Idän uusi itsevaltias

Kiinan presidentti Xi Jinping pitää vallasta ja aivan erityisesti itsevallasta. Se tuli selväksi viimeistään eilen, kun hän odotusten mukaisesti kumoutti maan parlamentissa lain, jonka mukaan presidentti saattoi hallita vain kaksi kautta.

Näin Xi osoitti istuvansa vallassa vielä pohjoisen naapurinsa Venäjän presidenttiä Vladimir Putiniakin vahvemmin. Tämähän tämä joutui olemaan yhden vaalikauden pääministerinä palatakseen myöhemmin presidentiksi.

Aika näyttää mitä Xi tekee vallallaan. Kun katsotaan viime vuosien kehitystä Kiinassa, nähdään kaksi kehitystrendiä. Ensinnäkin maan talouden aiempi lähes 10 prosentin talouskasvu on hidastunut muutamalla prosenttiyksiköllä, mutta samaan aikaan se on sijoittanut yhä enemmän sotilasmahtinsa kehittämiseen.

Kolmas merkittävä kiinalainen trendi on vaikutusvallan kasvattaminen kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Xin kaudella on kiinalaisilta kovasti huomiota saaneessa Afrikassa edetty taloudellisesta yhteistyöstä sotilaalliseen läsnäoloon.

Kun edellä esitettyjä kehityskulkuja tarkastelee loogisesti, näyttää siltä, että Xi näkee historialliseksi tehtäväkseen Kiinan nostamisen Yhdysvaltain todelliseksi haastajaksi kaikilla ulkopolitiikan aloilla. Nähtäväksi jää, onko tämä veikkaus oikea, ja tapahtuuko se todellisuudessa.

Varmaa on kuitenkin se, ettei Xi aio luopua vallasta, vaan kokee itsensä korvaamattomaksi. Samoin ovat tehneet lukuisat muutkin poliitikot eri puolella maailmaa.

Näin oli minun nuoruudessani myös Suomessa. Sen ajanjakson päätteeksi "korvaamattoman" presidenttimme terveyden heikentyessä valta lipui harmaille taustavaikuttajille siihen asti, kunnes tilanne eteni täysin kestämättömäksi.

Xi on nyt 64-vuotias, joten nähtäväksi jää kuinka pitkälle hänen terveytensä ja valtansa kestää. Ja mitä siitä seuraa.

Mutta ei mennä asioiden edelle. Juuri nyt Xillä on käytännössä rajaton valta ja halu käyttää sitä. Nähtäväksi jää, seuraako siitä Kiinan merkityksen kasvu entisestään, vai ajautuuko itsevaltias umpikujaan joko kotimaassaan tai idän jättiläisen globaalin vaikutusvallan kasvua pelkäävän lännen kanssa.

Kiinan kotimaisen umpikujan välttämisen edellytyksenä on maan varsin vapaan markkinatalouden jatkuva kasvu ja sitä kautta materiaalisen hyvinvoinnin ulottuminen yhä laajempiin kansankerroksiin. Poliittisia vapauksiahan Kiinassa ei ole totuttu luovuttamaan tavallisille ihmisille, eikä sellaisia ole tarjolla nyt alkaneella itsevaltiuden kaudellakaan

Avainasia on siten Kiinan talouskasvu. Hidastuneenakin se on edelleen merkittävää ja luo vahvan taloudellisen pohjan Xin valtapoliittisille pyrkimyksille. Niissä onnistuminen nostaisi miehen kiinalaisen historian suurmieheksi, mutta tappio riskipelissä ja varsinkin Kiinan sisäisessä kehittämisessä epäonnistuminen tekisivät hänestä vain Maon seuraajan sosialismiin vannovana kansakuntansa orjuuttajana.

Erityinen katastrofi Xille olisi maan talouden ajautuminen lamaan. Se veisi pohjan hänen kansainvälisiltä pyrkimyksiltään ja ajaisi kansan kapinaan. Silloin olisi edessä joko Pohjois-Korean tie tai presidentin syrjäyttäminen - eikä minulla ole epäilyksiä, etteikö maan kommunistisesta puolueesta löytyisi tahtoa toteuttaa jälkimmäinen. Mutta nähtäväksi jää löytyykö siihen myös kykyä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiinassa demokratiaa ollaan supistamassa, mutta Suomessa laajentamassa - vai ollaanko?
Kiina nousee tutkimuksen ja talouden välisen positiivisen kierteen varassa
Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle