torstai 18. helmikuuta 2021

Koskelan tapaus kielii yhteiskunnan epäonnistumisesta

Nuoret voivat olla äärimmäisen julmia toisilleen. Tästä antoi pysäyttävän esimerkin eilen oikeuteen päässyt Koskelan tapaus, jossa kolme teini-ikäistä tappoi neljännen. 

Tapahtumien oikeudesta välitetty kuvaus on pysäyttävä ja käsittämätön. En pysty käsittämään, mitä uhriksi joutunut nuori on ajatellut lähtiessään kerta toisensa jälkeen pahoinpitelijöidensä matkaan. Enkä sen enempää sitä, mitä kolmen kiusaajan mielessä on mahtanut pyöriä heidän rääkätessään kerta toisensa jälkeen uhriaan. 

Selvää on kuitenkin se, että yhteiskunta on täysin epäonnistunut kaikkien näiden nuorten tapauksessa, sillä eihän tällaista pitäisi päästä tapahtumaan. En nimittäin voi uskoa, etteikö uhrilla olisi ollut jälkiä aiemmista pahoinpitelyistä, enkä usko sitäkään, etteikö tappajien käytöksessä olisi ollut mitään huomiota herättävää. 

Niin tai näin. Tapahtunut on tapahtunutta, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Sen sijaan yhteiskuntana meidän pitäisi skarpata siinä, että kasvatamme nuoremme ymmärtämään tekojensa seurauksia ja opetamme heille länsimaista etiikkaa, johon ei kuulu väkivaltainen huvittelu toisten kustannuksella. 

Tämäkin tapaus menee aikanaan ohi. Tappajat saavat tuomionsa, kärsivät ne ja pääsevät vapauteen. Ne suuret kysymykset tietenkin kuuluvat, että ymmärtävätkö ja katuvatko he aidosti tekoaan eli kasvattaako vankila heistä yhteiskuntaa rakentavia ihmisiä, vai toimiiko se rikollisuuden korkeakouluna. 

Tämän asian pohdintaan antaa kylmäävän lähtökohdan se, että  vuonna 2005 väkivaltarikoksesta vapautuneista vangeista keskimäärin 10 % uusi väkivaltarikoksen ja 16 % jonkin muun rikoksen kahden vuoden seuranta-aikana. Kahdeksastatoista elinkautisen murhasta saaneesta uusijasta peräti 15 on syyllistynyt uuteen, toisen henkeä ja terveyttä vahingoittavaan rikokseen. Jotkut jopa viisi kertaa.

Siten meillä on nyt käsissämme kolme nuorta, joista jokainen tulee kohtuullisen suurella todennäköisyydellä syyllistymään uuteen rikokseen, johon varsin todennäköisesti liittyy väkivaltaa tai jopa hengen riistäminen toiselta. Ja siksi yhteiskuntamme epäonnistuminen näiden nuorten parissa saattaa hyvinkin johtaa uuteen tragediaan. 

Keskeinen kysymys tähän liittyen kuuluukin, että millä keinolla nyt tuomiolla olevat kolme nuorta ihmistä voidaan pitää vankilasta vapautumisensa jälkeen kaidalla tiellä. Onhan heidän tekonsa väkivaltarikos, mutta lisäksi sellainen, johon on ilmeiselvästi liittynyt sairaalloisen sadistisia ja psykopaattisia piirteitä. 

Toisin sanoen heidän persoonallisuutensa näyttäisi vastaavan kuvausta uusiin rikoksiin syyllistyneiden vankien luonteenpiirteistä, eli he ovat piittaamattomia muita ihmisiä kohtaan, heidän on vaikea hallita impulsiivisuuttaan ja heillä on psykopaattisia persoonallisuuspiirteitä. Siten oikeus ja vankeinhoitolaitos ovat sikäli vaikean paikan edessä, että mikäli ne epäonnistuisivat tehtävässään syntyisi sen hintana tulevaisuudessa lisäuhreja.

