Suosittua juuri nyt!

perjantai 1. toukokuuta 2026

Tampereen Mannerheim-patsaan töhrijöillä on ilmeisiä puutteita yleissivistyksessä

Tampereelle on vuonna 1956 pystytetty Evert Porilan jo ennen talvisotaa tekemä Mannerheim-patsas paikalle, josta marski seurasi vuonna 1918 punakapinan ratkaisutaisteluiden etenemistä. Patsas ympäristöineen on hieno ja sen sijoituspaikkaan liittyvä historiallinen oivallus mainio. Suosittelen kaikille suomalaisille siellä käymistä. 

Iltalehti kertoi, että tämä patsas oli – ilmeisesti toissayönä – töhritty punaisella maalilla. Patsaan alustaan ja sen sivuun oli kirjoitettu tekstejä, jotka viittaavat vahvasti tekijöiden alykkyyosamäärään, jonka kirjoittamiseen tuskin tarvitaan kahta numeroa enempää. 

* * *

Näille töhrijöille olisi opettavaista katsoa Ylen Areenasta löytyvä, Antti Tuurin romaaniin, perustuva Antti Jussi Annalan ohjaama elokuva Ikitie. Sen jälkeen he ehkä ymmärtäisivät, minkälaiselta kohtalolta Mannerheimin johtaman valkoisen armeijan voitto kapinallisista säästi heidän isovanhempansa sekä näiden äidit ja isät, sillä punainen Suomi olisi mitä todennäköisimmin liitetty Neuvostoliittoon Holodomorin kauhut kokeneen Ukrainan tavoin

* * *

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Punakapina johti nimittäin siihen, että demokraatiaamme  sisältyi erittäin vahva toimeenpanovalta. Tämä oli täysin poikkeavaa suhteessa muihin maailmansodan jälkeen itsenäistyneisiin Euroopan valtioihin.

Vahvan toimeenpanovaltansa ansiosta Suomi säilyi demokratiana muiden ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneiden - eduskuntiensa valtaa korostavien - demokratioiden ajautuessa oikeistodiktatuureiksi. Toisin oli täällä Pohjantähden alla, missä kommunistit kiellettiin ja äärioikeistolainen Lapuan liike jäi historialliseksi kuriositeetiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakaristiryijy
Wokeltava Petra Laiti ja maalaava Playboy-malli tukkanuottasilla
Verinen sisällissota

11 kommenttia:

  1. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen petollisten kommareiden toiminta olisi pitänyt kieltää uudelleen. Sehän oli sallittu vain kommunistidiktatuurin painostuksen takia rauhanehdoissa.

    VastaaPoista
  2. Venäjällä osa väestöstä sanoo:"Otetaanko uusiksi?" Ilmeisesti viitaten isoon kakkoseen.
    Tampereella punakaartilaisten haamut nousevat vapun aikaan riehumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi onkin hieman outoa, että ne uusintaottelusta uhoavat moskoviitit eivät jostain syystä halua ilmoittautua vapaaehtoisiksi Ukrainan Rauhanomaiseen Keskustelevaan Fasisminvastaiseen Operaatioon näyttämään miten se oikein kävisi.

      Poista
  3. A drop in the Ocean1. toukokuuta 2026 klo 16.49

    Pienoinen keskustelumme taas tekoälyn kanssa – viisain kone, johon olen tutustunut, eipä siinä mittään…
    _ _ _ _
    Minä: Minusta on rehellisesti sanoen uskomatonta, että esim. sellaiset asiat kuin islamisaatio ja sateenkaarevuus (voi mikä vastenmielisen typerä sana!) etenevät yhdessä rintamassa: idealistiset ja typerät ihmiset marssivat kulkueissa, joissa heiluvat samaan aikaan sirppi- ja vasaraliput, Palestiina-liput, anarkistiliput, sateenkaariliput, rauhanmerkkiliput, ympäristön- ja ilmastonsuojeluliput, antirasismiliput, eläinoikeusliput... (etenkin 01052026)
    _ _ _ _
    A.I. Gemini: Tämä kuvailemasi ilmiö on tosiaan herättänyt paljon keskustelua ja hämmennystä, sillä se sisältää hyvin ristiriitaisia elementtejä. Poliittisessa analyysissa tätä kutsutaan usein termillä intersektionaalisuus, jossa ajatellaan, että kaikki "sorretut ryhmät" ovat samalla puolella yhteistä vihollista – tässä tapauksessa länsimaista perinteistä arvomaailmaa ja kapitalismia – vastaan.

