazine for the first time endorsed a presidential candidate, choosing to endorse Democrat John Kerry over incumbent Republican George W. Bush. This was continued in 2008 when the magazine endorsed Barack Obama over John McCain, in 2012 when it endorsed Obama over Mitt Romney, and in 2016 when it endorsed Hillary Clinton over Donald Trump."
Toisin sanoen lehti on tukenut vuodesta 2004 alkaen demokraattien presidenttiehdokkaita republikaaneja vastaan. HS:n jutun mukaan Mercer puolestaan tuki Donald Trumpia viime vaaleissa.
Tämän perusteella on selvää, että HS:n käyttämällä lähteellä voi olla journalistin ohjeiden kohdan 12 mukainen "hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus". Siitä huolimatta HS ei ilmaisen millään tavalla tarkastaneensa sen tietoja.
Ei edes siksi, että - Wikipedian mukaan - tietolähteenä käytetyn lehden "perusti toimittaja Harold Ross yhdessä vaimonsa Jane Grantin kanssa tarkoituksenaan luoda älykäs ja huumoripitoinen aikakauslehti". Siis "huumoripitoinen".
Lopuksi on todettava, etten ennen tämän aamun uutisen lukemista tiennyt yhtään mitään miljardööri Merceristä tai hänen ajatuksistaan. Myöskään hänestä kertova englanninkileinen Wikipedia-sivu ei kerro mitään hänen näkemyksistään kissojen ja ihmisten välisestä arvosta.
Summa summarum. Tulinpa lukeneeksi jälleen kerran varsinaista likasankojournalismia ja vielä maksaneeksi siitä. Hyvä puoli asiassa on se, että sain jälleen kerran aiheen kirjoittaa siitä, kuinka omaa agendaansa ajava lehtikirjoittelu voi levitellä ilkeämielisiä juoruja huolimatta siitä, että se väittää valheellisesti noudattavansa hyvän journalismin ohjeita.
Nähtäväksi jää, puuttuuko valtamedian omavalvojana toimiva julkisen sanan neuvosto oma-aloitteisesti tässä analysoituun tapaukseen. Ainakin siihen olisi perustellut syyt, sillä jutussa on kiistatta rikottu journalistin ohjeita vastaan eikä huhupuheiden perusteella epäinhimillistetyn miljardöörin voi olettaa lähtevän itse tonkimaan tätä suomalaisen likasankojournalismin kukkasta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Suomeen kaivataan lisää maahanmuuttajia - mutta media uutisoi harhaanjohtavasti
HS:n journalismi on vastuutonta ja lukijakuntaa halveksivaa
lauantai 24. maaliskuuta 2018
Hanna Mäntylä saavutti hillotolpan
Timo Soini loi muutamia vuosia sitten poliittiseen sanastoon termin hillotolppa. Hän tarkoitti sillä tulevaisuudessa häämöttävää palkintoa, jonka saavuttamisen välivaiheilla ei ole merkitystä.
Kun vanha Perussuomalainen puolue hajosi oli varsin todennäköistä, ettei uusi puolue tulisi olemaan pitkäaikainen eduskuntapuolue. Gallupit ovat myöhemmin vahvistaneet tämän käsityksen.
Koska Sinisten syntyyn osallistui monia varsin kokeneita poliitikkoja Soinista itsestään alkaen, on todennäköistä, että he ymmärsivät lähtöönsä liittyvän varsin suuren riskin eduskuntauran päättymisestä. Avoimeksi kysymykseksi jäi silloin hillotolpan luonne.
Tänään saimme siihen yhden vastauksen. Iltalehti nimittäin kertoi entisen ministerin Hanna Mäntylälle (sin) annetun vastavalmistuneena maisterina EU:sta "erityisneuvonantajan (Special Advisor) tehtävä, jossa tehtäväalueena on radikalisaation estäminen painottuen nuorisokysymyksiin sekä syrjinnän ja syrjäytymisen ehkäisemiseen".
Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostesaari totesi, että "kyseessä on ilmiselvästi poliittinen virkanimitys". Samaan viittasi kriisinhallintakeskuksen johtaja Juho Särkilä, jonka mukaan kansainvälisiin siviilikriisinhallintatehtäviin lähetetään virkamiehiä tai oman erityisalansa asiantuntijoita kuten rajavartijoita, syyttäjiä, tuomareita ja ihmisoikeusasiantuntijoita - eikä siis poliitikkoja.
Kuluva vaalikausi ja Sinisen vaihtoehdon eduskuntavaellus päättyvät vuoden kuluttua. Odotettavissa on siten lisää nyt nähdyn kaltaisia hillotolppanimityksiä.
Se ei ole mielestäni kovin kiintoisaa, vaikka ilmiselvää verovarojen väärinkäyttöä onkin. Sen sijaan ilman hillotolppaa jääneiden henkilöllisyys kyllä kiinnostaa kovasti - ja pelkästään inhorealistisista syistä.
Osoittaahan se, ketkä Halla-ahoa karkuun lähteneistä olivat vailla realistista ajattelukykyä ja tulivat siten pahasti Soinin vedättämiksi. Ja osoittautuivat samalla lapsellisen sinisilmäisiksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sinisten poliittinen eriytyminen voisi lisätä maahanmuuttokriittisten kokonaiskannatusta
Soinilaiset saavat alle puolet halla-aholaisten kannatuksesta
Hyvä, että Perussuomalaiset hajosi
Kun vanha Perussuomalainen puolue hajosi oli varsin todennäköistä, ettei uusi puolue tulisi olemaan pitkäaikainen eduskuntapuolue. Gallupit ovat myöhemmin vahvistaneet tämän käsityksen.
Koska Sinisten syntyyn osallistui monia varsin kokeneita poliitikkoja Soinista itsestään alkaen, on todennäköistä, että he ymmärsivät lähtöönsä liittyvän varsin suuren riskin eduskuntauran päättymisestä. Avoimeksi kysymykseksi jäi silloin hillotolpan luonne.
Tänään saimme siihen yhden vastauksen. Iltalehti nimittäin kertoi entisen ministerin Hanna Mäntylälle (sin) annetun vastavalmistuneena maisterina EU:sta "erityisneuvonantajan (Special Advisor) tehtävä, jossa tehtäväalueena on radikalisaation estäminen painottuen nuorisokysymyksiin sekä syrjinnän ja syrjäytymisen ehkäisemiseen".
Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostesaari totesi, että "kyseessä on ilmiselvästi poliittinen virkanimitys". Samaan viittasi kriisinhallintakeskuksen johtaja Juho Särkilä, jonka mukaan kansainvälisiin siviilikriisinhallintatehtäviin lähetetään virkamiehiä tai oman erityisalansa asiantuntijoita kuten rajavartijoita, syyttäjiä, tuomareita ja ihmisoikeusasiantuntijoita - eikä siis poliitikkoja.
Kuluva vaalikausi ja Sinisen vaihtoehdon eduskuntavaellus päättyvät vuoden kuluttua. Odotettavissa on siten lisää nyt nähdyn kaltaisia hillotolppanimityksiä.
Se ei ole mielestäni kovin kiintoisaa, vaikka ilmiselvää verovarojen väärinkäyttöä onkin. Sen sijaan ilman hillotolppaa jääneiden henkilöllisyys kyllä kiinnostaa kovasti - ja pelkästään inhorealistisista syistä.
Osoittaahan se, ketkä Halla-ahoa karkuun lähteneistä olivat vailla realistista ajattelukykyä ja tulivat siten pahasti Soinin vedättämiksi. Ja osoittautuivat samalla lapsellisen sinisilmäisiksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sinisten poliittinen eriytyminen voisi lisätä maahanmuuttokriittisten kokonaiskannatusta
Soinilaiset saavat alle puolet halla-aholaisten kannatuksesta
Hyvä, että Perussuomalaiset hajosi
perjantai 23. maaliskuuta 2018
SDP näytti rehellisesti karvansa
SDP teki ehdotuksen siitä, kuinka maassamme esiintyvää tasa-arvoa tulisi vähentää. Ehdotus edellyttä toimia myös rahoituspuolelle, miltä osalta se poikkeaa lähtökohdiltaan hallituksen tuottamasta ns. Saaren työryhmän ehdotuksesta, jossa muutokset tulisi tehdä ilman lisäkustannuksia.
Vastakkain on siis kaksi näkemystä. Niistä ensimmäinen, eli Saaren työryhmän ehdotus, lähtee julkisen talouden tasapainottamisen tärkeydestä ja siitä periaatteesta, ettei verotuksella tapeta ihmisten työntekohalukkuutta.
Toinen eli demareiden ehdotus lähtee puolestaan siitä, että tasa-arvoa voidaan maassamme lisätä vain sosialismin keinoin. Siis kuittaamalla entistä suurempi osa ihmisten työn tuloksista yhteiseen käyttöön sekä uskomukseen siitä, ettei tällä olisi vaikutuksia talouskasvuun eikä työllisyyteen.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja puolueet omien viiteryhmiensä eli äänestäjiensä intressien ajamista varten. Tässä suhteessa demareiden ehdotus on puhdasoppinen: lisääntyvä verotaakka suunnattaisiin tahoille, jotka eivät todennäköisesti kannata puoluetta.
Niitä ovat listaamattomien yhtiöiden omistajat eli yrittäjäperheet ja muut pääomatuloja saavat henkilöt, metsänomistajat, perintöjä ja lahjoja saavat, sijoitusvakuutuksia ottavat sekä konsernit. Myös ansiotuloverotuksen puolelle SDP haluaisi kiristyksen, joka kuitenkin kohdistuisi ainoastaan yli 90 000 euroa vuodessa hankkiville.
Demarit ovat siis näyttäneet rehellisesti karvansa, joita puheenjohtaja Rinne on toki esitellyt aiemminkin. Siitä heille kiitos.
Nyt olisikin tärkeää, että SDP:n esitys tulisi kaiken kansan tietoisuuteen ennen seuraavia vaaleja. Näin vaalikarja voisi päättää siitä, haluaako se ratkaista suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvo-ongelmia sosialismia lisäämällä vai muilla keinoilla, joista Saaren työryhmän esitys tarjoaa yhden mallin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Antti Rinne tyhmä vai peluri?
Demareiden alamäen syynä on heidän politiikkansa
Antti Rinne: sanahelinää ja jakopolitiikkaa
Vastakkain on siis kaksi näkemystä. Niistä ensimmäinen, eli Saaren työryhmän ehdotus, lähtee julkisen talouden tasapainottamisen tärkeydestä ja siitä periaatteesta, ettei verotuksella tapeta ihmisten työntekohalukkuutta.
Toinen eli demareiden ehdotus lähtee puolestaan siitä, että tasa-arvoa voidaan maassamme lisätä vain sosialismin keinoin. Siis kuittaamalla entistä suurempi osa ihmisten työn tuloksista yhteiseen käyttöön sekä uskomukseen siitä, ettei tällä olisi vaikutuksia talouskasvuun eikä työllisyyteen.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja puolueet omien viiteryhmiensä eli äänestäjiensä intressien ajamista varten. Tässä suhteessa demareiden ehdotus on puhdasoppinen: lisääntyvä verotaakka suunnattaisiin tahoille, jotka eivät todennäköisesti kannata puoluetta.
Niitä ovat listaamattomien yhtiöiden omistajat eli yrittäjäperheet ja muut pääomatuloja saavat henkilöt, metsänomistajat, perintöjä ja lahjoja saavat, sijoitusvakuutuksia ottavat sekä konsernit. Myös ansiotuloverotuksen puolelle SDP haluaisi kiristyksen, joka kuitenkin kohdistuisi ainoastaan yli 90 000 euroa vuodessa hankkiville.
Demarit ovat siis näyttäneet rehellisesti karvansa, joita puheenjohtaja Rinne on toki esitellyt aiemminkin. Siitä heille kiitos.
Nyt olisikin tärkeää, että SDP:n esitys tulisi kaiken kansan tietoisuuteen ennen seuraavia vaaleja. Näin vaalikarja voisi päättää siitä, haluaako se ratkaista suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvo-ongelmia sosialismia lisäämällä vai muilla keinoilla, joista Saaren työryhmän esitys tarjoaa yhden mallin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Antti Rinne tyhmä vai peluri?
Demareiden alamäen syynä on heidän politiikkansa
Antti Rinne: sanahelinää ja jakopolitiikkaa
torstai 22. maaliskuuta 2018
Yle viis veisaa hyvän journalismin periaatteista
Britit tulivat takavuosina tunnetuiksi narsissien syömisestä. Ylen eilinen uutinen puolestaan kertoi hollantilaisten kukkakauppiaiden huolesta, jonka mukaan Brexit vaikeuttaa heidän liiketoimintaansa.
Kauppiaden mukaan Brexitistä kärsivät kaikki. Hollantilaisten vientibisnes vaikeutuu ja kukkienhinta Britanniassa nousee. Huolen ymmärtää, sillä bisneksen arvo Britanniassa oli viime vuonna 850 miljoonaa euroa, minkä takasi se, että siellä myydyistä kukista yli neljä viidesosaa oli tuontitavaraa.
Sinänsä Suomen kannalta merkityksettömän uutisen luettuani olin hiukan hämmästynyt yleläisen vastuullisen journalismin tavoista. Jutussa haastateltiin pelkästään hollantilaisia kukanviejiä tai heidän edusmiehiään.
Stoorissa ei myöskään pohdittu lainkaan kukkabisneksen vaikeutumisen mahdollisia hyviä puolia briteille tai yleisesti. Sen enempää asiaa miettimättä mieleeni tulee kuitenkin ainakin kolme seikkaa.
Ensinnäkin hollantilaisen viennin mahdollinen kuihtuminen johtaisi brittiläisen kukkatuotannon palautumiseen. Sen mukana maan kauppatase olisi hiukkasen nykymenoa positiivisempi, maan verotulot kasvaisivat ja työllisyys paranisi.
Toiseksi kaikkien elävien kasvien - siis myös kukkien - kauppaan liittyy riski kasvituholaisten leviämisestä. Mikäli kanaalin yli käytävä kauppa loppuu tai vähenee, myös tämä riski pienenee.
Kolmanneksi muutoksen seurauksena kasvinsuojeluaineiden käyttö Euroopassa vähenee, sillä hollantilainen kukkatalous pyörii vahvasti niiden varassa. Käytön ongelmista uutisoi viimeksi Yle itse kertomalla, että linnut ovat vähentyneet EU-maissa torjunta-aineiden takia.
En toki tiedä, ovatko brittien saavuttamat edut suurempia kuin hollantilaisten menettämät, sillä vain ensimmäiselle niistä on olemassa hintalappu. Vapaan kaupan menestys Hollannin ja Britannian välillä osoittaa brittien edut pienemmäksi kuin menetykset. Lopputulos kuitenkin riippuu tuhoriskistä tai oikeammin sen toteutumisesta sekä torjunta-aineiden negatiivisten vaikutusten arvottamisesta.
Tämä ei kuitenkaan ole oleellista, sillä Ylen uutinen osoittaa jälleen kerran, ettei verorahoitteinen mediamme jaksa tai halua tehdä laadukasta journalismia, vaan pahimmillaan uutisoi asioista haastattelemalla yksipuolisesti toista asianosaista. Siis viis veisaa journalismin periaatteista.
Syitä voi jokainen pohtia mielessään, mutta itse en ole tullut kiinnittäneeksi huomiotani yhteenkään Brexit-uutiseen, jossa olisi käsitelty aihetta lähdöstään päätöksen tehneiden brittien kannalta positiivisesti tai edes jollain tavalla tasapuolisesti. Kuitenkin on selvää, että vain siten Yle ja muut mediatalomme voisivat auttaa asiakkaitaan luomaan tosiasioihin perustuvan itsenäisen näkemyksen Brittien EU-erosta.
