torstai 12. elokuuta 2021

Koronahörhöille on tulossa oma puolue - mutta mitä muuta Valta kuuluu kansalle-puolue haluaa

SARS-CoV-2:n vastaisten toimien kritiikistään tunnettu kansanedustaja Ano Turtiainen päätti perustaa oman puolueen ja keräsi tarvittavat kannattajakortit yhden päivän aikana. Nähtäväksi jää, viittaako tämä siihen, että Suomeen on syntymässä uusi merkittävä puolue. 

Katselin puolueen ohjelmaa ja opin sieltä seuraavia asioita. 

Puolue kannattaa suoraa demokratiaa, Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta sekä EU:n vapaakauppa-aluetta. Se haluaa huolehtia maan sisäisestä turvallisuudesta ja suhtautuu kriittisesti totalitaarisiin hallintomalleihin. 

Turtiaisen puolue haluaa Suomen olevan omavarainen ja pitävän maan strategiset monopolit jatkossakin valtion omistuksessa. Se kannattaa tasaveroja ja keventäisi yritysten verotusta sekä parantaisi erityisesti yksinyrittäjien asemaa. Samalla se pyrkii keventämään hallintorakenteita ja turvaamaan ihmisten oikeuden omiin tietoihinsa.

Ympäristöpoliittisesti puolue kannattaa puhtaan teknologian kehittämistä, mutta suhtautuu kriittisesti ilmastonmuutokseen liittyvään rahastamiseen. Se on koulutusmyönteinen, mutta suuntaisi opiskelua enemmän itsenäisen ajattelun suuntaan ja pois poliittisluonteisesta ohjailusta ja virkanimityksistä. Lakiasioissa puolue vaatii perustuslain tinkimätöntä noudattamista.

Tieteen ja taiteen puolue haluaa olevan monipuolista ja riippumatonta: kaikkea pitää voida tutkia ja kritisoida. Se arvostaa kaikkea sellaista, joka vahvistaa kansallista itsetuntoa ja tuottaa hyvinvointia suomalaisille.

Puolue ei hyväksy nykyistä massamaahanmuuttoon johtanutta politiikkaa, vaan vaatii sen muuttamista lainmukaiseksi ja hallituksi. Suomen tulee ylläpitää uskottavaa puolustuskykyä, joka perustuu asevelvollisuuteen. 

Kaiken kaikkiaan ohjelmassa on paljon hyviä ja tärkeitä asioita. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka suureen kansanosaan se vetoaa eli onko edessä sinisten kohtalo, vai syntyykö puolueesta Perussuomalaisten suhteen samanlainen ääniä syövä liike kuin harkimolaisista syntyi Kokoomukselle.

On kuitenkin syytä huomata, että Kokoomus on viimeisten gallupmittausten mukaan harkimolaisista huolimatta Suomen suosituin puolue. Asialle voidaan tietenkin löytää monenlaisia selityksiä, mutta yksi niistä on se, että harkimolaisten olemassaolon seurauksen poliittisen keskustelun aihevalinnat ovat siirtyneet kohti Kokoomusta suosivia aiheita. 

Siten on mahdollista, että mikäli Turtiaisen puolue lähtee lentoon, saavat myös Perussuomalaisia suosivat puheenaiheet nykyistä enemmän tilaa suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Ja sitä kautta sen kannatus pysyy joko ennallaan tai jopa kasvaa nykyisestä. 

Näin voisi käydä erityisesti siinä tapauksessa, että Valta kuuluu kansalle onnistuu aktivoimaan vaaliuurnille niitä äänestäjiä, joita halla-aholaiset eivät ole onnistuneet saamaan liikkeelle. Paljon on toki kiinni myös siitä, kuinka Perussuomalaisten tuleva puheenjohtaja onnistuu tehtävässään.

Joka tapauksessa on selvää, että Turtiaisen henkilöhistoria ehkäisee perussuomalaisia tähän mennessä äänestäneen koulutetun ja taloudellisesti hyvinvoivan kansanosan siirtymistä hänen puolueensa kannattajiksi riippumatta siitä, kuinka erinomainen sen puolueohjelma on. Siksi en usko myöskään siihen, että Valta kuuluu kansalle onnistuisi kokonaan syrjäyttämään Perussuomalaiset Suomen poliittiselta kartalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kirsi Piha ja Ano Turtiainen ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!
George Floydin murha vahvisti vihreää maahanmuuttopolitiikkaa
Punavihreä narratiivi

30 kommenttia:

  1. Mitä väliä henkilöhistorialla on, kun mies on sovittanut rikoksensa ja tuntuu puhuvan nykyisin vankkaa asiaa ainoana kukkona poliittisten broilerien tunkiolla? Ei Turtiainen ole samanlainen kansaa lihamyllyyn ajava täti Aurinkoinen kuin nykyinen hallitus ja Jyrki "ei ylitä tutkintakynnystä" Katainen ja muut moraalisesti suoraselkäiset viikarit, vaan hänen puolueohjelmansa olisi voinut olla minun kirjoittamani.

