Diversiteetin, tasa-arvon, inkluusion ja suomettumisen seurauksista

Presidentti Donald Trump väitti eilen, että Washingtonin keskiviikkoisen lento-onnettomuuden syynä olisi ollut epäpätevä lennonjohto. Ja arveli sen syyksi edeltäjiensä - Barack Obaman ja Joe Bidenin - hallintojen harjoittamaa monimuotoisuutta, tasa-arvoa ja osallistamista edistävää DEI-politiikkaa.

Asia voi tietenkin olla tai olla olematta kuten Trump väitti. Selvää kuitenkin on, että mikäli minkä tahansa tehtävän rekrytoinnissa asetetaan kriteeriksi muita seikkoja - olivat ne mitä tahansa - kuin tehtävään liittyvä pätevyys ja sopivuus, on lopputulos huonompi kuin silloin, jos tällaiset sekundaariset kriteerit jätetään huomiotta. Lisäksi on loogisesti väistämätöntä, että mitä tärkeämpinä tällaisia toissijaisia kriteereitä pidetään, sitä epäpätevämpiä henkilöitä tulee valituksi. 

Tämän aamun tiedon perusteella näyttää kuitenkin siltä, että lennonjohdossa ongelmana ei olisi ollut työntekijöiden osaaminen vaan heidän puuttumisensa työpaikalta. Mikäli tilanne on ollut tämä, on syytä etsittävä muualta kuin heidän taidoistaan - eli työnjohdosta ja hallinnosta. 

Tosin siinäkin tapauksessa on mahdollista, että työnjohto tai hallinto on valittu toissijaisilla kriteereillä. Ja siksi on kysyttävä, että onko lennonjohdon johtoon kuuluvat ihmiset valittu toissijaisilla kriteereillä, jolloin sen osaaminen olisi ollut kehnompaa kuin se olisi voinut parhaimmillaan olla. 

Siksi yksi Washingtonin lentoturman merkittävimmistä opeista on - riippumatta siitä, onko DEI-kriteereitä juuri tässä tapauksessa sovellettu tai oltu soveltamatta - se, että rekrytoinnissa on aina syytä huolehtia parhaan tarjolla olevan työvoiman palkkaamisesta. Sekä jättää sekundaariset kriteerit yksinkertaisesti huomioimatta kaikissa tapauksissa - ja aivan erityisesti tehtävissä, joihin liittyy vastuu muiden ihmisten terveydestä tai hengestä.

* * *

Yleisradio julkaisi eilen hämmästyttävän uutisen. Sen mukaan Itämerellä tapahtui 80 vuotta sitten  historian pahin turma, jossa kuoli noin 9 000 ihmistä. Kyse oli saksalaisen sotapakolaisia kuljettaneen laivan - Wilhelm Gustloffin - upotus, jonka suoritti Hangosta matkaan lähtenyt neuvostoliittolainen sukellusvene.

Uutinen oli hämmästyttävä ennen kaikkea siksi, etten muista kuulleeni siitä aiemmin. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Estoniasta ja Titanicista on puhuttu eri medioissa väsymykseen asti, vaikka niissä kuoli kertaluokkaa vähäisempi määrä ihmisiä. 

Syitä tähän mediahiljaisuuteen on ollut ilmeisesti kolme. Ensinnäkin uhrit olivat Hitlerin valtakauden aikaisia saksalaisia, toiseksi turma tapahtui sota-aikana ja kolmanneksi laivan upotuksen teki Neuvostoliitto. Näistä epäilemättä ylivoimaisesti tärkein on - ainakin Suomessa - ollut viimeksi mainittu.

Olivathan suomalaiset poliitikot ja mediat puoli vuosisataa hiljaa Neuvostoliittoon liittyvistä negatiivisista asioista toisen maailmansodan jälkeen, koska ne alistuivat suomettumaan poliittisten realiteettien takia. Eivätkä ne siksi halunneet tai uskaltaneet nostaa Wilhelm Gustloffin upotuksen kaltaista sotarikosta esille ennen kuin nyt, kun itäisen naapurin pelko on väistynyt kansakunnan yltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Humanitaarinen maahanmuutto on taakka ja rikollisuuden lähde
Hallitusohjelmaan on kirjattava vastuullinen EU:n ulkopuolisen työvoiman ohjelma
Paasikiven-Kekkosen linja