Mutta ehkäpä se ei edes ole vastuullisten medioidemme toimituksen tavoitteena.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen vastuullinen journalismi Britannian pedofiiliringin ja Ruotsin pikkuprinsessan valossa
Minne menet, Euroopan Unioni?
Älä syö narsisseja!
Kauppiaden mukaan Brexitistä kärsivät kaikki. Hollantilaisten vientibisnes vaikeutuu ja kukkienhinta Britanniassa nousee. Huolen ymmärtää, sillä bisneksen arvo Britanniassa oli viime vuonna 850 miljoonaa euroa, minkä takasi se, että siellä myydyistä kukista yli neljä viidesosaa oli tuontitavaraa.
Sinänsä Suomen kannalta merkityksettömän uutisen luettuani olin hiukan hämmästynyt yleläisen vastuullisen journalismin tavoista. Jutussa haastateltiin pelkästään hollantilaisia kukanviejiä tai heidän edusmiehiään.
Stoorissa ei myöskään pohdittu lainkaan kukkabisneksen vaikeutumisen mahdollisia hyviä puolia briteille tai yleisesti. Sen enempää asiaa miettimättä mieleeni tulee kuitenkin ainakin kolme seikkaa.
Ensinnäkin hollantilaisen viennin mahdollinen kuihtuminen johtaisi brittiläisen kukkatuotannon palautumiseen. Sen mukana maan kauppatase olisi hiukkasen nykymenoa positiivisempi, maan verotulot kasvaisivat ja työllisyys paranisi.
Toiseksi kaikkien elävien kasvien - siis myös kukkien - kauppaan liittyy riski kasvituholaisten leviämisestä. Mikäli kanaalin yli käytävä kauppa loppuu tai vähenee, myös tämä riski pienenee.
Kolmanneksi muutoksen seurauksena kasvinsuojeluaineiden käyttö Euroopassa vähenee, sillä hollantilainen kukkatalous pyörii vahvasti niiden varassa. Käytön ongelmista uutisoi viimeksi Yle itse kertomalla, että linnut ovat vähentyneet EU-maissa torjunta-aineiden takia.
En toki tiedä, ovatko brittien saavuttamat edut suurempia kuin hollantilaisten menettämät, sillä vain ensimmäiselle niistä on olemassa hintalappu. Vapaan kaupan menestys Hollannin ja Britannian välillä osoittaa brittien edut pienemmäksi kuin menetykset. Lopputulos kuitenkin riippuu tuhoriskistä tai oikeammin sen toteutumisesta sekä torjunta-aineiden negatiivisten vaikutusten arvottamisesta.
Tämä ei kuitenkaan ole oleellista, sillä Ylen uutinen osoittaa jälleen kerran, ettei verorahoitteinen mediamme jaksa tai halua tehdä laadukasta journalismia, vaan pahimmillaan uutisoi asioista haastattelemalla yksipuolisesti toista asianosaista. Siis viis veisaa journalismin periaatteista.
Syitä voi jokainen pohtia mielessään, mutta itse en ole tullut kiinnittäneeksi huomiotani yhteenkään Brexit-uutiseen, jossa olisi käsitelty aihetta lähdöstään päätöksen tehneiden brittien kannalta positiivisesti tai edes jollain tavalla tasapuolisesti. Kuitenkin on selvää, että vain siten Yle ja muut mediatalomme voisivat auttaa asiakkaitaan luomaan tosiasioihin perustuvan itsenäisen näkemyksen Brittien EU-erosta.
Mutta ehkäpä se ei edes ole vastuullisten medioidemme toimituksen tavoitteena.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen vastuullinen journalismi Britannian pedofiiliringin ja Ruotsin pikkuprinsessan valossa
Minne menet, Euroopan Unioni?
Älä syö narsisseja!
keskiviikko 21. maaliskuuta 2018
Karjalan liitto astui tielle, joka on vieras suomalaiselle kulttuurille
Yksi Suomen historian suurista saavutuksista oli karjalaisten asuttaminen toisen maailmansodan ankarien rauhanehtojen jälkeen. Suurponnistuksen kautta löydettiin uusi koti peräti 11 prosentille suomalaisista. Heidän perintöään jatkaa maassamme Karjalan liitto.
Nyt tuo liitto on astunut askeleen, jonka esikuvat tulevat meistä tekopyhyydessään oleellisesti poikkeavista kulttuureista. Tarkoitan Evakkoäiti-patsaaseen liittyvän tekstin peittämistä siksi, että sen muotoilija Lauri Törhönen on syyllistynyt epämiellyttäviin tekoihin.
Esikuvilla tarkoitan maita ja hallitsijoita, joissa vallan vaihtuessa aiemmista hallitsijoista tai kulttuurista muistuttavat rakenteet tuhotaan silmittömän vihan vallassa. Siis sellaisista kuin kansojen vankilana tunnettu Neuvostoliitto, islamistinen ISIS-järjestö tai myös Afganistania hallinnut uskonkiihkoinen Taleban.
Suomessa ei ole totuttu tekemään näin. V.I. Lenin oli Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja ja sellaisena kymmenien miljoonien ihmisten murhaamiseen syyllistyneen hirmuhallinnon perustaja. Kuitenkin maassamme on lukuisia häneen liittyviä muistomerkkejä patsaista ja puistosta muistolaattoihin.
Meillä on myös imperialististen hallitsijoidemme muistomerkkejä. Näkyvimpinä niistä Venäjän vallan aikaisten keisarisuvun jäsenten muistoksi pystytetyt patsaat Helsingin senaatin- ja kauppatorilla. Samoin Turusta löytyy Kustaa II Aadolfin patsas, vaikka miehen pystyttämän suurvallan aikana tavallisen kansan asema maassamme oli heikompi kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen.
Siksi on hyvä, että Karjalan liitto on palauttanut patsaalleen siihen kuuluvan tekstin: "vaikka kotimme taakse jäi, jäi eteemme elämä". Se kuvaa kauniisti sitä taivalta, jonka karjalaiset ovat joutuneet Suomessa kulkemaan. Eikä tekstin laatijan myöhemmin paljastunut törttöily heikennä tuota sanomaa tai leimaa Karjalan liittoa, vaan on pelkästään hänen oma häpeänsä.
Nyt tuo liitto on astunut askeleen, jonka esikuvat tulevat meistä tekopyhyydessään oleellisesti poikkeavista kulttuureista. Tarkoitan Evakkoäiti-patsaaseen liittyvän tekstin peittämistä siksi, että sen muotoilija Lauri Törhönen on syyllistynyt epämiellyttäviin tekoihin.
Esikuvilla tarkoitan maita ja hallitsijoita, joissa vallan vaihtuessa aiemmista hallitsijoista tai kulttuurista muistuttavat rakenteet tuhotaan silmittömän vihan vallassa. Siis sellaisista kuin kansojen vankilana tunnettu Neuvostoliitto, islamistinen ISIS-järjestö tai myös Afganistania hallinnut uskonkiihkoinen Taleban.
Suomessa ei ole totuttu tekemään näin. V.I. Lenin oli Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja ja sellaisena kymmenien miljoonien ihmisten murhaamiseen syyllistyneen hirmuhallinnon perustaja. Kuitenkin maassamme on lukuisia häneen liittyviä muistomerkkejä patsaista ja puistosta muistolaattoihin.
Meillä on myös imperialististen hallitsijoidemme muistomerkkejä. Näkyvimpinä niistä Venäjän vallan aikaisten keisarisuvun jäsenten muistoksi pystytetyt patsaat Helsingin senaatin- ja kauppatorilla. Samoin Turusta löytyy Kustaa II Aadolfin patsas, vaikka miehen pystyttämän suurvallan aikana tavallisen kansan asema maassamme oli heikompi kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen.
Siksi on hyvä, että Karjalan liitto on palauttanut patsaalleen siihen kuuluvan tekstin: "vaikka kotimme taakse jäi, jäi eteemme elämä". Se kuvaa kauniisti sitä taivalta, jonka karjalaiset ovat joutuneet Suomessa kulkemaan. Eikä tekstin laatijan myöhemmin paljastunut törttöily heikennä tuota sanomaa tai leimaa Karjalan liittoa, vaan on pelkästään hänen oma häpeänsä.
Sen sijaan on selvää, että tekstin peittäneen laatan asentaminen mietelauselman päälle osoittaa Karjalan liiton johdon kyvyttömyyttä erottaa toisistaan sanat ja teot; sekä vieraantumisen suomalaisesta kulttuuriperimästä, jossa tosiasioiden tunnustamisella, historian eri vaiheiden tuntemuksella sekä oleellisen erottamisella epäoleellisesta on vahva asema.
Hyvä kuitenkin, että liiton hallituksen puheenjohtaja on todennut että "Karjalan Liitto ei missään tapauksessa hyväksy mitään asiatonta käytöstä”. Tosin pitäisi tuon nyt muutenkin olla kaikille itsestään selvää riippumatta siitä puhutaanko seksuaalisesta häirinnästä tai kulttuuriarvojen tallomisesta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
tiistai 20. maaliskuuta 2018
Koiran vastuu raiskauksista
Iltalehti kertoi pari päivää sitten tapauksesta, jossa viisikymppinen helsinkiläisnaisen kännykästä oli loppunut virta eikä hän siksi tavoittanut miestään kapakkaillan jälkeen. Nainen oli hukannut avaimensa ja oli niin vahvasti humalassa, että häntä nolotti mennä kotiinsa.
Kapakassa ollut nuori kehitysmaalaismies huomasi naisen tilan ja tarjosi hänelle yöpaikkaa. Tämä ei ymmärtänyt sellaiseen suostumiseen liittyvää valtavaa raiskausriskiä, vaan otti tarjouksen vastaan ja joutui raiskatuksi.
Teosta tuomittiin 21-vuotias Yaser, mutta hänen paikalla ollut kaverinsa pääsi kuin koira veräjästä. Nainen sen sijaan määrättiin saamaan kärsimyksistään 8000 euroa: toivottavasti Yaser hoitaa maksunsa kuin mies eikä jätä sitä koiran lailla hoitamatta.
Kyseessä oli ilman muuta ns. usein toistuva yksittäistapaus ja sen uhriksi joutuneen naisen käytös äärimmäisen riskialtista. Itseäni tässä ikävässä episodissa kiinnostaa kuitenkin eniten se, miksi nainen käyttäytyi siten kuin käyttäytyi. Ja mille kaikille tahoille tästä tapauksesta kuuluu vastuu.
On tietenkin selvää, että päävastuullinen on nuori Yaser. Hän teki tekonsa ilmeisesti harkiten - vaikka toki oman kiihkonsa vallassa - ja on vähintäänkin ansainnut rangaistuksensa.
Toisaalta tiedämme varsin hyvin, että Yaserin kaltaisiin maahanmuuttajiin liittyy ainakin kertaluokkaa muuta väestöä suurempi raiskausriski. Siksi on kysyttävä myös yhteiskunnan - ja erityisesti sen puolesta päätöksiä tekevän maahanmuuttoviraston sekä sitä ohjaavan poliitikkokunnan ja virkamiesten - vastuusta. Onhan selvää, että mikäli Yaser ei olisi asunut Suomessa, ei hän olisi myöskään raiskannut viisikymppistä humalaista suomalaisnaista.
Samalla on hyvä pohtia sitä, miksi raiskattu lähti nuoren maahanmuuttajamiehen matkaan. Miksei hän tiedostanut päätökseensä sisältänyttä riskiä?
Itse epäilen vahvasti, että naisen päätökseen on vaikuttanut suomalaisen median tapa vaieta maahanmuuttajaraiskaajien etnisestä taustasta. Vaikenemisen lisäksi erityisesti Yleisradio ja Helsingin Sanomat on esitellyt maahanmuuttajalapsia kuin hellyttäviä pieniä taaperoita (esimerkki tämän päivän HS:stä). Eivät sellaiset ole pelottavia ainakaan punavihreässä kuplassa eläville.
Edellä olevan kirjoitettuani joudun kuitenkin toteamaan, ettei mediamme tule tämänkään tapauksen jälkeen suhtautumaan kriittisesti omaan toimintaansa. Myöskään humanitaariseen maahanmuuttoon kritiikittömästi suhtautuvat poliitikot tai virkamiehet eivät tule julkisuuteen painottamaan omaa vastuutaan ja vaatimaan muutosta. Sen sijaan turvapaikkoja tullaan jatkossakin jakamaan tuhansille tänne pyrkiville ihmisille, joiden vertaisryhmään kuuluvilla tiedetään olevan kohonneen alttiuden seksuaalirikoksiin.
Samalla luodaan pohjaa uusille raiskauksille, joiden tekijät saavat parin vuoden tuomion - jos sitäkään - ja palaavat kaduillemme kuin koirat veräjästä. Eikä maamme poliitikoista, virkavastuulla toimivista tai sananvapauden airuista ole pelastamaan uhreiksi joutuvien naistemme turvallisuutta yhtään enempää kuin koirilla aidan viereen ruikkimisesta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maksamme valkoisen rodun kollektiivista velkaa
Rasistileiman julma seuraus?
Törkeä seksuallinen hyväksikäyttö
Kapakassa ollut nuori kehitysmaalaismies huomasi naisen tilan ja tarjosi hänelle yöpaikkaa. Tämä ei ymmärtänyt sellaiseen suostumiseen liittyvää valtavaa raiskausriskiä, vaan otti tarjouksen vastaan ja joutui raiskatuksi.
Teosta tuomittiin 21-vuotias Yaser, mutta hänen paikalla ollut kaverinsa pääsi kuin koira veräjästä. Nainen sen sijaan määrättiin saamaan kärsimyksistään 8000 euroa: toivottavasti Yaser hoitaa maksunsa kuin mies eikä jätä sitä koiran lailla hoitamatta.
Kyseessä oli ilman muuta ns. usein toistuva yksittäistapaus ja sen uhriksi joutuneen naisen käytös äärimmäisen riskialtista. Itseäni tässä ikävässä episodissa kiinnostaa kuitenkin eniten se, miksi nainen käyttäytyi siten kuin käyttäytyi. Ja mille kaikille tahoille tästä tapauksesta kuuluu vastuu.
On tietenkin selvää, että päävastuullinen on nuori Yaser. Hän teki tekonsa ilmeisesti harkiten - vaikka toki oman kiihkonsa vallassa - ja on vähintäänkin ansainnut rangaistuksensa.
Toisaalta tiedämme varsin hyvin, että Yaserin kaltaisiin maahanmuuttajiin liittyy ainakin kertaluokkaa muuta väestöä suurempi raiskausriski. Siksi on kysyttävä myös yhteiskunnan - ja erityisesti sen puolesta päätöksiä tekevän maahanmuuttoviraston sekä sitä ohjaavan poliitikkokunnan ja virkamiesten - vastuusta. Onhan selvää, että mikäli Yaser ei olisi asunut Suomessa, ei hän olisi myöskään raiskannut viisikymppistä humalaista suomalaisnaista.
Samalla on hyvä pohtia sitä, miksi raiskattu lähti nuoren maahanmuuttajamiehen matkaan. Miksei hän tiedostanut päätökseensä sisältänyttä riskiä?
Itse epäilen vahvasti, että naisen päätökseen on vaikuttanut suomalaisen median tapa vaieta maahanmuuttajaraiskaajien etnisestä taustasta. Vaikenemisen lisäksi erityisesti Yleisradio ja Helsingin Sanomat on esitellyt maahanmuuttajalapsia kuin hellyttäviä pieniä taaperoita (esimerkki tämän päivän HS:stä). Eivät sellaiset ole pelottavia ainakaan punavihreässä kuplassa eläville.
