Virallisesti kyse ei näin toimien olisi muusta kuin laillisesta edunvalvonnasta, mutta perimmäisenä motivaationa voisi nähdä pyrkimyksen heikentää poliittisesti oikealla olevan hallituksen asemaa tai ainakin nostaa oppositiossa olevien vasemmistopuolueiden kannatusta.
Kirjoitin edellä olevan ajatuksen siksi, että epäilen ay-liikkeen sisällä ajateltavan juuri näin. Ja tästä syystä seuraan suurella mielenkiinnolla sitä, että näemmekö tänä vuonna pitkän lakkokevään, kuten juuri nyt näyttäisi käyvän. Eli onko nyt alkaneissa työtaisteluissa kyse - joko ensi- tai toissijaisesti - poliittisesti motivoituneesta ja siksi lailliseksi naamioidusta laittomasta lakkoilusta.
Jos näin on, olisi se samalla näpäytys hallitukselle, joka vajaa vuosi sitten yritti lopettaa maastamme kaikkien normaaleiden suomalaisten kannalta vahingollisen poliittisen lakkoilun. Ja sitä kautta vähentää ay-liikkeen johdon - ja sen tukeman poliittisen vasemmiston - epädemokraattista valtaa maassamme.
Hinnan talouskasvua ehkäisevästä poliittisesta lakkoilusta maksaisivat luonnollisesti tavalliset suomalaiset riippumatta siitä, ovatko he yrittäjiä, johtajia tai työläisiä. Siten näihin talkoisiin osallistuisivat myös ay-johtajien korkeat palkat liittojen jäsenmaksuina kustantavat lakkolaiset.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta
Gallupdemokratian vastainen päätös
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta
Joopa joo ja niinpä niin. Me eletään ajatustottumusten unessa, sanoi joku viisas aikoinaan. Näinhän se tahtoo mennä. Kun joku toimintamalli on jatkunut tarpeeksi pitkään, niin se muuttuu pikkuhiljaa ihmisten mielissä uudeksi normaaliksi riippumatta siitä miten mielipuolisesta toimintamallista on kysymys. Historiasta löytyy tästä paljon esimerkkejä.
VastaaPoistaAjatelkaa vaikka sitä että verot kerätään tässä maassa kaikkein köyhimmiltäkin ihmisiltä 1 sentin tarkkuudella, mutta kun laillistettu rikollisjärjestö SAK laittaa ison vientialan lakon päälle, niin lakon jälkeen sen hintaa ei tiedä kukaan edes 1 miljoonan euron tarkkuudella. Suorien rahassa mitattavien tappioiden päälle kun laitetaan menetetty luotettavan tavarantoimittajan maine maailmalla, niin sotien jälkeen järjestettyjen lakkojen kokonaishintaa ei tiedä kukaan täällä Suomessa edes 1 miljardin euron tarkkuudella.
Irvokasta touhua, sanon minä!
Onko mitään tehtävissä, jos vedotaan inhimilliseen, älylliseen suorituskykyyn??
VastaaPoistaAmmattiyhdistyskiho tienaa sikamaisuuksia ja työväenlaulut raikaa. Tokmannin arkikassa tyytyy 1300 euroon kuukaudessa.
Ehkä kysymys on oikeudenmukaisuudesta, todellisuuden oikeasta tulkinnasta?!?
Trumpin todellisuutta on syyllistää Ukrainaa hyökkäyssodan aloittajana, putin ei kestä mielipiteitä, Jesse Markin ei omasta mielestään ole hakannut, toistuvasti, omaa lastaan....jne.
Totuus on viimekädessä vallankäyttäjän mielipide.
Viittaat varmaan siihen "uutiseen" 1300€ palkasta? se oli osa-aikaisen myyjän palkka, henkilön joka oli itse valinnut tehdä vain vajaata työaikaa. Sitä nyt ei kannata siteerata missään koska pieniä palkkoja kyllä saadaan kun ei tehdä täyttä päivää.
