tiistai 31. lokakuuta 2017

Olemme iloisia veronmaksajia

Helsingin Sanomat kertoi meille verohallinnon tekemästä selvityksestä, jonka mukaan peräti 79 prosenttia maamme kansalaisista maksaa veronsa mielellään. Tulos on äärimmäisen mielenkiintoinen ottaen huomioon sen, että veroasteemme on kansainvälisessä vertailussa varsin korkea.

Jutussa veronmaksuhalukkuuden arveltiin liittyvän joidenkin henkilöiden veronmaksumyönteiseen asenteeseen. Ennen kaikkea Supercellin perustajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja ja heidän julkisesti ilmaisemansa veronmaksuhalukkuus tulivat mainituiksi.

En kiistä, etteikö esimerkillä olisi vaikutusta. Haluan kuitenkin samalla tuoda esille jutussa mainitun toisen mahdollisen syyn eli sen, että että ankeina aikoina ihmiset ehkä arvostavat veroilla saatavia palveluita tavallista enemmän.

Laajentaisin selitystä vieläpä ihan kaikkiin aikoihin. Ainakin omalta osaltani veronmaksuhalukkuuteen vaikuttaa eniten se, mihin tarkoituksiin veroja kerätään: saanko maksamilleni rahoille sellaista vastinetta, jonka näen järkeväksi vai käytetäänkö varoista merkittävä osa asioihin, joita pidän järjettömänä tuhlauksena tai joista on suoranaista haittaa itselleni ja muille ihmisille.

Toisaalta suomalaisen perusluonne näyttäisi olevan sisimmässään kallellaan sosialismiin - meillähän ollaan yleisesti valmiita mieluummin nostamaan veroja kuin tehostamaan työntekoa. Toisin kuin monissa muissa - etenkin angloamerikkalaisissa - länsimaissa, meillä ihminen on olemassa pikemminkin valtiota kuin valtio ihmisiä varten. Ehkäpä tämä perusasenne on johtanut suomalaisten poikkeukselliseen veronmaksumyönteisyyteen.

Niin tai näin. Uskon vahvasti, että suomalaisten myönteisyys veronmaksua kohtaan on oikein käytettynä eduksi kaikille suomalaisille. Poliittisille päättäjille tämä asiantila on kuin taivaan lahja. Ainoa mitä heiltä odotetaan on kohtuudessa pysyminen ja se, että kansalaiset saavat maksetulle rahalle mieleistään vastinetta: terveydenhuoltoa, koulutusta, turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja niin edelleen.

Tuosta taivaan lahjasta hallintokoneiston kannattaisi pitää kiinni. Onneksi sekin on helppoa - päätöksissä on vain huomioitava kansan tahto. Eli vältettävä veronkannon kohtuuttomuudet sekä asiat, jotka suomalaiset kokevat verovarojen haaskaukseksi ja yhteiskunnan kannalta suorastaan haitallisiksi. Valitettavasti sellaisiakin verovarojen käyttömuotoja on (esimerkki jos toinenkin), mutta poliitikkojemme onneksi kokonaisuuteen nähden aika vähän, tai ainakin ne ovat mittasuhteiltaan heikosti tunnettuja.

Loppuhuomiona todettakoon, että suomalaisen sopimusyhteiskunnan toiminnassa on paljon hyvää ja hienoa. Yksi esimerkki siitä saatiin eilen, kun teknologiateollisuus teki 3,2 prosentin korotukset takaavan palkkaratkaisun työntekijöidensä kanssa.

Toivottavasti työnantajat ja -tekijät luottavat toisiinsa myös muilla aloilla, jotta alkanut suomalaisen talouden nousukiito voi jatkua häiriöttömänä. Näin myös julkisen hallinnon veropotti maksimoituu ja kansa saa sitä, mitä haluaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kummallista uutisointia tulonjaosta ja elintasopakolaisten palautuksista
Verotuksen oikeutus ja pimittäminen
Osoittaako McDonalds suomalaisten ymmärtävän?
Iloinen veronmaksaja?

maanantai 30. lokakuuta 2017

Monikulttuurisuus kantaa jälleen synkkää satoa

Yleisradio kertoi siitä, kuinka Kongon demokraattisessa tasavallassa on katastrofaalinen humanitaarinen kriisi. YK:n elintarvikeviraston päällikön David Beasleyn mukaan yli kolme miljoonaa ihmistä on nyt vaarassa menehtyä nälkään. Länsimaista apua tarvitaan siis kipeästi.

Minun nuoruudessani Kongoa hallitsi pahamaineinen diktaattori, Mobutu Sese Seko, joka harjoitti valtakaudellaan kleptokraattista diktatuuria, joka tunnettiin maailmalla korruptoituneisuudestaan ja nepotismistaan. Olisi voinut kuvitella, että hänen jälkeensä luonnonvaroiltaan rikkaan maan elinolot olisivat alkaneet kohota.

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan maassa on kerta toisensa jälkeen syntynyt aseellisia konflikteja. Kongoa käytetäänkin usein esimerkkinä liiallisten luonnonvarojen mukanaan tuomasta kirouksesta.

Toisaalta on myöskin niin, että Kongon alueella elää noin 200 eri etnistä ryhmää, joista mongot, lubat, kongot ja zandet muodostavat yhdessä 45 %. Ja mehän tiedämme sen, että monikulttuuriset yhteiskunnat ovat herkästi konflikteihin ajautuvia.

Siksi esitän tässä hypoteesin, jonka mukaan Kongon kirous ei ole 57 vuotta sitten päättynyt länsimainen imperialismi eikä luonnonvarojen tuoma kirous. Sen sijaan maan jatkuviin kriiseihin ajava perusongelma on yhteiskunnan monikulttuurisuus, jonka haittavaikutuksia tukee väestön alhainen koulutusaste ja  holtiton (2,5 prosentin) väestönkasvu sekä mahdollisesti myös heikot älynlahjat.

Mikäli hypoteesini on oikea, on Kongon tämänkertainenkin kriisi nähtävä ennen kaikkea osana monikulttuurisuuden synkkää satoa, joka ylläpitää paitsi sekasortoa, niin myös koulutusolojen ankeutta sekä sitä kautta heikkoa älykkyysosamäärää ja nopeaa väestönkasvua.

Kongon noidankehä on siis valmis, eikä sen katkaisemisesta ole juuri edes puhetta sen enempää Afrikassa kuin muuallakaan  (säännön vahvistava poikkeus 23-vuoden takaa). Vain taudin oireita paikkaillaan katastrofiavulla - ja samalla tilataan seuraava katastrofi oven taakse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monikulttuuri ja väestöräjähdys tuottivat maailman kurjimman elinpaikan
Etnis-kulttuurinen segregoituminen etenee Suomessakin
Etelä-Sudanin kehityksestä Google-haun valossa

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kaksinaismoralismin kukkanen

Satu Vesantola kirjoitti aamun kolumnissaan B-tyypin dilemmasta, jota aiemmin kutsuttiin kaksinaismoralismiksi. Eli siitä, kuinka ihmisten julkilausumat periaattet ja tosiasiallinen käytös ovat ristiriidassa. Hän kertoi oman kyselykierroksensa aikana ilmenneet ärsyttävimmät esimerkit kolumnissaan.

"Ihmiset, jotka lentävät Pattayalle viisi kertaa vuodessa mutta arvostelevat silti toisten autoilua. Muiden lihansyönnistä mussuttavat vegaanit, joilla on lemmikkinä lihaa ahmiva koira. Kehitysyhteistyötä tekevät ja epäitsekkäinä auttajina esiintyvät ihmiset, joilla on eksoottisissa komennuskohteissaan isot palkat, appelsiinipuut ja koppalakkinen autonkuljettaja. Helsinkiläiset, jotka ylpeilevät maalaisille kaupunkiasumisen ekologisuudella, vaikka ovat itse valinneet asuinpaikkansa siksi, että Helsingissä on parhaat baarit, teatterit ja työpaikat. Luontoa ei sitä valintaa tehtäessä ole mietitty sekuntiakaan.

Kaikkein ärsyttävintä on silti nipottaminen. Äärimmäinen oikeassa oleminen on aina pelottavaa, ja toisten elämäntapojen kyttääminen on viheliäistä ankeuttamista."

Ratkaisuksi Vesantola kaikkien muiden sosialistisesti tai äärikonservatiivisesti ajattelevien tapaan kaipasi lisää ihmisten käyttäytymistä rajoittavia sääntöjä, joiden tarkoituksena olisi varmistaa punavihreästä utopiasta johdetun käyttäytymisen toteutuminen tilanteessa, jossa sen yksityiskohdat ovat vastoin jopa sitä kannattavien ihmisten omaa tahtoa.

Esimerkkinä hän mainitsi jokaiselle ihmiselle määritettävät lentomatkakiintiöt. Näin hänkin saattaisi muuttua vähemmän "pahaksi" ihmiseksi, kun halvat lennot eivät enää houkuttelisi lähtemään vaikkapa Lontooseen ostoksille.

Minustakin kaksinaismoralismi on ikävää. Kaikista ikävintä se on silloin kun satuvesantolat oman kaksinaismoralisminsa takia vaativat ihmisten käyttäytymistä rajoittavia lakeja ja sääntelyä. Siis vähän niin kuin Neuvostoliitossa, jossa sosialistisen ihanteen varaan rakennettu yhteiskunta kaikkine rajoituksineen johti ihmisten vapauden menetykseen, taloudelliseen katastrofiin, muiden kansojen alistamiseen ja lopulta (onneksi) koko 70 vuotta kestäneen sosialistisen kokeilun romahdukseen. 

Kehotankin Vesantolaa lukaisemaan toisen kolumnistin, Jenni Virtasen, kirjoituksen, jossa hän luetteli miehille keinoja analysoida omaa naisiin kohdistuvaa käytöstään. Siinä hän päätyi viimeisenä ohjeenaan siihen, että "toimisitko näin kenen tahansa naisen kanssa, kuvittele vastapuoleksi äitisi".

Vapaasti sovellettuna Vesantolan B-tyypin dilemmaan. Elleivät utopian tavoittelijat edes itse halua toteuttaa sen vaatimuksia, niin minkä ihmeen takia ne pitäisi ulottaa rangaistuksen uhalla niihinkin, jotka eivät edes allekirjoita koko utopiaa?

Enkä nyt tarkoita tällä kirjoituksella sitä, etteikö esimerkiksi ympäristöstä tai tasa-arvosta tulisi pitää huolta. Sen sijaan tahdon kiinnittää arvoisan lukijani huomion siihen, etteivät yksisilmäiset utopiasta johdetut pakkolait ainakaan ole vastaus ihmiskunnan ongelmiin - kuten edellä mainitsemani Neuvostoliiton esimerkki vakuuttavasti osoitti.

Sitä paitsi. Millä tavalla B-tyypin dilemmassa elävien ihmisten nipottaminen on vähemmän "ankeuttavaa" kuin saman asian tekeminen sääntöjen velvoittamana, viranomaisten toimesta ja rangaistuksilla uhaten?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Satu Vesantola kaipasi asiallista kritiikkiä
Maahanmuuttopolitiikkaohje
Sosialismin korkea veisu

lauantai 28. lokakuuta 2017

Kovaa peliä Kataloniassa

Katalonian aluehallinto julisti eilen itsenäisyyden ja Espanjan keskushallitus vastasi ilmoittamalla erottavansa Katalonian hallituksen, hajottavansa sen alueparlamentin ja järjestävänsä uudet vaalit 21. joulukuuta. Espanjan oikeuslaitos on puolestaan valmistautunut tuomitsemaan katalaanien itsenäisyyshankkeen kärkinimet aluejohtaja Carles Puigdemontia myöden.

Kukaan ei todellisuudessa tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Katalonia ei ole juurikaan saanut tukea muualta maailmasta, vaikka Suomen eduskunnassa on ainakin yksi heitä tukeva poliitikko. Myös Espanjan hallitus on ollut äärimmäisen tiukkana aina poliisiväkivaltaa myöden.

Tässä tilanteessa kaikkien osapuolten olisi syytä panna jäitä hattuun. Jos itse olisin katalaanien johtaja, hyväksyisin alueparlamentin hajottamisen sillä ehdolla, että Espanjan hallitus luopuisi oikeustoimista itsenäisyysmielisiä kohtaan ja ilmaisisi kunnioittavansa vaalien tulosta myös kansanäänestyksenä itsenäisyydestä.

