sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Onko tyhmyydellä jokin raja?

Lähes kaikki suomalaiset tuntevat Ruotsin muinaisen valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan sanat, jotka hän sanoi pojalleen kannustaakseen tätä rauhanneuvotteluissa kolmikymmenvuotisen sodan rauhanneuvotteluissa. Ne kuuluivat: "poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan".

Jos 1600-luvun hallitsijat olivatkin vähäjärkisiä, ovat sitä myös monet tavalliset ihmiset. Tästä kertoi myös tänä aamuna silmiini sattunut uutisvirta, joka pani minut epäilemään, että mahtaakohan tyhmyydellä olla minkäänlaista rajaa. 

Ensimmäinen epäilystäni herättänyt juttu kertoi siitä, kuinka joku vähäjärkinen on levittänyt tahallaan akvaariokaloja ja -kasveja noin neljäänkymmeneen varsinaissuomalaiseen lampeen. Koska kyseessä ovat Suomen luontoon kuulumattomat lajit, joiden ympäristöön levitessään tiedetään aiheuttavan ongelmia, on Paimiossa tyhjennetty kokonainen lampi, jotta niistä päästäisiin eroon. 

Tyhjennyksen hinnaksi on tähän mennessä tullut noin 120 000 euroa. Jos samanhintainen toimenpide toteutettaisiin kaikissa neljässäkymmenessä lammessa samalla kustannuksella, syntyisi veronmaksajille yhteensä lähes viiden miljoonan euron kustannukset. 

Toivoa siis sopii, että akvaariokalojen levittäjä jää kiinni ja saa maksettavakseen aiheuttamansa kulut. 

Tosin täytyy sanoa, ettei Varsinais-Suomen typeryksen hintalappu kuitenkaan pärjää muun maailman idiooteille. Chilessä nimittäin pidätettiin palomies, joka oli syystä tai toisesta innostunut sytyttämään metsäpaloja, joissa kuoli 137 ihmistä. Ja aiheutti samalla tietenkin myös valtavan määrän aineellista vahinkoa. 

Nähtäväksi jää, onko chileläispoliisin haaviin jäänyt oikea palojen sytyttäjä. Tämän kirjoituksen kannalta asialla ei kuitenkaan ole merkitystä, koska hengenmenot aiheuttanut metsäpalo oli joka tapauksessa tahallaan sytytetty. Ja ellei tekijä ole nyt epäiltynä pidätetty henkilö, on se joka tapauksessa ollut joku muu idiootti.

* * *

Toki tätä kahden tapauksen listaa voisi jatkaa monella tavalla, mutta jo edelle kirjoittamani osoittaa, että joukossamme kulkee ihmisiä, joiden toiminta on äärimmäisen tyhmää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivät he voisi menestyä esimerkiksi älykkyystesteissä. 

Siten kysymys on jostain muusta. Siis vähän samaan tapaan kuin äänestäjillä, jotka eivät halua ymmärtää tiettyjen ihmisryhmien maahanmuuton ja jengirikollisuuden välistä yhteyttä, vaan pettävät itseään äänestämällä puolueita, joiden toimet tukevat tämän yhteyden vahvistamista. 

Tai jopa länsimaiden nykyisillä poliittisilla johtajilla, jotka eivät halunneet tukea Ukrainaa nyt käynnissä olevan sodan alussa niin voimakkaasti, että hyökkääjä olisi lyöty silloin kun se oli heikoimmillaan. Siis aivan sodan alussa, ennen kuin Venäjä oli siirtynyt sotatalouteen

Tuon laiminlyönnin seurauksena Putinin pysäyttäminen vaatii moninkertaisen panostuksen puhumattakaan niistä inhimillisistä ja materiaalisista kustannuksista, jotka ovat kohdistuneet Ukrainaan ja sen kansaan pitkittyneen sodan aikana. Ja samalla länsimaiden velttous Venäjän suhteen on saanut ainakin Kiinan lisäämään aggressiivisuuttaan Taiwania kohtaan. 

* * *

Suomalaisten ja muiden eurokansalaisten edessä ovat pian vaalit, joissa valitaan poliitikkoja päättämään asioistamme Brysselissä. Siksi olisi hyvä, jos jokainen suomalainen käyttäisi hetken siihen, että arvioisi ehdokkaiden selväjärkisyyttä ennen äänestyspäätöstään. 

