sunnuntai 13. lokakuuta 2024

Sukurutsa on nostettava pöydälle

Monilla maahanmuuttajaryhmillä esiintyy tunnetusti paljon sukulaisavioliittoja eli sukurutsaa. Sen ongelmana on lyhyesti sanottuna se, että sukulaisten keskenään tekemillä lapsilla on alentunut heterotsygotia-aste, koska suuri osa geeneistä on peräisin samalta henkilöltä - esimerkiksi serkuksilla isovanhemmalta. Toisin sanoen, näillä ihmisillä on tavallista useammasta geenistä perittynä identtinen geenimuoto.

Tämän seurauksena sellaiset geenit, jotka yleensä esiintyvät ihmisissä vain yhtenä kopiona ja ilman vaikutusta hänen ilmiasuunsa eli fenotyyppiinsä tulevat näkyviin. Näiden geenien joukossa on paljon tavalla tai toisella viallisia geenimuotoja. 

Näiden resessivisten eli väistyvien geenivirheiden harvinaisuus johtuu siitä, että luonnonvalinta toimii niitä vastaan. Se toimii siten, että sellaiset ihmiset, joilla on tavalla tai toisella näkyvä geenivirhe saavat vähemmän jälkeläisiä kuin muut ihmiset. Ja siten heidän geeninsä eivät siirry tuleville sukupolville yhtä tehokkaasti kuin muiden ihmisten perintötekijät. 

On syytä huomata, etteivät resessiiviset geenivirheet ole aina selvästi näkyviä sairauksia, vaan ne ovat usein vain lievästi haitallisia. Ja siksi ne vaikuttavat "vain" heikentämällä yksilöiden elinvoimaa - siis esimerkiksi ruumiillista tai henkistä suorituskykyä - eikä niitä pidetä varsinaisina sairauksina.

Koska resessiviset geenimuodot vaikuttavat ihmisiin vain silloin, kun ne on peritty molemmilta vanhemmilta, on sukulaisavioliitoissa syntyneiden lasten joukossa muita enemmän vammaisia. Ja terveiltäkin vaikuttavien jälkeläisten kyvyt ovat keskimäärin vähäisemmät kuin muilla ihmisillä. 

Tämä on todennäköisesti yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi tiettyihin maahanmuuttaryhmiin kuuluvien ihmisten on ollut vaikea menestyä länsimaisissa yhteiskunnissa. Ja vaikuttaa vahvasti siihen, että heidän lastensa oppimiskyky on heikko.

Tästä syystä sukulaisavioliitot eivät voi olla monimuotoistuvassa yhteiskunnassa keskustelulta tai kritiikiltä kielletty aihe, vaan pikemminkin päinvastoin. Ja koska kyse on kasvavasta ongelmasta, on kansaa - ja aivan erityisesti sukurutsaa suosivissa kulttuureissa eläviä ihmisiä - valistettava heidän perinteensä ikävistä seurauksista. 

Toisin sanoen sukurutsa ja sen haitalliset vaikutukset yhteiskuntaan on kerta kaikkiaan nostettava pöydälle!

Näin on tehtävä myös - ja erityisesti - kouluissa, vaikka siellä istuisi oppilaina serkusten välisen avioliiton jälkeläisiä. Sillä juuri heidän on syytä ymmärtää asia ja katkaista kulttuurinsa haitallinen perinne ja valita puolisonsa suvun ulkopuolelta. 

Tässä yhteydessä on hyvä korostaa sitä, että sukulaisavioliiton aiheuttamat perinnölliset haitat katoavat kokonaan yhdessä sukupolvessa. Ja siksi edes maan sukurutsaisimmankaan kulttuurin sisäsiittoisimpien jäsenten jälkeläisiä ei ole tuomittu yhteiskunnan pohjasakkaan - kunhan he vain itse ymmärtävät huolehtia siitä, etteivät ryhdy lapsentekoon sukulaisensa kanssa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka
Serkku on kulttuurinen herkku
Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este

34 kommenttia:

  1. Hyvä ajatus, joka tullaan vaikenemaan kuoliaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei epäilyä.
      Viher- ja muille kommareille sekä varsinaisille "ihmisoikeus"-talibaneille pyhä asia.

