perjantai 2. elokuuta 2024

Jokaisella on oikeus

Eilisen päivän urheilu-uutinen oli algerialaisen nyrkkeilijän voitto italialaisesta naisnyrkkeilijästä. Näin siksi, että algerialainen todettiin kesken vuoden 2023 naisten MM-kisoja mieheksi. 

Jokaiselle normaalille ihmiselle on tietenkin selvää, että miehen nyrkkeilyttäminen naista vastaan on epäeettistä ja pikemminkin pahoinpitelyn sallimista kuin kamppailu-urheilua. Eikä sellaista pidä missään tapauksessa sallia. 

Eilen asiaan otti kantaa myös algerialaisen nyrkkeilemisen naisia vastaan sallinut kansainvälinen olympiakomitea. Sen mukaan "kaikki Pariisin 2024 olympialaisten nyrkkeilyturnaukseen osallistuvat urheilijat noudattavat kilpailun kelpoisuus- ja osallistumissääntöjä sekä kaikkia sovellettavia lääketieteellisiä määräyksiä, jotka Pariisin 2024 nyrkkeily-yksikkö on asettanut". 

Tähän asti tämä kuulostaa hyvältä, mutta sen jälkeen seuraa pommi, sillä olympiakomitean viesti jatkuu seuraavasti: "kuten aiemmissakin olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa, urheilijoiden sukupuoli ja ikä perustuvat heidän passitietoihinsa". Kyllä - arvoisat lukijani - luitte oikein, algerialaisen oletettu sukupuoli perustuu passitietoihin.

Toisaalta tekstissä mainitaan myöhemmin, että kansainvälisen nyrkkeilyliiton "IBA:n verkkosivuilta saatavilla olevien pöytäkirjojen mukaan tämä päätös" - siis algerialaisen hyllyttäminen - "tehtiin alun perin yksinomaan IBA:n pääsihteerin ja toimitusjohtajan toimesta. IBA:n hallitus vahvisti sen vasta jälkikäteen ja pyysi vasta myöhemmin menettelytavan laatimista vastaavien tapausten käsittelemiseksi tulevaisuudessa, mikä olisi sisällytettävä IBA sääntöihin. Pöytäkirjoissa todetaan myös, että IBA:n tulisi 'luoda selkeä menettely sukupuolitestaukselle'".

Toisin sanoen kansainvälinen olympiakomitea alleviivasi sitä, ettei myöskään sen oma päätös sallia puheena olevan algerialaisen nyrkkeileminen naisten sarjassa perustu tämän sukupuolen asialliseen testaamiseen. Sen sijaan se perustui - vain ja ainoastaan - epäilyyn siitä, että algerialaisen hyllyttäminen MM-kisoista olisi ollut vailla asiallista perustetta. 

Siksi on vähintäänkin kornia lukea - edelleen samasta tiedotteesta - että kansainvälinen olympiakomitea "KOK on sitoutunut suojelemaan kaikkien olympialaisiin osallistuvien urheilijoiden ihmisoikeuksia perustuasiakirjansa, KOK:n eettisen koodin ja KOK:n ihmisoikeuksia koskevan strategisen kehyksen mukaisesti. KOK on pahoillaan näiden kahden urheilijan tällä hetkellä kokemasta häirinnästä."

Tämän ulostulon perusteella kansainvälinen olympiakomitea näyttää - ihan tosissaan - katsovan, että on asiallista sallia naisten pahoinpitely henkilölle - mahdollisesti miehelle - jonka sukupuolesta on olemassa varteenotettava epäily. Ja jättää asian selvittäminen jonnekin tulevaisuuteen eli ajalle, jolloin kyseinen henkilö - mahdollisesti mies - on ehtinyt pahimmillaan pahoinpidellä viisi naista kansainvälisen olympiakomitean tuella ja suostumuksella. 

Lopuksi on todettava, että edelle kirjoittamani tarkastelun seurauksena kansainvälisen tiedotteen wokeltava alkulause kuulostaa suorastaan irvokkaalta ja sovinistiselta. Siinä nimittäin sanotaan, että "jokaisella on oikeus harrastaa urheilua ilman syrjintää". 

Mitähän tästä - ja etenkin omasta - oikeudestaan mahtaa ajatella algerialaisen hakkaama italialaisnainen? 

23 kommenttia:

  1. Nyt alkaa konkretisoitua tämä sukupuolien kanssa leikkiminen, mutta valitettavasti yleensä syyttömät kärsivät eivätkä ne vouhkat hengenheimolaisineen, jotka näitä älyttömyyksiä ja luonnonvastaisuuksia tehtailevat. Missä se järjen valo oikein luuraa?

