torstai 18. heinäkuuta 2024

Gibril Massaquoin oikeudenkäynnin hinta suomalaisille veronmaksajille oli useita miljoonia - eikä vain 390 000 euroa

Tänä aamuna on syytä pieneen oikaisuun tai ehkä pikemminkin tarkennukseen. Yle nimittäin kertoi sotarikossyytteistä vapautetun Gibril Massaquoin saavan Suomen valtiolta noin 390 000 euron korvaukset vangitsemisesta aiheutuneesta kärsimyksestä ja tulonmenetyksistä. 

Tässä yhteydessä on kuitenkin muistettava, että mainittu 390 000 euroa on vain murto-osa siitä laskusta, jonka kyseinen henkilö on aiheuttanut meille suomalaisille veronmaksajille. Wikipedian mukaan hänen oikeuskäsittelynsä oli maksanut käräjäoikeusvaiheen loppuun mennessä jo 2,5 miljoonaa euroa. Ja lisäksi tulevat vielä hovioikeusvaiheessa syntyneet kustannukset, joiden suuruutta ei kuitenkaan kerrota. 

Kirjoitin itse tapauksesta jokin aika sitten seuraavasti: "tämä ongelma nousi esille myös tämän päivän uutisissa, joiden mukaan Turun hovioikeus vapautti kotimaassaan tehdystä joukkomurhasta epäillyn sierraleonelaisen Gibril Massaquoin kaikista syytteistä. Oikeudenkäynnin hinnaksi suomalaisille veronmaksajille on jutun mukaan mukaan tulossa yli 4 000 000 euron lasku."

Kun Yleisradion olemassaoloa perustellaan sillä, että se tarjoaa kansalaisille oikeaa, korkeatasoista ja puolueetonta tietoa, niin en voi olla kysymättä, että oliko alussa linkittämäni Ylen tuore artikkeli nyt varmasti sellaista. Vai katsoiko jutun tehnyt toimittaja, ettei afrikkalaismiehen aiheuttamien kokonaiskustannuksen esille nostaminen tässä yhteydessä ole enää kansalaisia kiinnostava asia, koska se oli mainittu jo Ylen aikaisemmassa jutussa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansainvälistyminen tuottaa monenlaista kulunkia
Journalisti vääristelee, mutta kansa ymmärtää
Minkä takia Yle julkaisee valeuutisia?

58 kommenttia:

  1. YLE pettää aina, se on laitos joka tuottaa työkseen valhetta ja pimittää kansalaisilta oikeaa tietoa valitsemansa agendan vuoksi. Sinä maksat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ursula piti tässä puheenvuoronsa päästäkseen johtamaan Eurostoliiton hallitusta uudelleen.

      Sanottakoon, että syvästi halveksun ja kammoan tätä EU:ta millaiseksi se on muodostunut.

      On aivan selvää, että EU:lla on viisivuotissuunnitelmatalous. Millähän muinaisella dinosaurusvaltiolla oli samanlainen, ja lännessä naureskeltiin rähmäisesti moiselle?

      Ja on komissio - ja oikein komissaarit! Eikö näitäkin ollut Neukkulassa? Hirvitys, mitkä nimitykset hallintotyranneille, joita mikään demokraattinen äänestys ei ole virkoihinsa saattanut.

      Se on varma, että meille myytiin aivan erilainen Euroopan yhteisö silloin aikoinaan. Seurasin asiaa ja debatoin tilanteesta ahkerasti.

      Osa EU:sta voisi säästyä, mutta lähinnä Etan merkeissä.

      Suomilandia on tässä leikissä aivan valtava turpiinsaottaja. Se maksaa. Aina. Kaiken. Se on joutunut peruuttamattomasti Bryssän ja muun globalismin pelinappulaksi.

      Kehotan ihmisiä suorastaan lähtemään maanpakoon sieltä, jos vain voivat.

      Itse olen jo päätynyt sellaiseen ratkaisuun.

      Poista
    2. Pisara valtameressä kirjoittaa asiaa. Elämme jo tämän päivän hyperneuvostoliitossa. Jos vaimo ei kärsisi helteistä, lähtisin jonnekin Tyynenmeren saarelle.

