Kiinnitin jutussa huomioni sanoihin "Kun arktisten alueiden merijää lämpenemisen takia hupenee", koska olen seurannut tuon merijään kehitystä vuodesta 2017 lähtien. Pian sen jälkeen eli tammikuusta 2018 alkaen olen vuosittain laskenut ilmakehän vuosittaisen hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen merijään kunkin vuoden minimipinta-alan (eli syyskuisen pinta-alan) välisen tilastollisen yhteyden.
Näin tein siis myös tänä vuonna samaan tapaan kuin tammikuussa 2018 ja sain lopputulokseksi seuraavan kuvaajan. Siihen on kunkin vuoden kohdalle merkitty se vuosien määrä, jolloin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja merijään pinta-alan välillä voidaan havaita tilastollisesti merkitsevä yhteys.
Kuvasta näkyy siten se, että vuoden 1979 jälkeen tällainen yhteys voidaan nähdä vasta vuosien 1979-2009 välisestä tilastotiedosta laskettuna eli 30 vuoden jälkeen. Vuonna 2001 vastaava yhteys saavutetaan kuitenkin jo kymmenessä vuodessa eli vuoteen 2011 mennessä. Tämä tarkoittaa, että ilmakehän hiilidioksidilla ja merijäällä on oleellisesti tiiviimpi yhteys - joko syy ja seuraus tai korrelaatio - vuoden 2001 jälkeen verrattuna siihen, mitä se oli vuoden 1979 jälkeisinä vuosina.
Vuoden 2002 jälkeen näyttäisi kuitenkin tapahtuneen merkittävä muutos, koska ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja merijään pienenemisen välille saadaan kyseisestä vuodesta alkaen tilastollisesti merkitsevä yhteys vasta 22 vuoden jälkeen eli viime vuoteen mennessä. Eikä merkitsevää yhteyttä havaita sen jälkeen lainkaan, minkä takia olen värjännyt vuosien 2003-2022 pylväät punaisiksi eli ne osoittavat pelkästään tilastolliseen testaukseen käytettävissä olleiden vuosien määrän.
Edelle kuvaamissani laskelmissa olen käyttänyt Mauna Loalta mitattua ilmakehän hiilidioksidin pitoisuutta. Sen kasvu on ollut tasaista tai lievästi kiihtyvää, kuten alle kopioimastani kuvasta näkyy.
Tämä tarkoittaa, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus korreloi vahvasti ajan kanssa. Eli myöskään ilmastonmuutoksen ajallisen edistymisen ja arktisen merijään pinta-alan välillä ei ole ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ainakaan viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.
Asiaa voi tietenkin tarkastella myös suoraviivaisemmin katsomalla yksinkertaisesti pohjoisen napajään pinta-alan syyskuista kokoa, kuten tässä kuvassa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys
Se on tämä yle, joka on ilmastouskonnon ylisaarnaaja. Tosiasioilla väliä, kuten arvon proffan kirjoituksesta käy ilmi !
VastaaPoistaHarvainvaltaiseen, tyrannimaiseen maailmanhallitukseen tähtäävät Rockefellerit panivat suuren ilmastohuijauksen alulle. Suomessa viherkommarit tekivät siitä uskonnon.
PoistaKoko ilmastopaatos on suunniteltua pelottelua, jota vähempilahjaiset uskoo ja pelkää.
Poistahttps://rumble.com/v31usl4-ilmastonmuutos-on-seuraava-pandemia-rapsodia.info-tekstitys.html
YLE:llä treenattiin DEI-totuuksia, ja siitä päätellen millaista ohjelmatarjontaa se yhä lisääntyvästi keskittyy tyrkyttämään, taitaa olla turhaa toivoa, että tuollaiset ilmastonmuutospaholaisen esille manaamiset uutistoimituksessa loppuisivat. Eivät tule korjaamaan virheitään.
VastaaPoistaEhkä DEI-koulutuksen ohella voisi harjoitella peilin edessä vakuuttavia äänenpainoja, joilla tietyt mikroaggressiot opittaisiin lausumaan hallituilla halveksunnan ja piilovihan vivahteilla. Siis sellaisia sanontoja kuin "äääärioikeisto", "populistiset puolueet", "kansallismieliset", jne.
Pitkän elämän mittaan on ollut hyvin hämmentävää nähdä, miten niistä oikeasti moniarvoisuutta tavoitelleista aatteista, joita edelläkävijät puoli vuosisataa sitten Suomeenkin toivat -- ja joita silloinen mediakenttä vastusti ja inhosi ihan sydämensä pohjasta -- on nyt muodottomaksi mössöksi muuttuneena tullut ajattelun valtavirtaa, jota jopa YLE:n jakkupukuiset uutistytöt suu supussa ja vakaumuksellisesti paatostellen ruudussa oistelevat.
Ne eivät ole uutisia, vaan tuutisia.
Eilisillan puolysin uutiset olivat pääasiassa punaviherpropagandaa.
PoistaOikea nimi on uutimet. Pimitystä ja tosiasioiden valintaa, kas kun kaikkea ei voi kertoa. Kuten sitä, että ilmastonmuutos ei sytyttele tulipaloja Kaliforniassakaan, vaan ihmiset, mukana myös tuhopolttajia, ja huolimatonta tulen käsittelyä. Kaliforniassa on tietysti lämmintä ja kuivaa, joten hoitamaton tiheä metsikkö kyllä palaa, kun sytytetään, vallankin kun on myrskytuuli.
PoistaNykyään miltei kaikkiin poikkeavana pidettäviin säätä koskeviin uutisiin ympätään hiiliuskontunnustukseen kuuluva maininta ilmastonmuutoksesta. Siksi on kiva katsoa, miten sääilmiöistä kerrottiin sanomalehdissä ennen viherhömpän myrskyisiä tuulia.
VastaaPoistaSata vuotta sitten Karjala (28.12.1924) kirjoitti: "Kun koko kulunut syystalvi on ollut aivan lumeton, on se aiheuttanut suurta haittaa ja vahinkoa sekä maanviljelijöille että etenkin puutavaraliikkeelle. - - Poikkeuksellisen lumeton syystalvi on nyt tehnyt kaiken ajon mahdottomaksi."
Ehkä lauhan talven poikkeuksellisuudesta puhuttiin kansan keskuudessa liioitellen, koska kuukauden päästä Turun Sanomat kertoi saaneensa nauvolaisen kapteeni Eriksenin isän vanhoja muistiinpanoja, joista "näkyy, että nyt kulumassa oleva talvi ei ole ainoa lumeton talvi". Vuoden 1822 talvi oli ollut täysin lumeton ja jäätön ja kesä oli tullut varhain. "Jo toukokuussa oli ruis tähällä."
Mainittuna vuonna Pietarissa hukkui 400 ihmistä tulvissa. Minkähän laisella paatoksella nykyinen äärivasemmistolaiseksi muuttunut lehti kirjoittaisi ilmastonmuutoksesta, jos nyt tapahtuisi vastaavaa? Seuraava, vuoden 1823 talvi, oli sekin lumeton, muistiinpanoista ilmeni.
Eikä sään ääri-ilmiöitä olisi tarvinnut tuolloinkaan hakea sadan vuoden takaa. Turun Sanomat 28.9.1911: "Se hikinen kesäkuumuus on vihdoinkin ohitse ja sijaan on tullut syksy, ainakin virallisesti. Luonto ei ole mitään erityisiä syksyn merkkejä vielä näyttänyt, jos ei ota lukuun puiden lehtien kellastumista, mutta keltaisia ne olivat kesälläkin, nim. kuivuudesta ja kuumuudesta."
Lehti kertoo säiden oikutellen edellisten kymmenen vuoden aikana monin tavoin: "Esim. kesä 1901 oli kuuma ja kuiva, vuodentulo [=sato] alhainen ja niukanpuoleinen. Seuraava talvi 1902 oli kylmä ja suuriluminen, kevät pitkä ja kylmä, jota seurasi sateinen ja kylmä kesä. V. 1906 talvi oli lauha ja vähäluminen, kesä tuli aikaisin ollen kuuma, joskaan ei erittäin kuiva. Seuraava kesä 1907 oli kylmä ja sateinen. Siis tavallisesti on kuivaa ja kuumaa kesää seurannut kylmä ja sateinen kesä."
Helmikuun 8. päivänä 1913 Turun Sanomissa oli eräs juttu otsikoitu "Mansikan viljelystä harrastaville". Juttu alkoi toteamuksella: "Taas on sapunut talvi lumettomana. - - Viime talvi lumettomana ja ankarine pakkasineen tuotti suurta tuhoa siellä, missä mansikan taimet olivat ilman peitettä, toisinpaikoin hävisivät mansikantaimet tykkänään."
