Pekka Haavisto on naisten, yksineläjien ja lapsettomien parien presidenttisuosikki

Maanpuolustuskoulun professori arveli, että tyypillinen valtamedian toimittaja voisi "tuoda esiin, että kannatan vähän enemmän vasemmistolaisia juttuja, mutta voin kirjoittaa hyvän jutun oikeistolaisista asioista. Voin arvostaa niitä, vaikka tapani nähdä maailmaa on toisenlainen."

Tämä ajatus on tietenkin kaunis, mutta toteutuu nykyisin varsin huonosti. Näin siksi, että etenkin nuori toimittajakunta haluaa vaikuttaa ja muuttaa maailmaa omien ajatustensa mukaiseksi. Tämän seurauksena suomalainen lehdistö - ja etenkin suurimmat eli Yle ja Helsingin sanomat - ovat muuttuneet pikemminkin mielipidevaikuttajiksi kuin asiallisen tiedon jakajiksi. 

Tällä ei ole juurikaan näkyvää vaikutusta verovaroin toimivaan Yleisradioon, mutta Sanoma Oy:n omistajia sen voisi kuvitella huolestuttavan. Jos nimittäin katsomme yhtiön pörssikurssin kehitystä, huomaamme, että viimeisen vuoden aikana sen omistajien omaisuudesta on sulanut yli puolet.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Sanoman omistajien omistuksen arvo on pudonnut kesän 2016 tasolle. Siten kyse ei ehkä vielä ole katastrofista, mutta jos kurssin pudotuksen taustalla on ihmisten tyytymättömyys yhtiön tuotteiden tarjontaan - ja niiden maksullisen toiminnan tukemisen lopettaminen - saattaa toimittajakuntaan olla kohdistumassa paineita omistajien suunnalta.

Näin voisi itse asiassa päätellä tapahtuneen Helsingin sanomien uuden päätoimittajan Erja Yläjärven vajaan viikon takaisesta kirjoituksesta, jossa hän linjasi, että "Helsingin Sanomien pitää tarjota lukijoille tietoa, näkemyksiä ja toivoa, mutta ei turhaa kettuilua eikä sormen heristelyä". Ja jopa otsikossa arveltiin, että "Hesarin lukija osaa ajatella itse".

Nähtäväksi jää, onko päätoimittajan vaihdoksella vaikutusta maan yksityisen mahtimedian toimintaan. Vai jääkö pääkirjoitus lyhyeksi ryhtiliikkeeksi, joka tulee nopeasti kaatumaan itsetietoisten maailmanparantajatoimittajien jatkaessa entisellä linjallaan. 

* * *

Yksi mittari Helsingin sanomien - ja myös Ylen - mahdollisten muutosten seuraamiseksi on hiljalleen käynnistyvä presidentinvaali. Nähtäväksi nimittäin jää, saavatko kaikki ehdokkaat mainituissa medioissa tasapuolisen kohtelun, vai ryhtyvätkö niiden toimituskunnat tukemaan yhtä ehdokasta - käytännössä Pekka Haavistoa (vihr) - erityisesti jos kilpailu menee tasaiseksi.

Vaalin ensimmäisellä kierroksella Haavisto ei kuitenkaan ole kiinnostavin journalismin puolueettomuuden mittari, vaan poliittisen vihervasemmiston jo pitkään karsastama Jussi Halla-aho (ps). Siksi arvoisan lukijanikin kannattaa seurata onnistuvatko toimittajat uutisoimaan hänen näkemyksistään yhtä neutraalisti kuin muidenkin ehdokkaiden. Vai ryhtyvätkö ne joko argumentoimaan niitä vastaan tai jättävät yksinkertaisesti kertomatta hänen näkemyksistään suurelle yleisölleen.

Juuri nyt näyttäisi joka tapauksessa siltä, että Olli Rehn (kepu), Mika Aaltola tai Jussi Halla-aho - puhumattakaan marginaaliehdokkaista - eivät olisi menossa vaalin toiselle kierrokselle, vaan siellä toisistaan ottaisivat mittaa Pekka Haavisto ja Alexander Stubb (kok). Tämä tilanne saattaa kuitenkin muuttua siinä vaiheessa, kun ehdokkaille tarjoutuu tilaisuuksia välittää omia viestejään koko kansalle - joko suorana Ylen vaalikeskusteluissa tai lehdistön välittämänä. 

