tiistai 9. heinäkuuta 2024

Jussi Halla-aho ja Suna Kymäläinen ihmis- ja lastenoikeuksien puolesta

Hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvän Venäjän toissapäiväinen hyökkäys kiovalaiseen lastensairaalaan osoitti - jälleen kerran - venäläisten viis veisaavan lasten- ja ihmisoikeuksista. Ja alleviivasi sen tärkeyttä, että länsimaat huolehtivat yhtenäisinä Putinin armeijan ajamisesta tappioon hyökkäyksessään. 

Venäjä ei kykene tätä estämään, sillä se ei ole viime kädessä tasaveroinen vastustaja länsimaille. Tämän totesi puhemies Jussi Halla-aho (ps)  Ilta-Sanomien haastettelussa mainitsemalla, että "Venäjän yksiselitteinen tavoite on Ukrainan valtion tuhoaminen. Jos me emme ole sitä tavoitetta valmiita allekirjoittamaan tai hyväksymään, niin silloin Venäjä ei tietenkään millään tavoin voi edistää sitä."

Myös ranskalaistutkija Mathieu Boulègue otti kantaa venäläisten kyvykkyyteen sanomalla, että "Washingtonin huippukokouksen olisi tarjottava tilaisuus Venäjän vastaisten pidäkemekanismien vahvistamiseksi lisäämällä maan sotateollisuuteen kohdistettavia pakotteita... Poliittiseksi tavoitteeksi olisi asetettava Venäjän sekä teknologinen että älyllinen päihittäminen."

Tämä tarkoittaisi tässä vaiheessa erityisesti Putinin sotateollisuuden tarvitsemien mikrosirujen, elektroniikan ja puolijohteiden viemisen estämistä tavalla tai toisella. Ja siksi länsimaiden tulisi löytää keinot vaikuttaa niitä välittäviin Kiinaan, Iraniin, Pohjois-Koreaan, Kazakstaniin ja Valko-Venäjään. 

Valitettavasti tehtävä ei ole kovin yksinkertainen, mutta toisaalta jokainen pienikin askel oikeaan suuntaan heikentää venäläisten sodankäyntikykyä ja vastaavasti parantaa ukrainalaisten asemaa. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että venäläisten kipukynnys - eli poliittisen johdon ja kansan sietokyky tappioihin - on äärimmäisen korkea ja uhoamisen tasokin edelleen vahva.

Jälkimmäisestä saimme hätkähdyttävän esimerkin, kun kesäkuisessa mielipidekyselyssä paljastui, että venäläisistä peräti kolmannes olisi valmis ydinaseiden käyttöön Ukrainassa. Toivoa sopii, että länsimaissa on olemassa valmiit suunnitelmat siitä, miten toimitaan jos Putin todella päättäisi noudattaa heidän tahtoaan.

Lopuksi on syytä todeta, että myös Suomi on etulinjan maa suhteessa Venäjään. Ja siksi Ukrainan tapahtumat eivät ole meille yhdentekeviä, eikä Putinin hallinnolle saa missään tapauksessa antaa sellaista käsitystä, että se pystyisi alistamaan meitä vähäisessäkään määrin omaan tahtoonsa. 

Tässä suhteessa tämä päivä on yksi merkkipaalu, sillä hallintovaliokunnassa muokattavana ollut käännytys- tai rajalaiksi kutsuttu poikkeuslaki tulee tänään eduskunnan täysistunnon ensimmäiseen käsittelyyn.

Sen suhteen panin tyytyväisenä merkille, että kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) moitti tässä asiassa Putinin pussiin pelanneita Vihreitä muistuttamalla, että "ympäri Suomen presidentinvaalien alla kiertänyt vihreiden Pekka Haavisto näki vuodenvaihteessa itärajan tilanteen sellaisena kuin se on: vakavana. Nyt tämä tilannekuva tuntuu julkisessa keskustelussa vihreiltä unohtuneen."

Toivoa sopii, että ainakin osa Kymäläisen huomautuksen kuulleista vihreistä kansanedustajista vielä harkitsee kantaansa ja päättää siirtyä Putinin rinnalta niiden puolelle, jotka välittävät ihmis- ja lastenoikeuksista myös Ukrainassa. Näin lain läpimeno eduskunnassa varmistuisi.