Espanjan pääministerinä hyväksyisin nämä suuntaviivat. Ja mikäli katalaanit todella haluaisivat itsenäisyyttä 21. joulukuuta, tunnustaisin heidän oikeutensa ja ryhtyisin luomaan hyviä suhteita uuteen naapuriin, jotta oma maani hyötyisi mahdollisimman paljon sen taloudellisesta vetovoimasta.

Valitettavasti taitaa olla niin, ettei tässä kiistassa noudateta tervettä järkeä, eikä edelle hahmottelemaani ratkaisua synny. Katalaanit tuskin hyväksyvät parlamenttinsa hajottamista ja vaalien järjestämisestä saattaa siten syntyä varsinainen jättifiasko.

Tilanteen pitkittyessä kasvaa myös väkivallan riski. Kuten todettu, keskushallinto on jo osoittanut herkkyytensä sen käyttämiseen ja vaikka katalaanit ovatkin pidättäytyneet kaikesta väkivallasta, ei ole mitään takeita, ettei joku kuumakalle lähtisi sillekin tielle.

Varsinaista sisällissotaa tuskin syntyy, mutta vaarana Katalonian kukistamisesta saattaa olla katalaaniterrorismin syntyminen nyt jo lopettaneiden baskiterroristien seuraajaksi ja muslimiterroristien rinnalle. Se ei olisi kenenkään etu.

Lopuksi sananen Suomen ulkoministeri Timo Soinille (sin). Hän tuomitsi eilen Katalonian yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen, mutta unohti samalla, ettei Espanjan lainsäädännössä ole edes olemassa laillista tietä itsenäisyydelle. On siis jo tekninen mahdottomuus, että katalaaneilla olisi ollut käytettävissään laillinen reitti kohti itsenäisyyttä.

Tilannetta voi verrata Viron itsenäistymiseen. Silloinhan Suomen presidentti Mauno Koivisto toppuutteli eteläisten naapureidemme itsenäisyysintoa, epäilemättä "realistisella" näkemyksellään Neuvostoliiton vastatoimista. Veljeskansamme ei kuitenkaan kuunnellut pohjoista naapuriaan, vaan otti kohtalon omiin käsiinsä - enkä usko juuri kenenkään Suomenlahden eteläpuolella elävän katuneen tapahtunutta.

On siis toivottava, ettei kukaan katalaanikaan katuisi tämän vuoden tapahtumia neljännesvuosisadan kuluttua. Eikä myöskään espanjalainen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Väkivalta on tuomittavaa, v
Veronmaksaja pelasti pankinomistajia, entä sitten?
Espanjan terrorisminvastaiset lääkkeet

perjantai 27. lokakuuta 2017

Oikeus päätti Kelan Gold-cardista

Hallinto-oikeus on päättänyt, että Kelan on maksettava Suomessa eleleville laittomille maahanmuuttajille toimeentulotukea. Siis selvää veronmaksajilta kerättyä riihikuivaa rahaa, jonka lahjoittamiselle lakia rikkoville ihmisille ei ole ainakaan minun hyväksyntääni.

Ensinnäkin jään odottamaan millä tavoin tieto tästä ns. Kelan Gold-cardin vahvistamisesta oikeudessa vaikuttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten haluun poistua maastamme. Tai millä tavalla se vaikuttaa EU:n sisältä maahamme laittomasti jäävien henkilöiden määrään.

Toiseksi jään odottamaan millä tavoin oikeuden päätös vaikuttaa Suomeen suuntautuvien turvapaikanhakijoiden määriin. Toimiiko hallinto-oikeuden vahvistama Gold-card samalla tavalla vetovoimatekijänä kuin vuonna 2015 kuultu pääministeri Sipilän (kepu) lupaus antaa oma talonsa tulijoiden käytettäväksi? Vertailun vuoksi: viimeisen 12 kuukauden aikana turvapaikkaa on hakenut 4 887 ihmistä.

Kolmanneksi jään ilmeisen turhaan odottelemaan, että tämä järjettömyys lopetettaisiin ja ainakin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta evättäisiin oleskelu-oikeus muiden suomalaisten joukossa. Ilmeisen turhaan siksi, ettei edes tällaisen henkilön tekemä terrori-isku saanut poliitikkoja tekemään asiasta päätöstä.

Neljänneksi jään odottamaan kansan reaktiota kaikkeen edelle kirjoittamaani. Onko Suomella vielä toivoa säilyä pohjoismaisena hyvinvointi- ja luottamusyhteiskuntana, vai olemmeko seuraamassa Ruotsin tietä kohti monikulttuurisuushelvettiä? Vain kansa voi päättää tämän asian.

Se tapahtuu vaaleissa jos tapahtuu. Tämän ovat osoittaneet viimeksi Tshekin ja Itävallan demokratiaprosessit.

Samaa asiaa kävi suomalaisille muutama päivä sitten selittämässä myös Puolan pääministeri. Hänen mukaansa: "jos vaalikampanjan aikana annetuista lupauksista kiinni pitäminen ei ole demokraattista toimintaa, niin mikä on demokraattista toimintaa"?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tilaisuus teki varkaita myös juristeista
KHO elintasopakolaisten asialla
Muslimipäätös ja vallan kolmijako-oppi

torstai 26. lokakuuta 2017

Mistä rasistinen väkivaltatapaus kertoo

Kehitysmaalaisten kansainvaellus Suomeen ja muualle Eurooppaan tapahtuu tunnetusti kantaväestön enemmistön tahtoa vastaan. Siitä huolimatta se jatkuu laajassa mittakaavassa vuodesta toiseen: Suomeen on viimeisen 12 kuukauden aikana hyväksytty 5 678 humanitaarista pakkolaista.

Kantaväestön asenteisiin liittynevät ainakin tulijoiden aiheuttamat valtavat kustannukset, heidän tekemiensä erilaisten väkivaltarikosten suuri määrä sekä heidän asettamisensa kantaväestön edelle monissa yhteiskunnan palveluissa. Lisäksi monilla on tieto hallitsemattoman maahanmuuton vaikutuksista ruotsalaiseen yhteiskuntaan.

Tänään luin MTV3:n uutisen, jonka mukaan neljä suomalaismiestä on pahoinpidellyt tummaihoisen henkilön ravintolassa siten, että tapahtumat jäivät valvontakameralle. Oikeus määräsi kyseisille henkilöille vuoden ja kahden välillä olevia ehdollisia vankeusrangaistuksia.

Suomalaismiesten väkivalta ei tietenkään ole millään tavalla hyväksyttävää ja on vain hyvä, että he saivat tuomiot. Lisäksi on huomattava, että yleisen maahanmuuttokeskustelun osalta maahanmuuttajiin kohdistuvat vihateot hämärtävät siihen liittyvien suurempien ongelmien käsittelyä.

Kirjoitin alkuvuodesta seuraavaa: "olisi myös hyvä, että maahanmuuttajia häiritsevät ihmiset ymmärtäisivät, ettei heidän toiminnallaan ole positiivisia vaikutuksia maahanmuuttokriittisen ajattelun leviämisen kannalta, vaan asiaton käyttäytyminen pikemminkin vaikeuttaa siitä käytävää yhteiskunnallista keskustelua ja maahanmuuton hallintaan tähtäävää poliittista päätöksentekoa. Jos häiriköiden tavoitteena on siis tiukka maahanmuuttopolitiikka, olisi syytä pitää mölyt mahassa ja käyttäytyä ihmisiksi."

Sama koskee luonnollisesti myös maahanmuuttajiin kohdistuvaa rasistista väkivaltaa. MTV3:n jutussa ei kerrota suomalaismiesten pahoinpitelyn motiivia, mutta sain jutusta sellaisen käsityksen, että teko olisi ollut rasistinen eli henkilön etniseen olemukseen perustuva.

Toisaalta on selvää, että uutinen kertoi myös siitä, että kantaväestön tahtoa vastaan toimiva politiikka johtaa helposti nyt tuomitun kaltaiseen vastareaktioon, jonka perussyynä ovat sen kaikesta tuomittavuudesta huolimatta maamme poliittisen johdon toimet. Myös tämä olisi syytä ymmärtää vallan kabineteissa.

Siksi nytkin tuomittu tapahtuma - mikäli sen motiivit ovat rasistiset - olisi kaikessa vastenmielisyydessään pystyttävä näkemään myös yhtenä perusteluna Suomen maahanmuuttopoliittisen linjan muuttamiseksi. Ei voi olla kenenkään etu, että maahan syntyy etnisiä jakolinjoja, joiden seurauksena väkivallan määrä yhteiskunnassamme lisääntyy.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista
Maahanmuutolla on seurauksia, mutta myös hinta

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Miksi villisika, mutta ei citykani eikä minkki?

Iltalehti kertoi, että maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kepu) on sanonut, että villisikaa koskee "lännen laki - ammutaan tavattaessa". Harvinaista puhetta Suomessa.

Taustalla on tietenkin pelko sikaruton saapumisesta maahamme. Kyseessähän on sikojen ja villisikojen helposti leviävä verenvuotokuumetauti, jonka aiheuttaa asfivirus. Se ei tartu ihmiseen, eikä siihen ole olemassa rokotetta eikä hoitokeinoa, mutta sen saapumisella maahamme olisi dramaattiset vaikutukset suomalaisen sianlihan vientiin.

IL:n uutisen mukaan villisiasta on tehty todellinen lainsuojaton: sen metsästykseltä on poistettu lähes kaikki mahdolliset rajoitukset ja siltä on kumottu yleinen rauhoitusaika sekä sallittu sen pyytäminen elävänä aitauksiin. Tämä on tietenkin hyvä asia.

Samalla joudun kyllä ihmettelemään, miksi muihin haitta-eläimiin ei ole sovellettu samanlaista määrätietoisuutta. Esimerkiksi äärimmäisen haitallinen citykani nauttii edelleen kesäaikaisesta rauhoituksesta. Sama koskee etenkin saaristolinnustolle äärimmäisen tuhoisaa pohjoisamerikkalaista minkkiä. 

Olisi hienoa, mikäli ministeriö toimisi yhtä määrätietoisesti ja loogisesti kaikkia Suomen luontoon kuulumattomia haittaeläimiä kohtaan. Siihen tarjoaisi mahdollisuuden ainakin ponteva kansliapäällikkö: Jaana Husu-Kallio on nimittäin IL:n uutisen mukaan ehtinyt jo omakätisesti poistaa yhden villisian päiviltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

tiistai 24. lokakuuta 2017

Helluntaiseurakunnat muutoksen edessä

Turvapaikanhakijat ovat löytäneet Suomessa yleisimmän luterilaisen kirkon lisäksi myös helluntaiseurakunnan. Siihen liittymisen taustalla voi tietenkin olla aito uskoontulo tai sitten motiivina on turvapaikan saamisen todennäköisyyden kasvattaminen.

Maahanmuuttovirasto yrittää luonnollisesti selvittää kummasta on kysymys, mutta lienee turvallista olettaa, että tulijoita riittää kumpaankin kategoriaan. Samalla on todettava, että mikäli kääntyminen islamista kristillispohjaisiin uskontoihin on todellista, on se parhaimmillaan merkki halusta kotoutua uuteen kotimaahan.

Suomessa on noin 45 000 helluntailaista ja 250 seurakuntaa. Suurimpaan niistä kuuluu 3 600 uskovaista. Toisin sanoen monet seurakunnista ovat varsin pieniä, keskimäärin 180 henkilöä, joten uusien jäsenten virran vaikutukset niiden elämään näkyvät nopeasti.

Jatkossa onkin mielenkiintoista nähdä muuttuuko uushelluntailaiset myös kulttuurisesti samankaltaiseksi kuin seurakunnan aiemmat jäsenet. Vai muuttuuko helluntaiseurakuntien elämä kohti uusien jäsenten vanhaa kulttuuritaustaa.

Samoin on mielenkiintoista nähdä, ovatko kääntymykset pysyviä, vai hakevatko uuskristityt omaa uskonnollista kotiaan vaihtamalla seurakunnasta ja kirkosta toiseen. Joka tapauksessa on selvää, että helluntailaisuus on maassamme murroksen edessä.

Luterilainen kirkko on monin verroin suurempi. Siksi tulijoiden vaikutus siihen näkyy hitaammin. On kuitenkin selvää, etä se mikä näkyy helluntaiseurakunnissa ensin, tulee myöhemmin näkymään myös luterilaisessa kirkossa.

