Alkeelliset uskomukset vai tieteellinen maailmankuva - kas siinäpä vasta kysymys

Perjantain Science-lehti kertoi pikku-uutistensa joukossa siitä, kuinka afrikkalaisia korppikotkia uhkaa sukupuutto laittoman metsästyksen takia. Tuon myrkyttämällä tapahtuvan metsästyksen motiivina on taikausko: lintujen päitä pidetään nimittäin onnea tuottavina taikakaluina.

Tapaus toi mieleeni Yrjö Kokon kirjan "Neljän tuulen tie" alun, jossa saamelaismies ampuu joutsenen tehdäkseen sen kaulasta onnea tuottavan taikaesineen. En tiedä kuinka yleistä joutsenten ampuminen oli aikanaan Lapin alkuperäisasukkaiden parissa, mutta se lienee joka tapauksessa nykyisin loppunut ja maamme joutsenkanta on kasvanut niin suureksi, että kansallislintumme koristavat nykyisin lähes kaikkia järviämme. 

Nähtäväksi jää, loppuuko afrikkalainen korppikotkan metsästys ennen kuin suuret linnut on tuhottu sukupuuttoon. Ja mitä sikäläiset ihmiset sen jälkeen tekevät ylläpitääkseen sitä satumaista onnea, joka heidän kohdalleen on taikakalujen ansiosta langennut. 

* * *

Edelle kirjoittamani anekdootit kertovat meidän suomalaisten kannalta käsittämättömästä menneestä maailmasta. Tai no, kyllähän mekin ainakin lapsena innostuimme löytäessämme neliapilan, mutta epäilen vahvasti, ettei kovin moni tainnut sellaisen löydettyään ajatellut onnensa muuttuneen millään tavalla. 

Tämä johtuu tietenkin siitä, että me elämme sivistyneessä yhteiskunnasta, jossa perusteettomat uskomukset ovat joutuneet väistymään pohjaltaan tieteellisiin havaintoihin perustuvan maailmankuvan tieltä. Sekä siitä, että tämä paradigman muutos on johtanut kierteeseen, jossa tosiasioihin perustuva kehitys on vahvistanut taloudellista hyvinvointia, joka puolestaan on edelleen vahvistanut tieteellistä maailmankuvaa. 

Valitettavasti tämä kehitys näyttää ajoittain johtavan eräällä lailla alkeellisten uskomusten palaamiseen. Tähän viittasi viikonlopun Iltalehden jutussa entinen pääministeri Esko Aho (kepu), joka kertoi, että "liian moni ajattelee, että hyvinvointipalvelut ja sosiaaliturva ovat synnyttäneet taloudellisen kasvun, jonka avulla tämä systeemi pyörii. Mutta se on kuitenkin toisinpäin. Tuottavuuden nousu ja taloudellisen suorituskyvyn parantuminen ovat mahdollistaneet sen, että olemme voineet antaa näitä etuuksia ja kehittää niitä."

Ilta-Sanomissa mainittiin myös Ahon näkemys siitä, kuinka "hiljaisen enemmistön toiveet, odotukset ja tarpeet tahtovat jäädä jalkoihin... kaikenlaiset erilaiset vähemmistöjen intressit pääsevät hallitsemaan... Ihmiset, jotka menevät töihin aamulla, vievät lapset hoitoon, maksavat kiltisti veronsa, joilla on asuntolainaa, jonka takia pitää tehdä ahkerasti töitä... he pitävät yhteiskunnan pyörimässä. Tuntuu että sitä pidetään itsestään selvyytenä. Hiljainen enemmistö maksaa kuitenkin viulut, jos menee huonosti."

En ole mikään suuri Esko Aho -fani, mutta noihin kahteen lainaukseen hän on onnistuneesti tiivistänyt ne ongelmat, jotka liittyvät nyky-Suomen - ja laajemminkin länsimaiden - nykyisten vaikeuksien syihin. Eli olemme hallitusta myöden unohtaneet tosiasiat ja loogisen ajattelun siirtyen alkeellisemman ihmiselämän perusteettomista uskomuksista nousevaan politiikkaan.   

Tällaisen uskomusperusteisen politiikan kovasta hinnasta kertoi lauantaina entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok), joka totesi 1990-luvun talouslamasta, että "Suomen tilanne olisi edellyttänyt kaikilta osapuolilta puhaltamista yhteen hiileen. Sellaiseen vastuunkantoon eivät järjestöt ole ennenkään pystyneet, ja osaltaan siksi rahamaailman suhtautuminen suomalaisten lainanmaksukykyyn oli heikko."

Olisi hyvä, jos maamme nykyisessä hallituksessa pääministeri ja valtionvarainministeri kuuntelisivat aiemmissa liemissä keitettyjä edeltäjiään ja ottaisivat onkeensa heidän sanomansa, analysoisivat sitä loogisuudesta tinkimättä ja tekisivät sen jälkeen johtopäätökset siitä, kuinka toimien nykyinen pandemian seurauksena pahentunut talouskriisimme voidaan ratkaista. Sen sijaan, että ajetaan uskomuksiin perustuvia ideologisia ratkaisuja huudellen matkalla hävyttömyyksiä niille, jotka kuitenkin luovat ne taloudelliset edellytykset, joiden varassa nousemme jos olemme noustaksemme.   

Tätä ajattelua tukemaan Sanna Marinin (sd) kabinetti voisi ottaa analysoidakseen vaikkapa Luonnonvarakeskuksen äskettäisen raportin, jonka mukaan biotalouden tuotos oli vuonna 2019 noin 75 miljardia euroa, mikä oli noin 16 prosenttia koko kansantalouden tuotoksesta. 

Tuosta tuotoksesta  pääministerin yhteiskuntavastuuttomaksi mollaaman metsätalouden osuus oli suurin 35 prosentin eli noin 26 miljardin osuudella. Se saavutettiin työvoimapanoksella, joka oli vain noin viidennes koko biotaloussektorista. 

Siten juuri metsätaloudessa työn tuottavuus oli erityisen korkea ja sitä kautta sen tuottama taloudellinen panos maamme hyvinvoinnin eteen poikkeuksellisen suuri.  Joku muu kuin alkeellisiin uskomuksiin maailmankuvansa perustava päättäjä voisi kutsua sitä korkeaksi yhteiskuntavastuuksi sekä vielä erikseen kiittää hyvin tehdystä yrityksen johtamisesta ja työstä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka moralisoiva jumala syntyi?
Onko ihmisissä ja kulttuureissa eroja?
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?