keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Onko Lindtmanin SDP Kuusisen vai Tannerin linjalla?

Suomen hallituksen eduskunnan käsiteltäväksi jättämä käännytyslaki menee läpi ainoastaan, mikäli se saa hallituspuolueiden ja Keskustan lisäksi parlamenttimme sosiaalidemokraattien tuen. Toisin sanoen Antti Lindtmanin johtamalla SDP:llä on juuri nyt jonkinlaisen pelin paikka. 

Siis vähän kuin Otto Wille Kuusisella oli pelin paikka aivan 1930-luvun lopulla, kun hän ryhtyi Venäjän vasalliksi ja asettui puheenjohtajaksi ja ulkoasiainministeriksi Terijoen hallitukseen. Jos historia olisi mennyt toisin, olisi Otto Wille saanut hallita - toki vain generalissimuksen ohjaamana - koko Suomea. 

Onneksi Suomen kansa kuitenkin yhdistyi vastustamaan Stalinin pyrkimyksiä ja otti talvisodassa torjuntavoiton, jonka seurauksena maa jäi itsenäiseksi ja vältti Baltian maiden kohtalon. Ja Otto Wille jäi vaikuttamaan Stalinin hirmuhallinnossa maanpetturina. 

SDP:n tilanne ei tietenkään ole yhtä dramaattinen kuin Kuusisen. Eihän kyseessä lopulta ole muusta kuin Venäjän Suomea vastaan suunnatun hybridivaikuttamisen torjunnasta. Ja siinä sivussa aseena käytetystä turvapaikkapolitiikasta. 

Sikäli on mielenkiintoista, että viime elokuun jälkeen itärajan yli tulleista 1 314 turvapaikanhakijasta 351 on kadonnut vastaanottokeskuksista. Heistä yli puolet on lähtenyt muualle EU-alueelle, mistä heidät halutaan palautettavan Suomeen. 

Suomeen on toistaiseksi siirretty takaisin kuitenkin vain kuusitoista henkilöä. Ja samaan aikaan vastaanottokeskuksista poistuu edelleen turvapaikanhakijoita, vaikka hiukan hitaampaan tahtiin kuin aiemmin.

Tämä kertoo siitä, että vähintäänkin merkittävä osa turvapaikanhakijoista on niin sanottuja elintasopakolaisia, eikä heillä sinänsä ole turvapaikan tarvetta. Todennäköisesti sellaisia ovat kaikki tai lähes kaikki Putinin masinoimana itärajan ylittäneet. 

Tämä olisi hyvä ymmärtää myös Antti Lindtmanin johtaman SDP:n piirissä. Vaikka Venäjän "hybridiaseiden" joukossa saattaakin olla joitakin turvapaikan tarpeessa olevia henkilöitä - joille tosin olisi tarjolla suojaa myös Venäjällä - ovat tulijat suurimmalta osalta jotain aivan muuta kuin kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tarkoittamia henkilöitä. Tarkalleen ottaen he ovat kansainvälisen ihmisoikeussopimusten väärinkäyttäjiä. 

Siksi kysymys kuuluukin, että katsovatko maamme sosiaalidemokraatit olevansa mieluummin Ottto Wille Kuusisen kaltaisia Putinin Venäjän juoksupoikia ja ihmissoikeussopimusten väärinkäyttäjien tukijoita vai Väinö Tannerin (sd) kaltaisia isänmaallisia suomalaisia? Vastauksen luulisi olevan helppo, vai mitä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentinvaalit ja punainen hallinto
Ranska järkevöitti maahanmuuttolakejaan - seuraako Suomi?
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

27 kommenttia:

  1. Kun on seurannut keskustelun tasoa, olen skeptinen.
    Asia vaikeutuu myös sillä, että sdp on nousemassa kannatusmittauksissa: ymmärrän toki, että Tytti Tuppuraisen hölmistynyt katse saattaa hellyttää potentiaalisia solisaliraattien kannattajia.
    Nyt kun venäjä on "ulkopolitiikassaan" vaihtanut kakkoselle, olisi mamuprobleema hoidettava nopeasti ja Suomen olemassaoloa ajatellen.
    Vakavasti ottaen, spurgut: medvedev ja lavrov ovat irrationaalisuudessaan iso uhka. Puhumattakaan, muita kemikaaleja käyttävästä putinista.

