tiistai 3. joulukuuta 2024

Julkisuutta, uhkailua ja suuruudenhulluutta

Kansanedustaja Teemu Keskisarja aikoo toimia poliittisen vihervasemmiston ja pääministeri Petteri Orpon (kok) kritiikistä huolimatta juhlapuhujana itsenäisyyspäivän 612-tapahtumassa sen sijaan, että osallistuisi Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Näin siinäkin tapauksessa, että osallistumisella olisi seurauksia. 

Keskisarja nimittäin totesi, että "jos erottavat mokomalla perusteella ryhmästä tai eduskunnasta, lähden hyvillä mielin kirjoittelemaan 1700-luvun ihmisten historiaa". Eli hän palaisi takaisin varsinaisen ammattinsa pariin.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä on aikonut keskustella asiasta Keskisarjan kanssa, koska "kun kansanedustaja on kutsuttu Presidentinlinnaan, kutsua olisi syytä noudattaa". Sen sijaan puolueen puheenjohtaja Riikka Purra on korostanut kokoontumisen vapautta ja sanavapautta, joten "jokainen tietysti viime kädessä toimii niin kuin toimii".

Nähtäväksi jää, miten tämä myrsky vesilasissa lopulta päättyy. Selvää kuitenkin on jo tässä vaiheessa se, että 612-tapahtuma on jo nyt saanut julkisuutta enemmän kuin sen järjestäjät olisivat voineet edes toivoa.

* * *

Julkisuutta saivat myös Donald Trump ja Vladimir Putin. Ensin mainittu nimittäin uhkasi sosiaalisessa mediassa, että jos palestiinalaisten terroristijärjestö Hamasin viime vuoden lokakuussa ottamia "panttivankeja ei vapauteta ennen tammikuun 20. päivää vuonna 2025, jolloin ylpeästi otan vastaan Yhdysvaltain presidentin viran, helvetti pääsee irti Lähi-idässä niitä kohtaan, jotka ovat vastuussa näistä rikoksista ihmisyyttä vastaan". 

Nähtäväksi jää, miten terroristit reagoivat USA:n tulevan presidentin uhkaukseen. Omalta osaltani epäilen, etteivät he lotkauta korvaansakaan. 

Sen jälkeen näemme, miten Trump toteuttaa uhkauksena. Vai tuliko hän vaatimuksellaan syöneeksi oman uskottavuutensa jo ennen virkaan astumistaan?

* * *

Putinin saama julkisuus taas liittyy venäläiseen oligarkkiin Konstantin Malofejeviin, jonka mukaan Vladimir Putin hylkää Trumpin valitseman tulevan USA:n erikoislähettiläs Keith Kelloggin rauhansuunnitelman, ellei "pöydällä ole koko Eurooppa". 

Hänen mukaansa Putin neuvottelisi rauhasta vasta, kun USA on perunut päätöksensä sallia amerikkalaisilla ohjuksilla iskut Venäjän maaperälle ja Volodymyr Zelenskyi on syrjäytetty Ukrainan hallinnosta. Kumpikaan ehto tuskin tulee täytetyksi ainakaan USA:n vaatimuksesta. 

Vielä vähemmän tulee toteutumaan Putinin ajatus siitä, että Ukrainan taisteluiden lopettamisen yhteydessä sovittaisiin pitkän aikavälin rauhasta ja laadittaisiin jonkinlainen yleinen sopimus globaalista järjestyksestä. Siis vähän samaan tapaan kuin toisen maailmansodan loputtua järjestetyssä Potsdamin kongressissa, jossa luotiin pohja kylmälle sodalle sopimalla Euroopan jakamisesta sodan voittaneiden suurvaltojen kesken.

Tosiasia nimittäin on, ettei Putinin Venäjä ole enää mikään supervalta. Eikä sillä siitä syystä ole paluuta sellaiseen asemaan, joka Stalinin Neuvostoliitolla oli 79 vuotta sitten, vaikka maan suuruudenhullu diktaattori sellaisesta haaveileekin. 

