torstai 15. lokakuuta 2026
Elina Hiltunen ja Kokoomuksen naistenpuute
Kokoomus savusti alle kolmekymppisen turkulaisen kunnanvaltuutetun Elina Hiltusen pois puolueesta, koska tämä esitti sosiaalisessa mediassa islamia kritisoivaksi tulkittuja kannanottoja. Jatkossa tämä nuori nainen tekee politiikkaa Perussuomalaisissa.
Tapaus ei sinänsä ole kovin merkittävä, sillä Hiltunen ei missään tapauksessa – ainakaan toistaiseksi – ole ollut erityisen merkittävä poliitikko. Sikäli hänen häätämisensä puolueesta on kuitenkin merkityksellistä, että Kokoomus on jo pitkään kärsinyt naisten puutteesta ja ehkäpä sen seurauksena myös alhaisesta suosiosta kauniimman sukupuolen joukossa.
* * *
Asiaa ei taida myöskään parantaa se, että monet Kokoomuksen vahvimmista naispoliitikoista ovat leimallisesti arvoliberaaleja. Tarkoitan Aura Sallan ja Sirpa Pietikäisen kaltaisia naisia, joita ei arvokysymyksissä pysty erottamaan vihervasemmistolaisista. Lisäksi monet muut, kuten Elina Valtonen, Pia Kauma tai Sari Multala, sijoittuvat lähinnä konservatiivin ja liberaalin keskivaiheille.
Tässä suhteessa Elina Hiltunen arvokonservatiivina poikkesi kokoomusnaisten valtavirrasta ja tuli siksi savustetuksi ulos puolueestaan. Ja koska kyseinen nuori nainen on aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä, nousi asia esille näkyvämmin kuin hänen tähänastisilla poliittisilla meriiteillään olisi muuten käynyt.
Lopputuloksena tästä kaikesta on todennäköisesti se, että osa Kokoomusta tähän asti kannattaneista arvokonservatiivisista suomalaisnaisista siirtyy Hiltusen mukana Perussuomalaisten kannattajiksi. Eikä Kokoomuksen kannatus tämän seurauksena ainakaan kohene naisten parissa.
Tunnisteet:
arvokonservatiivit,
arvoliberaalit,
arvot,
Aura Salla,
Elina Hiltunen,
Elina Valtonen,
islam,
kokoomus,
kritiikki,
naiset,
nuoret,
perussuomalaiset,
Pia Kauma,
politiikka,
Sari Multala,
Sirpa Pietikäinen,
sosiaalinen media
38 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!

Kokoomuksen ongelma on, että jos katsoo puoluetta ulkomailta tai ulkomaisesta näkökulmasta sitä ei erota mitenkään monista sosiaalidemokraattisista puolueista. Suomen ongelma on, että meillä ei ole kunnon oikeistolaista puoluetta.
VastaaPoistaKokoomus on wef-puolue, jonka agendaan kuuluu islamin ihannointi ja globalismi.
VastaaPoistaElinalta hyvä ratkaisu sekä itsensä että Suomen kannalta.
VastaaPoistaElina Hiltunen FB 13.10.2026
Poista"Olin jo jättämässä puoluepolitiikan kokonaan. Mutta kun luin Perussuomalaisten säännöt ja tavoiteohjelmat, ja tajusin missä tilassa Suomi on, mun oli pakko tehdä ratkaisu."
Katso tästä
Vasemmistofilosofi Vesa Oittinen julkaisi taannoin -- siihen aikaan kun isä punaisen lyhdyn osti -- 16-vuotiaana sarjakuvakirjan, jossa oli mainio tarina siitä "kuinka porvaria hätkäytetään". Porvari oli kuvissa mustapukuinen äijäpaha, joka lensi seinään kun hänelle kuiskattiin, että "aika on suhteellista, ei absoluuttista".
VastaaPoistaEi se satua ollut. Vielä nytkin porvari lentää seinään kun hänelle kuiskataan: "Rasistit ovat jossakin olennnaisessa asiassa aivan oikeassa."
Se on mukava juttu. Itseään sivistyneinä pitävät ihmiset -- myös ihmistieteitä lukenut akateeminen väki -- tosiaan on tehnyt itselleen älillistä aateluutta signaloivan triggerin siitä sosiologisesta harhakäsityksestä, että vieraiden kulttuurien vierastaminen olisi jotenkin "sivistymätöntä" ellei ihan "primitiivistä".
Ja absurditeetin huippu on, että vihavasemmistolaiset haluavat tässä olla leimallisesti nimenomaan "sivistysporvareita", ja
nostaa oman tunnustuksellis-uskonnollisen ideologisen "sivistyksensä" opinkappaleeksi myös saman "rasismi on sivistymättömyyttä" -harhakäsityksen.
Niin ne poliittiset ääripäät löytävät toisensa. Veljekset kuin ilvekset. Liberalistit ja sosialistit. Kapitalismi ja sosialismi. Trump ja Putin. Kummaa kollegiaalista kaveeraamista.
USA:ssa heräsi sodan jälkeen poliitikkojen yhteisrintama modernia taidetta vastaan. New Yorkin modernin taiteen museo lähetti Picassolle sähkeen, jossa pyysi tältä kuuluisalta muodissa olevalta julkimolta julkilausumaa modernin taiteen puolesta. Kommunistinakin tunnettu Picasso taisi päästää rähjäisen naurun. USA:n poliitikot pitivät modernia taidetta "kommunistien salajuonena", samoin N-liitossa leimattiin uusi taide "kapitalistiseksi hapatukseksi". Sähke päätyi välittömästi roskakoriin.
Vaikeaa on poliittisten pukarien edelleenkin ymmärtää, että "rasistit" ovat jossain olennaisessa asiassa aivan oikeassa.
E-Valtonen on oksettavimpia olijoita tuosta saasteläjästä. Jos olisitte hitusenkin seurannut mitä tuo mielisairas islamin ylin rakastaja on eu:ssa touhunnut Suomelle niin olisitte jo vessassa oksella.
VastaaPoistaProfessori : "Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan."
PoistaJuu, minä en rikollisia Suomen tuhojia lieväsanaisesti kohtele, joten jääköön tämä saitti sitten tänne mätänemään.
PoistaElina Lepomäellä oli hyviä mielipiteitä. Sittemmin hän vaihtoi sukunimensä ja mielipiteensä ja pääsi Suomen ulkoministeriksi.
PoistaMuuten olen sitä mieltä, että SDP:llä ja Kokoomuksella on kova kilpailu muslimiäänestäjistä. Petterikin kävi kysymässä imaamilta ohjeita.
Kammo-olio Pietikäinen juuri äänesti muiden viherkommarien kanssa islamisen terrorismin puolesta.
PoistaValtosen kehujat on islamin rakastajia. Sillä ko kalkkuna on koko uransa toiminut täysin Suomea vastaan joka ikisessä asiassa.
PoistaLepomäen suurimpiin saavutuksiin kuuluu kuntien varojen siirto scotti pankille....
PoistaZelenskyin napakkaa kommenttia mukaillen "Kokoomuslaiset tuntevat vaistonvaraista viehtymystä vasemmistolaisuuteen ja liberaaliin arvorelativismiin."
VastaaPoistaZele on ihan sokea kun panostaa koko luottonsa eu:hun, eu kun ei ikinä tule takaamaan ryssien alottaman sodan loppumista, siksi Ukraina todella tarvitsisi oikean presidentin joka näyttää eu:lle keskisormea. Minä sitten olen täydellisesti Ukrainan puolella, mutta minä en kannata senttiäkään ko maan istuvaa presidenttiä joka ei oikesti ole ollut presidentti enää vuosiin.
PoistaSataako Moskovassa jo lunta ?
PoistaEi sitten tuo yksi trolli osannut lukea, eli putinisti itse. Jos kirjoitin että olen Ukrainan puolella, niin miten se tekee minusta venäjämielisen. Minä en sulata ko maan korruptoitunutta presidenttiä, eikä sitä siedä Ukrainan kantaväestökään. Tuollainen trolli ei tiedä yhtään mitään ko maasta, minä olen jopa asunut maassa ja täällä Suomessa minulla on Ukrainalainen vaimo. Olenko siis tosissaan venäjän mielinen, siis tosissaan?
PoistaMillä järjestetään vaalit valtiossa, jonka pintaalasta 25 % on miehitetty, ja jossa on yli 1 miljoona venäläistä sotilasta.
PoistaMontako ääntä näillä on käytettävissä ?
Miten käydään vaalikampanjaa kansalle, josta miljoonia on miehitysvallan alla, ja miljoonia ulkomailla.
Toni Seppälä FB eilen
VastaaPoista"Todellisia kokonaiskustannuksia veronmaksajille on hieman haastavaa löytää, alla kuitenkin joitain lukuja.
Tähän olisi saatava muutos ja varat ohjattava kantaväestön hyvinvointiin.
Turvapaikanhakijoiden vastaanoton kustannukset 2024: 378 133 000 €
budjetti.vm.fi
Turvapaikanhakijoiden vastaanoton kustannukset 2025 (arvio): 261 560 000 €
budjetti.vm.fi
Turvapaikanhakijoiden vastaanoton kustannukset 2026 (tavoite): 134 467 000 €
budjetti.vm.fi
Pakolaisiin ja tilapäistä suojelua saaviin liittyvät kuntakorvaukset ja muut pakolaiskorvaukset vuoden 2026 talousarviossa: 349 744 000 €"
---------------------------------------
Toni Seppälä FB eilen. Nuorten haastattelu Lahdessa.
"Kävimme viime perjantaina haastattelemassa Lahessa pääasiassa nuoria, myös vanhempaa väkeä tuli jutulle.
Moni oli huolissaan maahanmuuton mukanaan tuomista lieveilmiöistä. Olemmeko Ruotsin tiellä??
Itse näiden jälkeen olen huolissani siitä, että ihmiset eivät tiedä mitä muualla Euroopassa tapahtuu ja ketkä ovat sen takana.
Missä viipuu punavihreän median vastuu uutisoinnista?
Erityiskiitos nuorille vasemmalta oikealle, hienoa ja arvokasta keskustelua molemminpuolin."
-------
Katso video, sieltä tulee selvät näkemykset. Ehkä Suomella sittenkin on toivoa.
"Matut vittuun täältä"
"Kotimaahan!"
Minne Kokoomuksen kannatuksen lasku viime gallupissa on liuennut, veikkaisinpa että puolet Perussuomalaisiin ja puolet SDP:een...
VastaaPoistaKokoomuksella on identiteettikriisi.
PoistaPerussuomalaiset =Uusi Kokoomus.
Siirryttäköön kaksipuoluejärjestelmään.
Kepu voi olla tuuliviirinä...
Muistetaanpa Eija-Riitta Korholaa. Nainen oli ja on suomalaisessa poliittisessa kentässä aivan ehdotonta eliittiä kaikilla mittareilla mitattuna. Aivan ehdotonta ministeriainesta jopa presidenttiainesta, mutta eipä se kokoomukselle sopinut, vaan hänet heitettiin yli laidan, eli kuka tai mikä on kokoomuksen se todellinen taustavoima? Jotain hyvin outoa on siinä puolueessa, hyvin outoa!
VastaaPoistaEija-Riitta Korhola sai muistaakseni yli 50.000 ääntä EU-vaaleissa, mutta niin vain sinne singahti surkealla äänimäärä Jussi Saramo Li Anderssonin siivellä. Näin se demokratia EU:ssakin toimii.
PoistaKokoomuksen nykyinen ja jo 2015 alkanut linja ihmetyttää ja kummastuttaa. Katainen, Stubb, Orpo linja on ala-arvoinen ja luokaton, Suomea tuhoa linja tulee viemää Kokoomuksen markinaaliin ja toivon koko sydämestä, että ko herrat tullaan vielä tuomitsemaan Suomen tuhoamisesta!
VastaaPoistaEikös jo Niinistö 1990-luvun alussa aloittanut Suomen tuhoamisen puuhaamalla Suomea Euostoliiton syrjäiseksi maakunnaksi ja isompiensa päähän potkittavaksi? Yli 30 vuotta tässä on sitten kärvistelty päättävien pöytien alla putovia murusia kerjäämässä kuin pahainen rakki.
PoistaNyt kokoomus on sen verran pelästynyt perussuomalaisten kannatuksesta, että on ihan monella suulla alkanut julistamaan, että polttoaineen hinnan alentaminen onnistuisi, mutta perussuomalaiset vastustavat. Eilen taas A-studiossa SDP:n edustaja toisti valhetta euron bensasta. Miksi siellä A-Studiossa ei ollut persuilta ketään vastaamassa opposition valheisiin? No tietää YLE:n.
VastaaPoistaYle 30.9.2026
PoistaPerussuomalaiset eivät luvanneet euron bensaa – näin he todella sanoivat
Perussuomalaiset poliitikot toistivat Tiktok-videoilla ajatusta siitä, että ilman veroja bensa voisi maksaa euron litralta.
Katso tästä
Artikkelista poimittua
- Julkisuudessa on viime aikoina väitelty siitä, mitä perussuomalaiset ovat puhuneet bensan hinnasta ennen nykyistä hallituskautta.
- Perussuomalaisten on väitetty luvanneen polttoaineen maksavan euron litralta, minkä esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on kiistänyt.