Tämä kaikki kuitenkin sillä varauksella, etteivät uskonnonvaihtonsa seurauksena turvapaikan saaneiden uushelluntailaisten uskonnolliset kääntymykset jää lyhytaikaisiksi. Mikäli tämä vaihtoehto osoittautuu pääsäännöksi, voidaan todeta maahanmuuttoviraston epäonnistuneen pahasti tehtävässään löytää tulijavirrasta aidosti uskonnollisen herätyksen saaneet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi uskovaisia pidetään moraalisempina kuin ateisteja?
Seurakunnat demonstroivat maahanmuuttopolitiikkaa vastaan
Muhammedin opetusten pitkä ja synkkä varjo

maanantai 23. lokakuuta 2017

Mistä YK:n arvoton näytelmä kertoo?

Viime viikolla saimme seurata arvotonta näytelmää. Ensin YK:n terveysjärjestö WHO nimitti hyvän tahdon lähettilääkseen Zimbabwen pitkäaikaisen diktaattorin Robert Mugaben ja myöhemmin perui päätöksensä.

Robert Mukabe oli alkujaan opettaja, joka omaksui jo varhain marxilaisen maailmankatsomuksen. Hän ryhtyi vallankumoukselliseksi ensin brittien ja myöhemmin valkoisen Ian Smithin hallitsemassa Rhodesiassa.

Mugabe nousi valtaan Smithin syrjäyttämisen jälkeen vaaleissa vuonna 1980. Mustien valta ajautui nopeasti väkivaltaisiin valtataisteluihin, joissa kuoli ainakin 10 000 mustaa ihmistä. Hän saavutti kuitenkin suurta suosiota siirtämällä valkoisten maanomistajien omaisuutta mustille, vaikka sen seurauksena maan ruokatuotanto ja lopulta koko talous ja sen myötä terveydenhuolto romahtivat.

Edelle kirjoitetusta huolimatta Mugabe on toiminut monien afrikkalaisten organisaatioiden puheenjohtajana, viimeisimpänä esimerkkinä Afrikan Unionin puheenjohtajuus vuosina 2015-16. Toisin sanoen Mugabe on länsimaisittain synkästä maineestaan huolimatta arvostettu henkilö mustassa Afrikassa.

Tämä selittänee nyt nähdyn arvottoman näytelmän, sillä WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus on etiopialainen vasemmistopoliitikko. Toisaalta hän on valmistunut tohtoriksi brittiläisestä yliopistosta, joten hänen ajatteluunsa olisi voinut kuvitella kasvaneen länsimaista ajattelua.

Tässä mielessä Mugaben nimitys herättää kysymyksen siitä, onko afrikkalaisessa kulttuurissa ja käyttäytymiskoodistossa jotain sellaista, mikä selittää maanosan synkeää historiaa ja nykytilaa. Vai oliko nimityksen taustalla Ghebreyesuksen vasemmistolainen maailmankatsomus?

Niin tai näin, on vaikea kuvitella, että Mugabe tai joku muu hänen CV:llään varustettu henkilö olisi tänä päivänä edes tullut mieleen muille kuin afrikkalaisille tai aatteellisesti yksisilmäisille vasemmistolaisille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monikulttuuri ja väestöräjähdys tuottivat maailman kurjimman elinpaikan
Mitä uusi tutkimus kertoo somaleistamme?
Miksi Etelä-Sudanilla ei ole malttia vaurastua?

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kaikkien kotimaisten valemedioiden äiti

Yleisradion mukaan poliisi aikoo tutkia Tampereen vastamielenosoituksen tapahtumia epäiltynä väkivaltaisena mellakkana. Sen mukaan vastamielenosoittajat heittelivät paukkupommeja toisia mielenosoittajia, poliisia ja autoja kohti.

Lisäksi joukko yritti hyökätä varsinaisen mielenosoittajaryhmän kimppuun. Tapahtumien aikana otettiin kiinni neljä vastamielenosoittajaa, joista yksi pahoinpitelystä epäiltynä, yksi vaaran aiheuttamisesta ja kaksi poliisilain perusteella rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Mielenosoitusten takia junaliikenne oli muutaman hetken pysähdyksissä vastamielenosoittajien käveltyä kiskoilla.

Iltalehden vastaava uutinen oli käytännössä identtinen Ylen näkemyksen kanssa. Samoin Oikean Median asiaa koskenut uutinen. Siten voitaneen luottaa siihen, että edellä esitetty tapahtumakooste vastasi varsin hyviin tapahtunutta.

Sen sijaan Helsingin Sanomien uutisointi oli puhdasta valemediaa.

HS:n otsikon mukaan poliisi otti neljä henkilöä kiinni "mielenosoituksissa Tampereella". Muotoilu antaa valheellisesti ymmärtää, että pidätyksiä olisi tehty molemmissa mielenosoituksissa. Myöskään itse tekstissä asiaa ei tarkenneta.

HS:n jutun ingressissä "mielenosoittajia liikkui myös junaraiteilla". Myöhemmin tekstissä asiaan palataan muotoilulla "osa mielenosoittajista on myös mennyt junaraiteille häiritsemään junaliikennettä Porin ja Seinäjoen suuntaan". Molemmat muotoilut jättävät lukijan tietämättömäksi siitä, ketkä häiritsivät junaliikennettä.

HS:n lainaaman poliisin mukaan "esimerkiksi vastamielenosoittajia pyrki kohti uusnatsien Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenilmausta poliisien käskyistä huolimatta". Muotoilu "esimerkiksi" antaa ymmärtää, että molemmat osapuolet olisivat jättäneet noudattamatta poliisin käskyjä - edellä lainaamani kilpailevien medioiden uutiset eivät mainitse tällaisesta.

Paukkupommien heittelyn HS sentään onnistuu yhdistämään vastamielenosoittajiin. Poliisi oli myös takavarikoinut "jonkinasteisia puukeppejä", mutta ei osannut kertoa kummalta osapuolelta ne löytyivät.

Juttunsa lopuksi HS haastatteli Vasemmistoliiton valtuutettua, joka oli osallistunut vastamielenosoitukseen. Hänen mukaansa tapahtuma oli rauhallinen.

Kommunistien perillisen mukaan "keskustorilla ei ollut anarkistista toimintaa, mutta myöhemmin muualla on ilmeisesti ollut. Minäkin kuulin jonkun pamauksen." Mielenkiintoista, että Vasemmistoliittolainen osasi yhdistää paukkupommin anarkisteihin, vaikka olikin vain kuullut sen.

Tämän kirjoituksen kannalta merkittävää on se, että hyvään journalistiseen tapaan kuuluisi kahden osapuolen välisissä konflikteissa antaa ääni molemmille osapuolille. Sellaista HS ei kuitenkaan tehnyt, vaan valitsi mistään tietämättömän silminnäkijäkertojansa mitä ilmeisimmin oman agendansa perusteella.

Kaiken kaikkiaan HS:n uutisointi Tampereen mielenosoituksesta oli puhdasta valemediaa. Näin ainakin sen määritelmän perusteella, jonka Yle julkaisi tammikuussa: "valeuutisen määritelmä on hyvin yksinkertainen: se on harhautustarkoituksessa tehty teksti, joka matkii ulkoisesti journalismia, mutta ei ole sitä."

Asian vahvistaa se, ettei HS:n uutisointi ei ole Ylen tammikuisen määritelmän mukaan oikeaa journalismia, koska se "on faktapohjaista. Sen tärkein tehtävä demokratiassa on tarjota kansalaisille luotettavaa informaatiota, jonka pohjalta he voivat tehdä perusteltuja päätöksiä vaaleissa."

Niinpä niin. Yksityisenä tilaajien ja mainostajien - siis vapaaehtoisten - rahoittamana mediana HS on oikeutettu olemaan puhdasta puppua suoltava kaikkien kotimaisten valemedioiden äiti tai mielipidepamfletti. Sellainen kuuluu sananvapauteen samoin kuin mielenosoitukset vastenmielistenkin asioiden puolesta.

Lopuksi totean, että tässä kirjoituksessa tekemäni analyysi ja sen johtopäätös vahvistavat käsitystäni siitä, että medialukutaidon opettamisen lapsille on yksi kaikkien isien ja äitien tärkeimmistä velvollisuuksista vanhempana. Niin tärkeä, ettei sitä voi jättää muiden - kuten koulun tai median itsensä - vastuulle. Ei ainakaan, mikäli haluaa varmistaa, ettei opastus ole puhdasta valemediaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huhtasaari sallisi kaikille sananvapauden
Mihin YTL haluaa ohjata abiturientteja?
Helsingin Sanomat myrkytti tänään yhteiskunnallista keskustelua - reagoiko päätoimittaja kannanottonsa mukaisesti?

lauantai 21. lokakuuta 2017

Hakunilassa leimahteli

Aamun pikku-uutinen kertoi, että Ruotsista tuttu autojen polttamiskulttuuri saattaisi olla rantautumassa Espoon Matinkylän lisäksi nyt myös Vantaan Hakunilaan. Siellä nimittäin poltettiin viime yön aikana neljä autoa.

Lukemani uutinen ei kertonut sanaakaan mahdollisista polttajista. Olivatko he paikkakuntalaisia vai muualta tulleita, olivatko he kantaväestöön vai muihin etnisiin ryhmiin kuuluvia, olivatko he nuoria vai vanhoja tai olivatko he miehiä vai naisia on siis toistaiseksi arvoitus.

Vantaan Hakunila on suurehko kaupunginosa, jossa asuu nykyisin noin 11 000 ihmistä. Siellä on pääkaupunkiseudun kilpailutoiminnan kannalta parhaat hiihtoladut ja noin 20 prosentin kokoinen maahanmuuttajaväestö.

Hakunilaa onkin kuvattu suureksi sulatusuuniksi, jossa "kaikki kansallisuudet elävät sovussa". Näin ei ole kuitenkaan ollut aina, vaan vuosituhannen vaihteessa kaupunginosa tuli tunnetuksi somali- ja suomalaisnuorison välisestä vihanpidosta. Ongelma ratkaistiin menestyksellisessä Hakunila-projektissa, jossa maahanmuuttajiin kohdistetuin toimenpitein rauhattomuudet saatiin päättymään.

Juuri nyt onkin syytä toivoa, etteivät viimeöiset autonpoltot ole merkki vantaalaiskaupunginosan monikulttuuristen ongelmien paluusta, vaan ainoastaan jonkun mielenhäiriöisen henkilön aikaansaannoksista. Samoin on syytä toivoa, että tekijä saadaan kiinni ja vastuuseen teoistaan mahdollisimman pikaisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

perjantai 20. lokakuuta 2017

Huhtasaari sallisi kaikille sananvapauden

Kuten lukijani tietävät, on sananvapaus tämän blogin isännälle tärkeä asia. Siksi panin mielenkiinnolla merkille presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren (ps) eiliset linjaukset.

Hänen mukaansa "...kaikilla on oikeus sananvapauteen. En ole sitä mieltä, että jollakin ihmisellä ei sitä olisi."

Hän linjasi myös sananvapauteen kuuluvan vastuun: "jos... on joku tietty asia valetta ja on haluttu valheellisesti luoda väärä mielikuva, niin sellaisen jutun kyllä tuomitsen". Molemmat Huhtasaaren linjaukset vastaavat täsmälleen minun näkemystäni.

Olisi hienoa, jos suomalainen lehdistö noudattaisi Huhtasaaren linjauksia. Some-aikaan tärkeää on etenkin tuon jälkimmäisen linjauksen noudattaminen.

Tosin asiassa olisi sellainen huono puoli, että tämän blogin aihepiiri supistuisi huomattavasti: olenhan kirjoittanut kymmeniä tekstejä, joiden motiivina on valtamedioidemme tarkoituksella luomat väärät mielikuvat. Esimerkkejä voi itse kukin katsoa tämän tekstin lopusta.

Olisi myös hienoa, mikäli suomalainen oikeuslaitos ottaisi asiakseen sen pohtimisen, mitä Huhtasaaren linjaus valheista ja valheellisista mielikuvista tarkoittaisi oikeusvaltiossa. Meillähän on tunnetusti annettu oikeudessa tuomio myös tosiasioiden ja niiden loogisten seurausten esittämisestä julkisesti todeten perusteluissa, että "logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei... ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa".

Aiempia ajatuksia suomalaisen valtamedian luomista valheellisista mielikuvista:
Antoiko Yle tahallaan väärän vaikutelman?
Maahanmuuttajien yrittämisinnossa on eroja
Mediakritiikkiä Ylen raiskaus-väitteistä
Mitä tarkoittaa enemmistö maahanmuuttoasioissa

torstai 19. lokakuuta 2017

Sikailua toisten juhlissa

Helsingin Sanomat kertoi, että pääkaupungissamme on lyhyen ajan sisällä tapahtunut kaksi törkeää tunkeutumista nuorten juhliin. Suomenlinnassa saapui viime sunnuntaina yksityisjuhliin yhteensä viisi tiettyjen etelässä kehittyneiden etnisten ryhmien - neljällä Afrikan sarvessa esiintyviä -  piirteitä omaavia kuokkavieraita, joiden epäillään varastaneen tarvittaessa väkivaltaa käyttäen ihmisiltä omaisuutta.