      Poista
    2. Jo aikoinaan siitä tehtiin laulukin: sukruttaitutaa...

      Poista
  2. Euroopassa on ollut kuuluisa hallitsijasuku - Habsburg. Samalla voitaneen sanoa, että suvun jatkamisessa ei välttämättä hyvä esimerkki.
    Habsburgien laajentumispolitiikkaan kuului alusta asti alueiden hankkiminen naittamalla suvun jäseniä eri hallitsijasukuihin.
    Espanjan haaran valta kesti vajaat kaksi vuosisataa. Viimeinen Espanjan Habsburg-kuningas Kaarle II kuoli vuonna 1700 jättämättä jälkeläisiä.

    Mielenkiintoista luettavaa

    https://www.katariinamaki.fi/l/miksi-sukusiitos-on-haitallista-esimerkkeja-kuninkaallisilta/

    VastaaPoista
  3. Terhomatti Hämeenkorpi13. lokakuuta 2024 klo 8.39

    Joo, kyllä, nostettava pöydälle, absolut pitäisi ! Mutta mikä saatanan älämölö siitä suvakkien ym. pöllöjen taholta nousisi puhumattakaan noista ählyvajakeista, joiden älyosamäärä on kengännumeron tasolla. ! Schade, mutta näin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissahan ne jo aloitti älämölön rasismista aiheen suhteen.

      https://www.kansalainen.fi/serkun-kanssa-naimisiin-mennyt-musliminainen-kritisoi-serkkuavioliittokieltoa-rasismia/

      Poista
  4. Sukurutsan haitallisista seurauksista tiesivät jo sodan jälkeisen Suomen nuoret. Tieto kulki, vaikka ainoat mediat olivat radio ja paikallislehdet. Eikä ainakaan kansakoulussa asiaa käsitelty. Näin kattavaa tietoa sukurutsan taustoista en ollut ennen Professorin ajatuksia nähnyt.

    Suvaitsevaisuus ja kaikenlainen tasa-arvohömppä on johtanut siihen, ettei haitallisista perhesuhteista saa puhua saatikka varoittaa. Päinvastoin: kelan rahoilla käydään hakemassa alkuperäisestä kotimaasta serkkuja lapsentekoon Suomeen. Ei välttämättä naimisiin, koska joissakin kulttuureissa vaimoja pitää olla neljä.

    Jos serkkuavioliittoja ei tehdä, katkeaa professorin mukaan rutsan haitat yhdessä sukupolvessa. Mutta mutta, kaikki muu perinnöllisyys säilyy sukupolvien ajan: esimerkiksi alhainen älykkyysosamäärä. Ainoa keino vähentää kehitysmaalaisten aiheuttamia ongelmia Suomelle on lopettaa kehitysmaalaisten, etenkin muslimien, maahantulo kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noi proffan kertomat asiat ainakin ennen kuului termistöjä myöten lukion biologiaan, tiedä sitten nykyäään..

      Poista
  5. Nämä serkusavioliitot ovat käsittääkseni tyypillisiä esim. muslimeille.
    Joten on selvää, että heillä ilmenee Professorin kuvaamia ongelmia ja kyvyttömyyttä.
    Eikä heistä näin ollen ole kehittyneiden maiden pelastajiksi vaikka huoltosuhteemme on heikentymässä vanhusten suhteellisen osuuden lisääntyessä.

    Todellisuudessa he ovat ennemmin kuluerä kuin nettoveronmaksaja.
    On siis syytä tunnustaa tosiasiat ja jos tarvitsemme esim. työperäistä maahanmuuttoa, sitä kannattaa hankkia muista kuin muslimien maista.
    Samaan hengenvetoon Suomen kannattaa lopettaa humanitaarinen maahanmuutto ja niin sanottujen turvapaikanhakijoiden eli elintasopakolaisten vastaanotto.
    Nämä ovat vastaanottajalle taakka ja rikollisuuden lähde. Miettikää vaikka Suomessa vallitsevaa huumerikollisuutta.

