sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Evoluutio ja uudet lääkkeet muuttavat koronaviruksen tappajasta nuhakuumeen aiheuttajaksi

Viime päivinä on uutisoitu SARS-CoV-2-viruksen omikron-variantin uuden version esiintymisestä pohjoismaissa. Muunnos havaittiin ensin Ruotsissa, ja Tanskassa se on jo syrjäyttämässä aiempaa virusmuotoa. Nämä havainnot vahvistavat jo aiemmin nähdyn omikronin nopean evoluution.

Muilta osin uudella virusmuodolla ei sitten olekaan sen kummempaa merkitystä, koska sen taudinaiheuttamiskyky ei tanskalaisten mukaan ole sen kummempi kuin aiemmallakaan versiolla. Niinpä amerikkalaisasiantuntijat ovat toistaneet sen, mitä itse totesin jo yli kuukausi sitten, eli että pandemian loppu alkaa jo häämöttää. 

Viruksen itsensä eli sen viruksille tyypillisen virulenssia alentavan evoluution lisäksi tähän vaikuttaa lääketieteen kehitys. Rokotteiden ja maskien lisäksi markkinoille on tulossa ja osin jo tullut tehokkaita lääkkeitä, joiden avulla taudista johtuva kuolleisuus saadaan painettua olemattomaksi ainakin länsimaissa - kunhan näiden täsmälääkkeiden tuotanto saadaan täyteen vauhtiin.

Kuten arvoisa lukijani tietää, olen esitellyt tässä blogissa omikronin tartuntoja ja kuolleisuuslukuja Etelä-Afrikassa, missä kyseinen variantti tavattiin ensimmäisenä. Palaan näihin tilastoihin tässä, koska nyt ollaan tultu siihen tilanteeseen, että omikron-viruksen kuolleisuusluvut ovat siellä kääntyneet laskuun. Asiaa havainnollistaa alla oleva kuva.  

Kuvassa on esitetty Etelä-Afrikassa havaittujen tartuntojen ja koronaan kuolleiden määrien kuvaajat, joiden huipuilla on 31 päivän ero. Periaatteessa kuvasta voi siis päätellä, että omikron aiheuttaa kuoleman keskimäärin 31 päivää sen jälkeen kun se on havaittu. Toisin sanoen sen aiheuttamat kuolemat toteutuvat hiukan myöhemmin kuin aiempien koronamuunnosten aiheuttamat hengenmenetykset.

Koronan osalta luin viime viikolla mielenkiintoisen artikkelin koronaviruksen aiheuttamasta soluvälitteisestä immuniteetista. Ne ovat soluja, jotka tuhoavat mm. elimistön sairastuneita soluja eli samalla solunsisäisiä taudinaiheuttajia kuten viruksia. 

Lukemani artikkelin mukaan soluvälitteinen immuniteetti tunnistaa viruksen tai rokotteen saaneilla ihmisillä myös uudet variantit - mukaan lukien omikronin. Eikä niiden teho laske yhtä nopeasti kuin veren vasta-aineiden. 

Jutussa haastatellun tutkijan mukaan Etelä-Afrikasta tulevat tiedot viittaavat siihen, että omikron-viruksen säyseys Etelä-Afrikassa johtuu todennäköisesti T-soluista. Ongelmana on kuitenkin se, että koronaviruksen ja soluvälitteisen immuniteetin välistä suhdetta on tutkittu kovin vähän, koska se on paljon vaikeampaa kuin vasta-aineiden määrittäminen verestä. 

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla tieteen kehitys lopulta kukistaa koronapandemian. Selvää kuitenkin on, että ilman uusia yllätyksiä se ei enää kestä kovin kauan, eivätkä edes uudet virusmuodot - mitä todennäköisimmin - tule enää lamaannuttamaan terveydenhoitojärjestelmäämme. 

On kuitenkin lähes varmaa, ettei SARS-CoV-2 tule katoamaan kokonaan, vaan se jää kiertämään ihmisten joukkoon monien muiden virusten tavoin - mutta ei enää hengenvaarallisena tappajana vaan kiusallisena nuhakuumeiden aiheuttajana. 

13 kommenttia:

  1. "Men dagens demonstration visar ändå på något mycket positivt: förändringens vindar blåser verkligen genom Sverige – det handlar nu om att göra tillräckligt många upplysta om att samlas under rätt paroll och under den enda sanna liksom verkliga problemformuleringen: att förkasta ett förljuget liksom korrupt ekonomiskt och politiskt system."

    https://bladet.se/ekonomi/de-kraver-frihet-men-har-fel-problemformulering/?fbclid=IwAR06cgzMo9PVJw6k9aLGt3EJoYZqBuKft0hIUrJ6K_-VbjkDQuBHNT5qLkc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissahan on tosiaan kärsitty koronapandemiasta merkittävästi enemmän kuin Suomessa. Kuolleita on noin 15 600 kun Suomessa henkensä on menettänyt vain noin 1 800 ihmistä. Suurin syy eroon on ruotsalaisten pandemian alussa tekemä päätös olla suojaamatta itseään ja muita ihmisiä virusta vastaan.

      Mielenkiintoista kyllä, viimeisen seitsemän päivän aikana virus on tappanut Suomessa päivittäin keskimäärin 13 ihmistä kun taas Ruotsissa on hengestään päässyt 10 ihmistä. Ehkäpä ruotsalaiset ovat siis lopulta saavuttamassa sitä alusta asti tavoiteltua laumasuojaa? Aika kova hinta siitä on kuitenkin pitänyt maksaa.

      Poista
    2. "...verkliga problemformuleringen: att förkasta ett förljuget liksom korrupt ekonomiskt och politiskt system."