74 kommenttia:

  1. Venäjä tulee tuhoamaan koko Ukrainan. Kiitos vain teille putinisteille lännessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule tuhoamaan. Valtaosa länsimaalaisista on kuitenkin järki-ihmisiä.

      Poista
    2. Halvinta maanpuolustusta olisi se, että länsi lämäisi kaikki tiskiin Ukrainasa.

      Nykymallilla Venäjä tuhoaa ja tapoa ja sitten siirtyy seuraavaan uhriin.

      Putinistit lännessä eivät tajua tätä.

      Poista
    3. Missään totalitarismissa ei ole totalitaristeja, on vain oikeassaolijoita.

      Totalitarististen yhteisöjen ihmiset eivät näe itseään peilistä. SDP:n Heinäluoma saa turhaan yrittää oikaista vihreiden Sofia Virtaa -- siinä vain pata kattilaa soimaa. Jos poliitikot näkisivät itsensä peilistä, he eivät kestäisi näkemäänsä.

      Voiko mikään olla surkeampi olento kuin poliitikko joka on valmis myymään maansa saadakseen puoluepolitiikassa "valtaa"?

      Yhteiskunnallisesta keskustelustamme puuttuvat politiikan ulkopuolelta -- esimerkiksi ihmistieteiden taholta -- tulevat oikaisut puoluepolitiikan itseensä käpertynyttä ideologista stiiknafuulaa vastaan. Kun emme pysty puhumaan esimerkiksi kulttuurisesta narsismista ja uhriajattelun voimaannuttavasta vaikutuksesta, eväät jonkin "vihreän ajattelun" kognitiivisten dissonanssien ymmärtämiseen jäävät aika niukoiksi.

      Poista
    4. Sepolla on paljon sanoja mutta ei ajatusta eikä asiaa.

      Poista
    5. "Kun emme pysty puhumaan esimerkiksi kulttuurisesta narsismista ja uhriajattelun voimaannuttavasta vaikutuksesta, eväät jonkin "vihreän ajattelun" kognitiivisten dissonanssien ymmärtämiseen jäävät aika niukoiksi."

      Wau. Tossa tuli paljon paskaa kiteytettynä.

      Mene töihin ja looeta ryyppääminen.

      Poista
    6. Viimeiset kaksi Anoa, Seppo Oikkosella (Alkon kassalla blogin pitäjällä) on paljon hyviä näkemyksiä ja erinomaisia syvällisiä kirjoituksia. Mutta teille tietyille putinisteille näköjään ihan liian vaikeita ymmärtää kun ette muuta voi kuin mennä henkilökohtaisuuksiin... 😂

      Poista
    7. Tämä oli erinomainen kysymys: "voiko mikään olla surkeampi olento kuin poliitikko joka on valmis myymään maansa saadakseen puoluepolitiikassa 'valtaa'?" Tai ylipäänsä valtaa, kuten Vladimir Putin, joka on tapattanut Ukrainassa yli puoli miljoonaa omaa kansalaistaan tullakseen historian suurmieheksi - vaikka tuleekin lopulta jäämään säälittävien idioottien kerhoon yhdessä Pol Potin, Erich Honeckerin tai Nicolae Ceaușescun kaltaisten luusereiden kanssa. Uudeksi Staliniksi tai Maoksi hänestä ei ole.

      Poista
    8. Sanoo ns professori joka selkeästi kirjoituksissaan tukee putinistisia tahoja:)

      Poista
    9. Ano 9.35. Käytät sinulle suomaani palstatilaa valehteluun mitä ilmeisimmin siitä syystä, että olet Putinin palveluksessa. Teet se kuitenkin turhaan, koska blogini lukijat kyllä ymmärtävät erottaa asialliset argumentit ryssän propagandasta. Näin siinäkin tapauksessa, että kieltäisit itseäsi koskevat tosiasiat.

      Poista
    10. Yle tänään

      Biden lupailee Nato-kokouksesta lisätukea Ukrainan ilmatorjunnalle

      https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20098728

      Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lupaa uutta tukea Ukrainan ilmatorjunnalle.