50 kommenttia:

  1. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun perussuomalaisten kansanedustajalla on VAKAVA ja ASIALLINEN syy jäädä linnan juhlista pois. Tuossa linkki 13 vuoden takaisiin tunnelmiin= https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perussuomalaisten-oinonen-homojen-tanssi-loukkaavaa/1948114

    VastaaPoista
  2. Kansallisvaltioiden häivyttäminen, ja globalisaation edistäminen,sen ovat saaneet tehtäväksi myös Suomen valtaeliitti. Persut yrittävät sinnitellä vastaan.

    Mikä sen parempi juhlapuhuja kuin Keskisarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi.
      Suomen valtaeliitti: tyhmistä vellihousuista koostuva maanpetturijoukko, joka nöyrästi kumartaa planeettamme ylimpiä globaalikommunisti-roistoja kuten Rockefellerit, Rotschildit, Soro & co

      Poista
    2. Kyllä persuillakin on sekä sananvapaus ja valinnanvapaus - rääkyy vihervasemmisto mitä hyvänsä.

      Poista
    3. Kommentti karkasi ennen aikojaan: piti olla Soros eikä Soro.
      Tässä on maatamme johtavien maanpetturien yksi tärkeimmistä ohjenuorista:
      "Sorosin tukema ajatushautomo väittää, että ”valkoisuus” on haitallista Euroopalle",
      www.kansalainen.fi/sorosin-tukema-ajatushautomo-vaittaa-etta-valkoisuus-on-haitallista-euroopalle/
      "Kreivi Kalergin suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi",
      kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

      Entisten siirtomaaherrojemme jälkeläisten toissa keväänä aloittama ja hallitustakin keikuttanut "rasisminvastainen" sota jatkuu edelleen mm. "rasismi"-syytöksinä 612-kulkuetta vastaan.
      Teemu Keskisarjalle nostan hattua ja syvään kumarran, jos hän todella tekee siten kuin muutama päivä sitten lupasi:
      Jättää linnanjuhlien porsastelut väliin ja osallistuu 612-kulkueeseen ja pitää siellä puheen.
      "Rasismin"-vastaisen sodan ensijainen tarkoitus on edistää kantasuomalaisten tuhoamista "värillistämällä" Suomen väestö barbaarista viidakkouskontoa islamia tunnustavilla värillisillä kehitysmaalaisilla, joilla ei ole aikomustakaan sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaamme ja olla "maassa maan tavalla".

      Poista
    4. Uusi raportti paljastaa Rotschild-agentti George Sorosin maailmanlaajuisen valta-aseman:
      www.kansalainen.fi/uusi-raportti-paljastaa-sorosin-maailmanlaajuisen-valta-aseman/

      Soros edistää Euroopan "värillistämistä" eli kantaeurooppalaisten tuhoamista myös rahallisesti tukemalla niitä "hyväntekeväisyyys"-järjestöjä, jotka kilpaa ihmissalakuljettajien kanssa laivaavat Välimeren yli värillisiä kehitysmaalaisia Afrikasta Eurooppaan.

      Poista
    5. Vähintäänkin läntistä maailmaa orjuuttava Rotschildien hallitsema velkaponzi-rahajärjestelmä ei tuota korkojen maksamiseen tarvittavaa rahaa, jonka on aina oltava jonkun ottamaa uutta (lisä)velkaa. Siksi muutamia vuosia sitten Rotschildien velkahuijaus-korttitalo uhkasi romahtaa - järisyttävin seurauksin koko maailmalle - ja ylimmät globaalikomunisti-roistot Rotschildit ja heidän agenttinsa George Soros keksivät, että pakotetaan läntiset maat ottamaan suuret määrät lisävelkaa barbaaristen kehitysmaalaisten elättämisellä, joita avustetaan tulemaan mm. Välimeren yli Eurooppaan.

      Poista
    6. Millainen miina ja aikapommi onkaan taikasana "asylum" suomalaisten ja muiden kantaeurooppalaisten tuhoamiseksi!

      Poista
    7. Eurooppalaisilla on oikeus puolustautua Sorosin roistoliigan tukemien islamistien rauhanomaista Euroopan valloitusta vastaan. Merimiinat, jalkamiinat ja piikkilanka käyttöön Välimeren Euroopan puoleisille rannoille.

      Poista
    8. Te olemme täydet typerryksiä kaikenlaista. Rockefeller oli loistavia ihminen. Kunnioitettua hänet.

