Heli Saavalaisen juttu vaatii oikaisun

Olen jo pitkään ihmetellyt ilmastonmuutokseen liittyvän tiedottamisen epärehellisyyttä - jopa tämän blogin ensimmäinen kirjoitus koski sitä. Siksi en ollut lainkaan yllättynyt kun näin tämän aamun Helsingin Sanomissa alla olevan kuvan.

Siinä on kuvattu vuosien ja vuosikymmenten lämpötiloja. Ilmeinen epärehellisyys löytyy 1930-luvun kohdalta, jossa "keskiarvo vuosikymmenittäin" on silminnähden väärässä kohdassa, sillä lähes kaikkien vuosien läpötilat ovat selvästi "keskiarvon" yläpuolella ja lisäksi sen alle jäävät lukemat vain hiukan sitä pienempiä.

Käytettävissäni ei ole koko Suomen keskiarvoja, mutta löysin tietokoneeni muistista aikanaan keräämäni tiedot Helsingin lämpötiloista vuosina 1881-2013. Merkitsin siihen punaisella 10 vuoden liukuvan keskiarvon, joka ilmaisee kullakin kohdalla kymmenen edeltävän vuoden keskiarvoa.

Kuten kuvasta nähdään, muodosti Helsingin kymmenen vuoden keskiarvo selvästi näkyvän piikin 1930-luvun kohdalle. Sitä piikkiä ei kuitenkaan näy HS:n julkaisemassa kuvassa lainkaan. Tuon piikin arvo ylittyy vasta 1990-luvulla.

Lopuksi vielä GISS:in sivulta koostamani kuva Sodankylän ilmastovaihtelusta kymmenen vuoden liukuvine keskiarvoineen. Myös siinä näkyy 1930-luvun piikki, joskin lievempänä kuin Helsingissä.

Minulla ei luonnollisestikaan ole tietoa siitä, onko HS:n julkaiseman kuvan virhe peräisin ilmastotutkijoilta vai toimittajalta. Itse jutussa se on kuitenkin merkitty toimittaja Heli Saavalaisen kokoamaksi, grafiikan on tehnyt Petri Salmén ja lähteenä on mainittu Ilmatieteen laitos. 

Tämän kirjoituksen jälkeen jään odottamaan, korjaako joku edellä mainituista tahoista jutussa olleen ilmiselvän virheen, koska sekä tieteen etiikka että hyvä journalistinen tapa vaativat sen. Mikäli näin ei tapahdu, katson löytämäni virheen osoittavan sekä HS:n toimituksen että Ilmatieteen laitoksen syyllistyneen kansalaisten tahalliseen harhaanjohtamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Ilmaston lämpeneminen kiihtyi noin 0,2 asteella
Todisteet viittaavat tieteelliseen epärehellisyyteen ilmastonmuutostutkimuksessa?
Katastrofismi ja ilmastonmuutos

Tiede on uhka valheelliselle maailmankuvalle

Helsingin Sanomat julkaisi tänään jutun, jonka mukaan tieteellinen lehti on hyllyttänyt artikkelin, jossa oli selvitetty niitä etuja, joita imperialismi oli tuonut siirtomaihin. Juttua ei peruttu siinä olleiden virheiden takia, vaan siksi, että se herätti raivoa ihmisissä, joiden mielestä poliittinen korrektius on tärkeämpää kuin totuus.

Jutun hyllyttämiseen vaikutti myös se, että artikkelin julkaissut päätoimittajaa oli uhattu väkivallalla. Siten on inhimillisesti ymmärrettävää, että hän teki nyt nähdyn sinänsä älyllisesti epärehellisen ratkaisun.

Totuus siirtomaa-ajasta lienee, että imperialismin aika sisälsi sekä hyvää että pahaa. Niin myös sen perintö nykypäivälle.

Omasta mielestäni  tapaus kertoo kuitenkin ennen muuta nykyisen yhteiskunnan sairaalloisesta suhtautumisesta tieteen vapauteen. Se nähdään aivan liian monilla tahoilla - jopa tieteen itsensä piirissä - uhaksi omalle maailmankuvalle.

Terveessä maailmassa tieteellinen artikkeli saisi jäädä elämään julkaisufooruminsa sivuille, mutta sen väitteet kumottaisiin tutkimuksen keinoin. Siis mikäli se olisi mahdollista. Ja ellei olisi, muokkaisivat älyllisesti rehelliset ihmiset maailmankuvansa sen mukaiseksi.

Tämä toimintatapa olisi ennen kaikkea entisten siirtomaiden etu. Kun tulevaisuuden rakentaminen perustuu totuuteen - vaikka sitten epämiellyttäväänkin - johtaa se parempaan lopputulokseen kuin valehteluun perustuvan korttitalon pystyttäminen. Juuri nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että ikävältä totuudelta suojaava korttitalo on aivan liian monien kehitysmaiden valoisamman tulevaisuuden este.

Tämä olisi hyvä muistaa etenkin köyhässä Afrikassa, mutta myös täällä länsimaissa. Ikävätkin tosiasiat tarjoavat paremman lähtökohdan niin henkisen kuin aineellisen maailman rakentamiseen kuin sensuuri ja faktojen kieltäminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Naisia viehättää suunnitelmatalous ja maailmanparantaminen
Kiina nousee tutkimuksen ja talouden välisen positiivisen kierteen varassa
Hajamietteitä tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta

Kiinassa demokratiaa ollaan supistamassa, mutta Suomessa laajentamassa - vai ollaanko?

Kiinassa presidentti Xi Jinpingille ollaan petaamassa nykyistä lakia pidempää kautta. Toisin sanoen rajoitusta kahden vaalikauden maksimiajasta ollaan poistamassa.

Tapaus osoittaa, ettei Kiina ole demokratia, vaan yhden puolueen diktatuuri - ja jatkossa ehkä jopa yhden miehen sellainen. Hyvää tilanteessa on se, että maassa on jo kauan sitten erotettu talous politiikasta: virallisen sosialismin sijaan se nojaa vahvasti markkinatalouteen ja kukoistaa.

Valitettavasti diktaattoreilla on usein taipumus sotkea kaikenlaiset asiat. Siten tulevat vuoden näyttävät, mikäli Xin pyrkimykset toteutuvat, sotkeentuuko diktaattori jatkossa myös talouselämään. Ja jos näin käy, mitä vaikutuksia sillä on sen toimivuuteen.

* * *

Suomessa on puolestaan herätty maakuntauudistuksen tuomiin uusiin vaaleihin. Yle - ja ilmeisesti myös monet poliitikot - pelkäävät niistä seuraavan äänestäjien vaaliväsymyksen, mikä johtaisi entistä alhaisempiin äänestysaktiivisuuksiin eri vaaleissa.

Alhainen äänestysaktiivisuus ei tarkoita sitä, etteikö ehdokkaita tulisi valituksi, mutta sillä olisi suuria vaikutuksia. Ensinnäkin passivoituminen ei tapahdu tasaisesti kautta poliittisen kentän, vaan joidenkin puolueiden äänestäjät käyttävät valtaansa todennäköisemmin kuin toisten puolueiden.

Sen seurauksena demokraattisen järjestelmän legitimiteetti heikkenee ja erilaisten valtuustojen edustuksellisuus vinoutuu. Lopputuloksena maassa harjoitettava politiikkaa vastaa yhä heikommin kansan tahtoa.

Äänestysaktiivisuuden varmistamiseksi puolueet ovat pohtineet eri vaalien yhdistämistä. Jotkut haluavat myös vähentää vallan keskittämistä rajaamalla poliitikkojen oikeutta istua erilaisissa demokraattisesti valituissa elimissä - näin maahan syntyisi ääritapauksessa erilliset euro-, eduskunta-, maakunta- ja kuntapoliitikot.

Nähtäväksi jää, mihin lopputulokseen Suomessa päädytään. Ainakin erilaisten poliitikkokategorioiden syntyminen lisäisi poliitikoille mahdollisuuksia rakentaa omaa uraansa eri tasojen edustuselimissä.

Mutta selkeyttäisikö se vaalikansan käsitystä poliittisista vaihtoehdoista? Sitä en usko, vaan epäilen, että se pikemminkin sotkisi ihmisten ymmärrystä niiden eroista ja seurauksista. Tosin on todettava myös, ettei samojen poliitikkojen istuminen useilla eri päätöksenteon portailla johda sen parempaan tulokseen.

Onhan inhimillisesti mahdotonta, että yksi henkilö pystyisi perehtymään syvällisesti kolmen tason poliittisiin kysymyksiin. Silloin vaarana on, että jossain - oletettavasti alhaisemman kategorian - demokraattisessa elimessä toimivat valtakunnanpoliitikot surkastuvat puoluetovereidensa ohjeiden mukaan äänestysnappia painaviksi roboteiksi. Sellainen ei ole, eikä voi olla, demokraattisen päätöksentekoelimen jäsenyyden tarkoitus.

Nähtäväksi jää, miten maakuntauudistus vaikuttaa suomalaiseen politiikkaan. Tässä vaiheessa varmaa lienee ainoastaan se, ettei uudistus jää ilman demokratian syvimpään olemukseen ulottuvia vaikutuksia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saako kansalle antaa valtaa?
Halveksiiko Anu Vehviläinen demokratiaa?
Suora valta itsenäisen Suomen itsenäisille kansalaisille

Keisarin vaatteet taiteessa

En ole mikään taiteen asiantuntija. Mutta nautin kyllä mielelläni monenlaisista teoksista: esimerkiksi kansalaistorin pystyyn nostettu hauki tuottaa omassa absurdiudessaan aina ohi kulkiessani hyvän mielen.

Mieleeni tuli kuitenkin satu keisarin vaatteista, kun luin puistotyöntekijöiden heittäneen Helsinkiin pystytetyn taideteoksen roskiin. Kyse oli nurmikolle asennetusta suojatietä esittävästä tilataideteoksesta. Siis nykytaiteesta.

Taide on osa ihmisen kulttuuria. On ollut jo pitkään; ilmeisesti jo neandertalilaisten aikaan. Siksi se on arvokasta ja erottamaton osa sivistysvaltion elämää.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki taide olisi hienoa ja arvokasta. Yhden rajan voisi ehkä vetää siihen, tunnistaako satunnainen ohikulkija teoksen olevan taidetta eikä roskiin menossa olevaa ympäristösaastetta. Nyt puistosta hävitetyn teoksen osalta tämä ehto ei mitä ilmeisimmin täyttynyt.

Koin itse tammikuussa toisenlaisen taide-elämyksen. Se oli Helsingin tuomiokirkon valoshow, joka oli lähes tajunnan räjäyttävä visuaalinen teos. Tosin taiteilija oli saanut siihenkin liittyvää nautintoa vähennetyksi soitattamalla ämyreistä erittäin kovaa mölyä, minkä takia en jäänyt ihastelemaan teosta kovin pitkään.

Tilataide voi siis olla hyvää, huonoa tai sekä että. On hienoa, että ympäristöämme muokataan nautintoa ja usein myös ajatuksia herättäväksi.

Jotta taide olisi taidetta, tulee sen tekijällä olla vapaus luomiseen, sillä ilman sitä ei synny mitään. Sen hintana joudumme kuitenkin sietämään myös teoksia, joiden ero roskaamiseen tai häirintään on vain taiteilijan mielessä - kuten helsinkiläisen puiston suojatiekonstallaation karu kohtalo osoittaa.

 Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?
Somalitaustainen stand-up koomikko valokeilassa
Taideuutisia

Onnittelut satavuotiaalle veljeskansalle!

Naapurimaamme Viro juhlii tänään sadan vuoden takaista itsenäistymistään. Lämpimät onnittelut sen johdosta Suomenlahden eteläpuolelle.

