keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Yle antoi palstatilaa Elokapinalle, mutta olisiko sitä tarjolla myös Uusheräykselle tai Suomen sisulle?

Koneen säätiön tukema ääriliike Elokapina rikkoi eilen Helsingin Kaisaniemenkadulla poliisin antamaa määräystä häiritsemällä pääkaupungin liikennettä. Sen seurauksena virkavalta otti kiinni lähes sata mielenosoittajaa.

Yleisradion uutistoimitus kertoi tapahtuneesta sinänsä neutraalisti, mutta antoi samalla lainrikkojien edustajalle hänen kaipaamaansa näkyvyyttä. Tämä käytti sen kertomalla, että "meidän on aiheutettava kohtuullista häiriötä, että saamme julkiseen keskusteluun ja päättäjien tietoon..." omat kaikkien tuntemat pelkonsa, joita en tässä viitsi toistaa.

* * *

Jäin Ylen uutisen luettuani pohtimaan, että tarjoaisikohan verorahoitteinen mediamme samalla tavalla palstatilaa myös siinä tapauksessa, että vaikkapa Uusheräyksen tai Suomen sisun jäsenet tukkisivat Helsingin keskustan liikenteen poliisin kielloista huolimatta päästäkseen kertomaan valtakunnan laajuisessa mediassa itselleen tärkeitä asioita? 

Onhan ensin mainitsemani järjestön jäsenillä sentään tavoitteena pelastaa ihmisiä kadotuksesta ikuiseen elämään ja jälkimmäisellä suomalaisen kulttuurin säilyttäminen muuttuvassa maailmassa. Äärimmäisen tärkeitä asioita molemmat - ainakin näiden järjestöjen jäsenten oman käsityksen mukaan. 

Ylen toimituksen vastausta en tietenkään tiedä, mutta esitän tässä toiveen kaikkien lainrikkojien samanlaisesta kohtelusta verovaroin rahoitetussa mediassa. Ja ettei tuo kohtelu sisältäisi jatkossa pääsyä esittelemään omaa fanaattista sanomaansa kaikelle kansalle. 

36 kommenttia:

  1. Totuus seuraa trendejä.
    Kuten tuolla naapurissa, on puheena sodan traagiset vaikutukset, totuuden ja väkivallan suhteesta, verraten normaaliin so. tavalliseen elämänmenoon, on ero selvä.
    Trendit sanelevat totuuden. Eihän ole sopivaa esittää faktoja, jotka ovat trendimielteitä vastaan.
    Vihavaisen palstalla totesin "totuuden" ääri-ilmiön: Rovaniemen kauppalaa EIVÄT polttaneet kommunistit, koska se olisi - herkän tilanteen vuoksi - ollut mahdotonta, vaikka ko. juipit olisi saatu paikalta kiinni.
    Neuvostoystävällisyys oli päivän sana, elämän ehto.
    Suunta oli muuttunut siitä, kun vuonna 1941, vanhan rajan ylittämistä kritisoineita sotilaita lähetettiin Sukevalle suota kuokkimaan - ja tukevalle dieetille.

    VastaaPoista
  2. Taas jälleen kerran yleisradion poliittinen toimittaja kertoi mielipiteensä= https://www.youtube.com/watch?v=tCsT2XQ81h0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veroradiolla Roomassa 30 toimittajaa ja apumiestä. Miksi?

      Poista
  3. Mikä voisi olla syynä, että Elokapinalliset saavat kerta toisensa jälkeen kokoaan suuremman näkyvyyden medioissa. Toine mielenkiintoinen seikka on miten yksi Suomen harvoista suurkapitalistisuvuista on onnistunut ostamaan omistamilleen yhtiöille koskemattomuuden Elokapinallisten silmissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on sitä helsinkiläistä karnevaalikulttuuria josta jo Haavikko puhui.
      Ja hissejähän käyttää kaikki.

      Poista
    2. Suku pääomistajinaatamanostureita ja kontinkäsittelylaitteita valmistavissa yhtiöissä. Kummajaisena Thorsvikin Heteford lihakarjan jalostukseen ja kasvatukseen erikoistunut suurtila ~30km Helsingin keskustasta länteen. Oiva kohde aktivistille sitoa itsensä vaikkapa aidantolppiin,,,

      Poista
    3. Sitten kun noista sisu hörhöistä uutisoidaan, niin täällä kitistään että taas meitä kiusataan.