      Poista
    9. "Rockefellerien pyrkimys -
      ja heidän liittolaisensa on luoda yhden maailman hallitus, jossa yhdistetään superkapitalismi ja kommunismi saman teltan alle, kaikki heidän alaisuudessaan ja valvonnassaan ... Tarkoitanko salaliittoa? Kyllä tarkoitan. Olen vakuuttunut siitä, että sellainen on olemassa, salaliitto, kansainvälinen, sukupolvia vanha suunnitelma ja uskomattoman paha aikomus."
      McDonald, Lawrence P. Johdanto. The Rockefeller File. Kirjoittanut Gary Allen. Seal Beach, CA: '76 Press, 1976. ISBN 0-89245-001-0.

      ”Toki olemme työskennelleet sen parissa, toki olemme tehneet sitä. Teemme yhteistyötä kommunismin kanssa, kyllä, työskentelemme globaalin sopeutumisen kanssa, kyllä, työskentelemme maailmanhallituksen puolesta. Mutta ainoa asia, jota vastustan, on se, että olemme pitäneet sen salassa." - Carroll Quigley, Georgetownin yliopiston historian professori.

      Translated with DeepL.com (free version)

      Poista
    10. Juuri näin.
      Tässä Mikko Paunion erinomainen yhteenveto nykytilanteesta, ja ketkä ovat niitä aktiivisia toimijoita jopa maassamme. Kuka tämän globaalin hulluuden voisi pysäyttää?

      https://oikeamedia.com/o1-219200

      Poista
    11. Mikko Pauniolta erittäin lukemisenarvoinen artikkeli - vaikka Korkeampaan Voimaan uskovana - kuitenkin ilman mihinkään tiettyyn uskontoon sitoutumatta - en olekaan samaa mieltä hänen tietyistä agnostisista lausumistaan.

      Poista
  3. Venäjä, vaadi mahdottomia, kun saat sen, vaadi lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjällä ei ole rajoja...

      Poista
    2. Suomen olisi syytä ottaa siitä oppia EU:ssa ..

      Poista
    3. Suomen olisi aika lopettaa mallioppilas-idiotismi - mutta se on mahdotonta ylimpiä globaalikommunisti-roistoja kumartaville maanpetturipoliitikoillemme.

      Poista
  4. 612 marssikohussa kiteytyy persujen heikkous: kovan paikan tullen annetaan periksi ja käännetään takkeja. On jo liian monta esimerkkiä periksiannoista jotta poliittinen uskottavuus säilyisi. Persut eivät ole ratkaisu, vaan osa ongelmaa. Keskisarja on poikkeus, joka vahvistaa säännön.

    VastaaPoista
  5. Keskisarja on oman tiensä kulkija, kuten minäkin. Ihmettelisin myös...Eivätkö äärioikeistolaiset saisi juhlia itsenäisyyspäivää? Eikä 612 kulkue edes ole "äärioikeistolainen", koska kukaan ei ole kieltänyt vaikka vihervasemmistoa osallistumasta siihen!!

    noin mitä noihin hamas-ählyihin tulee, niin kaikki tavaravirta, kuten elintarvikkeet, pitäisi katkaista sinne, jotta näiden väkiluku palaisi sihen tasoon, jonka itse pystyvät aavikoittamallaan alueellaan tuottamaan elämiseen tarvittavat tarpeet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne virhevasemmistolaiset osallistuu siihen kulkueeseen. Marssivat rinnalla ja huutelevat roskajoukkoja tukevia iskulauseita.
      Ja juutalaisten massamurhaa ylistäviä, kuten riwer on the sea jne.
      Huru-ukko

      Poista
  6. Arvostan Keskisarjaa enemmän kaikki persuja yhteensä, osoitus taas miksi. Yksikään linnanjuhlissa oleva ei kunnioita suomea.

    VastaaPoista
  7. Kaikki persut jotka krittisoi Keskisarjaa, pitää erottaa puolueesta!

    VastaaPoista
  8. Tätä "myrskyä vesilasissa" hämmentää myös Fatim Diarra. Mielestäni tämän somalipulleron ei pitäisi ryhtyä höpisemään mitään "isänmaallisuudesta" yms. Kysehän ei ole Fatimin isänmaasta.
    Keskustelu on kaikkineen falskiakin falskimpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somput harrasti orjuuttamista vielä 1930 -luvulla. Yhä siellä on sompanssien rasistisesti syrjimiä kansanosia.