Viron ja Suomen satavuotis-itsenäisyyspäivät osoittavat, että elämme hienoa vaihetta itämerensuomalaisten historiassa. Vielä hieman yli sata vuotta sitten nämä kansat olivat tyystin vailla omaa valtiota, mutta nyt niitä on kaksi.

Vaikka suomalaiset ja virolaiset ovatkin samaa juurta, on kansojemme historia ollut kovin erilainen. Viro valloitettiin jo keskiajalla saksalaisten ja tanskalaisten voimin: viimeinen itsenäinen alue eli Saarenmaa kukistui vuonna 1227.

Tanska myi omat virolaiset alueensa myöhemmin saksalaisille, jotka hallitsivat maata sen jälkeen tavalliselle kansalle ikävin feodaalisin keinoin. Uuden ajan koittaessa maa jaettiin Puolan ja Ruotsin kesken kunnes jälkimmäinen hankki vuoteen 1645 mennessä omistukseensa koko alueen. Näin Viro joutui samanlaiseksi ruotsalaisen suurvallan resurssiksi ja rahoittajaksi kuten Suomikin.

Suomen ja Viron yhteinen taival päättyi suureen Pohjan sotaan, jonka seurauksena maahan pystytettiin venäläisvalta ja kansa joutui edelleen maan omistaneiden baltiansaksalaisten maaorjuuteen. Se päättyi lopullisesti vasta 1860-luvulla, jolloin talonpojille syntyi mahdollisuus ostaa maansa itselleen. Samalla alkoi kansallinen herääminen kuten täällä Pohjantähden allakin.

Viro sai autonomian helmikuun vallankumouksen jälkeen, jossa bolsevikit perustivat lokakuun vallankumouksen jälkeen oman hallintonsa. Se tunnettiin Viron työkansan kommuunina.

Myös Viron maapäivät oli julistanut itsenäisyyden 24. helmikuuta vuonna 1918. Valtaa se ei kuitenkaan saanut heti, vaan se siirtyi saman tien maan miehittäneille saksalaisille. Nämä lähtivät maasta hävittyään ensimmäisen maailmansodan eli 11.11.1918.

Samalla bolsevikit aloittivat venäläisten tuella hyökkäyksen ja valloittivat maasta laajoja alueita. Tuo taistelu päättyi brittien ja suomalaisten tukemien tasavaltalaisten voittoon. Vuoteen 1920 mennessä oli voitettu sekä omat bolsevikit, venäläiset että myös Viron asioihin sotkeentuneet saksalaisten Freikorps-joukot ja solmittiin Tarton rauha, jossa Viron itsenäisyys tunnustettiin.

Viron ensimmäisen tosiasiallisen itsenäisyyden aika oli poliittisesti osin epävakaa, mutta taloudellisesti menestyksekäs. Maan elintaso nousi Suomea korkeammaksi, mutta kommunistit yrittivät ottaa vallan uudelleen käsiinsä epäonnistuneessa kaappausyrityksessä vuonna 1924.

Myöhemmin maasta muodostui lähes diktatuuri, jossa presidentti Konstantin Pätsin valtaoikeudet olivat vahvat. Sitä vastaan oli oikeistoradikaalia liikehdintää, joka pysyi kuitenkin kurissa. Lopulta maa palautui takaisin muodollisesti demokratiaksi juuri ennen toista maailmansotaa, mutta siitä huolimatta Pätsin valtakausi jatkui.

Toinen maailmansota oli Virolle raskas. Maan yli kulkivat ensin venäläiset, sitten saksalaiset ja jälleen venäläiset, jotka hallitsivat virolaisia sosialismin ikeessä. Virolaiset eivät kuitenkaan alistuneet kohtaloonsa, sillä sotien jälkeen maassa eli metsäveljiä, jotka jatkoivat vastarintaa aina 1950-luvulle.

Neuvostomiehityksen aikana Viroon muodostui suuri venäläisvähemmistö, jonka seurauksena kantaväestön osuus putosi 60 prosenttiin. Näin koko kansakunnan olemassaolo vaarantui vähitellen.

Virolaiset pelasti venäläistymiseltä tosiasiallisen itsenäisyyden palautuminen 20. elokuuta vuonna 1991. Sen jälkeen pinta-alaltaan aiempaa hiukan pienempi maa omaksui varsin puhtaan kapitalistisen talousjärjestyksen, jonka turvin sen hyvinvointi on kasvanut nopeasti. Tässä sitä on auttanut myös EU-jäsenyys, jonka tarjoamat vapaat markkinat ovat olleet maalle siunaukseksi. Samalla maan turvallisuus on taattu Nato-jäsenyyden kautta.

Tänä päivänä sataa vuotta juhlivan Viron elintaso on noussut tasolle, joka ainakin joidenkin näkemysten mukaan vastaa Suomea 1990-luvulla. Siitä maan on hyvä jatkaa, koska niin poliitikoiden kuin kansankin asenne on terveesti isänmaallinen. Se tarkoittaa omaa kulttuuria arvostavaa ja kansainvälisesti avointa asennetta, josta puuttuu suomalaisten poliitikkojen kaltainen rähmällään olo eri suuntiin. 

Tämän pikaisen historiakatsauksen myötä toivotan eteläiselle veljeskansallemme vielä kerran onnea sen pitkän tien kautta saavuttaman itsenäisyyden takia. Ja samalla myös loistavaa tulevaisuutta tuleville vuosisadoille!

Meille suomalaisille tarjoan puolestaan esimerkiksi virolaisten osoittamaa asennetta oman kansakuntansa rakentamisessa - vaikka olemmekin yhä se vauraampi isoveli, se ei tarkoita, etteikö etelänaapurista kannattaisi ottaa monissa asioissa oppia. Onhan hyvin tunnettu tosiasia, että Siperia opettaa - ja sitä opetusta ovat virolaiset saaneet viime vuosisadan puolella kyllikseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eduskunta harvinaisen epä-älyllisellä tuulella
Me ollaan sankareita kaikki
Ristiretkeläisten jäljillä

Macronin hallitus toimii, vaikka taakka on Suomea pienempi

Aamun lehti tiesi kertoa, että Ranskaan tuli viime vuonna ennätysmäärä turvapaikanhakijoita: hakemuksia jätettiin yli 100 000 kappaletta. Sen seurauksena maan hallitus on esittänyt kohtuullisen järeitä toimia ongelman ratkaisemiseksi.

Macronin hallituksen lakiesitys muun muassa kriminalisoisi luvattoman rajanylityksen ja nopeuttaisi elintasopakolaisten palauttamista kotimaahansa. Käännytysten tehostamiseksi turvapaikanhakijoita voisi pitää säilössä 90 vuorokauteen ajan. Lisäksi hakemusten keskimääräinen käsittelyaika aiotaan pudottaa kuuteen kuukauteen.

Tulijoiden kotouttamista tehostettaisiin esimerkiksi kaksinkertaistamalla ranskan kielen oppituntien määrä ja sallimalla turvapaikanhakijoiden tehdä töitä. Työn saamista eniten heikentävä pukeutuminenhan siellä on kielletty jo kauan sitten. Sen sijaan esillä ollutta ajatusta kieltävän päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamista kolmansiin maihin ei aiota toteuttaa.

Edellä kirjoittamani kuulostaa oikean suuntaiselta politiikalta. Onhan itsestään selvää, että sekä elintasopakolaisten vetovoimatekijöiden vähentämisen että oikeiden pakolaisten kotouttamisen tulee olla minkä tahansa vastaanottajamaan maahanmuuttopolitiikan keskiössä.

Jäin kuitenkin itsekseni pohtimaan tuon Ranskaan kohdistuneen turvapaikanhakijataakan kokoa. Galliassahan asuu nykyisin noin 66,5 miljoonaa ihmistä, eli sieltä haki ennätysvuonna turvaa noin yksi ihminen 600 asukasta kohti.

Suomesta haki ennätysvuonna 2015 turvapaikkaa 32 476. Se tekee yhden turvapaikanhakijan 169 asukasta kohden. Siten heistä syntynyt taakka oli jokaiselle suomalaiselle tänne tulijoiden ennätysvuonna lähes nelinkertainen verrattuna ranskalaisten ennätysvuoteen.

Lukua voi verrata myös vuoden 2017 tulijamäärään eli 5 059 henkeen mukaan lukien uusintahakemuksen jättäneet aiemmat tulijat. Se on yksi turvapaikanhakija noin 600 asukasta kohti, eli sama määrä, joka Ranskassa on nyt johtanut hallituksen toimintaan. Suomessa on sen sijaan annettu ymmärtää määrän olevan varsin pienen!!!

Tästä kaikesta jäin itsekseni miettimään, että miksi Suomen hallitus ei toimi. Sen sijaan se sallii vuodesta toiseen elintasopakolaisten pelleilyn viranomaistemme ja oikeuslaitoksemme kanssa, eikä ole luonut edes pakolaisten aktiivimallia, jossa heidät motivoitaisiin kielen ja kulttuurin opettelemiseen ja työntekoon vaikkapa rajaamalla tulkin käyttöoikeutta maksimissaan vuoteen sekä mitoittamalla taloudellista tukea kotoutumisaktiivisuuden funktiona.

Näin siitä huolimatta, että humanitaarisen maahanmuuton kustannukset ovat useita miljardeja, sen seurauksena seksuaali- ja väkivaltarikosten määrä on noussut ja jopa Turun kaupungin maahanmuuttokoordinaattori pitää kantaväestölle vihamielisten maahanmuuttolähiöiden syntymistä vain ajan kysymyksenä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maksamme valkoisen rodun kollektiivista velkaa
Maksamme velkaa
Miltä Emmanuel Macronin pyrkimykset näyttävät juuri nyt?

Islamistien ihmiskilvet pommitusten kohteena

Syyrian Itä-Ghoutassa ovat vallassa jo useiden vuosien ajan olleet islamistiset ryhmät, joista merkittävin on sunnalainen Jaysh al-Islam eli Islamin armeija. Bashaar Al-Assadin hallituksen aseman vahvistuttua muualla maassa on sen armeijalle tullut aika häätää kapinalliset myös maan pääkaupungin liepeiltä. Nyt suurta huomiota herättäneet pommitukset ovat siten myös HS:n aamuisen jutun mukaan valmistelua suurhyökkäystä varten.

Sinänsä Itä-Ghoutassa nyt nähdyn kaltaiset massiiviset pommitukset ennen maahyökkäystä ovat olleet jo vuosikymmeniä normaali sodankäynnin tapa. Esimerkiksi vuoden 1944 Karjalan kannaksen suurhyökkäyksessä puna-armeijan hyökkäyksen painopistesuunnan 6,7 kilometrin pituiselle Valkeasaaren lohkolle oli varattu 1 208 yli 75 mm:n tykkiä tai kranaatinheitintä.

Rintamakilometriä kohden tämä teki siis yli 200 tykkikaliiperista asetta. Tulivalmistelu kesti reilut kaksi tuntia ja siihen otti osaa 3 000 tykkiä ja kranaatinheitintä, jotka jauhoivat suomalaisten asemat miltei olemattomiin.

Ja nyt on Syyriassa siis kyse samankaltaisesta - joskin merkittävästi heikommalla tulivoimalla tehdystä - hyökkäyksen valmistelusta, jolla islamistitaistelijoiden asemat pyritään tuhoamaan ja samalla murtamaan heidän taistelutahtonsa. Suomalaiset menettivät jatkosodassa kyllä asemansa, mutta pystyivät kokoamaan itsensä ja saivat puna-armeijan pysähtymään. Siviilejä ei rintamalinjoilla tiettävästi ollut.

Syyriassa tilanne on erilainen. Siellä islamistit ovat linnoittautuneet siviilien sekaan toivoen sitä kautta saavansa muun maailman suojeluksen sotilaalliselle vallalleen. Ja jos kansainvälisistä protesteista voi jotain päätellä, ovat he myös henkisellä tasolla onnistuneet.

