keskiviikko 4. joulukuuta 2024

Presidentti tuomitsi kokoontumiset, joissa on mukana "ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä"

Presidentti Alexander Stubb linjasi eilen, että "Suomessa on kokoontumisvapaus, mutta jos mukana on ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä, tuomitsen. Sellainen ei ole missään nimessä sopivaa suomalaisessa yhteiskunnassa".

Valitettavasti ainakin minulle jäi epäselväksi, että tuomitsiko hän kaikki ääriliikkeet vai ainoastaan rasistiset ääriliikkeet. Lisäksi jäin miettimään, että tarkoittiko hän mukana olemisella tilannetta, jossa tuomittava liike osallistuu yhteisönä vai riittääkö, että mukana on yksittäisiä ääriliikkeissä vaikuttavia henkilöitä. 

Tämä nähtäneen viimeistään itsenäisyyspäivänä, jolloin monenlaiset ihmiset kokoontuvat yhteen. Esimerkiksi Helsingissä "612"-mielenosoitukseen osallistuu lähes varmasti äärioikeistolaisesti ajattelevia henkilöitä ja "Helsinki ilman natseja" mielenosoitukseen taas äärivasemmistolaisia. 

Lisäksi jälkimmäiseen mielenosoitukseen osallistuvilla on aiempina vuosina ollut tapana pyrkiä häiritsemään ensin mainittua tapahtumaa. Mikäli näin käy tänäkin vuonna, toivon presidentin kommentoivan asiaa.

* * *

Toimittaja Ivan Puopolo kertoi eilen sosiaalisessa mediassa kuunnelleensa Youtubesta kaikki löytämänsä aiempien vuosien 612-soihtukulkueen yhteydessä pidetyt juhlapuheet. Niissä korostui hänen mukaansa "todella selvästi isänmaan, suomalaisen kansakunnan, veteraanien sekä suomen kielen ja kulttuurin kunnioitus". 

Lisäksi hän kiinnitti huomionsa siihen, ettei niissä ollut "varsinaista äärioikeistolaista vihaa tai vihanlietsontaa, edes 'flirttailua' sillä en havainnut". Lisäksi hän kertoi, että "maahanmuuttoa ei suoraan mainittu kertaakaan – ei hyvässä eikä pahassa".

Rajuinta olivat - hänen mukaansa - puheisiin sisältyvät maininnat siitä, että "suomalaiset arvot ja identiteetti ovat uhattuina, mutta ei tarkennettu miten".

Puopolo summasi havaintonsa siten, että "ei yksikään puhe ns. valtavirtaretoriikkaa noudattanut, mutta siihen nähden mitä saattoi julkisen keskustelun perusteella odottaa, puheet olivat suorastaan maltillisia. Erittäin vahva isänmaallisuus ja kansallismielisyys veivät puheet kauas monikulttuurisuutta korostavista ihanteista, mutta väkivallan oikeuttamista tai demokratianvastaisuutta ei ollut."

Lopuksi todettakoon, etten aio osallistua mihinkään itsenäisyyspäivän tapahtumaan. Sen sijaan juhlistamme Suomen itsenäisyyttä kotona, syöden puolisoni kanssa kahdestaan juhla-aterian ja katsoen sen jälkeen mitä todennäköisimmin TV:stä - ties kuinka monennen kerran - tuntemattoman sotilaan sekä lisäksi - puolisoni tahdosta - lähetyksen itsenäisyyspäivän vastaanotosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkisuutta, uhkailua ja suuruudenhulluutta
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Vasemmisto ja anarkistit tekivät 85 prosenttia vuoden 2022 terrori-iskuista

54 kommenttia:

  1. Tästä Keskisarjan päätöksestä on lähtenyt liikkeelle käsittämäntön rummutus.

    Vähän samaa kuin kesän 2023 rasismikohu - myrsky vesilasissa.

    Nyt herää kysymys - voiko itsenäisyyspäivää viettää väärin?

    Toivotan voimia ja jaksamista filosofian tohtori, kansanedustaja Keskisarjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskisarjan juhlapuhe olisi/on tärkein tapahtuma koko itsenäisyyspäivänä.