      Poista
    3. Tämä tauti on ollut alusta alkaen ollut omaa laatuaan, ja maailma on pandemian kestäessä oppinut varmaan paljon sellaista, mikä saattaa auttaa asioiden parempaan hallitsemiseen joskus tulevaisuudessa. Tuskinpa tämä on viimeinen paha pandemia, tuskinpa mikään pahin mahdollinenkaan.

      Se että Ruotsi Tegnellin johdolla omaksui ihan ikioman linjansa, oli tyypillistä nimenomaan heidän kansanluonteelleen. Kysymys ei siis ollut mistään järkiharkinnasta, vaan siitä että he olivat täydellisen kyvyttömiä mihinkään sellaiseen määrätietoisuuteen joka esimerkiksi meillä yhteiskunnallisesti toistaiseksi tiiviimmässä sosiaalisidoksessa on mahdollista.

      Ei tietenkään meilläkään Marinin hallitus mihinkään tietoon voinut päätöksiään perustaa. Kyseessä oli täälläkin vain poliittinen valtaleikki. Se vain sattui onnistumaan paremmin -- tai toimi oman aikansa, onneksi, pahimpien aikojen yli. "Ei tiedolla, ei taidolla, vaan tuurilla", kuten Kummelin neropattien lause kuuluu.

      Itse moninkertaisesti riskiryhmiin kuuluvana olen tietysti onnellisen siitä että olen elossa ja olen voinut toimia nämä kaksi vuotta. Kuoleman ajatus, vaikka niin monet vapaudennälkäiset "rajoite- ja rokotekriittiset" sitä kaltaisilleni ovat tilanteen pitkittymisen myötä yhä määrätietoisemmin tarjoilleet, ei itseäni ole oikein puhutellut.

      Ruotsalaiset "diskuteeraavat" loputtomasti osaamatta päättää oikein mitään. Suomalaispoliitikoillekin se päättäminen on vaikeaa, kun siinä pitäisi ottaa vastuuta, eivätkä poliitikot ole alalle valikoituneet vastuunkantakykynsä vaan narsististen miellyttämistarpeidensa pohjalta. Siunattu juttu, että meillä tämä siunattu hulluus on kuitenkin tuottanut parempaa tulosta kuin ruotsalaisten puolella.

      Poista
  2. Vähän lässyty, lässyti.
    Mrna piikit ei ole auttanut mihinkään, ei lieventämään koronaa, eikä estämmään tartuntaa, eikä myöskään leviämistä.
    Sen sijaan nuo "rokotteet" on tappaneet ja vammauttaneet satoja tuhansia ihmisiä maapallolla. Suomessa ei ole kuollut kun vajaa 500 ihmistä koronaan 2020 vuonna, ja noista yli 90% oli 84 ja ylivuotiaita.
    Muuta sivusi nimeksi, "Lammasproffa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta, mutta en nyt kuitenkaan muuta. Tämä ei johdu siitä, että minulla olisi mitään lampaita vastaan. Tosin en sinänsä pidä niiden lihan mausta, mutta villasukkia ja - paitoja kyllä arvostan ja käytän.

      Sinulle puolestaan annan jatkossakin oikeuden osoittaa oman tietämyksesi ja loogisen ajattelukykysi laadukkuuden. Uskon, ettei minun tarvitse tässä yhteydessä tehdä siitä omaa arviotani, vaan blogini muut lukijat osaavat itsekin arvioida sen.

      Poista
    2. Ei oikein pysty ottamaan vakavasti henkilöä, joka ei pysty yhtään lausetta kirjoittamaan ilman kielioppivirheitä.

      Poista
    3. Lukitauti.
      Ajatuksenvirtakirjallisuus.
      Runollisuus.
      Siinä kolme selitystä siihen lauseiden kielioppivirheisiin. AP vaikuttaa lähinnä ajatuksenvirralta eivätkä kielioppivirheet sinänsä tee faktoista valhetta. Kun virheet vaikuttavat selkeyteen niin, ettei asiasta saa enää selvää, niistä voi kyllä sanoa, mutta eivät virheet itsessään tee faktoista sen vähemmän valideja.

      Poista
    4. Voihan sitä silti pyrkiä kohottamaan tasoaan ja kertoa ajatuksensa ilman alatyylistä ylimielisyyttä ja nimittelyä.

      Poista
  3. "Ei oikein pysty ottamaan vakavasti henkilöä, joka ei pysty yhtään lausetta kirjoittamaan ilman kielioppivirheitä."

    Yritä hiukka kovemmin.
    Voin mättää tekstiä vaikka kuinka sekaisin, se ei merkkaa yhtään mitään, vai luuletko että kirjoituslepsukset pyyhkii mrna piikit terveelliseksi? Noiden mrna piikkien keksijä sanoo että niitä ei pitäsi kenenkään ottaa, te lampaat luulette olevanne viisaampia, lisäksi on myös tuhansi muita lääkäreitä, tutkijoita, jne, jotka sanoo samaa.
    Olette säälittäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidä linjasi. Hohhoijaa miten ulapalla jotkut voivat olla mutta putler tykkää.
      Lammas saa ottaa koronan sellaisena kun se tulee ja sehän muuten tulee.
      Laitappas vähän linkkiä niihin tutkimuksiin joissa kerrotaan "sadoista tuhansista" rokotteeseen kuolleista ja nyt ei mikään MV sivusto kelpaa.

      Poista
    2. Onko Pietarissa kelejä pidellyt? Onhan se varmaan ihan jättipotti hukkua omiin nesteisiinsä jos paha tauti tulee. Onhan teillä siellä Venäjällä tästä kokemusta.
      Taikakääpiö riekkuu ja kansa kuolee.

      Poista
    3. No toden totta, siitähän ne kielivirheet tietysti johtuvatkin, eipä tullut heti mieleen.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.