maanantai 2. joulukuuta 2024

Viekö hurmahenkisyys Israelin Syyriaan?

Ukrainan, Gazan ja Libanonin sodat mahdollistivat islamisteille uuden nousun Syyriassa. Sen seurauksena he ovat vallanneet maan toiseksi suurimman kaupungin eli Aleppon.

Hyökkäyksen tehnyt Hayat Tahrir al-Šam eli HTS on Syyrian sisällissodassa toimiva salafistinen terroristijärjestö, jonka juuret ovat lähellä al-Qaidaa. Sen riveissä taistelee alle 20 000 miestä, joten kyseessä ei lähtökohtaisesti pitäisi olla kummoinenkaan vastus maassa olevien venäläisjoukkojen tukemalle ja kertaluokkaa suuremmalle Syyrian armeijalle. Näin siinäkin tapauksessa, että HTS:n tukena olisi muita kapinallisjärjestöjä.

Nähtäväksi siis jää, kääntyykö sotaonni tulevina päivinä ja viikkoina. Toistaiseksi merkittävin tapahtuma Syyrian hallinnon ja maan diktaattori Bashar Al-Assadin puolella on kuitenkin ollut vain venäläisarmeijan johdon vaihtaminen

Omalta osaltani olen jo aiemmin todennut, että tämä sota on varsin yhdentekevä. Valittavana on eurooppalaiselta näkökannalta katsottuna nimittäin pelkästään huonoja vaihtoehtoja: tulevaisuuden Syyriaa hallitsee jatkossa joko ihmisoikeuksista piittaamaton diktaattori tai ihmisoikeuksista piittaamaton islamistihallinto. 

Sen sijaan Israelille sodan lopputuloksella saattaisi olla paljonkin merkitystä. Al-Assadin hallinnollahan on ollut sen verran järkeä, että se on pitänyt Syyrian ja Israelin välisen rajan rauhallisena jo puoli vuosisataa. Sen sijaan islamistihallinto saattaisi hyvinkin hurmahenkisyydessään kuvitella tuhoavansa koko juutalaisvaltion. 

Tästä syystä en pitäisi kovin suurena ihmeenä, mikäli Israel - Gazan ja Libanonin tilanteista huolimatta - puuttuisi tarvittaessa Syyrian taisteluihin nykyhallinnon puolella. Ja varmistaisi näin oman koillisrajansa rauhallisuuden myös tulevaisuudessa.

10 kommenttia:

  1. Missä muslimi, siellä sota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,tuosta on paras lähteä Syyriankin tilanteessa, mut vähän ymmällään olevan niin asiantuntijatkin kuin täällä kommenttiosiollakin.

      Poista
    2. Ja taas alkoi persujen pilkkaaminen:( Mene kotiisi!

      Poista
  2. Kävin sotahistoriallisella matkalla Israelissa keväällä 2000. Teimme päiväretken Golanille, ainakin silloin siellä oli vielä paljon raivaamattomia miinakenttä. Minun uskoni ei riittäisi läpimurtoyritykseen.

    VastaaPoista
  3. Minulla on yksi tuttu joka on toiminut sotilaskouluttajana Suomen ohella myös 4 vuotta sittten arabiemiirikunnassa, siellä selvisi että ovat erittäin kiinnostuneita hyökkäämään jossain vaiheessa Israeliin ja valloittamaan sen. Eipä tuttu kauaa viittinyt tuolla olla vaan vähenti kaikki arabimaiden työtarjoukset listaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös niille arabihiekoille joku eläköitynyt evp.kenraali mennyt jokunen vuosi sitten neuvonantajaksi? Oli isokin juttu lehdissä...

      Poista
    2. Kenraaliluutnantti Koli. Lähti PE: n päällikön paikalta. Sai vissiin aika hyvät massit Arabiemiraateilta.

      Poista
  4. Kyllähän hurmahenkisyydelläkin jonkinlainen sivurooli on siinä miltä militaarinen uho ja tuhoamisvimma näyttävät, mutta näitä kehittymättömien kulttuurien uskonsotia tarkasteltaessa pitäisi tietysti aina avata laajemminkin se millaista taantunut tunnustuksellinen ja ylivahvaan sosiaaliseen sitovuuteen kuuluva ajattelu on.

    Kaikki kehittymättömät yhteisöt ovat sosiaalisesti sitovia -- so. ajattelu on tunnustuksellista, tosiasiallinen tiedollinen epävarmuus kompensoidaan mustavalkoisilla vastakkainasetteluilla, yhteishenkeä luodaan kehittämällä ja vahvistamalla projektiivisia viholliskuvia, kieli taantuu maagisten taika- ja leimasanojen asteelle. "Pyhä sota" on aina totaalisesti uskonsotaa, eikä sitä påitäisi tarkastella minkään eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneen päämäärärationaalisen järjen raamituksessa.

    Kaikki syyt sille, miksi emme yleisemmin raamita näitä tribaalikonflikteja niiden sosiospyykkisissä käsitekehikoissa, ovat ihan itse keksimiämme ja itse ylläpitämiämme tekosyitä. Myös oma eurooppalainen ajattelumme on hyvää vauhtia taantumassa puoliuskonnolliseksi, erilaisten poliittisten ideologioiden tunnustukselliseksi taisteluksi. Mehän noidumme oman ymmärryksemme esimerkiksi yliyleistävillä yleiskäsitteillä muotoilluilla "ihmisarvo- ja -oikeusideologioilla".

    Eipä päivääkään jolloin emme kuulisi uutislähetyksissämme ja poliittisissa keskusteluissamme vain erilaisin kiertoilmauksin kyhättyjä kertomuksia siitä mitä kehittymättömässä maailmassa tapahtuu. Kukaan ei koskaan kerro, että jo sosiologiamme perustajat puhuivat sosiaalisesta sitovuudesta tällaisten ilmiöiden varsinaisina selittäjinä. Jos emme halua tietää sosiologian alkeitakaan, emme tietenkään pysty ymmärtämään mitään siitä tavasta jolla taantuneet mielet toimivat, ja kuinka tuollaisten joukkojen sielussa tuhoamistarve ja itsetuho sulavat yhteen. Niillä ei uskonsotaa käyvien ihmisten tajunnassa ole mitään rajalinjaa -- ne sulavat yhteen aivan vastaavalla tavalla kuin kehittymättömissä tunnustuksellisissa yhteisöissä raja terrorijärjestöjen ja siviiliväestön välillä reaalitodellisuudessa sulaa yhteen.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Siksi en jaksa ottaa kantaa näihin lähi-itäkysmyksiin..

      Poista
  5. Koska Assad on paha, on kolme viimeisintä Yhdysvaltojen presidenttiä tukenut vaivihkaa tätä jihadistiporukkaa Syyriassa. Pysyykö sakki ruodussaan mahdollisen Assadin kaatumiseen jälkeen onkin jännempi kysymys.

    V-VF

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.