      Poista
    2. Keskisarja on suoraselkäinen historian tutkija, joka tiedostaa kommunismin vaaran, eikä lähde tanssimaan nykyvasemmiston pillin mukaan. Lisäksi hänellä on rohkeutta sanoa asiat suoraan.

      Poista
    3. Koko kohu on Ylen ja Sanoma oy:n masinoima, joita Kok ja vasurit myötäilevät taas,saadakseen äänensä kuuluviin edelleen.

      Poista
    4. Eilinen Mari Rantasen haastattelu A-studiossa, tai pikemminkin stasimainen kuulustelu, oli vastenmielistä toimittajan taholta.

      Poista
    5. Tätä Keskisarjan juttua rummutetaan sen takia ihan älyttömästi, että Kiljusen maanpetopuheet jäisivät unholaan. Selvästi SDP ja viherkommarit ovat asialla. Iltalehden toimittaja Oskari Onninenkin oli keksinyt jo oikein omasta mielestään hienon nimen kulkueelle eli varttinatsit. Jo on vaikea asia nämä perussuomalaiset tällekin toimittajalle. A-Studiossa kommaritoimittelija Annika Damström yritti kovasti jauhottaa sisäministeri Mari Rantasta Teemu Keskisarjan käytöksestä ja 612-kulkueesta. Yritti väkisin laittaa äärioikeisto-määrittelyn Rantasen suuhun. Rantanen käytti kuitenkin, että äärijärjestöjä voi osallistua myös marssiin, ei pelkästään äärioikeistoa. Myös rajahommassa toimittelija yritti syöttää sanoja Rantasen suuhun kysymällä mihin uskomusväitteisiin perustuu rajan sulku edelleen. Rantanen korjasi hyvin, että heidän arvionsa ei perustu mihinkään uskomuksiin vaan tietoihin. Tämä toimittelija Annika Damström suorastaan vihaa perussuomalaisia niin kuin YLE:ssä kaikki.

      Poista
  2. Pro Palestiina -tilaisuuksissa on esiintynyt suoraan rasistisia, antisemitistisiä ja jopa kansanmurhaan kehottavia iskulauseita kansainvälisesti. Näitä on seurannut konkreettinen väkivalta juutalaisia kohtaan. Onkohan tätä puolta tutkittu kuinka tarkkaan ja tuomittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä missä oikeistolta vaaditaan aikuismaista käytöstä ja etäisyyden ottamista kaikenlaisista keskusta-oikeistosta oikealle olevista aatteista, vasemmisto nähdään pikkulapsena tai teininä, jolta sallitaan erilaiset "itkupotkuraivarit" ja teinitoilailut. Kun vasemmistolta hyväksytään lapsellinen käytös, sen edustajat myös käyttäytyvät lapsellisesti esim. osallistumalla erilaisiin terroristien tukimielenosoituksiin tai julkisen omaisuuden töhrimiseen/tuhoamiseen.

      Kun tällainen vasemmistolainen lapsi eduskunnassa viittaa oikeistoon kuuluvaan puolueeseen n-sanalla, sitä katsotaan läpi sormien, kuten muitakin lasten tekosia. Jos taas oikeiston edustaja yhdistää sosialismin vasemmistopuolueeseen, siitä nousee haloo ja vaatimus asialliseen puheeseen. Näin siitä huolimatta, että tuo vasemmistopuolue omassa ohjelmassaan kertoo itse nojaavansa politiikassaan sosialistisiin aatteistiin.

      Poista
  3. Veronika Honkasalo oli puhujana mielenosoituksessa jossa huudettiin:"From the river to the sea, Palestine will be free." Honkasalolta kysyttiin kommenttia:"En kuullut mitään." Tämä suomalainen kaksoisstandardi pr.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Honkasalo on vasemmistolainen, joka osoittaa, että hän ei tiedä viime vuosisadan historiasta mitään. Kommunismi ja sosialismi eri muodoissaan oli hirvittävä onnettomuus ja pakkopaita, jonka vallassa oli puoli maailmaa. Honkasalon tyyppiset hölmöt ajavat edelleen samaa paskaa.