      Ja somppula on turvallinen maa, sinne kannattaa lähteä heti, jos hiipii ajatus Suomesta rasisitisena maana.

      Poista
    2. "Suomi on hieno maa, täällä eläminen on ilmaista"....Luuletko, että lähtevät??

      Poista
    3. Suomi on hieno maa - [Helsingin] Itäkeskus on hieno paikka, se jo kuin Somalia, sanoi ylimpien globaalikommunistien marionetti Stubb.

      Poista
    4. Stubbido kunnioittaa isänmaallisuutta ulostamalla itsenäisyyden puolustajat pois linnan itsenäisyyspäivän juhlista. Hölöttäjä globalisti, joka on häpeäksi Suomelle.

      Poista
  9. 612 tilaisuuden luonteen määrittelee Keskisarjan puhe eikä sitä ole vielä pidetty. Se lienee hyvä ja isänmaallinen. Tuomiot marssista on toki annettu etukäteen.

    VastaaPoista
  10. Hesarissa oli juttu aikaisemmin linnan juhlista kieltäytyneistä kansanedustajista ja siellä oli mm. LI ANDERSSON ja kepulaisia. Aivan kauheeta, APUVA, erotettava heti!

    Nils- Aslak

    VastaaPoista
  11. Voi vain ihmetellä kuka on kenenkin hyödyllinen idiootti. Niin kotimaisessa kuin globaalissa mittakaavassa. Listallani ovat nousussa lehdistö, Keskisarja, Kiljunen ja Trump. Listalla ovat jo vihreät. Persut ovat kiipeämässä sinne kovaa vauhtia noin puolueena.

    Tarkemmin ajateltuna tässä maassa on liikaa hyödyllisiä hölmöjä.

    VastaaPoista
  12. Oikeusvaltiossa pitäisi ihmetellä enemmän kansanedustajien painostamista.

    VastaaPoista
  13. Aika vähälle huomiolle tässä 612-kohussa on jäänyt taannoinen itsenäisyyspäiväjuhlien ohessa, lähinnä vasemmistoanarkistien toimesta järjestetyistä Kuokkavieras ja Kiakkovieras -tapahtumista.

    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kuokkavierasjuhlat

    Ensimmäisessä tapahtumassa mukana oli muun muassa "toimittajana" Paavo Arhinmäki - sittemmin linnan juhlissa muina miehinä vieraillut kansanedustaja ja Sotshin olympiakylään sammunut ministeri.

    Näihin tapahtumiin verrattuna 612-tapahtuma vaikuttaa päiväkodin joulujuhlalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. [Graffitigrafiiikka-taiteilija] Paavo Arhinmäki kehottaa vastustamaan Sinimustan Liikkeen lukupiiriä
      www.kansalainen.fi/paavo-arhinmaki-kehottaa-vastustamaan-sinimustan-liikkeen-lukupiiria/

      Ks. myös https://hikipedia.info/wiki/Paavo_Arhinm%C3%A4ki

      Poista
  14. Ei tämä kulkue ja omilla aivoillaan ajattelevan kansanedustajan poisjääminen palikka-aivojen linnanjuhlista ole mikään myrsky vesilasissa. Todellinen myrkky vesilasissa on maassa hyveenä harjoitettu sananvapaussensuuri, se, että jokaista joka uskaltaa kyseenalaistaa sellaisen uskonnon jonka keskeinen arvo on "pyhä sota", vainotaan "äärioikeistolaisena" tai "rasistina".

    Se on kumma juttu mutta ihmiselle, ah, niin ominainen, että ääriliikkeet tarvitsevat toisiaan vahvistuakseen omassa uskossaan omiin ääritotuuksiinsa. Se on äärivasemmisto, joka tarvitsee omaksi viholliskuvakseen mielikuvaa äärioikeistosta, johon kaikki inhimillinen pahuus voidaan projisoida.

    Ja niin vahvoja ovat pelokkaiden konformistien korvien väliin istutetut tabut -- ajattelun valkoiset aukot -- että juuri kukaan ei tohdi avata suutaan ja todeta tilanteen totaalista hulluutta. Farssi on täydellistynyt jo aikaisemminkin, esimerkiksi silloin kun Matti Vanhanen pyysi julkisesti anteeksi täällä julkaistuja pilakuvia, tai kun demaritossukka Heinäluoma yhdessä Tiitisen kanssa taklasivat pilapiirtäjä Lars Vilksin puhetilaisuuden ulos eduskunnan tiloista.

