Asia voi tietenkin olla tai olla olematta kuten Trump väitti. Selvää kuitenkin on, että mikäli minkä tahansa tehtävän rekrytoinnissa asetetaan kriteeriksi muita seikkoja - olivat ne mitä tahansa - kuin tehtävään liittyvä pätevyys ja sopivuus, on lopputulos huonompi kuin silloin, jos tällaiset sekundaariset kriteerit jätetään huomiotta. Lisäksi on loogisesti väistämätöntä, että mitä tärkeämpinä tällaisia toissijaisia kriteereitä pidetään, sitä epäpätevämpiä henkilöitä tulee valituksi.
Tämän aamun tiedon perusteella näyttää kuitenkin siltä, että lennonjohdossa ongelmana ei olisi ollut työntekijöiden osaaminen vaan heidän puuttumisensa työpaikalta. Mikäli tilanne on ollut tämä, on syytä etsittävä muualta kuin heidän taidoistaan - eli työnjohdosta ja hallinnosta.
Tosin siinäkin tapauksessa on mahdollista, että työnjohto tai hallinto on valittu toissijaisilla kriteereillä. Ja siksi on kysyttävä, että onko lennonjohdon johtoon kuuluvat ihmiset valittu toissijaisilla kriteereillä, jolloin sen osaaminen olisi ollut kehnompaa kuin se olisi voinut parhaimmillaan olla.
Siksi yksi Washingtonin lentoturman merkittävimmistä opeista on - riippumatta siitä, onko DEI-kriteereitä juuri tässä tapauksessa sovellettu tai oltu soveltamatta - se, että rekrytoinnissa on aina syytä huolehtia parhaan tarjolla olevan työvoiman palkkaamisesta. Sekä jättää sekundaariset kriteerit yksinkertaisesti huomioimatta kaikissa tapauksissa - ja aivan erityisesti tehtävissä, joihin liittyy vastuu muiden ihmisten terveydestä tai hengestä.
* * *
Yleisradio julkaisi eilen hämmästyttävän uutisen. Sen mukaan Itämerellä tapahtui 80 vuotta sitten historian pahin turma, jossa kuoli noin 9 000 ihmistä. Kyse oli saksalaisen sotapakolaisia kuljettaneen laivan - Wilhelm Gustloffin - upotus, jonka suoritti Hangosta matkaan lähtenyt neuvostoliittolainen sukellusvene.
Uutinen oli hämmästyttävä ennen kaikkea siksi, etten muista kuulleeni siitä aiemmin. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Estoniasta ja Titanicista on puhuttu eri medioissa väsymykseen asti, vaikka niissä kuoli kertaluokkaa vähäisempi määrä ihmisiä.
Syitä tähän mediahiljaisuuteen on ollut ilmeisesti kolme. Ensinnäkin uhrit olivat Hitlerin valtakauden aikaisia saksalaisia, toiseksi turma tapahtui sota-aikana ja kolmanneksi laivan upotuksen teki Neuvostoliitto. Näistä epäilemättä ylivoimaisesti tärkein on - ainakin Suomessa - ollut viimeksi mainittu.
Olivathan suomalaiset poliitikot ja mediat puoli vuosisataa hiljaa Neuvostoliittoon liittyvistä negatiivisista asioista toisen maailmansodan jälkeen, koska ne alistuivat suomettumaan poliittisten realiteettien takia. Eivätkä ne siksi halunneet tai uskaltaneet nostaa Wilhelm Gustloffin upotuksen kaltaista sotarikosta esille ennen kuin nyt, kun itäisen naapurin pelko on väistynyt kansakunnan yltä.
Hyviä huomioita proffalta ! Ja Trumpilta.
VastaaPoistaHyvin sivistymätöntä tekstiä ns proffa suoltaa päivästä toiseen.
PoistaArvostan kohteliasta tapaa olla eri mieltä.
PoistaJatka samaan malliin
- tm
Wilhelm Gustloffissa kuoli noin 5000 ihmistä ja se lähti tuhotöihinsä Turusta.
VastaaPoistaMitä sinä hourit?
PoistaLue, jos osaat !
PoistaSiis lähtikö tämä Wilhelm Gustloff tuhotöihin?
PoistaLaivassa oli arvioiden mukaan 11000 ihmistä.... aivan liikaa sen kapasiteettiin nähden, kuten viimeisessä evekuointilaivassa tuppaa aina olemaan. 10000 kuoli, 1250 onnistuttiin pelastamaan.
PoistaKyllä tuosta on maailmalla ollut juttua ja tehty jopa dokumentteja ja sukellettu sen hylylle jne. Aivan vastikää katsoin National Geographicilta sellaisen. Vain Suomen erinomainen media ei kerro meille mitään poliittisesti ikävää.
Sama sukellusvene tuhosi muutamaa päivää myöhemmin sairaalalaivan, 5000 kuoli, ja se oli taatusti merkitty selkeästi punaisilla risteillä. Ei ollut epäselvää.
Tarkoitat varmaan Aleksandr Marineskon kipparoimaa sukellusvene S-13:a. Se ei lähtenyt Turusta, vaan Hangosta.
PoistaS-13 lähti Hangosta 11.1.1945 klo 10.30. Upotti matkallaan laivat Wilhelm Gustloff, josta pelastui 1239 hlö ja kuoli 9187 hlö. Toinen upotus oli Steuben, josta pelastui 639 hlö ja kuoli 3608 hlö. (lähd. N-liiton sukellusveneet Itämerellä 1941-45)
PoistaYle:n dei- koulutuksessa opetetaan, että ei se toimittajan osaaminen niin tärkeää ole, vaan tärkeämpää on monimuotoisuus.
VastaaPoistaLos Angelesin pormestari on musta lesbo, ja aika lailla kuutamolla. Myös monet pelastuslaitoksen päälliköt ovat lesboja. Eräältä kysyttiin pystyykö hän pelastamaan ison miehen tulipalosta. Vastaus oli, että mies on silloin väärässä paikassa. Naisia on pyritty siellä rekrytoimaan kovilla kampanjoilla pelastajiksi, ja taitaa seuraukset jo näkyä.
Tuo W Gustloffin tapaus ei ollut ainutkertainen.
VastaaPoistaTuolla PT:n puolella juuri mainitsinkin propagandan ja siihen liittyvän ideologian vaikutuksesta totuuskäsitykseen.
Toisen maailmansodan pahin siviilien tappaja oli puna-armeija. Varsinkin länteen pakenemaan pyrkiviä siviilejä, naisia ja lapsia, niitettiin konekivääreillä tuhansittain.
Mutta. Tuolloin - ehkä myös myehemminkin - vasemmistopiireissä asialle oli valmis vastaus: natsit.
Syyllinen oli muodinmukainen, ideologianmukainen ja vallitsevan propagandanmukainen.
Homo sapiens: viisas ihminen....
Mielenkiintoinen tulkintatarve omien "ihmisarvo- ja -oikeusideologihin" fiksautuneiden poliittisten pukareiden piireissä on tosiaan se, että heillä on vahvat mielikuvat "pahoista, julmista ja raaoista natseista" -- joita sitten televisiommekin näyttää joka ilta massoina marssimassa saappaat jytisten -- mutta paljon pahempia kuin nämä äärikarsinaansa asetetut militantit olivat kuitenkin juuri nuo venäjäisen matriarkaatin kasvatit, joiden raakuuksissa ei ollut mitään järkeä eikä tolkkua.
PoistaSe on asia, jolla on syväpsykologinen selitys -- on todellakin niin, että matristiset yhteiskunnat kasvattavat "lempeitä" ihmisiä, joilla ei ole mitään sisäistettyä kykyä hillitä ja hallita aggressioitaan. Rauhankyyhkyt ovat juuri niitä uhriajattelunsa sokaisemia narsisteja, joilla on taipumus ottaa oikeus omiin käsiinsä.
Sisällissodat -- "veljessodat" -- ovat tyypillisesti hyvin verisiä, ja samoin suku-, klaani- ja heimoyhteiskunnissa väkivalta on raakaa. Aggressiot riistäytyvät kun yhteisö kriisiytyy ja yksilöt taantuvat symbioottisten joukkovoimien valtaan.
Naulan kantaan Seppo....
PoistaMuistaakseni noissa evakuoinneissa oli lopullinen tappioprosentti n. 1%. Tarkoittaa, että tuossa vaiheessa 99% ei jäänyt Puna-armeijan alle. Kannatti lähteä.
VastaaPoistaNoista evakuoinneista esitetään vain suuruusluokkia: riippuen siitä, määrittelikö "tappiot" Waffen SS vai arhinmäkeläiset.
PoistaW Gustoff oli tapaus, josta tarkoituksellisen propagandan vuoksi vaiettiin. Olipa myös niinkin että puna-armeijan johto, tapojensa mukaan, yritti sälyttää senkin natsien syyksi.
Mutta eivät ne pakolaiset päässeet pääosin perillekään. Puhutaan siitä miten natsit tappoivat niin ja niin monta miljoonaa, mutta sodan loppuvaiheissa ja sen päättymisen jälkeen kuoli vielä miljoonittain saksalaisia pakolaisia jotka yrittivät päästä pois puna-armeijan valtaamilta aluieilta. Heistä suurin osa tuupertui nälkään ja janoon koko keskisen Euroopan itä-osan teiden varsille. Osa todellakin ammuttiin etenkin sodan vielä kestäessä. Mutta jano ja nälkä veivät suurimman osan koska venäläiset eivät saksalaisille siviileille ruokaa antaneet. Tästä on todisteet olemassa, mutta siitä ei puhuta. Se oli miljoonien kansanmurha, mutta mitäs pienistä kun sen tekivät voittajat.
PoistaProfessorin tekstiä: " Selvää kuitenkin on, että mikäli minkä tahansa tehtävän rekrytoinnissa asetetaan kriteeriksi muita seikkoja - olivat ne mitä tahansa - kuin tehtävään liittyvä pätevyys ja sopivuus, on lopputulos huonompi kuin silloin, jos tällaiset sekundaariset kriteerit jätetään huomiotta."
VastaaPoistaTämähän sopii kuin nenä päähän Suomen poliittisissa nimityksissä. Näistä tällaisista nimityksistä on aina ennen vaaleja yritetty päästä irti ja kaikki puolueet, jopa viherkommarit ovat lupautuneet luopumaan niistä, mutta voi ihmettä. Vaalien jälkeen kukaan ei enää muista koko asiaa ja rakenteellinen korruptio jatkuu ja voi hyvin.
"...ja rakenteellinen korruptio jatkuu ja voi hyvin."
PoistaMutta Suomihan kuulemma kuuluu maailman vähiten korruptoituneihin maihin - ainakin poliitikkojen ja valta- eli propagandamedian mukaan!
Poliitikoista puheenollen on hyvä muistaa seuraava anekdootti, jossa varmasti totuuttakin on mukana enemmän kuin jyvänen:
- Mistä tietää, että poliitikko valehtelee?
- Kun hänen huulensa liikkuvat!
Toinen on, että miksi kutsutaan rehellistä politiikkoa? Mahdottomuudeksi!
PoistaLuulisi että DEI-koulutuksen ja käytännön kaltaiset ideat olisivat pystyyn kuolleita, mutta ei. Todellakin elokuvalta ja tv-draamalta odotetaan jo jossain rodullisia kiintiöitä toteutettuina osajaon jokaisella portaalla -- samaan aikaan kun teatterikorkeakoululaiset tarvitsevat turvallisia tiloja joissa heidän ei tarvitse pelätä Shakespearea tai Peppi Pitkätossua.
VastaaPoistaKaipa se siihen menee, että lentäjiksi tai lääkäreiksi koulutettaviakin kohta valitaan ihionvärin ja kulttuuritaustan mukaan. Voihan monella erityisiä älyllisiä kykyjä vaativalla alalla jo olla olemassa se tilanne, ettei omasta kansasta löydy tarvittavaa määrää kelpoisuusehtoja täyttäviä.
Noin niinkuin aikalaisjärjen harhojen mukaan orientoiduttaessa määrät ovatkin tärkeämpiä kuin laatu. Määrät ovat jotain eksaktia, kun taas laatu on aina jotain vaikeammin hahmotettavaa ja todistettavaa.
Odottelen sitä uskoakseni kohta koittavaa iltaa, jolloin television ajankohtaisstudiossa joka ilta on erivärisiä uutistoimittajia, joille sitten kaikki petteriorpot antavat asiallisia vastauksia ilmeenkään värähtämättä, vaikka ilmassa koko ajan on outo tunne siitä että yli ja ohi menee ihan viheltäen.
Niinpä, tällaistahan se on ja täysin tarkoituksella.
Poistahttps://odysee.com/@redicetv:1/diversity-is-a-weapon-against-white-people:2
Saatiinpahan taas jatkoa orjalaivojen tervalle! Suomi OSALLISENA historian suurimmissa meritragedioissa! Vain verorahotteinen ja luotettava Yle pystyy tällaiseen!!!
VastaaPoistaG. Grass kirjoitti tästä romaanin, myöhäisen vaiheen parhaansa. Muistaakseni suomeksi "Ravunkäyntiä". Kosto ja viha voivat hypätä yhden sukupolven ylitsekin ja tulla esiin kahta kamalampina...
VastaaPoista-jussi n
Samoihin aikoihin britit upottivat Itämerellä vastaavan siviilejä täynnä olevan pienemmän laivan, jossa oli "vain" 4000 pakolaista. Tämä tapahtui Bornholmista länteen päin, ko. alus muistaakseni oli matkalla Rostockiin.
VastaaPoistaOli SS Cap Arcona, se ei ollut täynnä pakolaisia vaan se oli vankilalaiva, ja siellä oli 5000 keskitysleirivankia. Upotuksesta vastuussa ovat Coastal Commandin Beaufighterit. https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_maritime_disasters_in_World_War_II
PoistaEisenhower vihasi saksalaisia, ja suorastaan tapatti nälkään ja janoon, sekä hoidon puutteeseen Wehrmachtin sotilaita länsivyöhykkeen sotankileireillä, jopa sadoin tuhansin. Niinhän teki Stalinkin. Stalingradin 300 000 sotavangista Saksaan palasi vain n. 5000...
VastaaPoistaMelkoista oli touhu tuohon aikaan.
PoistaJa jostain syystä liittoutuneita pidettiin suurina sankareina, mutta todellisuus oli hieman toisenlainen.
https://odysee.com/@injektiopiikki:c/Eurooppa-Viimeinen-taistelu---Osa-7:2
On olemassa suomeksikin käännetty kirja siitä, kuinka kymmenet tuhannet länsiliittoutuneiden sotilaat raiskasivat saksalaisia naisia rauhanteon jälkeen - ryssän sotilaista puhumattakaan.
PoistaBritit tuhosivat suurmies Churchillin käskystä massapommituksilla Dresdenin keskiaikaisen kaupungin, jossa satoja tuhansia ihmisiä kuoli valtavissa tulipaloissa. Kaupunkiin oli tullut idästä joukoittain pakolaisia, joten uhrien tarkkaa määrää ei tiedetä. Pirullisena taktiikkana oli ajoittaa seuraava pommitusaalto niin, että pelastustöihin ryhtyneet tuhoutuivat siinä rytinässä.
VastaaPoistaTuon kauniin kulttuurikaupungin tuhoamista ei voi perustella mitenkään, koska siellä ei ollut sotateollisuutta. Ihminen on ihmiselle ihminen. Susia on turha parjata.
Ei ollut Churchillin käsky, vaan Arthur "Butcher" Harrisin. Kuolonuhrien määräksi on vahvistunut noin 70 000, ei satojatuhansia kuten aluksi arvioitiin.
PoistaWinston Churchill: ”En halua kuulla mitään ehdotuksia, joiden mukaan voisimme hyökätä tärkeitä sotateollisuuskohteita vastaan Dresdenin ympäristössä, vaan siitä, kuinka voimme paistaa hengiltä Breslausta tulleet 600 000 pakolaista.” (Air Historical Branch file CMS 608, Ilmasotamarsalkka Sir Wilfrid Rhodes Freemanin muistiinpano 26.1.1945)
PoistaTässä kohtaa paremman paikan puuttuessa haluan kertoa seuraavaa:
VastaaPoistaSuomen metsien hiilitaseen muuttuminen positiivisesta negatiiviseksi on ilmeisestikin aiheuttanut se, että Suomessa on käytetty kaikista muista maista poikkeavaa laskentamenetelmää. Meillä on siis ollut eri mittari käytössä.