      Poista
  4. Mitä meinaatte kokata puolison kanssa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makaroonilaatikkoa.

      Poista
    2. Sillisalaattia ja sekametelisoppaa.

      Poista
    3. Näillä näkymin alkupalaksi tehdään suppilovahverokeittoa, pääruuaksi suomalaisen naudan sisäfilettä hasselbackan perunoiden ja haudutettujen vihannesten kera sekä jälkiruuaksi mustikkapiirasta vaniljakastikkeen tai jäätelön kera. Sienet ja mustikat ovat luonnollisesti itse kerättyjä suomalaisesta luonnosta. Juomiksi on tarkoitus nauttia hyvää italialaista punaviiniä ja madeiraa.

      Poista
  5. Valtamedia käsittelee 612-kulkuetta mielenosoituksena. Ei siellä kanneta banderolleja eikä huudeta iskulauseita. Ainoan mahdollisen mölinän saavat aikaan vasemmistolaiset öykkärit, jotka tapansa mukaan hakemalla hakevat ongelmia saadakseen syyttää vastapuolta. Eikö marssi pääty Hietsniemen hautausmaalle? Ilmeisesesti isänmaallisuus ja itsenäisyyden hankkineiden sotien uhrien ja sankareiden kunnioittaminen taitaa olla kiellettyä tämän päivän Suomessa.

    VastaaPoista
  6. Neuvostoliiton ja Prinkkalan yliopiston toimittajakoulutuksen vaikutus mediassa on edelleen suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampereen punayliopiston fanaattinen taistolaiskommari-professori Kaarle Nordenstreng piti jäähyväisluentonsa vasta syksyllä 2009. Niinollen hänen kouluttamistaan toimittajista nuorimmat ovat vasta n. nelikymppisiä tai vähän allekin, joten heitä on vielä työelämässä ainakin pariksikymmeksi vuodeksi suoltamassa kommunismin saastaa suomalaisille.
      Nordenstrenghän haki aikonaan Moskovasta asti kommunismin korkeinta oppia.

      Poista
  7. Terhomatti Hämeenkorpi4. joulukuuta 2024 klo 8.38

    Stubbi on kuherruskuukausien jälkeen näyttänyt todellisen olemuksensa:"Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka"

      Poista
  8. "presidentti" On itse rasistinen Suomea ja Suomalaisuutta kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. wef-agendaa ajava kansallisvaltion tuhoaja.

      Poista
    2. Todellinen susi lampaan vaatteissa.
      Tyypillinen ylimpien globaalikommunistien nöyrä lakeija.
      Valitettavasti ei ole ainoa lajissaan Suomen korkeimmassa poliittisessa johdossa.

      Poista
  9. Haluan nähdä tuon isänmaattoman presidentin naaman kun Saksa eroaa eu:sta, ja ilmastojumpasta. Se on varmaa kun uusi hallitus ko maassa muotoutuu.

    VastaaPoista
  10. ""Valitettavasti ainakin minulle jäi epäselväksi, että... Lisäksi jäin miettimään, että... ""

    Presidentin "ajattelu" on sitä että vältetään älyllistä selvyyttä ja tehdään kyvyttömyydestä hyve kirjaamalla se hyvätapaisuuden nimiin. Ikään kuin Suomessa ei olisi "sopivaa" ajatella asioita niin pitkälle että mielipide-erot tulisivat näkyviin.

    Stubbi on ruotsin tiellä, henkisesti ruotsalainen, ei suomalainen. Suomalainen on perirehellinen, myös älyllisesti.

    Suomalaiset voidaan pelotella hiljaisiksi, mutta hiljaisinakin he mutisevat hiljaa että ei se juttu ole niinkuin puhutaan. Ja tuota yhteiskunnan yläkerroksesta vaadittavaa puhumattomuuden kulttuuria me ehkä nielemme aikamme, mutta ei kaikkea loputtomasti.