Ihmisten säämuisti oli ilmeisen lyhyt myös sata vuotta sitten, sillä myös vuoden 1916 lauha talvi oli jo vuoyeen 1924 mennessä unohtunut. Turun Sanomien pikku uutinen "Lumetonta ollut pohjanperilläkin" mainitun vuoden jouluaatolta kertoo, että vasta edellisellä viikolla lunta oli tuiskuttanut Pohjois-Suomessa. Ennen sitä Inarissakaan ei ollut ollut lunta "juuri ollenkaan".
Lauhoja talvia oli myöhemminkin 1920-luvulla, mutta niitä oli ollut myös aiemmin. Maaliskuussa 1930 ilmestyneessä Pellervo-lehdessä todettiin, että nelikymmenvuotisella jaksolla 1884-1923 maassamme oli 12 lauhaa talvea. Nykyään märistään hiiliuskonnon nimissä maailmanloppua lauhojen talvien takia, mutta tuolloin todettiin ilmeisen tyytyväisenä, että lauhojen talvien jälkeen saatiin yleensä parempi sato.
Tänä aamuna kolasin taas lunta pihaltamme kuten viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana joka talvi jossakin vaiheessa. Ei ole tullut Hassin aikoinaan ennustamaa 2020-luvun pysyvää lumettomuutta, vaikka ollaan jo puoli välissä vuosikymmentä. Luja usko ilmastonmuutokseen säilyy, koska säämuisti näyttää olevan miesmuistiakin lyhyempi.
Juu ei ole tullut lumettomuutta, mutta Muurlan, Salmin ja Alhovuoren hiihtokeskukset on suljettu pysyvästi. Kausi Etelä-Suomessa on lyhentynyt niin, etteivät ne ole kannattavia.
PoistaIlmastonmuutos on todellisuutta, vaikkei yhtä ikävänä kun tuhon manaajat sitä povasivat.
Ilmastonmuutos on todellisuutta, mutta ihmisen vaikutus siihen on käytännössä olematon.
PoistaNykytieteen menetelmillä pystytään arvioimaan kohtalaisella tarkkuudella ilmaston keskilämpötila miljoonien vuosien takaa. Kun lämpötilan muutokset esitetään graafilla, se muistuttaa vuoristorataa eli ilmaston lämpötila on ollut jatkuvassa muutoksessa ihmisen pystymättä vaikuttamaan siihen millään tavalla.
Ihminen osaltaan vaikuttaa ilmastoon ja selvästi vaikuttaakin. Kun Čingis-kaani perillisineen aikoinaan valloitti Keski-Aasian ja murhasi sen väestön lähes kokonaan, hävisi myös sikäläinen maanviljelys ja karjanhoito liki olemattomiin useamman sukupolven ajaksi. Ilmiö näkyy niin ilmastohistoriassa ja geologiassa.
PoistaProffankin aiemmin linkittämässä Nasan keräämässä lämpötilahavainnoissa ympäri maailmaa näkyy kyllä selvästi lämpötilan nousu n. --80 luvulta. Olisikohan Kiinan, Intian ym. talouksien nousu syynä...
VastaaPoistaYlen uutisointi ilmastonmuuton aiheuttamista ilmiöistä on lähinnä huvittavaa, haluaakin ilmeisesti tukea vasemmiston kannatuksen hankintaa tälläkin tavalla.
En linkittänyt lämpötilahavaintoja, vaan ainoastaan hiilidioksidin määrän mittaustulokset Mauna Loalla. Lisäsin itse tekstiin linkin myös arktisen jään pinta-aladatan, joka on toiminut pohjana tekstissä kuvatulle tilastolliselle analyysille. Ilmastotilastoihin liittyviä havaintojani löytyy esimerkiksi täältä: https://professorinajatuksia.blogspot.com/2014/10/todisteet-viittaavat-tieteelliseen.html
PoistaTätä tarkoitin, jonka muistaakseni muutama viikko sitten linkitit:
Poistahttps://data.giss.nasa.gov/gistemp/station_data_v4_globe/
Ilmastomuutokseen uskovien pääkopissa aivot kutistuu. Mitään ei ole maapolla tapahtunut ilmastossa -60 asti mitä "ilmastotieteilijät" ja medit on ulostaneet tapahtuvan, ei maailman loppua, ei öljyn loppumista, ei jäätiköiden sulamista, ei yksikään noiden satu ole toteutunut. Ilmastomuuttos on vatipäiden keksimä uskonto missä ei ole totuudella mitään tekoa.