Nyt heillä on kuitenkin ongelma. Syyrian hallitus tuskin keskeyttää toimiaan, koska pommituksia seuraava maahyökkäys on tehtävä heti tulivalmistelun jälkeen. Assadin joukkojen kansainvälisen aseman varmistaa puolestaan Venäjä, joka estää YK:n turvallisuusneuvostossa Syyrian hallituksen vastaiset päätöslauselmat ja toimenpiteet.

Jos ja kun kaiken tapahtuneen jälkeen etsitään syyllisiä, on todennäköistä, että Assad julistetaan syylliseksi rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Se tapahtuu ennen kaikkea läntisen humanismin ja sunnalaisen islamin yhteisponnistuksin.

Samalla unohdetaan se, että Itä-Ghoutan islamistit ovat kapinassa hallitusta vastaan ja joko pitävät alueen asukkaita suojakilpinään tai vaihtoehtoisesti nämä tukevat heidän islamistista hallintoaan. Näin teki jo Amnesty International kiirehdittyään tuomitsemaan pommitukset, mutta jättämällä ainakin Maailma.netin mukaan mainitsematta siviilien käytön islamistien ihmiskilpinä.

Omalta osaltani totean, että sota on raakaa ja ikävää. Siksi sitä ei kannattaisi lähteä käymään, ellei sen avulla oikaistavaksi aiottu vääryys ole kestämätöntä eikä nopeasta voitosta ole suurta varmuutta. Varmuuden saavuttaminen taas on äärimmäisen epävarmaa, kuten Saksan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kokemukset toisesta maailmansodasta, Vietnamista ja Afganistanista ovat osoittaneet.

Sen sijaan on aivan varmaa, että sodan yhteydessä myös siviilit kärsivät. Sitä enemmän, mitä vähemmän sotaa käyvät joukot ja niiden johtajat heistä välittävät. Itä-Ghoutassa siviileistä ei näyttäisi välittävän kumpikaan osapuoli.

Lisäksi Syyrian tapauksessa oli jo vuonna 2015 tiedossa, ettei Assadin hallitus tule häviämään sotaansa. Siten kaikki sen jälkeen syntyneet uhrit ovat olleet tarpeettomia riippumatta heidän siviili- tai sotilasstatuksestaan. Kukahan kantaisi vastuun heidän turhista kuolemistaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Trump iski Syyriaan, mutta mitä sitten?
Uusia tietoja Alepposta
Valtapoliittista hurskastelua

Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari

Suomen taloudella on mennyt viime aikoina hyvin, ja yhtensä sen seurauksena maan työllisyysaste on lähtenyt niin nopeaan nousuun, että hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta saavutettaneen jo kuluvan vuoden aikana. Valitettavasti työttömyys ei ole juurikaan laskenut, vaan lisätyöllistetyt ovat peräisin työmarkkinoiden käytettävissä olevan työvoiman ulkopuolelta.

Syitä työttömyysasteen pysyvyyteen voi tietenkin hakea monelta taholta, mutta todennäköisimmin kyse on rakennetyöttömyydestä, eli siitä, että työpaikat ovat maantieteellisesti eri paikoissa kuin työttömät tai siitä, että nykyiseen työelämään vaaditaan sellaista osaamista, jota työttömillä ei ole. Näiden kahden ongelman ratkaisut löytyvät joko työvoiman liikkuvuuden tai koulutuksen kautta.

Luultavasti siitä syystä maahamme on luotu työttömien aktiivimalli. Se toimii sekä keppinä että porkkanana. Keppi koostuu ehdollisesta työttömyysturvan 4,65 prosentin laskusta ja porkkanana ovat aiempaa paremmat kouluttautumismahdollisuudet sekä vähäisen työnteon tai yritystoiminnan salliminen ilman työttömyysturvan alenemista.

Julkisuudessa on esille nostettu lähinnä keppipuolta, minkä seurauksena aktiivimallia on kritisoitu rajusti poliittisen vasemmiston ja jopa Perussuomalaisten piirissä. Tosiasia kuitenkin on, että nyt nähty työllisyysasteen nousu ilman työttömyysasteen laskua on yhtälö, joka edellyttää työmarkkinoille oleellista muutosta, mikäli haluamme välttää pitkäaikaistyöttömien syrjäytymisen ja kestävyysvajeen syvenemisen kaltaiset ongelmat.

Toisaalta esille on nostettu myös se, että suuressa osassa Suomea työpaikkojen määrä on selvästi työvoiman suuruutta pienempi - eli työn saaminen työssäkäyntietäisyydeltä on käytännössä mahdotonta. Argumentti pitää sinänsä paikkansa, mutta perustuu pysähtyneeseen maailmankuvaan, jossa työpaikkojen määrä on ikään kuin ylhäältä annettu, eivätkä ihmiset muka omilla toimillaan pystyisi vaikuttamaan siihen.

Näin ei tietenkään ole, vaan työpaikkojen määrän kullakin työssäkäyntialueella ratkaisevat yrittämisinnon määrä ja kotiseuturakkaus. Siksi erityisesti syrjäseutujen kannalta on tärkeää, että aktivointimalli mahdollistaa myös yrityselämän aloittamisen työttömyysturvan avulla.

Mikäli tilaisuuteen tartutaan miehissä - ja naisissa - saattaa myös maaseutu siirtyä uudenlaisen pienyritysten johtaman kasvun buumiin. Siinä sitä auttavat digitalisaation tuomat mahdollisuudet, kunhan ne on saatettu koulutuksen ja infran kautta kaikkien halukkaiden saataville.

Omalta osaltani jään seuraamaan jännityksellä työttömyysasteen - ja aivan erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden - kehittymistä kuluvana vuonna. Mikäli siinä ei tapahdu muutosta, voidaan aktivointimalli katsoa epäonnistuneeksi ja se on korvattava jollain toisenlaisella mallilla. Sen sijaan jos ensi vuoden alussa työttömien ja erityisesti pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut oleellisesti nykyisestä, voidaan mallia pitää onnistuneena ja sen jatkokehittämiseen on syytä satsata.

Omana nyanssinaan todettakoon vielä, että yhä suurempi osa työttömistämme on humanitaarisen maahanmuuton kautta Suomeen saapuneita. Heidän jämähtämisensä puhtaasti tukien varaan ei ole kenenkään etu.

Siten on syytä toivoa, että uussuomalaiset saataisiin aktivoitua ja hyväksyttyä työntekoon nykyistä huomattavasti paremmin. Etenkin somalien, irakilaisten ja arabien työllisyysluvut ovat äärimmäisen alhaiset. Kuitenkin sen mikä on onnistunut vietnamilaisille, ei pitäisi olla mahdotonta heillekään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Talouttamme vaivaa turvallisuushakuisuus
Aktiivimallia puoltaa moni asia
Hyväksikäytön kääntöpuoli

Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn

Suomessa näyttäisi toimivan vahva liike sen puolesta, ettei Irakista Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita palautettaisi lainkaan kotimaahansa. Hyvä esimerkki siitä saatiin aamun Helsingin Sanomista, jossa jo aiemminkin heikosti perusteltuja väitteitä esittänyt kolumnisti Anu Kantola piti irakilaisten turvapaikanhakijoiden kokonaismäärää vaatimattomana.

Kantolalta näyttäisi jääneen kuitenkin huomaamatta se, ettei tulijoiden lukumäärä ole laissa mainittu syy turvapaikan myöntämiselle, koska se annetaan ainoastaan arvioidun tarpeen mukaan. Nyt on vain käynyt niin, että samaan aikaan kun vuonna 2015 maahamme saaneiden turvapaikanhakijoiden anomuksia on tarkasteltu, on myös Irakin turvallisuustilanne parantunut. Tämän vahvisti maahanmuuttovirasto viimeksi tänään Ylelle, eikä yksi Irakissa tuntemattomasta syystä kuollut entinen turvapaikanhakija muuta asiaa miksikään.

Kantola kertoi jutussaan myös siitä, kuinka Suomeen tulleiden irakilaisten määrä on vuoden 2015 jälkeen vähentynyt. En tietenkään tiedä varmuudella mistä se johtuu, mutta veikkaan Suomesta tulijoille annettujen palautuspäätösten ja muiden EU-maiden kiristyneen turvapaikkapoliittisten linjausten vaikuttaneen asiaan. Suomen kannalta hyvä oli myös uutinen, jonka mukaan Ranskasta ei haluttu palauttaa Suomeen täältä sinne matkannut irakilaista Dublin-tapausta.

Myös kirkonmiehet ja -naiset ovat olleet jo pitkään mukana Suomen irakilaistamisyrityksessä. Niinpä monet turvapaikanhakijat ovat viimeisenä keinonaan päästä lihapatojen ääreen ilmoittaneet vaihtaneensa uskontoaan. Eikä pelkästään luterilaisuuteen vaan myös esimerkiksi helluntailaisuuteen.

Esimerkkinä pappiemme sinisilmäisyydestä valitti kirkkoherra Kari Kanala Ylen jutussa siitä, ettei eräs irakilaismies saanut uutta valituskierrosta negatiiviselle turvapaikkapäätökselleen aiemmin ilmoittamatta jääneen (ja siten mitä todennäköisimmin keksityn) kunniaväkivaltapelon takia. 

Tässä tilanteessa on vain toivottava, että maahanmuuttovirasto pysyy laillisuuden tiellä. Ja että poliitikkomme ymmärtävät, etteivät julkista näkyvyyttä saavat kantolat ja kanaset aja äänestävän kansan näkemystä vaan omaa maailmanparannusideologiaansa. Sekä vaalien pelossa huolehtivat siitä, ettei turvapaikkapolitiikkaamme jatkossa kehitetä ainakaan elintasopakolaisia suosivaan suuntaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?

Kehitysmaasta tulleen lapsen etu

Helluntaiseurakunnat muutoksen edessä

Naisia viehättää suunnitelmatalous ja maailmanparantaminen

Helsingin Sanomat julkaisi tänä aamuna mielenkiintoisen jutun, jossa kerrottiin taloustieteilijöiden näkemysten riippuvan sukupuolesta. Sen mukaan naispuoliset ekonomistit näkevät, että hallitusten puuttuminen on markkinavoimia parempi ratkaisu yhteiskunnallisiin ongelmiin, ettei työlainsäädäntö yleisesti ottaen heikennä taloustilannetta ja ettei korkeampi minimipalkka lisää työttömyyttä. Lisäksi naiset kaipasivat miehiä enemmän ympäristönsuojelun lisäämistä.

Toisin sanoen ekonomistinaiset kaipasivat vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvia taloustieteilijöitä enemmän suunnitelmataloutta ja poliittisesti ohjattua maailmanparantamista (vaikka kyllä jotkut miehetkin "osaavat"). Tämä seikka herätti mielessäni kaksi kysymysvyyhtiä.

Ensinnäkin kysymys suoraan naisekonomisteille. Jos poliittinen kontrolli on erinomainen ratkaisu kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, niin miksi viime vuosisadan sosialistinen - siis nimenomaisesti poliittisin päätöksin ohjattu järjestelmä - hävisi kilpailun huomattavasti enemmän markkinavoimien varassa toimivalle lännelle?

Taloudellisen tappion lisäksi sosialistinen järjestelmä tuhosi kansalaistensa ihmisoikeudet ja ympäristön, kuten vaikkapa Saksan länsiosien kanssa samalta viivalta 1940-luvulla lähtenyt Saksan demokraattinen tasavalta osoitti. Ja miksi poliittisesti suunnitelmatalouteen vannova Kiinan suunnanmuutos taloutensa vapauttamiseksi on johtanut ennennäkemättömään talouskasvuun, ihmisten hyvinvoinnin lisääntymiseen ja lopulta jopa ympäristöongelmien tunnustamiseen?