Ja huolehtisi omalta osaltaan siitä, etteivät edellä kuvailemani kaltaiset tyhmyyden lajit lisääntyisi europarlamentissa, vaan valituksi tulisi mahdollisimman paljon selväjärkisiä päättäjiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt oli liian vaikeaa opposition kansanedustajille
Vornanen ampui itsensä upoksiin ja Arhinmäki kannusti kapinaan
Rajalain valmistelu paljasti hyödyllisen idiootin

31 kommenttia:

  1. Kuka meppi olisi tarpeeksi rohkea, että uskaltaisi taistella paljon pahempia asioita vastaan?
    Onko wef ja who liian isoja vastustajia?
    Vai sanelevatko ne jo kaiken?

    https://injektiopiikki.com/2024/05/25/tauti-leviaa-nyt-isakkaasta-nisakkaaseen-here-i-go-again/

    VastaaPoista
  2. Varoitan lukijoita äänestämästä erästä toistakin kokoomuksen ehdokasta, kuin pH:
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/henna-virkkunen/vihreaa-siirtymaa-on-jatkettava/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuossahan eu ajaa agendaa, jossa energiasta yritetään tehdä ylellisyystuote, jonka käyttöä ja saatavuutta tullaan säännöstelemään "kulutusjoustoilla", ja rankaisutoimenpiteenä.
      Miksi muuten ei rakenneta sääriippumatonta perusvoimaa, vaan kaikenmaailman tuulettimia pystytellään ja niihin kerätään kovasti tukiaisia päättäjien lähipiireille.
      Meillä pitäisi olla rakenteilla ainakin kaksi ydinvoimalaa tällä hetkellä, mutta jostain syystä ei ole. Ja kivihiilivoimaloita olisi myös hyvä olla. Kivihiili on hyvä ja edullinen energian lähde, vaikka viherpeikot kuinka väittävät vastaan.

      Poista
    2. "Kivihiili on hyvä ja edullinen energian lähde, vaikka viherpeikot kuinka väittävät vastaan."
      Niin on. Kivihiiltä ilmeisesti riittäisi vielä sadoiksi vuosiksi eteenpäin tyydyttämään planeettamme asukkaiden energiantarvetta.
      Nykyisillä menetelmillä pystytään savukaasut puhdistamaan hyvin tehokkaasti varsinaisista haitta-aineista - hiilidioksidi ei ole haitta-aine vaan kasvien välttämättä tarvitsema yhdiste. Ylimääräistä hiilidioksidi-lisäähän käytetään kasvihuoneissa edistämään kasvien kasvua.
      Jopa ihmisen veressä täytyy olla tietty hiilidioksidipitoisuus, jotta elintoimintoihin ei tulisi häiriöidä.
      On tutkimusnäyttöä, että jatkuva ns. ylihengitys voi pitää veren hiilidioksidipitoisuuden liian alhaisena, josta vuosien tai vuosikymmenien kuluessa voi seurata vakavia sairauksia.

      Poista
  3. Paimion tapaus kuvastaa hyvin liberaalin aikamme typeryyttä. Kukaan ei ole enää henkilökohtaisessa korvausvastuussa tekemästäön vahingossa. Kaikki menee veronmaksajien piikkiin. Meillä on vain oikeuksia toteuttaa mieluhalujamme ja päähänpistojamme. Ei tarvitse paneutua miettimään seurauksia.

    VastaaPoista
  4. En tiedä piikeistä. Yle.fi oli vielä äsken juttu (toinen professori) Päivi Leino-Sandbergin tekemistä Eu:n 700 miljardin euron koronatukipaketin tutkimuksista. Kannattaa lukea ennen kuin juttu poistetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Voi kysyä onko tässä tapauksessa kyseessä ääretön tyhmyys vai oveluus?
      Kannattaa todella miettiä ketä sinne EU:n äänestää.
      Väärä valinta tulee - varsinkin Suomelle - erittäin kalliiksi.
      Pitkä artikkeli mutta kannattaa lukea ja sen jälkeen - Äänestä oikein!

      https://yle.fi/a/74-20088315

      Poista
    2. On harvinaista, että Yleltä saa noinkin EU:ta kritisoivaa tekstiä.

