maanantai 4. marraskuuta 2019

Miksi Yle ryhtyi uutisoimaan Ruotsin maahanmuutto-ongelmista?

Kuten arvoisa lukijani tietää, on Ruotsin maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä ollut jo pitkään sen tyyppistä väkivaltaa, johon pohjoismaissa ei ole totuttu. Media on kuitenkin ollut asiasta suhteellisen hiljaa.

Nyt marraskuun alussa on verorahoitteinen Yle ryhtynyt kuitenkin varovaisesti uutisoimaan asiasta. Ensin oli juttu Malmön kahdesta räjäytyksestä. Sitä seurasi vielä samana päivänä tieto, jossa kerrottiin miestä ammutun. Ja lopulta eilen myös artikkeli, jossa valotettiin maan yleistilannetta mainiten myös maahanmuuttajien osuus.

Scanian entisen toimitusjohtajan synkkää tilanneanalyysiä Yle ei sentään ole tuonut esiin, mutta siitä huolimatta yhtiön marraskuun alun Ruotsi-uutisoinnissa on selvä muutos aiempaan. On siis kysyttävä, että mistä se johtuu?

Onko näissä kohtuullisen varovaisissa tilanteen valottamisjutuissa kysymys valtamediaan kohdistuvan kritiikin sammuttamisesta vai uudenlaisesta tilanneanalyysistä. Eli ovatko Ylen toimittajat oivaltaneet, että naapurimaan tilanne on oikeasti hirveä - ja Suomessa ollaan menossa samaa tietä yhteiskunnalliseen kaaokseen etenkin kun vallassa on tämän muutoksen varsinainen kätilö eli vihervasemmisto?

Jos kyse on jälkimmäisestä, onko tuo oivallus johtanut myös pelkoon toimittajien itsensä ja heidän lastensa tulevaisuudesta? Ja onko marraskuun mediamuutos siis viime kädessä reaktio oman turvallisuuden puolesta?

Minulla ei ole vastausta näihin kysymyksiin. Mutta Yle tulee sen antamaan seuraavien viikkojen uutisvalikoimallaan. Jos naapurimaan tilanteen valottaminen loppuu lyhyeen, on kyse vain yhtiöön kohdistuvan kritiikin sammuttamisesta sillä Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden väkivaltakierteelle ei ole näkyvissä pikaista loppua.

Mutta mikäli Ruotsin tilannetta ryhdytään seuraamaan yhtä suurella intensiteetillä kuin vaikkapa Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä, on syytä olettaa jopa yleläisen toimittajakunnan oivaltaneen, että heillä on suuri vaikutus omaan ja lastensa tulevaisuuteen. Ja kirjoitusten siis olevan keino poliitikkojen silmien avaamiseksi - tai oikeammin viimeisten 30 vuoden aikana harjoitetun äärikritiikittömän maahanmuuttopolitiikan muuttamisen oikeuttamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen esimerkki velvoittaa
Rantautuiko ruotsalainen kulttuuri Helsinkiin?
Yle kertoi jengien taisteluista Ruotsissa, mutta ei ihan kaikkea

22 kommenttia:

  1. Tuhkaakin on alkanut hieman mietityttää minkä takia valtamedia on alkanut puhumaan enemmän Ruotsin räjähdyksistä ja ampumisista.

    Tosin jos Tuhka on kyyninen, yksi teoria on se että ihmiset menevät vaihtoehtomedian sivustoille lukemaan näistä ja valtamedia ei saa klikkeja. Joten senkin on alettava kattamaan näitä uutisia ettei muille lähteillä ole niihin yksinoikutta.

    Tuhkaa alkaa kiinnostaa missä vaiheessa aletaan tuoda asiantuntijoita puhumaan asiasta ja mitä ne sanovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylikomisario Taponen olisi hyvä: hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää, kaikki on hyvin.