      Biden kertoo tiedotteella, että Yhdysvallat tulee liittolaisineen julkistamaan lisätukea Ukrainan ilmatorjunnalle Nato-kokouksessa tällä viikolla.

      Venäjän maanantaina Ukrainaan tekemiä iskuja Biden kutsui ”hirvittäväksi muistutukseksi Venäjän raakalaismaisuudesta”.

      Poista
    11. Proffa, anna vain näiden punistien edelleen jatkaa trollailuaan. Saa aina hyvät naurut kun lukee näiden fantasioita. Nyt kun ehtii enempi lueskellakin kun loma alkoi.

      Poista
    12. Onkohan kyse samasta nilkistä kirjoituksissa klo 8.48 ja 9.35?

      Poista
    13. "Anonyymi9. heinäkuuta 2024 klo 8.48
      Sepolla on paljon sanoja mutta ei ajatusta eikä asiaa."

      Se voi olla haasteellista ymmärtää vähänkään vaikeampaa tekstiä jos lukutaidossa on puutteita tai äly ja kokemus ei vain riitä. Tässä kun pitäisi ymmärtää mitä lukee, ei riitä että vain opettelee ulkoa jotain mitä sitten resitoi totuutena, kuten siellä teidän laitoksellanne tehdään.

      Poista
    14. Kiitos vain palautteesta. Muusta en kiitäkään.

      Sekopäinen palsta.

      Proffa nettoaa kyllä hyvin noilla mainoksilla. Te olette ns hyödyllisiä idiootteja. Kuhnureita.

      Poista
    15. Ano, joo proffa varmaan nettooaa "noilla mainoksillaan" tyyliin 0,10-1,50€/kk. Ne kun ei sen enempiä anna vaikka kuka klikkailisi, tilailisi ja ostaisi ja ihan mitä vaan. Toisekseen kun asentaa AdBlock+:n tai uBlockin selaimeensa ja aktivoi sen toimimaan blogin sivuilla niin ne mainoksetkaan ei näy. Että jos nyt on niin kauhuissaan siitä että kuukaudessa yhden halpamarketin halvimman bissetölkin verran fyffeä EHKÄ tienaa.

      Poista
    16. Proffilla olikin niin pienet palkankorotukset, että ne varmasti tarvitsee tuollaiset tulot katsos kun kaikkien piti ottaa osaa talkoisiin proffessoriliitto näyttikin tuossa mallia omissa palkoissaan kuinka toiset on vaan tasa-arvoisempia kuin toiset, liekö sielläkin liitossa eläntenvallankumouksen perilliset röhnöttävät.

      Poista
  2. Kerro minulle yksityiskohtaisesti, _missä_ se lännen valtava voima on ja miten se ilmenee? Tähän mennessä olemme nähneet pelkän pullistelevan paperitiikerin.
    Lännen perinteinen näkemys on ollut noin kuukauden mittaisesta CS-sodasta, jossa propellipäiset nörtit energiajuomien ja pitsansiivujen avulla tuhoavat nopeasti sinkkiämpärit ja ruosteiset lapiot.
    Lännen takki ja varsatot ovat tyhjät. Lännen armeijat ovat lähinnä koristeellisia siirtomaapoliisivoimia.
    Myöntäkää nyt vaan itsellenne. Ei teillä _ole_ mitään voimaa. Kyllähän Pekka Toverin analyysien olisi pitänyt näyttää tämä sakeimmallekin jo kauan sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ryssän vaikuttajakin löysi palstalle:))

      Poista
    2. Lännen ylivoima näkyy siinä, että Putin pelkää kuollakseen Naton suoraa liittymistä Ukrainan sotaan.

      Poista
    3. Tuollaiset "meidän isä on vahvempi kuin teidän isä" -tasoiset keskustelupuheenvuorot voisi jättää käyttämättä.

      Taistele mitä taistelet ja tapa niin monta kuin vastaan tulee, mutta senkin jälkeen kaksi ynnä kaksi on neljä, ja ydinsäteily edelleen yhtä vaarallista, hallitsematonta ja ikuista.