    VastaaPoista
  2. Koronahörhöille...? Jos koronarokotteet ovat turvallisia, miksi lääkeyhtiöt eivät mene takuuseen niistä? Onko nykyinen pääministerimme sikaflunssahörhö, kun piti tuota kymmenisen vuotta sitten "raivonnutta" epidemiaa lääkeyhtiöiden rahastuksena? Vai onko koronahörhö kritiikittömästi kokeellisiin rokotteisiin luottava ja hysteerisesti tautia kammoava akateeminen henkilö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt rokotetaan koululaisia ja monessa koulussa rokotus koetaan ja esitetään pakolliseksi. Pakotuksesta huolimatta oppilaat joutuvat allekirjoittamaan paperin, jossa he ottavat itse vastuun seurauksista, useimmat vieläpä ymmärtämättä asiaa.
      Puhutaan paljon päättäjien vastuusta. Tarkoittaako se siis tämänkin esimerkin valossa vastuun sälyttämistä vallankäytön kohteille? Jos tällaisten kysely on siis hörhöilyä, niin olkoon.

      Poista
    2. ”Koronarokotteen valmistajalla on tuotevastuu, mutta valitettavasti rokotteen ollessa vielä testausvaiheessa tätä vastuuta ei ole. Vakavien haittojen varalle Suomessa on olemassa potilasvahinkolaki, jota ei tässä tapauksessa voi kuitenkaan noudattaa.
      Jokainen ottaa rokotteen omalla vastuullaan.”
      -23.4.2021 ylilääkäri Hanna Nohynek, THL”

      Poista
    3. "Nohynek: Rokotteen valmistajalla on tuotevastuu. Jos tulee vakava haitta, meillä on olemassa potilasvahinkolaki ja vakuutus, josta valtio korvaa."
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/thl-lla-avoin-yleisotilaisuus-koronarokotuksista-mita-suomalaiset-kysyvat-katso-suorana-klo-17-30-alkaen/8062768#gs.8tq895

      Poista
    4. Kuinkahan helppoa on vaivojen osoittaminen rokotteen aiheuttamiksi, kun tietää näiden vakuutuslääkärien moraalin tason?

      Poista
  3. Jaa? Minulla on ylempi korkeakoulututkinto ja olen ihan hyvätuloinenkin. Miksi en saisi muka kannattaa Turtiaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kukaan sinua tai muitakaan estä. Mutta bloginpitäjä arvelee että enemmistö kuvatusta väestöryhmästä ei tee näin.

      Poista
  4. Politiikan tragedia: negatiivisen kultin muodostuminen. Kun kulttuurisen narsismin maailmassa kaikki kannanotot muodostuvat siitä että vastustetaan jotakin -- ei siitä että uudet totuudet vahvistuisivat ja keräisivät kasvavaa kannatusta -- silloin ne poliittiset puolueet jotka jotenkin edustavat uutta ajattelua ovat tuomitut jakautumaan jatkuvasti kahtia.

    Sille ei mahda mitään. Durkheim esille ja opiskelemaan sosiologian alkeita? Ei tule tapahtumaan. Identiteettipolitiikan aikakaudella vain itsensä määritteleminen merkitsee, ja itse on helpointa, houkuttelevinta ja voimaannuttavinta määritellä sillä mitä vihaa ja vastustaa, ei sillä että yrittäisi ajatella paremmin.

    Niin se käy. Siihen ei ole lääkettä. Aina tulee se porukka joka hirttäytyy vaikka minkälaisiin epäolennaisuuksiin kunhan vain irtiotto siitä minkä kokee "valtavirraksi" onnistuu.

    Aikamme trageoita on se, että vasemmistolainen Noam Chomsky, joka määrittelee "salaliiton" kielen ja käsitteellisen ajattelun ominaisuudeksi -- "salaliitto" muodostuu siitä mitä ei käsitteellistetä ja mitä ei voida kunnolla ajatella -- on okikeammassa kuin äärrioikeistolaiset, jotka kuvittelevat salaliitot jonkinlaisiksi salaisissa kabineteissa sovituiksi ohjelmiksi.

    Aikamme tragedia on se, että vasemmistolainen Hannah Arendt puhuu totalitarismista ja pahuuden banalisoitumisesta analyyttisemmin kuin poliittisen vasemmiston kannattajat, jotka eivät omaa taantuneisuuttaan tajua vaan kuvittelevat että heidän "punavihreä" ideologiansa olisi jotenkin totalitarismin vastainen.