      Poista
    2. Tässä Tuhkalle vähän asiantuntija-arviota.
      Kannattaa lukea!
      Professorin tekstistä myös löytyy linkki:

      "Kriminologi Ruotsin räjähdyksistä: Täysin poikkeuksellista, ei tällaista tapahdu kuin sota-alueilla"
      Ruotsissa on tehty tänä vuonna jo 102 vakavaa räjähdeiskua. Kolmannes niistä Etelä-Ruotsin Malmössa.

      https://yle.fi/uutiset/3-11049393

      Poista
  2. Varmaan jonkinlainen paniikkireaktio toimittajilta. Kyllähän me suomalaiset edelleen luotamme ex-pääministeri Stubbin analyysiin Ruotsin turvallisuustilanteesta.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005094800.html

    "Ja nyt mä vähän syytän mediaa. Asun paljon Ranskassa ja Englannissa, ja on melkein jännä lukea lehdistä, miten paljon mellakoita siellä on. Ihme ja kumma, me jotka siellä asutaan ei koskaan nähdä niitä. Eli tähän liittyy vähän se juttu, että marssitetaan porukkaa kameran eteen ja saadaan sitten kova mediahuomio sille asialle." Näin lausui Björn Wahlroos Yle:lle
    https://yle.fi/uutiset/3-11031580

    Eli kait me kansallissäikkyjät vain hourailemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nalle" nyt tietysti asustelee sen verran eliittialueilla ettei siellä matuja ole.

      Poista
    2. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa Tuula Haatainen, joka kertoi että hänkin asuu alueella, jossa on maahanmuuttajia. Ja asuu yhdellä Suomen kalleimmista alueista, jossa ei taatusti näihin ongelmamatuihin törmää.

      Poista
  3. Hyvä syy kinuta vielä lisää rahaa kotoutuksen kankkulan kaivoon...

    VastaaPoista
  4. Ruotsi uutisten lisäksi vähän Kreikka-uutisia:
    Yle tänään

    "Kreikassa on viikonlopun aikana kuljetettu siirtolaisia pois saariston leireiltä – Thessalonikissa siirrot hotelleihin synnyttivät vastarintaa"
    Siirtolaiset majoitetaan hotelleihin, koska turistikauden huippu Kreikassa on ohi tältä vuodelta.

    https://yle.fi/uutiset/3-11049783

    Nimettömänä pysyttelevä hallinnon virkamies on kertonut uutistoimisto AP:lle,
    että hallituksen suunnitelmissa on siirtää noin 5 000 siirtolaista pois saaristosta seuraavien kahden viikon aikana.
    ...
    ...
    Siirtolaisten saapuminen mantereelle synnytti vastarintaa
    Sunnuntain aikana siirtolaisten kuljetukset pohjoiseen Kreikkaan kohtasivat paikoittain vastarintaa.

    Paikalliset asukkaat yrittivät kahdessa tapauksessa esimerkiksi estää siirtolaisia asettumasta hotelleihin.
    ...
    Kreikassa on arviolta yli 70 000 siirtolaista. Saarilla asuu heistä lähes puolet.
    ///////////////////

    Entä kun turistikausi taas alkaa, mihin siirtolaiset sitten siirretään?
    Huom! Enää ei puhutakaan turvapaikanhakijoista! Miksi Eurooppa ottaa vastaan ongelmia aiheuttavia siirtolaisia?

    VastaaPoista
  5. Ottaen huomioon journalistisen lähtötason -- eihän YLE ole toistaiseksi valmistanut ja esittänyt ainoatakaan, toistan: ainoatakaan kansainvaellukseen kriittisesti suhtautuvaa ohjelmaa -- on aika suhteetonta puhua muutaman edes hieman enemmän tositietoa sisältäneen uutisen jälkeen mistään linjanmuutoksesta.

    Se on ihan toivottoman pitkä kuilu siihen että asioista edes puhuttaisiin oikeilla nimillä. Ettei siis puhuttaisi "maahanmuutosta" vaan nimenomaan kansainvaelluksesta. Ettei puhuttaisi "monikulttuurisuudesta" aivan kuin kysymys olisi "moniarvoisuudesta" -- vaikka nämä käsitteet sulkevat toisensa pois. Ei teokratia voi elää rinnakkain ja sisäkkäin moniarvoisen demokratian kanssa.