Toiseksi. Jos ekonomiassa sukupuolella on näin vahva merkitys tieteenalan keskeisten kysymysten osalta, niin voiko sitä pitää tieteenä ensinkään. Ja jos voi, niin millä tavoin sukupuolten näkemykset eroavat ensinnäkin muissa humanistisissa tieteissä ja toisaalta niitä eksaktimmeissa luonnontieteissä? 

Oma veikkaukseni on, että sitä vähemmän, mitä eksaktimmasta tieteestä on kyse. Matematiikassa sukupuolella on tuskin kovinkaan paljon merkitystä, eikä ehkä fysiikassakaan, mutta biologiassa saattaa jo ollakin. Onko naisten suhtautuminen esimerkiksi geneettisesti muokattuihin eliöihin tai metsänhoidon menetelmiin erilaista kuin miesten? 

Tai uskovatko kehitysmaita tutkivat humanistinaiset miehiä enemmän kehitysmaiden ratkovan ongelmansa kehitysavun ja reilun kaupan banaanien avulla? Tai näkevätkö naispuoliset käyttäytymistieteilijät islamiin liittyvän terrorismin olevan poistettavissa erilaisin keinoin kuin miespuoliset kollegansa?

Minulla ei ole vastausta näihin kysymyksiin, mutta mielelläni tahtoisin sellaiset kuulla. Ellei muuten, niin oman ihmiskuvani täydentämiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiina nousee tutkimuksen ja talouden välisen positiivisen kierteen varassa
Marxilainen väitöskirja
Naiset suosimalla yhteiskunnan huipulle!

Antti Rinne haki vauhtia populismista

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti selvitysmiehen palkkaamista tutkimaan sitä, ovatko elintasopakolaisten ns. pakkopalautukset laillisia ja kansainvälisten sopimusten mukaisia. Esitys on puhtaasti vasemmistopopulistinen - eli syntynyt ay-liikkeestä ponnistavan puoluepukarin pyrkimyksestä miellyttää vasemmistolaisesti ajattelevia maailmanparantajia, jotta maamme vanhin työväenpuolue menestyisi Vihreiden kanssa käynnissä olevassa kilpailussa heidän äänistään.

Itse asiassa ei ole mitään epäselvää, sillä maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen saaneella turvapaikanhakijalla on lähes rajaton valitusoikeus. Eikä noita valituksia käsittele sen enempää maahanmuuttovirasto kuin politrukkien lautakuntakaan, vaan suomalainen oikeuslaitos.

Rinteen kysymyksestä herää siten kysymys siitä, että eikö Antti Rinne luota suomalaiseen oikeuslaitokseen, vaan katsoo entisen poliitikon sitä luotettavammaksi lakien ja sopimusten tulkitsijaksi. Koska näin näyttäisi olevan, syntyy myös kysymys Rinteen suhtautumisesta vallan kolmijako-oppiin, jonka mukaan vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan.

Rinteen ehdottamasta selvitysmiehen eli Christoffer Taxellin suhteesta maahanmuuttokysymyksiin on varsin vaikea saada selkoa. Pienen vihjeen saattaa tosin antaa Kaleva-lehden artikkeli, jonka mukaan Taxell olisi sanonut nykyistä hallitusta muodostettaessa, että "tässä on vaarana, että tämä hallitus ei ehkä tule edustamaan maailmalle avointa politiikkaa... imago ei ole ulkomailla niin pieni asia, mitä me ehkä Suomessa joskus luulemme. Jos kansainvälisillä markkinoilla haluaa pärjätä, ei kelpaa eristäytyä. Ei henkisesti eikä poliittisesti."

Jutun mukaan on kuitenkin mahdotonta sanoa, mitä Taxell tarkoittaa "avoimella politiikalla" ja sen suhteella "imagoon" ja "eristäytymiseen". Ehkä kyse ei ole lainkaan pakolaispolitiikasta vaan suhteesta Euroopan Unioniin tai vielä yleisemmin kauppapolitiikasta.

Toisen vihjeen saattaa antaa se, että Taxell on toiminut pitkään RKP:n puheenjohtajana. Siis puolueen, joka on peräti maamme maahanmuuttokritiikittömin.

Edelle kirjoittamani perusteella on selvää, ettei Taxell ole tässä asiassa sellainen puolueeton taho, jolla olisi edellytyksiä tehdä uskottavalla tavalla Rinteen kaavailema selvitys. Ei edes siinä tapauksessa, että pakolaispolitiikan laillisuutta haluaisivat tarkastella muutkin suomalaiset kuin SDP:n Antti Rinne.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvapaikanhakuoikeus on rajattava yhteen kertaan
Kaksi maahanmuuttajauutista
Ovatko irakilaiset nykypäivän inkeriläisiä?

Kehitysavusta on kuin onkin hyötyä

Helsingin Sanomat on julkaisemassa juttusarjaa Sambiasta. Kyseessä on eteläisen Afrikan suhteellisen stabiili maa, jota ei ole juurikaan näkynyt lehtien otsikoissa.

HS:n juttusarjan ensimmäisessä osassa kerrottiin, että sambialainen nainen synnyttää elinaikanaan keskimäärin 5,5 lasta. YK:n mukaan se on yksi kuudesta Afrikan maasta, joiden väestö yli viisinkertaistuu vuoteen 2100 mennessä.

Juttusarjan toisessa osassa puolestaan painotettiin sitä, että Sambian ravitsemustilanne on yksi maailman heikoimmista. Kolme viidestä sambialaisesta elää köyhyysrajan alapuolella ja kaksi viidestä äärimmäisessä köyhyydessä.

Jotain merkillisen ristiriitaista noissa kahdessa edellisessä kappaleessa on. Eli miten voi olla mahdollista, että köyhyydessä, jopa äärimmäisessä sellaisessa, elävä väestö kasvaa huikeaa vauhtia? 

Eivätkö sambialaiset ymmärrä, että raju lisääntyminen ajaa jälkeläisiä yhä pahenevaan kurimukseen? Etenkin, kun ilmastonmuutos on HS:n toisen jutun mukaan Sambiassa nopeampaa kuin muualla: 1,3 astetta noin puolessa vuosisadassa, minkä seurauksena vesi on karannut sadan metrin syvyyteen, viljelykaudet ovat lyhentyneet sekä kuivuus ja tulvat lisääntyneet ja voimistuneet.

Vastausta sambialaisten ymmärtämättömyyteen tekisi mieli hakea maan kulttuurista, mutta tämän päivän vieraskynäkirjoituksen mukaan sellainen olisi vain uutta rasismia. Selitykseksi ei taida käydä myöskään väestön yleinen tyhmyys, koska se olisi vanhanaikaista rasismia.

Mutta kävisikö selitykseksi sitten väestönkasvua ylläpitävä kansainvälinen kehitysapu? Sen suomalainen osahan on tullut tunnetuksi mm. korruptiosta ja yli 10 000 euron hintaisista huusseistaan, mutta mitä muuta sillä tehdään.

Se selviää ulkoministeriön nettisivulta, jonka avattuani hätkähdin. UM:n mukaan Sambia on nimittäin "poliittisesti vakaa ja turvallinen maa, jonka talous kasvaa nopeasti. Maa pyrkii keskituloisten maiden joukkoon vuoteen 2030 mennessä."

Olen havaitsevinani jonkinlaisen ristiriidan HS:n juttusarjan ja ulkoministeriön näkemyksissä. Sen hämmentämänä päätin turvautua nettitietosanakirjan tarjontaan.

Wikipedian mukaan "Sambia kuuluu maailman köyhimpiin valtioihin. Sen kehityksen suurimpana jarruna ovat laajalle levinneet HIV-tartunnat ja AIDS. Myönteisempää kehitystä on kuitenkin peruskoulutuksessa. Myös köyhyys on vähenemässä, vaikka hitaasti."

Huomasin myös, että Wikipedian mukaan Sambian väestönkasvu on 1,63 prosenttia vuodessa. Luku on toki suuri, mutta kalpenee esimerkiksi Zimbabwen (4,36%), Etelä-Sudanin (3,92%), Burundin (3,46%), Nigerin (3,28%, Ugandan (3,24%), Togon (2,762%), Mosambik (2,7%), Ruandan (2,7%), Etiopian (2,6%), Liberian (2,52%), Kongon demokraattisen tasavallan (2,5%), Nigerian (2,47%), Eritrean (2,2%), Ghanan (2,19), Norsunluurannikon (2,03%), Kamerunin (2,028%), Kongon tasavallan (1,94%) ja Somalian (1,75%) rinnalla. Katsomistani Afrikan maista vain Namibian (0,67%) ja Etelä-Afrikan (-0,45%) väestönkasvu oli hitaampaa kuin Sambiassa, joka HS:n mukaan on siis yksi kuudesta Afrikan maasta, jonka väestö yli viisinkertaistuu vuoteen 2100 mennessä.

Ihan kuin tässäkin olisi jonkinlainen ristiriita HS:n juttusarjan antaman kuvan kanssa? Kumpi on oikeassa: Wikipedia vai HS?

En tiedä, mutta ehkä ei kumpikaan, mikäli jälkimmäisen arvio perustuu siihen, että HIV poistuu Sambiasta yhtä nopeasti kuin se sinne aikanaan ilmaantuikin. Se ei tietenkään ole afrikkalaisessa kulttuuris... eikun hmmmh... ryökäleen uusrasismi...uudestaan...

Se ei ole jostain tuntemattomasta syystä mahdollista ilman, että länsimaiden tuella maahan saadaan toimiva HIV-terveydenhoito ja ilmaiset lääkkeet. Jos niin käy, on syynä Sambian väestön viisinkertaistumiseen vuoteen 2100 mennessä länsimaiden tarjoama kehitysapu, tarkemmin sanottuna maahan viety/vietävä tehokas terveydenhoito.

Palataan siis takaisin ulkoministeriömme nettisivuun. Sieltä selviää, että tuemme Sambiaa seuraavasti.

Yksityissektoria kehitämme usealla ohjelmalla. Uuteen yksityissektorin kehitysohjelmaan käytämme 9 miljoonaa euroa vuosina 2017-2021. Vihreät työpaikat –ohjelmaan sijoitamme 8,5 miljoonaa euroa vuosina 2014–2018. Yhteistyöhön kansallisen eläkelaitoksen kanssa annamme miljoona euroa vuosina 2018–2020. Paikallista yhteistyötä tuemme 0,9 miljoonalla eurolla.

Kehitämme myös demokraattisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa monin tavoin. Sosiaaliturvaohjelman puitteissa siirrämme Sambiaan suomalaisten rahoja 9,6 miljoonaa euroa vuosina 2016–2018. Annamme myös kansalaisjärjestötukea (Suomen pelastakaa lapset -järjestön kautta) sosiaaliturvaan, vaikka summaa sen enempää kuin vuosiakaan ei mainita. Mistähän syystä?

Lisäksi Metsä- ja luonnonvaraohjelmalle irtoaa 4,4 miljoonaa euroa vuosina 2015–2018 ja ympäristöalan kansalaisjärjestöjen rahastolle 4,6 miljoonaa euroa vuosina 2015– 2019. Isoja rahasummia nekin.

Kaikki edellä kirjoittamani sai minut pohtimaan - jälleen kerran - kehitysavun mielekkyyttä ja roolia maailman hädän keskellä. Onko se lopultakaan eduksi vai haitaksi. Ja jos on, niin kummalle: maailman hädälle vai ihmisten hyvinvoinnille?

Varmaa on kuitenkin, että kehitysapuklusterista leipänsä saavat tienaavat sillä. Näin siitä riippumatta ovatko he kansalaisuudeltaan suomalaisia tai vastaanottajamaalaisia. Tästä ei voi vetää muuta johtopäätöstä, kuin että kehitysavusta on kuin onkin hyötyä. Ainakin joillekin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Haavisto, väestösopimus ja realismi
Leila Omar koko mustan Afrikan esikuvaksi!
Miksi afgaanien lisääntymisterveyttä tuetaan verovaroista?