      Poista
  4. Tässäkin on yksi aihe, josta Yle voisi kirjoittaa

    HS eilen

    Christian Forsman on 17-vuotias ja konservatiivi – Hänen kaltaisiaan nuoria miehiä on äkkiä paljon

    Nuoret|Christian Forsman, 17, pitää itseään konservatiivisena nuorena miehenä. Miksi sellainen on hänen ikäiselleen ihan tavallista?

    https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010467255.html

    Artikkelista poimittua

    Nuori mies katsoo suoraan kameraan ja alkaa puhua. Itsevarma ääni siteeraa artikkelia, jossa kritisoidaan vihervasemmiston virheitä.
    Videolla esiintyy 17-vuotias Christian Forsman. Käsitettä vihervasemmisto käytetään tyypillisesti perussuomalaisten piireissä, kun puhe on osoitettu samanmielisille.

    Politiikkaan näin nuorena tähtääviä on aina ollut. Tavallista on jo sekin, että 17-vuotias kuvaa arvomaailmaansa konservatiiviseksi ja kansallismieliseksi.
    Forsman kuitenkin tunnistaa itsensä yhdestä paljon pinnalla olleesta ilmiöstä.

    Nuoret miehet kallistuvat keskimääräistä enemmän konservatismin ja oikeiston suuntaan, kun taas nuoret naiset kiinnostuvat keskimäärin useammin liberaaleista arvoista ja vasemmistosta.
    Globaali ilmiö näkyy tuoreimman vuoden 2023 nuorisobarometrin mukaan myös Suomessa. Sukupuolten välinen ero arvokonservatiivi-arvoliberaali-akselilla on kasvanut vajaassa vuosikymmenessä.

    jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko Yle joskus myös uutisoida Ruotsin tilanteesta?

      PT-media tänään

      Ruotsissa kevyttä kenttäammuskelua, ei edes yhtään kuollutta

      https://pt-media.org/2024/06/12/ruotsissa-kevytta-kenttaammuskelua-ei-edes-yhtaan-kuollutta/

      Artikkelista poimittua

      Tukholman maahanmuuttajaghetossa Akallassa laitettiin pystyyn tulitaistelu Burger Kingin terassilla. Noin kymmenen aikaan illalla vihamieliset poolit kohtasivat ja sen jälkeen saatiinkin sitten hampurilaisiin dippikastikkeena ruutia.
      ...
      Malmössä parikymppinen nuorukainen sai polvitönkön.
      ...
      Göteborgissa nuorukainen sai niin ikään lievän lyijyhoidon kerrostalon rappukäytävässä.

      Poista
  5. Elokapina tuntuu saavan kokoaan enemmän näkyvyyttä mediassa, kuten tässä Ylen sivuilla. Harvemmin heidän väitteitään kuitenkaan kyseenalaistetaan. Mitä esimerkiksi tarkoittaa aktivistin väite siitä, että Suomi kiihdyttää ilmastokatastrofia tai että maapallosta on tulossa ihmisille elinkelvoton. Suomi on sangen pieni maa ja vaikeata kuvitella minkään meidän toimemme kiihdyttävän ilmastonmuutosta merkittävästi verrattuna suuriin maihin. En epäile, etteikö ilmastonmuutos vaikuta haitallisesti joihinkin alueisiin, mutta väite koko pallon muuttumisesta elinkelvottomaksi kuulostaa ylidramaattiselta. Jos näin olisi, niin silloin jokin suomalainen hätätila tuskin auttaisi, vaan olisi puututtava suuriin toimijoihin, kuten Kiina tai Intia. Tämäaamuisessa Ylessä oli myös kritiikkiä hallituksen ympäristöpolitiikkaa vastaa ajatellen vanhojen metsien suojelua. Tuota lukiessa mietin, onkohan Elokapinasta uutisointi osa Yle tietoista hallituksen vastaista kampanjointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka Suomi ja suomalaiset häviäisivät tältä planeetalta huomenna, sillä ei olisi mitään vaikutusta ilmastoon eikä mihinkään muuhunkaan. Onko niin vaikea tunnustaa, kuinka mitätön tekijä olemme yli 8000:n miljoonan muun ihmisen täyttämällä pallolla? Muutamien promillien takia tuo hörhöporukka on vaatimassa toimenpiteitä, joilla edellisten sukupolvien työ ja uhraukset asetetaan kyseenalaisiksi, vaikka juuri nuoret ovat saaneet nauttia hyvinvoinnista, joka on ensimmäistäkään hikipisaraa vuodattamatta pudonnut heidän syliinsä kuin kypsä omena puusta. Kiittämätttömyys on tunnetusti maailman palkka. Elokapinan olisikin syytä suunnata protestinsa todellisiin saastuttajamaihin, mutta kovin monessa takapajulassa ei suvaita heidän konstejaan eikä taida olla pizzaa, cokista tai isukin autokyytejä mielenosoituksiin tarjolla. Ei myöskään ystävällisiä poliisisetiä.