    YLE on ollut ihan yhtä toivoton kuin Helsingin Sanomat, eikä sen toivottomampaa juuri voi olla. Ne laitokset elävät jo täydellisesti toteutuneen totalitarismin tilassa -- kukaan ei ole uskaltanut avata suutaan niin pitkään aikaan että kaikki ovat jo kadottaneet ajattelun taidon. Kaikki osaavat vain tunnustaa "poliittisesti korrekteja" totuuksia tajuamatta että oma tajunta on pelkkää valkoista tabuaukkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni ajatusta, että kaikki mediat jotka haluavat olla uskottavia, sitoutuisivat käyttämään tarkasti määriteltyjä sanoja. Tämä sama vaatimus esitettäisiin myös eduskunnan ja hallituksen jäsenille. Pikaisella google-haulla löysin, että suomessa olisi ainakin Kielitoimiston sanakirja, jossa suomen sanoille on (melko) tarkasti määritelty merkitys. Se vaikutti pikasilmäyksellä aika kevyeltä teokselta, mutta jonkinlaisella rahasummalla tämä varmasti saataisiin täsmennettyä tarkemmaksi ja yksiselitteisemmäksi. Eli käytännössä nettisivun tai lehden etusivulla olisi printti: termien ja käsitteiden osalta käytämme Kielitoimiston sanakirjaa. Tähän tulisi myös oikeasti sitoutua ja jos ei sitoudu, niin ko. mediaa voi epäillä tarkoituksellisesta käsitteiden hämärtämisestä ja siten myös epäluotettavan tiedon jakamisesta.

      Yhtäkkiä ajateltuna esittämäni ajatus on varmasti järjetön, mutta oikeasti tuo menetelmä on käytössä jo useimmilla aloilla. Esimerkiksi terveydenhuoltoalalla, insinööreillä ja rakentamisessa on käytössä termit ja sanasto, joka on yksiselitteistä. Esimerkiksi maksa ei ole haima osalle lääkäreistä ja harjateräs jonkinlainen rautajutska rakentamisessa. Molemmilla aloilla tiedetään mitä milloinkin tarkoitetaan. Toisin on mediassa. Useat termit saattavat tarkoittaa puhujalle ja kuulijalle (lukijalle) ihan eri asioita. Joskus kyse on vain väärien termien tahattomasta käyttämisestä, mutta paikoin tarkoituksellista asioiden sotkemista ja totuuden venyttämistä ja hämärtämistä.

      Poista
    2. Käsitteiden määritteleminen toisilla käsitteillä ei tuo ratkaisua ongelmiin, jotka johtuvat siitä että ihmisen ja hänen käyttäytymisensä kuvaaminen on lähtökohtaiesti eri asia kuin ihmisestä riippumattoman todellisuuden kuvaaminen.

      Ihan yksinkertainen esimerkki: oli aikoja jolloin oli ihmisiä jotka tuomittiin "noitina". Vaikka tuon ajan ajattelun mukaisesti "noita" olisi määritelty miten tarkasti tahansa -- ja taivas varjelkoon, kyllähän he noitaoikeudenkäynneissään yrittivät kehittää mitä pätevimpiä määrittelyperusteita -- se ei merkinnyt sitä että he olisivat yhtäkkiä ymmärtäneet ettei sellaista asiaa taida olla olemassakaan kuin "noituutta".

      Valitettavasti omat lakimme ovat edelleen ihan samojen ongelmien vallassa. Nyt esimerkiksi "kansanryhmää vastaan kiihottaminen" on kriminalisoitu -- vaikka käsite "ryhmä" voidaan määritellä kahdella täysin toisensa pois sulkevalla tavalla. "Ryhmä" on joko sosiologinen termi, jolloin se tarkoittaa yksilötasolle palautumattomia yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, tai sitten "ryhmä" on tietyistä osoitettavissa olevista jäsenistä koostuva joukko, jolla ei ole ylisummatiivisia ominaisuuksia.