Brändin arvo

Helsingin Sanomat kertoi tänä aamuna, että Applen älypuhelinbisneksen liikevaihto oli suurempi kuin kaikkien muiden valmistajien yhteensä eli 51 prosenttia. Huikea saavutus, sillä jutun mukaan Applen on tehnyt kolminkertaisesti rahaa jokaista myymäänsä älypuhelinta kohden verrattuna kilpailijoihinsa.

En lähde tässä arvioimaan, ovatko Applen puhelimet kolme kertaa parempia kuin muut. Vastaus on nimittäin arvioimattakin selvä - eivät varmasti ole, eivät ainakaan oman perheeni kokemusten perusteella. Applen kännyköiden toiminta ei tavallisen käyttäjän tarpeiden osalta eroa oleellisesti kilpailijoiden valmistamista laitteista.

Toisin sanoen ne ovat erittäin laadukkaita, jossain määrin omaperäisiä sekä joissain suhteissa parempia ja joissain huonompia kuin kilpailijansa, mutta erittäin hintavia. Liikevaihdon - ja epäilemättä myös liikevoiton - kannalta oleellista eivät siis ole Applen ominaisuudet, vaan ylivoimaisesti muita parempi brändäys.

Apple lieneekin yksi parhaista esimerkeistä siitä, kuinka brändin rakentaminen kannattaa. Taustalla on toki kunnolla toimivan kosketusnäytön lanseeraus vuosia sitten, mutta myös tietokonepuolella tarkoin luotu kuva Daavidina Goljatia eli Microsoftia vastaan taistelevasta sankarista.

Brändäyksen seurauksena Apple on voinut panna puhelimilleen kovan hintalapun, koska sen asiakaskunta on valmis maksamaan puraistusta omenasta kännykkänsä pinnassa enemmän kuin kilpailijansa... hmmh... niin kuka edes muistaa niiden logoja?

Suomalaisittain toki muistamme, että Nokia oli aikanaan kännyköiden valmistuksessa samankaltaisessa asemassa kuin Apple. Se oli brändiykkönen ja tahkosi selvästi enemmän rahaa kuin kilpailijansa.

Suomalaisittain valitettavasti yritys sortui rahanahneuteen ja lähti ylimitoitettuun säästökampanjointiin, minkä seurauksena yhtiön T&K-toiminta halvaantui ja Apple onnistui tuhoamaan suomalaisyhtiön bisneksen kosketusnäytöllään, jota muut seurasivat toimissaan tahmeaksi muuttunutta suomalaisyhtiötä ketterämmin.

Nokia-brändillä on kuitenkin vielä vahvaa vetovoimaa, minkä osoittaa sen nimellä myytyjen HMD-kännyköiden suosio, joka ohitti Googlen ja OnePlussan kännykät loppuvuonna. Erityisen mielenkiintoista oli, että Nokia-brändätyt HMD-puhelimet olivat kolmanneksi myydyimpiä Britanniassa. Venäjällä, Vietnamissa. Lisäksi ne kuuluivat suurimmassa osassa Lähi-idän markkinoita viiden myydyimmän merkin joukkoon.

Edellä kirjoitetun perusteella annankin kaikille yritystoimintaa aloitteleville - tai miksei myöskin suuryrityksillemme - ilmaisen vihjeen. Jos ja kun haluatte yrityksenne tuottavan voittoa, muistakaa että varsinaisen toiminnan ohella taloudellisen menestyksen kannalta keskeistä on brändäys.

Insinöörityön osalta riittää, että tuotteenne (tavara, palvelu tai jokin muu) on samalla tasolla kuin kilpailijoilla, mutta rikastumisen kannalta keskeistä on brändäys. Ilman sitä yritys saattaa kyllä elää, mutta erikoiseksi - ja poikkeuksellisen tuottoisaksi - sen tekee vasta onnistunut brändi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Apple joutuu oikeuteen, mutta löytyykö todisteita?
Kellon synkkä kaiku
Voisikohan olla...

Ranskalaisnainen kuoli: syynä vapaa liikkuvuus ja rokottamisen "vähäinen tarve"

Tuhkarokko tappoi Ranskassa 32-vuotiaan perheenäidin. Lisäksi se on sairastuttanut siellä marraskuun alun jälkeen 386 muuta ihmistä, joista neljännes on tarvinnut sairaalahoitoa.

Tragedialle on nähtävissä kaksi selvää syytä. Ensinnäkin Ranskassa tuhkarokkorokotteiden kattavuus on pudonnut 70 prosenttiin. Se on niin alhainen, ettei laumasuoja enää oikein toimi. WHO suosittelee vähintään 95 prosentin kattavuutta sen takaamiseksi.

Naisen tapauksesta tekee mielenkiintoisen se, että hänen äitinsä mukaan "hän kuului siihen joukkoon, jota ei lapsuudessa rokotettu. Minulle sanottiin kolmekymmentä vuotta sitten, ettei rokote ollut kovin tarpeellinen".

En tunne Ranskan terveydenhoitojärjestelmään kolmenkymmenen vuoden takaa, mutta mikäli äidin kertomus pitää paikkansa ja rokotteen vähäisestä tarpeesta puhunut ihminen on ollut terveydenhuollon ammattilainen, olisi maassa syytä selvittää laajemminkin alan ammattilaisten rokotuksiin liittyviä asenteita.

Toinen syy tuhkarokkoepidemialle on ihmisten kasvanut liikkuvuus. Virukset siirtyvät paikasta toiseen lentokoneella, autolla tai laivalla eli ihmisten mukana.

Siksi tuhkarokkotapausten lisääntyminen viime aikoina liittyy sekä turvapaikanhakijoihin että kaukomatkailuun. Ja juuri siksi rokotukset harvinaisiakin tauteja vastaan ovat nykyisin paljon tärkeämpiä kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Niin tai näin. Ranskan tapaus on syytä nostaa esille meillä Suomessakin puhuttaessa ennaltaehkäisevästä terveydenhoidosta. Rokotteet ovat hyvä ja halpa keino huolehtia kaikkien terveydestä.

Paitsi nykyisyys, on tuhkarokolla myös mielenkiintoinen menneisyys. Roomassa riehui vuosina 165–180 epidemia, jonka aiheutti mahdollisesti tuhkarokkovirus. Siihen arvellaan kuolleen noin viisi miljoonaa henkilöä, joiden joukossa Rooman keisari Lucius Verus.

Rooman epidemian ja tuhkarokon yhteys on kuitenkin epävarma. Sen sijaan tuhkarokkokuolemat vähentyivät WHO:n mukaan vuosien 2000–2012 välillä 78 prosentilla siten, että vuonna 2012 tautiin sairastui 226 722 henkilöä, joista 122 000 kuoli. Kuolleisuuden väheneminen on johtunut ennen kaikkea lasten rokottamisesta tuhkarokkoa vastaan.

Nämä luvut on etenkin kaikkien isien ja äitien syytä muistaa, mikäli kohtaa lapsensa rokottamattomuutta suosittelevan henkilön. Kuten edeltä ilmenee, ei tuhkarokko todellakaan ole leikin asia, vaikka se ei kuulukaan aivan tappavimpien virustautien joukkoon.

Lopuksi on vielä syytä todeta, että Ranskassa on alussa kuvaamani ikävän tragedian seurauksena kehotettu kaikkia ihmisiä ottamaan tuhkarokkorokotus. Suomessa kattavuus on yli 95 prosenttia, joten laumasuoja toimii kohtuullisen hyvin. Tilanne säilyy kuitenkin hyvänä ainoastaan, mikäli ihmiset huolehtivat myös jatkossa omista ja lastensa rokotuksista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hajamietteitä tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta
Todellisuuden hämärtymisellä saattaa olla ikäviä seurauksia
Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa

Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?

Helsingin Sanomat kirjoitti lapsellisen pääkirjoituksen siitä, kuinka viranoamiset ja poliitikot vain pallottelevat vastuuta irakilaismiehen kuolemasta Irakissa. Lapsellisen siksi, ettei asiassa ole mitään pallottelemista, koska viranomaisilla ei ole lain perusteella mahdollisuutta repostella yksittäisiä tapauksia julkisuudessa.

Asian nosti esille pari päivää sitten verorahoitteinen media. Sen mukaan ammuttu henkilö oli ollut Suomessa hakemassa turvapaikkaa ilman perusteita. Kuolinsyynä oli kolme ampumahaavaa päässä ja vartalossa, jotka oli ammuttu rekisterikilvettömästä Nissan Navara -lava-autosta Palestiina-kadulla Bagdadissa.

Tavallisen kansalaisen tai median tiedossa eivät ole ainakaan seuraavat asiat. Millä perusteilla ammuttu haki turvapaikkaa Suomesta? Miksi Maahanmuuttovirasto ei nähnyt sille tarvetta? Mitä kuollut teki palattuaan Irakiin? Mistä ampuminen johtui eli olivatko syynä ampujan turvapaikanhakua edeltäneet vai sitä seuranneet tapahtumat?

Koska lehdistö ei tiedä vastauksia edellä esittämiini kysymyksiin - etenkään noihin kahteen viimeiseen - eikä Maahanmuuttovirastolla ole oikeutta kertoa näkemyksiään kahdesta ensimmäisestä, on kuolemalla elämöinti maassamme turhaa. Samoin on tarpeetonta viranomaisten ja poliitikkojen syyttely - lukuun ottamatta sitä, että maahamme on luotu vetovoimatekijöitä, jotka saivat nyt ammutun ja monet muut parempaa elintasoa tavoittelevat irakilaiset hakeutumaan Suomeen turvapaikan toivossa.

Käytännössä oma veikkaukseni on se, että turvapaikan evääminen perustui hakijan valheelliseen kertomukseen. Ja hänen toimintansa Irakissa oli juuri ennen kuolemaa sellaista, että se aiheutti ampumisen.

Kyseessä on siis veikkaus eli arvaus. Mutta sen puolesta puhuvat seuraavat tiedossa olevat asiat. 1) Turvapaikkoja haetaan yleisesti keksityillä tarinoilla ja 2) Maahanmuuttoviraston päätös oli vahvistettu oikeudessa - eikä kyse ollut mistään rajatapauksesta, koska 3) korkein hallinto-oikeus ei antanut miehelle edes valituslupaa. Sekä se, että 4) Bagdadin kokoisessa lähes seitsemän miljoonan asukkaan suurkaupungissa voi halutessaan pysyä piilossa mahdollisilta vihamiehiltä, vaikka 5) ammuttu ei kohtalostaan päätellen ollutkaan nähnyt siihen syytä.

Jos ja kun edellä esittämäni näkemykset pitävät paikkansa, ei Suomella ole minkäänlaista vastuuta irakilaismiehen kuolemasta. Ei sen enempää viranomaisilla kuin poliitikoilla. Sen sijaan voidaan kysyä, miksi ihmeessä maamme lehdistö haluaa pallotella asialla useiden päivien ajan, vaikkei sillä ole mitään tietoa turvapaikan eväämisen tai ampumisen syistä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaiset kaipaavat takaisin kotiin - mutta minne katosivat vaino ja hätä?
Onko Suomen turvapaikkapolitiikka kaikessa hiljaisuudessa löperöitymässä?
Irakilaisten paluumuuttajien karuja kohtaloita

Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu

Tämän aamun Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen juttu hallitusten muodostamisesta eri EU-maissa. Siinä todettiin, että ongelmia on ollut erityisesti kahden suuren puolueblokin kilpailuun perustuvissa demokratioissa.

Esimerkkeinä mainittiin Saksa, Iso-Britannia ja Ruotsi. Syyksi niiden ongelmiin nimettiin puoluekentän pirstoutuminen ja protestipuolueiden kannatuksen nousu. Käsittelemättä sen sijaan jäi se, mihin tuo nousu on perustunut.