    VastaaPoista
  2. Kulttuurin leikkiaineksiin (Huizinga) kuuluva urheilu on näinä todellisuuden- ja suhteellisuudentajuttomuuden aikoina noussut itsetarkoitukselliseen itseisarvoon. Valkoisen hevosen selässä ratsastava Putin ja Kubrickin "Tohtori Outolemmen" loppukohtauksessa ydinpommilla ratsastava jenkkiupseeri ovat kunmpikin suunnilleen saman arvoasteikon sankareita.

    Parodia on jo kauna ollut mahdotonta, kun ne tekevät sen itse. Pienipäiset ihmiset ovat noituneet vähäisen ymmärryksensä yliyleistävillä ylevöitetyillä yleiskäsitteillä -- sellaisilla kuin "ihmisarvo" ja "ihmisoikeudet" -- ja ihmisen elämä on muuttunut yhdeksi suureksi identiteettikriisiksi. Varjele sitä joka identiteettikriiseille uskaltaa nauraa.

    Jokaisella on "oikeus" olla sitä mitä "tahtoo", vaikka kumpikaan sana on täysin vailla yleistä merkitystä. On vaikkapa "uskonnonvapaus" joka käytännössä yrittää tehdä totta siitä että jokainen saa uskoa mitä haluaa -- mutta mitä täydellisemmin tämä "vapaus" voisi toteutua, sitä karmeammiksi kävisivät kriisit jotka piankin ajatuisivat -- tai siis jo ajautuvat -- eri uskontojen sodiksi toisiaan vastaan.

    Meilläkin voimassa olevat lakipykälät, jotka nostavat nimenomaan "väkivaltaista loukkaatumisherkkyyttä" omaavat uskonnot erityisen suojelun kohteiksi, ovat järjettömiä tabuja, joissa ihmisyydestä ei enää ymmärretä mitään.

    VastaaPoista
  3. Kun Suomessa sallittiin että sukupuoli on ilmoitusasia sillä poikkeuksella että sen saa muuttaa vain kerran vuodessa (kokoomuksen saavutus aiheen piirissä) ja sukupuoli tarkistetaan passista, niin mehän voimme lähettää naisten kisoihin pelkkiä miehiä, menestys on taattu. Ja he voivat palattuaan muuttaa taas sukupuolensa ja osallistua uudelleen kisoihin, tällä kertaa miehinä. Tai jos rinnakkaispassiin saa toisen sukupuolen, muuhan olisi syrjintää, niin voivat osallistua molempiin sarjoihin, niin miesten kuin naisten. Kunhan muistavat esittää otteluun tullessaan oikean passin.

    VastaaPoista
  4. KOK poistaa nyrkkeilyn olympialaisista ellei sillä ole tulevaisuudessa yhtä tunnustettua kattojärjestöä - vuoden 2024 loppuun mennessä.
    Ratkaisu se on tämäkin ja KOK kannalta ongelma poistuu...

    https://www.iltalehti.fi/pariisin-olympialaiset-2024/a/1a2ebd97-3ef2-4843-a4bd-6b6f1e193ea1

    VastaaPoista
  5. Ei kyllä taida tämä ongelma poistua yhtään mihinkään, koska ongelma ei ole sinällään nyrkkeilyliitto, hehän yrittivät hoitaa asiaa kuntoon, vaan KOK:n kanta että passin merkintä ratkaisee. Ja passeihinhan merkitään sukupuoleksi nykyään ainakin länsimaissa ihan mitä vaan. Jokin muu ratkaisu tähän pitää tulla. Uintiliittohan otti jo aikaa sitten kannan että miehillä ei ole asiaa naisten sarjoihin. Mutta tällä KOK:n linjauksella mikä tahansa liitto, joka ei ole ottanut asiaan kantaa miesten osallistumista vastaan, voi aiheuttaa saman ongelman. Eli asia on ihan lajiliittojen wokettajien käsissä.

    VastaaPoista
  6. Niimmutku jos mä haluun. Ajan henki ja HS ovat sitä mieltä että saa olla mies, nainen tai androgyyni; sekä myös kaikkia noita samalla kertaa.
    Onhan se woke, VMP ja mitä noita nyt olikaan.
    Ps. Äijä se on, ei edes silikoneja mutta pulisongit kylläkin.