      Poista
    2. Joissakin asioissa toimittajat ovat aktivisteja, toisissa taas ei ja sen määrittelee vain se, kuinka kiihkeä omassa agendassaan on. Vastaanottavana yleisönä meillä on journalismin ohjeiden mukaan OIKEUS VASTAANOTTAA TIETOJA JA MIELIPITEITÄ. Objektiivista suhtautumista toimittajilta ei enää vaadita ja juttuja voi kirjoittaa myös niin, että sepittää itse haastateltavien mielipiteet kuten tässä keväällä kävi ilmi erään monilla palkinnoilla palkitun toimittajan kohdalla. Jostakin syystä sekin kohu aika nopeasti hälveni eli suomeksi sanottuna painettiin villaisella...

      Poista
  6. No kylläpä ovatkin Saara ja Susanna kirjoittaneet tosiaankin "sisällöllisesti neutraalin" jutun.

    Nimenomaan näennäinen neutraalisuus on uutistoimittajille tarpeellinen Narkissoksen peili. Sen edessä uutistenlukija harjoittelee lausumaan näennäisesti neutraalilla tavalla sellaisia äärimmäisen leimaavia käsitteitä kuin "populistiset puolueet", "laita- tai äärioikeisto", "maahanmuuttovastaiset".

    Ääntää pitää selkeästi kuin Litku Andersson, jotta asia menisi joka sohvaperunan tajuntaan. Vähän niikuin varmaan Bill Clintonkin oli opetellut peilin edessä toistelemaan vakavalla vakuuttavalla äänellä lausetta: "Minulla ei ole olllut seksisuhdetta miss Lewinskyn kanssa", toistan: "Minulla ei ole ollut..."

    Poliitikot eivät ole Väinä Linnan kuvaamia "aika velikultia". He ovat yhä useammin poliittisesti paatuneita tyttikultia.

    VastaaPoista
  7. Kaiken lisäksi on suuri kulttuurivaikuttaja Korismäki luvannut maksaa kaikki Egokapinan saamat sakot. Ja kukahan rahoittaa ko. häiskän filmit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa voisi kokeilla vesitykkejä. Sellaisia vähän lempeämpiä.

      Poista
    2. Suomessa saa osoittaa mieltään mutta poliisihan voisi välillä puuttua kokouksen paikkaan eli mielenosoituksen paikkaan.
      Välillä sen voisi osoittaa vaikka Vuosaareen. Tai Kontulaan tai Kannelmäkeen.

      Poliisin ohjeiden mukaan

      "Kokoustarkoitukseen soveltuva paikka on sellainen, jossa mielenosoitus ei häiritse liikennettä, haittaa liikkumista yleisellä paikalla tai estä pääsyä esimerkiksi johonkin liiketilaan.
      Mielenosoituksen reittiä voidaan muuttaa toisen mielenosoituksen tai liikennejärjestelyjen takia."

      Jostain syystä poliisi itse ei tätä nyt noudata kun sallivat katujen sulkemisen ja sallivat liikenteen ja ihmisten häiritsemisen.

      Poista
    3. Katselin illalla muutaman minuutin Kaurismäen elokuvaa, jossa huumoria edusti 17 Frank-nimistä pussirotannäköistä miekkosta.