Edellä olevan kirjoitettuani joudun kuitenkin toteamaan, ettei mediamme tule tämänkään tapauksen jälkeen suhtautumaan kriittisesti omaan toimintaansa. Myöskään humanitaariseen maahanmuuttoon kritiikittömästi suhtautuvat poliitikot tai virkamiehet eivät tule julkisuuteen painottamaan omaa vastuutaan ja vaatimaan muutosta. Sen sijaan turvapaikkoja tullaan jatkossakin jakamaan tuhansille tänne pyrkiville ihmisille, joiden vertaisryhmään kuuluvilla tiedetään olevan kohonneen alttiuden seksuaalirikoksiin.
Samalla luodaan pohjaa uusille raiskauksille, joiden tekijät saavat parin vuoden tuomion - jos sitäkään - ja palaavat kaduillemme kuin koirat veräjästä. Eikä maamme poliitikoista, virkavastuulla toimivista tai sananvapauden airuista ole pelastamaan uhreiksi joutuvien naistemme turvallisuutta yhtään enempää kuin koirilla aidan viereen ruikkimisesta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maksamme valkoisen rodun kollektiivista velkaa
Rasistileiman julma seuraus?
Törkeä seksuallinen hyväksikäyttö
maanantai 19. maaliskuuta 2018
Venäjän demokratia
Venäjän presidentti Vladimir Putin sai eilisissä vaaleissa yli 76 prosenttia annetuista äänistä, joten hän jatkaa kotimaansa tsaarina tulevinakin vuosina. Muista ehdokkaista Pavel Grudinin sai 11,8 %, Vladimir Zhirinovski 5,7 %, Ksenija Sobtsak 1,7 %, Grigori Javlinski 1,0 %, Boris Titov 0,8 %, Maksim Suraikin 0,7 %, Sergei Baburin 0,6 % kannatuksen.
Koska minimaalisia osuuksia enemmän ääniä saaneista ehdokkaista Grudinin oli kommunistien ja Zhirinovski liberaalidemokraattien ehdokas, herää kysymys Venäläisen demokratian tulevaisuudesta. Onko itäisessä maassamme edellytyksiä todelliselle demokratialle, talouden kehittymiselle ja lähentymiselle länteen?
Vastausta etsittäessä on syytä tutkia vaalien kärkiehdokkaiden poliittista taustaa. Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen tämän päivän tärkein tehtävä on epäilemättä ylläpitää nykyisen tsaarin valtaa, eli putinismi, eikä moniarvoisen demokratian edistäminen.
Kommunisteista ei tarvinne puhua lainkaan demokratian yhteydessä. Onhan aatteella surullinen ja verinen historia myös itänaapurissamme. Sen sijaan Zhirinovskin Liberaalidemokraatit kuulostaisi nimensä puolesta lupaavalta.
Wikipedian mukaan puolueen tavoitteisiin kuitenkin "kuuluu revansismi, entisten neuvostotasavaltojen uudelleen liittäminen Venäjään sekä Venäjän liittovaltiosysteemin kumoaminen viidestätoista nimitettyjen kuvernöörien hallitsemasta provinssista koostuvalla järjestelmällä". Ei kuulosta demokratian kannalta kovin lupaavalta sekään. Ja kyllähän arvoisa lukijani tietenkin muistaa Zhirinovskin Suomensyöjänä.
Jäljelle jää vaaleista ulos suljettu Aleksei Navalnyi, joka kehotti äänestäjiä boikotoimaan vaaleja. Näin ei kuitenkaan käynyt ainakaan kovin yleisesti, sillä noin 63 % äänioikeutetuista kävi uurnilla sanomassa mielipiteensä.
Summa summarum: Venäjä jatkaa pitkälle tulevaisuuteen putinistisesti mahtailevana puolisuurvaltana, jonka suhteen Suomen ja muun maailman on syytä olla varuillaan. Maan raaka-ainevientiin perustuvan eli kehitysmaatyyppisen talouden jatkaessa eristyksissä venäläiset puolestaan saanevat tulevinakin vuosina ilokseen Putinin sankaritarinoita, mutta elintason kanssa on vähän niin ja näin erityisesti nyt, kun fossiilisten polttoaineidenkin merkitys on ehkä kääntymässä laskuun.
Ei venäläisiä kuitenkaan ole syytä sääliä. Itsepähän ovat johtajansa ja sitä kautta politiikkansa valinneet. Valitettavasti.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä muut ajattelevat meistä ja muista?
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Venäjä-dilemma
Koska minimaalisia osuuksia enemmän ääniä saaneista ehdokkaista Grudinin oli kommunistien ja Zhirinovski liberaalidemokraattien ehdokas, herää kysymys Venäläisen demokratian tulevaisuudesta. Onko itäisessä maassamme edellytyksiä todelliselle demokratialle, talouden kehittymiselle ja lähentymiselle länteen?
Vastausta etsittäessä on syytä tutkia vaalien kärkiehdokkaiden poliittista taustaa. Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen tämän päivän tärkein tehtävä on epäilemättä ylläpitää nykyisen tsaarin valtaa, eli putinismi, eikä moniarvoisen demokratian edistäminen.
Kommunisteista ei tarvinne puhua lainkaan demokratian yhteydessä. Onhan aatteella surullinen ja verinen historia myös itänaapurissamme. Sen sijaan Zhirinovskin Liberaalidemokraatit kuulostaisi nimensä puolesta lupaavalta.
Wikipedian mukaan puolueen tavoitteisiin kuitenkin "kuuluu revansismi, entisten neuvostotasavaltojen uudelleen liittäminen Venäjään sekä Venäjän liittovaltiosysteemin kumoaminen viidestätoista nimitettyjen kuvernöörien hallitsemasta provinssista koostuvalla järjestelmällä". Ei kuulosta demokratian kannalta kovin lupaavalta sekään. Ja kyllähän arvoisa lukijani tietenkin muistaa Zhirinovskin Suomensyöjänä.
Jäljelle jää vaaleista ulos suljettu Aleksei Navalnyi, joka kehotti äänestäjiä boikotoimaan vaaleja. Näin ei kuitenkaan käynyt ainakaan kovin yleisesti, sillä noin 63 % äänioikeutetuista kävi uurnilla sanomassa mielipiteensä.
Summa summarum: Venäjä jatkaa pitkälle tulevaisuuteen putinistisesti mahtailevana puolisuurvaltana, jonka suhteen Suomen ja muun maailman on syytä olla varuillaan. Maan raaka-ainevientiin perustuvan eli kehitysmaatyyppisen talouden jatkaessa eristyksissä venäläiset puolestaan saanevat tulevinakin vuosina ilokseen Putinin sankaritarinoita, mutta elintason kanssa on vähän niin ja näin erityisesti nyt, kun fossiilisten polttoaineidenkin merkitys on ehkä kääntymässä laskuun.
Ei venäläisiä kuitenkaan ole syytä sääliä. Itsepähän ovat johtajansa ja sitä kautta politiikkansa valinneet. Valitettavasti.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä muut ajattelevat meistä ja muista?
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Venäjä-dilemma
perjantai 16. maaliskuuta 2018
VR osoitti tietä pääkaupunkiseudun liikenteen kehittämiselle
VR antoi meille taloudellisen oppitunnin. Linja-autoliikenteen hintojen romahdettua uuden kilpailijan, Onnibusin, saavuttua markkinoille oli myös tahmea rautatieyhtiö pakotettu toimenpiteisiin.
Seurauksena oli matkustajien määrän kasvu ja taloudellisen tuloksen paraneminen kaikkien aikojen parhaaksi. Lopputulos ei ollut yllätys kenellekään edes vähän talouden toimintaa ja ihmisten käyttäytymistä tuntevalle.
Julkinen liikenne ei nimittäin ole mikään nollasummapeli. Sen lisäksi on kaksi muuta suurta muuttujaa. Ensimmäinen on yksityinen autoilu, jonka määrään vaikuttaa sekä julkisen liikenteen tarjonta että sen hinta.
Esimerkkinä tästä muistan itse opiskelijana kymmeniä vuosia sitten laskeneeni kahden hengen Lappiin suuntautuvan matkan hintaa ja todenneeni yksityisautoon selvästi julkista liikennettä halvemmaksi - yhden hengen reissu olisi mennyt samoihin. Lisäksi autolla pääsi perille kun taas julkisen liikenteen käytössä ongelmaksi jäi viimeisten kymmenien kilometrien matka.
Mutta itse asiaan. Pääkaupunkiseudulla on joukkoliikenteen hintoja nostettu kerta toisensa jälkeen (tosin ei juuri tälle vuodelle). Sen lisäksi monet bussireitit kiemurtelevat Espoossa ja Vantaalla siten, että matka keskustaan on ajallisesti jopa kolminkertainen verrattuna yksityisautoon. Ei siis ihme, ettei autoilun suosio edes työmatkoissa ole hiipunut.
Ongelma on toki tiedostettu, mutta ratkaisua haetaan eräänlaisista pakkokeinoista. Kuten tiedämme, Helsinki haluaa purkaa ongelmaa ruuhkauttamalla sisääntuloväylät ns. kaupunkibulevardeiksi ja samalla kehittämällä joukkoliikenneverkostoa.
Toimenpiteistä jälkimmäinen lienee järkevä. Ensimmäinen sen sijaan ihmisten tahallista kiusaamista. Teen kuitenkin ehdotuksen.
Mitäpä jos pääkaupungin liikenteestä tehtäisiin matkustajille ilmaista eli verorahoitteista ja pidettäisiin sisääntuloväylät avoimina. Osarahoitus saataisiin lipunmyynti- ja tarkastusbyrokratian lopettamisesta - tai vähentämisestä mikäli liikkumisessaan ilman vaihtoehtoja olevilta turisteilta haluttaisiin edelleen periä lippujen hintoja.
Lisähyötyä tulisi julkisen liikenteen käyttöasteen noususta, minkä seurauksena kaupungin ilma olisi puhtaampaa, teiden ylläpitoon kuluisi vähemmän rahaa ja ehkäpä kauppatasekin kohenisi jos pääkaupunkilaisten parissa kokonaan autottomien talouksien määrä kasvaisi. Silloinhan yksityisautoihin ja polttoaineisiin kuluva raha olisi käytettävissä palveluihin ja kiertyisi sitä kautta kaupungin elinkeinoelämään ja edelleen verotuloina korvaamaan julkisen liikenteen kustannuksia. Samalla pakoputkista ilmakehään kulkeutuvat kasvihuonekaasupäästötkin alenisivat.
Ettäkö mahdotonta? No ei ainakaan Tallinnassa tai Belgian Hasseltissa, joten miksi se olisi sitä Helsingissä? Sitä paitsi, mikäli ilmainen joukkoliikenne esimerkeistä huolimatta osoittautuisi mahdottomaksi, ei mikään estäisi paluuta maksuihin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden
Bussikuskit jälleen lakossa
Helsinki sulkeutuu ulkomaailmalta
Seurauksena oli matkustajien määrän kasvu ja taloudellisen tuloksen paraneminen kaikkien aikojen parhaaksi. Lopputulos ei ollut yllätys kenellekään edes vähän talouden toimintaa ja ihmisten käyttäytymistä tuntevalle.
Julkinen liikenne ei nimittäin ole mikään nollasummapeli. Sen lisäksi on kaksi muuta suurta muuttujaa. Ensimmäinen on yksityinen autoilu, jonka määrään vaikuttaa sekä julkisen liikenteen tarjonta että sen hinta.
Esimerkkinä tästä muistan itse opiskelijana kymmeniä vuosia sitten laskeneeni kahden hengen Lappiin suuntautuvan matkan hintaa ja todenneeni yksityisautoon selvästi julkista liikennettä halvemmaksi - yhden hengen reissu olisi mennyt samoihin. Lisäksi autolla pääsi perille kun taas julkisen liikenteen käytössä ongelmaksi jäi viimeisten kymmenien kilometrien matka.
Mutta itse asiaan. Pääkaupunkiseudulla on joukkoliikenteen hintoja nostettu kerta toisensa jälkeen (tosin ei juuri tälle vuodelle). Sen lisäksi monet bussireitit kiemurtelevat Espoossa ja Vantaalla siten, että matka keskustaan on ajallisesti jopa kolminkertainen verrattuna yksityisautoon. Ei siis ihme, ettei autoilun suosio edes työmatkoissa ole hiipunut.
Ongelma on toki tiedostettu, mutta ratkaisua haetaan eräänlaisista pakkokeinoista. Kuten tiedämme, Helsinki haluaa purkaa ongelmaa ruuhkauttamalla sisääntuloväylät ns. kaupunkibulevardeiksi ja samalla kehittämällä joukkoliikenneverkostoa.
Toimenpiteistä jälkimmäinen lienee järkevä. Ensimmäinen sen sijaan ihmisten tahallista kiusaamista. Teen kuitenkin ehdotuksen.
Mitäpä jos pääkaupungin liikenteestä tehtäisiin matkustajille ilmaista eli verorahoitteista ja pidettäisiin sisääntuloväylät avoimina. Osarahoitus saataisiin lipunmyynti- ja tarkastusbyrokratian lopettamisesta - tai vähentämisestä mikäli liikkumisessaan ilman vaihtoehtoja olevilta turisteilta haluttaisiin edelleen periä lippujen hintoja.
Lisähyötyä tulisi julkisen liikenteen käyttöasteen noususta, minkä seurauksena kaupungin ilma olisi puhtaampaa, teiden ylläpitoon kuluisi vähemmän rahaa ja ehkäpä kauppatasekin kohenisi jos pääkaupunkilaisten parissa kokonaan autottomien talouksien määrä kasvaisi. Silloinhan yksityisautoihin ja polttoaineisiin kuluva raha olisi käytettävissä palveluihin ja kiertyisi sitä kautta kaupungin elinkeinoelämään ja edelleen verotuloina korvaamaan julkisen liikenteen kustannuksia. Samalla pakoputkista ilmakehään kulkeutuvat kasvihuonekaasupäästötkin alenisivat.
Ettäkö mahdotonta? No ei ainakaan Tallinnassa tai Belgian Hasseltissa, joten miksi se olisi sitä Helsingissä? Sitä paitsi, mikäli ilmainen joukkoliikenne esimerkeistä huolimatta osoittautuisi mahdottomaksi, ei mikään estäisi paluuta maksuihin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden
Bussikuskit jälleen lakossa
Helsinki sulkeutuu ulkomaailmalta
torstai 15. maaliskuuta 2018
Onnellisen maan tulevaisuus
Suomi on hyvä maa, sillä se sijoittuu lähes kaikissa kansainvälisissä vertaisluissa parhaiden joukkoon. Viimeisimpänä menestyksenä voidaan kirjata voittajan titteli maiden välisessä onnellisuusvertailussa.
Mikä mielenkiintoisinta, ilmeni samassa tutkimuksessa, että Suomi on onnellisin maa myös maahanmuuttajille. Ei siis ihme, että monet etelästä tulevat ovat hakeutuneen joukkoomme.
Valitettavasti vain kaikki heistä eivät ole osanneet käyttäytyä ja joidenkin pelätään aiheuttavan terrorismia. Mutta eivät kaikki suomalaisetkaan osaa, eivät edes kaikki kansanedustajat.
Nähdäkseni yksi tärkeimmistä tämän hetken kysymyksistä liittyykin siihen, miten onnistumme pitämään Suomen yhtenä maailman parhaista paikoista niin kantaväestölle kuin maahanmuuttajillekin. Oman näkemykseni mukaisesti tavoite voidaan saavuttaa vain pitämällä tiukasti kiinni suomalaisesta elämäntavasta niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin kohdalla.
Tämä on havaittu myös Tanskassa, missä maahanmuuttajien käsistä päässyttä käyttäytymistä halutaan nyt suitsia kovilla otteilla. Siitä kertovassa uutisessa oli erityisen mielenkiintoista se, että oikeustieteitä opiskeleva maahanmuuttajataustainen Muddi Ahmad, 22, ei tyrmännyt suoriltaan myöskään tanskalaisten suunnitelmia. Hänen mukaansa: "jos sillä onnistutaan tekemään tästä alueesta sekoittuneempi, niin sehän on vain hyvä asia".