Toivotan siis viisautta sekä asiaa käsitteleville oikeuden palvelijoille, että mitä todennäköisimmin kolme nuorta haltuunsa saavalle yhteiskunnan koneistolle. Ennen kaikkea odotan heidän pitävän huolen siitä, ettei yhteiskuntamme epäonnistu enää toista kertaa näiden kolmen kohdalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsinkiä terrorisoi 100 - 150 vaarallista nuorta
Väkivaltaisen sarjaseksuaalirikollisen ihmisoikeudet
Tyhmyys pilasi neljän ihmisen elämän

28 kommenttia:

  1. No ei ainakaan yksilöihin keskittymällä päästä muuhun kuin siihen että päät haudataan entistä syvemmälle pensaisiin.

    Aika harva kulttuurisen narsismin maailmassamme tajuaa minkälaatuisia ongelmia nämä ovat. Että jossain on ollut tapana polttaa aviovaimot yhdessä kuolleen aviomiehen ruumiin kanssa. Että itsemurha on ollut rangaistava teko. Että terroristin psyyken pohjalla itsetuho ja tuho sulavat yhteen.

    Kun ihmiskuvamme on niin ultraindivudualistinen, että olemme omaksi uoskontuunustukseksemme ylimittaisilla yliylevöitetyillä yleiskäsitteillä muotoilleet "ihmisarvo- ja -oikeusideologian", joka julistaa fundamenttina että "kaikki ovat pohjimmiltaan samanlaisia" -- kuinka me pystyisimme ymmärtämään, ettei näin ole, ja että erot ihmisten ja ihmisryhmien välissä ovat kulttuuri- ja kehityseroinakin ylikäymättömiä.

    Älä silmä pieni katso mitä vain. Olen ennustanut, että lisääntyvän kulttuurisen rikollisuuden seurauksena ihmiset oppivat kääntämään päänsä poispäin ja sulkemaan silmänsä myös, kun joutuvat todistamaan oman kulttuurimme piirissäkin kasvavaa uudenlaista efektiivistä väkivaltaa.

    Niin se käy. Sitä pitäisi selittää yhteiskunnallisen eheyden romahtamisen seurausilmiönä, eikä sen illusorisen individualismin raameissa joka uskoo että sairaassa yhteiskunnassa voi kasvaa mitä terveimpiä lapsia.

    Klikatkaa nimeäni.

    VastaaPoista
  2. Yhteiskunnalla ei näiden tyyppien tekemisten kanssa ole mitään tekemistä, nilkkejä mitä nilkkejä siihen ei opetus auta, mahdollisesti tulevaisuus on yritysjohdossa mahdollisesti jopa yhteiskunta palkitsee esimerkiksi pormestarin pestillä jossain arvopuolueessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahinta tässä on periaatteessa se, että noistakin pikku paskiaisista jokainen saattaa vielä kääntää lehteään elämässä; menestyä, työllistyä, hankkia perheen ja elää lakien mukaan lopun ikäänsä esimerkillisinä yhteiskunann jäseninä pikku tuomionsa jälkeen.
      Uhria ja tämän lähimmäisiä tämä ajatus tuskin silti juurikaan lämmittää. Oikeus jää toteutumatta.

      Poista
  3. Ainakin henkirikoksen uusijat voitaisiin viedä piikille, kuin luonnevikaiset koirat. Ruumiit voitaisiin käsitellä kaukolämmöksi, jolloin näistä olisi edes jotain iloa ihmisille. Tämä nyt ei ole sinänsä väkivaltafantasia, vaan inhorealistinen ajatus, miten toivottomat tapaukset saadaan pois kiusaamasta muita.

    VastaaPoista
  4. "...En pysty käsittämään, mitä uhriksi joutunut nuori on ajatellut lähtiessään kerta toisensa jälkeen pahoinpitelijöidensä matkaan. Enkä sen enempää sitä, mitä kolmen kiusaajan mielessä on mahtanut pyöriä heidän rääkätessään kerta toisensa jälkeen uhriaan..."