Laskelman on tehnyt Luke, eli luonnonvarakeskus.
Luken omien sivujen mukaan tästä todennäköisesti vastannut tutkimuspäällikkö on Johanna Routa
https://www.luke.fi/fi/tutkimus/kannattava-ja-vastuullinen-alkutuotanto/tuottavat-metsat
Pidän erittäin epätodennäköisenä, että vastuulliseksi osoittautuisi joku muu.
Nyt on mielestäni selvitettävä, millä perustein tämä kaikista muista poikkeava mittari on valittu, ja mitkä ovat olleet valinnan kriteerit ja motiivit.
Pidän todennäköisenä, että maallemme aiheutettu miljardiluokan vahinko on tehty vain ja ainoastaan omalta viiteryhmältä saatujen taputuksien ja peukuttelujen toivossa.
Sama kävi mielessä, kun jutun luin tarkistamatta taustoja.
PoistaRuotsissa metsien on todettu sitoneen kymmeniä miljoonia tonneja hiilidioksidia viime vuonna. Luonnonvarakeskuksen mallien mukaan Suomen metsät muuttuivat samaan aikaan päästölähteiksi:
Poistahttps://www.metsalehti.fi/artikkelit/ruotsin-metsat-sitovat-hiilta-suomessa-paastavat/#568860ed
Miten tämä voi olla mahdollista?
No kas, Ruotsissa maaperän hiilivaraston muutos perustuu mittauksiin ja meillä Yasso07-malliin.
Eli Ruotsissa mitataan olemassaolevia tosiasioita ja Suomessa tosiasiat survotaan yliopistotyttöjen keksimään malliin ja kun ei mahdu, heitetään tosiasiat pois ja julistetaan sellaista mikä tuntuu hyvältä.
Onhan myös turve Ruotsissa uusiutu.va luonnonvara, mutta Suomessa ei. Onhan tämä nyt melkoista pelleilyä ja ihmetyttää suomalaisten "asiantuntijoiden" intoa haalia Suomelle maksettavaa milloin mistäkin vaihtelevilla kriteereillä eri maissa lasketuista asioista ja vielä noudattaa pilkuntarkasti ohjeita ja määräyksiä, joille muualla vain nauretaan. Jostakin syystä Nasan laskelmat, joissa todetaan Suomen olevan jo nyt hiilineutraali maa, eivät kelpaa. LUKE on myös ihan eri linjoilla mitä tulee metsien kiihtyneeseen kasvuun kuin metsäalan ammattilaiset. Taisi olla paha virhe perustaa koko virasto; ympäristöministeriö ja SYKE satoine virkamiehineen pelkästään pääkaupunkiseudulla olisivat riittäneet vallan mainiosti maailman pelastamiseen.
VastaaPoistaMinusta tässä nyt olisi saumaa naulata yksilöity vastuullinen. Tämä lähtee nyt valtioneuvoston kirjaamoon.
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=8AHCfZTRGiI&list=RD8wmfdhRY8pQ&index=2&pp=8AUB.Tämä se on...
PoistaPotomac-joella kulkee kyseisellä kohdalla helikopterien lentoreitti, jonka pysyvä maksimi lentokorkeus on 200 jalkaa. Törmäys kuitenkin tapahtui 300-350 jalan korkeudessa. Tästä käsittääkseni voi päätellä helikopterin olleen liian korkealla, ja syyllinen onnettomuuteen.
VastaaPoistaJa presidentti Trump laukoi taas mitä sylki suuhun toi.
Kartta lentoreiteistä:
Poistahttps://www.loc.gov/resource/g3851p.ct004873/?r=-0.092,-0.048,1.217,0.645,0
Niin, Trumppihan sanoi että kopteri oli ollut liian korkealla? mihin sinä oikein viittaat syljellä suussa?
PoistaNice seeing your blog. You have covered each and everything in detail. Thanks
VastaaPoistaLovely blog information. Thanks for sharing with us. This is so useful.
VastaaPoistaNice information, you write very nice articles, I visit your website for regular updates.
VastaaPoista