      Poista
    3. Mihin läntinen Neuvostoliitto tähtää?
      https://www.neuvostoliitto.eu/Suomen_tuhoamissuunnitelma.html

      Poista
    4. Mahtava myrkkykauppias Big Pharma ja Ursula von der Leyen:

      "Kaksi virastoa moittii Ursula von der Leyeniä avoimuuden puutteesta",
      https://www.kansalainen.fi/kaksi-virastoa-moittii-ursula-von-der-leyenia-avoimuuden-puutteesta/

      Poista
    5. Suomessakin sairaalat ja terveyskeskukset tarvitsevat kontteihin sijoitettuja ylimääräisiä ruumiiden säilytystiloja. Juurisyystä ylikuolleisuuteen vaietaan - elefantti olohuoneessa niiden silmin, jotka ovat vaivautuneet hankkimaan tietoa ohi "virallisen totuuden" ja propagandamedian.

      Poista
    6. Ylimpiä ylikansallisia, rikollisia globalisti-feodaaliherrojaan kumartaneet maanpetturi-vallanpitäjämme ujuttivat Suomen tulevaan EU-diktatuuriin, jo silloin katsottuna huomispäivän Super-Neuvostoliittoon salaten ja valehdellen: suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/12/suomi-liittyi-euhun-salaten-ja.html

      Poista
    7. Mahtava myrkkykauppias Big Pharma:
      "Professori vertaa lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen",
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014090718638829

      Poista
    8. Koskee Ursula von der Leyenin yhteiskumppaniakin:
      https://www.epressi.com/tiedotteet/terveys/professori-peter-c.-gotzsche-paljastaa-kirjassaan-tappavat-laakkeet-ja-jarjestaytynyt-rikollisuus-laaketeollisuuden-korruptoituneisuuden.html

      Poista
  2. Professorin kirjoittamassa jutussa on pieni virhe. Tämän jutussa mainitun afrikkalaismiehen kotimaa ei ole Liberia vaan Sierra Leone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yks lysti. Nyt palautus kotimaahan, koska syytön, eikä pelkoa vainosta, vai jääkö joukkomurhaaja suomalaisten elätettäväksi loppuiäkseen?

      Poista
  3. Näin Suomessa tehdään rikollisista miljonäärejä. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta ja oikeuden päätöksestä huolimatta mies kaiken lisäksi saattaa olla ihan yhtä hyvin syyllinenkin. Eikös se päitä roikottaneet irakilaisveljeksetkin ole viestitelleet vähän siihen suuntaan? Minkä ihmeen takia näitä äijiä ulkomailta haalitaan tänne "tuomittaviksi"? Osoittaako syyttävä sormi taas EU:iin ja onko meiltä viety kokonaan mahdollisuus sanoa kaikkein älyttömimpiinkin ehdotuksiin EI KÄY!




    VastaaPoista
  4. Tämähän on ollut YLE:n ja HS:n agenda, jo vuosia: afrikkalais/lähi-itäläis ongelmia pyöristellään kauniimmaksi, aina kun se on mahdollista.
    Jos ollaan niin mahdottomassa tilanteessa, että se ei onnistu. etsitään kuumeisesti psykologis/sosiologisia syitä, ellei perusteita. Ja, viimekädessä lyödään rasismikortti pöytään.
    Tämä on syy, minkävuoksi en hesaria lue ja YLE:ä vain filtterin kanssa.
    Ps. Jos epäilty olisi ollut perussuomalainen, niin kaikki olisi pengottu. Syyttömyystuomiostakin olisi syntynyt asianomaiseen kohdistuvia epäilyjä ja negatiivisia olettamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmistieteiden akateeminen alennustila on masentava. Itse asiassa nimenomaan syvyyspsykologia ja durkheimilainen sosiologia olisivat perusteita mitädöidä kaikki juristeristiset yritelmät ylikansallisen oikeuden pyhittämiseksi.