Toivottavasti Suomessa ei kuitenkaan tarvitse mennä yhtä pitkälle, vaan sekä valtakuntamme poliitikot että maahan oleskeluluvan saaneet ulkomaalaiset ymmärtävät pelin hengen jo nyt. Eli sen, ettei rajaton maahanmuutto johda kuin monikulttuuriseen helvettiin eikä tulijoiden kulttuurissa ilmeneviä suomalaisen elämäntavan kanssa vakavassa ristiriidassa olevia piirteitä pidä hyväksyä edes suvaitsevaisuuden nimissä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimittaja Pekka Mykkänen koki yllätyksen
11,5 % Suomen lapsista syntyy ulkomaalaistaustaisille äideille
Sanna Pelliccioni: "suomalaistenkin täytyy kotoutua tähän muuttuneeseen maailmaan ja Suomeen"
Mikä mielenkiintoisinta, ilmeni samassa tutkimuksessa, että Suomi on onnellisin maa myös maahanmuuttajille. Ei siis ihme, että monet etelästä tulevat ovat hakeutuneen joukkoomme.
Valitettavasti vain kaikki heistä eivät ole osanneet käyttäytyä ja joidenkin pelätään aiheuttavan terrorismia. Mutta eivät kaikki suomalaisetkaan osaa, eivät edes kaikki kansanedustajat.
Nähdäkseni yksi tärkeimmistä tämän hetken kysymyksistä liittyykin siihen, miten onnistumme pitämään Suomen yhtenä maailman parhaista paikoista niin kantaväestölle kuin maahanmuuttajillekin. Oman näkemykseni mukaisesti tavoite voidaan saavuttaa vain pitämällä tiukasti kiinni suomalaisesta elämäntavasta niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin kohdalla.
Tämä on havaittu myös Tanskassa, missä maahanmuuttajien käsistä päässyttä käyttäytymistä halutaan nyt suitsia kovilla otteilla. Siitä kertovassa uutisessa oli erityisen mielenkiintoista se, että oikeustieteitä opiskeleva maahanmuuttajataustainen Muddi Ahmad, 22, ei tyrmännyt suoriltaan myöskään tanskalaisten suunnitelmia. Hänen mukaansa: "jos sillä onnistutaan tekemään tästä alueesta sekoittuneempi, niin sehän on vain hyvä asia".
Toivottavasti Suomessa ei kuitenkaan tarvitse mennä yhtä pitkälle, vaan sekä valtakuntamme poliitikot että maahan oleskeluluvan saaneet ulkomaalaiset ymmärtävät pelin hengen jo nyt. Eli sen, ettei rajaton maahanmuutto johda kuin monikulttuuriseen helvettiin eikä tulijoiden kulttuurissa ilmeneviä suomalaisen elämäntavan kanssa vakavassa ristiriidassa olevia piirteitä pidä hyväksyä edes suvaitsevaisuuden nimissä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimittaja Pekka Mykkänen koki yllätyksen
11,5 % Suomen lapsista syntyy ulkomaalaistaustaisille äideille
Sanna Pelliccioni: "suomalaistenkin täytyy kotoutua tähän muuttuneeseen maailmaan ja Suomeen"
keskiviikko 14. maaliskuuta 2018
Miksi HS teki jutun syyrialaisnaisesta?
Helsingin Sanomat kertoi syyrialaisnaisesta, joka on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. Juttu oli kahdella tavalla mielenkiintoinen.
Ensinnäkin sen mukaan naisen motiivina Suomessa olemiselle on korkea elintaso, jonka maassamme voi saavuttaa ahkeruudella ja työnteolla. Tämän voi päätellä kahdesta suorasta lainauksesta.
Ensinnäkin: "olen todella, todella yrittänyt ja tehnyt töitä niska limassa todistaakseni, että en ole tullut Suomeen laiskottelemaan". Tämä pitänee paikkansa, koska hänellä on jutun mukaan ystäviensä kanssa menestyvä ravintola.
Toiseksi syyrialaisnaisella on Venezuelan kansalaisuus, mutta siitä huolimatta hän toteaa jutussa, että "en todellakaan aio muuttaa Venezuelaan. Siellä ei ole ruokaa, ei lääkkeitä, ei yhtään mitään."
Syyrialaiset ovat saaneet maan kaoottisen tilanteen takia turvapaikkaoikeuden Suomesta lähes poikkeuksetta. On kuitenkin selvää, ettei sellainen kuulu ihmiselle, joka on Syyrian lisäksi myös turvallisen maan kansalainen.
Tässä mielessä Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä kritisoida. Turvapaikkajärjestelmä on rakennettu vain sellaisille ihmisille, joilla ei ole turvallista paikkaa minne mennä. Lisäksi järjestelmä on ylikuormitettu, joten sen resursseja ei voi missään tapauksessa haaskata henkilöihin, joille on turvallinen kotimaa jo pelkän kansalaisuuden perusteella.
Toinen syy miksi HS:n juttu oli mielenkiintoinen liittyy päätökseen sen julkaisemisesta. Mikäli artikkelin faktapuoli yrityksen menestyksestä ja sen tuotteiden laadukkuudesta pitävät paikkansa, tulee syyrialaisnainen saamaan Suomeen työperäisen oleskeluluvan. Sellaisen on saanut jo hänen ystävänsä, joten luvan saaminen myös jutun päähenkilölle on vain ajan kysymys.
HS teki siis nyyhkyjutun ilmiselvästi väärin perustein turvapaikkaa hakeneesta naisesta juuri ennen kuin tälle on tulossa työperäinen oleskelulupa. Tarina keskittyi lähinnä negatiivisen turvapaikkapäätöksen kauhisteluun sekä naisen yritteliäisyyden ja työntekovalmiuden korostamiseen. Tämä on tavallista turvapaikanhakijoista kertoville nyyhkyjutuille, vaikkei ahkeruudella olekaan mitään tekemistä humanitaarisen pakolaisstatuksen kanssa.
Lopuksi tarinassa puhuttiin myös päähenkilön ja hänen ystävättärensä erittäin kiinteästä suhteesta. HS:n mukaan mukaan he ovat niin hyvät ystävät, että toisesta erossa oleminen on vaikeaa. Arvoitukseksi kuitenkin jää, mitä päähenkilö tarkoitti kommentillaan, jonka mukaan "lähdin Damaskoksesta osin syistä, joista en voi puhua suoraan... Ihmiset ovat konservatiivisia..."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamistien ihmiskilvet pommitusten kohteena
IL julisti vaihtoehtoista totuutta vuoden 2015 maahanmuutosta
Sattuiko HS:lle harmiton virhe vai syyllistyikö se lukijakunnan harhauttamiseen?
Ensinnäkin sen mukaan naisen motiivina Suomessa olemiselle on korkea elintaso, jonka maassamme voi saavuttaa ahkeruudella ja työnteolla. Tämän voi päätellä kahdesta suorasta lainauksesta.
Ensinnäkin: "olen todella, todella yrittänyt ja tehnyt töitä niska limassa todistaakseni, että en ole tullut Suomeen laiskottelemaan". Tämä pitänee paikkansa, koska hänellä on jutun mukaan ystäviensä kanssa menestyvä ravintola.
Toiseksi syyrialaisnaisella on Venezuelan kansalaisuus, mutta siitä huolimatta hän toteaa jutussa, että "en todellakaan aio muuttaa Venezuelaan. Siellä ei ole ruokaa, ei lääkkeitä, ei yhtään mitään."
Syyrialaiset ovat saaneet maan kaoottisen tilanteen takia turvapaikkaoikeuden Suomesta lähes poikkeuksetta. On kuitenkin selvää, ettei sellainen kuulu ihmiselle, joka on Syyrian lisäksi myös turvallisen maan kansalainen.
Tässä mielessä Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä kritisoida. Turvapaikkajärjestelmä on rakennettu vain sellaisille ihmisille, joilla ei ole turvallista paikkaa minne mennä. Lisäksi järjestelmä on ylikuormitettu, joten sen resursseja ei voi missään tapauksessa haaskata henkilöihin, joille on turvallinen kotimaa jo pelkän kansalaisuuden perusteella.
Toinen syy miksi HS:n juttu oli mielenkiintoinen liittyy päätökseen sen julkaisemisesta. Mikäli artikkelin faktapuoli yrityksen menestyksestä ja sen tuotteiden laadukkuudesta pitävät paikkansa, tulee syyrialaisnainen saamaan Suomeen työperäisen oleskeluluvan. Sellaisen on saanut jo hänen ystävänsä, joten luvan saaminen myös jutun päähenkilölle on vain ajan kysymys.
HS teki siis nyyhkyjutun ilmiselvästi väärin perustein turvapaikkaa hakeneesta naisesta juuri ennen kuin tälle on tulossa työperäinen oleskelulupa. Tarina keskittyi lähinnä negatiivisen turvapaikkapäätöksen kauhisteluun sekä naisen yritteliäisyyden ja työntekovalmiuden korostamiseen. Tämä on tavallista turvapaikanhakijoista kertoville nyyhkyjutuille, vaikkei ahkeruudella olekaan mitään tekemistä humanitaarisen pakolaisstatuksen kanssa.
Lopuksi tarinassa puhuttiin myös päähenkilön ja hänen ystävättärensä erittäin kiinteästä suhteesta. HS:n mukaan mukaan he ovat niin hyvät ystävät, että toisesta erossa oleminen on vaikeaa. Arvoitukseksi kuitenkin jää, mitä päähenkilö tarkoitti kommentillaan, jonka mukaan "lähdin Damaskoksesta osin syistä, joista en voi puhua suoraan... Ihmiset ovat konservatiivisia..."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamistien ihmiskilvet pommitusten kohteena
IL julisti vaihtoehtoista totuutta vuoden 2015 maahanmuutosta
Sattuiko HS:lle harmiton virhe vai syyllistyikö se lukijakunnan harhauttamiseen?
tiistai 13. maaliskuuta 2018
Ylen vastuullinen journalismi Britannian pedofiiliringin ja Ruotsin pikkuprinsessan valossa
Yleisradio ilmoitti eilen osallistuvansa vastuullisen journalismin kampanjaan. Se on julkisen sanan neuvoston lanseeraama ja Yle haluaa erityisesti tuoda esiin sen "ketkä kuuluvat julkisen sanan neuvostoon, ja mitä ne meidän noudattamat journalistin ohjeet tarkalleen ottaen pitävät sisällään".
Julkisen sanan neuvosto on puolestaan ilmoittanut, että sen tarkoituksena on valvoa journalistien ammattietiikkaa ja varmistaa lehdistönvapauden säilyminen. Siksi se on laatinut hyvän journalismin ohjeet, joiden ensimmäisen kohdan mukaan journalisti on "vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu."
Ylen eilisen ilmoituksen jälkeen on siis täysi syy uskoa, että verorahoitteinen mediamme julkaisee kaiken sen, jota se pitää yhteiskunnallisesti merkittävänä. Koska itse hätkähdin eilen aamuna Iltalehden uutisoimasta 1000 lapsen islamilaiseen maahanmuuttoon liittyvästä pedofiiliringistä niin rajusti, että kirjoitin samana aamuna peräkkäin kaksi blogipäivitystä, oletin myös verorahoitteisen mediamme tarttuvan aiheeseen.
Näin ei kuitenkaan ole tähän aamuun mennessä tapahtunut. Siksi on ilmeistä, ettei Ylen toimitus pidä tapahtunutta merkittävänä asiana sen suhteen, "mitä yhteiskunnassa tapahtuu". Näin siitä huolimatta, että se uutisoi säännöllisesti sekä maahanmuutosta että Britannian tapahtumista.
Eilisaamun jälkeen Yle on tehnyt seitsemän britteihin (yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän) liittyvää uutista. Ne kaikki liittyvät - sinänsä uutisoimisen arvoiseen - entisen vakoojan myrkytystapaukseen, mutta vanhinkin uutisista julkaistiin vasta kello 19:09, eli lähes puoli vuorokautta Iltalehden pedofiilijutun jälkeen.
Toisin sanoen vakoojan myrkytystapaus ei ole vienyt kaikkien Ylen Britanniaa seuraavien toimittajien aikaa, vaan ennen siihen keskittymistä olisi verorahoitteinen media ehtinyt hyvinkin tehdä jutun myös 1000 lapseen kohdistuneesta pedofiliasta. Tämäkin vahvistaa käsitystäni siitä, ettei Ylen piirissä nähdä tarvetta välittää tietoa tapauksesta heidän lukijoilleen, kuulijoilleen tai katselijoilleen.
Itse asiassa en ole kovin yllättynyt. Yleisradio on jo aiemmin osoittanut (esimerkki ja toinen), että sen toimituskunnalla on taipumus vääristellä asiakkaidensa tietopohjaa yhteiskunnallisista asioista. Se ei tee sitä niinkään valehtelemalla yksityiskohdista vaan valikoimalla uutisoimansa asiat. Näin se ei näennäisesti syyllisty ns. valeuutisointiin, vaikka toiminta onkin kiistatta journalistin ohjeiden ensimmäisen pykälän vastaista.
Lopuksi on vielä syytä todeta, että viimeisen 24 tunnin uutisoinnin perusteella verorahoitteisen mediamme toimituskunta näkee 1000 hengen muslimipedofiiliringin paljastumisen yhteiskunnallisesti vähemmän merkittäväksi kuin ranskalaisen muotisuunnittelijan kuolema 91 vuoden iässä tai Ruotsin pikkuprinsessan nimi. Tämä on mielenkiintoista, mutta olisi hauska kuulla Ylen toimittajien perustelevan näkemyksensä myös heidän palkkansa maksajille - eli meille tavallisille suomalaisille. Tai edes julkisen sanan neuvoston kiinnittävän asiaan huomiota.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle unohti kertoa, että kuka uhkasi lasten ja alpakoiden turvallisuutta
Poliittinen Yle
Antoiko Yle tahallaan väärän vaikutelman?
Julkisen sanan neuvosto on puolestaan ilmoittanut, että sen tarkoituksena on valvoa journalistien ammattietiikkaa ja varmistaa lehdistönvapauden säilyminen. Siksi se on laatinut hyvän journalismin ohjeet, joiden ensimmäisen kohdan mukaan journalisti on "vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu."
Ylen eilisen ilmoituksen jälkeen on siis täysi syy uskoa, että verorahoitteinen mediamme julkaisee kaiken sen, jota se pitää yhteiskunnallisesti merkittävänä. Koska itse hätkähdin eilen aamuna Iltalehden uutisoimasta 1000 lapsen islamilaiseen maahanmuuttoon liittyvästä pedofiiliringistä niin rajusti, että kirjoitin samana aamuna peräkkäin kaksi blogipäivitystä, oletin myös verorahoitteisen mediamme tarttuvan aiheeseen.
Näin ei kuitenkaan ole tähän aamuun mennessä tapahtunut. Siksi on ilmeistä, ettei Ylen toimitus pidä tapahtunutta merkittävänä asiana sen suhteen, "mitä yhteiskunnassa tapahtuu". Näin siitä huolimatta, että se uutisoi säännöllisesti sekä maahanmuutosta että Britannian tapahtumista.
Eilisaamun jälkeen Yle on tehnyt seitsemän britteihin (yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän) liittyvää uutista. Ne kaikki liittyvät - sinänsä uutisoimisen arvoiseen - entisen vakoojan myrkytystapaukseen, mutta vanhinkin uutisista julkaistiin vasta kello 19:09, eli lähes puoli vuorokautta Iltalehden pedofiilijutun jälkeen.
Toisin sanoen vakoojan myrkytystapaus ei ole vienyt kaikkien Ylen Britanniaa seuraavien toimittajien aikaa, vaan ennen siihen keskittymistä olisi verorahoitteinen media ehtinyt hyvinkin tehdä jutun myös 1000 lapseen kohdistuneesta pedofiliasta. Tämäkin vahvistaa käsitystäni siitä, ettei Ylen piirissä nähdä tarvetta välittää tietoa tapauksesta heidän lukijoilleen, kuulijoilleen tai katselijoilleen.
Itse asiassa en ole kovin yllättynyt. Yleisradio on jo aiemmin osoittanut (esimerkki ja toinen), että sen toimituskunnalla on taipumus vääristellä asiakkaidensa tietopohjaa yhteiskunnallisista asioista. Se ei tee sitä niinkään valehtelemalla yksityiskohdista vaan valikoimalla uutisoimansa asiat. Näin se ei näennäisesti syyllisty ns. valeuutisointiin, vaikka toiminta onkin kiistatta journalistin ohjeiden ensimmäisen pykälän vastaista.
Lopuksi on vielä syytä todeta, että viimeisen 24 tunnin uutisoinnin perusteella verorahoitteisen mediamme toimituskunta näkee 1000 hengen muslimipedofiiliringin paljastumisen yhteiskunnallisesti vähemmän merkittäväksi kuin ranskalaisen muotisuunnittelijan kuolema 91 vuoden iässä tai Ruotsin pikkuprinsessan nimi. Tämä on mielenkiintoista, mutta olisi hauska kuulla Ylen toimittajien perustelevan näkemyksensä myös heidän palkkansa maksajille - eli meille tavallisille suomalaisille. Tai edes julkisen sanan neuvoston kiinnittävän asiaan huomiota.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle unohti kertoa, että kuka uhkasi lasten ja alpakoiden turvallisuutta
Poliittinen Yle
Antoiko Yle tahallaan väärän vaikutelman?
maanantai 12. maaliskuuta 2018
Tuhannen uhrin pedofiilirinki
Edellistä ajatustani idän itsevaltiaasta kirjoittaessani Iltalehteen ilmestyi tieto pakistanilaistaustaisten pyörittämästä Englannin Telfordissa vuosikymmeniä toimineesta paritusringistä, jolla on saattanut olla jopa tuhat lähinnä kantaväestöön kuuluvaa lapsiuhria. Siis jotain samantapaista kuin tunnettu Rotherhamin tapaus, jossa raiskausringin toimintaan ei puututtu rasistileiman pelossa.
Tähän tapaukseen minulla ei ole oikeastaan muuta sanottavaa kuin että monikulttuurinen yhteiskunta näyttäisi johtavan todellisuuteen, joka tuottaa mielihyvää vain sairaille ihmisille. Jäin siitä syystä IL:n jutun luettuani miettimään, että kannattaisikohan sellaisesta haikailevien ihmisten käydä tarkastuttamassa mielenterveytensä. Ihan oikeasti.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rasistileiman julma seuraus?
Ongelmista vaikenemalla muutamme Suomen paskastaniksi
Britanniassa lähes miljoona muslimia kannattaa terrorismia
Tähän tapaukseen minulla ei ole oikeastaan muuta sanottavaa kuin että monikulttuurinen yhteiskunta näyttäisi johtavan todellisuuteen, joka tuottaa mielihyvää vain sairaille ihmisille. Jäin siitä syystä IL:n jutun luettuani miettimään, että kannattaisikohan sellaisesta haikailevien ihmisten käydä tarkastuttamassa mielenterveytensä. Ihan oikeasti.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rasistileiman julma seuraus?
Ongelmista vaikenemalla muutamme Suomen paskastaniksi
Britanniassa lähes miljoona muslimia kannattaa terrorismia
Idän uusi itsevaltias
Kiinan presidentti Xi Jinping pitää vallasta ja aivan erityisesti itsevallasta. Se tuli selväksi viimeistään eilen, kun hän odotusten mukaisesti kumoutti maan parlamentissa lain, jonka mukaan presidentti saattoi hallita vain kaksi kautta.
Näin Xi osoitti istuvansa vallassa vielä pohjoisen naapurinsa Venäjän presidenttiä Vladimir Putiniakin vahvemmin. Tämähän tämä joutui olemaan yhden vaalikauden pääministerinä palatakseen myöhemmin presidentiksi.
Aika näyttää mitä Xi tekee vallallaan. Kun katsotaan viime vuosien kehitystä Kiinassa, nähdään kaksi kehitystrendiä. Ensinnäkin maan talouden aiempi lähes 10 prosentin talouskasvu on hidastunut muutamalla prosenttiyksiköllä, mutta samaan aikaan se on sijoittanut yhä enemmän sotilasmahtinsa kehittämiseen.
Kolmas merkittävä kiinalainen trendi on vaikutusvallan kasvattaminen kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Xin kaudella on kiinalaisilta kovasti huomiota saaneessa Afrikassa edetty taloudellisesta yhteistyöstä sotilaalliseen läsnäoloon.
Kun edellä esitettyjä kehityskulkuja tarkastelee loogisesti, näyttää siltä, että Xi näkee historialliseksi tehtäväkseen Kiinan nostamisen Yhdysvaltain todelliseksi haastajaksi kaikilla ulkopolitiikan aloilla. Nähtäväksi jää, onko tämä veikkaus oikea, ja tapahtuuko se todellisuudessa.
Varmaa on kuitenkin se, ettei Xi aio luopua vallasta, vaan kokee itsensä korvaamattomaksi. Samoin ovat tehneet lukuisat muutkin poliitikot eri puolella maailmaa.
Näin oli minun nuoruudessani myös Suomessa. Sen ajanjakson päätteeksi "korvaamattoman" presidenttimme terveyden heikentyessä valta lipui harmaille taustavaikuttajille siihen asti, kunnes tilanne eteni täysin kestämättömäksi.
Xi on nyt 64-vuotias, joten nähtäväksi jää kuinka pitkälle hänen terveytensä ja valtansa kestää. Ja mitä siitä seuraa.
Mutta ei mennä asioiden edelle. Juuri nyt Xillä on käytännössä rajaton valta ja halu käyttää sitä. Nähtäväksi jää, seuraako siitä Kiinan merkityksen kasvu entisestään, vai ajautuuko itsevaltias umpikujaan joko kotimaassaan tai idän jättiläisen globaalin vaikutusvallan kasvua pelkäävän lännen kanssa.
Kiinan kotimaisen umpikujan välttämisen edellytyksenä on maan varsin vapaan markkinatalouden jatkuva kasvu ja sitä kautta materiaalisen hyvinvoinnin ulottuminen yhä laajempiin kansankerroksiin. Poliittisia vapauksiahan Kiinassa ei ole totuttu luovuttamaan tavallisille ihmisille, eikä sellaisia ole tarjolla nyt alkaneella itsevaltiuden kaudellakaan
Avainasia on siten Kiinan talouskasvu. Hidastuneenakin se on edelleen merkittävää ja luo vahvan taloudellisen pohjan Xin valtapoliittisille pyrkimyksille. Niissä onnistuminen nostaisi miehen kiinalaisen historian suurmieheksi, mutta tappio riskipelissä ja varsinkin Kiinan sisäisessä kehittämisessä epäonnistuminen tekisivät hänestä vain Maon seuraajan sosialismiin vannovana kansakuntansa orjuuttajana.
Erityinen katastrofi Xille olisi maan talouden ajautuminen lamaan. Se veisi pohjan hänen kansainvälisiltä pyrkimyksiltään ja ajaisi kansan kapinaan. Silloin olisi edessä joko Pohjois-Korean tie tai presidentin syrjäyttäminen - eikä minulla ole epäilyksiä, etteikö maan kommunistisesta puolueesta löytyisi tahtoa toteuttaa jälkimmäinen. Mutta nähtäväksi jää löytyykö siihen myös kykyä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiinassa demokratiaa ollaan supistamassa, mutta Suomessa laajentamassa - vai ollaanko?
Kiina nousee tutkimuksen ja talouden välisen positiivisen kierteen varassa
Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle
Näin Xi osoitti istuvansa vallassa vielä pohjoisen naapurinsa Venäjän presidenttiä Vladimir Putiniakin vahvemmin. Tämähän tämä joutui olemaan yhden vaalikauden pääministerinä palatakseen myöhemmin presidentiksi.
Aika näyttää mitä Xi tekee vallallaan. Kun katsotaan viime vuosien kehitystä Kiinassa, nähdään kaksi kehitystrendiä. Ensinnäkin maan talouden aiempi lähes 10 prosentin talouskasvu on hidastunut muutamalla prosenttiyksiköllä, mutta samaan aikaan se on sijoittanut yhä enemmän sotilasmahtinsa kehittämiseen.
Kolmas merkittävä kiinalainen trendi on vaikutusvallan kasvattaminen kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Xin kaudella on kiinalaisilta kovasti huomiota saaneessa Afrikassa edetty taloudellisesta yhteistyöstä sotilaalliseen läsnäoloon.
Kun edellä esitettyjä kehityskulkuja tarkastelee loogisesti, näyttää siltä, että Xi näkee historialliseksi tehtäväkseen Kiinan nostamisen Yhdysvaltain todelliseksi haastajaksi kaikilla ulkopolitiikan aloilla. Nähtäväksi jää, onko tämä veikkaus oikea, ja tapahtuuko se todellisuudessa.
Varmaa on kuitenkin se, ettei Xi aio luopua vallasta, vaan kokee itsensä korvaamattomaksi. Samoin ovat tehneet lukuisat muutkin poliitikot eri puolella maailmaa.
Näin oli minun nuoruudessani myös Suomessa. Sen ajanjakson päätteeksi "korvaamattoman" presidenttimme terveyden heikentyessä valta lipui harmaille taustavaikuttajille siihen asti, kunnes tilanne eteni täysin kestämättömäksi.
Xi on nyt 64-vuotias, joten nähtäväksi jää kuinka pitkälle hänen terveytensä ja valtansa kestää. Ja mitä siitä seuraa.
Mutta ei mennä asioiden edelle. Juuri nyt Xillä on käytännössä rajaton valta ja halu käyttää sitä. Nähtäväksi jää, seuraako siitä Kiinan merkityksen kasvu entisestään, vai ajautuuko itsevaltias umpikujaan joko kotimaassaan tai idän jättiläisen globaalin vaikutusvallan kasvua pelkäävän lännen kanssa.
Kiinan kotimaisen umpikujan välttämisen edellytyksenä on maan varsin vapaan markkinatalouden jatkuva kasvu ja sitä kautta materiaalisen hyvinvoinnin ulottuminen yhä laajempiin kansankerroksiin. Poliittisia vapauksiahan Kiinassa ei ole totuttu luovuttamaan tavallisille ihmisille, eikä sellaisia ole tarjolla nyt alkaneella itsevaltiuden kaudellakaan
Avainasia on siten Kiinan talouskasvu. Hidastuneenakin se on edelleen merkittävää ja luo vahvan taloudellisen pohjan Xin valtapoliittisille pyrkimyksille. Niissä onnistuminen nostaisi miehen kiinalaisen historian suurmieheksi, mutta tappio riskipelissä ja varsinkin Kiinan sisäisessä kehittämisessä epäonnistuminen tekisivät hänestä vain Maon seuraajan sosialismiin vannovana kansakuntansa orjuuttajana.
Erityinen katastrofi Xille olisi maan talouden ajautuminen lamaan. Se veisi pohjan hänen kansainvälisiltä pyrkimyksiltään ja ajaisi kansan kapinaan. Silloin olisi edessä joko Pohjois-Korean tie tai presidentin syrjäyttäminen - eikä minulla ole epäilyksiä, etteikö maan kommunistisesta puolueesta löytyisi tahtoa toteuttaa jälkimmäinen. Mutta nähtäväksi jää löytyykö siihen myös kykyä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiinassa demokratiaa ollaan supistamassa, mutta Suomessa laajentamassa - vai ollaanko?
Kiina nousee tutkimuksen ja talouden välisen positiivisen kierteen varassa
Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle
lauantai 10. maaliskuuta 2018
Itä-Ghoutan siviilit saamassa rauhan, mutta kurdien tilanne synkistyy
Syyrian Itä-Ghouta on ollut lähes päivittäin lehtien otsikoissa. Pääsääntöisesti on kauhisteltu siviiliväestön kohtaloa taistelujen keskellä. Niin myös tänään Iltalehdessä. Ja eilen Ylellä.
Kuten tiedetään, kyse on viime kädessä vallasta Syyriassa. Maan presidentti Bashar Al-Assad on jonkin asteinen hirmuhallitsija, joten myös länsimaat yllyttivät maailmanparannusinnossaan kapinallisia sotaan häntä vastaan. Pääosan kapinallisten parissa ryöstivät kuitenkin nopeasti islamistiset ryhmät, joiden kohtalon puolestaan sinetöi Venäjän päätös asettua Assadin puolelle puolustamaan omia alueellisia etujaan.
Itä-Ghoutan humanitaariseen tilanteeseen ei ole kuin yksi kestävä ratkaisu. Se on kapinallisten kukistuminen ja alueen päätyminen hallituksen valtaan. Tosin siinäkin tapauksessa alueen väestöä saattaa kohdata kosto-operaatio, kuten sisällissodissa on kautta vuosisatojen ja ympäri maailman ollut tapana.
Siksi on kummallista, että meidän mediamme on keskittynyt puhumaan avustuskuljetuksista itse sotatapahtumien jäätyä huomattavasti vähemmälle. Toki niistäkin on uutisoitu ja sen perusteella on syytä uskoa, ettei ratkaisu Itä-Ghoutassa ole enää kovin kaukana.
Koko Syyrialle se ei kuitenkaan tiedä rauhaa. Maan pohjoisosissa Turkin islamistinen hallinto on lähtenyt valloitussotaan tarkoituksena muodostaa turvavyöhyke omaa rajaansa vastaan. Operaatiosta tihkuneiden tietojen mukaan operaatio ei ole ollut menestys, mutta lienee realistista olettaa kurdien ja Syyrian hallituksen vastarinnan olevan toivotonta alueellista sotilasmahtia vastaan.
Samalla Turkki on laajentanut Kurdien vastaisen sotansa Irakin puolelle ilman, että kukaan tuntuisi välittävän asiasta. Kurdeille tämä on äärimmäisen ikävä asia, sillä heillä oli erittäin suuri rooli ISISin kukistamisessa sekä Syyriassa että Irakissa, minkä olisi voinut kuvitella johtaneen siihen, että länsimaat nyt puolestaan asettuisivat heidän tuekseen.
Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei kurdien asia kiinnosta ainakaan länsimaita, jotka seuraavat varsin vaiteliaina sivussa turkkilaisten operaatiota. Ainoan avun tullessa Venäjän tukemalta shiialaiselta Assadilta ei ole vaikea arvata, mihin kurdien sympatiat heidän kukistumisensa jälkeen kohdistuvat.
Mutta ei mennä asioiden edelle. Kurdit ovat osoittaneet Irakin ja Syyrian tapahtumien yhteydessä sellaista taistelutahtoa ja -kykyä, jollainen on harvinaista tuolla maailmankolkalla. Paikalliset arabisoturithan ovat jo ajat sitten onnistuneet tekemään itsensä naurettaviksi.
Nähtäväksi jää, ovatko turkkilaiset heitä parempia, vai onnituvatko kurdit tällä kertaa siinä, millä juutalaiset vuosina 1948-49 lunastivat oikeuden omaan valtioon. Mikäli niin käy, on se melkoinen näpäytys myös todelliseen toimintaan kykenemättömille länsimaille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamistien ihmiskilvet pommitusten kohteena
Uusia tietoja Alepposta
Paras on hyvän vihollinen
Kuten tiedetään, kyse on viime kädessä vallasta Syyriassa. Maan presidentti Bashar Al-Assad on jonkin asteinen hirmuhallitsija, joten myös länsimaat yllyttivät maailmanparannusinnossaan kapinallisia sotaan häntä vastaan. Pääosan kapinallisten parissa ryöstivät kuitenkin nopeasti islamistiset ryhmät, joiden kohtalon puolestaan sinetöi Venäjän päätös asettua Assadin puolelle puolustamaan omia alueellisia etujaan.