    Kyllä sitä kultaisella 1970-luvulla osattiin myös nuorena kiusata toinen toista. Ei ehkä noin raa'asti ja järjettömästi eikä fyysisesti, mutta kyllä se haukkuminen, nimittely ja kaveriporukan vähättely sattui minuun.

    Mutta kun oli "pakko" mennä teininä mukaan kuulemaan moista, kun naapuristossa ja koko kyläyhteisössä ei ollut muita samanikäisiä nuoria tai sosiaalisia kontakteja.

    Vanhemmille ei tuohon aikaan juoruiltu eli purettu tuntoja, vaikka kuinka sattui sisälle ja syvälle itseeni. Fyysisesti en olisi pärjännyt, jos sanat loppui vastustamaan. Kaikki oli vaan nieltävä.

    Ymmärrän hyvin uhrin toistuvan paluun rääkättäväksi. Niin jouduin tekemään aikanaan minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän oli kyse pennalismista, ilmiöstä joka tunnetaan oppilaitoksissa kiusaamisena ja asevoimissa simputuksena:

      yhteisön ylemmät jäsenet terrorisoivat alempiarvoisia jäseniä, koska heidän sallitaan tehdä niin.

      Pennalismia on initiaatioon johtavaa tai johtamatonta.
      Jälkimmäistä esiintyy esim. asevelvollisuusasevoimissa, joissa simputettavat nuoremmat varusmiehet eivät koskaan initioidu, eli kohoa simputtajiensa vaertaisiksi;
      he kohoavat itse vanhemmiksi simputtajiensa kotiuduttua ryhtyäkseen itse simputtamaan uusia alokkaita.

      Ammattiasevoimissa simputus päättyy jossain vaiheessa initiaatioon, jossa nuoremmat sotamiehet "ylennetään" vanhemmiksi.

      Koskelan uhri luuli olevansa mukana initiaatioon johtavassa pennalismissa:
      tekijät olivat teeskennelleet ystävyyttä hänen kanssaan, keksien aina jonkin tekosyyn alkaa "rangaista" häntä.

      Uhri palasi yhä uudestaan kidutettavaksi, koska luuli näiden olevan ystäviään ja luuli voivansa joskus initioitua:

      kunhan hän vain joskus onnistuisi viettämään illan niin, ettei antaisi ystävikseen luulemilleen syytä rankaisuun, hänestäkin tulisi Täysivaltainen Kaveri.

      Tekijöillä tämä ei selvästikään ollut koskaan mielessä. He tyydyttivät psykopaattisia mielihalujaan. Siinä kaikki.

      Minulle tämä kuvio on täysin selkeä. Ihmettelen, miten Professori ei voi sitä ymmärtää?

      Poista
    2. Uhri tuskin kuvitteli tekijöiden olevan mitään oikeita ystäviä. Eipähän vain ollut vaihtoehtoja kieltäytyä heidän seurastaan, koska pelkäsi heitä eikä ollut pakopaikkaa minnekään eikä turvaa saanut mistään - kieliminen olisi vain tuottanut lisää ongelmia ja harva haluaa esiintyä muille säälittävänä uhrina muutenkaan. Tuolla lailla hyväksikäyttäjät ja kiusaajat aina psyykkaavat sekä manipuloivat.

      Poista
    3. Kyllähän tuo tällaisten ilmiöiden sijoittaminen nimenomaan initiaatiovaiheeseen -- eli siis paikalasten kehityksen niin sanottuun homoeroottisen vahvistautumisen vaiheeseen, jolloin miesidentiteettiä vahvistetaan vertaisjengissä -- on avain myös siihen että psykologisen ymmärrys saataisiin syvenemään sosiologiseksi.

      Että siis ymmärrettäisiin miten yhteiskuntiemme taantuminen kulttuurisen narsismin valtaan tuo mukanaan tällaista kehittymättömyyttä -- ja ettei mikään normimoraalinen ryhtiliike auta tilanteessa, vaan kaikki "kiva koulu" -ojentaminen vain sementoi syntyviä jakolinjoja.