Vaikka asiaa ei käsiteltykään, annettiin jutussa kuitenkin pieni vihje. Sen mukaan "Ruotsissa ruotsidemokraattien pelitilaa on yritetty kaventaa luomalla uusia poliittisia käytäntöjä valtiopäiville, mutta ongelma ei ole sillä poistunut."

Toisin sanoen eurooppalaisten maiden ongelmat juontavat siitä, ettei vanha valtaeliitti ole halunnut antaa valtaa kansan muuttuvaa tahtoa ajaville puolueille. Sen sijaan ne on yritetty sysätä marginaaliin ilmeisesti toivoen, että kansa unohtaisi sellaiset yhteiskunnan epäkohdat, joille ei syystä tai toisesta haluta tehdä mitään, mutta joista yhä useampi ihminen kokee kärsivänsä.

HS:n uutista kirjoittaneella toimittajalla on siis kyllä ollut tieto mistä joidenkin EU-maiden hallituksenmuodostamisongelmat ovat oikeasti johtuneet, mutta hän ei ole joko tahtonut tai osannut tehdä niistä perimmäisiä johtopäätöksiä. Eli nähdä vanhan valtaeliitin halu luopua mieluummin demokratiasta kuin ministerinpaikoista.

Tämän osoittavat Itävallan ja Tanskan äskettäiset hallitusratkaisut, joissa on Saksan, Iso-Britannian ja Ruotsin lanseeraamien käytäntöjen sijasta haluttu jakaa valtaa demokraattisissa vaaleissa poliittista uudistamista hakeville puolueille. Itävallassa hallitus saatiin näin toimien aikaiseksi parissa kuukaudessa ja Tanskassa nouseva poliittinen voima tukee ministereitä sillä ehdolla, että he ajavat kansan tahdon mukaista politiikkaa.

Suomessa nähtiin tässä suhteessa varsin erikoinen näytelmä. Siinä kansan tahtoa ajava poliittinen voima otettiin kyllä hallitukseen, mutta se saatiin hajottamaan itsensä tarjoamalla puolue-eliitille muutaman vuoden hillotolppaa. Samalla puolueen hallitukseen nostaneesta ja hallitusohjelmaan kirjatusta politiikasta ollaan vähitellen luopumassa, kuten esimerkiksi ministeri Kai Mykkäsen äskettäisestä ulostulosta ja apupuolueeksi vajonneiden hillotolppalaisten siihen kohdistamasta reaktiosta voidaan päätellä.

Todennäköistä kuitenkin on, että kansan tahdosta piittaamaton politiikka tulee ajautumaan umpikujaan kaikissa niissä maissa, joissa siitä pidetään kiinni. Kuten äskettäinen Puhoksenkin tapaus osoittaa, eivät epäkohdat poistu tosielämästä, vaikka poliittinen eliitti jättäisi ne huomiotta, media tukisi vallanpitäjiä peittelemällä tosiasioita tai parlamenteissa harrastettaisiin Ruotsin mallin mukaisia koulukiusaamistyyppisiä mykkäkouluja.

Näin siksi, että demokraattinen järjestelmä tarjoaa rauhanomaisen mahdollisuuden vaikuttaa kaikkien sen varassa hallittavien maiden politiikkaan. Siihen joutuvat ennemmin tai myöhemmin sopeutumaan myös Saksan, Iso-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin hallitukset. Elleivät ne sitten onnistu vaihtamaan kansaansa ennen kuin se herää käyttämään demokratian suomaa valtaansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen politiikka ajatumassa järisyttäviin muutoksiin
Saksastakin on tullut mielenkiintoinen maa
Äänestäjä on kuningas

Maksamme valkoisen rodun kollektiivista velkaa

Äärihumanitaarisen ajattelun nousu on kuulunut viimeisen sadan vuoden megatrendeihin länsimaissa. Sen pohjavireenä on ollut ajatus siitä, että 1800-luvun imperialismi on luonut valkoisen rodun maksettavaksi jonkinlaisen kollektiivisen velan - vaikka ensinnäkään rotuja ei ole ja toiseksi jotkut valkoisten asuttaman maat - kuten Suomi - ovat itse olleet yhtä lailla alistetussa asemassa kuin varsinaiset siirtomaat.

Eilisen MTV3:n uutisen mukaan tuota velkaa on Suomessa perinyt 30-vuotias Nigerian kansalainen sormiraiskaamalla 13-vuotiaan tytön. Asiaa pahensi vielä se, ettei tytön äiti ollut ensin uskonut tapahtunutta. Juttu ei kerro sitä, oliko uhri kantaväestöä vai uussuomalainen, mutta varmaa lienee se, ettei kyseistä raiskausta olisi tapahtunut Suomessa ilman ajatusta valkoisen rodun kollektiivisesta velasta.

Iltalehden uutinen puolestaan kertoi siitä, kuinka yli sataa hyväntekeväisyysjärjestöjen työntekijää syytettiin avustettavien lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä Haitissa. Lisävelan ottajista 87 oli Oxfamin työntekijöitä ja 31 Pelastakaa lapset -järjestön työntekijöitä.

Haitin tapahtumien iljettävyyttä lisää se, että järjestöt olivat olleet tietoisia tapahtuneesta, mutta suojelleet jäseniään. Se ei kuitenkaan ole tiedossa, olivatko hyväksikäyttäjät kantabrittejä, uusanglosakseja vai jotain aivan muuta. Varmaa lienee kuitenkin se, ettei kyseisiä hyväksikäyttöjä olisi tapahtunut ilman ajatusta valkoisen rodun kollektiivisesta velasta, joka sai järjestöt lähettämään työntekijänsä Haitiin.

* * *

Ylen uutisen mukaan Suomessa ovat maahanmuuttoasiat vielä kunnossa. Sen vakuudeksi verorahoitteisen mediamme haastattelema Turun kaupungin maahanmuuttajakoordinaattori Sari Kanervo kertoi, että "meillä poliisi uskaltaa edelleenkin mennä jokaiseen lähiöön ja meillä on Varissuollakin tällainen maahanmuuttajapoliisi, joka on keskittynyt tekemään yhteisöllistä yhteistyötä maahanmuuttajien kanssa".

Kiinnitin uutisessa huomioni yhteen sanaan. Se oli "edelleenkin", joka viittaa siihen, että myös maahanmuuttajakoordinaattorin mielestä kyseessä on väliaikainen vaihe, jonka jälkeen myös Suomeen alkaa syntyä Ruotsin mallin mukaisia "ongelmallisia alueita", joihin edes poliisi ei mielellään mene. Ja jos menee, saa väkivaltaisen vastaanoton.

Tästä huolimatta uusi sisäministeri Kai Mykkänen (kok) linjasi, että maamme pakolaiskiintiön voisi yli kymmenkertaistaa 10 000 tulijaan vuodessa. Asiasta nousseen kohun jälkeen hän korjasi, ettei nostaisi kiintiötä nyt, vaan vasta myöhemmin.

Mykkäsen ajatusta on verrattava tämänhetkiseen tulijavirtaan. Nykyisen 750 hengen pakolaiskiintiön ja perheenyhdistämisten lisäksi maahamme saapui valkoisen rodun kollektiivisen velan varjolla 5059 turvapaikanhakijaa, joista osa saa maahamme pysyvän oleskeluluvan. Sellaisia myönnettiin viime vuonna noin 40 prosentille hakijoista.

Mykkänen ei vertaa tulijoista aiheutuneita kustannuksia kuitenkaan tämän hetken turvapaikanhakijavirtaan, vaan vuoden 2015 pakolaistulvaan. Siihen verrattuna 10 000 hengen pakolaiskiintiön seurauksena "kustannukset eivät silloin mullistavasti muuttuisi".

Edellä kirjoittamani perusteella ei olekaan ihme, että Jussi Halla-aho (ps) on ihmetellyt Kokoomuksen maahanmuuttopolitiikkaa ja todennut puolueen olevan sen suhteen kummajainen Euroopan konservatiivipuolueiden joukossa. Ja jopa innokkaampi kollektiivisen velan maksaja kuin Tanskan Sosiaalidemokraatit.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maksamme velkaa
Poliitikkomme osoittivat jälleen kuinka viisas mies oli Axel Oxenstierna
Katastrofi tarjoaa perversseille sairaan taivaan ja uhreille helvetin

Metsä hyötykäytössä

Vanha sanonta "Suomi elää metsästä" on saanut katetta viime vuoden tulosjulkistuksista. Ensimmäisenä tuloksestaan kertoi UPM, jonka liikevoitto oli 1292 miljoonaa euroa. Siis lähes 234 euroa per suomalainen tai 2,3 prosenttia alkaneelle vuodelle suunnitellusta valtion budjetista.

Toiseksi kiiruhti Metsä Group, jonka kuluneen vuoden liikevoitto oli 581 miljoonaa euroa. Se on 105 euroa per suomalainen eli noin 1,04 prosenttia valtion budjetista.

Kolmas suuri metsäfirmamme Stora Enso teki puolestaan 1004 miljoonan euron liikevoiton. Edellä käyttämieni vertailujen mukaan se tuotti siis lähes 1,8 prosenttia valtion suunnitellun budjetin loppusummasta tai noin 182 euroa per suomalainen.

Metsäyhtiöiden tulosjulkistuksissa on tulos ilmoitettu monin eri tavoin. Niinpä niistä voi päätellä myös yhtiöiden maksamat verot. Ne ovat yhteenlaskettuna 443 miljoonaa euroa eli 0,79 prosenttia valtion budjetista eli 80 euroa per suomalainen.

Mainittuun lukuun eivät sisälly esimerkiksi työntekijöiden palkat tai osakkeenomistajien osinkoverot. Tässä tarkasteltavien yhtiöiden yhteenlasketun henkilöstön määrä oli kuluneena vuonna noin 55 000 ihmistä ja alan palkat olivat noin 20 euroa tunnissa, joten yksinkertaisena laskutoimituksella voidaan päätellä, että yritykset maksoivat palkkoja yhteensä suunnilleen 1,7 miljardia euroa.

Olettaen että tuosta palkkasummasta verotettiin 30 prosenttia, kilati valtion ja kuntien kassaan yhteensä noin 520 miljoonaa euroa käytettäväksi kaikkeen hyvään ja kauniiseen. Se on 94 euroa per suomalainen eli 0,93 prosenttia valtion budjetin loppusummasta.

Lisäksi metsäyhtiöiden toiminnalla oli viime vuonnakin valtavasti seurannaisvaikutuksia. Teollisuuden raaka-ainehuolto tuotti tuloja pitkälle hankintaketjulle metsänomistajista metsäkonekuskeihin. Nämä yhdessä teollisuuden suorien palkollisten kanssa käyttivät palveluita. Tästä kaikesta syntyi liiketoimintaa ja siten yhteiseen kirstuun verotettavaa tuloa.

Yhteenvetona edelle kirjoitetusta voidaan päätellä, että suomalaisten metsien hyötykäyttö on aivan erinomainen asia. Ilman sitä meidän olisi löydettävä yhteiskunnan muista toiminnoista valtavia rahasummia, jotta voisimme ylläpitää kaikkia julkisia toimintojamme maataloustuista terveydenhoitoon, koulutuksesta puolustusvoimiin ja kulttuurikuluista maahanmuuton kustannuksiin. Sekä allekirjoittaneen palkkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Todellinen monikäyttöluonnonvara
EU:n metsäkiista päättyi järkevään ratkaisuun
Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen aikovat vahingoittaa Suomen taloutta

Suomalaiset ovat hassusti epäloogisia

Suomalaiset ovat hassun epäloogisia. Kansan näkemykset poikkeavat monella tavalla siitä, miten poliittiset päätöksentekijät katsovat maailmaa.