    Demareillahan on ollut se varsinaisesti huono herraonni kun he eivät ole pystyneet sanoutumaan irti äärivasemmiston tunnustuksellisista likasankokampanjoista, vaan ovat yrittäneet jakaa samaa sensuurin myrkkymaljaa laitavasemmistolaisten "antirasistien" kanssa.



    VastaaPoista
  15. Todella pettymys oli näin Kouvolan suunnasta Sheikki Laaksoa äänestäneenä, koska hän meni perumaan osallistumisensa 612-kulkueeseen. Ei tainnut kantti kestää ja tekosyynä tietysti voi esittää kohtuuttoman kohun, mitä aikomus aiheutti. Jos pää ei kestä, ei kannata aikoakaan. Mikko-Sika Mallorcalla eli keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan moraaliposeeraus 612-kohun yhteydessä haki vertaistaan. Keskusta ei koskaan syyllisty tällaiseen ja kaikki menevät kiltisti jonossa presidentin juhliin jne. Ulkoministeri Valtonen oli JÄRKYTTYNYT Keskisarjan aikeista osallistua ÄÄRIOIKEISTOLAISEEN marssiin. Marssin alkuperäiset alkuunpanijat kun olivat niitä natseja ja fasisteja, mitä valhetta niin YLE, MTV, HS, Iltalehti, Ilta-Sanomat ja muut valtamediat levittävät. Kovin innokkaasti nuo eivät ole valheellista tietoa korjanneet. Ja eihän niiltä viherkommareiltakaan ole kielletty osallistumasta tähän 612-kulkueeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On olennaista olla tuomitsematta niitä jotka jättävät itsenäisyyspäivän vstaanoton väliin, koska kaikesta nauttimastaan "pyhityksestä" huolimatta tuo juhla ei ole mikään valtiojärjestykseen kuuluva vallankäytön virallinen instituutio.

      Se on todellakin vain kulloisenkin presidentin järjestämä juhlailta, jolle kukin presidentti on -- jopa itse sitä omana puumerkkinään mainostaen -- kutsunut juuri itseään miellyttävän teeman mukaisia vieraita. Jos teemana tänä vuonna on "yhtenäisyys", teema voidaan tulkita niinkin, että nykyinen presidentti aivan erityisesti haluaa nöyryyttää niitä jotka eivät pidä konformismia moraaliarvona, vaan tohtivat ajatella ihan omilla aivoillaan.

      On tosiasia, että linnan juhlia on mahdollista käyttää pakotetun yhtenäisyyden symbolina. Eli juuri sellaisena puhumattomuuden kulttuuria sementoivana pyhien arvojen instituutiona, jollaisia naapurivenäjällä Putin järjestää omalle "nomenklatuuralleen".

      "Antakaa kaikkien kukkien kukkia" oli hieno periaate, mutta sitäkin käytettiin väärin -- itse asiassa se oli pakotetun "moniarvoisuuden" ja "monikulttuuristumisen" poliittinen valinta ja julistus.

      Asiat eivät ole sitä miltä ne näyttävät. Muistakaa, että vaikka Stubb ja Orpo vaikuttavat aivan palikka-aivoisilta, pohjimmiltaan hekin ovat vain heikkoja, eivät vannoutuneen pahoja.

      Poista
    2. "Komissio, komissaarit ja neuvostot Euroopan Liittovaltiossa",
      https://www.neuvostoliitto.eu/

      Vieraillessaan syksyllä 2015 Helsingin Itäkeskuksessa olevassa vastaanottokeskuksessa silloisen sisäministeri Orpon kanssa Stubb sanoi somalinaiselle:
      "Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka"

      Poista
    3. Tässä esitellään nuo käsitteet siten, mitä ne oikeasti tarkoittavat, vaikka moni ei sitä ymmärrä.

      https://odysee.com/@redicetv:1/diversity-is-a-weapon-against-white-people:2

      https://odysee.com/@redicetv:1/equity-means-institutional-racism-against-white-people:a