Suorissa vaalikeskusteluissa ratkaisee paljon se, antavatko niitä juontavat toimittajat ehdokkaiden esitellä omat näkemyksensä rauhassa. Ja lehdistön vaaliartikkeleissa - kuten jo totesinkin - oleellista on se, uutisoidaanko kaikkien ehdokkaiden näkemykset yhtä neutraalisti ja näyttävästi. 

Jos peli on reilua - kuten demokratiassa tulisi olla - pitäytyvät suurten medioiden toimituskunnat Erja Yläjärven edellä referoimani pääkirjoituksen hengessä. Tällöin saattaa hyvinkin käydä siten, että Rehnin, Aaltolan tai Halla-ahon asiallinen argumentointi saattaa varjoonsa enemmän imagopoliitikkoina tunnetut Haaviston ja Stubbin.

Kaltaiselleni politiikan "penkkiurheilijalle" on siten odotettavissa kaksi mielenkiintoista seurantakohdetta: ehdokkaiden välinen keskinäinen taistelu asiallisten argumenttien ja näkemysten voimalla sekä lehdistön toimituskuntien käyttäytyminen erityisesti siinä tilanteessa, jos kilpailu menee tiukaksi. 

* * *

Palaan vielä edelle referoimaani Ylen gallupiin. Sen mukaan suomalaisten äänioikeutettujen kannat jakautuvat nimittäin yllättävän selvästi sukupuolen ja maantieteen mukaan. 

Kyselyssä näet kerrottiin, että Haaviston kannatus naisten joukossa olisi jo ensimmäisellä kierroksella peräti 37 prosenttia, kun miehistä häntä äänestäisi vain 25 prosenttia. Maantieteellisesti Haaviston kannatus oli korkeaa etenkin helsinkiläisten ja uusmaalaisten parissa, joista yli puolet valitsisi hänet presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella. 

Jutussa oli myös linkki kyselyn kaikkiin tuloksiin. Niistä ilmeni lisäksi, että Haavisto on alle viisikymppisten parissa selvästi suositumpi kuin sitä vanhempien joukossa. Halla-aho puolestaan oli leimallisesti miesten ehdokas, sillä hänen kannatuksena heidän parissaan oli lähes nelinkertainen verrattuna naisten näkemyksiin. 

Ehkä kuitenkin kaikista mielenkiintoisin havainto oli se, että Pekka Haavisto oli selvästi suosituin sekä alle 10 000 euroa vuodessa ansaitsevien että yli 70 000 euroa vuodessa ansaitsevien parissa, mutta huomattavan alhainen yrittäjien joukossa. Enkä voinut olla kiinnittämättä huomiotani myöskään siihen, että häntä kannatetaan suhteellisesti ylivoimaisesti eniten yksinään elävien parissa, mutta myös lapsettomien parien joukossa.  

Näissä kahdessa suhteessa Haaviston vastakuvaksi asettuu Jussi Halla-aho, jonka suhteellinen kannatus on korkeimmillaan 10 000 - 20 000 euroa vuodessa hankkivien, työtä tekevien ja myös lapsiperheiden joukossa. Stubbin suhteellinen kannatus on puolestaan selkeästi korkein korkeatuloisimpien ihmisten ja kategorian "muu aikuistalous" - mitä ikinä se tarkoittaakaan (ei yksineläjä, lapseton pari tai lapsiperhe) - joukossa.  

Olli Rehnillä on suhteellisesti suurin kannatus vanhemman väestön ja yrittäjien joukossa, mutta hän ei profiloidu yhtä selkeästi kuin kolme edellä käsittelemääni ehdokasta. Vähäisempi profiloituminen luonnehtii myös Mika Aaltolaa, jonka suhteellisesta kannatuksesta voi nostaa esille sen vahvuuden johtavassa asemassa olevien parissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiinalaiset eivät ole muita ihmisiä epärehellisempiä - mutta onko Halla-aho kilpailijoitaan rehellisempi?
Kuinka Pekka Haavistosta tehdään presidentti?
Halla-aho älyllisesti rehellisenä