      Poista
    4. Kulttuurimarxisti Kaurismäki on ankeuttaja. Huumoria on muka se, että kivikasvoina sanotaan parin sanan kirjakielisiä lauseita mahdollisimman karussa ympäristössä. Mieluummin nauran Kummelien Kultakuume-elokuvalle, jonka voi katsoa parikin kertaa muutaman vuoden sisään. Kommarin elokuvia en jaksa katsoa ensimmäistäkään varttia.

      Poista
  8. (Jatkoa edelliseen kommenttiini:)
    "Vuoden kuluessa Tokiossa pidetyn toimeenpanevan komitean ensimmäisen täysimittaisen kokouksen jälkeen perustettiin virallisesti Trilateraalinen komissio, jota pidettiin BILDERBERG-ryhmän sivuhaarana ja joka kokoontui puolivuosittain. Runsaslukuisten ristikkäisjäsenyyksien vuoksi jotkut tutkijat ovat sanoneet, että se näyttää olevan ulkosuhteiden neuvoston sisäpiiri, jolla on yhteyksiä vuonna 1961 perustettuun Atlantic Institute for International Affairs -instituuttiin ja Bilderberg-ryhmään.
    Trilateraalinen komissio edustaa maailman kolmen ei-kommunistisen teollisuusalueen asiantuntijoiden ja ylikansallisen eliitin liittoa: Pohjois-Amerikka, Japani ja Länsi-Eurooppa (lukuun ottamatta Itävaltaa, Kreikkaa ja Ruotsia). Rockefeller näki, että näiden kolmen demokraattisen alueen kesken tarvitaan tällainen yksityinen neuvottelu. Bretton Woods -järjestelmän romahdettua he uskoivat, että se oli uudistettava. Teorian mukaan Amerikan roolia olisi pienennettävä ja siitä olisi tehtävä tasavertainen yhteismarkkinoiden [EU] ja Japanin kanssa, koska nämä kolme maata edustavat yhdessä 70 prosenttia maailmankaupasta.
    Vuonna 1973 David Rockefeller tapasi 27 valtionpäämiestä, mukaan lukien Neuvostoliiton ja KIINAN edustajat, ja vuonna 1974 hän tapasi paavi Paavali VI:n, joka sen jälkeen kehotti kansoja muodostamaan MAAILMANHALLITUKSEN...

    Trilateraalisen komission rakenne
    Vuonna 1979 ilmestyneessä kirjassaan Who's Running America? Thomas Dye sanoi, että Rockefeller oli Amerikan vaikutusvaltaisin mies. Toimittaja Bill Moyers (CFR:n jäsen) kirjoitti David Rockefellerin vallasta vuonna 1980:
    David Rockefeller on nykyään hallitsevan luokan näkyvin edustaja, monikansallisen miesten veljeskunnan, joka muokkaa maailmantaloutta ja hallitsee sen pääomavirtoja ...". Yksityishenkilö David Rockefellerille on myönnetty valtionpäämiehen etuoikeudet ... Häntä eivät koske tulli- tai passitoimistot, eikä hän juuri pysähdy liikennevaloihin."
    Trilateraalista komissiota valvovat itse asiassa Rockefellerit, jotka valvovat sen toimintaa ja antavat ohjeita sen politiikkaa varten. Suuri osa rahoituksesta tulee yrityksiltä ja säätiöiltä, mukaan lukien Rockefellerin säätiöt.
    Sen jäsenistö koostuu yli 300 jäsenestä (jäsenmäärän yläraja on 107 Pohjois-Amerikasta, 150 Länsi-Euroopasta ja 117 Tyynenmeren ja Aasian alueelta), jotka koostuvat huippupankkiireista, teollisuusjohtajista, liikemiehistä, työmarkkinajohtajista, tutkijoista, poliitikoista, senaattoreista ja kuvernööreistä. Mukaan otetaan vain henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita edistämään tiivistä kansainvälistä yhteistyötä erityisesti ei-kommunististen teollisuusmaiden välillä. Kullakin kolmella alueella on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja johtaja sekä 44-jäseninen toimeenpaneva komitea. Komissiossa on toiminut monia kabinettitason virkamiehiä ja neuvonantajia [jokaisesta viimeaikaisesta hallinnosta].
    Jokaisella organisaation osastolla (Washingtonissa, Pariisissa ja Tokiossa) on pieni kokopäiväinen henkilökunta. Komissio pitää vuosittain kolmipäiväisen kokouksen, joka vuorotteli näiden kolmen alueen välillä keskustellakseen maailman rahatilanteesta ja muista taloudellisista ja sotilaallisista kysymyksistä. Kokoukset ovat suljettuja yleisöltä, ja TIEDOTUSVÄLINEILTÄ ON EVÄTTY PÄÄSY NIIHIN."
    Translated with www.deepl.com/ Free version