    VastaaPoista
  5. Miten Professori suhtautuu näihin henkilöihin?

    https://pelastetaanlapset.fi/#/

    Ovatko he koronahörhöjä vai miten heihin pitäisi suhtautua?

    VastaaPoista
  6. Nyt pitäisi saada määritelmä termille "koronahörhö".
    Onko se henkilö, joka tiukasti väittää ja uskoo, että kyseinen pöpö on olemassa, vaikka mitään todisteita sellaisen olemassa olosta ei ole kyetty esittämään?
    Vai onko se sellainen henkilö, joka haluaisi jonkunlaisen näytön kyseiseisestä pöpöstä, jotta saataisiin varmuus kaikille tempuille ja toimenpiteille, mitä kyseisen pöpön olemassa olemisen varjolla tehdään?

    Ja kuka ottaa vastuun kaikista mahdollisesti tarpeettomista kuolemantuottamuksista ja ihmisten pysyvistä vaurioista, joita tuolla k-piikillä on jo saatu aikaan?

    https://www.brighteon.com/16374568-ebe6-4ffe-b4a1-c578b0003b13

    VastaaPoista
  7. Jos perussuomalaisten puheenjohtajaksi valitaan Purra, joka on globalistien ja median etukäteen päättämä puheenjohtaja, niin voipi olla, että puolueella ei ole enää äänestäjiä vaaleissa.
    Ja silloin etsitään toinen äänestyksen kohde. Hallituspuolueet tuskin saavat nykyisiä ps-äänestäjiä taakseen, ja tuskin globalistien valtaama kokoomuskaan, joten vaihtoehdolla on hyvät mahdollisuudet menestyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Globalistien ja median" päättämä puoluejohtaja? Kannataisko ottaa foliohattu pois päästä. Persujen puheenjohtajan tietääkseni valitsee puoluekokoukseen osallistujat, eli puolueen jäsenet.

      Poista
    2. No joku innokas julkaisi etukäteen kirjoitetun uutisensa hieman liian aikaisin, eli ennen äänestystä.
      Eli tulos oli päätetty jo etukäteen.

      https://avoin.media/2021/08/14/talouselaman-ennakoiva-uutisointi/

      Sama temppu, kuin USA:n vaaleissa?

      Poista
  8. En minä kyllä mitään muuta salaliittoa näe tässä koronohysteriassa, kuin sen että epäilen että lääketehtaat ovat osasyyllisiä koronaa, tai siis lääketehtaat ovat laskenet että nyt tienataan miljardeja tällä bisneksällä, muistuttaa vähän huumekartellien hommilta, mitään uuttamaailamnjärjsetystä salaliittonä näe, ihan silkkaa ahneuden vain ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illuminati, vapaamuurarit, temppeliherrat, Bilderberg-ryhmän salaiset kokoukset ym. salaseuroja. Ei savua ilman tulta. Vaikea kuitekin sanoa, kuinka tiiviin ryhmän nykyiset globaalit orjuuttajat muodostavat.

      Poista
    2. Maailman talosfoorumin (WEF, Davos) vetäjä Klaus Schwab sekä Thierry Malleret ovat julkaisseet kirjan ”Covid-19: The Great RESET”.

      WEFin toiminnassa on mukana mm. rokote- ja testausbisnesmies Rockefeller-Bill Gates ja kansainvaellukseen liittyvän ihmiskaupan ja vihervasemmistolaisten agendojen (esim. blm) rahoittaja George Soros.
      Sanna Marin on Klaus Schwabin ihannetyttö ja hän on saanut järjestöltä koulutusta. Marin kuuluu kerhoon nimeltä nuoret globaalit johtajat ja hän komeilee järjestön kotisivulla ison kuvan kanssa. Koulutusta on saanut myös toinen ministerimme, Annika Saarikko.

      Mutta kaikesta huolimatta, kieltäytykäämme näkemästä mitään kytköksiä missään! Tässä ei missään tapauksessa ole kyseessä salaliitto, sillä WEF propagoi agendaansa aivan avoimesti.

      Poista
    3. Ei kai noissa rahamagnaateissa ja heidän välisissä kytkennöissään ole mitään ihmeellistä. Salaliittoteoretisointi on vain turhaa magiaa, joka liimataan tällaisten henkilöiden päälle jotta vahvistuisi se tunne, että niin sanotut tavalliset ihmiset ovat joutuneet joidenkin ylimaallisten voimien armoille.

      Mutta esimerkiksi "rahaan" kuuluva, pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma ei ole mitään mikä ei olisi vaikuttanut miltei läpi koko eurooppalaisen uuden ajan. Taloususkonto on maallistuneen maailman uusi suuri valtauskonto, eikä magia ole siitä mitenkään pois pyyhittävissä. -- Silti, ja ehkä juuri tämän kaikkeen "talousajatteluun" olemuksellisesti kuuluvan magian takia meidän pitäisi pitää itsemme selvillä vesillä kaikenlaisten salaliittoteorioiden suuntaan.

