Suuret uudistukset eivät saa johtaa alueiden väliseen polarisoitumiseen

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään siitä, kuinka alueiden erot poliittisissa arvoissa ja asenteissa eivät ole polarisoituneet samalla tavalla kuin monissa muissa maissa. Jutun mukaan niissä on tapahtunut pikemminkin lähentymistä.

Etenkin suhtautuminen Euroopan Unioniin ja ja poliittisiin puolueisiin on muuttunut kautta maan samankaltaisemmaksi kuluvan vuosisadan aikana. Sen sijaan maahanmuuttoon liittyvät alueelliset asenne-erot ovat säilyneet ennallaan.

Maamme kehitys on ollut poikkeuksellista Euroopassa, sillä muissa maissa alueiden väliset kehityserot ovat näkyneet poliittisten arvojen ja asenteiden alueellisina kärjistymisinä. Jutussa arveltiinkin, että Suomessa alueiden samankaltaistumisen taustalla olisi toisaalta työvoiman monia muita EU-maita suurempi liikkuvuus ja toisaalta kohtuullisen hyvin toimiva tuloeroja tasaava tulonsiirtopolitiikka.

Jälkimmäisen selityksen osalta on mielenkiintoista, että samassa jutussa käytettiin esimerkkinä Britanniaa, jossa EU:n vastustus keskittyi erityisesti taantuville alueille, vaikka niille oli jaettu runsaasti EU:n tukirahoja. Sitä ei kuitenkaan kerrottu, oliko nuo tukirahat käytetty onnistuneesti vai menivätkö ne kuin kankkulan kaivoon. Selvää kuitenkin on, ettei pelkkä rahan kylväminen riitä yhteiskunnallisen polarisaatiokehityksen estämiseen.

Edellä kuvaamani tilanne on mielenkiintoinen nyt käsillä olevien suurten uudistusten suhteen. Suomeen ollaan luomassa maakuntahallintoa, jonka vastuulla ovat syvällisen muutoksen edessä olevat sosiaali- ja terveyspalvelut. Lisäksi hallintomme on tehnyt päätöksen aktiivimallista, jonka yhtenä tarkoituksena on työvoiman liikkuvuuden parantaminen.

Jälkimmäisen osalta Suomessa on pitkä historia. Jo 1800-luvulla Suomesta lähdettiin paremman elintason perään valtameren toiselle puolelle ja 1950-luvulta alkaen syntyi uusi muuttoaalto maaseudun ihmisten siirtyessä työpaikkojen perässä Etelä-Suomen kasvukeskuksiin ja 1960-luvulta alkaen yhä useammin Ruotsiin.

Olisiko tämä suomalaisten syrjäseutujen historiallinen kehitys yksi syy sille, ettei Suomi ole altis polarisaatiolle? Maaseudullamme ei ole totuttu odottelemaan jonkun tuovan leivän suuhun, vaan on itse siirrytty sen perään. Kehitys ei ole pysähtynyt hyvinvointivaltion myötä, vaan maamme jakaantuu edelleen vahvasti muuttovoitto- ja muuttotappioalueisiin.

Niin tai näin. Yhteiskuntarauhan kannalta on hyvä, ettei väestö ole alueellisesti polarisoitunut kovin vahvasti. Tästä asiantilasta on syytä pitää kiinni myös nyt, kun sote-, maakunta- ja aktiivimalliuudistukset ovat pöydällä. Jos (ja kun) maakunnat ja sote-palveluiden valinnanvapaudet saavat lain voiman, on niiden ja aktiivimallin vaikutusten seurannassa syytä huomioida myös alueiden välisten erojen kehittyminen.

Ei siksi, että sillä torjuttaisiin poliittista populismia - joka syntyy aina yhteiskunnallisten epäkohtien seurauksena eikä syynä - vaan siksi että jo yli sadan vuoden ajan ja myös nykyisessä tilanteessa suomalaiset ovat kohtuullisen aktiivisesti vastanneet alueellisen kehityksen aiheuttamisiin paineisiin. Mikäli asenne ja toimintatavat kääntyvät passiiviseksi, ei siitä hyödy kukaan.

Lopuksi vielä sananen taantuville alueille. Sieltä pois lähtemiselle on aina olemassa vaihtoehto. Se on kehityksen ottaminen omiin käsiin, eli yrittäjyyden edistäminen alueilla. Työpaikat eivät synny itsestään, eivätkä ole kestäviä tukirahojen varaan rakennettuna. Sen sijaan hyvät bisnesideat kantavat pitkälle, kuten vaikkapa Ponssen toiminta Vieremällä, puusepänteollisuus Etelä-Pohjanmaalla  tai Lapin matkailun esimerkit osoittavat.

Vastaavasti kasvavat suomalaiset kaupungit eivät säily miellyttävinä asuinympäristöinä itsestään, vaan sielläkin on huolehdittava yhteiskunnallisen kehityksen laadusta. Vaikka talous olisi vahva, uhkaa juuri nyt ihmisten turvallisuudentunteen heikkeneminen myös kaupunkilaisten elämänlaatua.

Sen romahtamisella saattaisi olla suuremmat yhteiskunnalliset seuraukset kuin etukäteen saattaisi kuvitella, sillä luottamukseen perustuva yhteiskunta on tehokas ja toimiva kun taas vahvasti säännelty epäluottamuksen yhteiskunta johtaa taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen stagnaatioon kuten lukemattomat esimerkit historiassa ja nykyaikana osoittavat. Siksi myös kasvavien kaupunkien on kiinnitettävä huomiota väestönsä asenteiden ja kulttuurin kehittymiseen kaikille ihmisille suotuisaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari
Menestyksen avaimia kaikille Ylä-Savosta
Helsingin asuntopula ja maaseutu