      Moraali on yhteisöjä sisältäpäin sitova yhiteisövoima ja yhteisöominaisuus, eikä sen laatuja pitäisi yrittää viedä mihinkään toiseen yhteisöön -- eikä niitä sellaisinaan pitäisi myöskään käyttää minkään illusorisen "kansainvälisen oikeuden" rakennusaineksina. Se, että juuri nyt olemme omassa eurooppalaisessa ajattelussamme aallonpohjalla ja sorrumme likimain keskiaikaisen skolastiikan kaltaiseen yliyleistävien yleiskäsitteiden yleiskäyttöön, on seurausta oman historiallisen ajattelumme romahduksesta, eikä tästä alennustilasta päästä ellemme pysty nostamaan kipeitä kissoja pöydälle.

      Kammottavia ovat olleet länsimaiset yritykset viedä "demokratiaa" kehitysmaihin, joissa on vallinnut kullekin ominainen teokratia. Ne yritykset eivät tule onnistumaan -- ei ole mitään tapaa, jolla eurooppalainen ajattelu voitaisiin juurruttaa sinne mistä vastaavia kognitiivisia edellytyksiä ei ole. Samoin meidän pitäisi ymmärtää, ettei teokratiaa voi tuoda demokratian piiriin -- se merkitsee vain oman ajattelumme premissien romahdusta.

      Ja "kansainvälistä oikeutta" runnaaville juristeristeille pitäisi osoittaa paikka kaapin takana. He ovat vain uusi inkvisitio joka ei oman sielunsa syntisyyttä ymmärrä.



      Poista
    2. Asiapuhetta Seppo....

      Poista
  5. Professorilta tänään melko lyhyt kirjoitus niin kenties lukijat jaksavat lukea toisenkin mielipiteen, jota voi suositella:

    PT-media 16.7.2024

    “Uskonto ei voi sopeutua ihmisten sääntöihin, vaan ihmisten on sopeuduttava uskontoon”

    https://pt-media.org/2024/07/16/uskonto-ei-voi-sopeutua-ihmisten-saantoihin-vaan-ihmisten-on-sopeuduttava-uskontoon/

    Artikkelista poimittua

    EU-vaalien alla Ruotsissa oli vääntöä islamin asemasta. Esimerkiksi SD:n Jimmie Åkesson ja kristillisten Ebba Busch sanoivat suorin sanoin, että islamin pitää sopeutua ruotsalaisiin arvoihin. Mutta kuka oikeasti uskoo, että imaamit kertoisivat kannattajilleen, että tämä ja tämä islamilainen laki on perseestä, joten noudattakaamme ruotsalaisten lakia.

    Göteborgin suurmoskeijan sihteeri Kalsoom Kaleem, joka pääsee usein medioihin kertomaan ruotsalaisille totuuden, eli oikaisemaan disinformaatiota, kertoi näiden lausuntojen jälkeen:

    – Se on Ruotsin yhteiskunta, jonka on sopeuduttava uskontoon eli islamiin. Uskonto ei voi sopeutua ihmisten sääntöihin, vaan ihmisten sääntöjen on sopeuduttava uskontoon. Uskonto tulee suoraan jumalalta eikä meidän pidä sitä muuttaman, Kaleem kertoi ruotsalaisille medioille.
    ----------------------

    Ei kai kukaan enää kuvittele, että islam-uskoiset jotenkin sopeutuisivat tai kotiutuisivat länsimaihin? Ei tapahdu.
    Joten älkää ottako tätä porukkaa länsimaihin vaan palauttakaa heidät sinne mistä he ovat tulleet - jos haluatte säilyttää Euroopan, europpalaisten kansojen kulttuurin ja elämäntavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään uskonto ei saa ohjata ihmistä, ei yksikään.

      Poista
    2. Lain mukaan minun ei tarvitse jättää tietoja vahingossa parkkipaikalla kolhimalleni autolle. Itseä ei tarvitse ilmiantaa. Soitin rekisterinumeron perusteella auton omistajalle ja kerroin tapahtuneen. Hän ei ollut edes huomannut kolhua autonsa ovessa. Lähetin opiskelijan laihasta kukkarosta korvausta , koska uskoni kristittynä velvoitti minua enemmän kuin laki.

      Poista
    3. Voisi kysyä viherkommareilta ja varsinkin heidän feministeiltään, että aikovatko he sopeutua sharia-lakiin.
      Heille kun varsinkin pikimustat neekerit ovat erittäin tervetulleita maahamme heitä viihdyttämään.