    VastaaPoista
  7. Algerialainen on aivan miehen näköinen. Olisi varmaan suuri ihmisoikeusrikos, jos olisi kurkattu kalsarien alle: ”Mitäs tänne on teipattu.”

    VastaaPoista
  8. Pariisin olympialaiset tulee jäämään historiaan surkeimpina olympialaisina kautta aikojen. Jo avajaiset oli skandaali. Eilinen nyrkkeilyottelu oli skandaali ja triathlonistit joutuivat uimaan likaviemärissä jossa uiminen on ollut ihmisiltä kiellettyä!. Mitähän kaikkea vielä ehtii tapahtua tulevan viikon aikana?

    VastaaPoista
  9. Terhomatti Hämeenkorpi2. elokuuta 2024 klo 10.33

    Mitä ne arabipaskat muuta osaa kuin reuhoa, paskoa ja räyhätä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä se Terho Hämeenkorpi mitään muuta osa kuin reuhoa, paskoa ja räyhätä !

      Poista
  10. Nyrkkeilyhän on ollut aikaisemminkin liipasimella, ainakin silloin kun kypärät tulivat. Mutta pää heilahtaa osumasta kuitenkin ja siitähän ei aivot tykkää. Pitkään lajia sivusilmällä seuranneelle tämä on ikävä myöntää mutta eiköhän olympianyrkkeilyn tarina pääty 2024? Ammattilaiset sitten eri asia ja paljon pitemmässä saatossa joka tapauksessa.
    -jussi n

    VastaaPoista
  11. Tuolla naisella on mitattu 10 kertaa korkeampi testosteronitaso, kuin naisilla max taso.

    VastaaPoista
  12. Kerrottakoon tässä kohtaa vanha virolainen vitsi.
    Raisa Smetaninalla oli synttärit, ja Jelena Välbe antoi hänelle lahjaksi partakoneen. Raisa suuttui niin että potkaisi Jelenaa munille.

    VastaaPoista
  13. Missäs ne femakot nyt piileksii, kun naisia hakataan ihan vaan viihteen nimissä? Ja vieläpä miesten toimesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feministit ja sateenkaariväki keskittyvät veljeilemään muslimien kanssa, eivätkä ymmärrä, että muslimivallankumouksessa juuri he olisivat ensimmmäisinä muonavahvuudesta poistettavia. Siihen asti vain hyödyllisiä idiootteja.

      Poista
    2. Piileksii.
      Ei ne missään piileksi.
      Ne on turpa levällään kuten vaikkapa tässä itseään toimittajaksi kutsuva feministi Lotta Loikkanen:

      https://www.is.fi/nyrkkeily/art-2000010603880.html

      Feministi Lotta sanoo suoraan, että tämä on aivan oikein.
      Kärsikää naiset, se on feministien tahto että mies saa hakata teidät.

      Poista
  14. Meneekö syrjinnän puolelle, jos sattuu olemaan kolmatta sukupuolta tai peräti kokonaan ilman sukupuolta ja haluaisi kuitenkin kilpailla kullasta ja kunniasta olympialaisissa, olympialaisissa kun on pelkästään miesten ja naisten sarjoja. Ja jos pääsee kilpailemaan, niin missä sarjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On avoin sarja (miesten) ja suljettu sarja, naisten. Keijukaiset, menninkäiset ja muut voivat kisata ensin mainitussa sarjassa.

      V-VF

      Poista
  15. Aikoinaan Bulgarialainen (ennen vuotta 1990) nainen voitti olympialaisissa naisten puomilla kultaa ja miesten rekillä hopeaa. Kukaan ei sanonut mitään vastaan.

    VastaaPoista
  16. Kuka, missä, milloin? Väite on minulle uusi.

    VastaaPoista
  17. Vanha viisaus ennen wokeen sairastunutta maailmaa: jos tädillä on munat, täti on setä.

    VastaaPoista
  18. Wokellus saanee jossain vaiheessa aikaiseksi sen, että naisten urheilu loppuu kokonaan. Wokeltajat ja muslimit olisivat iloisia. Noissa kamppailulajeissa tullaan näkemään nykyistä enemmän pahoja vammautumisia ja jopa kuolemia.
    Näkihän tuossa nyrkkeilymatsissä, että marokon jätkä löi kymmenkertaisella voimalla italialaiseen verrattuna.

    VastaaPoista
  19. Muslimimiehellä on oikeus pahoinpidellä sekä vaimoaan että vääräuskoisia. Onko tässä jotain epäselvää?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.