lauantai 3. elokuuta 2024

Tavalliset porilais- vai espoolaismiehet?

Verkkouutiset kertoi Porissa viime torstain ja perjantain välisenä yönä tapahtuneesta rikoksesta, jossa kaupungin kauppatorilla ollut myyntiteltta sytytettiin tuleen torstain ja perjantain välisenä yönä. Teltassa olleiden kaasupullojen vuoksi tulipalo aiheutti huomattavan räjähdysvaaran.

Epäillyt tekijät tunkeutuivat palaneeseen telttaan puolenyön aikaan torstain ja perjantain välisenä yönä ja sytyttivät palon saadakseen kaasupullot räjähtämään ja aiheuttamaan ympäristössään tuhoja. Lisäksi he varastivat teltasta elintarvikkeita.

Kirjoitan tämän tekstin siksi, että poliisi on antanut rikoksesta epäiltyjen tuntomerkit. Niiden mukaan he ovat kaksikymppisiä miehiä, joista yksi on pitkä, normaalivartaloinen ja pukeutunut collegepaitaan. Toinen on lyhyempi ja pukeutunut mustiin vaatteisiin. Lisäksi hänellä on leukaparta ja hänen nähtiin kantavan mukanaan mustaa jätesäkkiä. 

Toki tuntomerkit ovat kohtuulliseen hyvät, mutta mikäli tarkoituksena on saada epäillyt kiinni, olisi asiaa varmasti auttanut myös heidän ihonvärinsä kertominen sekä mitä todennäköisimmin jostain valvontakamerasta löytyvän valokuvan julkaiseminen. Näin siinäkin tapauksessa, että kyseessä olisivat olleet tavalliset porilaismiehet mahdollisten espoolaismiesten sijaan.

Mikäli arvoisa lukijani poliisin kuvauksen puutteellisuudesta huolimatta tunnistaa kuvauksesta poliisin etsimät miehet, on syytä ottaa yhteys poliisiin. Yhteystiedot löytyvät tämän jutun alussa linkittämästäni Verkkouutisten artikkelista.

29 kommenttia:

  1. Tuttu kiertoilmaisu 2000-luvulla, HS:n suosima.
    Tuolloin HS-uutinen esim. "helsinkiläismies" pahoinpiteli, varasti yms. Tiedettiin sen tarkoittavan somalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas proffalta halpaa tekstiä. Mamut uliuli.

      Poista
    2. No eipä sinullakaan ole muuta faktaa....

      Poista
    3. Tämän blogin vakiotrolli Ano klo 14.57!

      Poista
    4. Hehee ja opetuslapset täällä käsi pystyssä. Sööttiä. Uliuli

      Poista
    5. Ano 14.57 & 18.57. Olisi mukava kuulla, mikä mahtaa olla motiivisi kommentoida siten kuin kommentoit?

      Poista
    6. Voiko tyhmyyttä sanoa motiiviksi..?

      Poista
  2. Miehet lienevät arviolta kaksikymppisiä. Miksi pituuksia ei voitu antaa arviomuodossa? Minkä väriset hiukset miehillä oli? Entä ihonvärit? Nämä poliisin antamat tuntomerkit ovat yleensäkin kuin debiilin laatimia.

    VastaaPoista
  3. On kansalaisten turvallisuudella leikkimistä,jos rikoksen tekijöiden etninen tausta tunnistetaan,eikä sitä kerrota !

    VastaaPoista
  4. Mikä viranomainen oli antanut luvan kaasupullojen tuollaiseen säilyttämiseen? Nyt vaan häkittämään Porin kaikki pitkät nuoret miehet.

    VastaaPoista
  5. Tuo musta jätesäkki lienee aina toisella miehellä? Täytyypä pitää silmät auki.

    Etnisesti edistyneille pitäisi keksiä samanlainen tuntomerkki kuin aikoinaan manneille, joiden kerrottiin pukeutuneen kansallispukuun.