    VastaaPoista
  9. Voidaan kysyä, kenen etua Merja Ylä-Anttila Ylen toimitusjohtajan pyrkii edistämään: Suomen kansan vai planeettamme ylimmän roisto-"eliitiin"?

    VastaaPoista
  10. Sama kysymys voidaan tehdä em. jäsenluettolosta myös löytyvän Olli Rehninkin osalta. Hän on osallistunut myös Rockefellerien maailmanhallitus-agendaa edistävään Bilderberg-kokoukseen.

    VastaaPoista
  11. Ylioppilas Ylä-Anttila Ylen toimitusjohtajana. Ansiot on kyllä hankittu muuten kuin opiskelemalla. Miten lie piireihin päässyt?

    VastaaPoista
  12. Onko sulla Kalergi yhtään omaa ajatusta? Toistat samaa puppua vuodesta toiseen. Mekaanisten kellojen harrastajana ja käyttäjänä olen kuullut termin "hammasilma", joka kuvaa kellon rattaiden välissä olevaa ilmaa joka voi aiheuttaa viisarien heilumista. Kello siis ei käy kunnolla. Jos olisit kello, sinulla olisi hammasilmaa.
    Mitä niin pahaa Rockefeller on tehnyt juuri sinulle, että päivät, viikot ja vuodet pääksytysten jauhat heistä? Kateuttako? Miten Bilderberg-kokous on vaikuttanut juuri sinun elämääsi? Ja illuminaatti. Voi yhden kerran, sanoi mummuvainaani.

    VastaaPoista
  13. Trolli tai "trolli":
    Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists
    Trolls will lie, exaggerate, and offend to get a response.
    https://www.psychologytoday.com/intl/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists

    Haluaako joku tai jokin taho, "trolli" (siis trolli lainausmerkeissä) mahdollisesti saada minut lopettamaan "virallisen totuuden" vastaisten tekstieni eli "salaliittoteorioiden" esittämisen, joista varsinkin HS-Brysselin-Pravda ja Yle vaikenevat?!

    VastaaPoista
  14. Jos ja kun em. instansseja on olemassa niin ei kai se haittaa jos joku tuo niitä tännekin päivänvaloon. Voihan jokainen halutessaan penkoa asiat itsekin ja tarkistaa. Jos harrastaa hammasratasilmaa, niin voinee pitää ilmaustauon tämän Kalergin kohdalla.

    VastaaPoista
  15. Proffa ulisee ettei omista taustajoukoista kirjoiteta. Sitten kun kirjoitetaan niin proffa ulisee että kirjoitetaan. Uliuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota uli-uli-kommentointia harrastavat paljon kehopositiiviset viherpuniikit.

      Poista
    2. Itse ulinaa harrastavat lähinnä netissä ulisevat persut

      Poista
    3. Olipa "hyvin" lohkaistu.

      Poista
  16. Minkähän vuoksi Orpo katsoi nyt asiakseen oikein Berliinissä julistaa että Wille Rydman ei voisi olla Kokoomuksen ministeri, taisi ajankohta olla otollinen persujen huonon EU-vaalimenestyksen vuoksi.
    Poliittinen peluri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä kysyttiin sitä. Ja siltä kysyttiin sitä kun asia on juuri nyt ajankohtainen syyttämättäjättämispäätöksen vuoksi.

      Uliuli.

      Poista
    2. Yritti vielä mustamaalata.

      Uliuli

      Poista
  17. "Voihan jokainen halutessaan penkoa asiat itsekin ja tarkistaa."
    Käsitykseni mukaan vain harvat siihen vaivautuvat, mikä on valitettavaa ja suorastaan tuhoisaa maallemme ja itse asiassa koko ihmiskunnalle.
    On tietysti joukko niitäkin, joilla aidosti on ajanpuute tai työ- tai muunkin stressin takia eivät jaksa.