      Poista
    4. Lännen alivoima näkyy siinä, että tämäkin ns. Proffa kannustaa putinistisia piirejä

      Poista
    5. Ano 8.46. Käytät sinulle suomaani palstatilaa valehteluun mitä ilmeisimmin siitä syystä, että olet Putinin palveluksessa. Teet se kuitenkin turhaan, koska blogini lukijat kyllä ymmärtävät erottaa asialliset argumentit ryssän propagandasta. Näin siinäkin tapauksessa, että kieltäisit itseäsi koskevat tosiasiat.

      Poista
    6. Sori vaan proffa, mutta sinä kannatat selkeästi piirejä, joissa kasvaa putinisteja. Syytät minua putinin trolliksi. Katso peiliin.

      Poista
    7. Ja kai sinä ns proffa olet huomannut että suurin osa sun opetuslapsista on putinisteja?

      Poista
    8. Minulla ei ole opetuslapsia, ei putinisteja eikä muitakaan. Noin yleisesti toivon, että lukijani edustaisivat mahdollisimman monia poliittisia kantoja, myös Putinin seuraajia. Ehkäpä heidän aivoissaan syttyy vielä jonkain päivänä valo ja he ymmärtävät nykyisen Venäjän johtajan todellisen luonteen ja merkityksen yhtenä aikakautemme säälittävimmistä valtionpäämiehistä.

      Poista
    9. Suomalaisen keskustelun tasoa: Jos et ole kanssani samaa mieltä, olet putinisti ja venäläisten trolli! Enpäs ole, itse olet! Jne...

      Poista
    10. Putinisteja joka oksalla ja jokapaikassa Suomessa?

      Mun arvioni mukaan Suomessa ei ole varsinaisia putinisteja paljoo ollenkaan, vain ehkä joku kolmasosa suomenvenäläisistä max. ja hekään tuskin tekevät mitään edistääkseen Putinia eivätkä roiku keskustelupalstoilla

      Poista
    11. Jokainen EU-keskittymiskehitystä haittaava nationalisti pelaa putinin pussiin

      Poista
    12. Ano, ainakin tietyt putinistit kovasti mm. tätä ja muutamaa muuta saittia, blogia, yms. seurailevat ja pyrkivät propagandaansa ajamaan (mm. ihan US:n puheenvuorossakin). Mutta ei niitä tosiaan paljon ole. Hauska on tuo eilinen PT-median juttu, jossa mode sanoo, että putinisteilla ei ole kommenttioikeutta, niin älytön määrä alapeukutuksia sille tullut. 😁

      https://pt-media.org/2024/07/08/venaja-ampui-ohjuksia-ukrainalaiseen-lastensairaalaan/

      Poista
    13. Historix, ei se että on toista mieltä tee ketään putinistiksi. Se että toistelee putinin propagandaa, kyllä tekee. Joskushan ne putinistien väitteet ovat oikeitakin, kun aika ajoin jotkut menee syöttämään niille suoraan lapaan. Se että toteaa tällöin saman kuin riemuitsevat putinistit, ei tee kenestäkään putinistia vaan realistin.

      Poista
    14. Rautalangasta:

      Toista mieltä olevaa helposti syyllistetään ja hänen uskottavuuttaan yritetään horjuttaa väitteillä venäjämielisyyden jostakin asteesta.

      Vaikka itse käsiteltävään asiaan sillä ei olisi mitään todistusvoimaa.

      Suomalainen keskustelukulttuuri on pahoin sairastunut tautiin jossa kevyesti nimitellään putinistiksi, venäjän trolliksi ja mitä niitä nyt onkaan.

      Poista
    15. Äitis oli putinisti kun ryssää nussi(tai tuomiojaa)

      Poista
  3. Lännen pitäisi nyt tajuta se, että ryssä pitää pysäyttää kuin seinään Ukrainassa ja heti. Jos sitä ei tehdä niin ryssä tulee tuhoamaan yhden maan. Sen seurauksena Kiina ja P Korea tajuavat, että maailmassa voi tehdä mitä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki rahaliikenne ja kaikki raaka-ainetoimitukset pitäisi saman tien kieltää. Pankeille ja vakuutusyhtiöille riittävät sanktiot. Kunnon räyhä Krimille länsiaseilla. Sitten se loppuy eikä Kiinakaan enää tavoittelisi Taiwania

      Poista
  4. Viimeisimmät Venäjän tuhoisat ohjusiskut toteutettiin Kiinan aseilla,sen siunauksella, ja
    sen pyrkimyksellä sysätä käyntiin aseleponeuvottelut.