      Poista
  16. Helsinkiläisten keskinäistä pelleilyä, niinkuin se Mannerheimintiellä istuminenkin. En näe noilla mitään eroa, vastapuolet koittaa ärsyttää toisiaan. Miksi? Onko olot niin hyvin ettei muuta keksitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä juuri, että hölmöläisten touhua puolin ja toisin. On se kumma, kun kehäkolmosen sisäpuolelle menee, niin järki jää sillä kerralla toiselle puolella. Onneksi siellä on niin helvetin huono keli, että ei käy ainakaan kateeksi marssijoita. Luultavasti jo pitää lämpimikseen vähän tapella ja hakata hevosia astaloilla. Toisaalta, eipä siellä kukaan jaksa asvaltillakaan enää istuskella.

      Poista
  17. Ennemmin pitäisi johonkin pride-kulkueeseen osallistuminen olla paheksuttavaa ja kansanedustajan tehtävästä erottamisen peruste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen samaa mieltä. Niissä on mukana liian paljon pelkurimaisia vellihousupoliitikkoja, jotka ovat tekemässä seksuaaliperversioista "uutta normaalia".

      Poista
  18. Muutama poiminto Ylewatch-artikkelista
    "Kirjallisuuden Finlandiat suomalaisvihamielisyyden merkkipaaluina":

    "Kun tätä maata katsoo avoimin silmin, ei voi olla huomaamatta, että suomalaisten suuri hiljainen enemmistö on viheliäisten voimien jatkuvan tuhotoiminnan kohteena. Taloudessa hääräävät globalistit, jotka myyvät Suomea pilkkahintaan ja täyttävät maan halvalla työvoimalla, politiikassa kansanviholliset alistuvat kansainvälisten organisaatioiden marioneteiksi ja valtamedian paapomassa kulttuurikuplassa tehdään kaikki, jotta suomalaisuus saataisiin "uudelleen rakennettua" eli tuhottua. Viimeisin isku palleaan tulikin "kulttuurin" puolelta kirjallisuuden Finlandia-palkintojen muodossa. Punamädättäjät saivat jälleen värisuoran: kaunokirjallisuuden, tietokirjallisuuden ja lastenkirjallisuuden Finlandiat menivät kaikki suomalaisvihamielisille kynäilijöille.
    ...
    Pääpalkintona pidetyn kaunokirjallisuuden Finlandian sai jo toistamiseen Albanian muslimina tunnettu Pajtim Statovci. Ensimmäisellä palkintokerralla Yle Watch kommentoi vihamielisen rotumuukalaisen saamaa kunnianosoitusta säälimättömän ankarassa analyysissään Yle peesaa vasemmistolaisesti läpipolitisoitunutta kirjallisuuden Finlandia-palkintoa.
    ...
    Vastaavasti toinen mediajätti Helsingin Sanomat käytti hyväkseen Statovcin saamaa palkintoa päästessään ruoskimaan suomalaisten enemmistöä "rasismista". Toimittaja Vesa Sirénin jutussa Jo toisen Finlandia-palkinnon saanut huippukirjailija nostaa esiin suomalaisen rasismi ripitetään ylhäältä päin katajaista kansaa moralistisella raivolla:

    Alma Pöystin mukaan voittaja ”kirjoittaa sellaisella ihmeellisellä voimalla, että on täysin mahdotonta puolustautua. Knock out”. Muun ohessa kirja on täystyrmäys myös suomalaiselle rasismille.

    Hyväkkäiksi moraalituomareiksi ryhtyneet Sirén ja Pöysti katsovat, ettei suomalaisten etnistä syrjäyttämistä eli tuhoamista vastaan voi eikä saa puolustautua. Sehän olisi rasismia eli absoluuuttinen moraalinen paha. Siksi suomalaisten tuhoaminen on ehdottoman oikein ja täystyrmäys (knock out) geneettiselle itsepuolustukselle so. rasismille. Lisäksi Sirén hyväksyy arviossaan estoitta Statovcin paranoidin kuvauksen "rasistisesta" nyky-Suomesta:

    Koulukaverien äiti on juonitteleva ”rasistiämmä” ja Suomen pääministeri saa päähenkilöltä vimmaisen kirjeen: ”Johdat maatasi rasistien kanssa, sinä selvästi tahdot että maahanmuuttajat tapetaan.”