      Poista
  5. Tuo älykkyys, viisaus ja järki-kombinaatio on pysyvä hämmästelyn aihe.
    Voihan olla, että tuo akvaariokalapelle kuuluu Suomen Mensaan?!?
    Ja nuo tekemäsi toimintatapavertailut osuivat nappiin, eihän sitä voi kuin hämmästellä.
    Itse aikoinaan hämmästelin syytä, joka johti potkuihin US-puheenvuorosta: tämä oli kuulemma juurisyy:

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapios/12989-allahu-akbar-al-quranu-hairu-gitabin/

    Olin suututtanut suomen somalit.
    Kun kysyi US-puheenvuoron valvojalta, että miksi YLE:n puheohjelman sisällöstä, Suomen virallisesta, voi tulla potkut ja koskeeko potkut myös YLE:n puhetoimittajia?
    Vastauksena tuli tunkkainen hiljaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelmma26. toukokuuta 2024 klo 12.22

      Somalit - työllistymistilastojen pohjasakkaa. Eikä vain Suomessa, vaan muuallakin Euroopassa. Poikkeuksena on Amerikka, koska siellä ei asylum-taikasanalla pääse auvoisella sosiaaliturvalla elämään.

      Poista
    2. Olen huomannut saman. Tietysti muodollisen puolen arvostelu ei ole aina oikeutettua, mutta steissillä notkuva somalimies on yleensä varsin vetelän näköinen.
      Ja naiset, aina pyknikkoja.

      Poista
    3. Viitaten artikkeliisi, lieneekö olemassa barbaarisempaa uskontoa kuin islam?
      Taitavat vain harvat viherkommari-ämmätkään tietää islamin barbaarisuudesta, kun himoitsevat niin kovasti noita pikimustia muslimi-neekeriäijiä.

      Poista
    4. Niin totta kun puhutkin, niin tuolloin tietyt, akateemisesti oppineet naiset suuttuivat minulle kirjoitelmastani.
      Kerroin lähteenä olleen YLE:n puheohjelma ja kehoitin heitä laittamaan palautetta myös sinne.
      Suurin syntini oli se, että levitin tietoa.
      Se siitä totuuden periaatteesta ja totuuden arvostuksesta.

      Poista
    5. On pahoja enteitä siitä, että totuudesta on tulossa "katoava luonnonvara". Takana on planeettamme totalitarismiin pyrkivä ylin roisto-"eliitti".

      Poista
  6. Sanoisin näin, että kun raha, ideologia tai valta sokaisee ihmisen - tyhmyydellä ei ole rajaa.
    Siksi muiden tulee puuttua asioihin ennen korvaamattomien vahinkojen syntymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kuinkahan monen poliitikon moraalinen selkäranka katkeaa raharepun painon alla, kun on nauttinut vaikkapa vuoden edustajan etuuksia? On rahaa, juhlia, pitkiä illallisia ja ainakin puolikas eläke, vaikkei toiselle kaudelle selviäisikään. Oma kiva elämä saa unohtamaan vaalilupaukset ja vetoamaan siihen helppoon verukkeeseen: ei yksi edustaja mitään voi.

      Poista
    2. Mut ku se ryhmäkuri...

      Poista
    3. Juu. Tuon ryhmäkurin vuoksi 200 edustajaa ylisuurine palkkioineen on turhaa. Voitaisiin siirtyä käytäntöön, jossa jokainen puolue tykönään tekee päätöksensä, ja eduskunnan kanslisti kirjaa päätöksen puolueiden äänimäärän perusteella. Turhaa sinne näitä edustajia kutsutaan, kun jokaisen puolueen näkökannat jo tiedetään.

      Poista
    4. Ryhmäkuri on perustuslakimme vastainen, mutta sitä vastaan ei nouse yksikään niistä "ihmisoikeus"-narsisteista, jotka koettavat estää hallitusta säätämästä sellaisen lain, jonka nojalla pystytään estämään Putin lähettämästä lisää spetsnats-sotilaita ja vakoilijoita maahamme "turvapaikanhakijoiksi" naamioituneina.

      Poista
    5. Puolueen asettamaan ns. ryhmäkuriin ei ole pakko alistua. Kansanedustaja voi aivan vapaasti äänestää oman tahtonsa mukaan. Näin on tapahtunutkin eikä sellaista edustajaa ole tuomittu vesi-leipä -rangaistukseen 20 vuodeksi. Ryhmän mukana äänestäminen vain on ns. pienimmän riesan tie ja siksi lähes kaikki niin tekevät.