Saimme tästä jälleen uuden esimerkin Iltalehden tekemän mielipidetiedustelun tuloksesta: sen mukaan kansasta 67 prosenttia haluaisi viinin ruokakauppoihin. Poliitikoille sen sijaan tuotti juuri äsken suuria vaikeuksia hyväksyä edes 0,8 prosentin korostusta ruokakaupoissa myytävien oluiden ja lonkeroiden alkoholipitoisuuteen.

Toinen mainio esimerkki kansan ja poliitikkojen näkemysten eroista on pakkoruotsin asema. Kansan suuri enemmistö kannattaa kielten valinnanvapautta, mutta poliitikkomme eivät saa aikaan vapauttamispäätöstä. Eivät, vaikka vaalikonevastauksissa niukka enemmistö onkin kannattavinaan vapautta.

Kolmas hyvin tunnettu esimerkki kansan ja poliittisten päättäjiemme eritahtisuudesta liittyy maahanmuuttoon. Kansan enemmistö ymmärtää asian vakavuuden paljon poliitikkoja paremmin ja tahtoisi nykyistä tiukempaa kotouttamislinjaa. Poliitikot sen sijaan kehittelevät tulijoille mitä erilaisimpia erioikeuksia (esimerkki ja toinen), jotka ehkäisevät tehokkaasti erilaisista kulttuureista tulevien integroitumista yhteiskuntaamme.

Arvoisa lukijani saattaa tässä vaiheessa kysyä: miten tämä liittyy väitteeseen suomalaisten hassusta epäloogisuudesta? No siten, että poliittiset päättäjät eivät putoa taivaasta, vaan ovat kansan valtaansa valitsemia.

Hyvän esimerkin suomalaisten epäloogisuudesta saimme juuri päättyneessä presidentinvaalissa. Melkein kaikkien vaalikoneiden mukaan Laura Huhtasaaren (ps) ajatuksilla oli eniten kannatusta - jopa 43 prosenttia vastaajista oli eniten samaa mieltä hänen kanssaan - mutta vaaliuurnilla häntä äänesti vain vajaa seitsemän prosenttia ihmisistä.

Jos suomalaiset siis ovat tyytymättömiä poliittisiin päättäjiinsä, voivat he syyttää asiasta vain itseään. Sehän on niin, että sitä saa, mitä tilaa. Jos haluamme viinit kauppoihin, pakkoruotsin pois kouluista tai maahanmuuton ja kotouttamispolitiikan järkeistämistä olisi meidän äänestettävä näitä asioita kannattavia ihmisiä.

Jos taas emme halua muutosta näihin asioihin, on varminta äänestää jo ännännen kerran sitä samaa ehdokasta kuin viimeksikin. Näin yhteiskunnan stagnaatio on varmistettu vaalikausi kerrallaan.

Asiassa auttaa vahvasti lehdistö, joka näyttäisi lähes yksimielisenä tukevan sosialistista yhteiskuntamallia, johon yksilönvapaudet ovat aina kuuluneet vain sanahelinän muodossa. Piristävän poikkeuksen totutusta teki tänään kuitenkin Helsingin Sanomat, joka julkaisi mielipidekirjoituksen, jossa rumat asiat kirjoitettiin auki.

Sen mukaan "kaikissa yhteiskunnissa nämä ´oikeaoppiset´ ovat aina olleet useissa asioissa paljon enemmän väärässä kuin millään suostuvat uskomaan" sekä "Urho Kekkonen otti viisaasti jopa hallitukseenkin kymmeniä miljoonia ihmisiä surmauttaneen väkivaltaisen vallankaappauksen aatteen kannattajat".

Ensimmäinen sitaatti ei kaivanne selityksiä, mutta nuoremmille lukijoille kerrottakoon, että jälkimmäinen viittaa kommunisteihin, joiden seuraajia tämän päivän eduskunnassa ovat vasemmistoliitto ja osin vihreät. Sanoissaan he tietenkin tuomitsevat edeltäjiensä teot, mutta kannattaa katsoa Li Anderssonin rauhattomuutta hänen tuomitessaan poliittisen väkivallan kaikissa muodoissaan (alkaa videon kohdasta 23:23) - avoimeksi jää, mitä hän tulee sillä viestineeksi...

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Äänestäjien näkemykset käyvät parhaiten yhteen Laura Huhtasaaren kanssa
Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat kohdallaan
Pakkoruotsi ja demokratia

Laittomalla mielenosoituksella pitäisi olla seurauksia

Kurdit osoittivat eilen mieltään eduskunnassa, vaikka se on yksiselitteisesti kiellettyä. Turvallisuusjohtaja Jukka Savola suhtautui asiaan rauhallisesti, mutta totesi kuitenkin oleellisen: "on tehtävä selväksi, missä kannattaa mieltä osoittaa, että siitä on hyötyä. Tällä tavalla mielensä osoittamisesta ei ole mitään hyötyä."

Tapahtuneen jälkeen olisi meidän kaikkien tehtävä yksimielisesti selväksi kurdeille ja kaikille muillekin tahoille, ettei sääntöjen rikkominen ole se tapa, jolla suomalaisilta saa sympatiaa ja tukea. Ei ole kenenkään etu, että maamme parlamentti muuttuu kaikenlaisten mielenosoittajien sirkusteltaksi.

Sinänsä olen itse ollut vuosikymmeniä sitä mieltä, että kurdit ansaitsisivat oman kansallisvaltion, kuten useimmilla muillakin kansakunnilla on. Samoin olen pannut merkille, että kurdit ovat olleet ääri-islamin vastaisessa sodassa rakentava voima. Siten myös Turkin meneillään oleva hyökkäys Syyrian kurdien kimppuun on yksiselitteisen tuomittavaa.

Mikään näistä seikoista ei kuitenkaan oikeuta Suomessa asuvia kurdeja häiritsemästä suomalaisen demokratian toimintaa.  Pysyköön kurdit siis lestissään, ja elleivät he tätä ymmärrä, eivät he myöskään ansaitse suomalaisten sympatiaa, saati apua.

Siksi on selvää, että maamme poliittisen johdon olisi tehtävä selväksi, että eilisen toistuminen tulisi johtamaan suomalaisten kurdeille Irakissa antaman sotilaallisen avun loppumiseen. Ja tarvittaessa mieltään laittomalla tavalla osoittaneiden rankaisemiseen Suomessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tällaista rikkautta, yrittäjähenkisyyttä ja seksuaaliväkivaltaako me haluamme?
Zuber Jalal Isa herätti ajatuksia
Piikki islamistien lihassa

Joulukuun 2017 venäläiset turvapaikanhakijat

Lupasin tammikuun lopulla seurata kansainvälistä suojelevia hakevien Venäjän kansalaisten määriä Suomessa. Näin siksi, että arvelin heidän määränsä nousun viime vuoden aikana liittyneen Helsingin kaupungin päätökseen järjestää laittomille maahanmuuttajille monipuoliset terveyspalvelut.

Edelliseen kirjoitukseeni verrattuna on Maahanmuuttoviraston tilastoihin tullut vain yksi numero lisää, eli viime joulukuussa maastamme turvapaikkaa hakevien 40 venäläisen määrä. Koko vuoden 2017 tilasto näyttää seuraavalta.

Kuten kuvasta nähdään, oli joulukuun lukema kolmanneksi suurin. Se oli myös lähes kolmanneksen suurempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Tai noin viidenneksen koko vuoden 2016 tulijamäärästä (193).

Kuukausi sitten esittämääni hypoteesia ei siis ole syytä hylätä ainakaan viime joulukuun tilaston perusteella. Siten turvapaikkatilastot tukevat edelleen käsitystä Helsingin tarjoamien terveyspalvelujen toimimisesta vetovoimatekijänä venäläisten maahanmuutolle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Taustatietoa laittomien terveyspalveluiden vaikutuksista venäläisten maahanmuuttoon
Syyrian sodan ratkaiseminen ei lopettaisi EU:n pakolaistulvaa
Onko Päivi Räsänen tyhmä vai epärehellinen?

Tanskaan on tulossa burkhakielto ja Irakissa on entistä turvallisempaa

Tanska on päättänyt ryhtyä toimenpiteisiin kieltääkseen kasvot peittävät asusteet julkisissa tiloissa. Se seuraa päätöksessään Ranskaa, missä on päädytty samaan johtopäätökseen jo aiemmin.

Päätöksen takana on nähtävissä ennen kaikkea pyrkimys helpottaa maahanmuuttajanaisten integroitumista länsimaiseen yhteiskuntaan sekä sukupuolten tasa-arvon korostaminen kaikissa väestöryhmissä. Lisäksi taustalla lienee pelko kasvonaamioiden hyödyntämisestä terroristisessa tarkoituksessa.

Tanska on edellä kuvatun päätöksen tehdessään erkanemassa yhä selvemmin muista pohjoismaista. Siellä humanitaariset pakolaiset halutaan tosissaan integroida yhteiskuntaan, kun etenkin Ruotsissa sotkeennutaan yhä syvemmälle paapomismentaliteettiin, jonka lopputulos ei ole kenenkään kannalta edullinen.

Tässä tilanteessa kaipaisinkin tietoon perustuvaa poliittista linjausta suomalaiselle integraatiopolitiikalle, jotta yhteiskuntamme välttäisi Ruotsin ongelmat. Naapurimme esimerkkihän osoittaa, ettei maahanmuuttajista ole tehtävissä kansakunnalle uutta voimavaraa ainakaan paapomislinjalla.

Yhtenä pienenä valopilkkuna toivomaani suuntaan panin merkille kovasti laittomien maassaoleskelijoiden Irakiin palautusten keskeyttämiseen painostetun Maahanmuuttoviraston pystyneen tekemään ilmeisen rehellisen selvityksen Irakin soveltuvuudesta turvapaikanhakijoiden palauttamiseen. Siellä maan turvallisuustilanne on parantunut jatkuvasti, eikä maan kansalaisten palautuksille kotimaahansa pitäisi olla esteitä.

Oletan, että Maahanmuuttovirasto toimii jatkossa selvityksen tulosten mukaisesti. Se on tärkeää jo siksikin, että asiasta uutisoineen Helsingin Sanomien mukaan "Irakissa kärsitään vakavista ympäristöongelmista ja laajasta työttömyydestä. Lähes joka kolmas irakilainen on ilman työtä."

Tuollaisessa tilanteessa Suomessa koulutusta saaneet ja järjestäytyneen yhteiskunnan toimintaan tutustuneet irakilaisnuorukaiset voivat halutessaan olla koko yhteisölle kullan arvoisia. Jos - ja miksei kun - näin käy, ovat voittajia niin paluumuuttajat, suomalainen yhteiskunta kuin Irakin valtiokin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä maahanmuuttopolitiikka
EU-juristi: uskonnollinen vaatetus ei kuulu työpaikoille
Etelä-Pohjanmaan romanit ja Veijo Baltzarin näkemys

Luovan ajattelun kurssi

Ruotsin Malmössä jatkuvat joukkoraiskaukset. Nyt on tullut ilmi jo viides tapaus lyhyen ajan sisällä.

Ruotsalaisille raiskauksille tyypillisesti yhtäkään epäiltyä ei ole otettu kiinni. Eikä poliisi ole tälläkään kertaa antanut julkisuuteen minkäänlaisia tuntomerkkejä. Virkavallan mukaan tutkinnassa on kuitenkin kiinnitetty huomiota oikeisiin asioihin - mitä ne sitten lienevätkään.

Suomen Leppävaarassa on edetty pidemmälle. Poliisi on nimittäin kahteen tammikuiseen ahdistelutapaukseen liittyen antanut lehdistölle julkaistavaksi valvontakamerakuvan. Siinä kävelee punatakkinen ja tummahousuinen mies valkoinen pipo päässään. Toivottavasti joku tunnistaa hänet.