Sitten viime tiistaina Käpylässä peräti 40 kuokkavierasta pilasivat nuoren ihmisen syntymäpäivät pahoinpitelemällä juhlijoita, rikkomalla paikkoja ja kaivelemalla kaappeja varastaakseen niistä tavaraa. Näiden henkilöiden taustasta ei jutussa kerrota mitään.

Uutisoinnista ei selviä liittyvätkö kaksi mainittua tapausta toisiinsa millään tavalla. Molemmissa on yhteisenä piirteenä se, että tunkeutujat ovat käyttäneet hyväkseen sosiaalista mediaa ja että heidän kiinni saamiseensa on kohtuullisen hyvät mahdollisuudet.

Tapaukset ovat ikäviä, mutta eivät sinänsä aivan uutta Suomessa. Ei tarvitse mennä edes puukkojunkkarikaudelle, vaan myös esimerkiksi minun nuoruudessani teini-ikäisten bileisiin tunkeutui usein kutsumattomia kantasuomalaisia (eipä täällä juuri muitakaan ollut) nuoria. Joskus he saattoivat kyllä varastaa tavaraa tai rikkoa paikkoja, mutta sellainen oli harvinaista, koska yleensä vain tahdottiin mukaan juhlimaan.

Nuoruuteni jälkeen olen silloin tällöin lukenut erilaisiin nuorten juhliin saapuneista kuokkavieraista ja heidän aiheuttamistaan ongelmista. Kaksi vakavaa tapausta samalle viikolle on kuitenkin harvinaista. Siksi on syytä toivoa, etteivät nyt Käpylässä ja Suomenlinnassa nyt nähdyt samankaltaiset tapaukset kerro nuorison häiriökäyttäytymisen lisääntymisestä maassamme.

Mikäli kuitenkin kyse on sellaisesta, on viranomaisten ja poliittisten päättäjien syytä tehdä asiasta pikaisesti johtopäätökset ja toimia siten, ettei ilmiöstä muodostu uutta maan tapaa. Ihan ensimmäiseksi on selvitettävä löytyykö tapauksille muitakin yhteisiä tekijöitä kuin sosiaalisen median hyödyntäminen ja sikamainen käytös.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Puolalaista lomailua Italiassa
Järjetöntä väkivaltaa ja sikailua
Klovneja, knock-outeja ja taharruksia - mutta miksi?

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Riitelevät vennamolaisuuden perilliset

Helsingin Sanomien toimittaja Olli Pohjanpalo kiinnitti tämän aamun jutussaan huomiota perussuomalaisten ja sinisten väliseen keskinäiseen riitelyyn. Lokaa heitellään molemmin puolin, mikä on herättänyt toimittajassa ihmetystä "vihan" määrästä.

Itse ymmärrän, että lähes nollasta kannatusta etsivän Sinisen Tulevaisuuden piirissä etsitään kansan huomiota myös roisilla kielenkäytöllä. Sen sijaan on vaikeampaa nähdä, mitä hyötyä kahtiajaosta voittajana selvinneet halla-aholaiset voisivat voittaa kovalla sanailullaan.

Päinvastoin, sivistymättömästi muotoillut kommentit herättävät valtamedian huomion, jopa ansaitusti, ja nostavat entisestään muutenkin Perussuomalaisia poliittisesti epäkorrektina puolueena pitävien ihmisten kynnystä heidän äänestämiselleen. Eihän Suomessa ole koskaan arvostettu kilpailijoiden julkista sättimistä.

Jos itse olisin perussuomalainen, jättäisin Sinisen Tulevaisuuden ja sinne loikanneet mahdollisimman vähälle huomiolle. Mikäli aihetta löytyisi, kommentoisin asia-argumentein ilman henkilöön kohdistuvia kuvailuja.

Jos taas olisin sininen, pyrkisin tekemään itsestäni luotettavan poliittisen vaihtoehdon. Se tarkoittaisi oman agendan luomista tosiasioiden pohjalle. Erityisesti pyrkisin vakuuttamaan äänestäjät siitä, että kuluvan hallituskauden jälkeen puoluetta ei enää vietäisi hallitukseen ilman, että sille tärkeät hallitusohjelman tavoitteet tulisivat täytetyiksi hallituskumppaneiden siihen tuomien asioiden tavoin.

Siinä suhteessa paras mahdollinen lähestymistapa olisi nykyisestä hallitusohjelmasta kiinni pitäminen huolimatta Sipilän ja Orpon vastahangasta. Tosin tehtävä saattaa olla mahdoton kansan kannatuksen puuttuessa ja oppositioon siirtymishalujen ollessa ilmeisen vähäiset.

Tosiasia kuitenkin on, ettei Sinisten lisäksi myöskään Keskusta ole nykykannatuksellaan halukas valtioneuvoston kaatamiseen tai ainakaan uusiin vaaleihin. Se saattaisi antaa vipuvartta myös Kokoomuksen pakottamiseksi hallitusohjelman linjoille, sillä onhan selvää, että myös siellä tunnetaan vetovoimaa ministeriauton takapenkkiä kohtaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Simon Elo muunteli olkiukkoa
Soinilaiset saavat alle puolet halla-aholaisten kannatuksesta
Brysselissä räjähti, mutta Petteri Orpo kaipaa Suomeen lisää pakolaisia

tiistai 17. lokakuuta 2017

Ruotsin Kokoomus Itävallan Kansanpuolueen jalanjäljillä

Kuten eilen kirjoitin, Itävallassa kansa päätti ratkaista vuonna 2015 räjähtäneen maahanmuuttopoliittisen ongelman poliittisen eliitin oltua kykenemätön tekemään asiassa tarvittavia ratkaisuja. Ensin maahanmuuttokriittisen Vapauspuolueen eli FPÖ:n presidenttiehdokas voitti vaalien ensimmäisen kierroksen, ja hävisi vain niukasti toisen.

Seuraavan puolentoista vuoden kuluessa poliittisesti korrektimpana pidetty Itävallan Kansanpuolue ÖVP otti omakseen FPÖ:n maahanmuuttokriittisen linjan ja voitti parlamenttivaalit. Aika näyttää, osoittautuuko puolue äänestäjien luottamuksen arvoiseksi, vai tekeekö se soinilaiset ja jättää maahanmuuttopoliittiset toimet valtaan päästyään tekemättä.

Yleisradio kertoi eilen illalla, että myös Ruotsissa tapahtuu kummia. Seuraavassa lainaus veromedian uutisesta.

"Ruotsin Kokoomus vaatii EU:n yhteisiä pakolaiskiintiöitä, jonka perusteella turvapaikkaa ei voisi hakea yksittäisestä EU-maasta, vaan esimerkiksi EU:n rajojen ulkopuolisilla pakolaisleireillä... Puolueen maahanmuuttopolitiikasta vastaava Johan Forssell perustelee... ´aiempi politiikka on pikemminkin pahentanut maahanmuuton ongelmia, koska tulijoille ei ole voitu asettaa vaatimuksia´... Kokoomus päätti myös vaatia kerjäämisen kieltämistä koko maassa."

Ruotsissa Sosiaalidemokraatit ovat puheissaan arvostelleet Kokoomuksen tiukempia linjauksia, mutta kuitenkin  tiukentaneet kantojaan lisääntyneeseen jengiväkivaltaan maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä.

Ylen jutun mukaan myös Ruotsissa poliittisesti korrekteina pidettyjen puolueiden uusissa linjauksissa on taustalla kansan tahto eli maahanmuuttokriittisen puolueen eli Ruotsidemokraattien kannatuksen nousu. Sekä Sosiaalidemokraatit että Kokoomus ovat mielipidemittausten mukaan menettäneet kannattajiaan heille ja maassa on parlamenttivaalit jo vuoden kuluttua.

Nähtäväksi jää, onnistuuko Ruotsin poliittinen eliitti kääntämään kannatuksensa omimalla valtamediassa poliittisesti epäkorrektin puolueen maahanmuuttopolitiikan. Ja jos onnistuu, vastaako se puheistaan, vai tekeekö soinilaiset.

Kansan kannalta tässä tilanteessa oleellista niin Itävallassa kuin Ruotsissakin on pysyä hereillä. Jos rima äänestää varsinaisia maahanmuuttokriittisiä on valtamedian painostuksen alla liian korkealla, on äänestäjien ainakin pidettävä silmänsä ja korvansa auki seuraavia vaaleja ajatellen.

Mikäli heidän maansa maahanmuuttopolitiikka ei siihen mennessä ole järkevöitynyt, on äänestäjien viimeistään silloin tullut aika hypätä valtamedian ja vanhojen vallanpitäjien asettaman riman yli. Juuri nyt on kuitenkin oleellista muistaa, että paras vakuutus poliittisen eliitin maahanmuuttopolitiikan suunnanmuutoksesta on pitää huoli maahanmuuttokriittisten niille aiheuttamasta riskistä: juuri näin kävi Itävallassa, missä Vapauspuolue keräsi noin 26 prosentin kannatuksen.

Mikäli Ruotsidemokraatit nousevat samanlaisiin lukemiin vuoden 2018 vaaleissa, on myös Kokoomuksen ja Sosiaalidemokraattien pidettävä huoli vaalilupaustensa pitämisestä. Näin ainakin, mikäli vaalien jälkeiset gallupit ylläpitävät pelkoa ihmisten lopullisesta tympääntymisestä monikulttuurin pakkosyöttöön.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallassa toteutui kansan tahto
Muutoksen tuulia ruotsalaisessa politiikassa
Ruotsi välttyi maahanmuuttovaaleilta

maanantai 16. lokakuuta 2017

Itävallassa toteutui kansan tahto

Itävaltalaiset äänestivät eilisissä vaaleissa kansan tahdon mukaisesti. Tuo tahto näkyi erityisesti holtittoman maahanmuuttopolitiikkaan vastustamisena.

Samankaltainen tahto löytyy myös muista EU-maista, joiden kansalaisten selkeä enemmistö ilmaisi viime vuodenvaihteen suuressa kyselyssä vastustavansa kaikkea maahanmuuttoa muslimimaista. Itävaltalaiset eivät tässä kyselyssä juurikaan poikenneet muista EU-kansalaisista.

Tulosta on maamme valtamediassa hämmästelty ja kauhisteltu jo etukäteen. Siinä ei kuitenkaan ole mitään kummallista, vaan on ainoastaan luonnollista, että vaalien tuloksena parlamentit täyttyvät sellaisista henkilöistä, joiden näkemykset vastaavat kansan näkemyksiä. Sitä kutsutaan demokratiaksi.

Sen sijaan on varsin kummallista, että esimerkiksi Suomen hallitus toteuttaa edelleen kansan tahdon vastaista maahanmuuttopolitiikkaa. Meillä esimerkiksi annetaan laittomasti maassa oleskelevien ihmisten kulkea vapaasti muun kansan parissa, vaikka sellainen voi todistetusti johtaa jopa terroritekoihin ja kansan ylivoimainen enemmistö vastustaa sitä.

On kuitenkin selvää, että myös meillä demokratia tulee ennemmin tai myöhemmin johtamaan myös maahanmuuttopolitiikan muutoksiin. Tätä kehitystä saattoi maamme ainoan maahanmuuttokriittisen puolueen hajottaminen hidastaa, mutta lopputulos on joka tapauksessa vääjäämätön.

Lopuksi pieni kommentti Ylen Sampo Vaarakallion analyysistä Itävallan vaaleista. Hänen mukaansa EU:n "yhteisiä arvoja koetellaan. Itävallan EU-politiikka tiukkenee entisestään ainakin maahanmuuttoasioissa."

Minä ihmettelen kenen yhteisistä arvoista Vaarakallio  puhuu? Ilmeisesti EU-eliittin arvoista, mutta kuten edeltä ilmenee, ei ainakaan EU-kansalaisten arvoista, jotka päin vastoin ovat juuri toteutuneet Itävallassa.

Tässä tullaankin ongelman ytimeen. EU:n eliitti ja myös valtamedia ovat eriytyneet omaan kuplaansa. Ne eivät tunnista tosiasioita vaan kuvittelevat voivansa johtaa Unionia oman tahtonsa ja omien arvojensa mukaan.