      Poista
    4. Tapio Suhonen
      Between the line of age

      Poista
  6. Gibril Massaquoin, veronmaksajien kustantamasta, asunnosta kuuluu selkäkeikkanaurua. Nyt onkin hyvä aika lähteä lomalle Liberiaan tai Sierra Leoneen. Minulla on onni kuulua maailman onnellisimman kansan veronmaksajiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellisuuden hinta: persaukinen valtion valtiontalous ja suuri ulkomaanvelka, josta tällä hetkellä maksetaan n. 3 miljardia euroa vuodessa korkoa. Hikeä ja kyyneleitäkin vuotamaan saattaen yritetään tehdä vahintään 3 miljardin euron ns. lisäsopeutus persaukiseen valtiontalouteen. Seurauksena on todennäköisesti onnellisuuden rapistuminen ainakin osalta kansalaisia - lukuunottamatta maahamme tunkeutuneita kunniakansalaisia, joiden elättäminen vuodessa maksaa vähintään tuon sopeutussumman verran.

      Poista
  7. Mitä se Suomelle kuuluu, jos ulkomaalainen on kotimaassaan tehnyt rikoksia ennen Suomeen muuttamistaan? Vaan näyttääpä kuuluvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen rikos on ns universaali rikos, josta voidaan syyttää kaikissa maissa. Tarkoitus on se, että törkeisiin rikoksiin syyllistynyt ei voi väistää vastuutaan vain muuttamalla ulkomaille.

      Poista
    2. Sen takia rikolliset palautetaan tuomittavaksi rikoksen tekomaassa. Suomen oikeuslaitos on niin rasistinen, ettei se luota afrikkalaisten omiin tuomioistuimiin.

      Poista
    3. Veikkaan, että Pauli on oikeassa.

      Poista
    4. On tuossa ainakin vähän perää. Kun syytettä harkittiin, oli yhtenä perusteena se, että mies ei ehkä saisi reilua oikeudenkäyntiä Sierra Leonessa. Ihan suoraan ei kehdattu sanoa, että epäillään Sierra Leonen poliisin ja oikeuslaitoksen kykyä ja taitoja.

      Poista
    5. Täällä hölmölössä sai reilun korvauksen.

      Poista
  8. Ulkomaalaisille rikollisille maksetut korvaukset eivät ole tästä maailmasta. Laskin omaa somepäivitystä varten eilen, että saatu korvaus vastaa palkaksi muutettuna 28.300 euron kuukausipalkkaa kahden vuoden ajan jokaiselta kuukaudelta, koska korvaus on verotonta tuloa. Korvaus on niin hulppea, että sillä elää loppuelämän rikkaana ja rahaa riittää.

    Yle kirjoitti miehen olevan syytön. Todellisuudessa Suomen demla-oikeudenkäyttö ei pystynyt suomalaisten normien mukaan osoittamaan miestä syylliseksi kansanmurhiin ja ihmissyöntiin. Hänhän oli vapautettu karmeista teoistaan Sierra Leonessa sen takia, että kavalsi kanssarikollisensa ja sai palkkioksi vapauden ja ilmaisen elämän Suomessa. Tarja Halosen toimesta.

    Vapautus ei koskenut Liberiassa tehtyjä kansanmurhia ja muita pahuuksia, mutta niiden todistaminen Suomen oikeuskäytännön mukaan Suomessa on mahdoton tehtävä. Miksei Suomen oikeuslaitos jo usko, ettei onnistu.

    Tämä miljoonien eurojen kylväminen jokaiselle ulkomaalaiselle rikolliselle on lopetettava ja estettävä heidän tulonsa Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa verottaja määrää rikokseksi jonkun pienen virheen, jotta ei joudu maksamaan korvauksia perättömistä veropäätöksistä. Minulla oli tapaus, jossa verottajan kaikki väitteet voitiin osoittaa valheiksi ja hirmuiset jälkiverot aiheettomiksi. Mutta yrittäjä oli ulkomailla työskentelyn ajaksi antanut tilinkäyttöoikeuden Vantaan kaupungin juristille, joka kavalsi yhtiön varoja maksaessaan oman laskunsa yhtiön varoista. Tästä ei tuomittu juristia, vaan yritystä jälkiverolla, ja sen takia valtio ei joutunut maksamaan korvauksia yrittäjälle suurista menoista, jotka aiheeton verotus hänelle aiheutti.