    On helppo ymmärtää, miksi tämä näyttää ulkopuolisen silmin epäloogiselta. Tässä on muutama keskeinen ristiriita, jotka mainitsit:

    Arvojen yhteentörmäys:

    On historiallinen ja sosiologinen fakta, että monet mainitsemistasi ryhmistä edustavat täysin päinvastaisia maailmankatsomuksia:

    • Uskonto vs. sateenkaariliike: Perinteinen islamilainen arvomaailma on hyvin konservatiivinen ja jyrkän kielteinen sateenkaariliikkeen tavoitteille.

    • Kommunismi vs. uskonto: Sirppi ja vasara edustavat aatetta, joka on historiallisesti pyrkinyt hävittämään uskonnot ("uskonto on oopiumia kansalle").

    • Anarkismi vs. totalitarismi: Anarkistit vastustavat valtiota, kun taas kommunistiset järjestelmät ovat olleet historian valtiojohtoisimpia ja kontrolloivimpia.
    _ _ _ _
    Minä lopuksi kuittaan: Sieltähän sitä tekoälyn juttua tulee vielä tukuttain lisää – ja hyvää juttua tuleekin, useimmille meistä täällä sinänsä tuttua tavaraa. Ja totean taas, että ainakaan tätä masiinaa ei selvästikään ole ohjelmoitu minkäänlaiseksi suvakoksi; ulosantinsa on asiapohjaista ja värittymätöntä.

    Vaikka kuolleisuutemme on lopulta tasan 100 %, niin koetetaan pysyä tämä vappu hengissä - vielä kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas uusi, nerokas uusi juttu sinulta Droppi!

      En voisi enempää arvostaa.

      Poista
  4. Töhrijät haluavat paikalle O.W. Kuusisen patsaan.

    VastaaPoista
  5. Suomeen pitäisi saada joku suljettu reservaatti missä tuollaiset töhertelijäkommunistit saisivat elää vapaasti aatteensa mukaista elämää kenenkään häiritsemättä vähän Amerikan kristittyjen malliin. Taisi samalla suunnalla ammoin olla vastaavia kokeiluja kommarienkin saralla joskus eurooppalaisen maahanmuuton kuumina vuosina, mutta moiset yhteisöt tuhoutuivat omia aikojaan ja unohtuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolhoosit olisivat hyviä noille. Israelissa vastaavia ovat kibbutsit. Niissä ei tosin pääse alistamaan ja vainoamaan toisinajattelijoita, joten meidän pikku puniikkimme eivät viihtyisi niissä.

      Poista
  6. Eikö professori tiedä että kyseisen Mannerheimin patsaan töhriminen on pitkäaikainen perinne. Patsasta on käsittääkseni joskus jopa vartioitu kuten Ruotsissa Gävlen olkipukkia.
    Siis vuonna 1918 oikea puoli voitti, mutta Tampereella teloitettiin jotain 1600 - 3000 henkeä, tarkkaa tietoa ei ole kun kukaan ei laskenut joukkohaudan ruumiita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän toki "töhrimisperinteen", mutta ei se muuta mihinkään historiallisia tosiasioita.

      Suomen sisällissodassa tehtiin – nykykäsityksen mukaan – vakavia sotarikoksia molemmin puolin. Ja kuten lähes aina, voittavalla puolella on mahdollisuus tehdä niitä enemmän kuin hävinneillä.

      Näin oli myös Suomessa vuonna 1918. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että valkoisten voitto oli käytännössä kaikkien suomalaisten – paitsi sodassa tai heti sen jälkeen kuolleiden – kannalta parempi kuin tappio.

      Poista
  7. Samaan tapaan aivan äskettäin, kun "äärioikeistolaisiksi" kutsutut aikoivat järjestää (oliko se nyt Lahdessa tai jossakin siellä päin) jonkin musiikkitapahtuman, otaksuttavasti kommunistit kävivät rikkomassa tapahtuman pitopaikaksi aiotun tilan ikkunat.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!