Helsingin sanomat julkaisi valaisevan jutun päästökompensaatioista. Valaisevan siksi, että se - ehkäpä tahtomattaan - tuli maalanneeksi tarkan kuvan siitä, kuinka röyhkeät kaupustelijat vievät ilmastonmuutoksesta huolestuneita ihmisiä kuin pässiä narusta.
Näin lienee käynyt paljolti siksi, että näiden ahdistuneisuus on sumentanut järjen. Tässä pelissä pässin rooliin on kaksi vaihtoehtoa: joko päästöoikeuksista maksava yrittäjä on hyväntahtoinen hölmö ja uskoo tekevänsä hyvää tai vaihtoehtoisesti hän on löytänyt röyhkeänhelpon keinon vedättää ympäristöahdistuneita asiakkaitaan.
Päästökompensaatioissa on pyrkimyksestä korvata omia tai yrityksen tuottamia kasvihuonekaasuja lisäämällä hiilen sidontaa jossain muualla. Siis asiasta, jonka suomalainen ilmastoguru Petteri Taalas totesi ylikorostuneen, koska ongelman ratkaisu on saavutettavissa vain luopumalla fossiilisesta energiasta.
HS:n jutussa toimittaja oli haastatellut suomalaisia toimijoita, jotka olivat hyvittäneet yritystensä päästöjä maksamalla ulkomaiselle yritykselle - siis kolmannelle osapuolelle - metsien suojelusta Kongossa. Lisäksi oli haastateltu suomalaista tämän kolmannen osapuolen kilpailijan vastuullisuusjohtajaa.
Näen tässä asetelmassa kaksi suurta ongelmaa. Kuinka yksinkertainen ihmisen pitää olla syytäessään rahaa Kongon kaltaiseen yhteiskuntaan ilman kouriintuntuvaa vastinetta? Entä onko hyvän lehtimiestavan mukaista ottaa asiantuntijan rooliin kritiikin kohteena olevan yrityksen kilpailijaa?
* * *
Itselleni HS:n artikkelista jäi päällimmäisenä mieleen haastateltujen ilmeisen hyväntahtoinen yksinkertaisuus - tai vaihtoehtoisesti ilmastoahdistuneiden asiakkaidensa röyhkeä harhaanjohtaminen. Siitä kertoi vastaansanomattomasti rahojaan Kongoon syytäneen ravintolan toimitusjohtajan lausahdus, jonka mukaan "kritiikki ei saa voittaa hyvää tarkoitusta".
Arvoisat lukijani, en nyt kommentoi tätä kommenttia, mutta lukekaapa se uudelleen oikein ajatuksen kanssa. Uskomatonta, vai mitä?
* * *
Toki artikkeliin oli saatu myös lähes riippumaton asiantuntija. Tosin vain lähes riippumaton, koska hänelläkin oli aiemmin ollut yhteys kritiikin kohteena olevan yrityksen kilpailijaan.
Tämä asiantuntija oli Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala, joka kertoi suhtautuvansa koko päästökompensaatioon kriittisesti. Hänen mukaansa sen suurin ongelma on kompensaatiohankkeiden päästövähennysten puutteellinen mittaaminen, jonka seurauksena rahalle saatavasta vastineesta ei ole mitään varmuutta.
Kaiken kaikkiaan nyt lukemani artikkeli vahvisti sitä johtopäätöstä, jonka tein tasan vuosi sitten. Siinä on kyse villistä rahastuksesta, jossa lopputulos saattaa olla hyödytön tai pahimmillaan jopa haitallinen. Ja siksi ainakin osa päästökaupan myyjistä on liikkeellä vain siksi, että on havainnut mahdollisuuden kerätä kokoon mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tuohta eli rikkautta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkakuvat muutoksessa
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä
". . että näiden ahdistuneisuus on sumentanut järjen. . "
VastaaPoistaItse asiassa, liekö sitä järkeä rationaalisessa mielessä ollutkaan.
Josta pääsemme tähän "kritiikki ei saa voittaa hyvää tarkoitusta".
Miten muuten tämä ". .koska ongelman ratkaisu on saavutettavissa vain luopumalla fossiilisesta energiasta", vaikuttaisi maailman viheriäisyyteen. Olisiko vuoden 1950 hiilidioksiditasolla pitää yllä nykyistä viljelypinta-alaa vai olisiko seurauksena nälänhätä?????
Palataan samalla 50-luvun väestömääräänkin. Ja simsalabim, koko ongelma on kadonnut... kun porukkaa on vain se mikä 50-luvulla, "ennallistuu" luonto ihan luontaisesti kun siellä ei ole enää ihmisiä...
PoistaTuo ei vastaa kysymykseen. Voisiko nykyistä väestötasoa pitää yllä 50-luvun hiilidioksiditasolla. Paljonko viheriäisyys on lisääntynyt tästä vai onko muutoksia tapahtunut?
Poista"kritiikki ei saa voittaa hyvää tarkoitusta"
VastaaPoistaEikös tästä ollut vanhalla kansalla joku lausahduskin??Jotain tiestä ja helvetistä ja hyvistä aikeista ja kivetyksestä ehkäpä?
Konsekventialismilla se Neuvostoliittokin aikanaan rakennettiin.
Muistuttaa kovasti jesuiittojen tunnuslausetta:
Poista"Tarkoitus pyhittää keinot".
Suomalaisia on maapallon mittakaavassa tuommosen suurehkon kaupungin verran. Meidän "kaupunkimme" pinta-alasta" on puistoa 80 %. Emmeköhän ole lunastaneet olemassaolon oikeutuksemme ilman päästökauppaa? Voisimme alkaa vihdoin pitää puoliamme, sillä emme voi pelastaa maailmaa, vaikka lakkaisimme hengittämästä.
VastaaPoistaNiin mutta siitä tulisi hörhölöille paha mieli.
VastaaPoistaHuru-ukko
Päästökauppa ei siis taida vähentää päästöjä kokonaisuudessaan, vaan tuoda rahaa sinne, missä ei ole mahdollista saastuttaa samassa määrin kuin esim. meillä. Lieneekö siinä, maksajan ja maksun saajan, välissä myös ylimääräisiä käsiä?
VastaaPoistaApropås ahdistuneisuus... kun jotain halutaan myydä, sille pitää luoda markkina. Puhutaan tarjontapuolen talouspolitiikasta, jolloin koulutetaan ryhmä x, jolle pitää saada asiakkaaski ryhmä y. Mitenkään muuten ei voi ymmärtää linkin artikkelia: https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000009042121.html
VastaaPoistaTätä ahdistuneisuuden markkinateoriaa on joka tasolla yhteiskunnassa.
Vanhan koulun kasvattina sanoisin, että nykynuoret eivät tiedä millaista varsinkin opistotason koulutus oli aikaisemmin. Esim. insinöörikoulutuksessa asiat piti osata ja jos ei osannut ei koulutuksesta päässyt läpi.
Eräs entinen teknillisen opiston opettaja jäätyään eläkkeelle kertoi jo vuosia sittten kauhuissaan, kuinka nykyisessä ammattikorkeakoulun insinööriopetuksessa keskitytään liikaa markkinointiin ja jopa tanssikurssista saa opintopisteitä. Oli varsinainen emämunaus lopettaa teknilliset koulut ja opistot ja viitata kintaalla kolmen vuoden pakolliselle harjoittelulle alalla ennen opiskelemaan pääsyä. MIksi puututaan toimiviin systeemeihin ja saadaan aikaan vain sutta ja sekundaa? Tämä on näkynyt jo pitkään rakennuksilla.
Poista