    Eilen oli uutisissa, että Puola haluaa kieltää oikeuden turvapaikkaan väliaikaisesti Valko-Venäjän rajalla.
    Eli kun Suomi vihdoin on järkiintymässä - muut seuraavat perässä.
    https://yle.fi/a/74-20117559

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa tuo serkkujen välinen sairaus on ollut jo vuosikymmeniä sallittu. Osoittaa kyllä miten sairas maa Suomi on ollut jo pitkään. Aikoinaan oli serkkutyttö joka oli minulle kuin sisko. Yhdessä käytiin kalalla käytiin lomailemassa pitkin Suomea. Kerran sitten serkku meni kumman oloiseksi ja sanoi että rakastaa minua, no oletin tietenkin että normaalia sekuurakkautta kuten siskoksetkin tuntee, mutta ei. Tyttö kokeili suudella ja siihen loppui se. Olin täysin murtunut, oli sama tunnelma kun olisi perheenjäsen kuollut.

      Poista
    2. On totta, että Suomessa laki ei estä serkusten avioliittoa mutta käytännössä sitä ei tapahdu.
      Suomalaiset ovat tietoisia siihen liittyvistä ongelmista - olleet jo pitkään.
      Edes pikkuserkkujen välistä avioliittoa ei suositella. Pienten perheiden johdosta suomalaisilla on vähän serkkuja ja pikkuserkkuja, joten ei-sukulaisen löytäminen aviopuolisoksi on helppoa. Meidän kulttuurissa ei myöskään vanhemmat tai suku sovi avioliitoista ja nuoret päättävät itse kenet valitsevat.
      Suomessa ei siis ole serkusten välistä "sairautta" eikä Suomi ole "sairas" vaikka näin kirjoitat.

      Poista
    3. Kyllä on, mutta siitä on vaiettu. Eteenkin sdp on vaatinut vieläkin lähempien sukulaisien liittoja, eli siskosten ja näiden vanhempien.

      Poista
    4. Kun katselee monia puolueita ja noiden edustajia voi päätellä että on kyllä syntyneet sukulaisten tuotoksena, kuten myös kaikki elokapinalliset.

      Poista
  6. "Tästä syystä sukulaisavioliitot eivät voi olla monimuotoistuvassa yhteiskunnassa keskustelulta tai kritiikiltä kielletty aihe, vaan pikemminkin päinvastoin."
    Mutta kun se on, ikävä kyllä. Tosisuvakin kanssa ei voida keskustella kuin positiivisista asioista, koskien mamuja.
    Jos otat puheeksi esim. raiskaukset tms. pahoinpitelyt, joissa mamut ovat kunnostautuneet, saat tuikean vastauksen: "kyllähän suomalaisetkin...."
    Jos mainitset näistä sukurutsa-asioista, saat ylimielisen vastakysymyksen: "Mitä sinäkin näistä asioista tiedät".
    Siis, asiaperusteinen keskustelu on mahdotonta. Ja yksiomaisesti vain siksi, että mamukysymykset ovat arvokysymyksiä, etten sanoisi itseisarvo....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pitää kyllä hyvin pitkälle paikkansa. Muistan kuinka vuonna 2015 jo hyvin varovainen pohdinta siitä, että järjetön turvapaikanhakijoiden määrä ei ehkä olisi kovin positiivinen asia, sai fanaattisen suvaitsevaisen hermostumaan niin, että melkein toivotti ulos talostaan. Ja muuten tämäkin kaveri on yleensä järkevä ja realiteetit tajuava mies. Ihmeellistä, miten tuossa asiassa ei joillakin järki pelaa ollenkaan.

      Poista
    2. Kyllä, samoja kokemuksia. Muuan neitokainen raivostui jopa kulmakarvojen kohotuksesta. Verbaliikkaan ei tarvinnut antautua.

      Poista
  7. Miten tämä nyt istuu siihen kun jo vuosikymmeniä meidän alitajuntaan on iskostettu että suomalaisten geenibooli on liian kapea.
    Ja sillä on perusteltu maahanmuuttoa.

