Useat suomalaismediat uutisoivat (esim. Yle), että Välimereltä on pelastettu lähes 300 parempaa elintasoa Euroopasta tavoittelevaa kehitysmaalaista. Tapaus on ikävä muistutus siitä, ettei edes koronavirusepidemia ole kyennyt kokonaan pysäyttämään etelästä pohjoiseen kulkeutuvaa ihmisvirtaa.
Suomessahan tämä kansainvaellus ei ole viime aikoina juurikaan näkynyt, koska viruksen takia asetetut liikkumisrajoitukset ovat vaikeuttaneet etelän ihmisten hakeutumista maamme sosiaaliturvan piiriin. Niinpä viime vuonna Suomeen jätti ensimmäisen hakemuksen "vain" 1 275 turvapaikanhakijaa - suurimpana ryhmänä Sanna Marinin (sd) hallituksen junailemien Välimeren siirtojen perusteella tulleet afgaanit.
Voi tietenkin toivoa, että pandemiasta johtuva ihmisvirran vähäisyys johtaisi ajan myötä siihen, että Suomen edullisuus tulijoiden kannalta pääsisi samalla painumaan unholaan. Valitettavasti minun on vaikea uskoa tällaiseen, koska ihmisvirta perustuu sekä työntöön että vetoon.
Ensimmäisestä pitää huolen erityisesti Afrikan ja Lähi-idän väestöjen nopea kasvu ja siitä johtuva elinolojen epävakaus, josta viimeisimpänä esimerkkinä käy Mosambik. Siellähän 2,7 prosentin väestönkasvu on johtanut väkivaltaisen islamin nousuun, vaikka maan väestöstä on muslimeja vain 18 prosenttia. Niinpä lienee vain ajan kysymys, koska myös mosambikilaiset keksivät suurella joukolla paremman tulevaisuuden etsimisen kohteekseen Euroopan.
Vetovoimatekijänä toimii tietenkin eurooppalainen yltiösuvaitsevaisuus, jonka nimissä tulijoille järjestetään kotiseudun olosuhteisiin verrattuna hulppea eläminen ilman työnteon kaltaista vastinetta yhteiskunnalle. Eikä tätä juurikaan rajoiteta varsinkaan vihervasemmiston hallitsemassa Suomessa, mikäli tulijan oma röyhkeys vain riittää hyödyntämään avustaja-armeijan keksimiä yhä uusia perusteita maahan jäämiseksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Biden vahvisti vetovoimatekijöiden merkityksen elintasopakolaisuuden taustalla
Maria Ohisalo vaati ihmisarvoista elämää veronmaksajan piikkiin
Pitäisikö iraninafgaani palkita seikkailustaan?
Eurooppalaisen ylisuvaitsevuuden toinen nimi, joka kuvaa tilannetta sosiopsykologisesti, on kulttuurinen narsismi.
VastaaPoistaKulttuurisella tasolla tämä narsismi tarkoittaa taantumista symbioottisen primaarinarsismin tilaan, jossa nimenomaan "kohteena olemisen" roolit -- nyt erityisesti erilaiset uhriroolit -- puhuttelevat ihmisiä eniten. Meillä ei enää kasva joukossamme terveitä toimijasubjekteja vaan vain keskenkasvuisia efektintavoittelijoita ja elämyksenmetsästäjiä, joita kokevat jo pelkän toiskulttuuristen kanssa seurustelemisen palkitsevana.
Saman narsismin muoto on se, että uhrirooleihin samaistuminen antaa eniten alitajuntaista voimaantumisen tunnetta. Narsistit pyrkivät miellyttämään, ja mikään ei ole heidän mielestään "moraalisempaa" kuin "hädänalaisten auttaminen".
Itseperoksen määrät ovat sietämättömissä lukemissa. Uutisoidaan "siirtolaisista2 tai "pakolaisista", ja edessä oleva, ihmiskunnan historian valtavimpiin mittasuhteisiin kasvava kansainvaellus yritetään ratkaista kysymyksillä "turvapaikoista". Ja ministerit voivat katsoa kansalaisia silmät pyöreinä, aivan kuin kysyen: "Pitäisikö meidän muka ajatella omilla avoillamme -- mehän toimimme vain kansainvälisten sopimusten velvoittamalla tavalla."
Ja toinen toisiaan nämä poliitikot nokkivat kuin kanatarhan äkäisimmät kotkottajat: "Eikö teitä hävetä?"
Aikamme on niin pahasti harhassa niin monessa asiassa ja niin suurissa kysymyksissä. Silti ihmiset, siis poliitikot ja journalistit etunenässä, kokevat "varmuuden" olevan paras asenne. Juuri nyt kuitenkin pitäisi pysähtyä, ihan top tykkänään, ja miettiä isot kysymykset ihan uusiksi. Ilman poliittisia leimoja ja narsistisia rimanalituksia.
Operaatio Barbarossa oli siis itä-euroopan pelastuspalvelu.
VastaaPoistaMiehitysjoukkoja siinäkin siirreltiin rajojen yli.