tiistai 8. lokakuuta 2024

Odottamaton pelko

Ilta-Sanomissa oli juttu Vladimir Putinista, joka olisi sen mukaan purkanut Sotshissa olleen palatsinsa. Artikkelissa arveltiin, että aikamme suurin imperialisti olisi niin peloissaan, ettei uskaltaisi enää asua kodissaan.

Syynä pelkoon on Ukrainan kyky iskeä Venäjälle ja tarvittaessa eliminoida Israel-tyylisesti vihollisen johtaja. Eli iskeä sotilaallisesti sinne, missä omatekoisen tsaarintekeleen tiedetään oleskelevan.

Uutinen on mielenkiintoinen erityisesti siksi, etten usko Putinille tulleen sotaa sytyttäessään missään vaiheessa sellaisiin ajatuksiin, että se saattaisi rajoittaa myös hänen henkilökohtaista elämäänsä. Mutta sen jälkeen, kun Ukraina on tuhonnut kerta toisensa jälkeen kohteita syvällä Venäjällä (esimerkki), on tämä karu tosiasia muuttunut riskiksi ja kasvavaksi peloksi oman henkirievun puolesta.

Nähtäväksi kuitenkin jää, lähteekö Ukraina jossain vaiheessa yrittämään Putinin eliminointia. Tehtävä ei nimittäin ole helppo, sillä monen asian pitää osua kohdalleen, jotta se onnistuisi. 

Pitäisi olla varma tieto Putinin sijainnista sekä kysy iskeä tarkasti juuri sinne, missä diktaattori viettää aikaansa. Sekä välttää mahdolliset harhautukset, olivat ne sitten Putinin kaksoisolentoja tai Ukrainan tiedustelulle syötettyä disinformaatiota. Ja sen lisäksi kyetä läpäisemään Putinin suojaukseen käytetyt puolustusjärjestelyt.

Toisaalta jo pelkkä Putinin kuolemanpelko on iso voitto Ukrainalle. Ja vastaavasti harmillinen tappio Putinille itselleen, joka joutuu muutenkin murehtimaan Venäjän armeijan etukäteen odotettua heikompaa menestystä hyökkäyksessään.

Puhumattakaan siitä, että Venäjän talous on korkeiden sotilasmenojen seurauksena ajautumassa valtaviin vaikeuksiin, joihin hänen hallintonsa on pyrkinyt vastaamaan veronkorotuksin ja korkoja nostamalla. Ja jotka johtavat varmuudella Putinin suosion laskuun Venäjällä sekä saattavat jopa horjuttaa hänen asemaansa maansa johtajana. 

16 kommenttia:

  1. Kun me arkeologit teimme matkan Leningradiin vuonna 1990, Uuksulaisen Harri loihe lausuamaan matkan teeman: "näe neuvostoliitto, vielä kun voit". Enteellistä.
    Palvelu oli ylimielistä, töykeää, putinistista.
    Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sosialismin autuudessa palvelulla ei ollut väliä. Työpaikka sekä leipään ja kaaliin riittävä palkka pysyi samana, palveli tai ei. Koska järjestelmä oli äärettömän pyrokraattinen, vähäistä valtaa käytettivät kaikki pikku nilkit, joilla oli mahdollisuus kyykyttä tavallista toppatakkikansaa. Kun oma elämä oli näköalatonta, piti katkeruutta purkaa rikkaisiin turisteihin, joilla oli varaa jopa sukkahousuihin ja purukumiin.

      Poista
    2. Paikallisissa baareissa, jopa hienostoravintoloissa kohtelu oli tylyä, itsetarkoituksellisen tylyä, sitä ihmettelin.
      Suomessa tämänkaltaiset baarilyylit eivät olisi päivääkään töissä.

      Poista
    3. Et sitten käynyt tuolloin koskaan Suomessa ravintoloissa?

      Poista
    4. Ja, Gouge Away ei ollut matkan teema.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen uutinen Putinin palatsista, ettei vain rakenneta ydinpommin kestävää bunkkeria...