      Ilta-Sanomissa näyttää rikostoimittaja Rami Mäkinen viittaavan William Goldingin "Kärpästen herraan" kolumnissaan Koskelan tapauksesta. Kuinkahan moni mahtaa ymmärtää että juuri siitä suunnasta oikeat käsitteet näiden asiayhteyksien ymmärtämiseksi löytyvät. Veilä kun edes yhdestä lyhtijutusta löytäisi käsitteen "sosiaalinen sitovuus", voisi hetkeksi vallata tunne ettei elämä ole mennyt ihan hukkaan.

      Klikatkaa nimeäni.

      Poista
    4. Kärpästen Herra saadaan kun joukossa on tarpeeksi monta luonnevikaista päsmäriä ja heille hovia sekä seuraajia. Temperamentiltaan sävyisämpi ja viisaampi otos haaksirikkoutuneiden lasten porukasta voisi toimia autiolla saarella täysin rauhanomaisesti, ilman suurta draamaa, keskinäistä kyykytystä, alistamista ja taistelua valtahierarkiasta.

      Poista
  5. Kiusaamista on kai ollut aina, mutta tuntuu siltä, että se olisi nykyään raaistunut. Lapset katselevat pienestä pitäen television (nykyisin Fox etenkin) väkivaltaisia "lasten" piirrettyjä, kännyköillä pelataan sota- ja väkivaltapelejä pienestä pitäen.
    Lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon ja terapiaan ei ole rahaa, kun sitä pitää jakaa haittamaahanmuuttajille ja kehitysapuun.
    Sitten on olemassa joukko oikeasti ja ilmeisen pysyvästi luonnevikaisia ihmisiä, tunteettomia psykopaatteja, joille toisen kärsimys ei merkitse mitään. Jopa sadisteja, jotka nauttivat aiheuttaessaan tuskaa uhrilleen. Näitä ihmisiä voi sanoa aidosti pahoiksi, ja ilmeisesti heitä on hyvin vaikea muuksi muuttaa.
    Päihteet kuuluvat tietysti kuvaan. On olemassa käsite "patologinen humala", jonka vallassa normaalitkin toimintaa rajoittavat rajoitteet poistuvat. Joukossa tietysti myös tyhmyys tiivistyy, ja niin edelleen.
    Mutta ihmeellisesti myös uhrilla on täytynyt olla jonkinlainen alentunut itsesuojeluvaisto, kun on aina uudelleen mennyt kiusattavaksi. Puusta katsoen on jopa käynyt mielessä, että aivan normaalilla arvostelukyvyllä varustetuista nuorista ei ole ollut kysymys. Joa kauniisti sanotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi, että melkein jokainen tuntisi jonkun, jota tietynlaiset "kaverit" aina psyykkaavat ja hyväksikäyttävät. Sen verran yleistä se on. Ei ehkä lyödä, mutta annetaan ymmärtää sanattomin keinoin ettei auta pullikoida.
      Tietokonepelien ja elokuvaväkivallan syyttely taas on naurettavaa - jokainen joka on nähnyt, tehnyt tai kokenut väkivaltaa pystyy tekemään selkeän eron fiktiivisen ja todellisen väkivallan välillä. Se kun on hyvin tuntuva.
      Siinä olen samaa mieltä, että tekijät ovat kusipäitä, jotka hyvin ansaitsisivat sitä mitä itsekin ympärilleen kylvävät. Eivät tosiaankaan ole mitään viattomia pikkupoikia enää. Toiset paatuvat jo hyvinkin varhain.