Tanskassa taas sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Mette Frederiksen on ilmoittanut, ettei pakolaisten ole tulevaisuudessa mahdollista saada turvapaikkaa Tanskasta YK:n kiintiöiden ulkopuolelta. Spontaanit turvapaikanhakijat sijoitetaan maan rajojen ulkopuolelle, ja mikäli pakolaisstatus myönnetään, heistä pidetään huolta maan rajojen ulkopuolella sijaitsevilla leireillä.

En tiedä liittyvätkö edelle linkittämäni uutiset yhteen - ja jos liittyvätkin, niin millä tavalla. Uutiset luettuani tuli kuitenkin mieleeni, että niistä on kaiken varalta hyvä kertoa yhdessä ja samassa blogimerkinnässä, koska sellainen saattaa herättää luovaa ajattelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Göteborgin murhapolttoyritys
Ruotsi on eriytymässä skandinaavisista veljeskansoistaan
Luonnollinen innovaattori

Pjongchangin kisaennakko

Pjonchangin olympialaiset ovat edessä ja maamme maastohiihtojoukkue on valittu. On siis tullut aika kirjata tähän blogiin perinteinen Professorin kisaennakko.

Aiemminhan nämä ennakot ovat osoittautuneet pääsääntöisesti höpötykseksi, ehdottomana helmenä Sotshin ennakossa - kisoista kultaa ja neljännen sijan saalistaneen - Iivo Niskasen arveleminen opintomatkalaiseksi, jolta ei ole syytä odottaa menestystä. Pyydän arvoisaa lukijaani siis ottamaan tämän blogimerkinnän höpötyksen vaatimalla vakavuudella.

Vaan tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Mennään mieluummin itse asiaan: seuraavassa on siis arvaukseni Suomen maastohiihtojoukkueen menestyksestä Pjongchangissa hiihtäjä hiihtäjältä.

Ristomatti Hakola on ollut tämän kauden ylivoimaisesti paras sprinttihiihtäjämme. Kausi alkoi lupaavasti, mutta viimeisissä kilpailuissa vire on vienyt pikemmin alas- kuin ylöspäin. Veikkaukseni perinteisen sprinttiin on niukka jääminen finaalin ulkopuolelle eli pistesija.

Hakola aloittanee myös Suomen pitkän viestin. Sen hän tekee kohtuudella, vaikka ei tulekaan Sami Jauhojärven tapaan kärjessä vaihtoon. Sen sijaan hän putoaa muusta porukasta viimeisellä kilometrillä, mutta ei kauas. Parisprintissä hiihtäessään kolmas kierros tuottaa haasteita.

Maailmanmestari Matti "Happo" Heikkinen on aina suuri arvoitus. Menestyspotentiaali on olemassa kaikilla henkilökohtaisilla matkoilla paitsi sprintissä. Kausi on kuitenkin ollut hyvin ailahtelevainen, joten lopputuloksen veikkaaminen on mahdotonta.

Valmentaja Toni Roponen on kertonut, että tällä kaudella kaikki on panostettu olympialaisiin, joten toivon Heikkisen heikohkon menestyksen johtuneen siitä. Mikäli kauden tulokset heijastelevat kovan harjoittelun tuomaa kokovartalojumia ja Hapon viimeistely on onnistunut hyvin, voidaan odottaa yhtä tai useampaa mitalisijaa sekä viestin ankkuriosuuden luotettavaa hoitamista.

Perttu Hyvärinen harjoitteli itsensä syksyllä ylikuntoon, jollaisesta toipuminen on aina epätasaista. Mies lähtee kisoihin sen takia viestin särkymävarana ja saattaa jäädä kisoissa ilman starttia. Jos starttaa, on kyse viestin kolmannesta osuudesta. Tästä huolimatta näen Hyvärisessä paljon potentiaalia tuleviksi vuosiksi.

Martti Jylhä on vapaan sprintin erikoismies; parhaimmillaan maailman huipputasolla. Perinteisen sprintissä välierävaiheeseen pääseminen olisi hyvä tulos. Jylhä saattaa olla toinen parisprinttimiehistä, jolloin kysymysmerkiksi nousee palautuminen kaikkien kuuden lähdön välillä koska sprinttilatu tulee olemaan raskas.

Lahden yhdistelmähiihdon yhdeksännen eli Lari Lehtosen kausi on ollut täynnä ongelmia. Kenraaliharjoituksessa vauhti näytti kuitenkin olevan tulollaan. Jos sama kehitys jatkuu, hiihtänee Lehtonen vapaalla ja/tai yhdistelmähiihdossa kymmenen joukkoon. Kilpailee Anssi Pentsisen kanssa viestijoukkueen kolmospaikasta, jonka ratkaissee miesten keskinäinen sijoittuminen 15 km vapaan hiihtotavan kilpailussa.

Naishiihtomme superlahjakkuus Johanna Matintalo sairastui odotuksiin nähden muutenkin hieman apeasti sujuneissa nuorten MM-hiihdoissa. Siksi - ja ehkä muutenkin - hänelle on luvassa paikka ainoastaan kisojen päämatkalla eli kolmellakympillä. Siellä on lupa odottaa sijoittumista 20 parhaan joukkoon. Viestijoukkuetta ajatellen Matintalo on perinteisen osuuden varanaisen roolissa.

Laura Monosen piti nousta tällä kaudella maailman terävimmälle huipulle. Jotain meni kuitenkin pieleen, eikä toivottua menestystä ole tullut. Päinvastoin, kausi on varmasti ollut suuri pettymys. Hiihtänee joitain matkoja, mutta on parhaimmillaankin vain 20 parhaan joukossa. Ei asiaa viestijoukkueeseen, mikäli Roponen ja Pärmäkoski pysyvät terveinä.

Maastohiihtomme Messias eli Iivo Niskanen on koko kauden ajan tähdännyt viidelle peninkulmalle. Valitettavasti Pjongchangin kevyehköt normaalimatkojen ladut eivät suosi suomalaista. Siitä huolimatta uskon miehen ottavan päämatkaltaan mitalin, mutta tuskin kuitenkaan kultaista.

Sprintissä Niskasen tavoitteena lienee vähintäänkin finaalipaikka. Se on toki tiukassa, mutta hyvänä päivänä saavutettavissa. Viestissä hän tulee toiselta osuudelta kärjessä ja lähettää joukkueen etukäteen epävarmimman lenkin matkalle. Iivo saattaa hiihtää myös parisprintin Hakolan kanssa, mutta siinä pistesijakin olisi hyvä saavutus.

Isosisko Kerttu Niskanen ei ole tällä kaudella päässyt aivan aikaisempien vuosiensa tasolle. Hän on kuitenkin varma hiihtäjä, joka hoitaa kiitettävästi viestin kakkososuuden ja tuo Suomen vaihtoon kärkiporukassa.

Henkilökohtaisilla matkoilla Niskanen tulee olemaan joukkueen toiseksi paras yleishiihtäjä Krista Pärmäkosken jälkeen. Hän hiihtänee useampiakin pistesijoja, mutta mitalien saavuttaminen ei liene realismia. Sellaisia Kepa kuitenkin lähtee varmasti hakemaan ja iloitsen kovasti, mikäli hän saattaa tämän ennusteeni häpeään.

Anssi Pentsinen on loistava karsintahiihtäjä. Vaikeutena hänellä on kuitenkin ollut palautuminen erävaiheen hiihdoista, mikä on sikäli omituista, että mies pystyy parhaimmillaan hiihtämään myös normaalimatkoilla maailman kahdenkymmenen parhaan joukkoon.

Ellei ihmeitä tapahdu karsiutuu Pentsinen sprintin puolivälierissä. Vapaan viidellätoista hän taistelee viestijoukkueen kolmospaikasta Lari Lehtosen kanssa ja sijoittunee noin kahdenneksikymmenenneksi.

Viestiin päästessään Pentsinen hoitaa osuutensa kohtuullisesti, vaikka joutuukin matkalla päästämään muutaman joukkueen edelleen. Ero kärkeen ei kuitenkaan kasva tolkuttomaksi. Anssi on tarjolla myös parisprinttiin.

Krista Pärmäkoski hiihti jo 21-vuotiaana Oslon MM-kisoissa maailmanluokan vauhtia sijoittuen parhaimmillaan viidenneksi. Sen jälkeen taso on vähitellen noussut - mutta paino valitettavasti sanalla vähitellen. On kuitenkin selvästi maamme paras naishiihtäjä.

Kristalle sopivat kaikki henkilökohtaiset matkat, ja niistä jokaisella hän saattaa yltää mitaleille. Se edellyttää kuitenkin täydellistä toipumista juuri parantuneesta flunssasta sekä onnistumista kunnon viimeistelyssä. Itse uskon Kristan avaavan Pjongchangissa arvokisojen mitalitilinsä, mahdollisesti jopa useammalla matkalla eikä kullan kimalluskaan ole poissuljettu.

Pärmäkoski on viestijoukkueen itseoikeutettu ankkuri. Mikäli huolto onnistuu ja Kristalla on normaalipäivä, tulee hän maaliin vähintään samalla sijalla jolta lähti matkalle. Parisprintin jättäisin hänenä väliin, mutta jos Krista lähtee matkaan, hoitaa hän oman osuutensa mitalivauhdilla.

Naisjoukkueemme äideistä Riitta-Liisa Roponen ei ole tänä vuonna ollut aiempien vuosiensa vedossa. Hän on parhaimmillaan vapaan kympillä, mutta sijoitus jäänee niukasti kymmenen huonommalle puolelle.

Roponen on yksi mahdollinen, joskaan ei todennäköinen, parisprinttihiihtäjä. Pitkässä viestissä Ritu hoitaa kolmannen osuuden kelvollisesti, vaikka ainakin Norja karkaa. Täysosuma saattaisi tarjota Suomelle jopa mitalisauman - toivotaan siis sellaista.

Toinen äiti eli Aino-Kaisa Saarinen on perinteisen hiihtotavan erikoisnainen. Kunto on ollut koko kauden nousussa, eikä naisen tavoitteista Pjongchangissa ole pienintäkään epäilystä. Se on mitali kisojen päätösmatkalta.

Lisäksi Aino-Kaisa osallistunee sprinttiin, jossa tuloksena lienee karsiutuminen puolivälierissä, sekä yhdistelmähiihtoon, jossa sijoitus lienee kymmenennen kieppeillä. Henkilökohtaisten matkojen lisäksi Saarinen aloittaa myös naisten pitkän viestin, ja tuo Suomen ensimmäiseen vaihtoon kärjen mukana - ellei suorastaan muilta karanneena.

Lauri Vuorinen on nuorin mieshiihtäjistämme. Kauden alku povasi todellista läpimurtoa, mutta vauhti on talven edetessä hiipunut: juuri päättyneet nuorten MM-hiihdot olivat varmasti kova pettymys. Siksi Pjongchang jäänee Vuoriselle opintomatkaksi ja koko kausi merkiksi kunnonajoituksen tärkeydestä.

Edellä olen käynyt läpi Suomen maastohiihtojoukkueen kilpailija kilpailijalta. Lisäksi on vielä mainittava Mari Laukkanen, joka hiihtänee maastohiihdon parisprintin. Lopputulosta on mahdotonta lähteä arvailemaan, mutta mitalimenestys siinä Krista Pärmäkosken tai jonkun muun parina olisi itselleni mieluisa superyllätys.

Yhteenvetona totean, että veikkaan Suomen saavuttavan Pjongchangin olympiakisoista kaksi henkilökohtaista mitalia - jolloin niiden tuojat löytyvät todennäköisyysjärjestyksessä kuusikosta Pärmäkoski, Iivo Niskanen, Heikkinen, Saarinen, Kerttu Niskanen ja Hakola  - sekä yhden viestimitalin jonka tuovat aina yhtä ihanat naishiihtäjämme. Menestys yli tämän veikkauksen olisi erittäin mieluisa yllätys, mutta alle jääminen kovin karvas pettymys.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lahden kisaennakko
Falunin lumikarkeloista
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa