Ovatko suomalaiset sisäsiittoisia?

Usein kuulee väitettävän että suomalaiset ovat sisäsiittoista kansaa. Olemme eläneet pitkään täällä pohjolan perällä, joten ensituntumalta väite tuntuu uskottavalta. Mutta onko se totta?

Suomi oli pitkään erittäin harvaanasuttu maa, jossa olosuhteiden pakosta avioliitot oli solmittava ainakin jonkinasteisen sukulaisen kanssa. Lähisukulaisia ei toki vihitty, mutta usein yhteys löytyi muutaman sukupolven takaa. Tämän seurauksena perustajanvaikutus ja/tai satunnaisajautuminen muokkasivat geenifrekvenssejä, minkä seurauksena moni resessiivinen tautigeeni yleistyi suomalaisissa populaatioissa. Tämän ja aktiivisen tutkimuksen seurauksena suomalaisista tunnetaan monia tauteja, joita ei käytännössä esiinny missään muualla. Puhutaan suomalaisesta tautiperimästä.

Perinnöllisyyden mekanismien mukaan hyvinkin sisäsiittoisten vanhempien jälkeläisten sisäsiittoisuus on kuitenkin aivan normaali, mikäli heidän vanhempansa eivät ole keskenään sukua. Tämä sisäsiittoisuuden purkautuminen tapahtui Suomessa 1900-luvun aikana, jolloin maa kaupungistui nopeasti. Tämän seurauksena eri puolilta maata saapuvat nuoret rakastuivat ventovieraisiin ihmisiin, joiden kanssa myös perhe perustettiin ja lapset hankittiin. Näin suomalaisten sisäsiittoisuus purkautui lähes yhdessä sukupolvessa - nykyisisten suurten ikäluokkien jälkeläisissä.

Ennen kuin voimme olla varmoja siitä, ettemme ole sisäsiittoisia, on meidän kuitenkin tarkasteltava asiaa myös yleisemmältä kannalta. Sisäsiittoisuuden kaltainen tila voi nimittäin syntyä myös silloin, jos erilaisten geenien määrä on pieni. Eli jos kaikkialla Suomessa asuvilla ihmisillä olisi ollut hyvin samanlaiset geenit, ei sukulaisavioliiton välttäminen olisi tuonut muutosta suomalaisten heterotsygotia-asteeseen (siis sellaisten geenilokusten suhteelliseen osuuteen, joissa isältä ja äidiltä peritty geenimuoto on erilainen). Näin on kuitenkin käynyt, sillä geneettiset erot itä- ja länsisuomalaisten välillä ovat yhtä suuret tai jopa suuremmat kuin useiden euroopan kansojen välillä.

Maaltamuuton seurauksena geenien sekoittuminen tarjosi suomalaisille siis yhtä monimuotoisen lähtökohdan kuin olisi saavutettu sekoittamalla vaikkapa englantilaiset ja hollantilaiset keskenään. Siten on selvää, ettei tämän päivän suomalaisa voi missään tapauksessa kutsua sisäsiittoisiksi, vaan pikemminkin päin vastoin.

Vielä haluan tarkastella yhtä kysymystä. Genetiikassa tunnetaan käsite heteroosi, joka tarkoittaa hyvin korkean heterotsygotia-asteen omaavien yksilöiden muita parempaa elinvoimaisuutta. Ilmiö on todettu monissa tapauksissa, ja sitä käytetään esimerkiksi maissinjalostuksessa. Näin saadaan suuria tähkiä ja elinvoimaisia kasveja.

Ihmisten osalta heteroosista ei liene näyttöä, mutta hyvin mielenkiintoinen on islantilaisiin tilastoihin perustuva tutkimus, jonka mukaan evolutiivisesti parhaita ihmisyksilöitä ovat kolmansien serkkujen lapset. He nimittäin saavat historiankirjojen mukaan eniten jälkeläisiä. Näyttäisi siis siltä, että vaikka heteroosi-ilmiö tuottaisi hyvin elinkelpoisen oloisia ihmisiä, eivät sellaiset kuitenkaan pärjäisi evolutiivisella aikavälillä. Tämä tarkoittanee sitä, että ihmiskunta on evoluutionsa kuluessa sopeutunut tilanteeseen, jossa pariutuminen tapahtuu kohtuullisen läheisten sukulaisten kanssa.

Lopuksi haluan kiinnittää huomiota suomalaisten sisäsiittoisuuden purkautumisen ja yhteiskunnan lähes vertaansa vailla olevan nousun samanaikaisuuteen. Ehkäpä sisäsiittoisuuden purkautumisella oli osuutensa maamme kehittymisellä kehistysmaasta yhdeksi maailman johtavaksi hyvinvointivaltioksi. Ja ehkäpä voimme myös luottaa siihen, että suomalaiset geenit tarjoavat hyvän lähtökohdan myös tulevaisuuteen.

Aikaisempia ajatuksia samasta aiheesta
Onko ihmisen evoluutio pysahtynyt?
Alkuperäisistä euraasialaisista juuristamme
Hottentottien genetiikkaa