Tähän asiaan taitaa valitettavasti tulla muutos vasta sitten, kun suurin osa EU-kansoista on omissa vaaleissaan äänestänyt omien arvojensa mukaisesti. Mutta pahoin pelkään, että vielä silloinkin ainakin media ja komissio taistelevat tiukasti omien arvojensa puolesta kansalaisten tahtoa vastaan. Toivottavasti ei kuitenkaan samalla tavalla, joka on meille hiukan vanhemmille ihmisille tuttu jo viime vuosisadalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Minne menet, Euroopan Unioni?
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Vasemmistonaiset upottavalla suolla

Olemme saaneet viime päivinä seurata yhtä mielenkiintoisimmista etapeista Vasemmistoliiton muutosprosessissa työväenpuolueesta vihervasemmistolaisen aatemaailman ajajaksi. Tarkoitan tietenkin kansanedustaja Anna Kontulan (vas) ja ammattiyhdistysväen julkisuuteen noussutta nokittelua.

Kaikki alkoi siitä, kun Kontula ryhtyi ajamaan tarveharkinnan poistoa EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta suomalaisille työmarkkinoille pyrkiviltä ihmisiltä. Tämä on luonnollisesti närkästyttänyt ammatikseen työntekijöiden etua puolustavia ay-johtajia.

Rakennusliiton toisen puheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan Anna Kontula ei ymmärrä saatavuusharkinnan poiston seurauksia ja syyttää tätä pakolaisille kumartamisesta ja tarpeesta pysyä lööpeissä.

Mielenkiintoista kyllä, Kontula oli saanut käsiinsä muistion, jonka mukaan "Kontulan lakiehdotuksen tavoitteena on edesauttaa paperittomien työnsaantia, jotta heidän ei tarvitsisi lähteä maasta. Tässä on kuitenkin ongelmia, jotka täytyy ottaa huomioon, turvallisuusnäkökulma ja työehtojen täydellisen alasajon riski".

Suokas on myös murehtinut sitä, ettei duunaritaustaiselle ikääntyneelle ay-miehelle näytä enää olevan puoluetta jota äänestää. Hänen mukaansa rakentajien joukossa ei ole lakialoitteen vuoksi enää Vasemmistoliiton kannattajia.

Omalta osaltaan hän on todennut, että "ikinä en enää äänestä Vasemmistoliittoa. Se on elitistinen porukka."

Vasemmistoliiton  puheenjohtaja ja puolueen linjanmuutosta työväenpuolueesta punavihreäksi liikkeeksi nykyisin johtava Li Andersson on tilanteesta huolissaan ja ilmoittanut, ettei puolueella ole kantaa saatavuusharkinnan tarpeellisuuteen. Mielenkiintoinen kannanotto puolueelta, joka on historiansa aikana saanut kannatuksensa erityisesti työväen etuja ajamalla.

Suomen Ammattiliittojen keskusliiton SAK:n Jarkko Eloranta on todennut, että SAK pitää saatavuusharkintaa yksiselitteisesti hyvänä asiana. Hän pelkää myös, että meneillään olevassa keskustelussa perusasiat menevät iloisesti sekaisin. Erityisesti pitäisi ymmärtää, ketä saatavuusharkinta koskee ja ketä ei.

Tätä asiaa selvitti vasemmiston ulkopuolelta viime viikolla Jussi Halla-aho (ps) Facebookissa: "esimerkiksi erityisasiantuntijat, tutkijat ja yritysten yli- tai keskijohdossa toimivat henkilöt on jo nyt vapautettu saatavuusharkinnasta... Erityisasiantuntija voi tarkoittaa esim. intialaista koodaria, jonka myyntivaltti on se, että hän koodaa halvemmalla... Esimerkiksi Uudellamaalla on oletuksena, että terveydenhoitoalan ammattilaisia, ravintolatyöntekijöitä, kotiapulaisia, siivoojia ja rakennusmiehiä ei ole saatavilla kotimaassa. Nämäkin alat on siis käytännössä vapautettu saatavuusharkinnasta... Vuonna 2016 tyypillisimmät ammatit, joihin tehtiin saatavuusharkinnan pohjalta päätös, olivat puutarhatyöntekijät, toimisto- ja laitossiivoojat sekä ravintola- ja suurtaloustyöntekijät... saatavuusharkinnan poistamisessa on kyse ovien avaamisesta hal-pa-työ-voi-mal-le."

Perussuomalaiset - toisin kuin vasemmistoliittolaiset, kristillisdemokraatit, keskustalaiset, kokoomuslaiset, ruotsalaiset, demarit tai vihreät - ovat myös yksimielisesti linjanneet, etteivät he hyväksy tarvehankinnan poistoa. Perusteena halla-aholaiset käyttävät mm. saatavuusharkinnan poistaneen Ruotsin esimerkkiä.

Sinne on tarveharkinnan poiston myötä syntynyt maahanmuuttoväylä. Äskettäin julkaistun raportin mukaan noin 40 prosenttia töihin tulleista on asettunut aloille, joilla ei ole tekijöistä pulaa ja 20 prosenttia matalapalkka-aloille, joilla työvoimasta on ylitarjontaa. Näitä ihmisiä palkkaavista työnantajista noin 70 prosenttia on itsekin ulkomaalaistaustaisia. 

Jään siis suurella mielenkiinnolla seuraamaan Vasemmistoliiton kujanjuoksua omassa upottavaa suota muistuttavassa muutosprosessissaan. Sekä odottamaan, löytävätkö Rakennusliiton Suokas ja muu perinteinen työväki itselleen puoluekentästä uuden poliittisen edunvalvojan punavihreään hömppään uppoutuvan entisen suosikkinsa sijaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anna Kontula ja Ruotsin uusi normaali
Äänestäjä on paradoksin äärellä
Mitä vasemmiston vaalivoitosta seuraisi?

lauantai 14. lokakuuta 2017

Maksamme velkaa

Helsingin Sanomissa oli juttu siitä, kuinka Suomi sai apua sotien jälkeen. Artikkelissa haastatellun asiaa tutkineen ja pian tohtoriksi väittelevän tartuntatautilääkäri ja valtiotieteiden maisteri Helene Laurentin mukaan "Suomen hyvä terveydenhuolto ja korkea koulutus ovat osittain ulkomaisen avun ansiota".

Hän ilmoitti HS:n haastattelussa näkemyksenään, että ”maailmassa on nytkin sotaa käyviä maita, joissa tilanne on karmea. Olemme samaa maapalloa ja meidän pitää tukea toisiamme."

Ja sitähän me teemme suurella rahalla. Ulkoasianministeriön nettisivun mukaan "vuonna 2017 valtion talousarvion mukaiset kehitysyhteistyön määrärahat ovat kokonaisuudessaan 881 miljoonaa euroa". Siis yli 1,5 prosenttia kaikista valtion menoista.

Lisäksi me pyöritämme maassamme turvapaikanhakijasirkusta, jonka vuosikustannukset olivat vuonna 2016 lähes miljardi euroa. Se on kuitenkin vain murto-osa kaikista turvapaikkapolitiikkamme kustannuksista.

Näin siksi, että pakolaisstatuksen saaneiden elämänmittaiset kustannukset parhaan käytössä olevan, mutta pahasti puutteellisen, laskelman mukaan ovat suurimpiin humanitaarisin perustein maasta oleskeluluvan saaneisiin maahanmuuttajaryhmiin kuuluvien henkilöiden osalta noin 15 000 euroa vuodessa. Tämä tekee pelkästään viimeisen 12 kuukauden aikana Suomesta turvapaikan saaneiden 5 334 irakilaisen osalta yhteensä 80 miljoonaa euroa vuodessa koko heidän elinaikansa.

Eli jos tuo heidän jäljellä oleva elinaikansa on vaikkapa 40 vuotta (tulijathan ovat nuoria) tulee kokonaislaskuksi suomalaiselle yhteiskunnalle reilusti yli kolme miljardia euroa. Ja tämän päälle tulevat siis muiden samalla ajanjaksolla oleskeluluvan saaneiden aiheuttamat kustannukset. Sekä tietenkin vuotta 2016 edeltäneinä ja sitä seuraavina vuosina turvapaikan saaneiden kustannukset.

Entä nuo HS:n jutun mainitsemat Suomen sotien jälkeen saamat avustukset. Listaan tähän kaikki jutussa mainitut avustuserät.

Unicefin edeltäjä UNRRA: 2,5 miljoonan dollarin avustus. Sen avulla hankittiin myytäviä vaatteita, joiden myynnin kautta saatiin kokoon peräti 12,5 miljoonaa nykyeuroa.

Ruotsista saatiin 4,6 miljoonaa euroa suoraa avustusta. Lisäksi saatiin sokeria, jota myytiin sodanjälkeisessä puutteessa elävälle kansalle ylellisyyshintaan ja näin saatiin kokoon peräti 400 miljoonaa nykyeuroa. Sodasta syrjässä pysyneelle Ruotsille sokerilahjoitus ei luonnollisestikaan maksanut edes likimain näin paljoa.

Lisäksi jutussa mainittiin sveitsiläinen Schweitzer Spede, mutta ei sen maksaman tuen määrää. HS kertoi kuitenkin, että järjestö tuki mm. 75 000 lapsen kouluruokailua, nykykouluruokailun hintojen kautta arvioituna siis joitain satoja tuhansia euroja.

Edelle kirjoittamani perusteella näyttääkin siltä, että Suomi maksaa sodanjälkeisinä vuosina lahjaksi saamansa "kehitysapuvelan" moninkertaisesti joka ikinen vuosi. Siten tuleva tohtori Helene Laurentkin voi olla ylpeä Suomesta ja sen panoksesta kehitysmaiden jaloilleen nostamiseksi.

Mutta meidäthän tunnettiinkin jo ennen toista maailmansotaa Yhdysvalloissa ainoana kansakuntana, joka maksoi takaisin velkansa - velan joka oli otettu helpottamaan itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeistä akuuttia ruokapulaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia
800 euroa per lapsiperhe on mennyt vuosi toisensa jälkeen hukkaan
EU:lta miljoonia euroja Suomen köyhille


perjantai 13. lokakuuta 2017

Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi

Sampo Terho (sv) ja Jussi Niinistö (sv) haluaisivat muuttaa Helsingin Lenin-puiston nimen Ukko-Pekan puistoksi. Syynä tähän on se, että "väkivaltainen, bolševistinen hirmuhallitsija ei ansaitse muistokseen nimettyä puistoa Suomen pääkaupungista".

Terho ja Niinistö ovat luonnollisesti oikeassa pahuudessaan Hitleriin verrattavan Neuvostovaltion johtajan luonteesta, toimista ja ansioista. Sikäli heidän vaatimuksensa on varsin perusteltu.

Toisaalta Lenin-puisto toimii tällä hetkellä muistutuksena Helsingin punavihreässä kuplassa eläville sosialismin todellisuudesta sekä meille kaikille siitä, kuinka rähmällään maamme oli kohti Moskovaa vuonna 1970, jolloin puisto sai nykyisen nimensä. Siksi nimen poistaminen, ja puiston pyhittäminen sen varmasti ansaitsevalle "Ukko-Pekka" Svinhufvudille, poistaisi pääkaupunkilaistemme kollektiivisesta muistista yhden palan maamme häpeällisintä historiaa.

Siksi ehdotan, että puiston nykyinen nimi sittenkin säilytettäisiin, mutta sinne pystytettäisiin ilkivaltaterrorismin kestävä muistomerkki, johon kirjattaisiin Leninin luonnetta ja merkitystä kuvaavia autenttisia ajatuksia. Näin muisto väkivaltaisesta, bolsevistisesta hirmuhallitsijasta kirkastuisi myös nykyisten helsinkiläisten mielissä.

Aineistoa sopiviksi muistolauseiksi on saatavilla helposti. Esimerkiksi Wikipediassa on seuraava lainaus Leninin näkemyksistä.

"On luotava esimerkkitapaus. 1) Hirtettävä (ja sanon hirtettävä sillä tavalla, että ihmiset näkevät sen) ainakin sata kulakkia, porhoa, tunnettua verenimijää. 2) Julkaistava heidän nimensä. 3) Otettava heiltä kaikki vilja. 4) Nimettävä panttivangit, kuten ilmoitimme eilisessä sähkeessämme. Tehkää tämä sillä tavalla, että ihmiset satojen virstojen säteellä näkevät sen, vapisevat, ottavat opikseen ja toteavat: ne tappavat verta janoavat kulakit nyt ja tulevaisuudessakin."

Tämän näkemyksen seurauksena koko Venäjä syöksyi nälänhätään ja katastrofiin, josta on sanottu, että se oli Euroopan mittakaavassa pahin sitten keskiajalla riehuneen mustan surman. Länsimaiden ruokalähetyksistä huolimatta ainakin viisi miljoonaa ihmistä menehtyi nälkään vuosina 1921 ja 1922.