      Laki ei tee eroa. "Ryhmä" on lakitekstissä vain sana, jonkin asian nimi. Mitä sillä ihan asiallisesti ottaen tarkoitetaan -- se jää yhtä määrittelemättömäksi kuin käsite "noita".

      Poista
  6. Ongelmana Ruotsissa eivät enään ole vain ongelmalähiöt vaan ne ongelmat ovat jo levinneet lähiöiden ulkopuolelle.

    VastaaPoista
  7. Scanian ex-johtaja sanoi ruåttin olevan sisällissodassa tai ainakin siihen verrattavassa tilassa. Potku uudesta duunista. No kanadalainen proffa kertoi etteivät jääkarhut ole kuolemassa sukupuuttoon vaan ovat jopa lisääntyneet. Lopputili yliopistosta. Siis kummatkin potkut syystä, että ei sovi narratiiviin.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkarhujuttu on sikäli mielenkiintoinen, että menneiden aikojen valossa jääkarhuilla ei missään tapauksessa ole sukupuuton vaaraa, vaikka arktinen merijää sulaisi kokonaan. Näin siksi, että se oli sulaa myös edellisen interglasiaalin aikana ja jotenkin jääkarhut selvisivät siitäkin. Kyse ei siis ole kiistanalaisesta asiasta.

      Poista
  8. Minäkin luin YLE:n sivuilta Ruotsissa jatkuvista räjähdyksistä. Jutussa ei puhuttu maahanmuutosta. Sen sijaan kerrottiin, että tutkijoiden "on vaikea löytää selitystä sille, miksi räjähdeiskuja tehdään Ruotsissa"

    Ovat kuitenkin huomanneet, että niitä tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että tutkijoiden on vaikea sanoa selitystä ääneen, sillä heidän pitää maksaa asuntolainansa. Lisäksi he haluavat pysyä pelokkaassa lammaslaumassa kylki kyljessä.

      Jos tutkimusjohto olisi varustettu korkeintaan ojankaivajan pätevyydellä, saisivat nämä alaisensa "virtahepotutkijat" potkut kun eivät tunnista virtahepoa, vaikka se on tuotu heidän olohuoneeseensa.

      Poista
    2. Tuossa linkittämässän jutussa sanotaan (edelleen) "rikollisjengeillä, joiden jäsenillä on usein maahanmuuttajatausta, on lukuisia aktiivisia konflikteja eri puolilla Ruotsia. Konfliktien taustalla voi olla niin taistelu huumekaupan reviireistä kuin ihmissuhteetkin."

      Poista
  9. Ylen etusivulla toimittaja Kirsi Heikel kertoo omakohtaisia kokemuksia Ruotsin räjähdyksistä ja laukauksista, todeten näiden syiksi ainoastaan: " Ihmiset ovat huolestuneita rikollisuudesta."

    Onko muuten missään kerrottu paljonko Ruotsissa on paperittomia "pakolaisia"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä 2016 paperittomia oli Ruotsissa 80 000. Pääministeri Löfven lupasi näiden pakkopalautuksia kotimahinsa. Olisiko pari sataa saatu kotimatkalle?

      Poista
    2. Heikelin juttu on jatkoa tälle Ylen Ruotsiuutisoinnille. Siinäkin oltii mielestäni aika rehellisiä ja todettiin mm. ettei ruotsalainen media enää välitä kirjoittaa asiasta kuin suurimpien tapausten yhteydessä.

      Poista
  10. Minusta taas on ihmeellistä, että joudumme esittämään kysymyksen. Eli että miksi verovaroin toimiva valtamedia alkaa uutisoimaan mielestäni varsin nerkittävistä tapahtumista koskien esim turvallisuutta jne. Kun nämä vielä tapahtuvat aivan lähistöllä.

    VastaaPoista
  11. Ylen oli pakko ryhtyä uutisoimaan Ruotsin maahanmuutto-ongelmista, koska muuten niistä olisivat kertoneet vain vapaat mediat. Nyt Yle ja kumppanit pystyvät kertomaan omalla tavallaan tilanteesta ja vaikuttamaan uutistensa vastaanottajiin.

    acc

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!