    SK

    VastaaPoista
  5. Ryssät ovat toimineet jo tuhat vuotta samalla tavalla. 1700-luvun kauheuksista Suomessa on vaiettu. Samaan aikaan kun ruotsin kunkut oli etelässä sotimassa sotiaan suomalaisilla miehillä ja ryösti suomalaisten varat reduktiollaan niin ryssä oli täällö tapoamassa ja raiskaamassa suomalaisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryssien ns sotilaiden käytettäväksi jätettiin naisia raiskattavaksi kädet naulattuna puihin kiinni

      Poista
    2. Ihan samaa metodia käyttävät Ukrainassa kuin Suomessa aikoinaan

      Poista
    3. Hyvin barbaarinen ja sivistymätön kansa

      Poista
    4. Kaikkia länsimaiden yrityksiä kohtaan pitäisi saattaa voimaan liiketoimintakielto, jos vielä toimivat ryssien kanssa

      Poista
  6. Tähän liittyen:

    "Sen suhteen panin tyytyväisenä merkille, että kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) moitti tässä asiassa Putinin pussiin pelanneita Vihreitä muistuttamalla, että..." jne. pitää ilolla todeta että vihervasemmistolaisissakin löytyy edelleen näitä rehellisiä "asevelisosialisteja", jotka näkevät realiteetit ja että Putin on vaara kaikille (myös ja etenkin ihan itselleen). Täytyy toivoa, että nämä saisivat puhuttua suurimman osan edustajistaan järjen kannalle. Noin periaatteessa tuo lastensairaalan isku saattaa olla nyt herättänyt ainakin jotkut? No, tänäänhän se nähdään kun ellei muutoksia aikatauluihin tule, niin tänäänhän ne asiasta äänestävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse uskon enemmän siihen, että osa vihreistä heräisi. Mutta toki toivon lain vastustajien lukumäärän vähenevän myös demareiden joukossa.

      Poista
    2. Minä toivon että rajalaki kaatuu. Se takaa sen että rajaa ei avata.

      Rajalain tarkoitus on saada raja auki. Nyt ei ole sen aika. Rajan pitöö pysyä kiinni.

      Poista
    3. Se rajalaki on käytännön toimien osalta vesitetty niin että sisäministeriö tulee pitämään rajan kiinni vaikka se laki hyväksyttäisiinkin.

      Poista
    4. SDP yrittää näköjään aika tiukkana olla että kapinallisilla olisi mahdollisimman hankala olla kapinallisia. Mutta edelleen kapinallisuuden kait sitten sallivat jos vaan erikoislupaa hakevat?

      https://demokraatti.fi/sdp-teki-ryhmapaatoksen-kaannytyslaista-kansanedustajat-voivat-hakea-poikkeuslupia

      Poista
  7. Terhomatti Hämeenkorpi9. heinäkuuta 2024 klo 10.13

    Schade, että tälle kunnioitettavan hyvälle blogipalstalle on ilmaantunut noita ryssän perseennuolijoita. Turhaan he räyhäävät, mutta vastenmielistä on havaita heidän suunsoittonsa.

    VastaaPoista
  8. Persilehdessä on muutama päivä sitten juttua miten persut kekski kikkakakkosen kouluihin lapsille, että miten saadaan heidät oppimaan ja käyttäytymään, no, robotteja kouluihin opettajiksi. Mitä liikkuu päässä jos tuollaista ehdottaa, ei ainakaan olla kyllä lapsien puolella, sillä ko kaltaisissa klouluissa lapsista kasvaa tunteettomia psykopaatteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hän voi koska sellaista juttua ei ole olemassakaan.