    VastaaPoista
  8. Serkusten pariutuminen ei ole Suomen lain mukaan avioliiton este. Se ei vain kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Jo sata vuotta sitten nuoret miehet panivat pyykkipojat housunlahkeisiin ja polkivat tansseihin 15 km:n päähän.

    VastaaPoista
  9. Parempi vain että harrastavat tuota sairautta sillä se tulee lopulta tuhomaan koko rodun. Eikä kannata väittää vastaan sillä tuo on nimenomaan luonnon tapa hävittää sairas rotu.

    VastaaPoista
  10. On myös muistettava sellainen ilmiö kuin ulkosiittoisuusdepressio (outbreeding depression). Jos yksilön vanhemmat ovat liian kaukaista sukua keskenään, niin tällöin yksilön ominaisuudet jäävät heikommiksi kuin kummankaan vanhemman. Tämä havaittiin ensimmäisen kerran Wienin hevossiittoloissa 1700-luvulla. Täysin eri ympäristöihin sopeutuneiden yksilöiden geenien yhdistelmä ei tuota optimaalista lopputulemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ehkä ensimmäisessä sukupolvessa? Eikö kuitenkin useampien sukupolvien kuluessa ympäristön valintapaine tuota niihin olosuhteisiin parhaiten sopeutuvan yksilön?

      Poista
    2. Kyllä. Valkoisten eurooppalaisten ei pidä ikinä pariutua 3 maailman ihmisoletetun kanssa sillä se heikentää eurooppalaisten geenejä kivikaudelle. Suomen geeniperimä on maapallon harvinaisin ja sitä pitäsi suojella erittäin tiukasti, mutta tämän sontamaan päättäjät tietoisesti tuhoaa koko Suomen geeniperimän. Miksi suojella mitään elintä kun ei Suomalaisia suojella, minä en ainakaan enää ikinä harrasta mitään hyväntekeväisyyttä mitään eläinlajia kohtaan.

      Poista
  11. Onko yhtään A-Talkia Ylellä ollut, jossa keskusteltaisiin esim. kunniamurhista, jota ovat Suomessa iät ajat harrastaneet jo ennen muslimeja romanit? Ja mihin on juuttunut lakiesitys tyttöjen alapään silpomisen muuttamisesta rangaistavaksi teoksi? Rasismista ja vihapuheesta vouhkataan kun ei uskalleta yleiseen keskusteluun tabuja, niistä ei vaan kerta kaikkiaan puhuta. Tähän kategoriaan kuuluuu myös nuorten työttöjen lähettäminen kotimaihinsa naitettavaksi jollekin vanhalle sedälle, mutta se nosta edes feministin toista kulmakarvaa. Tuskin täälläkään saavat puolisoaan itse valita ja on varmaan tuhansia musliminaisia, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan, että lähisukulaisen kanssa solmitulla avioliitolla voisi olla ikäviä seurauksia. Näin on aina tehty, näin tehdään vastakin ja kaikki tulee lopulta Allahilta.

    VastaaPoista
  12. Mihinkähän perustuu vihervasemmiston ehdoton usko siihen, että maahanmuuttajat kehitysmaista parantavat MEIDÄN geeniperimäämme? Mukavat pelihetket ja heidän tekemänsä törkeen hyvä safka ei taida ihan riittää. Youtubessa on paljon videoita noista maista ja yhteiskuntien alkeellisuus ja saastaisuus nostaa tukan pystyyn. Kyllä on liian pitkä matka länsimaisen yhteiskunnan työvoimapulan (?) paikkaajaksi ja omillaan toimeentulevaksi jäseneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... omillaan toimeentulevaksi jäseneksi." Oikea suomalainen ei matki englantilaista tai amerikkalaista sanoen "omillaan", kun englantilainen tai amerikkalainen sanoo "on X:'s own", vaan esimerkiksi: "itsenäisesti" tai "yksin" tai muuta vastaavaa. Tässäkin on valitettavasti taas yksi esimerkki siitä, miten V-median toimittelijatyttelöiden puolisuomenkielisyys on saatu tartutetuksi isoon osaan suomalaisista.