Sovelias voisi olla myös lainaus Leninin oikeuskäsityksestä: "me emme käy sotaa yksittäisiä henkilöitä vastaan. Me hävitämme porvariston luokkana. Älkää tutkinnassa etsikö asiakirjoja älkääkä todisteita siitä, mitä syytetty on tehnyt tai sanonut neuvostovaltaa vastaan. Ensimmäinen kysymys, joka teidän on hänelle esitettävä, koskee sitä, mihin luokkaan hän kuuluu, millainen on hänen alkuperänsä, kasvatuksensa, koulutuksensa, mikä hänen ammattinsa."

Edelleen käyttökelpoinen saattaisi olla tämä Leninin näkemys: "meillä on juuri nyt ja vain juuri nyt tilaisuus (ja meidän siis pitää) takavarikoida kirkon omaisuus raivokkaalla tarmolla, säälimättömästi... Voimme siis nyt hankkia käsiimme satojen miljoonien kultaruplien aarteen... Olen hahmotellut toimintasuunnitelmamme tällaiseksi: ...pidättää.. mahdollisimman runsaasti pappeja, pikkuporvareita ja porvareita, vähintäänkin muutama tusina, ja heitä on syytettävä suorasta tai välillisestä osallistumisesta kirkon omaisuuden takavarikoinnista annetun määräyksen väkivaltaiseen vastustamiseen... Mitä suurempi joukko taantumuksellisen papiston ja taantumuksellisen porvariston edustajia teloitetaan, sen parempi meille."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neuvostoliiton reinkarnaatioita
Anna Pöysä haluaa kirjoittaa historian uudelleen kuin naapurissa ennen
Kommunistinatsit

torstai 12. lokakuuta 2017

Entä jos Suomessa olisi vain luomutiloja?

Eilen uutisoitiin siitä, että luomukarjatilat ovat kylmän kesän ja sateisen syksyn jälkeen vaikeuksissa, koska eläinten ruokaa ei saada pois pelloilta. Onneksi nämä tilat voivat hakea Eviralta erioikeutta voidakseen syöttää eläimille tavanomaisen maatalouden tuotteita. Muuten edessä häämöttäisi konkurssi.

Tuli vain mieleen, että kuinkahan maataloutemme olisi käynyt, jos Suomessa olisi pelkästään luomutiloja?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Meemisodan uhrit
Pelastaako veganismi maailman?
Kesä vailla mansikoita?

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Haataisen ja Vanhasen maahanmuuttopoliittiset linjaukset

Monet varmasti luulivat, että presidentinvaaleissa Laura Huhtasaari (ps) olisi se, joka haluaa presidentinvaalien alla pitää yllä maahanmuuttokeskustelua. Eilen kuitenkin sekä Matti Vanhanen (kepu), että Tuula Haatainen osoittivat, ettei luulo ole tiedon väärtti, sillä molemmat ilmoittivat haluavansa puhua asiasta enemmän, mikäli tulisivat valituksi presidentiksi.

Haatainen totesi, että "tämä maahanmuutto ja se, miten maahanmuuttotaustaisiin ihmisiin Suomessa suhtaudutaan, se on iso asia. Sitä täytyy pystyä käymään rauhallisesti läpi." Demareiden ehdokas haluaisi osana maahanmuuttopoliittista linjaustaan myös lisätä kehitysyhteistyövaroja. Niitä tarvittaisiin hänen mukaansa "niiden syiden poistamiseen, joiden takia ihmiset esimerkiksi Afrikasta hakeutuvat Suomeen".

Haataisella oli myös näkemys maahanmuuttokeskustelusta ja ihmisoikeuksista. Siinä häntä "on ärsyttänyt suunnattomasti ja pelottanut keskustelu siitä, että meillä olisi ikäänkuin ääripäät. Että on he, jotka puolustavat ihmisoikeuksia ja he, jotka asettavat ne kyseenalaisiksi. Ja sitten siinä keskellä olisi jotkut tolkun ihmiset. Ihmisoikeudet ei ole mikään suhteellinen käsite, ei siinä voi olla keskellä tai ääripäässä."

Hän lausuu myös seuraavasti: "kaikki tolkun ihmiset, normaalit ihmiset puolustavat ihmisoikeuksia, sellaisina kuin ne käsitetään. Ihmisarvo on jakamaton. Tämän asian nostaisin ja puhuisin läpi, perustelisin ja toisin esille, että suomalaisessa yhteiskuntaan ei sovi tällainen keskustelu, että aletaan horjua ja lipsua ja luovia, ikäänkuin olisi tällainen keskitie."

En ole juurikaan huomannut, että kukaan kiistäisi ihmisoikeuksia. Sen sijaan on tarkastelu mitä niihin kuuluu ja mitä ei. On esimerkiksi kiistetty se, että oikeus saapua Eurooppaan elämään kantaväestön maksaman sosiaaliturvan varassa olisi ihmisoikeus. Ilmeisesti Haatainen on eri mieltä.

Samoin olen kuullut näkemyksiä, joiden mukaan oikeus turvalliseen elinympäristöön olisi ihmisoikeus ja nähnyt tilastotietoja, joiden mukaan runsaat maahanmuuttajamäärät järkyttävät juuri sitä. Asian vahvistavat julkisuudessa olleet poliisin ohjeet siitä, kuinka tätä uhkaa voisi torjua tinkimällä omista ihmisoikeuksistaan. Onkohan Haataisella ajatusta siitä, mitä pitäisi tehdä silloin kun eri henkilöiden ihmisoikeudet ovat ristiriidassa keskenään?

Entä Matti Vanhanen? Hänen mielenkiintonsa kohteena "on käsitys siitä, että miten tätä äärimmäisen monimutkaista maahanmuuton problematiikkaa pitäisi ratkoa. Monet ihmiset, jotka eivät hyväksy maahanmuuttoa, katsovat, että turvapaikanhakijoita ei tänne tarvita."

Jos Vanhanen on eri mieltä, olisi mielenkiintoista kuulla mihin hän tarvitsee turvapaikanhakijoita. Tuskin ainakaan työntekoon, koska merkittävimpien humanitaarista suojelua hakevien maahanmuuttajaryhmien työllisyysasteet ovat todella huonot, joten he ovat tulleet yhteiskunnalle todella kalliiksi.

Vanhasella oli kuitenkin myös esitettävänään valtaoikeuspoliittinen näkemys. Se on maahanmuuttopoliittisen vallan siirtäminen kansallisvaltioiden tasolta EU:lle.

Molempien näkemyksiin (Haataisen näkemys eurooppalaisesta sosiaaliturvasta ihmisoikeutena ja Vanhasen EU-tason ratkaisumalli) joutuivat kuin sattumalta mielenkiintoiseen valoon PT-median eilen Virosta välittämän ja Postimees-lehdessä julkaistun tiedon kanssa.

Sen mukaan Viroon kiintiöpakolaisina saapuneista suuri osa on lähtenyt Saksaan turvapaikanhakijoiksi.  Näin siitä huolimatta, ettei heillä ole Virossa tarvetta paeta hätää eikä vainoa, eikä Saksa tule myöntämään turvapaikkaa toisesta EU-maasta pakolaisstatuksen saaneille ihmisille. Asiaa saattaa selittää se, että Saksassa turvapaikan saaneiden sosiaaliset edut ja siten elintaso ovat paljon suuremmat kuin Virossa.

Kysymykseni Matti Vanhaselle kuuluu seuraavasti: mitä Viroon saapuneiden pakolaisten käyttäytymien kertoo EU-tasoisen ratkaisumallin toimivuudesta pakolaistaakan ratkaisijana?

Kysymykseni Tuula Haataiselle kuuluu puolestaan näin: mitä Viroon saapuneiden pakolaisten toimet kertovat niistä syistä, jotka ohjaavat kehitysmaalaisia Eurooppaan? Ja jatkokysymys: kuuluvatko ne syyt hänen mielestään ihmisoikeuksien piiriin?

Jään odottelemaan arvon presidenttiehdokkaiden vastauksia, vaikka en kylläkään henkeäni pidätellen. Samalla oletan, että Laura Huhtasaari ja mielellään myös Sauli Niinistö ottavat Vanhasen ja Haataisen haasteen vastaan, esittävät omat argumenttinsa ja linjaavat omat maahanmuuttopoliittiset näkemyksensä siten, että kansalaiset pääsevät arvioimaan kaikkien neljän näkemyksiä ennen kuin tekevät äänestyspäätöksensä.

Pikku vinkkinä kaikille neljälle muistutan siitä, että viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan 96% suomalaista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa. Olisi jännittävä nähdä minkälaisilla argumenteilla Haatainen ja Vanhanen aikovat muuttaa heidän näkemyksensä siten, että saisivat heidän äänensä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demarit syvällä monikulttuurisuuden suossa
Matti Vanhanen haluaa yritystenkin vievän rahansa Afrikkaan
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa

tiistai 10. lokakuuta 2017

Haluaisitko Suomeen 13 410 pakolaista?

Saksan Kristillisdemokraatit (CDU/CSU) sopivat Helsingin Sanomien mukaan keskenään, että maahan saa vastaisuudessa jäädä oleskeluluvan perusteella vuosittain enintään 200 000 ihmistä. Tämä ei vielä tarkoita, että tällainen yläraja kirjattaisiin hallitusohjelmaan, koska mahdolliset hallituskumppanit Vihreät ja Liberaalidemokraatit vastustavat ylärajaa.

Lukumäärä tuntuu varmaankin monen mielestä suurelta. Ja sitä se onkin, jos lukua verrataan Saksan väkilukuun ja suhteutetaan se sen jälkeen Suomeen: vastaava yläraja tarkoittaisi Suomessa 13 410 ihmistä. Huippuvuonna 2016 meiltä sai turvapaikan 7 745 henkilöä - tosin päälle tulevat vielä perheenyhdistämiset, joiden sisältyminen saksalaisten sopimaan lukuun ei selviä HS:n artikkelista.

Saksan Kristillisdemokraattien asettama raja ei siten ole mitenkään kovin tiukka. Uutinen on kuitenkin merkittävä ja myös suomalaisten puolueiden soisi seuraavan sen esimerkkiä. Eli ilmoittamaan kuinka suurimittaisen humanitaarisen maahanmuuton ne sallisivat.

Ainoat määrät, joista Suomessa puhutaan ovat kiintiöpakolaiset, jotka kuitenkin muodostavat vain pienen vähemmistön kaikista humanitaarisista maahanmuuttajista. Niiden sijaan olisi syytä keskustella heidän kokonaismääristään, jotta äänestäjille ei syntyisi harhaanjohtavaa kuvaa pakolaispolitiikastamme.

Arvelen, että Perussuomalaisilla ja Sinisellä vaihtoehdolla saattaisi olla halua asettaa jonkinlainen raja otettavien määrille ja toisaalta ainakin Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat lähes varmasti valmiita ottamaan kaikki sellaiset, jotka pääsevät rajamme yli ja osaavat pyytää turvapaikkaa. Sen sijaan minulle ja epäilemättä muillekin äänestäjille on epäselvää, minkälaisia määriä muut eduskuntapuolueemme Kokoomus, Keskusta, SDP, Kristillisdemokraatit ja RKP olisivat valmiita ottamaan vastaan maahamme.

Haastan siis suomalaiset puolueet seuraamaan saksalaisten esimerkkiä. Pieneksi kannusteeksi ilmoitan jo etukäteen kiittäväni kaikkia maksimimäärän ilmoittaneita puolueita. Ja myös niitä, jotka selvästi ilmoittavat haluavansa avata rajat aivan kaikille.

Onhan parempi, että kansalaiset tietävät minkälaista etnis-kulttuurista tulevaisuutta eri puolueet suunnittelevat meidän ja jälkeläistemme elettäväksi. Ja voivat tämän tiedon perusteella äänestää sellaisen tulevaisuuden puolesta kuin itse haluavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtapuolueet pohjustivat AfD:n voiton
Laura Huhtasaari, tshekkien asenteet ja intiaanikesän aurinko
Juha Sipilä ja 2000 pakolaisen kiintiö

maanantai 9. lokakuuta 2017

Media kehitysuskoisille lukijoille

Suomeen on syntymässä uusi verkkojulkaisu, jonka kohderyhmänä ovat päättäjät. Mukana on useita tunnettuja toimittajia ja muita henkilöitä, mutta alkuperäisuutisia ei edes pyritä tekemään.