PoistaKyllä vain. Mutta yleisesti, arkilistan mukainen päivätyö kaupan kassalla on palkan puolesta naurettava.
PoistaMitä nopeammin Suomi saadaan ajettua katolleen, sitä nopeammin voidaan aloittaa raunioiden raivaus ja jälleenrakennus. Tuhkasta on ennenkin noustu.
VastaaPoistaEi ole kauaa kun seuraavan hallituksen alkuun, sen tietää että tuolloin on taas vasemmitovihreät ohjaksissa ja kaikki se mitä ehkä ollaan nykyisen hallituksen aikaan saavutettu, kaikki se perutaan ja tuhotaan.
PoistaHeikki Urmas toi kirjoissaan esiin, mikä on vasemmiston tarkoitus Suomessa, ja se on tietoinen väärä politiikka, joka sataa aina vasemmiston laariin äänestyksissä. Se tuo valtaa. Mauno Koivisto oli Urmaksen mukaan primus motor tälle ideologialle, ja hän elätteli vielä 80-luvullakin sosialistista Suomea joka integroidaan Neuvostoliiton talousjärjestelmään. Suomi oli de facto velaton yhteiskunta 90-luvun taitteeseen tultaessa, mutta sitten tuli Suomelle noutaja, ja kuka ja ketkä olivat ruorissa?
PoistaLuovan tuhon idea ei valitettavasti pidä paikkaansa -- ja itse asiassa juuri tämä on yksi niistä jutuista, jotka meidän eurooppalaista ajatusperintöä edustavien pitäisi paljon paljon paljon nykyistä syvemmin ymmärtää.
PoistaEurooppalaisen uuden ajan ajattelu on ihmisen lajihistoriassa jotain niin erityistä ja erityisille tajunnallis-tiedollisille premisseille kehittynyttä -- se on ihan tietyssä kulttuurissa ihan tiettynä ajatushistoriallisena taitekohtana ihan erityisiä järjen laatuja emergoineen prosessin tuote -- ja jos se romahtaa, kuten se nyt mm. monikulttuuristumisen myötä on romahtamassa, se ei tule koskaan "syntymään uudelleen".
Se on vähän niinkuin viime vuosisadan maailmansodat -- ne päättyivät kahden ydinpommin räjäyttämiseen, mikä kuitenkin onneksi jäi nykymittakaavoissa leluluokan tuhovaikutuksiin. Einstein, joka militantteja paremmin ymmärsi ydinräjähteiden potentiaalit ja vaikutukset, totesi, ettei hän tiedä millä aseilla kolmas maailmansota tullaan käymään, mutta jos ydinaseilla, niin neljäs käydään sitten kivillä ja kepeillä.
Koska olemme kokoamme suurempia, on toivottavaa, että Suomen ay- liike ymmärtäisi, mitä Suomen lakkoilusta voi seurata, eli jopa koko länsimaisen kulttuurin romahdus, tai kukaties kolmas maailmansota, Suomen kilpailukyvyn menettämisen lisäksi tietysti.
PoistaLuultavasti samat seuraukset on demarien valtaantulolla seuraavissa eduskuntavaaleissa. Lindtman pääministeriksi - vähän liian mustaa huumoria.
On siinä lakkoilussa pieni riski työntekijäpuolellakin. Tulee mieleen Postin lakkoilu aikanaan turpean ja tiukan naispuolisen lakkokenraalin johdolla, jolla oli kova uho päällä. Ja kyllähän sekin lakko sitten loppui. Mutta meniköhän puoltakaan vuotta, kun Postissa alkoi yt-neuvottelut, ja aika moni postilainen sai lopputilin ja lomarahat.