      Poista
  13. Oma eurooppalaisen uuden ajan järkemme ja sen varan syntyneet tiedonalat tuskin tyhjentävät kysymykset jotka koskevat lajimme muinaisuutta ja sellaisia aiheita kuin insestiä, sukurutsaa ja perintötekijöisen vaikutuksia.

    Voin kuvitella että meillä on vahva taipumus selittää aikalailla yleismaailmallista sukurutsakieltoa "järkiperäisesti" niin että kuvittelemme sukupolvien myötä jääneen jäljelle -- valikoituneen -- sellaisia käyttäytymisen muotoja jotka olisivat geneettisesti terveempiä. Ne joilla ei ole mitään eläytymiskykyä sen enempää yksilön kuin lajinkaan varhaisiin kehitysvaiheisiin, voivat jopa kuvitella että esimerkiksi sukurutsatabu olisi läpi aikojen ollut jonkinlaisen päämäärärationaalisen järjen tuote.

    Freud selitti ilmiön omalla tavallaan, lavasti muinaisuuteen sijoittuvan yhteisöllisen trauman, isänsurman, josta kumpuava syyllisyys olisi loitontanut lähisukulaiset toisistaan ja ilmennyt sukurutsatabuna. Monet ikivanhat myytit näyttäisivät tukevan tällaisia selityksiä.

    Kuinka sitten primitiivinen ihminen joka ei tajunnassaan erota sitä mikä tapahtuu unessa siitä mikä tapahtuu todella voisi punnita kenen kanssa antautuu suhteeseen?

    Jotkut asiat ovat selviä, kuten se että laji muodostuu miehistä ja naisista. Perhe on, kuten laji ja sen muutkin yhteisöt, metamorfoitunut valtajärjestelmästä "vapaan tahdon" järjestelmiksi. Mehän voimme yhä edelleen regressoivaa metodia käyttäen palauttaa "tahdon" alkuperäiseen kollektiiviseen muotoonsa, jolloin huomaamme että "tahto" voikin siirtyä henkilöltä toiselle.

    Olemme olemuksellisesti kollektiivisia olentoja, ja "kulttuuri" -- kehityksessä valikoituneet käyttäytymistavat ja "totuudet" -- ovat perinnöllisintä mitä nahkamme alla kannamme. Geeneillä on roolinsa ja väistämättömät vaikutuksensa, mutta selityksen kokokuvasta ei yleistä kehitystä ja kulttuuria voi noihin rakenteellisiin tekijöihin keskittymällä syrjäyttää.

    Parisuhde, perhe, suku ja klaani, vaeltelun loppuminen ja paikoilleen asettuminen, reviiri, yhteiskunta ja kaupungit -- ihmislajin perusyksikkö ei ole yksi ihminen vaan kaksi ihmistä ja se, mitä siitä seuraa.


    VastaaPoista
  14. Eskimot ja Inuiitit ja mitä niitä nyt siellä pohjoisnavan tuntumassa elikään, niin heillä oli tapana laittaa vieras mies yöksi emännän viereen. Sitä en tiedä oliko myös tapana laittaa vieraileva nainen isännän viereen. Vältettiin sitä sisäsiittoisuutta ja saatiin sitä vähän kaukaisempaa geeniä. Parasta mitä nykyiselle valkoihoiselle tapahtui muinaisuudessa oli, kun he sekoittuivat neanderthalilaisten kanssa. Sieltä sai tervettä geeniperimää, joka varmasti vaikuttaa vieläkin älykkyysosamäärään. Afrikassa tällaista mahdollisuutta ei ollut, koska siellä ei ollut neanderthalilaisia. Olisikohan se n. 1-4% valkoihoisen geenejä on peräisin neanderthalilaisilta.

