Tutkimustietoa faktantarkastajille ja päätösentekijöille

Maaseudun Tulevaisuus kertoi viime viikolla mielenkiintoisesta Luonnonvarakeskuksen tutkimustuloksesta. Sen mukaan avohakkuu ei vähennä maaperän hiilensidontaa eikä vapauta sen hiilivarastoa. 

Tutkimusprofessori Hannu Ilvesniemen mukaan hiilen kertyminen oli runsainta metsissä, jotka lähestyivät päätehakkuuikää. Niissä metsämaan hiilivarasto kasvoi vuodessa keskimäärin noin 300 kiloa hehtaarilla. Sen sijaan hiilen kertyminen maaperään väheni yli satavuotiaissa metsissä eli metsien siirtäminen pois talouskäytöstä ei olisi hiilensidonnan kannalta järkevää.

MT:n välittämät tulokset perustuivat yli 600 valtakunnan metsien inventoinnin pysyvältä koealalta kerättyihin aineistoihin, joissa hiilen määrä selvitettiin pintakarikkeessa, humuksessa ja 40 sentin kivennäismaakerroksessa. Siten kyseessä oli niin suuri mittausaineisto, että tuloksia voi pitää erittäin luotettavina.

Edelle kirjoittamani tieto on täysin vastoin Vihreiden narratiivia, jonka mukaan nykymuotoinen metsänhoito johtaisi hiilen vapautumiseen metsänpohjasta ilmakehään.  Asia liittyy myös kansalaisaloitteeseen avohakkuiden kieltämisestä valtion mailla. Sen suhteen Vihreiden linjalla ovat olleet hallituspuolueista myös vasemmistoliittolaiset.

Kaiken kaikkiaan edelle kirjoittamani tiedonpala osoittaa jälleen kerran ne hyödyt, jotka yhteiskunta saa rahoittaessaan tutkimusta. Eihän meillä olisi ilman sitä käytettävissä laajaa aineistoa, jota voitaisiin käyttää päätöksentekoon ja faktantarkastukseen. 

Tässä tapauksessa MT:n julkaisema tieto tarkoittaa, että kansalaisaloite perustuu ainakin metsien hiilinielujen perusteella virheelliseen tietoon väittäessään että "avohakkuun toteuttamisen jälkeisenä kahtenakymmenenä vuotena metsäalue muuttuu hiiltä sitovasta hiilinielusta hiilen lähteeksi". Nähtäväksi kuitenkin jää, mikä vaikutus tällä on kansalaisaloitteen lopulliseen kohtaloon, johon vaikuttavat tosiasioiden lisäksi - ja ehkä niiden ylikin - kansanedustajiemme omat uskomukset ja narrativit.

* * *

Koska edelle kirjoittamani liittyy ilmastonmuutokseen, on tässä yhteydessä syytä katsahtaa myös sitä, millä tavoin se on edennyt. Eli pohjoisen napajään kokoon liittyvää herkkää mittaria.

Viimeksi asiaa tarkastellessani oli käynyt selväksi, ettei pohjoisen merijään laajuus tai pinta-ala tullut poistaneeksi vuoden 2012 minimiä ennätysten kirjoista. Sen jälkeen kävi kuitenkin niin, että lokakuussa molemmat mittaustavat saavuttivat ajankohtaan nähden uudet ennätykset. Siitä esimerkkinä alla oleva lokakuista napajään pinta-alaa kuvaava esitys.

Marraskuun osalta tämänvuotinen arktisen merijään pinta-ala jäänee kuitenkin vuoden 2016 ennätyspientä pinta-alaa suuremmaksi. Ainakin jos luotamme siihen, että se kehittyy samansuuntaisesti kuin päivittäin raportoitu jään laajuus. 

Näin ollen ilmastonmuutos ei ole vielä lyönyt vanhoja mittausennätyksiä, saati tuhansien vuosien takaisia ennätyslämpöjä, mutta elämme joka tapauksessa sellaista vuotta, jonka aikana ollaan oltu lähellä tätä tilannetta. Siten mielenkiinto ilmastonmuutoksen kehittymisestä jatkuu myös tulevana vuonna. 

Ehkäpä vuoden 2012 syyskuussa saavutettu napajään minimipinta-ala muuttuu silloin voimassa olevasta ennätyslukemasta pelkäksi historialliseksi anekdootiksi. Tätä varmasti toivovat ainakin ne, jotka ovat julkisesti ja kauhukuvia maalaillen puhuneet ihmisen roolista ilmaston lämpenemisen taustalla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ajatusten säyneenjoesta ja koronaviruksesta
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi
Valeuutinen metsässä