      Poista
    2. "Jokainen... pystyy" on vähän reipas yleistys, kun varmaan voidaan olla yhtä mieltä siitä, että kaikki eivät nyt vaan ole samanlaisilla älynlahjoilla varustettuja, vaan joukossa on aina poikkeusyksilöitä, jotka eivät "pysty". Mitä tulee noihin lasten peleihin, niin aika pahalta tuntuu esim katsella peliä, jossa Lego-ninja hakkaa miekalla vastustajansa kappaleiksi. No, niin pitkälle ei näitä Lego-tuotteiden mainospelejä ole viety, että niissä veri lentäisi, mutta todella vastenmieliseltä näyttää. Kysymys kuuluu, että ketä palvelee tällaisen roskan tarjoaminen pienille lapsille, paitsi tietysti Lego-kauppiaita. Sama koskee myös etupäässä amerikkalaisia elokuvia, joissa mässäillään sadistisella väkivallalla. Sarjamurhaajahan on päässyt jo televisiosarjankin päähenkilöksi. Sairasta, eipä voi muuta sanoa.

      Poista
    3. Etenkin jokainen väkivaltaa kokenut ja sitä käyttänyt tietää sen vaikutukset varsin hyvin, oli tyhmä tai ei.
      Älykkyydellä ei ole mitään tekemistä asian syvällisen ymmärtämisen kanssa, vain kokemisella on.
      Jeesustelu ja kukkahattuilu on aina helppoa, ja pitkälti myös turhaa.
      Tiedän kasapäin raakoja elokuvia huvikseen katsovia lapsia, nuoria ja aikuisia vuosien varrelta, joista ei ole väkivaltaan eikä sosiopatiaan siitä huolimatta. Luonne, temperamentti eikä persoonallisuus eivät vain heillä taivu moiseen.
      Ainoita tuntemiani elokuvaviihteen oikeassa maailmassa realisoituvia haittoja on australian aboriginaalien massiivinen seksirikollisuuden lisääntyminen, ilmeisesti pornon katsomisen seurauksena.

      Poista
    4. Tyhmä jeesustelija voisi tietysti kysyä, että mikä on se ylevä syy, jonka vuoksi sitä väkivaltaa pitää elokuvissa ja varsinkin lasten peleissä tuputtaa niin masiivisesti. Se, että se myy hyvin ja tuputtajan katteet ovat korkeat, ei ole hyvä syy.

      Poista
    5. En minä tyhmäksi sinua kuvaisi, vaikka jeesustelijan vikaa selvästi löytyykin. Eläminen on kuitenkin kasvamista ja oppimista. Itse esim. nautin väkivaltaisesta viihteestä ja se voi toimia paitsi opettavaisena tarinankerrontana tai sitten ihan katarttisena ja harmittomana, puhdistavana kokemuksena viihteen muodossa. Väkivaltahan on myös luonnon realiteetti, täten myös ihmisen, ja sitä voi viihteessä käsitellä tällaisenkin nälökulman kautta.
      Mutta sitten taas todelliseen väkivaltaan oppiminen, turvautuminen ja pyrkiminen vaatii kyllä jo ihan muuta taustavaikuttajikseen kuin jotain elokuvia tai tietokonepelejä.

      Poista
    6. Ok, kukin taaplaa tyylillään. Sanot rehellisesti, että nautit väkivallasta, se riittää selitykseksi. Tuon muun jeesustelun kasvamisesta ja oppimisesta ym. voit unohtaa.

      Poista
    7. Niin, fiktiivisestä väkivallasta. Jos et muka tajua eroa todellisen ja fiktiivisen väkivallan välillä niin esität vain tyhmempää kuin olet.
      Ihmeellistä kiukuttelua muutenkin, koita kasvaa aikuiseksi.

      Poista
    8. Vanhemmiten ei oikein pysty enää kiinnostumaan mistään fiktiivisestä, eli mielikuvitustarinoista jostain olemattomista Mateista ja Maijoista. Kaikkein vähiten mistään väkivallasta, jota joku rahan kiilto silmissään suoltaa tietokoneelleen ja siitä edelleen valkokankaalle. Ajan hukkaa.
      Mutta eihän me tässä konsensusta saavuteta, kun toinen nauttii väkivallan katselusta ja toinen pitää sitä patologisena.
      Sitä mieltä olen, että väkivallan tuputtaminen lapsille ja nuorille on ehdottoman vahingollista, ja televisio ja pelit pitäisi ehdottomasti siivota lapsille sopimattomasta väkivaltamateriaalista. Lapset kun ovat suojattomia kyynisten ja härskien rahastajien edessä.
      Vinkiksi poliitikoille: vihapuheen jahtaamisen sijasta voisivat ottaa agendalleen täysin turhan ja vahingollisen väkivaltaviihteen poistamisen lasten ulottuvilta.