Sen sijaan pyrkimyksenä on tuottaa tiiviitä ja "kehitysuskoisia" juttuja. Lisäksi julkaisun päätoimittajan mukaan "me yritetään nähdä paljon vaivaa lukijan puolesta". Nähtäväksi jää, mitä nämä luonnehdinnat tarkoittavat.

Oma mielenkiintoinen lisänsä on ns. natiivimainonta, jossa mainoksista tehdään julkaisun tavallisten juttujen näköisiä ja lukijan tehtäväksi jää huomata, ettei kyse olekaan puolueettomasta uutisoinnista vaan kaupallisesta vaikutusyrityksestä. Toivottavasti uuden julkaisun lukijoilla on hyvä medialukutaito.

Edelle kirjoittamani tarkoittanee sitä, ettei uudessa verkkojulkaisussa ole edes teoriassa tarkoitus käsitellä maailman menoa tasapuolisesti, vaan pyrkiä vaikuttamaan oman maailmankatsomuksen puolesta. Sikäli se muistuttaa esimerkiksi blogikirjoituksia tai puoluelehtiä.

Tämä kaikki on osa median pirstaloitumisprosessia ja sellaisena ehkä väistämätöntä. Edellinen merkittävä avaus tähän suuntaan oli Oikea Media, joka lienee löytänyt lukijakuntansa arvokonservatiivisen maailmankatsomuksen omaavista ihmisistä, ja jossa rinnakkaisjulkaistaan myös suurin osa tämän blogin kirjoituksista.

Tämä mediakentän pirstaloituminen tarkoittaa käytännössä sitä, että juuri nyt olisi viimeinen hetki ryhtyä kouluttamaan kansalaisia siihen, ettei kenenkään ole enää syytä rakentaa maailmankuvaansa yhden ainoan median varassa, vaan haeskella uutisia ja näkökulmia sieltä ja täältä. Ja sitä kautta luoda kustakin asiasta oma synteesinsä sillä periaatteella, että paras argumentti voittakoon.

Toivotan siis arvoisalle lukijalleni hyviä hetkiä mitä erilaisimpien medioiden lukijana. Kun tutkailee myös itsensä kanssa erimielisten näkemyksiä välttyy ummehtumasta omaan kuplaansa ja ajatukset säilyvät raikkaina. Samalla toivotan syntymässä olevan verkkojulkaisun tervetulleeksi kilpailemaan tiedonhaluisten kiinnostuksesta ja ajasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kun tiukille menee, niin uroskin poikii

Eilen uutisoitiin siitä, kuinka Suomessa ensimmäinen mies on raskaana. Tarkalleen ottaen tuleva isä oli määritetty syntyessään naiseksi, mutta lähdettyään sukupuolen korjausprosessiin saanut miehen henkilöllisyystunnuksen.

Hän päätti kuitenkin keskeyttää tilapäisesti hormoniterapiansa kokeillakseen lapsen hankkimista puolisonsa kanssa. Kaikesta päätellen hänen jalkovälinsä sisältää kuitenkin edelleen naisen varustuksen.

Tapaus herätti kysymyksen lainsäädäntömme ajankohtaisuudesta, sillä nykyistä lakia tarkkaan luettaessa tulevalle äidille - tai isälle - ei voitaisi antaa äitiyteen liittyviä etuja. Asia lienee joka tapauksessa hoidettavissa, mutta toki on hyvä, jos lait vastaavat käytäntöjä ja ennen kaikkea lapsen etua. Eduskunnalle tuli siis töitä.

Itse jäin miettimään tätä tapausta sukupuoli-identiteetin kirjon kannalta. Iltalehdessä kerrottiin eilen, että "hoitoja ei kuitenkaan tarvittu, vaan lapsi sai alkunsa alkukesästä". Tekotapa lienee siten ollut se perinteinen eli vaginaalinen yhdyntä, jossa siemenen on antanut raskaana olevan miespuolinen puoliso.

Tästä lähtökohdasta tarkasteltuna raskaana olevan henkilön sukupuoli-identiteetti on joko homomies tai heteronainen. Tai tarkalleen ottaen hän muuttui heteronaisesta homomieheksi sillä hetkellä kun hänen juridinen sukupuolensa muuttui. Mutta onko jalkovälillä tässä suhteessa merkitystä?

Entä hänen puolisonsa. Olisiko häntä nyt pidettävä homo- vai heteromiehenä? Vai ehkä biseksuaalina ainakin siinä tapauksessa, että parisuhde ja siihen liittyvä seksielämä ovat alkaneet ennen raskaana olevan henkilön sukupuolen korjausprosessin käynnistymistä.

Niin tai näin. Oleellista tässä lienee se, että lapsi syntyy terveenä ja saa yhteiskunnan tukemana tasapainoisen kasvatuksen kahden isänsä kanssa. Ja osallistuu aikanaan yhteiskuntamme rakentamiseen siinä kuin muutkin ihmiset.

Sekä se, että sukupuoltaan muuttamassa oleva raskaana oleva mies on tulkinnut oikein oman sukupuoli-identiteettinsä, eikä korjaushoidosta muodostu hänelle ongelmaa elämän myöhemmissä vaiheissa. Sellaisten kun tiedetään pahimmillaan johtavan jopa äärimmäisiin ratkaisuihin.

Emme myöskään tiedä, miksi hänen identiteettinsä on sellainen kuin on. Onko taustalla pelkästään henkisiä asioita, vai onko hänen elimistönsä koostumuksessa jotain sellaista, mikä selittäisi fyysisen ja henkisen sukupuolen kohtaamattomuuden.

Asia ei tietenkään kuulu piirun vertaa kaltaiselleni blogistille eikä muillekaan ulkopuolisille, vaikka laukaisikin mielessäni edelle kirjaamani ajatukset. Siksi tämä kirjoitus on hyvä päättää onnitteluihin tuleville vanhemmille - toivottavasti kaikki menee hyvin ja perheen tulevaisuus on valoisa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaalisuuden uusi normaali
Ihmisen sukupuolet - hybridi-ihmisiä, miesten kohtuja, munakiveksiä jne...
Hetero pride herätti pari kysymystä

lauantai 7. lokakuuta 2017

HS:n journalismi on vastuutonta ja lukijakuntaa halveksivaa

Maaliskuussa 2016 Helsingin Sanomien päätoimittaja allekirjoitti kannanoton, jossa sanotaan seuraavasti: "sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme." Tämä tuli mieleeni tänä aamuna lukiessani kahta Helsingin Sanomien juttua.

Mutta palataan aluksi ajassa taakepäin ja palautetaan mieliimme kesäinen tapaus maahanmuuttajataustainen bussikuskin irtisanomisesta. Perusteluna potkuille oli se, että tämä ei ollut ottanut kyytiin ilman lippua mukaan yrittäviä somaleita ja kuvasi tapahtumat kännykällään. Kuljettajan mukaan erityisesti somalinuoret jättävät matkansa yleisesti maksamatta.

Kolme päivää sitten Iltalehti puolestaan julkaisi uutisen oikeudenkäynnistä, jossa käsiteltiin neljän nuoren tekemää lipuntarkastajien pahoinpitelyä. Juttu liittyi kesäiseen kohuun sikäli, että pahoinpitelyyn syyllistyneen nuoret olivat syyttäneet lippuja tiedustelleita tarkastajia rasisteiksi.

Helsingin Sanomien toimituksessa ei oltu yhtä nopeita kuin Iltalehdessä, vaan lehti uutisoi asiasta vasta tänään. En tiedä liittyikö tähän hitauteen harkinta siitä, miten käsitellään törkeästi käyttäytyneiden nuorten maahanmuuttajataustaisuutta. Jutussa se kuitenkin paljastettiin samalla tavalla kuin Iltalehdessä, eli kertomalla tarkastajiin kohdistuneista rasismisyytöksistä.

Voimme siten olla kohtuullisen tyytyväisiä sekä Iltalehden, että Helsingin Sanomien uutisointiin. Molemmat noudattivat allekirjoittamaansa kannanottoa myös maahanmuuttaja-aspektin suhteen. Tosin molemmat leimasivat kaikki maahanmuuttajaryhmät sen sijaan, että olisivat kertoneet tarkemmin tuomittujen etnisen taustan.

Valitettavasti kannanoton noudattaminen ei näyttäisi olevan Helsingin Sanomissa vakiintunut tapa. Tämän osoitti toinen maahanmuuttajaongelmiin liittynyt juttu. Siin kerrottiin Helsingissä tapahtuneesta kymmenien ihmisten joukkotappelusta.

Uutisessa tosin kerrottiin siitä, että tappelu tapahtui lähellä moskeijaa, mutta ei ketkä siihen osallistuivat. Näin siitä huolimatta, että lehti käytti lähteenään samaa poliisia, josta Iltalehden eilisessä uutisessa todettiin seuraavaa: "Makkosen mukaan voi pitää paikkansa, että mukana ei ollut kantasuomalaisia".

Näin Iltalehti sulki tappelun motiiveista pois kantasuomalaisten rasismin muslimimaahanmuuttajia kohtaan ja teki lukijalle selväksi, että kyseessä oli maahanmuuttajien välisen väkivallan ilmentymä. Tätä Helsingin Sanomat ei jostain syystä halunnut kertoa maksaville lukijoilleen ja syyllistyi siten samalla allekirjoittamansa kannanoton noudattamatta jättämiseen.

Toivoisin Helsingin Sanomien äärimmäisen maahanmuuttajamyönteisessä toimituksessa mietittävän sitä, että suuri joukkotappelu, jossa käytetään aseina mm. golfmailoja ja vesureita, on todellinen ongelma, joka on syytä ratkaista. Ja että ensimmäinen askel kohti ongelmien ratkaisua on aina tosiasioiden tunnustaminen.

Ja juuri siksi Helsingin Sanomien maahanmuuttajaongelmiin liittyvä ajoittainen salailu on sekä vastuutonta, että lehden lukijakuntaa halveksivaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kallion autoilutapaus ja institutionalisoitunut poliittinen korrektius
Helsingin Sanomat pilasi hyvän juttunsa valehtelemalla ja inttämällä
Kolaroiva bussikuski lisäsi rasimia ja vaikeutti kaltaistensa työllistymistä


perjantai 6. lokakuuta 2017

Onko Antti Rinne tyhmä vai peluri?

SDP:n Antti Rinne iloitsi eilen puolueen kannatuksen kääntymisestä kasvuun. Syytä onkin, sillä puolueen suosio oli jo pitkään ollut syöksykierteessä.

Jäin kuitenkin ihmettelemään Rinteen "analyysiä" kannatuksen kääntymisen syistä. Hänen mukaansa "paitsi Helsingissä myös eri puolilla maata eriarvoistumiskehitys on saanut ihmiset heräämään siihen, mihin suuntaan hallitus on tätä maata vienyt."

Tosiasia kuitenkin on, että kyse ei melkein varmasti ole kannatuksen siirtymisestä hallituspuolueista suurimpaan oppositiopuolueeseen, vaan mitä todennäköisimmin äänestäjien siirtymästä takaisin Vihreiden leiristä demareiden taakse. Vihreiden mielipidesuosiohan putosi 1,2 prosenttiyksikköä samalla kun SDP:n nousi 1,7. Puolen prosenttiyksikön ero selittynee lähinnä tutkimuksen virhemarginaalilla.

Vielä selvemmin äänestäjien seilaaminen demareiden ja Vihreiden välillä näkyi parin viikon takaisessa HS:n kannatusmittausjutun kuviossa, jossa puolueiden kannatukset muodostavat silmiinpistävän selkeän peilikuvan toistensa kanssa viimeisen vuoden aikana tehdyissä mittauksissa.

Avoimeksi Rinteen lausunnon ja tosiasioiden välisestä ristiriidasta jää siten vain se, onko maan suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja pelkästään tyhmä vai pelaako hän lausunnoillaan jonkinlaista poliittista peliä hallitusta vastaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät nousemassa vasemmiston pääpuolueeksi
Antti Rinne: sanahelinää ja jakopolitiikkaa
Gallupdemokratiaa


torstai 5. lokakuuta 2017

Muutoksen tuulia ruotsalaisessa politiikassa

Ei ole kovinkaan monta vuotta siitä kun Suomessakin haikailtiin ruotsalaistyyppisen politiikan perään. Nyt äänet ovat vaienneet.

Ruotsalainen politiikkahan on kovin erilaista kuin meikäläinen. Ensinnäkin sitä ovat leimanneet ns. pitkät listat, joissa puolue asettaa ehdokkaansa järjestykseen, jonka mukaan nämä menevät läpi samassa järjestyksessä. Näin puoluevalta korostuu vielä Suomeakin enemmän, ja kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa puolueiden linjaan on merkittävästi heikompi kuin meillä.