    VastaaPoista
  15. Näin ne serkut toimii

    Yle tänään

    SVT: Iran painostaa Ruotsin jengijohtajia terroritekoihin

    Israelin tiedustelupalvelu Mossad varoitti jo keväällä, että Iran suunnittelee hyödyntävänsä ruotsalaisjengejä terrori-iskuihinsa.

    https://yle.fi/a/74-20117541

    Artikkelista poimittua

    Esimerkiksi viime viikolla Israelin Tukholman-suurlähetystön lähettyvillä kuultiin laukauksia. Myöhemmin samana iltana Israelin Kööpenhaminan-suurlähetystön läheisyydessä kuultiin räjähdys.

    Molemmissa tapauksista kiinni otettuina on nuoria ruotsalaisia, joilla on yhteyksiä kurdikettuna tunnetun Rawa Majidin johtamaan Foxtrot-rikollisverkostoon.

    Majid otettiin vuosi sitten kiinni Iranissa. SVT:n rikostoimittajan Diamant Salihun mukaan Majid kuitenkin vapautettiin myöhemmin, ja nyt hänen tiedetään matkustavan toistuvasti Iranin ja Irakin välillä.

    Salihun tietojen mukaan Majid maksaa vapaudestaan valjastamalla oman rikollisverkostonsa Iranin hallinnon määrämien terrori-iskujen tekoon.

    VastaaPoista
  16. Huomatkaa - jopa Koskenniemi on vihdoin sitä mieltä, että....

    Sitaatti:

    "Koskenniemi lyttää Suomen mukanaolon kovin sanoin.

    – Suomi jäänyt uppoavaan laivaan. Täällä ei ymmärretä, että sopimus loukkaa oikeusvaltioperiaatteita, joita Suomi on tukenut.
    On aika luopua kritiikkiä saaneesta, vanhentuneesta sopimuksesta, hän sanoo."

    -----------------------------------------

    Nyt äkkiä irtisanomaan vanha sopimus sillä...

    "Vanhan ******************sopimuksen valuvioista on väännetty vuosia.
    Tilanne on edennyt siten, että Saksa, Ranska, Puola, Espanja, Luxemburg ja Italia ovat jättäneet koko sopimuksen.
    Viisi muuta EU-maata on lisäksi ilmoittanut aikeesta irtisanoutua."

    Ai, mistä on kysymys?
    Katso https://yle.fi/a/74-20115064

    Vakavasti puhuen - jos jokin sopimus voidaan jättää kun se loukkaa oikeusvaltioperiaatteita ja on vanhentunut ja Euroopan isot maat ovat jättäneet sopimuksen - niin samaa ajatusta voidaan soveltaa kaikkiin pakolaissopimuksiin.

    VastaaPoista
  17. Vai sellaisia totesi Koskenniemi...Siis mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskenniemihän totesi vaikka mitä:

      https://fi.wikiquote.org/wiki/V._A._Koskenniemi

      Ei kun sieltä valitsemaan.

      Poista
  18. Päin vastoin, päättäjäthän on juuri halunneet tuoda tänne sukurutsan, kunniaväkivallan, terrorismin yms. joita ei ennen merkittävässä määrin esiintynyt. Nyt on asiat varmaan hyvin?

    VastaaPoista
  19. Katolinen kirkko oli muuten keskiajalla ihan uskomattoman niuho sukurutsan suhteen. Jos oli sukulaisuus edes avioliiton kautta, piti hakea erivapautta vihkimiselle. Kruunupäät sellaisen tietysti sai aina.

    VastaaPoista
  20. Toisin lienee kuitenkin ollut entisinä aikoina, vielä 1800-luvulla, varsinkin sisämaan harvaan asutuilla seuduilla ja myös saaristossa. Ei sielläkään tosin serkkujen kanssa yleensä menty naimisiin (mikä sitä paitsi olisi lain mukaan olisi edellyttänyt erikoislupaa), mutta jo pikkuserkkujen ja kolmansien serkkujen kanssa kylläkin. Kun harva muutti kovinkaan kauas synnyinseudultaan, olivat lähes kaikki saman pitäjän ja naapuripitäjienkin asukkaat enemmän tai vähemmän sukua keskenään.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.