      Poista
    9. Pystyn kyllä ymmärtämään näkemyksesi fiktiosta ajanhukkana, mutta sinä olet hyvin kaukana siitä kykenisit ymmärtämään minun vastakkaista näkökulmaani. Enkä pyri sitä sen enempää enää tässä yhteydessä selittelemään, kirjoituksesta tulisi liian pitkä.
      Jos kuitenkin jaksat muistella tai tarkistella vaikka tilastoja, niin olisit varmaan huomannut saman kuin minäkin, eli sen, että lapset olivat suomessa huomattavasti väkivaltaisempia tiukan video(ja televiso)sensuurin aikoina kuin mitä he ovat nykyään, nyt kun raa'asta - ja entistäkin raaemmasta - sensuroimattomasta viihdeväkivallasta on tullut valtavirtaviihdettä.
      Elämä ja muut ihmiset traumatisoivat ja ohjaavat ihmisiä pimeille poluille niin paljon tehokkaammin kuin mihin minkäänlainen fiktiivinen väkivalta ikinä voisi. Ja aina voi valita millaista viihdettä sitä katsoo vai katsooko ollenkaan, elämässä sen sijaan voi olla paljonkin pahaa mihin ei voi itse vaikuttaa. Mutta sitä voi esim. pakeneminen fiktiiviseen maailmaan hetkeksi helpottaa kummasti.

      Poista
  6. Sosiopaattisia ja luonnevikaisia ihmisiä tulee olemaan aina, julmia ja kyykytyshaluisia ihmisiä tulee olemaan aina, heikkotahtoisia, hyväksikäytetäviä ja psyykattavia uhreja tulee olemaan aina, välinpitämättömiä ja pelokkaita sivustakatsojia tulee olemaan aina. Näistä elementeistä tämäkin tapaus hyvin luultavasti koostui.
    Väkivallan pelko, manipulaatio ynnä sosiopaattien sadistinen hauskanpito. Mitä uutta auringon alla?
    Kunnon tuomiot nilviäisille, ei sääliä - eivätpä sitä itsekään osanneet osoittaa, vaikka taatusti näkivät miten uhrinsa kärsi. Sen nimittäin pystyy arvioimaan kun toiseen sattuu kun sitä lyö.

    VastaaPoista
  7. Tulipa mieleen, millainen vaikutus koulun inkluusiolla voisi olla tällaisiin tapahtumiin. Siinähän myös kaikki "oireilevat" oppilaat, eli varttuvat psykopaatit ja sadistit sijoitetaan samoihin luokkiinn normaalien lasten kanssa. Sielläpä sitten näiden manipulaattoreiden on helppo tunnistaa vaikkapa heikommat yksilöt ja käydä heidän kimppuunsa ja ottaa henkisiin pihteihinsä rääkättäviksi. Punakaartilainen Anderssonin ajaman oppivelvollisuuden pidentämisen sijasta pitäisi ottaa askel takaisin entiseen ja laittaa rajoitettuja resursseja koulutaipaleen alkuvaiheisiin. Siihen kuuluisi ongelmatapausten erottaminen omille, erityisesti tuetuille luokilleen pois muiden koulunkäyntiä sabotoimasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelmayksilöt tulisi ottaa erityisohjaukseen ja heille kehittää oma ohjelma, jonka mukaan yrittää sopeutua ja löytää oma paikkansa yhteiskunnassa. Kaikille lapsille tulisi yleisesti opettaa elämäntaitoja; miten selvitä erilaisten ihmisten ja etenkin ongelmayksilöiden kanssa, ihmissuhteiden kriisitilanteissa ja muissa elämän ongelmissa. Yleensäkin kaikissa tärkeissä asioissa lähtien aina yhteiskunnan toiminnasta talouteen, lakiin ja omiin toimintamahdollisuuksiin maailmassa.