    VastaaPoista
  2. Nyt demareilla on näytön paikka. Onko heidän velvollisuuslistan ykkösenä velvollisuudet kotimaata kohtaan vai nostavatko he ykköseksi velvollisuuden niitä Demlalaisia kohtaan jotka ovat lopettaneet järjen käytön. Veikkaan että omanvoiton pyynnissä Isänmaa saa väistyä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se isänmaanmyynti ei ole kyllä vasemiston yksinoikeus, muistettakoon vaikkapa Häkämies, joka myi kemiran Norjalaisille halvalla ..

      Poista
  3. Tässä lisää Venäjän hybridisodankäynnin esimerkkiä:

    HS tänään

    Venäjä aikoo muuttaa yksipuolisesti Suomen vastaista merirajaa Itämerellä

    Turvallisuus|Kyseessä on vasta Venäjän puolustusministeriön laatima luonnos, joka koskee myös merirajaa Liettuan kanssa, mutta toteutuessaan Venäjän julistuksella uusista merirajoista olisi poliittisia ja turvallisuusvaikutuksia Itämerellä, sanovat HS:n haastattelemat tutkijat.

    https://www.hs.fi/suomi/art-2000010443501.html

    Artikkelista poimittua

    Venäjän puolustusministeriö perustelee luonnostaan sillä, että vuoden 1985 merikartat eivät sen mielestä olisi täysin tarkkoja eivätkä vastaa ”nykyistä maantieteellistä tilannetta".
    Tämän vuoksi Neuvostoliiton noin 40 vuotta sitten vahvistama asiakirja merialueista pitäisi osin ”saattaa pätemättömäksi”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisivät nyt peruneen uhkauksen.
      Pelästyivät varmaan ruotsalaisen sot.asiantuntijan esitystä vastavetona lakkauttaa Ahvenanmaan demilitarisointistatus.
      Sekin piti ruotsalaisten sanoa kun suomalaiset eivät uskaltaneet.

      Poista
    2. Tuskinpa pelästyivät Ruotsia.
      Paremminkin tajusivat mitä tapahtuisi, jos oikeasti menisivät Liettuan vesille häiriköimään.
      Suomi hyötyi siinä sivussa.

      Poista
    3. Ja niinhän siinä näköjään kävikin, kun asiasta oli ensin hiukan huomautettu:

      https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-229274

      Saas nähdä milloin Suomella on rohkeutta tehdä noin vai onko koskaan.

      Poista
  4. "Eräs opettavainen venäläinen sananlasku kuuluu: "Kazak berjot shto ploho leshit" eli "kasakka ottaa sen, mikä on löyhästi kiinni". Tätä epäilemättä kokemukseen perustuvaa huushollinpito-oppia kannattaa kuunnella. On pidettävä huolta asioistaan, pidettävä kiinni. Ellei pidä, voi alkaa tapahtua."

    Näin lausui presidentti Sauli Niinistö maanpuolustuskurssin avajaisissa aikanaan.

    SDP:n on syytä ottaa järki käteen ja kerrankin toimia isänmaan etu ensin -tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei demareista ole ottamaan järkeä käteen tai muuhunkaan.
      Johan se tuppurais-tytti sanoi asian: suomalaisten etu ensin on hulluutta!
      Huru-ukko

      Poista
  5. Jos Suomen ja suomalaisten etu pidetään tärkeimpänä näkökulmaan, ei käännytyslain hyväksymiselle ole vaihtoehtoa. Koskenniemi ja muut ihmisoikeusjuristit ajavat aina ja vain muukalaisten etuja, eivät isänmaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan turhaan ovat nämäihmisoikeusjuristit opiskelleet ja hankkineet hienoja tittleitä, kun päivänselvää asiaa vatvovat ja vetkuttelevat isänmaan vahingoksi. Tässä tapauksessa kun pelkkä maalaisjärki riittäisi.

      SDP:llä on nyt tosiaan näytön paikka. Marin vei puoluetta aina vaan enemmän vasemmalle ja viimekesäisen rasismisirkuksen sekä ay-liikkeen typerien lakkojen jälkeen ei voi kuin ihmetellä, mihin se viimeinenkin järjen häivä katoaa, jos tätä uutta lakia vastustavat? Vihreillä sitä järkeä ei ole koskaan ollutkaan ja puolue joutaa katoamaan kartalta kokonaan ennen kuin saavat vielä enemmän vahinkoa aikaan.

      Poista
  6. Venäjän röyhkeydellä ei ole mitään rajoja!