Itä-Ghoutan humanitaariseen tilanteeseen ei ole kuin yksi kestävä ratkaisu. Se on kapinallisten kukistuminen ja alueen päätyminen hallituksen valtaan. Tosin siinäkin tapauksessa alueen väestöä saattaa kohdata kosto-operaatio, kuten sisällissodissa on kautta vuosisatojen ja ympäri maailman ollut tapana.
Siksi on kummallista, että meidän mediamme on keskittynyt puhumaan avustuskuljetuksista itse sotatapahtumien jäätyä huomattavasti vähemmälle. Toki niistäkin on uutisoitu ja sen perusteella on syytä uskoa, ettei ratkaisu Itä-Ghoutassa ole enää kovin kaukana.
Koko Syyrialle se ei kuitenkaan tiedä rauhaa. Maan pohjoisosissa Turkin islamistinen hallinto on lähtenyt valloitussotaan tarkoituksena muodostaa turvavyöhyke omaa rajaansa vastaan. Operaatiosta tihkuneiden tietojen mukaan operaatio ei ole ollut menestys, mutta lienee realistista olettaa kurdien ja Syyrian hallituksen vastarinnan olevan toivotonta alueellista sotilasmahtia vastaan.
Samalla Turkki on laajentanut Kurdien vastaisen sotansa Irakin puolelle ilman, että kukaan tuntuisi välittävän asiasta. Kurdeille tämä on äärimmäisen ikävä asia, sillä heillä oli erittäin suuri rooli ISISin kukistamisessa sekä Syyriassa että Irakissa, minkä olisi voinut kuvitella johtaneen siihen, että länsimaat nyt puolestaan asettuisivat heidän tuekseen.
Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei kurdien asia kiinnosta ainakaan länsimaita, jotka seuraavat varsin vaiteliaina sivussa turkkilaisten operaatiota. Ainoan avun tullessa Venäjän tukemalta shiialaiselta Assadilta ei ole vaikea arvata, mihin kurdien sympatiat heidän kukistumisensa jälkeen kohdistuvat.
Mutta ei mennä asioiden edelle. Kurdit ovat osoittaneet Irakin ja Syyrian tapahtumien yhteydessä sellaista taistelutahtoa ja -kykyä, jollainen on harvinaista tuolla maailmankolkalla. Paikalliset arabisoturithan ovat jo ajat sitten onnistuneet tekemään itsensä naurettaviksi.
Nähtäväksi jää, ovatko turkkilaiset heitä parempia, vai onnituvatko kurdit tällä kertaa siinä, millä juutalaiset vuosina 1948-49 lunastivat oikeuden omaan valtioon. Mikäli niin käy, on se melkoinen näpäytys myös todelliseen toimintaan kykenemättömille länsimaille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamistien ihmiskilvet pommitusten kohteena
Uusia tietoja Alepposta
Paras on hyvän vihollinen
perjantai 9. maaliskuuta 2018
Suuret uudistukset eivät saa johtaa alueiden väliseen polarisoitumiseen
Helsingin Sanomat kirjoitti tänään siitä, kuinka alueiden erot poliittisissa arvoissa ja asenteissa eivät ole polarisoituneet samalla tavalla kuin monissa muissa maissa. Jutun mukaan niissä on tapahtunut pikemminkin lähentymistä.
Etenkin suhtautuminen Euroopan Unioniin ja ja poliittisiin puolueisiin on muuttunut kautta maan samankaltaisemmaksi kuluvan vuosisadan aikana. Sen sijaan maahanmuuttoon liittyvät alueelliset asenne-erot ovat säilyneet ennallaan.
Maamme kehitys on ollut poikkeuksellista Euroopassa, sillä muissa maissa alueiden väliset kehityserot ovat näkyneet poliittisten arvojen ja asenteiden alueellisina kärjistymisinä. Jutussa arveltiinkin, että Suomessa alueiden samankaltaistumisen taustalla olisi toisaalta työvoiman monia muita EU-maita suurempi liikkuvuus ja toisaalta kohtuullisen hyvin toimiva tuloeroja tasaava tulonsiirtopolitiikka.
Jälkimmäisen selityksen osalta on mielenkiintoista, että samassa jutussa käytettiin esimerkkinä Britanniaa, jossa EU:n vastustus keskittyi erityisesti taantuville alueille, vaikka niille oli jaettu runsaasti EU:n tukirahoja. Sitä ei kuitenkaan kerrottu, oliko nuo tukirahat käytetty onnistuneesti vai menivätkö ne kuin kankkulan kaivoon. Selvää kuitenkin on, ettei pelkkä rahan kylväminen riitä yhteiskunnallisen polarisaatiokehityksen estämiseen.
Edellä kuvaamani tilanne on mielenkiintoinen nyt käsillä olevien suurten uudistusten suhteen. Suomeen ollaan luomassa maakuntahallintoa, jonka vastuulla ovat syvällisen muutoksen edessä olevat sosiaali- ja terveyspalvelut. Lisäksi hallintomme on tehnyt päätöksen aktiivimallista, jonka yhtenä tarkoituksena on työvoiman liikkuvuuden parantaminen.
Jälkimmäisen osalta Suomessa on pitkä historia. Jo 1800-luvulla Suomesta lähdettiin paremman elintason perään valtameren toiselle puolelle ja 1950-luvulta alkaen syntyi uusi muuttoaalto maaseudun ihmisten siirtyessä työpaikkojen perässä Etelä-Suomen kasvukeskuksiin ja 1960-luvulta alkaen yhä useammin Ruotsiin.
Olisiko tämä suomalaisten syrjäseutujen historiallinen kehitys yksi syy sille, ettei Suomi ole altis polarisaatiolle? Maaseudullamme ei ole totuttu odottelemaan jonkun tuovan leivän suuhun, vaan on itse siirrytty sen perään. Kehitys ei ole pysähtynyt hyvinvointivaltion myötä, vaan maamme jakaantuu edelleen vahvasti muuttovoitto- ja muuttotappioalueisiin.
Niin tai näin. Yhteiskuntarauhan kannalta on hyvä, ettei väestö ole alueellisesti polarisoitunut kovin vahvasti. Tästä asiantilasta on syytä pitää kiinni myös nyt, kun sote-, maakunta- ja aktiivimalliuudistukset ovat pöydällä. Jos (ja kun) maakunnat ja sote-palveluiden valinnanvapaudet saavat lain voiman, on niiden ja aktiivimallin vaikutusten seurannassa syytä huomioida myös alueiden välisten erojen kehittyminen.
Ei siksi, että sillä torjuttaisiin poliittista populismia - joka syntyy aina yhteiskunnallisten epäkohtien seurauksena eikä syynä - vaan siksi että jo yli sadan vuoden ajan ja myös nykyisessä tilanteessa suomalaiset ovat kohtuullisen aktiivisesti vastanneet alueellisen kehityksen aiheuttamisiin paineisiin. Mikäli asenne ja toimintatavat kääntyvät passiiviseksi, ei siitä hyödy kukaan.
Lopuksi vielä sananen taantuville alueille. Sieltä pois lähtemiselle on aina olemassa vaihtoehto. Se on kehityksen ottaminen omiin käsiin, eli yrittäjyyden edistäminen alueilla. Työpaikat eivät synny itsestään, eivätkä ole kestäviä tukirahojen varaan rakennettuna. Sen sijaan hyvät bisnesideat kantavat pitkälle, kuten vaikkapa Ponssen toiminta Vieremällä, puusepänteollisuus Etelä-Pohjanmaalla tai Lapin matkailun esimerkit osoittavat.
Vastaavasti kasvavat suomalaiset kaupungit eivät säily miellyttävinä asuinympäristöinä itsestään, vaan sielläkin on huolehdittava yhteiskunnallisen kehityksen laadusta. Vaikka talous olisi vahva, uhkaa juuri nyt ihmisten turvallisuudentunteen heikkeneminen myös kaupunkilaisten elämänlaatua.
Sen romahtamisella saattaisi olla suuremmat yhteiskunnalliset seuraukset kuin etukäteen saattaisi kuvitella, sillä luottamukseen perustuva yhteiskunta on tehokas ja toimiva kun taas vahvasti säännelty epäluottamuksen yhteiskunta johtaa taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen stagnaatioon kuten lukemattomat esimerkit historiassa ja nykyaikana osoittavat. Siksi myös kasvavien kaupunkien on kiinnitettävä huomiota väestönsä asenteiden ja kulttuurin kehittymiseen kaikille ihmisille suotuisaksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari
Menestyksen avaimia kaikille Ylä-Savosta
Helsingin asuntopula ja maaseutu
Etenkin suhtautuminen Euroopan Unioniin ja ja poliittisiin puolueisiin on muuttunut kautta maan samankaltaisemmaksi kuluvan vuosisadan aikana. Sen sijaan maahanmuuttoon liittyvät alueelliset asenne-erot ovat säilyneet ennallaan.
Maamme kehitys on ollut poikkeuksellista Euroopassa, sillä muissa maissa alueiden väliset kehityserot ovat näkyneet poliittisten arvojen ja asenteiden alueellisina kärjistymisinä. Jutussa arveltiinkin, että Suomessa alueiden samankaltaistumisen taustalla olisi toisaalta työvoiman monia muita EU-maita suurempi liikkuvuus ja toisaalta kohtuullisen hyvin toimiva tuloeroja tasaava tulonsiirtopolitiikka.
Jälkimmäisen selityksen osalta on mielenkiintoista, että samassa jutussa käytettiin esimerkkinä Britanniaa, jossa EU:n vastustus keskittyi erityisesti taantuville alueille, vaikka niille oli jaettu runsaasti EU:n tukirahoja. Sitä ei kuitenkaan kerrottu, oliko nuo tukirahat käytetty onnistuneesti vai menivätkö ne kuin kankkulan kaivoon. Selvää kuitenkin on, ettei pelkkä rahan kylväminen riitä yhteiskunnallisen polarisaatiokehityksen estämiseen.
Edellä kuvaamani tilanne on mielenkiintoinen nyt käsillä olevien suurten uudistusten suhteen. Suomeen ollaan luomassa maakuntahallintoa, jonka vastuulla ovat syvällisen muutoksen edessä olevat sosiaali- ja terveyspalvelut. Lisäksi hallintomme on tehnyt päätöksen aktiivimallista, jonka yhtenä tarkoituksena on työvoiman liikkuvuuden parantaminen.
Jälkimmäisen osalta Suomessa on pitkä historia. Jo 1800-luvulla Suomesta lähdettiin paremman elintason perään valtameren toiselle puolelle ja 1950-luvulta alkaen syntyi uusi muuttoaalto maaseudun ihmisten siirtyessä työpaikkojen perässä Etelä-Suomen kasvukeskuksiin ja 1960-luvulta alkaen yhä useammin Ruotsiin.
Olisiko tämä suomalaisten syrjäseutujen historiallinen kehitys yksi syy sille, ettei Suomi ole altis polarisaatiolle? Maaseudullamme ei ole totuttu odottelemaan jonkun tuovan leivän suuhun, vaan on itse siirrytty sen perään. Kehitys ei ole pysähtynyt hyvinvointivaltion myötä, vaan maamme jakaantuu edelleen vahvasti muuttovoitto- ja muuttotappioalueisiin.
Niin tai näin. Yhteiskuntarauhan kannalta on hyvä, ettei väestö ole alueellisesti polarisoitunut kovin vahvasti. Tästä asiantilasta on syytä pitää kiinni myös nyt, kun sote-, maakunta- ja aktiivimalliuudistukset ovat pöydällä. Jos (ja kun) maakunnat ja sote-palveluiden valinnanvapaudet saavat lain voiman, on niiden ja aktiivimallin vaikutusten seurannassa syytä huomioida myös alueiden välisten erojen kehittyminen.
Ei siksi, että sillä torjuttaisiin poliittista populismia - joka syntyy aina yhteiskunnallisten epäkohtien seurauksena eikä syynä - vaan siksi että jo yli sadan vuoden ajan ja myös nykyisessä tilanteessa suomalaiset ovat kohtuullisen aktiivisesti vastanneet alueellisen kehityksen aiheuttamisiin paineisiin. Mikäli asenne ja toimintatavat kääntyvät passiiviseksi, ei siitä hyödy kukaan.
Lopuksi vielä sananen taantuville alueille. Sieltä pois lähtemiselle on aina olemassa vaihtoehto. Se on kehityksen ottaminen omiin käsiin, eli yrittäjyyden edistäminen alueilla. Työpaikat eivät synny itsestään, eivätkä ole kestäviä tukirahojen varaan rakennettuna. Sen sijaan hyvät bisnesideat kantavat pitkälle, kuten vaikkapa Ponssen toiminta Vieremällä, puusepänteollisuus Etelä-Pohjanmaalla tai Lapin matkailun esimerkit osoittavat.
Vastaavasti kasvavat suomalaiset kaupungit eivät säily miellyttävinä asuinympäristöinä itsestään, vaan sielläkin on huolehdittava yhteiskunnallisen kehityksen laadusta. Vaikka talous olisi vahva, uhkaa juuri nyt ihmisten turvallisuudentunteen heikkeneminen myös kaupunkilaisten elämänlaatua.
Sen romahtamisella saattaisi olla suuremmat yhteiskunnalliset seuraukset kuin etukäteen saattaisi kuvitella, sillä luottamukseen perustuva yhteiskunta on tehokas ja toimiva kun taas vahvasti säännelty epäluottamuksen yhteiskunta johtaa taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen stagnaatioon kuten lukemattomat esimerkit historiassa ja nykyaikana osoittavat. Siksi myös kasvavien kaupunkien on kiinnitettävä huomiota väestönsä asenteiden ja kulttuurin kehittymiseen kaikille ihmisille suotuisaksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari
Menestyksen avaimia kaikille Ylä-Savosta
Helsingin asuntopula ja maaseutu
torstai 8. maaliskuuta 2018
Kuinka yhteiskunta muuttuu?
Yksi eilisen päivän mielenkiintoisimmista uutisista kertoi siitä, kuinka Ruotsalainen Solnan käräjäoikeus vapautti muslimimiehen vaimonsa pahoinpitelystä, koska tämä oli paremmasta perheestä kuin uhri. Lisämausteina tapauksessa olivat avioliiton solmiminen aikanaan sharia-lain puitteissa ja oikeuden näkemys siitä, että pariskunnan olisi tullut selvitellä välinsä sukulaisten välisillä neuvotteluilla.
Oleellista itse ratkaisun lisäksi tässä on se, että päätöksen käräjäoikeudessa tekivät äänin 2-1 Ruotsin keskustapuolueeseen kuuluneet muslimitaustaiset maallikkotuomarit. Näin siksi, että tapaus osoittaa millä tavalla hallitsematon islamilainen maahanmuutto tulee muuttamaan ruotsalaisen yhteiskunnan sen syvimpiä perustuksia myöden.
On selvää, että kun muslimiväestö kasvaa, on joukossa myös menestyviä ihmisiä, jotka sijoittuvat erilaisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Samalla he tuovat sinne uusia kulttuurisia käytäntöjä, jotka ovat nyt nähdyn oikeuden ratkaisun tavoin vakavassa ristiriidassa vastaanottajavaltion tapojen ja käytäntöjen kanssa.
Tämän kirjoituksen laukaissut tapaus saanee oikeudenmukaisen ratkaisunsa myöhemmin ylemmissä oikeusasteissa ja nyt pöyristyttävän päätöksen tehneet maallikkotuomarit ehdittiin jo erottaa tehtävistään sekä oikeudessa että keskustapuolueessa. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että kantaväestön osuuden pienentyessä myös oikeuslaitokseen pesiytyy yhä enemmän heidän kaltaisiaan.