      Poista
  8. Onkohan "tarkkisluokkia" vielä olemassa? -80 luvulla vielä oli. Liian vilkkaat tms. laitettiin samaan luokkaan, pois "normaalien" joukosta. Ainakin se hyöty tuosta oli, kun oppimisrauha oli niillä, jotka halusivat opiskella. Kai tuostakin jotain tutkimusta on joskus tehty?

    VastaaPoista
  9. Kerron poikani Tottin tarinaa...

    1)Ulvilan Harjunpäässä päiväkerhossa ja kyläkoulussa:

    Muutettuamme Ulvilan Harjunpäähän Totti jatkoi kyläkoulussa. Ei kestänyt kauaa, ennen kuin häntä alettiin kiusata. Sitä jatkuikin sitten aina ylioppilasvuoteen saakka, mutta siitä enemmän tuonnempana. Koulun leikeissä, juhlissa, näytelmissä jne Totti joutui aina heittopussiksi, hyljeksittynä ottamaan sen vihoviimeisen paikan. “Ei Tottia meidän puolelle ainakaan” - kuului joukkueita valittaessa.
    Opettaja ei ymmärtänyt tätä ollenkaan - piti kuulemma vain hiljaisesta ja kiltistä pojasta muun luokan reuhatessa!

    Koulumatkoilla (puolitoista kilometriä) hän joutui joskus ihan fyysisestikin pahoinpidellyksi - tönityksi varmaan lähes joka päivä.
    Opettajat sulkivat silmänsä ja katsoivat muualle - ongelmaa ei virallisesti ollut. Ei ainakaan “meidän kyläkoulussa” kiusata! Totti joutui joskus niin paniikkiin, että päästi luokassa housuihinsa - mutta ei uskaltanut puhua mitään! Haju tietysti paljasti ! Hirveä huuto ja meteli luokassa
    ja opettaja kuskasi Tottin kesken päivän kotiin omalla autollaan..

    Erään kerran Totti tuli koulusta verissä päin; silloin puristin hänestä tiedon, kuka/ketkä olivat häntä lyöneet. Sain selville yhden hänen luokkakaverinsa nimen (Jari) ja menin illalla sinne kotiin selvittämään. Siltä kerralta se loppuikin; itse asiassa Jarista ja Tottista
    tuli vuosien mittaan hyvät kaverit.

    Kesälomamatkan aikana Totti vapautui menneen kouluvuoden kärsimyksistä ja hänessä tuli esiin - ainakin ajoittain utelias, havainnoiva, kätevä ja erittäin tarkkamuistinen poika. Rautatiet, veturit ja aikataulut hän osasi mennen tullen.
    Mutta kun matkoilta tulimme, ja syksy lähestyi, hän vetäytyi kuoreensa, synkistyi ja niska kyyryssä valmistautui ottamaan vastaan tulevan kouluvuoden kärsimykset.

    Kyläkoulun johtava opettaja piti siihen aikaan kyllä kuria koulussa, mutta opettajakunta ei muutoin tajunnut Tottin erityissyndroomaa lainkaan.

    2) Yläasteella ja lukiossa Ulvilassa:

    Yläasteelle oli koulukuljetus bussilla. Harjunpäästä oli luonnollisesti
    luokkatovereita, jotka olivat hyvissä ajoin “valistaneet” Tottista toisille
    yläastelaisille. Seuraukset näkyivät pojassa entistä pahemmin; Hän erakoitui, yksilöllistyi itsekseen, umpioitui ja lähes muumioitui. Mitään ei hänestä saanut irti kysyttäessä “miten koulussa menee”?
    Konemaisesti ja mekaanisesti hän kävi koulua vuodesta toiseen. Tehtävät olivat hänelle helppoja, koulumatkat kaikkein pahimpia. Tytöt varsinkin kiusasivat häntä kavalimmin ja satuttavimmin bussipysäkiltä lähtien.
    Vuodesta toiseen samat ja aina vain lisääntyvät kärsimykset. Täysi ihme on, että hän pysyi hengissä ja menestyi koulussa niinkin hyvin.