VastaaPoistaTuolle "ilmastomuutos on todellisuutta" Ei ole mitään ilmastomuutosta olemassakaan, se on pelkästään poliittisesti keksitty uskonto. Ei ole oikeaa elämää eläneet nuo ilmastomuutosta totuutena pitävät. Jos olisivat, ei olisi koko ulinaa noilta joka mediat täynnä, eikä Suomea tuhottaisi noiden ilmastohullujen satujen takia.
PoistaYlen ilmastouskonto-propaganda on linjassa sen kanssa, että Ylen toimitusjohtaja, ylioppilas Merja Ylä-Anttila kuuluu suuren ilmastohuijauksen alulle panneiden Rockefellerien Trilateraalisen komissioon, ks. www.trilateral.org/people/merja-yla-anttila/
VastaaPoistaVarsinaisia ilmastouskovaisia ovat esim. jäljempänä kirjoittava ano 22.42, joka nojaa uskomuksensa kauan sitten tapahtuneisiin ilmaston lämpenemisiin, joiden syyt nykytiede olisi yksiselitteisesti pystynyt selittämään, niin kuin pystyy tällä hetkelläkin tapahtuvan muutoksen.
PoistaEtte kai ole ihan tosiss.. eiku järjissänne. Että ihan YLE on aiheuttanut ilmastonmuutoksen. Onneksi tänään tuli todistettua, että edes professorit sun filosohvit eivät pysty kaikenaikaiseen totuuden puhumiseen, vaan sylki suo sitä, mitä järjen lepuuttamisesta kerkeää.
VastaaPoistaJacob Nordangård paljastaa kirjassaan "En klimatsmart historia" vaikuttavalla tavalla, miten globaali finanssieliitti on sponsoroinut ja ohjannut nykyistä ilmastohysteriaa. Tärkein ilmastouhan rahoittaja on Rockefellerin klaani, joka rakensi omaisuutensa öljyllä. Nordangård selittää tämän näennäisen ristiriitaisen tosiasian.
PoistaTämä on kiehtova ja paradoksaalinen tarina, joka osoittaa, miten yksi maailman vaikutusvaltaisimmista finanssi- ja öljysuvuista on rahoittanut ympäristö- ja ilmastotutkimusta 1950-luvulta lähtien ja ollut mukana muokkaamassa ilmastopolitiikkaa 1980-luvulta lähtien.
Rockefellerin suvun pitkäaikaiseen taisteluun ilmastouhkaa vastaan sisältyy elementtejä hienostuneista propagandatekniikoista, futuristisista tulevaisuudenkuvista, uushenkisestä filosofiasta ja unelmasta täydellisestä utopistisesta maailmasta, jossa evoluutio on ihmisen hallinnassa (Human 2.0).
Tällä unelmalla ja ratkaisulla voi kuitenkin olla vakavia seurauksia ihmiskunnan selviytymiselle lajina. Rockefeller-säätiön julkilausutulla tehtävällä ”edistää ihmiskunnan hyvinvointia maailmanlaajuisesti” on synkkä kääntöpuolensa.
Päivitetty painos kesäkuu 2020:
PoistaGreta nimettiin Time-lehden vuoden henkilöksi. Kirjassa kerrotaan Time Magazinen läheisistä siteistä Rockefellerin perheeseen ja siitä, että Time-Life Building on osa Rockefeller Centreä. Kirjaan on lisätty myös Rockefellerit ja Kiina 1970-luvulla, uusi kansainvälinen talousjärjestys, hakemisto ja johtopäätökset. Lisäksi on lisätty useita kuvia ja taulukoita.
Netistä löytyy edelleen mielenkiintoinen listaus ilmaston muutoksista pitkältä ajalta. Hakekaapa juttu "Kiusallisia tuulahduksia. menneisyydestä" ja yllättykää. Ilmasto ei koskaan ole ollut muuttumaton; kylmyyteen ja katovuosista johtuen nälkään iso osa kansasta kuoli Suomessa 1600- ja 1800-luvuilla sekä kokonaisten vanhojen sivilisaatioiden tuhoutuminen ilmaston muuttuessa ovat siitä myös oiva esimerkki aikoina, jolloin maailmassa ei ollut ainuttakaan tehdasta, autoa tai lentokonetta.
VastaaPoista