Näin ruotsalaisen oikeuden käytännöt muuttuvat nyt nähdyn ratkaisun kaltaisiksi viimeistään siinä vaiheessa, kun muslimit ovat saaneet enemmistön oikeuslaitoksessa - todennäköisesti jo paljon aikaisemmin. Eikä muutos tapahdu kertarysäyksellä vaan hitaasti, mutta varmasti. Eikä rajoitu pelkästään oikeuslaitokseen, vaan ulottuu aivan kaikille yhteiskunnan aloille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Annamari Sipilä heräsi musliminaisten tasa-arvo-ongelmaan
Sharia on kiellettävä perustuslain perusteella
Huonot imaamit kuriin!
Oleellista itse ratkaisun lisäksi tässä on se, että päätöksen käräjäoikeudessa tekivät äänin 2-1 Ruotsin keskustapuolueeseen kuuluneet muslimitaustaiset maallikkotuomarit. Näin siksi, että tapaus osoittaa millä tavalla hallitsematon islamilainen maahanmuutto tulee muuttamaan ruotsalaisen yhteiskunnan sen syvimpiä perustuksia myöden.
On selvää, että kun muslimiväestö kasvaa, on joukossa myös menestyviä ihmisiä, jotka sijoittuvat erilaisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Samalla he tuovat sinne uusia kulttuurisia käytäntöjä, jotka ovat nyt nähdyn oikeuden ratkaisun tavoin vakavassa ristiriidassa vastaanottajavaltion tapojen ja käytäntöjen kanssa.
Tämän kirjoituksen laukaissut tapaus saanee oikeudenmukaisen ratkaisunsa myöhemmin ylemmissä oikeusasteissa ja nyt pöyristyttävän päätöksen tehneet maallikkotuomarit ehdittiin jo erottaa tehtävistään sekä oikeudessa että keskustapuolueessa. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että kantaväestön osuuden pienentyessä myös oikeuslaitokseen pesiytyy yhä enemmän heidän kaltaisiaan.
Näin ruotsalaisen oikeuden käytännöt muuttuvat nyt nähdyn ratkaisun kaltaisiksi viimeistään siinä vaiheessa, kun muslimit ovat saaneet enemmistön oikeuslaitoksessa - todennäköisesti jo paljon aikaisemmin. Eikä muutos tapahdu kertarysäyksellä vaan hitaasti, mutta varmasti. Eikä rajoitu pelkästään oikeuslaitokseen, vaan ulottuu aivan kaikille yhteiskunnan aloille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Annamari Sipilä heräsi musliminaisten tasa-arvo-ongelmaan
Sharia on kiellettävä perustuslain perusteella
Huonot imaamit kuriin!
keskiviikko 7. maaliskuuta 2018
Kertakaikkinen ratkaisu suunnitteilla Etelä-Afrikkaan?
Iltalehti kertoi eilen, että Etelä-Afrikka valmistelee maan pakkolunastusta valkoisilta. Hankkeen taustalla on ANC:stä pois potkittu ja Economic Freedom Fighters -puolueen perustaja Julius Malema, joka tuli aikoinaan tunnetuksi valkoisia kohtaan suunnattujen rasistista lauluista.
Malema ei kuitenkaan ole ainoa, joka haluaisi Etelä-Afrikasta uuden Zimbabwen, eli maan, joka tuhosi oman tulevaisuutensa hävittämällä taloutensa perustan. Maan parlamentin alahuone eli kansalliskongressi on nimittäin päättänyt ryhtyä valmistelemaan perustuslain muutosta maan pakkolunastamiseksi valkoisilta ilman korvausta - vieläpä ylivoimaisella äänten enemmistöllä.
Myös maan vastavalittu presidentti Cyril Ramaphosa on heti virkakautensa alussa osoittanut, että maan presidenttien taso on jatkanut laskuaan: kansainvälisesti arvostetusta Nelson Mandelasta on valuttu tieteellisen tiedon kieltäneen Thabo Mbekin ja äärimmäisen korruptoituneen Jacon Zuman kautta potentiaaliseen kansanmurhaajaan, sillä hän on lähtenyt mukaan valkoisilta maan varastamiseen tähtäävään operaatioon puhumalla vieläpä "kertakaikkisesta ratkaisusta siirtomaa-ajan syntien sovittamiseksi".
Olen itse pitänyt aina valkoisen vallan päättymisestä asti Etelä-Afrikkaa testinä siitä, onko mustilla afrikkalaisilla kykyä luoda ja ylläpitää järjestäytynyttä ja menestyvää yhteiskuntaa. Mandelan aikanan kaikki näytti hyvältä, mutta IL:n uutinen ei paljon lupaa.
Siitä pääsemmekin kiellettyyn kysymykseen siitä, miksi Afrikassa näyttää käyvän lähes aina näin? Vastasin siihen jo vuonna 2013 Etelä-Sudanin yhteydessä, mutta koska siitä on jo viisi vuotta aikaa, käydään samat vaihtoehdot läpi myös tässä.
Ensimmäisen selityksen mukaan vika on imperialismissa. Tämän mukaan afrikkalaisten vaikeudet johtuisivat brittiläisestä imperialismista. Etenkin siirtomaaherrojen estoitta piirtelemät rajat nähdään usein ongelmina. Etelä-Sudanissa tällainen raja kuitenkin muutettiin sen itsenäistyessä, eikä se näytä johtaneen kuin ojasta allikkoon.
Sitä paitsi imperialismin loppumisesta suurimmassa osassa Afrikkaa on jo yli puoli vuosisataa. Siis suunnilleen sama aika kuin venäläisen imperialismista oli kulunut Suomessa 1960-luvulla.
Tästä pääsemme toiseen selitykseen, eli olisiko vika monikulttuurisuudessa. Etelä-Afrikkakin muistuttaa väestöoloiltaan pikemminkin verisesti hajonnutta Jugoslaviaa kuin monokulttuurista Suomea. Tämä johtuu Bantujen laajoista vaelluksista, jotka ovat johtaneet väestölliseen tilkkutäkkiin. Tällaisessa tilanteessa väestöä yhdistävää kansallisvaltio-ideologiaa ei voi käyttää kansakunnan perusteena vaan ihmiset kokevat tärkeimmäksi viiteryhmäkseen suvun ja/tai heimon.
Näin tulemme kolmanteen mahdolliseen selitykseen, eli olisiko kyseessä sittenkin afrikkalaiseen kulttuuriin liittyvä ongelma. Kun suvun tai klaanin merkitys on ylivertainen, saattaa ajatus koko valtion yhteisen hyvän ajamisesta tuntua oudolta. Tämä voisi myös selittää afrikkalaisten herraonnea - jos kerran suku on valtiota tärkeämpää, on valtaan pääsyn jälkeen vain luonnollista kerätä omaisuutta ja valtaa itselle ja sukulaisille.
Lopuksi on vielä kielletty selitys. Eli johtuisiko Afrikan kurjuus viime kädessä mustan väestön nykyaikaan heikosti sopivista geeneistä. Tähän viittaisivat ainakin Lynnin ja Vanhasen tutkimus eri väestöryhmien keskimääräisestä älykkyydestä ja Detroitin mustan väestön ja hallinnon kyvyttömyydestä reagoida autoteollisuuden muutoksiin.
Mutta ei mennä asioiden edelle. Tässä vaiheessa Etelä-Afrikka on edelleen menestyvä yhteiskunta, jossa valkoisella väestöllä on merkittävä rooli etenkin talouselämässä. Sen olemassaolo vaarantuu vasta sitten, mikäli mustat ryhtyät tuumasta toimeen ja aloittavat maareforminsa.
Maan anastuksen seurauksena saattaa olla sisällissota, Etelä-Afrikan hajoaminen, väkivaltaisia etnisiä puhdistuksia tai valkoisten joukkopako kotimaastaan. Tätä odotellessa jäämme odottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan; ja jännittämään pystyykö musta hallinto ylläpitämään järjestäytynyttä yhteiskuntaa.
Malema ei kuitenkaan ole ainoa, joka haluaisi Etelä-Afrikasta uuden Zimbabwen, eli maan, joka tuhosi oman tulevaisuutensa hävittämällä taloutensa perustan. Maan parlamentin alahuone eli kansalliskongressi on nimittäin päättänyt ryhtyä valmistelemaan perustuslain muutosta maan pakkolunastamiseksi valkoisilta ilman korvausta - vieläpä ylivoimaisella äänten enemmistöllä.
Myös maan vastavalittu presidentti Cyril Ramaphosa on heti virkakautensa alussa osoittanut, että maan presidenttien taso on jatkanut laskuaan: kansainvälisesti arvostetusta Nelson Mandelasta on valuttu tieteellisen tiedon kieltäneen Thabo Mbekin ja äärimmäisen korruptoituneen Jacon Zuman kautta potentiaaliseen kansanmurhaajaan, sillä hän on lähtenyt mukaan valkoisilta maan varastamiseen tähtäävään operaatioon puhumalla vieläpä "kertakaikkisesta ratkaisusta siirtomaa-ajan syntien sovittamiseksi".
Olen itse pitänyt aina valkoisen vallan päättymisestä asti Etelä-Afrikkaa testinä siitä, onko mustilla afrikkalaisilla kykyä luoda ja ylläpitää järjestäytynyttä ja menestyvää yhteiskuntaa. Mandelan aikanan kaikki näytti hyvältä, mutta IL:n uutinen ei paljon lupaa.
Siitä pääsemmekin kiellettyyn kysymykseen siitä, miksi Afrikassa näyttää käyvän lähes aina näin? Vastasin siihen jo vuonna 2013 Etelä-Sudanin yhteydessä, mutta koska siitä on jo viisi vuotta aikaa, käydään samat vaihtoehdot läpi myös tässä.
Ensimmäisen selityksen mukaan vika on imperialismissa. Tämän mukaan afrikkalaisten vaikeudet johtuisivat brittiläisestä imperialismista. Etenkin siirtomaaherrojen estoitta piirtelemät rajat nähdään usein ongelmina. Etelä-Sudanissa tällainen raja kuitenkin muutettiin sen itsenäistyessä, eikä se näytä johtaneen kuin ojasta allikkoon.
Sitä paitsi imperialismin loppumisesta suurimmassa osassa Afrikkaa on jo yli puoli vuosisataa. Siis suunnilleen sama aika kuin venäläisen imperialismista oli kulunut Suomessa 1960-luvulla.
Tästä pääsemme toiseen selitykseen, eli olisiko vika monikulttuurisuudessa. Etelä-Afrikkakin muistuttaa väestöoloiltaan pikemminkin verisesti hajonnutta Jugoslaviaa kuin monokulttuurista Suomea. Tämä johtuu Bantujen laajoista vaelluksista, jotka ovat johtaneet väestölliseen tilkkutäkkiin. Tällaisessa tilanteessa väestöä yhdistävää kansallisvaltio-ideologiaa ei voi käyttää kansakunnan perusteena vaan ihmiset kokevat tärkeimmäksi viiteryhmäkseen suvun ja/tai heimon.
Näin tulemme kolmanteen mahdolliseen selitykseen, eli olisiko kyseessä sittenkin afrikkalaiseen kulttuuriin liittyvä ongelma. Kun suvun tai klaanin merkitys on ylivertainen, saattaa ajatus koko valtion yhteisen hyvän ajamisesta tuntua oudolta. Tämä voisi myös selittää afrikkalaisten herraonnea - jos kerran suku on valtiota tärkeämpää, on valtaan pääsyn jälkeen vain luonnollista kerätä omaisuutta ja valtaa itselle ja sukulaisille.
Lopuksi on vielä kielletty selitys. Eli johtuisiko Afrikan kurjuus viime kädessä mustan väestön nykyaikaan heikosti sopivista geeneistä. Tähän viittaisivat ainakin Lynnin ja Vanhasen tutkimus eri väestöryhmien keskimääräisestä älykkyydestä ja Detroitin mustan väestön ja hallinnon kyvyttömyydestä reagoida autoteollisuuden muutoksiin.
Mutta ei mennä asioiden edelle. Tässä vaiheessa Etelä-Afrikka on edelleen menestyvä yhteiskunta, jossa valkoisella väestöllä on merkittävä rooli etenkin talouselämässä. Sen olemassaolo vaarantuu vasta sitten, mikäli mustat ryhtyät tuumasta toimeen ja aloittavat maareforminsa.
Maan anastuksen seurauksena saattaa olla sisällissota, Etelä-Afrikan hajoaminen, väkivaltaisia etnisiä puhdistuksia tai valkoisten joukkopako kotimaastaan. Tätä odotellessa jäämme odottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan; ja jännittämään pystyykö musta hallinto ylläpitämään järjestäytynyttä yhteiskuntaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
tiistai 6. maaliskuuta 2018
Italian vaalit osoittivat demokraattisen vallan vastuun
Italialaisia ovat ärsyttäneet etenkin talouden tila, työttömyys, hallitsematon maahanmuutto ja korruptio. Niinpä maassa pidettyjen vaalien voittajiksi nousivat puolueet, jotka vastustivat maassa aiemmin harjoitettua politiikkaa.
Tulos oli Italian hallitsemisen kannalta hankala, sillä voitto jakaantui sekä oikeistolaisen vaaliliiton että vasemmistoon monissa asioissa kallellaan olevan viiden tähden liikkeen kesken ilman, että kumpikaan olisi saanut selvää valtakirjaa politiikan johtamiseen alkaneella vaalikaudella.
Molempia kuitenkin yhdistivät tavoite saada Afrikasta ja Lähi-idästä saapasmaahan suuntautuva maahanmuutto hallintaan sekä jonkinasteinen EU:n keskusvaltaa kansallisvaltioiden kustannuksella rajoittamaan pyrkivä näkemys.
Italian tapahtumat näyttävät herättäneen voimakkaita tunteita etenkin vanhoja valtarakenteita tukevassa Erkkomediassa. Helsingin Sanomat nimittäin kirjoitti, että " Italian vaalitulos on varoitus edessä olevista vaaroista".
Toinen vallan tukipilari eli verorahoitteinen Yle suhtautui Italian tilanteeseen paljon analyyttisemmin ja haastatteli Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltoilaa. Tämän mukaan tilanne kertoo demokraattisen hallinnon ongelmista kuitenkaan yksilöimättä tarkemmin noiden ongelmien laatua, vaikka hän mainitsikin "maahanmuuttokielteisyyden" ja Euroopan unionin vastaisuuden.
Itse näen italialaisten toimineen demokratian eli kansanvallan syvimpien periaatteiden mukaisesti. Italiaa hallinnut valtaeliitti ei ole kyennyt hoitamaan asioita kansan tahdon mukaisesti eikä edes kuntoon, joten sen luottamus on kadonnut. Siksi maassa ollaan tultu tilanteeseen, jossa valta annetaan uusille yrittäjille.
Lienee kuitenkin totta, ettei vaalien voittajien ole helppo löytää yksimielisyyttä politiikan kaikilla lohkoilla, joten hallituksen kokoaminen lienee hankalaa. Tiedämme kuitenkin, että Suomessa sellainen tiedetään osattavan koota mille tahansa pohjalle (kuten viimeistään Kataisen kuuden puolueen hallitus osoitti), joten ei sen pitäisi olla mahdotonta Italiassakaan.
Lienee myös selvää, ettei Italian kansa katso hyvällä, mikäli maan hallinto jää hoitamatta ja vaalilupaukset kokonaan toteuttamatta. Se luo paineita vaalivoittajille - oikeiston vaaliliitolle ja Viiden tähden liikkeelle; eikä niiden tulevaisuutta ainakaan parantaisi liittoutuminen tehtävissään epäonnistunutta vanhaa valtaa edustavien - ja vaalivoittajia ekstremisteiksi haukkuvien - sosiaalidemokraattien kanssa.