Toinen ruotsalaista politiikkaa leimaava piirre on vain puolittainen vaalisalaisuus. Se syntyy siitä, että äänestyspaikalla on tapana valita näkyvästi sen puolueen lista, tai äänestyslippu, jota aikoo äänestää. Tämä ei toki ole pakollista, mutta käytännössä näin toimitaan. Tämän seurauksena kynnys äänestää poliittisesti arveluttavaksi koettuja puolueita on erittäin korkea, joten myös tämä ruotsalaisen vaalijärjestelmän piirre vahvistaa vanhojen vallanpitäjien asemaa.

Kolmas ruotsalaisen politiikan piirre on puolueiden jakautuminen blokkeihin. Se tarkoittaa, että ne ovat jo etukäteen sopineet, miten hallitus muodostetaan vaalien jälkeen. Käytännössä maassa on ollut kaksi blokkia, joista enemmän ääniä saanut on muodostanut hallituksen. Tämäkin käytäntö on suuntautunut uusia poliittisia voimia vastaan.

En voi olla ajattelematta, että erittäin vankalla pohjalla oleva poliittisen eliitin asema on pääsyy sille, että ruotsalainen politiikka on ollut niin omituista. Maahan on harjoitetun politiikan seurauksena syntynyt esimerkiksi kymmeniä yhteiskunnasta käytännössä erillään eläviä maahanmuuttaja-alueita ja puolustusvoimatkin aiottiin muuttaa pelkiksi kriisinhallintajoukoiksi, ennen kuin Venäjän kouriintuntuva uhka sai toisiin aatoksiin.

Samalla poliittisen eliitin vahvuus on johtanut ruotsalaisen yhteiskunnan taloudelliseen vakauteen ja sitä kautta jo suurvaltakauden perintönä vahvan talouden kukoistamiseen. Tässä on vielä auttanut kelluva kruunu, jonka kurssi on joustanut aina silloin, kun siihen on ollut tarvetta. Niinpä ruotsalainen metsäteollisuus kukoisti silloin, kun korkean euron kurssin kanssa taistellut suomalainen kilpakumppani oli suurissa vaikeuksissa.

* * *

Helsingin Sanomat kertoi tänään Ruotsin maltillisen kokoomuksen vaihtaneen puheenjohtajaa edellisen kaaduttua tämän ehdotettua yhteistyötä maahanmuuttokriittisten Ruotsidemokraattien kanssa. Maassahan on jo vuosia pelattu kummallista peliä, jossa yhtä kansan parlamenttiin valitsemaa puoluetta kartetaan kuin ruttoa, eikä sen kanssa edes keskustella.

Jutun mukaan porvarillisen allianssin hallitustaipaleeseen ei länsinaapurissa usko juuri kukaan. Niinpä toimittaja arveli, että porvarilliset pienpuolueet saattaisivat jossain vaiheessa lähteä demarivetoisen hallituksen takiaispuolueiksi, mikä merkitsisi käytännössä blokkipolitiikan päättymistä.

Syynä tähän kaikkeen on ruotsidemokraattien jatkuva kannatuksen nousu. HS:n jutussa olleen kuvan mukaan se on tällä hetkellä selvästi Ruotsin toiseksi suurin puolue 17,8 prosentin kannatuksella, mikä tekee ymmärrettävästi vaikeaksi blokkipolitiikan jatkamisen heidät syrjäyttämällä. Asiaa ei helpota se, että puolueelle on mitattu merkittävästi HS:n valitsemaa korkeampiakin kannatuslukuja.

Lienee niin, että noin vuoden kuluttua järjestettävät valtiopäivävaalit ovat pitkään aikaan merkittävimmät länsinaapurissa. Mikäli Ruotsidemokraattien kannatus nousee yli 20 prosentin, se pakottaa muut puolueet unohtamaan blokkipolitiikan kokonaan.

Se olisi pieni askel kohti poliittisen eliitin vallan kaventamista. Ja sellaisen seurauksen saattaisivat olla monessa suhteessa arvaamattomia ja siten ruotsalaista yhteiskuntaa syvällisesti muuttavia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen politiikka ajatumassa järisyttäviin muutoksiin
Ruotsin Kokoomus katuu - mutta miten korjata tehdyt virheet?
Ruotsin vaikea ratkaisu
 




keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Tutkimuseettinen ongelma

Norjalaisen hiihdon dopingongelma sai uuden jatko-osan kun maassa paljastui luvaton tutkimus, jossa testattiin astmalääkkeiden käytön hyötyjä terveillä urheilijoilla. Näin ammattitutkijan kannalta tapauksen tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että tutkimuksen tuloksia julkaistiin arvovaltaisessa British Medical Journalissa, ja siinä vaiheessa valehdeltiin suoraan projektien olleen eettisesti hyväksyttyjä, vaikka näin ei ollut.

Vaikka kyseessä on "vain" tutkimuseettinen ongelma, kertoo se yhdistettynä Martin Sundbyn ja Therese Johaugin käryihin sekä heidän toimiensa laajaan hyväksyntään muiden norjalaisten hiihtäjien parissa omaa karua kieltään vuonomaan doping-ohjelmasta. Nyt esille tunnetulla tutkimuksellahan ei käytännössä ole voinut olla muuta tarkoitusta kuin testata astmalääkkeiden dopingvaikutuksia.

Kaikkien esillä olleiden vaiheiden jälkeen on syytä toivoa, että myös norjalainen hiihto on jatkossa samalla viivalla kilpailijoidensa kanssa, eikä maassa ole käytössä esimerkiksi design-aineita, joista ei voi jäädä kiinni ilman synnintuntoon tulleiden urheilijoiden tunnustuksia. Tai jos sellaisia on, että julkisuuteen ilmaantuisi mahdollisimman nopeasti  synnintuntoisia.

* * *

Kun tässä tuli jälleen kerran kirjoitettua hiihtoon liittyvää asiaa, on syytä lausua pari sanaa myös Suomen maajoukkueen nykytilasta. Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan "näyttää siltä, että ryhmänä olemme tehneet tasonnoston. Tästä voi lähteä luottavaisin mielin kohti olympialaisia."

Tämä kuulostaa hyvältä. Ehkäpä naiset pystyvät lopultakin haastamaan norjalaiset kilpasiskonsa ja miehistä löytyy maailman ehdottomalle huipulle muitakin sivakoitsijoita kuin Iivo Niskanen ja Matti Heikkinen. Se olisi tärkeää jo viestijoukkueenkin takia nyt kun avausosuudelle kaivataan korvaajaa laduilta eläköityneen Sami Jauhojärven tilalle.

Kaipuuta menestykseen jätti erityisesti kuluneen kesän vaisu yleisurheilumenestys. Jospa talviurheilu palauttaisi uskon suomalaiseen urheiluun maailman huipulla - siihenhän ei oikein riitä Tero Pitkämäen pistesija tai koripalloilijoiden sijoitus kuudentoista joukkoon Euroopan tasolla, vaikka etenkin jälkimmäisestä kohkattiin melkoisesti.

Tosiasia kuitenkin on, että viime vuonna saimme hiihtoladuilta sellaista menestystä, jolle voi toivoa tulevana talvena jatkoa. Näin erityisesti nyt kun päävalmentajakin luo uskoa joukkueen kuntoon. Toivottavasti se saadaan siirtymään täysimääräisenä myös kilpaladulle talven tärkeimpinä hetkinä Etelä-Koreassa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyväksyykö norjalainen ministeri huijaamisen?
Norjalainen trilleri
Norjalaiset ulos kansainvälisestä maastohiihdosta?

tiistai 3. lokakuuta 2017

Yhteiskunnan muutoksessa uusi askel

Olen kirjoittanut jo aiemmin muutamia kertoja siitä, kuinka nykyaikainen kansainvaellus muuttaa syvällisellä tavalla yhteiskuntaa. Tämän aamun lehdessä asiasta kerrottiin pienehköllä uutisella, jonka mukaan ensihoitajille ja palomiehille on tulossa luotiliivit ja kypärät kohonneen uhka-arvion takia.

Suomi on kuitenkin nykyaikaisen kansainvaelluksen seurausten jälkijunassa. Koelaboratorio on länsinaapurissamme, jossa muutoksen merkkeinä on nähty esimerkiksi suuren ruotsalaisen musiikkifestivaalin peruuntuminen raiskausten ja seksuaalisen ahdistelun seurauksena.

Vielä sitäkin merkittävämpi uutinen on liittynyt sananvapauteen, josta parhaana esimerkkinä ovat olleet Tanskassa pilakuviin liittyvät jopa ampumiseen ulottuneet tapahtumat. Kolikon kääntöpuolena ovat väestöryhmien välit polarisoituneet ja myös kantaväestön piirissä on esimerkiksi Ruotsissa nähty radikalisoitumista, jonka seurauksena on syntynyt mielenosoituksia ja yhteenottoja.

Tätä taustaa vastaan oli irvokasta lukea Pekka Mykkäsen kirjoitus siitä, kuinka olisi olemassa muka järkisyitä ja inhimillisiä perusteluita sille, miksi Suomen kannattaisi olla mallioppilas turvapaikanhakijoiden sijoittelussa. Toki sovitusta kiinni pitämisen pitäisi olla kaikkien osalta itsestäänselvyys, mutta muut perustelut olivat lievästi sanottuna omituisia.

Mykkäsen mukaan "voi olla, että eräänä päivänä Suomeen marssii satojatuhansia ihmisiä itärajan yli ja maa on huutavassa solidaarisuuden tarpeessa". Oletan, ettei Mykkänen tarkoittanut vuoden 1939 tapausten toistumista, vaan jotain sellaista mitä on viime vuosina nähty Välimerellä.

Näin voi tietenkin käydä, mutta kuten tämäkin kansainvaellus on osoittanut, kyllä siinä tilanteessa keskeistä on Suomen oma toiminta. Tälläkään hetkellä EU:n alueelle suuntautuvan maahanmuuton "driving force" ei ole hätää ja vainoa pakeneminen vaan korkeamman elintason tavoittelu, kuten esimerkiksi malilaiset turvapaikanhakijat ovat osoittaneet.

Siksi myös itärajan yli tulvivan ihmisvirran syntymistä voidaan ehkäistä parhaiten minimoimalla Suomen vetovoimatekijät. On selvää, että turvapaikkahakemuksen tutkinnan ajalle ei pitäisi tarjota minkäänlaisia erityisetuja, eikä sen saamisen jälkeenkään pitäisi olla tarjolla sellaisia kotoutumista ehkäiseviä tekijöitä, joista eräs kunniaväkivaltaa kärsinyt irakilaisnainen on kertonut.

Vielä poskettomampi on Mykkäsen näkemys siitä, että "Suomi voi myös kuitata hieman sitä ´velkaa´, joka on kertynyt, kun maa ei ole sitten vuoden 1991 antanut kehitysapua YK:n tavoitteleman 0,7 prosentin bkt-osuuden verran".

Ensinnäkään en ole koskaan kuullut, että lahjan antamatta jättämisestä seuraisi velka. Toiseksi jo toteutuneen humanitaarisen maahanmuuton kustannukset ovat valtavat. Pelkät vastaanottokulut ovat vähintäänkin satoja miljoonia euroja.

Vieä suurempia ovat pitkän aikavälin kustannukset. Norjalaistutkimuksen mukaan kehitysmaalaisten maahanmuuttajien elinikäiset kustannukset ovat jopa puoli miljoonaa euroa. Se tarkoittaa, että jos nykytahdin mukaisesti 6000 ihmistä vuodessa saa Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perustella, maksavat he elinaikanaan yhteensä kolme miljardia euroa.

Tämä yhdistettynä nykyiseen kehitysapuumme ylittää selvästi Mykkäsen mainitseman 0,7 prosentin tavoitteen. Eikä tämä luku sisällä epäsuoria kustannuksia kuten edellä mainitsemani yhteiskunnallista muutosta, maahanmuuttajien rikollisuuden uhrien kärsimyksiä tai lähihoitajien ja palomiesten luotiliivejä.

Valitettavasti näyttää silti, huolimatta Mykkäsen kirjoitelman tapaisista järjettömistä perusteluista, että nykyainainen kansainvaellus jatkaa eurooppalaisten yhteiskuntien muutosprosessia. Ja siitä uusimpana merkkinä ovat siis ensihoitajille ja palomiehille tarkoitetut luotiliivit ja kypärät.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskunnallinen muutos peruutti festivaalin
Mihin he uskovat, mitä he haluavat, mihin he pyrkivät ja milloin he lopettavat?
Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?