    Lainaus on malliesimerkki kiittämättömien ulkomaalaisten vinkulelujen projektiosta. Omaa etnisyyttään henkeen ja vereen puolustavat sisäsiittoiset albanimuslimit eivät selvästikään pidä siitä, ettei heidän anneta vapaasti mellastaa ja maahantunkeutua minne ikinä lystäävät. Tätä he kutsuvat Statovcin äänellä sitten rasismiksi ja kansanmurhaamiseksi, vaikka monien suomalaisten lähimuistissa on vielä Kosovon albaani Ibrahim Shkupollin Espoon Sellon Prisma-tavaratalossa vuonna 2010 tekemät viiden (neljä kuoli Sellossa) suomalaisen kylmäveriset murhat ja albanialaisten rikollisliigojen suomalaisnuorten huumeilla myrkyttämiset."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Jatkoa edelliseen kommenttiini:)
      "Lasten- ja nuortenkirjallisuus on ollut viimeiset vuosikymmenet säälimättömän monikultturismin ja homopropagandan kohteena. Joskus jopa kontrolloidussa valtamediassa tämä nousee esiin, viimeksi tällä viikolla kun valveutuneet vanhemmat valittivat kouluissa jaetusta "ruotsalaisen" seksuaalikasvattaja ja kirjailija Inti Chavez Perezin teoksesta Respektiä – Seksikirja pojille. Kirjan on suomentanut vuonna 2019 Finlandia-palkittu mielenterveyskuntoutuja ja kommunistipuolueen vaaliehdokas Juha Hurme. Hänet tunnetaan ennen kaikkea svekomaanisena aisankannattajana ja globaalikommunistisena imperialistina, joka on pyrkinyt kaikessa kirjallisessa tuotannossaan mitätöimään suomalaisuutta.
      ...
      Juhlapuheista huolimatta tosiasia on, että varsinkin Afrikasta maahamme tunkeutunut väestö ei ole voimavara, vaan he tulevat olemaan kuolemaansa asti aina saamapuolella. Mikään järkiargumentti ei tue koginitiivisesti haasteellisten käenpoikien elättämistä Suomessa, jonka vuoksi Lukkarilan ainoaksi "argumentiksi" jää hänen rinnassaan hehkuva hyvän olon tunne. Piittaamaton itsekkyys voidaan pukea tällä tavoin häpeämättömäksi moraalisuuden korkeaveisuksi."

      ylewatch.blogspot.com/2024/11/kirjallisuuden-finlandiat.html

      Poista
  19. Todellinen uhka yhteiskunnallemme on jotain muuta kuin paikallinen "ääri"oikeisto.

    Yle eilen

    Neljää miestä syytetään terrori-iskun valmistelusta Ruotsissa

    https://yle.fi/a/74-20128617

    Artikkelista poimittua

    Epäillyillä on yhteyksiä Isis-terroristijärjestön Somalian haaraan, kertoo esimerkiksi Ruotsin yleisradio SVT.

    Lisäksi miehet saavat syytteet rikollisjärjestöön kuulumisesta ja aserikoksista. Aseita tosin ei ole löydetty.

    Tutkinta alkoi, kun Ruotsin poliisi teki ratsian Tyresössä sijaitsevaan islamilaiseen kulttuurikeskukseen.

    Tutkijat ovat saaneet selville, että miehet ovat vannoneet uskollisuutta Isis-järjestölle ja aktiivisesti etsineet alaikäisiä henkilöitä, jotka olisivat olleet valmiit tekemään attentaatin, kertoo vanhempi syyttäjä Lars Hedvall Dagens Nyheter -lehdelle.

    VastaaPoista
  20. Ilman Usa:ta ja Rooseveltin naiiviutta ei olisi orjuuttanut itäistä eurooppaa ja leikkinyt supervaltaa..sekös ryssää keljuttaa,kun ketään ei haluta leikkiä neuvostoliittoa sen kans

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa miten olisi mahtanut Natsisaksa olla parempi sitten ?

      Poista
    2. Rutto vai kolera?

      Poista
    3. Roosevelt toimi kuten hänen isäntänsä Wall Street -pankkigangsterit käskivät.

      Poista
    4. JFK nousi kapinaan isäntiään vastaan, mutta Rockefeller laittoi CIA:nsa asialle.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.