      Poista
    2. Kyse lienee tästä Suomen Uutisten kirjoituksesta, jossa kerrotaan robotteja ja lapsia koskevista tutkimustuloksista: https://www.suomenuutiset.fi/ratkaisu-koulun-ongelmiin-voi-loytya-yllattavalta-taholta-lapset-luottavat-enemman-robotteihin-kuin-ihmisiin/

      Poista
    3. Jos tuo pitää paikkansa että lapset luottavat enemmän robotteihin, niin se kertoo vain ja ainoastaan koulun henkilökunnan yleisestä tolkullisuudesta. Joka ei tuon mukaan ole siis kovin korkeaa. Naisvaltainen ala? kyynpesä. Omakohtaista kokemusta on useamman kymmenen naisen esimiehenä olemisesta. En ole mistään ollut työelämässä niin tyytyväinen kuin siitä että pääsin sieltä pois. Voi vittu mitä touhua...

      Poista
  9. Venäjällä ei ole kykyä eikä halua hallita maailmaa, kaikki tietää sen, mtta kun pidetään väkisin kiinni agedasta, että Venäjä on uhka ja se on tuhottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halu olisi, kykyä ei. Ja uhka se on aivan todistetusti eli Pietarin trolli kirjoittaa soopaa.

      Poista
    2. On haluja..vaan säälittävää on touhunsa,kun savuavilla romuillaan pullistelee ja leikkii suurvaltaa

      Poista
  10. Länsi voisi tuoda Kiinasta takaisin oman teollisuutensa, jonne rahanahneet sijoittajat sen ajoivat 1990-kuvulta öähtien. Noita idän barbaareja pitää kaihtaa kuin ruttoa ja keskittyä Euroopan vahvistamiseen ja oikeiden eurooppalaisten hyvinvointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjootit tuon kiinalaisella känykällä?

      Poista
    2. Korealaisella kännykällä ja suomalaisella nakkisormella.

      Poista
    3. Hehee, korealaisella:))) pököpää

      Poista
    4. Joku pököpää ei taida tietää, mistään, kuva tulee muuten mun näyttöön jenkkiläisestä näytöön ohjaimesta(evga), emo samaten, muistitkaan eivät ole lähimainkaan kiinasta, ei ole koskaan ollut kiina paskaa edes kännyköissä, näpyttelen muuten tätä ei kiinassa tehdyllä näppiksellä ja jostain kumman syystä ohjailen just 3dconnectionin tatilla jossa voi mahdollisesti jotain olla sieltä mutta luultavasti ei..

      Poista
  11. Riikka tänään

    Tietenkin Suomella on oikeus suojata itseään

    https://riikkapurra.net/2024/07/09/tietenkin-suomella-on-oikeus-suojata-itseaan/

    VastaaPoista
  12. Eurooppa voisi itse tehdä paljon jos vain "korkean teknologian sorvien" vienti venäjälle lopetettaisiin. Kamil Galeev (phd) on kaivanut asiaa perinpohjin. Missä on toimet? Sorvikeisaritko täällä määrää?
    https://threadreaderapp.com/user/kamilkazani

    V-VF

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas joku silakka täällä

      Poista
    2. Jos nyymi 19:00 haluat että venäjä lyödään polvilleen niin miten se sitten tapahtuu muuten? Kuten siellä Pietarissa hyvin tiedetään, venäjä on ollut ja aina tulee olemaan teknologisesti riippuvainen lännestä. #huilo
      V-VF

      Poista
  13. Tunnistan tältä palstalta vanhan APareenan kirjoittajia. Huruukko ja muutaman anon kirjoitustyyli sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä sitten? ajattelitko alkaa vainota heitä heidän ajatustensa ja kirjoitustensa vuoksi?

      Poista
  14. Kyllähän tuo pahasti vaikuttaa siltä että sota alkaa olla hävitty. Ukrainalla ei riitä miehet ja lännellä ei asetuotanto. Venäjä saa pommittaa eturintamassa miten haluaa ja tiedustelulennokit lentää syvällä ilmatilassa ilman häirintää. Liekköhän Amerikassa puskevat Trumpin valtaan että pääsevät tilanteesta ulos "menettämättä kasvojaan". Trumpin syytä jne.