VastaaPoistaJos aletaan vaatia enemmän kuin mihin reaalisesti on mahdollisuuksia, voi käydä niin, että hommat loppuvat osalta porukasta kokonaan, ellei pienemmissä firmoissa kaikilta. Vähemmän näkyi sitä postin tymäkkää naistakaan julkisuudessa yt-neuvotteluiden jälkeen, jos oikein muistan.
AY-liike hakee kostoa ja hallituksen kaatumista. Jäsenistön etu kärsii, koska lisätulon hankkiminen lakkoilemalla tulee kalliiksi.
VastaaPoistaKyllä Elorannan ja kumppaneiden kelpaa meuhkata kun takana on verorahoitteinen lobbausjärjestö nimeltä YLE.
Poistaylestä puheenollen:
PoistaLataa sinäkin yle -sovellus - ole se, josta äärivasemmisto tietää!!
Aioin lähteä kommentoimaan ajatuksella, että ehkä tähän lakkoiluun on jonkin näköinen taloudellinen kimmoke. Pienellä selailulla selvisi kuitenkin, että Alepan työntekijä muutaman vuoden kokemuksella tienaa 2500 €. Veronmaksajien Keskusliiton mukaan Siitä jää käteen rapiat 2 tonnia.
VastaaPoistaVuokraovi-palvelun mukaan Helsingistä saa yksiöitä aivan keskustan tuntumasta 650 €lla.
Näin ollen vuokran jälkeen käyttörahaa jää noin 1350 €.
Siitä pois yhden henkilön ruoka, jäljelle pitäisi jäädä vähintään tonni.
Edelleen miinustetaan puhelin ym. härpäkkeet, 100€, sähköt vakuutukset ja sen sellaiset 150 € kuukaudessa. Jäljelle jää siis 750 € kulutettavaksi oman arvomailan mukaisesti lähikuppilassa, harrastuksissa tai autoilemalla.
Kun väkimäärä neliötä kohden lisääntyy, kulut per capita pienenevät - ei se perheen perustaminenkaan sosiaalisten siirtojen myötä kahdelle Alepan työntekijällekään tunnu mahdottomalta ajatukselta.
”Kansani pelastumiseen ja onnelliseen tulevaisuuteen en hetkeksikään ole menettänyt uskoani. Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi.” Nämä Risto Rydin sanat vihollisista keskuudessamme sopivat täydellisesti ay-liikkeeseen.
VastaaPoistaLoppupeleissä mahdolliset palkankorotukset tulevat siirtymään suoraan hintoihin. Onko se sitä ostovoiman kasvua?
VastaaPoistaTollot sahaavat omaa oksaansa seuraamalla lammasmaisesti liittojensa pöhöttyneitä isorikkaita.
Nyt tuli professorilta taas poliittista jargonia by EK.
VastaaPoistaKun katsoo valtakunnansovittelijan tarjousta, joka oli kolmevuotias (3) ja 7 % palkankorotukset. Samalle ajalle Suomen Pankki ennustaa 5 % inflaatiota, joten jos oikein lasken niin vuoden 2022 realiansio taso saavutetaan uudelleen vuoden 2040 jälkeen. ELI PASKA TARJOUS !
Ei paljon kotimaan kulutuskysyntä nouse noilla korotuksilla.
Ja tuota ihmeellistä paskajuttua, että ihmiset maksaisivat ay-maksuja, siitä että puolustettaisiin kilpailukykyä en ymmärrä. Sitä maksetaan jotta saataisiin palkankorotuksia, ja muita etuja itselle. Ay-liikettä voi kyllä syyttää liian lepsusta sopimus politiikasta tällä vuosituhannella.
On otettu mitä EK:n paskiaiset on antanut.
Marinin aikana inflaatio vei duunarilta n. 10 % ostovoimasta, mutta miksi SAK ei lakkoillut tuolloin, jaa eihän myöskään Ruotsin LO lakkoile koskaan demarivallan aikana!
PoistaEikä Ruotsissa koko ajan lakkoilla muutoinkaan. Miksiköhän ne ivestoinnit menevät sinne ja talous on nousukiidossa?