    VastaaPoista
  3. Puttehan on suojannut useimmat asuntonsa mm "Pantsir" ilmapuolustusjärjestelmällä. Sitä pidettiin erittäin tehokkaana ja nykyaikaisena järjestelmänä kunnes Ukrainalaiset saivat sellaisen vahingoittumattomana haltuunsa.
    Putler tietää, että Ukrainan haltuunsa saama järjestelmä on purettu länsiliittolaisten kanssa atomeiksi moneen kertaan ja sitä myöten sen arvo on romahtanut.
    Pistäähän se bunkkeripappaa pelottamaan kun tietää olevansa Ukrainan sotilastiedustelun maali numero uno.
    Kuten olemme viime aikoina huomanneet niin kaikki ovat tapettavissa olipa suojaus mikä hyvänsä.

    VastaaPoista
  4. Putinhan kandee pitää elossa, sen johdolla ryssämaa heikkenee päivä päivältä, vähän tuolta vähän sieltä, murenee kunnes romahtaa en grand finale. Silloin saattaa tulla sekaannuksen siivittämänä ryssämaan uusi parempi? visio, ehkä joskus saamme ostaa jopa kulutuselektroniikkaa made in Ryssä. Hmm epäilen mutta kaali on hyvää😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...mutta kaali on hyvää." ja hapankaali varsinkin, jonka pastöroimattomana mm. sanotaan olevan hyväksi suoliston bakteerikannalle. Suolistonhan jotkut tutkijat sanovat olevan jopa "toiset aivot"!

      Poista
  5. "aikamme suurin imperialisti"
    Ilmeisesti Putinilla oli Ukrainan sodan aloittaessaan tavoitteena entisen Neuvostoliiton alueellinen palauttaminen ja vieläpä korkojen kanssa, kun hän on julkisesti sanonut Neuvostoliiton hajoamisen olleen maailmanhistorian suurin tragedia.
    Hän on myös avoimesti osoittanut ihailunsa Pietari Suurta, Kataiina Suurta ja ihmissusi massamurhaaja Stalinia kohtaan. Noiden valloittajien saavutusten ylittäminen toisi varmaan tuleviin (venäläisiin) historiankirjoihin Putin Suuren nimen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomikin on vanhaa venäläistä maata. Työnnä pistin, jos on pehmeää työnnä lisää, jos on kovaa, vedä takaisin, harkitse.

      Poista
    2. Täällä ei ole ikinä ollut väestön enemmistönä venäjänkielisiä, Volodja.

      Poista
  6. Karjalan kunnailla olisi symbolinen lihava maali. Siellähän on Putinin ja hyvin monen hänen kaverinsa luksushuvilat kai suurin piirtein rivissä rinnakkain. Sinne muutama drooni pommilastissa, niin menisi sota Putellekin ihon alle. Tällaisia varkaiden paratiiseja on varmaan muuallakin Venäjällä.

    VastaaPoista
  7. Iltalehdessä tänään:
    "Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump on keskustellut salassa Venäjän diktaattorin Vladimir Putinin kanssa, arvostettu veteraanitoimittaja Bob Woodward paljastaa uutiskirjassaan War."
    Aikamoinen paljastus, jos pitää paikkaansa. Tämän jälkeen Trumpista voidaan sanoa myöskin Suomessa käytetty sanonta "Putinisti"
    Keskusteluja on käyty jopa 5 kertaa. Trumpin kerrotaan puhuneen Putinille muun muassa alkuvuodesta 2024, jolloin hän painosti republikaaneja blokkaamaan sotilasavun Ukrainalle.
    Ihmettelen, miksi perussuomalaiset tuntuvat kannattavan Trumpia kovasti seuraavaksi USA:n presidentiksi. Ihan selvästihän tuo vähän hullu mies suosii Putinia. Ja lopettaisi Ukrainan sodan varmaan sillä, että aseapua ei enää tulisi ja jos lupa pitkänmatkan ohjuksille on annettu ampua Venäjän puolelle, se varmasti peruttaisiin. Ainakin tuo Suomen Uutisten päätoimittaja tuntuu kirjoittavan aina Trump myönteisesti. Eihän se Harriskaan niin mikään hyvä ehdokas ole, mutta ehkä n. 1.1 x Trumpia parempi. Olen tosin itsekkin vankka perussuomalaisten kannattaja, mutta tässä Trumpin kohdalla joku mättää ja pahasti.
    Lukekaa juttu Iltalehdestä: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6528fae1-2297-4f28-9844-46759b8ca8f9

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.