      Miksei samoin toimita ulkomaalaisten kanssa. Katsotaan edes parkkisakko rikokseksi ja näin vältytään koppikorvausten maksamiselta.

      Poista
    2. Jutun mukaan 106.000 euroa hän sai kahden vuoden ansionmenetyksestä. Oletan että se on verotettavaa tuloa.

      Poista
    3. Saa sitä olettaa, että kuu on juustoa. Totuus ei tässäkään vastaa oletusta

      Poista
    4. Jos joku korvaus tulee ansionmenetyksen tilalle, se on usein verollinen, koska se menetetty ansiokin olisi ollut. Siksi rohkenen olettaa.

      Poista
  9. Massaquoi ei ole AIHEUTTANUT suomalaisille veronmaksajille kuluja. Hänet on haastettu rikoksesta epäiltynä oikeuteen. Ei silloin kysytä, että haluatko tulla oikeuteen. Professori näyttää olevan täysin pihalla Suomen oikeusjärjestyksestä ja sen toiminnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka nyt on pihalla? Jos et nyt ymmärrä, että kyseessä on lisäkulu suomalaisessa yhteiskunnassa, niin mene takaisin sinne Arhinmäen kerhotiloihin miettimään asiaa , jos suinkin kykenet.

      Poista
    2. JuhaniK. Olet sikäli oikeassa, ettei hän ole aiheuttanut kuluja Suomessa. Sen sijaan hänestä on aiheutunut usean miljoonan euron kulut. Se on tässä kirjoituksessa kuitenkin sivuasia, koska tarkoituksenani oli kiinnittää teidän huomiotanne - arvoisat lukijani - Ylen uutisointiin.

      Poista
  10. Taustalla oli tavjahaloska, jonka vuonna 2006 allekirjoittaman lain mukaan Suomi sijoittaisi Sierra Leonen erityistuomioistimen todistajia ja heidän omaisiaan "turvaan".

    Demla-tavjalla kiilsi silmissä varmaan mahdollinen ja loppujen lopuksi saamaton YK-pesti pääsihteerinä, niin piti olla globaalisti humaani seurauksista ja varsinkin kustannuksista välittämättä. Tulipa veronmaksajille yhdelle työpaikan haulle hintaa?

    Kahden presidenttikauden muumi-mamma-haloska on kyllä saanut aikaan suunnatonta tuhoa Suomelle monin eri tavoin.

    Ottawan sopimuksesta, maamiinojen poistosta ja armeijan joukko-osastojen alasajosta (ns. "tehostaminen") lähtien...

    VastaaPoista
  11. Tässä professorille aihetta kirjoitukseen:
    https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000010511203.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleellinen taitaa löytyä tästä sosiaalisen median viestiketjusta: https://x.com/hsfi/status/1813809726565863824

      Poista
    2. Mikä on yökerhojen perimmäinen tarkoitus? Se on seksinhakupaikka. Nuo feministitoimittajien jutut ovat niin naurettavia. Yhtä älykästä olisi mennä hautajaisiin ja sitten valittaa, että siellä oli ruumis läsnä ja ilmeet synkkiä.

      Poista
    3. Jaa eikös yökerho ole paikka mistä saa viinaa kun muualta ei saa..

      Onko sun isku"repliikki" puristus perseestä ja sitten iskunaamaan jos ei anna?

      Alanpaikoissakaan et puristele ketään ilman lupaa.

      Poista
    4. Viherkommari-feministillekin kelpaa yökerhosta myös sharia-lakia vaativa rattopoika, jos sattuu olemaan pikimustaa tyyppiä.