    VastaaPoista
  6. Yhteiskunnallisella "vallalla" on maaginen komponenttinsa, ja rahvasta on kautta historian pidetty kurissa vetomalla "pyhiin tuntoihin". Käytännössä se on sitä, että kaikissa yhteisöissä on tabuja, ja kansaa pidetään kuuliaisina kaikenlaisilla saarnoilla. Ihmismielen pohjalla vellovat kaikenlaiset "hartauden" symbioottiset tunnot, ja niihin vetoamalla saadaan hiljennetyksi kaikki keskustelu liian kipeistä aiheista.

    Monikulttuuristuminen -- joka itsessään on sairas arvo ja vaarallinen hanke -- tuo mukanaan väkeä, joka ei koskaan tule sopeutumaan euroopplaiseen elämänmenoon. Se on liian kipeä asia käsiteltäväksi. Käsitteleminen tehdään mahdottomaksi siten että kehitetään kieli-ilmaisuja joilla kaikki vähänkin kriittinen käsitteenmuodostus estetään.

    Asia pitäisi nähdä laajemmissa kantimissa. Itse asiassa koko eurooppalaisen uuden ajan aikana tapahtunut inhimillinen kehitys -- uudet tiedonalat, jotka muuttivat maailmaa ja ihmisen elinehtoja muutamassa vuosisadassa miljhoonakertaisesti sen, mitä ne olivat muuttuneet ihmiskunnan koko aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana -- perustui kykyyn muodostaa uusia käsitteitä, jolla todellisuutta pystyttiin kuvaamaan tarkemmin ja jäännöksemättömimmin kuin ennen. Nyt olemme sitten ihan vapaaehtoisesti taannuttamassa itseämme takaisin sellaisiin tapoihin käyttää käsitteitä, jotka enemmänkin peittävät todellisuutta kuin paljastavat sen olennaisimmat piirteet.

    Yliyleistävät yleiskäsitteet ovat ansa johon ihan vapaaehtoisesti lankeamme. Yleiskäsitteisiin kuuluu myös se harhaanjohtava ominaisuus, että ne saavat kaiken näyttämään pätevältä. YLE on tosiaankin onnistunut realisoimaan "faktantarkistajien" unelmat, kun se otsikoi uutisensa: "HENKILÖ PUUKOTTI TOISTA HENKILÖÄ."

    VastaaPoista
  7. Nuo poliisin antamat tuntomerkit ovat suorastaan naurettavia. Kuka raahaa koko ajan mukanaan mustaa jätesäkkiä? mahtaako edelleen roikkua mukana?

    Hieman mietityttää tuo poliisin tiedotuspolitiikka. Tuli tuossa mieleen että mitenkähän tiedotus toimisi poliisin puolelta jos joku tuolta Ruotsista rantautunut vähän tavallista kylmäverisempi ja vähän "värikkäämpi" gangsteri ampuisi poliisin kuoliaaksi ja teko tallentuisi johonkin kameraan ja kuvasta henkilö olisi selvästi tunnistettavissa?

    Ja alkaisikohan keskustelu (taas jälleen kerran) pyörimään aselakien kiristämisen ympärillä. Veikkaanpa että todennäköisesti tapahtuman jälkeen meillä viikkokausia taivasteltaisiin taas poliisin ja median puolelta lainkuuliaisten kansalaisten luvallisten aseiden suurta määrää ja mikä "ongelma" se on poliisille.

    Jotkut tahot toimii niin lapsellisen kaavamaisesti tässä maassa että tiettyjen asioiden ennustaminen on yhtä helppoa kuin ennustaisi joulun tulevan joulukuussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin tuossa tapauksessa lakeja kiristettäisiin... ja vapaat markkinat kasvaisivat uusiin ennätyksiin... Käytännössä kaikki vakavasti otettavat taloustieteilijät ovat teoksissaan tuoneet esiin seuraavan totuuden: "Ylireguloidut lailliset markkinat synnyttävät rinnalleen vapaan markkinan (siis laittoman)"
      Ja kysyntä kasvaa kohisten, koska mikäpä on sen suurempi oikeutus kuin henkensä suojeleminen...