      Poista
  7. Ympäri maailmaa on havaittu, että kun kuivan ajan väliaikaisiin palonsammutustöihin värvättävät henkilöt palkataan vakinaiseen työsuhteeseen metsäpalojen määrät vähenevät huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mitä enemmän Suomeen / Eurooppaan otetaan vastaan haittamaahanmuuttoa - sitä enemmän on jengi- ynnä muuta rikollisuutta.

      Miksi tätä ei voida ymmärtää?
      Johtuuko se siitä tyhmyydestä?

      Poista
    2. Ei johdu tyhmyydestä.
      Johtuu pahuudesta.

      Poista
  8. Metsäpalojen sytyttäminen on kustannustehokas ähly tai ryssä terrorin muoto ja kiinnijäämisen riski on olematon. Ählythän nyt muutenkaan ei välitä jos metsäpaloista tuon taivaallista, vääräuskoisten maat joutaakin polttaa.

    Myös ilmastohörhöt saattavat sytytellä metsäpaloja, todistaakseen että ilmastonmuutos aiheuttaa metsäpaloja.

    Lähes kaikki akvaariokalat ovat tropiikista, eli ne kuolevat taatusti viimeistään talvella. ja pienen kokonsa takia menevät appuroiden tai haukien suuhun. Monet akvaario kasvit sensijaan ovat vaarallisia leviäjiä.

    Joku kultakala tai muu ruutana saattaa selivät talven yli, mutta...luulen että nekin joutuvat syödyksi, ainakin ne isohelttaiset

    VastaaPoista
  9. Kaikille vasemmisto-, viher- tai sos.dem ideologiaa kannattaville:

    Yle tänään

    ”Jouduin elämään helvetissä”

    Kimin pako veneellä oli erityisen uhkarohkea. Ylen haastattelussa hän kertoo poikkeuksellisia yksityiskohtia ruokapulasta.

    https://yle.fi/a/74-20089479

    Elämä on kuin maanpäällinen helvetti.

    Näin Pohjois-Korean todellisuutta kuvaa viime vuonna maasta paennut mies. Hän kuuluu niihin harvoihin, jotka ovat onnistuneet loikkaamaan suljetusta diktatuurista viime vuosien aikana.

    Elämästä on tullut eloonjäämistaistelua.

    – Asuinalueellani oli tavallista, että ihmisiä kuoli nälkään tai heitä tapettiin ruuan takia. Ihmiset ryöstivät ja murhasivat toisiaan selviytyäkseen hengissä, Kim sanoo.

    VastaaPoista
  10. Nämä kommentit pitäisi aloitaa antiikin kreikkalaisista jos mieli oikeasti ymmärtää mitä eurooppalaisen uuden ajan ihmisen päässä nykyisin tapahtuu.

    Syysuhdeajattelu ei ole mikään jumalan lahja ihmiselle -- vaikka harha siitä että kaikki ihmiset ovat syntyneet vapaina ja heille on annettu ja järki ja omatunto onkin oman aikamme maagisin tabu.

    Antiikin kreikkalaiset sijoittivat "syyt" aineeen "sisälle" -- "olioihin" niiden "ominaisuutena" -- ja vielä keskiajan eurooppalainen järjellä todisti että jumala on olemassa, koska jumala on täydellinen, eikä jumala olisi täydellinen ellei hän olisi olemassa. Siis keskiajan viisaimmat ihmiset.

    Oma järkemme perustuu kahtaalla ilmenevään tajunnalliseen työnjakoon, yhtäältä etäisyyteen Subjektin ja Objektin välillä, toisaalta lineaariseen ajantajuun. Tämä järkiajattelumme on noin seitsemän tai neljän sadan vuoden ikäistä, riippuen siitä mihin visuaalisen mieltämisen alkupiste sijoitetaan.

    Ja jos joku omaan ajaushistoriaamme tiedonfilosofian kannalta perehtyy, kyllähän aikamme järjettömyys on paljon paljon paljon vielä näitä tässä mainittuja syysuhdeajattelun puutteita pahempaa ja perustavammanlaatuisempaa.

    Joten tyytykäämme käymään poliittista keskustelua poliitikkojemme ehdoilla. Yhteiskunnallista keskustelua käydään yliyleistävillä yleiskäsitteillä, joja noituvat tehokkaasti ymmärrystä ja mahdollistavat sen että kaikki poliitikot voivat kilpailla samoilla valmiiksi kalkituilla ajattelun kilparadoilla.