      Poista
  12. Hyvä esimerkki näitten eurooppalaisten oikeustalibanien ajattelusta on se, että kun käynnistettiin kansainvälinen tutkinta malesialaisen matkustajakoneen alasampumisen takia, niin ennen kuin Malesia hyväksyttiin osaksi tutkintaryhmää, Malesian piti luvata, ettei se vaadi syyllisille kuolemantuomiota. Eli oikeustalibaneille satojen joukkomurha on pienempi paha kuin tekoon syyllisen kuolemantuomio. Ja Proffan kirjoituksen aihe on pohjimmiltaan samaa tarinaa: suurrikollisien hiustakaan ei saa nyppäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeustalibanien kärkikaartia edustavat demlakommunistit kuten tuo em. tavjahaloska.

      Poista
  13. Kaksi kysymystä. Miksi asiaa on alettu tutkia Suomessa kun tiedetään jo etukäteen ettei riittäviä todisteita saada tuomioon ?
    Miksi korvaussumma per päivä on moninkertainen yleisesti maksettaviin korvauksiin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Pitäisi kysyä oikeuslaitokselta, koska kyllähän molempiin kysymyksiin on oltava jonkinlainen vastaus.

      Poista
    2. Asiaa alettiin tutkia että saatiin riittävästi todisteita hulppeiden asianajokorvausten maksamiseen.

      SK

      Poista
    3. Ei etukäteen tiedetty, että hän ei saa tuomiota. Jos syyttäjä on harkinnut että on mahdollisuus tuomioon, tuomioistuimen on asia käsiteltävä.

      Ns koppikorvaukset perustuvat oikeuskäytäntöön ja tuomarin harkintaan. Joku muu olisi ehkä tuominnut eri summan, mutta korvaus olisi ilman muuta tuomittu.

      Poista
  14. Väitän että jo etukäteen on ollut täysin selvää että tuomion perusteiksi ei saada todisteita jotka pitäisivät Suomalaisessa tuomioistuimessa. Siis että Suomessa pystyttäisiin arviomaan vuosia sitten kaoottiset tapahtumat ja todistajat jotka puhuvat täysin eri kieltä, erilainen kulttuuri. Kyllä tämä on ollut suomalaisen tuomioistuimen tiedossa.

    Ymmärsin että koppikorvaukset ovat olleet noin 120 eur/pv. Nyt tässä tapauksessa taitaa olla yli kolminkertainen ?

    Asia taitaa olla kaikessa raadollisuudessaan niin yksinkertainen että tuomioistuin on halunnut käsittelyyn "erilaisen, kansainvälisen jutun" jolla saadaan julkisuutta mediaseksikkäällä aiheella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuomioistuin "halua" mitään juttuja, vaan se joutuu ottamaan kaikki, mitä sinne lain mukaan lähetetään.

      Yritin selittää koppikorvausten määräytymistä, mutta ei näköjään mennyt perille.

      Poista
    2. Ei tuomioistuin ole mikään ympärillä olevasta todellisuudesta, arvoista ja ajan hengestä irrallaan oleva toimija. Mainitsemasi oikeuskäytäntö ja tuomarin harkinta peilaavat ajan trendejä.
      Onhan meillä tapauksia jossa jutun saama julkisuus on liventänyt tuomioita.
      Tässä kyseisessä tapauksessa on ollut aivan selvää ettei suomalailla viranomaisilla ja tuomioistuimella ole ollut mitään realistisia mahdollisuuksia selvittää mitä on tapahtunut. Joten juttu olisi voitu tällä perusteella jättää käsittelemättä. Silti se otettiin käsittelyyn.

      Poista
    3. Yritän vielä kerran: Tuomioistuin ei olisi voinut olla ottamatta juttua käsittelyyn, koska syyttäjä päätti syyttää.

      Poista
    4. Samoin. Teknisesti näin, koska syyttäjä päätti syyttää. Mutta en usko että syyttäjä tuo juttuja oikeuteen "puskan takaa". Ja jankutan edelleen että eivät suomalaiset syyttäjät, oikeuslaitos ym. ole niin typeriä etteikö jutun läpimenon ja näytön mahdottomuus ollut etukäteen jo tiedossa.

      Poista
  15. Painukoot Suomen "ihmisoikeus"-narsistit opintomatkalle Puolaan:
    https://www.kansalainen.fi/puolan-rajavartijat-saavat-ampua-laittomia-maahantunkeutujia/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.