    Yle tänään

    Yhdysvallat: Venäjä ampui avaruuteen tuhoojasatelliitin, joka alkoi seurata Yhdysvaltain tiedustelusatelliittia

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-229194

    Avaruuden asevarustelu otti askeleen eteenpäin, kun Yhdysvaltain tietojen mukaan Venäjä ampui 16. toukokuuta avaruuteen laitteen, joka tunnetaan nimellä COSMOS 2576.
    Yhdysvaltain asevoimien avaruushallinnon (USSPACECOM) mukaan COSMOS 2576 on avaruuteen sijoitettu torjunta-ase, joka kykenee tuhoamaan satelliitteja.
    2576 on sijoitettu seuraamaan yhdysvaltalaista USA 314 -tiedustelusatelliittia, joskaan ei lähietäisyydeltä.

    Venäjä on laukaissut avaruuteen COSMOS 2576:n kaltaisia, Yhdysvaltain avaruusaseiksi luokittelemia esineitä vuosina 2019 ja 2022.

    Yhdysvallat on myös huolissaan Venäjän aikeesta rakentaa avaruuteen ydinase, joka räjähtäessään tuhoaisi summittaisesti kokonaisia satelliittijärjestelemiä.
    Yhdysvaltain mukaan Venäjä on sijoittanut yhden tähän järjestelmään kuuluvan satelliitin, COSMOS 2553:n avaruuteen, mutta siinä ei ole ydinasetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. todella järki hommaa tuhota satelliitteja? eli koko maan kiertorata täyttyy kymmeniksi tuhansiksi vuosiksi avaruusromua, eli hyödylliset satelliitit muuttuvat mahdottomiksi, koska tuhoutuvat avaruusromuun.

      samaten maasta laukaistavat raketit ulkoavaruuteen olisivat suuressa riskissä tuhoutua avaruusromuun jo melko lähtötelineissään, joka tuhoutuminen jälleen lisäisi avaruusromua höh, lol?

      Poista
  7. Johan meidän kaikkien ihannoimaan YLE raahasi takuuvarman emeritusprofessori Koskenniemen kommentoimaan käännytyslakia. Arvata saattaa, että siitä ei ollut Koskeniemen mukaan mitään hyvää sanottavaa. Kaikkien kansainvälisten sopimusten ja perustuslain vastainen. Suomen etu ei paina mitään näiden syiden rinnalla. Oma maa ensin ajattelu on vahingollista sanoi Tytti Tuppurainen, joten SDP:n kanta käännytylakiin saattaa olla kielteinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä koskenniemet ym mölöt vetoavat aina noihin kansainvälisiin sopimuksiin - jotka ilmeisesti heidän mielestään menevät maan perustuslain edelle tai yli. Kuitenkin perustuslaissa, sen 1§.ssä sanotaan selvästi ja yksikäsitteisesti: "Suomi on täysivaltainen tasavalta." Momenttin ei esitetä mitään varaumia tai poikkeuksia minkään kansainvälisten sopimusten tms suhteen. Mutta ehkä koskennienten lukemisen ymmärtäminen on jäänyt kouluajoilta jotenkin vajaaksi.

      Poista
    2. kenenkään ei tarvinne tehdä itsemurhaa, ei yksilön tai kansakunnan, minkään "kansainvälisten sopimusten" takia?

      Poista
    3. Jukka Tarkka 18.5.2024

      RAJALAKI, TURVAAPAIKKA JA KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

      https://jukkatarkka.blogspot.com/2024/05/rajalaki-turvaapaikka-ja-kansainvaliset.html

      Kirjoituksesta poimittua

      "Nyt olosuhteet ovat muuttuneet. Kansainvälisen oikeuden johtava instituutio on hyväksynyt 1969 Wienin yleissopimuksen.
      Sen 62. artiklan mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa kansainvälisten sopimusten määräykset menettämään merkityksensä."

      Poista
  8. Lindtman muistuttaa Mauno Koivistoa. Koivistolta ei saanut selvää vastausta edes kysymykseen:"Paljonko kello on?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Manulta olisi saanut sen klassisen turkkulaisen vastauksen tuohon kysymykseen - joka on: Jaa nyvvai?

      Poista
    2. Olen joskus ollut tilaisuudessa, jossa Lindtman oli puhumassa. Kovin kiitteli ja kehui. Eipä aikaakaan, kun Suomen Kuvalehdessä hän jo toitotti täysin puheensa vastaisia asioita. Kas näin kääntyy takki ja takki kääntyy näin.
      Ehkä eräs epäuskottavimmista poliitikoista, samassa kastissa "peura ajovaloissa" Tytin kanssa.