    Tyhmyys johtuu tyhmyydestä, ainakin minun mielestäni.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jou, pohdiskelihan se pappa Einsteinkin aikanaan, että on kaksi ääretöntä: maailmankaikkeus ja ihmisten tyhmyys. Ensinmainitusta hän ei tosin ollut ihan varma.

      Poista
  11. Axel Oxenstiernan sanat ovat totta tänäkin päivänä. Ovat olleet totta aikaisemmin ja ovat totta siitä lähtien, kun Axel Oxenstierna nämä sanat lausui. Pelkään pahoin, että esim. tämä rajalaki tai käännytyslaki saattaa kaatua muutamaan hyödylliseen idioottiin, jos se tulee vaatimaan sen 5/6 enemmistön eduskunnassa. Aika paljon on keksitty syyksi se, että rajavartioilla ei olisi ammattitaitoa arvioida onko nyt kysymyksessä aito turvapaikan hakija vai hybridioperaatioon osallistuja. Kaikki kuitenkin tulevat turvallisesta maasta eli Venäjältä. Silloin voi käännyttää melko huolettomasti kaikki. Pitäisikö sinne rajalle palkata emeritusprofessori Koskenniemi arvioimaan kuka tarvitsee turvapaikkaa? YLE raahasi Koskenniemen taas eilisissä uutisissa antamaan taatun varman lausuntonsa. Koskeniemihän voi antaa sen lausuntonsa jo nyt tai on antanutkin, että kaikki pitää päästää, ketä vaan on tulemassa. Hyödyllisten idioottien eli lähinnä viherkommareiden mielestä Suomi on maailmassa niin ihmeellinen maa, että ei tapahdu mitään lisääntyvää jengiytymistä, huumekauppaa, kaikkea muun rikollisuuden lisääntymistä, vaikka tänne otettaisiin sitten se vaikka muutama sata tuhatta tummaa poikaa ja saattaahan siellä olla muutama nainen ja lapsikin joukossa, jos oikein tarkkaan katsoo. Se on sitä jännää etnistä värinää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on se ihmeellisin asia koko jutussa, että me ylipäätään käsitellään turvallisesta maasta saapuvien turvapaikkahakemukset. Siellä sopimuksissahan sanotaan päivän kirkkaasti ettei näin tarvitse tehdä. Koko tämä hässäkkä näiden turvisten ympärillä on täysin tarpeeton, koska meidän ei tulisi niitä hakemuksia ottaa vastaan lainkaan, eli jos noudattaisimme niitä hiton sopimuksia. Suomeen pystyy saapumaan ainoastaan lentokoneella suorilla lennoilla joistakin sellaisista maista jotka voidaan luokitella ei-turvallisiksi. Maitse (ja käytännössä meritsekään) se ei onnistu. Aina on lähtöpaikka turvallisessa maassa eli joko Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä tai Virossa tai jossain Itämeren maassa jos laivalla tullaan. Tänne ei ole matkustajalaivaliikennettä ei-turvallisesta maasta. Tähän turvallisen maan juttuun haluaisin vastauksen päättäjiltä että miksi ylipäätään alamme edes käsitellä ainuttakaan näistä maista tulevien hakemuksia. Sopimusten mukaan ei tarvitsisi, ja tässähän halutaan noudattaa niitä sopimuksia pilkulleen. Miksi tämä pilkku jätetään huomiotta? siksikö että kyse onkin ideologisesta valinnasta eikä todellisuudessa niistä sopimuksista?

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma27. toukokuuta 2024 klo 7.42

      Syksyllä 2015 PettUri Orpo otti avosylin vastaan n. 30000 "turvapaikan"-hakijaa Ruotsista. Hän kirkkain silmin valehteli, että se oli pakko tehdä, vaikka silloin voimassaolleen Schengen-sopimuksen mukaan turvallisesta maasta Ruotsista ei olisi tarvinnut ottaa ensimmäistäkään tulijaa vastaan.

      Poista
    3. Eihän se Shengen sopimus ole miksikään muuttunut, se on voimassa edelleen. Ja noissa pakolaissopimuksissakin on turvallisen maan käsite olemassa ja voimassa, niistä tulevien turvapaikka-anomuksia ei tarvitse edes ottaa vastaan.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.