    3)Kiusaaminen paljastuu lopultakin:

    Yo-vuoden syksyllä sattui kerran, että tiellemme oli eräänä iltana
    jätetty tientukoksi kolme poikien polkupyörää. Korjasin ne siitä pois navettaan ajatellen, että kaipa omistajat tulevat joskus hakemaan. Niin tulivatkin illan suussa poikien isät, kiroillen ja uhkaillen ja sadatellen.

    Sisällä Totti itki hysteerisesti, aivan suunniltaan pelosta! Hän pelkäsi sitä, että seuraavana päivänä häntä kiusataan entistä enemmän koulussa tämän episodin vuoksi. Sinä iltana kiusaamisen laajuus ja pitkäkestoisuus selveni meille Tottin avautuessa kauhussaan.

    Päätin sinä iltana, että hänen ei enää tarvitse mennä bussilla kouluun, vaan kuskaan hänet autolla sinne joka päivä. .

    Kaikkina kouluvuosina Totti oli ollut kuin sieni, joka oli imenyt itseensä kaikki kiusaamiset. Tai kuin pullo, josta ei ollut pääsyt ulos mitään.
    Millaista kauhua Asperger - poikani olikaan kantanut sisimmässään koko kouluajan! Tuona syysiltana se kaikki tuli ulos tulvan lailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Totti on toipunut koleasta kouluajastaann. Oma tyttäreni selvitti koulun loistavin arvosanoin, mutta eristettiin ilman sen kummempaa kiusaamista. Mielestäni oli liian fiksu ja kypsä ikätoverien seuraan. Onneksi tämä kiva-koulu on taakse jäänyttä elämää.

      Poista
    2. Ulkopuolelle porukasta jättäminen on tavallista, varsinkin tytöillä, mutta vielä aikuisilla naisillakin työpaikoilla. Se on se "nokkimisjärjestys," mikä määrittelee paikan ryhmässä. Itse olen ollut monille ihmisille sellainen "paremman puutteessa" menettelevä kaveri.

      Kuinkahan moni noista murhatun pojan tunteneista, esim. koulukavereista on vasta nyt osoittanut hänelle myötätuntoa kynttilöitä tuomalla? Kun se on myöhäistä nyt, olisivat pojan eläessä ja hänen rääkkäämistään nähdessään olleet hänen puolellaan. Pelkureita, varjelleet vain omaa nahkaansa. Nyt sitten kyynelehtien kannetaan kynttilöitä ym. ja ollaan niin osaaottavia.

      Tietenkään tämä ei koske kaikkia murhapaikalla kävijöitä. On vielä olemassa sellaisiakin ihmisiä, näissä ikätovereissakin, jotka rohkenevat puolustaa kiusattuja. Eivät vain osuneet murhatun pojan kohdalle.

      Poista
    3. Juu, eivät ole kyläkoulut mitään onneloita. Niissä sama kuvio toistuu sukupolvesta toiseen, jotkut vaan ovat kylän alimmaisia sukuja.

      Poista
  10. Miksiköhän lapsen tukistaminen on lailla kielletty? Ei taida yhteiskunta antaa selkeää vastausta.
    Murhaajia vapautetaan vankiloista, koska he eivät ole vankilassa käyttäneet huumeita ja ovat käyttäytyneet hyvin. Tähän voisi lakitieteen eliitti varmaan antaa selityksen. No edes sen lakipykälän, jonka mukaan päätös tehdään, siis juuri sen, jnka merkitystä me tavikset emme millään kykene ymmärtämään.

    Kyllä, yhteiskunta on epäonnistunut aivan kuten sitä hallinnoivat poliitikotkin ideologioinen.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.