    VastaaPoista
  18. Kalergi-suunnitelma on paljon parempi kuin nimimerkkinsä. Eikö voisi vaihtaakin, kömpelöhän tuo muun lisäksi on? Me muut voisimme vähentää "salaliittoteoria" -termin käyttämistä. Pilkkanimeksi suunniteltu pilkkanimi, ennen 60-luvun loppua tuntematon. Ehkä tarpeetonkin? Sitten jenkkilässä tapahtui muutama salamurha liikaa.
    -jussi n

    VastaaPoista
  19. Minulla on jo oikeastaan "alkumetreiltä" tämän blogin kommentoijana ollut tunne, että olen täysin väärässä seurassa. Yleisesti ottaen kaikki josta "virallinen totuus", valta- eli propagandamedia, ennenkaikkea HS-Brysselin-Pravda ja Yle vaikenevat on yksinkertaisesti ja perustelematta tässä blogissa "salaliittoteoriaa", jota siis ei ole olemassa ja sen esittäjä on huuhaahörhö, siis tämän blogin kommentoijiksi valikoituneelle joukolle, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
    Minua jatkuvasti häiritsevä trollikin taitaa olla "trolli", siis lainausmerkeillä, joka on joskus jopa pystynyt siirtämään kommenttini osoittamaan muuta kommentoijaa kuin tuota kommentoimaani trollia.
    Lisäksi tässä blogissa on joukko tabuja, joista kommentoiminen sensuroidaan, olivatpa perustelut mitkä tahansa ja asia kuinka merkityksellinen tahansa.
    Joten alan olla kurkkua myöten täynnä tätä blogia.

    VastaaPoista
  20. IS tänään

    Siljan, 14, ensimmäinen kesä­loma­päivä muuttui painajaiseksi –pahoinpideltiin ja nöyryytettiin nuorten edessä

    Siljaa pahoinpideltiin ja nöyryytettiin jopa 20 nuoren edessä.

    14-vuotias Silja pahoinpideltiin Turun Runosmäessä 3. kesäkuuta.

    https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000010486772.html

    Artikkelista poimittua

    Kesäloman ensimmäisenä päivänä Silja lähti viettämään hyvän ystävänsä kanssa aikaa Turun lyseon koulun kentälle.
    Sen päivän jälkeen hän ei ole enää uskaltanut lähteä ulos.

    Kesäinen ilta koulun pihalla sai järkyttävän päätöksen, kun 14-vuotias Silja pahoinpideltiin ja nöyryytettiin jopa 20 nuoren edessä. Väkivaltaa seurasi vieressä toistakymmentä nuorta, jotka kannustivat, nauroivat ja kuvasivat tilannetta kännykkäkameroillaan.

    Turun Sanomien mukaan videoita on levitetty Snapchatissa ja Telegramissa.
    Siljan ja hänen äitinsä Annen nimet on muutettu asian arkaluonteisuuden vuoksi. Heidän henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.

    Tapahtumat alkoivat, kun Silja istuskeli ystävänsä kanssa koulun pihalla. Paikalle ilmestyi ensin kaksi nuorta, jotka totesivat että heillä on Siljalle asiaa. Nuoret houkuttelivat Siljan koulun taakse, minne ilmestyi yllättäen useita muitakin nuoria.
    Kun joukko siirtyi koulun takaa suojaisampaan metsään, yksi nuorista ryhtyi lyömään Siljaa.
    – Repimään minua hiuksista, pitämään kaulasta kiinni, heittämään maahan, Silja kertaa.

    Ilta-Sanomat on nähnyt videomateriaalia epäillystä pahoinpitelystä. Videolla näkyy, kuinka yksi nuorista repii Siljaa, heittää hänet maahan, potkii ja lyö.
    Sen jälkeen videolla näkyy, kuinka uhria muun muassa tönitään. Hänen ympärillään on suuri joukko ihmisiä, noin toistakymmentä nuorta. Yhdessä kohtaa uhri pääsee karkuun, ja joukko juoksee perään nauraen.
    jne.
    ----------------------

    Video on nähty mutta ei uskalleta uutisoida tekijästä mitään!
    Minkähän takia osaa Runosmäestä kutsutaan Somalilaaksoksi?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.