Nähtäväksi siis jää syntyykö Italiaan kahden vaalivoittajan hallitus, vanhan vallan osittainen säilyminen maan johdossa vai jotain muuta. Kuten esimerkiksi uudet vaalit.
Kävi niin tai näin, on joka tapauksessa selvää, ettei Italian vaalitulos ole varoitus "edessä olevista vaaroista", vaan muistutus demokraattisen vallankäyttäjän vastuusta. Kansanvaltaisessa järjestelmässä valta ei ole rajatonta, vaan edellyttää äänestäjien tahdon toteuttamista vaalivoiton jälkeen.
Tämä on hyvä muistaa myös niissä maissa - kuten Suomi - jossa hallitukset ovat vielä toistaiseksi pysyneet vanhan vallan hallussa. Italian kaltainen vallanpitäjien syrjään työntäminen on helppo välttää, sillä kuten olen aiemminkin todennut: siihen ei tarvita muuta kuin yhteisten asioiden hoitamista kansaa tyydyttävällä tavalla.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu
Heikki Aittokoski, Itävalta osoittaa demokratian voiman
Ruotsin Kokoomus Itävallan Kansanpuolueen jalanjäljillä
Tulos oli Italian hallitsemisen kannalta hankala, sillä voitto jakaantui sekä oikeistolaisen vaaliliiton että vasemmistoon monissa asioissa kallellaan olevan viiden tähden liikkeen kesken ilman, että kumpikaan olisi saanut selvää valtakirjaa politiikan johtamiseen alkaneella vaalikaudella.
Molempia kuitenkin yhdistivät tavoite saada Afrikasta ja Lähi-idästä saapasmaahan suuntautuva maahanmuutto hallintaan sekä jonkinasteinen EU:n keskusvaltaa kansallisvaltioiden kustannuksella rajoittamaan pyrkivä näkemys.
* * *
Italian tapahtumat näyttävät herättäneen voimakkaita tunteita etenkin vanhoja valtarakenteita tukevassa Erkkomediassa. Helsingin Sanomat nimittäin kirjoitti, että " Italian vaalitulos on varoitus edessä olevista vaaroista".
Toinen vallan tukipilari eli verorahoitteinen Yle suhtautui Italian tilanteeseen paljon analyyttisemmin ja haastatteli Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltoilaa. Tämän mukaan tilanne kertoo demokraattisen hallinnon ongelmista kuitenkaan yksilöimättä tarkemmin noiden ongelmien laatua, vaikka hän mainitsikin "maahanmuuttokielteisyyden" ja Euroopan unionin vastaisuuden.
Itse näen italialaisten toimineen demokratian eli kansanvallan syvimpien periaatteiden mukaisesti. Italiaa hallinnut valtaeliitti ei ole kyennyt hoitamaan asioita kansan tahdon mukaisesti eikä edes kuntoon, joten sen luottamus on kadonnut. Siksi maassa ollaan tultu tilanteeseen, jossa valta annetaan uusille yrittäjille.
Lienee kuitenkin totta, ettei vaalien voittajien ole helppo löytää yksimielisyyttä politiikan kaikilla lohkoilla, joten hallituksen kokoaminen lienee hankalaa. Tiedämme kuitenkin, että Suomessa sellainen tiedetään osattavan koota mille tahansa pohjalle (kuten viimeistään Kataisen kuuden puolueen hallitus osoitti), joten ei sen pitäisi olla mahdotonta Italiassakaan.
Lienee myös selvää, ettei Italian kansa katso hyvällä, mikäli maan hallinto jää hoitamatta ja vaalilupaukset kokonaan toteuttamatta. Se luo paineita vaalivoittajille - oikeiston vaaliliitolle ja Viiden tähden liikkeelle; eikä niiden tulevaisuutta ainakaan parantaisi liittoutuminen tehtävissään epäonnistunutta vanhaa valtaa edustavien - ja vaalivoittajia ekstremisteiksi haukkuvien - sosiaalidemokraattien kanssa.
Nähtäväksi siis jää syntyykö Italiaan kahden vaalivoittajan hallitus, vanhan vallan osittainen säilyminen maan johdossa vai jotain muuta. Kuten esimerkiksi uudet vaalit.
Kävi niin tai näin, on joka tapauksessa selvää, ettei Italian vaalitulos ole varoitus "edessä olevista vaaroista", vaan muistutus demokraattisen vallankäyttäjän vastuusta. Kansanvaltaisessa järjestelmässä valta ei ole rajatonta, vaan edellyttää äänestäjien tahdon toteuttamista vaalivoiton jälkeen.
Tämä on hyvä muistaa myös niissä maissa - kuten Suomi - jossa hallitukset ovat vielä toistaiseksi pysyneet vanhan vallan hallussa. Italian kaltainen vallanpitäjien syrjään työntäminen on helppo välttää, sillä kuten olen aiemminkin todennut: siihen ei tarvita muuta kuin yhteisten asioiden hoitamista kansaa tyydyttävällä tavalla.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu
Heikki Aittokoski, Itävalta osoittaa demokratian voiman
Ruotsin Kokoomus Itävallan Kansanpuolueen jalanjäljillä
maanantai 5. maaliskuuta 2018
Irakilaisten asenne tuottaa kurjan tulevaisuuden
Yleisradio teki jutun, joka valaisi hyvin vetovoimatekijöiden merkitystä irakista lähteneiden turvapaikanhakijavirtojen ohjautumisessa Suomeen vuonna 2015. Siinä mainittiin puskaradio, suomalaisen yhteiskunnan vapaus, kaikenpuolinen toimivuus, hyvä ihmisoikeusmaine, turvapaikan saamisen muihin maihin verrattuna korkea todennäköisyys ja päätöksen nopeus sekä pääministeri Juha Sipilän (kepu) vastuuttomat kommentit juuri pakolaisvyöryn alla.
Vetovoimatekijöiden lisäksi jutussa kerrottiin muutaman Suomeen pyrkineen motiiveista ja turvapaikkaan liittyvistä ajatuksista. Oli vastasyntyneen isää, haluttomuutta turvapaikan hakemiseen Suomen sijasta Irakin turvallisilta alueilta ja kieltäytymistä taistelemasta ISISin edustamaa ääri-islamia vastaan.
Palautuksensa jälkeen kaikki kolme aikoivat Ylelle kertomansa mukaan yrittää uudelleen vihreän oksan löytymistä Euroopasta. He olivat nähneet, että meillä asiat ovat paljon paremmin kuin heidän kotimaissaan, mutta kenellekään ei ilmeisesti ole tullut mieleen edes yrittää parantaa sen tilannetta. Jos ja kun asenne on tämä, ei irakilaisille kansana liene kurjan nykypäivän lisäksi luvassa edes parempaa tulevaisuutta.
Vaikka se on sääli, ei kurja yhteiskunta kuitenkaan ole validi peruste tunkeutua kutsumatta muiden elätettäväksi. Ei varsinkaan, kun aiempien tulijoiden kyky rakentaa uutta kotimaataan näyttäisi olevan varsin heikko, kuten työllistymisen vaikeudesta ja synkistä rikostilastoista voidaan päätellä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn
Kehitysmaasta tulleen lapsen etu
Kunniaväkivallan uhri sen kertoi
Vetovoimatekijöiden lisäksi jutussa kerrottiin muutaman Suomeen pyrkineen motiiveista ja turvapaikkaan liittyvistä ajatuksista. Oli vastasyntyneen isää, haluttomuutta turvapaikan hakemiseen Suomen sijasta Irakin turvallisilta alueilta ja kieltäytymistä taistelemasta ISISin edustamaa ääri-islamia vastaan.
Palautuksensa jälkeen kaikki kolme aikoivat Ylelle kertomansa mukaan yrittää uudelleen vihreän oksan löytymistä Euroopasta. He olivat nähneet, että meillä asiat ovat paljon paremmin kuin heidän kotimaissaan, mutta kenellekään ei ilmeisesti ole tullut mieleen edes yrittää parantaa sen tilannetta. Jos ja kun asenne on tämä, ei irakilaisille kansana liene kurjan nykypäivän lisäksi luvassa edes parempaa tulevaisuutta.
Vaikka se on sääli, ei kurja yhteiskunta kuitenkaan ole validi peruste tunkeutua kutsumatta muiden elätettäväksi. Ei varsinkaan, kun aiempien tulijoiden kyky rakentaa uutta kotimaataan näyttäisi olevan varsin heikko, kuten työllistymisen vaikeudesta ja synkistä rikostilastoista voidaan päätellä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn
Kehitysmaasta tulleen lapsen etu
Kunniaväkivallan uhri sen kertoi
sunnuntai 4. maaliskuuta 2018
Jos meilläkin järjestettäisiin kansanäänestys Yle-verosta...
Ajattelin ensin kirjoittaa tänä aamuna siitä, kuinka Paavo Väyrynen on tullut erotetuksi perustamastaan Kansalaispuolueesta taloudellisiin väärinkäytöksiin viittaavien epäilyjen kera. Päätin kuitenkin tosin, sillä eihän tuo voinut olla yllätys kenelläkään Väyrystä vähänkään seuranneelle.
Sen verran kuitenkin sanon, että soisin Väyrysen äänestäjienkin liittyvän hänen todellista toimintaansa edes etäältä seuraavien ihmisten joukkoon. Silloin heidänkin äänensä saattaisivat suuntautua jonkun vakavasti otettavan poliitikon tukemiseen.
Varsinainen päivän aihe syntyi kuitenkin Helsingin Sanomien kerrottua, että Sveitsissä järjestetään tänään kansanäänestys tv-lupiin liittyvästä 392 euron pakkoverosta. Jäin miettimään, miten itse äänestäisin, jos kansalta kysyttäisiin Suomessa näkemystä Yle-verosta.
Aloitan siitä, että mikäli Yleisradio tekisi monipuolista ohjelmaa, jossa kulttuuritarjonnassa huomioitaisiin koko kansa penkkiurheilusta nykytaiteeseen ja heavy-rockiin tarjoten myös sellaista ohjelmistoa, joka ei kiinnosta kaupallisia kanavia, panostaisi viihteen osalta kotimaiseen tuotantoon ja ajankohtaisohjelmat tehtäisiin ilman yhtiön omaa poliittista agendaa pitäen tosiasioiden välittämistä yleisölle koko toiminnan johtolankana, äänestäisin ilman muuta veron puolesta.
Sen sijaan kyllä-ääneni todennäköisyyttä laskisi, mikäli havaitsisin Ylen kilpailevan kaupallisesti merkittävistä TV-sarjoista yksityisten yritysten kanssa, yhtiö syrjisi systemaattisesti kulttuurin joitain osa-alueita ja etenkin jos se toimisi uutis- ja ajankohtaisohjelmissaan jonkin poliittisen suuntauksen tukemiseksi.
Toisaalta veronmaksuhalukkuuteni kasvaisi, mikäli kaupalliset maksukanavat paketoisivat ohjelmistonsa siten, että katsoakseen yhtä tai muutamaa kiinnostavaa ohjelmaa täytyisi maksaa kallis kokonaispaketti, josta suurin osa on pelkkää täyteohjelmaa. Ja jos esimerkiksi moottoriurheilusta kiinnostuneen pitäisi ostaa useita tuollaisia paketteja, koska ralli olisi yhdellä kanavalla, formulat toisella, motocross kolmannella ja moto-GP neljännellä.
Lisäksi minua ärsyttäisi suunnattomasti, mikäli kaupallisten yhtiöiden ilmaista ohjelmaa tarjoavat kanavat olisi täytetty pelkällä roskalla, joka ei kiinnosta ketään. Toisaalta näillä kanavilla esitettävä laadukas uutis- ja ajankohtaisohjelmisto toisi mielihyvää erityisesti jos se erottuisi Ylen tarjonnasta poliittisen agendan poissaololla.
Lopuksi on kuitenkin todettava, että tänään tuli kirjatuksi ylös aivan turhia ajatuksia. Väyrynen jatkaa väyrystelyään vielä vuosikausia, eikä Suomeen tulla koskaan saamaan suoraa demokratiaa. Sellainen olisi liian pelottava ajatus niin poliittiselle eliitillemme kuin vihervasemmistolaiselle toimittajakunnallemmekin.
Onneksi Yle tarjoaa tänään kuitenkin suorana maailmancupin hiihtokilpailun Lahden Salpausselältä. Jos ja kun Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski menestyvät, tunnen saavani verorahoille vastinetta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?
Kaikkien kotimaisten valemedioiden äiti
Media kehitysuskoisille lukijoille
Sen verran kuitenkin sanon, että soisin Väyrysen äänestäjienkin liittyvän hänen todellista toimintaansa edes etäältä seuraavien ihmisten joukkoon. Silloin heidänkin äänensä saattaisivat suuntautua jonkun vakavasti otettavan poliitikon tukemiseen.
* * *
Varsinainen päivän aihe syntyi kuitenkin Helsingin Sanomien kerrottua, että Sveitsissä järjestetään tänään kansanäänestys tv-lupiin liittyvästä 392 euron pakkoverosta. Jäin miettimään, miten itse äänestäisin, jos kansalta kysyttäisiin Suomessa näkemystä Yle-verosta.
Aloitan siitä, että mikäli Yleisradio tekisi monipuolista ohjelmaa, jossa kulttuuritarjonnassa huomioitaisiin koko kansa penkkiurheilusta nykytaiteeseen ja heavy-rockiin tarjoten myös sellaista ohjelmistoa, joka ei kiinnosta kaupallisia kanavia, panostaisi viihteen osalta kotimaiseen tuotantoon ja ajankohtaisohjelmat tehtäisiin ilman yhtiön omaa poliittista agendaa pitäen tosiasioiden välittämistä yleisölle koko toiminnan johtolankana, äänestäisin ilman muuta veron puolesta.
Sen sijaan kyllä-ääneni todennäköisyyttä laskisi, mikäli havaitsisin Ylen kilpailevan kaupallisesti merkittävistä TV-sarjoista yksityisten yritysten kanssa, yhtiö syrjisi systemaattisesti kulttuurin joitain osa-alueita ja etenkin jos se toimisi uutis- ja ajankohtaisohjelmissaan jonkin poliittisen suuntauksen tukemiseksi.
Toisaalta veronmaksuhalukkuuteni kasvaisi, mikäli kaupalliset maksukanavat paketoisivat ohjelmistonsa siten, että katsoakseen yhtä tai muutamaa kiinnostavaa ohjelmaa täytyisi maksaa kallis kokonaispaketti, josta suurin osa on pelkkää täyteohjelmaa. Ja jos esimerkiksi moottoriurheilusta kiinnostuneen pitäisi ostaa useita tuollaisia paketteja, koska ralli olisi yhdellä kanavalla, formulat toisella, motocross kolmannella ja moto-GP neljännellä.
Lisäksi minua ärsyttäisi suunnattomasti, mikäli kaupallisten yhtiöiden ilmaista ohjelmaa tarjoavat kanavat olisi täytetty pelkällä roskalla, joka ei kiinnosta ketään. Toisaalta näillä kanavilla esitettävä laadukas uutis- ja ajankohtaisohjelmisto toisi mielihyvää erityisesti jos se erottuisi Ylen tarjonnasta poliittisen agendan poissaololla.
Lopuksi on kuitenkin todettava, että tänään tuli kirjatuksi ylös aivan turhia ajatuksia. Väyrynen jatkaa väyrystelyään vielä vuosikausia, eikä Suomeen tulla koskaan saamaan suoraa demokratiaa. Sellainen olisi liian pelottava ajatus niin poliittiselle eliitillemme kuin vihervasemmistolaiselle toimittajakunnallemmekin.
Onneksi Yle tarjoaa tänään kuitenkin suorana maailmancupin hiihtokilpailun Lahden Salpausselältä. Jos ja kun Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski menestyvät, tunnen saavani verorahoille vastinetta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?
Kaikkien kotimaisten valemedioiden äiti
Media kehitysuskoisille lukijoille