- Iranin tilanne on pitänyt viime aikoina polttoaineiden hintoja korkealla.
Tämä on joillekin ylivoimaista ymmärtää.
PoistaIranin tilanne, saudi arabian tilanne, niin väittää persut ja valtamedia, se vain että noista maista Suomeen ei tule tippaakkaan öljyä, ihan tiedoksi. Maahamme öljy tulee 98% Norjasta ja loput valmiin jalosteena Ruotsista. Hyvä vedota asioihin mistä edustajat ei tiedä tai sitten tietävät ja valhtelullaan odottavat että kaikki uppoaa tyhmään kansaa, kuten se valitettavasti näkyy uppoavan.
PoistaKyllä se Norjan öljyn maailmanmarkkinahinta on noussut samaan tahtiin kuin muutkin öljyntuottajien hinnat. Ei ne sitä Suomelle myi yhtään halvemmalla kuin muuallekaan. Eli lopullinen syy löytyy sieltä Trumpin hienosta ideasta tuhota Iran. On jo tuhottu muka ainakin 10 kertaa.
PoistaMielipidemittausten mukaan äänestäjät haluavat sosialistisen Suomen missä verotus on maailman kovinta ja matuja haalitaan keppostelemaan ja loisimaan yhä enemmän. Maasta löytyy myös yli 10% äänestäjiä ( Vasemmistoliitto) jotka tuntuvat haluavan takaisin Venäjän kainaloon.
VastaaPoistaKansa saa vaaleissa mitä haluaa ja suunta on selvä. Kannattaa pitää laukku pakattuna siltä varalta, että kansan tahto tekee maastamme turvattoman sosialimin vastustajille. Numerotili Panamassa tai sveitsissä ei ole yhtään huono idea mikäli on sattunut kertymään sosialisteja kiinnostavaa varallisuutta. Eiköhän se " maastamuutovero" taota seuraavaan hallitusohjelmaan. Eli pääset kyllä toistaiseksi pois mutta se maksaa omaisuutesi.
Kunniakansalaiset saavat jatkossakin lähettää rahaa turvattomiin kotimaihinsa ilman veroseuraamuksia.
PoistaKyllä pitää ruveta kirveitä hiomaan. Niin vituttaa tämä touhu.
PoistaEipä Orpossa ollut miestä alentamaan jakeluvelvoitetta, demarius voitti.
VastaaPoistaMutqu ilmastohätätila ja jääkarhut sulaa. Jakeluvelvoitteella Suomi pelastaa maailman.
PoistaKokoomuksen naisten ideologia ja aatteellinen pohja on nykyään kaikki, mikä edesauttaa sosiaalisten kiipijöiden pääsyä heidän luulemiinsa "piireihin". He haluavat olla jotain Mämmilän Heimo Pikkuloita tai Taina Suomisia, ja siinä kaikki.
VastaaPoistaHiltusen loikkausta isomman uutisoinnin ja huomion ansaitsisi hänen väitteensä siitä, että islamisteilla on jonkinasteinen vipuvarsi politiikkaan Turussa sen kautta, että nämä lupaavat äänestää blokkina esim. Kokoomusta jos heille luvataan jotain vastineeksi. Mitähän se voisi olla? Jotain juttua on ainakin ollut uudesta suurmoskeija-projektista, kun edellinen operaatio Helsingissä meni puihin.
VastaaPoistaYksi toteutunut on se, että raitiotie viedään Varissuolle.
PoistaTurun kaupunginvaltuusto on päättänyt rakentaa uuden 12 kilometrin pituisen raitiotien Linnakaupungista kauppatorin ja Kupittaan kautta Varissuolle. Rakentaminen alkaa vuonna 2027, ja raitiovaunujen on määrä palata kaupunkiin vuonna 2033.
Turun uuden raitiotien kokonaiskustannusarvio on noin 530–540 miljoonaa euroa.
Kun Turun hankebudjetit ei yleensä pidä paikkansa, tämänkin hintalappu nousee.
Tässä tapauksessa saviset kohdat ovat haasteellisia rakentaa mutta sehän ei islamisteja kiinnosta. Ei heidän tarvitse mitään maksaa. Se on Turkulainen veronmaksaja, joka kiristää vyötä, käy töissä ja maksaa.
Tai sitten muuttaa pois eikä maksa eli tapahtuu - white flight.
Niin kuka uskoo tämänkään jälkeen kokoomuksen oikeasti haluavan mitään kiristyksiä "työvoimapulan paikkaajien" suomeen tulolle...
VastaaPoista