      Poista
  8. Luottamus virkavaltaan on täysi nolla tai paremminkin, alle tuon. Ei pelkästään lähes joka uutisen osalta vaan myös omalle kohdalle sattuneista täysin rikoksen täyttävistä virkavallan teoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viranomaiset ovat jo jonkin aikaa olleet ainoastaan vahinkojen toteajan tai ruumiiden ylöskirjaajien asemassa... tosiasiallista turvallisuutta lisäävää panosta ei ole saatu....

      Poista
    2. Tekeehän virkavalta tärkeetä työtä, se valvoo että autoverot on maksettu autoissa :)

      Poista
  9. Siellä on kameroita joihin varmasti tallentuneet. Kuvat vaan julki, niin auttaisi ns tunnistamista.

    VastaaPoista
  10. Viikolla poliisi epäili joitakin jostain Espoossa, eikä ujostellut yhtään kertoa kyseessä olevan virolaiset.

    Suomen poliisi seuraa ruotsalaisten kollegojensa esimerkkiä ja pian mohammedit pakottavat ne nuolemaan kenkiään. Kyllä sitten on huuto ja parku!

    VastaaPoista
  11. Englannin, Irlannin, Kanadan, Hollannin ja Saksan poliisin toiminta kertonee, miten meidänkin poliisi tulee käsittelemään tavallisia suomalaisia siinä vaiheessa, kun he alkavat osoittaa mieltään ja vastustaa yhteiskunnan hajoamista, oikeuksiensa kaventumista ja rasistista valkoisiin kohdistuvaa, alati kasvavaa turvattomuutta ja väkivaltaa. Tilanteen luoneet ja sen hyväksyvät poliitikot määräävät poliisin kovin ottein suomalaistenkin kimppuun, matut saavat riehua, raiskata, tappaa ja ryöstää (kuten parhaillaan Englannissa ja Irlannissa).

    Auta armias, jos erehdyt puolustamaan omaisuuttasi, omaisiasi tai itseäsi matuväkivallalta. Olet kovemmassa syytteessä kuin rikolliset. Tälläinen on Suomi 2024.

    Ulkomaiden esimerkki osoittaa, ettei poliisi kovan paikan tullen olekkaan ystävämme, vaan eliitin verikoira, se keskitysleirin kapo, joka muita vankeja terrorisoimalla saa järjestelmältä ylimääräisen leivänkannikan, se joukko oman kansan pettäjiä, joka sitten puolustelee tekojaan: "Noudatin vain käskyjä". Niinhän mm. Eichmannkin teki. Noudatti vain käskyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle tänään

      ”Meistä ei tule enää Venäjän siirtokuntaa”

      https://yle.fi/a/74-20102545

      Artikkelista poimittua

      "– Haluamme osoittaa, että emme ole valmiita luopumaan yhdestäkään neliösenttimetristä maatamme, Piotrowski sanoo."
      --------------------------------

      Puolassakin on valitettavasti hyödyllisiä idiootteja mutta enemmistön asenne on isänmaallinen ja hyvä niin.
      Ihan sama minkä värinen tunkeilija on, jos emme itse puolusta itseämme tunkeilijoita vastaan, ei sitä tee kukaan muukaan.

      Poista
    2. Mielikuvamme "totalitarismista" ovat harhaisia -- nekin nousevat individualistisen sokeuden pohjalta, ja kuvittelemme että totalitarismissa on johtajina joukko pahoja yksilöitä jotka jotenkin onnistuvat alistamaan koko yhteiskunnan pakkovaltaansa...

      Mutta se ei ole ollenkaan niin. Todellisuudessa totalitarismi on nimenomaan yhteisövoimien mekanismi, eräänlainen ylimitoitettu puolustusreaktio yhteiskunnallista kahtiajakautumista vastaan. Siis nimenomaan kahtiajakautumisen seuraus, ei suinkaan mikään yhden aatesuunnan täydellistymä, vaan nimenomaan kahtiajakaumisen mukana tuleva tietynlainen "vallan halvaantumistila", jossa yhteisöllinen "valta" muuttuu auktokratiaksi ja asiat alkavat "vain tapahtua" automotorisesti...

