keskiviikko 14. toukokuuta 2025

Kysymys teille, arvoisat lukijani

Kirjoitin tänä aamuna tavalliseen tapaani suomenkielisen blogitekstin, mutta päivän kuluessa juolahti mieleeni vielä kysyä - ennen päivän englanninkieliseen tekstiin paneutumista - teidän mielipidettänne, arvoisat lukijani.

Asia koskee sitä, että - toisin kuin tänä aamuna - olen silloin tällöin yhdistänyt samaan kirjoitukseen useampia eri aiheita, jotka eivät ole aina edes liittyneet mitenkään toisiinsa (viimeisin esimerkki). Siitä on seurannut ainakin kaksi hankalaa asiaa, joista vakavampi koskee sitä, että blogimerkinnät tahtovat muodostua aika pitkiksi. Toinen seikka on oma ongelmani, eli miten kahdesta tai useammasta eri aiheesta koostuvalle sillisalaatille keksisi sopivan otsikon. 

Siksi kysymykseni kuuluu, että näettekö järkevämmäksi, että jatkan nykyisellä linjalla upottaen tarvittaessa kaksi tai useampia aiheita yhteen tekstiin? Vai katsotteko paremmaksi, että pilkkoisin tekstit tarvittaessa kahdeksi tai useammaksi kokonaan erilliseksi tekstiksi? 

Mikäli teillä on tästä asiasta mielipide, pyydän kommentoimaan alle olevaan keskusteluosioon yhdellä sanalla: "yhteen" tai "erilleen" ja vain yhden kerran. Näkemystenne ilmaisemiseen on aika tämä ilta ja ensi yö, sillä lasken tulokset aamulla herättyäni ja toimin sen jälkeen tässä "demokraattisessa prosessissa" enemmän kannatusta saaneella periaatteella. 

25 kommenttia:

  1. Terhomatti Hämeenkorpi14. toukokuuta 2025 klo 17.47

    Hur som helst - seuraan joka tapauksessa ja kommentoin vid behov. Tack !

    VastaaPoista
  2. Erilleen! Kiitos.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Erilleen, kiitos.

    heppa

    VastaaPoista
  4. Erilleen, toimii paremmin

    VastaaPoista
  5. Tee niin kuin itse hyväksi näet. Minä luen blogiasi joka tapauksessa säännöllisesti.

    VastaaPoista
  6. Erilleen, olisi varmaan helpompi kommentoida ja seurata muiden kommentteja.

    Jamppa vaan

    VastaaPoista
  7. Yhteen. Hyvin voi käsitellä muutamia asioita yhdessä kirjoituksessa

    VastaaPoista
  8. Näyttäisi siltä, etten tästä eteenpäin sotke eri asioita samaan kirjoitukseen. Varautukaa siis siihen, että joinakin aamuina saatan innoissani kirjoittaa kaksi tai jopa useampiakin merkintöjä!

    VastaaPoista
  9. Kaikki kelpaa. Luen blogia joka aamu aamukahvin höysteeksi. Kiitod ajatuksista.

    VastaaPoista
  10. Erilleen voisi olla selkeämpää. Kiitos loistavasta blogista !

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.