      Poista
    3. Mistä tokaisuista muistamme Lindtmanin? Emme mistään. Kaksimetrinen vantaalaisdemari: kenessä olisi enemmän karismaa?

      Poista
  9. Puoluepolitiikka ei voi toimia ratkaisuna kansan kohtalonkysymyksiin koska kaikki poliittinen keskustelu on vain raakaa taistelua kannatusluvuista, joten kaikkia asioita on käsiteltävä käsitteistöillä jotka yhtäältä ovat niin yleistäviä että jokainen voi niihin samaistua ja toisaalta vaikuttavat kunkin puolueen omiin kannattajiin yhteistuntoa nostattaen -- eli politiikka elää ihan omassa maailmassaan omaa elämäänsä, aina siihen pisteeseen asti jolloin sotasireenit alkavat soida ja kansa havahtuu että mitä hel.... nehän aikovat todella tappaa meidät.

    Poliitikot ovat ikään kuin piirinmestaruuskilpailun urheilijoita kannatusprosenteistaan kamppailemassa, ja katsomoissa kuvaruutujen toisella puolen sohvaperunat seuraavat silmä kovana että ah, tuossa se sanoi napakasti, tuo osui, just noin, siinäs saitte.

    Kaikki kansakunnan kohtalon kannalta kipeät aiheet on kudottu umpeen käyttämällä kiertoilmauksia ja yliyleistäviä yleiskäsitteitä -- "BKT", "talouskasvu", "työllisyys" -- "maahanmuutto", "monikulttuurisuus", "nuorisorikollisuus" -- ja poliittisen keskustelun alennustila on niin massiivinen ettei yhdelläkään todellisuutta oikein kuvaavalla käsitteellä ole mitään mahdollisuutta tunkeutua ideologisten pintojen läpi.

    Mutta ideologiat ovat vain valmiita vastauksia alun alkaen aivan väärin asetettuihin kysymyksiin. Niin kauan kuin yksikään poliitikko ei selitä miten on mahdollista että muutamassa vuosikymmenessä BKT on kasvanut liki kolminkertaiseksi samaan aikaan kun valtakunnassa vuosittain tehtyjen työtuntien määrä on pysynyt tismalleen samana, tai miksi me maanisesti puhumme "maahanmuutosta" vaikka kyseessä on ihmiskunnan historian massiivisimmaksi kasvava kehitysmaalaisten kansainvaellus -- mitä mahdollisuuksia millään tosiasialla on tunkeutua poliittisten propagandistien puheisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joten millä tavalla politiikka on siis järjestettävä, ellei puoluepolitiikka voi toimia?

      Poista
  10. Jukka Tarkan näkemystä kansainvälisistä sopimuksista on tiotuaika vähän esille:

    ” Nyt olosuhteet ovat muuttuneet. Kansainvälisen oikeuden johtava instituutio on hyväksynyt 1969 Wienin yleissopimuksen. Sen 62. artiklan mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa kansainvälisten sopimusten määräykset menettämään merkityksensä.”

    http://jukkatarkka.blogspot.com/2024/05/rajalaki-turvaapaikka-ja-kansainvaliset.html

    Jamppa vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miksi tuo prof. Koskenniemi ei sitten tunnu tuosta tietävän mitään? Jonkun pitäisi kysyä suoraan häneltä, että onko tuo 62. artikla täysin merkityksetön.

      Poista
    2. Suomen valtionjohdossa pitää olla selkärankaa todeta, että olosuhteet ovat muuttuneet eikä näihin kv. sopimuksiin voi enää vedota.

      Nyt elämme nyt elintasopakolaisten kansainvaelluksen aikaa.

      Se on täysin eri asia kuin joidenkin yksittäisten henkilöiden turvapaikan haku.

      Tämä on syytä selventää myös oikeuskanslerille.

      Poista
  11. Outoa verrata O.W. Kuusista ja A. Lindtmania.
    O.W.K. teki juuri niin kuin Stalin tahtoi, muuten olisi tullut Browningista jotain niskaan.
    Rajalaki on sinällään ihan hyvä, vaikka epäilenkin että viimeisen vastuun asiasta joutuu ottamaan tavallinen rajavartija.
    P.Orpo tai kukaan Suomalainen politikko ei sitä tule kantamaan.
    Ja ai niin Venäjän FSB on taas 3 kk sitten kieltänyt ulkomaalaisten pääsyn rajavyöhykkeelle ilman asianmukaisia papereja, eli Schengen viisumia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.