PoistaNo kun rahat on lähetetty helvettiin, ja suomessa pistetty monikulttuurisuuteen ja woketukseen, vassarit on itse äänestäneeet näin, joten EI OLE ENÄÄ MISTÄ OOTTAA RAHHAA palkankorotuksiinkaan
PoistaPuhut ylimitoitetuista palkankorotusvaatimuksista. En kyllä ole havainnut, että sellaisia olisi esitetty.
VastaaPoistaVaihdoin alaa noin 16 vuotta sitten (2009). Vuonna 2015, laskin Suomen pankin rahan arvo-laskurilla että palkkani oli noissut 2 senttiä tunnilta, tuona kuutena vuotena (toimihenkilö/asiantuntija).
VastaaPoistaMietin että olenko oikeasti niin v*tun tyhmä, ettei kannata maksaa enempää. Kysyin palkan korotusta ja selvisi että, liiton prosenteilla mennään. Suomen kilpailukyvyn vuoksi, olin harjoittelijan palkalla edelleen.
Liikelaitos muuttui osakeyhtiöksi ja tehtiin tehtävien vaativuuden arvionti, palkka pamahti kattoon. Otin silti loparit ja lähdin pienemmällä palkalla töihin firmaan, jossa palkoista voi keskustella ilman kasvotonta omistusta ja liittoja.
Oikeasti en tiedä, olisiko ilman liittoja tapahtunut mitään palkkakehitystä. Edes sitä inflaation mukaista. Vai olisiko palkka noussut tehtävien vaativuuden mukaan, kuten markkinataloudessa kuuluu. Epäilen.
Suomessa on muutama aivan jäätävä.ongelma.
1. Työn "halpuuttaminen", eli sisäinen devalvaatio, joka tarkoittaa elintason laskemista.
On aivan sama teetkö työn hyvin tai huonosti, palkka on listan mukaan. Aina otetaan halvin ja viimein päästään siihen että, täysin nollalle annetaan titteli ja laskutetaan minimi. Eikä se ole tulevaisuutta, vaan se tapahtuu nyt. Tätä ei tapahdu muissa pohjoismaissa, niissä ammattilaisista maksetaan enemmän. Suomessa onkin vitsi, 75 eurolla saat 75%:n työpanoksen. Surullista asiassa on, että vuonna 2009 puhuttiin täsmälleen samoista summista.
On myös julkinen salaisuus, tuplaat palkkasi, kun lähdet rajan yli. Jopa entisessä itä-blokissa.
2. Verotus ei kannusta tekemään enemmän. Suomen progressiivinen verotus syö kyllä motivaation. Tästä en voi sanoa muuta kuin, että pidän joka vuosi palkattoman kuukauden lomaa. Syynä on verotus.
3. Suomessa kovin ihaillaan Tanskan mallia. Itse olen seuraavaa mieltä (ajatuksen saa varastaa):
Jos irtisanoudut tai saat potkut, ansiosidonnainen alkaa seuraavana aamuna automaattisesti, kolme kuukautta täysimääräisenä, sen jälkeen raju lasku. Karensseille haistatetaan pitkät. Mikäli työnantajalla on mahdollisuus antaa potkut koska tahansa laivalastilliselle janttereita, kyllä kohtuullisuuden nimissä myös sillä laivalastillisella pitäis olla oikeus ottaa loparit, ilman että perheet näkee nälkää.
Itse en ole lähdössä (olen setä-mies), mutta suosittelen kaikille nuorille, joko prkl muutatte tämän maan, tai muutatte mahd.pian pois.
I'm very glad to see such excellent information being shared freely out there
VastaaPoistaSuggestions and ideas are greatly appreciated. Thanks for sharing wonderful post.
VastaaPoistaThis is really helpful post and very informative there is no doubt about it.
VastaaPoista