      Ja tuossa tilanteessa "vallalla" jo luonnostaan oleva "pyhitys", siis vallan legitiimisyys, sementoituu niin että yhteiskunnan julkispinnoilla ei enää puhuta mistään kipeistä tai vaikeista asioista, vaan vaietaan. Jos näkisimme nyt Venäjän tilanteen oikein, ja jos näkisimme miten oma yhteiskuntamme on nyt vajoamassa aivan samanlaiseen puhumatomuuden kulttuuriin jollaisessa kaikki historian totalitaristiset taantumat ovat eläneet, me kauhistuisimme tilannetta ja huutaisimme suoraa huutoa: "Ei, ei, ei!!! Rajat kiinni!!!"

      Individualistinen sokeus ja siihen kuuluva sokea empatia ovat yhteiskunnallisia tuhovoimia, jotka mahdollistavat yhteisöjen taantumisen totalitaristiseen tilaan niin, että kaikki tapahtuu "hyvien arvojen ja asioiden" nimissä. Nythän olemme taantumassa totalirtarismiin nimenomaan "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" kulisseissa.

      Poista
    3. Näin minäkin olen sen käsittänyt ja pitänyt vihervasemmistoa toisen osapuolen demonisointeineen asenteiltaan äärimmäisen totalitaristisena ja joiden toiminta jakaa kansan heidän kannaltaan oikeassa ja väärässä oleviin. Se on sitten herran huomassa että tuleeko se kattava totalitarismi sieltä vihervasemmistosta heidän oman halunsa onnistumisena, vaiko muusta yhteiskunnasta heidän kyllästyttyään täydellisesti tähän oikeassa olijoiden heihin kohdistuvaan haukkumiseen ja vihaamiseen.

      Poista
    4. Orwellia voidaan todellakin pitää totalitarismin parhaana "asiantuntijana", vähintäänkin tänä aikana, jolloin akateeminen ihmistiede, esp. yhteiskuntatiede ovat taantuneet likimain keskiaikaisen skolastisen käsiterealismin asteelle, ja päätellään silmät ummessa yleiskäsitteistä todellisuuteen päin.

      "Ismit" ovat valloittaneet sen mitä parhaimmillaan voitiin pitää eurooppalaisen uuden ajan ajattelun vahvana kartesiolaisena paradigmana. Nyt tosiaan taantumakin tapahtuu vuorenvarmasti jonkin tai joidenkin ismien nimissä.

      Jos ennustaa saa, perustan ennustuksen siihen että ainakin viime vuosisadalla syntyneet totalitarismit ottivat aatteelliset kulissinsa omana aikanaan nimenomaan "akateemista arvovaltaa" ja "viimeistä tieteen sanaa" edustavien ideologioiden käsitteistöistä. Eli N-liitto kyhättiin "tieteellisen marxismin" tunnustuksellisen uskonnon varaan, natsi-Saksa taas kansatieteen tuolloin viimeisimpien löytöjen, rotuteorioiden varaan.

      Nyt taantuminen on tapahtumassa "ihmisarvo- ja -oikeusideoligioiden" tunnustuksellisiksi muuttuneissa aatteellisissa kulisseissa. Ja kuten on ollut tapana, nytkin koko akateeminen maailma -- eivät siis vain virkakoneisto ja konformistinen valtamedia -- tulevat olemaan totalitarismin varsinaiset tukipylväät.

      Poista
    5. Orwell keroo pahaa kieltään todellisuudesta, mutta Mc Luhan ehkä hieman pyöristää....
      Mutta elämme vaikeita aikoja, kuten aina: toivoisin parasta...

      Poista
  12. Näinkin ylimmät globalistiroistot edistävät kantaeurooppalaisten matalan intensiteetin kansanmurhaa: ylewatch.blogspot.com/2024/07/em-jalkapallo-median-ylistamaa.html

    VastaaPoista
  13. Tää on vissiin sitten tavallinen helsinkiläisnainen?

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010579777.html

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.