      Nimimerkki Catilina tuolla ylempänä ilmoitti omaavansa ylemmän akateemisen oppiarvon ja olevansa hyvätuloinen ja kyseli, miksei hän muka saisi kannattaa Turtiaista. Yksinkertainen vastaus on, etteivät sen enempää oppiarvot kuin rahakaan auta ihmistä ajattelemaan yhtään paremmin. Misään akatemiassa ei opeteta sanaakaan rahaan kuuluvasta kaikkivoipaisuuskuvitelmasta tai taloususkonnosta.

      Parhaat opetukset siitä mitä rahalla saa ja mitä ei saa löytyvät edelleenkin kirjallisuuden ja elokuvan klassikoista. Esimerkiksi usein maailman paarhaaksi valittu ja mainittu elokuva "Citizen Kane" on karu tarina siitä, ettei esimerkiksi musikaalista lahjakkuutta voi millään rahalla ostaa. Sama on itse asiassa kaiken ajattelun laita.

      Poista
  9. Niin kauan kuin koronaa ei ole eristetty, sitä ei pystytä toteamaan millään testillä, eikä missään rokotteessa ole myöskään järjen hiventäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerropa miten koronaviruksen genomi on sekvensoitu, ellei sitä ole eristetty eikä edes todettu. Kerro myös millä tavalla sen rakenne on selvitetty aina molekyylitasolle ellei sitä ole eristetty. Mieti samalla miksi käytännössä kaikki koronavirustuutkijat ja lääkärit valehtelisivat koronaviruksesta. Ja miksi kuolemaan johtavat tartunnat vähenivät oleellisesti sitä mukaa kun riskiryhmiin kuuluvia saatiin rokotetuksi.

      Poista
    2. Kenelläkään ei sitä genomia kuitenkaan ole esittää.
      Miksiköhän?

      Poista
    3. Ohoh. Olen tähän asti arvostanut professoria ja hänen ajatuksiaan, mutta tämä suhtautuminen korona"kriisiin" ja rokotuksiin romahdutti tuon uskon totaalisesti. Samaa silkkoa tuntuu olevan kuin muutkin professorit.

      Poista
    4. Eiköhän professori tieteen tekijänä osaa hyvin arvioida oman kantansa perustellusti. Ei ole muutenkaan syytä hajoittaa rivejä, vaikka ei jokaisesta asiasta oltaisikaan samaa mieltä. Ei saa olla pikkumainen tai antaa egon olla yhteishengen edessä vaan keskittyä siihen mikä on oleellista jokaisen mielestä.

      Poista
  10. "Koronahörhöille on tulossa oma puolue..."

    Heillä on jo puolueita. SDP ja Vihreät muun muassa.

    Tulevaisuudessa koronaepidemia nähtänee noitavainojen kaltaisena joukkojen mielenhäiriönä.

    Kukavaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisten haukkuminen koronahörhöiksi, kun ollaan todellisuudessa perustellusti varauksellisia rokotteisiin joiden pitkäaikaisista vaikutuksista kukaan , professori mukaanlukien ei tiedä yhtään mitään?? Todellisuudessa jotain on jo tullut esille paljon eikä se lisää luottamusta. Itse tällä hetkellä arvioin, että jos kuolla täytyy tai sairastaa vakavastikin tuo tauti , nii valitsen sen ennemmin kuin kuolen rokotteeseen (joka ei oikeastaan ole edes rokote siinä mielessä mitä tulee perinteisiin ja toimiviksi todettuihin rokotteisiin) tai saan siitä jotain muuta pahempaa . Ja en taatusti ole mikään "hörhö" , vaan koetan käyttää omaa j'rkeäni ja valinnan vapauttani, koska on myös osoitettavissa se tosiasia että tällä päätökselläni ei ole mitään vaikutusata koronan leviämiseen koska korona leviää ihan samalla tavalla rokotettujenkin kautta joten en ole yhtään sen enempää vaaraksi lähimmäisilleni kuin muutkaan!

      Poista
  11. Kokoomuksen äkillinen nousu tuntuu omituiselta, voisikohan olla filunkia mukana? Kokoomushan edustaa ns. "deep statea" suomessa, eli rahavallan ääntä ja rahavallan äänihän harvoin häviää, vaan se löytää kyllä keinot voittaakseen kun tarve on.

    VastaaPoista
  12. "...Suomen suosituin puolue. Asialle voidaan tietenkin löytää monenlaisia selityksiä..." Voidaan mutta kaksi on ylitse muiden tyhmyys & tietämättömyys, välinpitämättömyys varmaan on seuraava.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.