    VastaaPoista
  15. Lastensairaalaan osuma ohjus ei ollut venäläisten ampuma ginzal. Luultavasti Ukrainan oma it-ohjus. Ainakin tuhojälkien perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, venäläisten propagandan mukaan. Ilmatorjuntaohjuksessa jolla torjutaan toisia ohjuksia ei ole niin suurta räjähdekärkeä että sillä olisi betoniseen sairaalarakennukseen mitään vaikutusta.

      Poista
    2. Äitiis osui venäläistä kun sua tehtiin, kuka niistä ryssistä on isäsi sitä ei edes äitisi tiedä ...

      Poista
    3. Ainakin tekstisi perusteella tuo on noin, ~ ja täsmälleen varmaa.

      Poista
  16. UM veti kanin hatusta...

    IL 10.7.2024

    Ulkoministeri Valtonen rajalaista: ”Muutamme kansainvälisen oikeuden tulkintaa”

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/14b88b53-a628-459a-a241-8d371ea659ea

    Artikkelista poimittua

    Kun perustuslakivaliokunta käsitteli rajalakiuudistusta, suuri joukko oikeustieteilijöitä kritisoi sitä kansainvälisen ja EU-oikeuden vastaisena. Mitä mieltä olet kritiikistä?

    – Oli alusta asti tiedossa, että lakiuudistus on jännitteisessä suhteessa kansainvälisiin sopimuksiin. Kansainväliset sopimukset on kuitenkin kirjoitettu aivan eri maailmanaikaan. Tämä kyllä tiedostetaan myös muualla Euroopassa.

    – Sen sijaan, että kansainvälisiä sopimuksia lähdettäisiin nyt neuvottelemaan uudestaan, meidän pitää vastata käynnissä olevaan tilanteeseen. Samalla pyrimme muuttamaan kansainvälisen oikeuden tulkintaa.

    VastaaPoista
  17. HS 10.7.2024

    Oikeus­kansleri ja eduskunnan oikeus­asiamies kertovat, miksi Suomi voi poiketa kansain­välisistä velvoitteista, mutta Liettua ei

    Itäraja|Eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunto ”käännytyslaista” perustuu pitkälti Tuomas Pöystin ja Petri Jääskeläisen näkemyksiin.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010532306.html

    Artikkelista poimittua

    Oikeuskansleri Tuomas Pöystin ja eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen mukaan Suomen itärajalla Venäjän toteuttama välineellistetty maahantulo on sellaista, mitä muualla Euroopassa ei aikaisemmin ole nähty.

    Tämän takia heidän mukaansa Suomessa voidaan säätää laki, joka on ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.

    ”Nyt esillä oleva tilanne on uusi, eikä sen ratkaisemiseksi ole olemassa nimenomaisia ennakkopäätöksiä”, Jääskeläinen arvioi.

    Pöysti ja Jääskeläinen sanovat, etteivät normaalisti kommentoisi eduskunnassa käsittelyssä olevia asioita. Asian herättämän julkisen keskustelun vuoksi Pöysti kuitenkin antoi haastattelun ja Jääskeläinen vastasi sähköpostitse tarkentaviin kysymyksiin perustuslakivaliokunnalle kirjoittamistaan lausunnoista.

    Myös Pöysti vetoaa siihen, että tilanne on erilainen kuin Puolassa ja Liettuassa. Hänen mukaansa Puolan ja Liettuan Valko-Venäjän vastaisella rajalla on nähty hyvin samankaltaista toimintaa, mutta tapausten väliltä löytyy keskeisiä eroja.

    ”Se poikkeaa [Suomen tilanteesta] sikäli, että sen osalta oikeudenkäynneissä valtion puolustus ei esittänyt nimenomaista väitettä tai näyttöä vieraan vallan viranomaisten hyvin aktiivisesta toiminnasta”, Pöysti arvioi.

    Hänen mukaansa on keskeinen ero, onko kyse siitä, että vieraan vallan viranomaiset katsovat ihmissalakuljettajien toimintaa sormiensa läpi, vai siitä, että turvallisuuspalvelu on järjestämässä sitä. Suomen ja Venäjän rajalla kyse on ollut Pöystin mukaan jälkimmäisestä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.