    Esimerkiksi kesti sodan jälkeen kymmenen vuotta, ennen kuin rintamasotilaat saivat äänen, kun Linnan "Tuntematon" julkaistiin. Ja vielä kirjasta tehdyn elokuvaversion yrittivät stuppisuut estää.

    Sananvapaus on kallis asia, se myydään nyt halvalla. Puitteet ovat hienot, on kultaa ja kimallusta, pöydät notkuvat herkkuja. Väliäkö sitten sillä, jos kukaan ei osaa ajatella? Tai ei uskalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestä rintamasotilaat saivat äänensä todella kuuluviin vuonna 1957, kun KANSA TAISTELI-miehet kertovat lehti alkoi ilmestymään. Ne kaikki lehdet vuosilta 1957-1986 ovat nykyisin verkosta luettavissa. Niitä lehtiä kun lukee, huomaa että kaikkein pahimpana YYA-nöyristelyn aikana toisilla oli sananvapautta enemmän kuin toisilla. Aikoinaan varsin korkealta poliittiselta taholta yritettiin tuota lehteä vaientaa. Mutta vastassa oli miehiä, jotka olivat kokeneet jotakin aika paljon pahempaa kuin poliitikkojen uhkailua!

      Poista
    2. Kun olin kymmenenvuotiaana mummolassa, katselin vaarini ruohonleikkurin korjausta, silmiini pisti vaarin kattonaulapurkki: Kirjava Texas Roast Beef purkki. Kysyin mistä se on kotoisin. Hän kertoi purkin historian, vieneensä niitä muutamia kuolleen neukkusotilaan repusta.
      Ihmettelin ääneen, kuinta neukkusotilaalla voi olla jenkkiruokaa repussaan. Hän hymyili hyssytellen, "ei noin kovaäänisesti", neukut voivat olla kuulemassa....

      Poista
    3. "Ihmettelin ääneen, kuinta neukkusotilaalla voi olla jenkkiruokaa repussaan."
      Siitä voimme kiittää Wall Streetin & Lontoon Cityn bankstereita eli pankkigangstereita. Sen on professori An(t)hony Sutton osoittanut tiukasti dokumentteihin perustuvissa kirjoissaan. Useimmat Suttonin kirjoista ovat pdf-muodossa vapaasti luettavissa seuraavasta: archive.org laittamalla metahakuun antony c. sutton.

      Poista
    4. Roosevelt toimi kuten hänen isäntänsä Wall Street -pankkigangsterit käskivät.
      Myöhemmin JFK sitä vastoin nousi kapinaan isäntiään vastaan, mutta Rockefeller laittoi CIA:nsa asialle.

      Poista
    5. Kansa taisteli -lehden aika mittavat levikkilukemat kertovat tilanteesta -- parhaimmillaanhan lehdellä oli 60-luvun loppupuolella noin 70 000 kappaleen painos. Jotain puhumattomuuden kulttuurista kertoo käsittääkseni myös se kansallisille ominaisuuksillemme ominainen piirre, että järjestötasolla syntyi erikseen sotaveteraanien ja rintamamiesten liitot.

      Mutta sotajuttuja, muistelmia ja hyvinkin dokumentoituja kokemuksia ei voi verrata Linnan teokseen, joka kirjallisin keinoin esitti "kokonaiskuvan" rintamalta. "Tuntematon" on maassamme eniten myyty romaani, ellei koulukirjoina käytettyjä klassikkoteoksia oteta lukuun. "Tuntemattoman" myynti liikkunee miljoonan kieppeillä.

      Kaunokirjallisuutta todellisuuden kuvaajana voidaan monella tavalla väheksyä, mutta tosiasiaksi, toistan: tosiasiaksi jää, että ihmisen tajunta tarvitsee ja rakentaa nimenomaan kokonaiskuvia todellisuudesta, ja juuri sellaisten kieltämisestä sodanjälkeisen ajan vaientamisyrityksissä oli kysymys.

      Ja juuri siitä on kysymys edelleenkin -- puhumattomuuden kulttuuri on sitä, että tietyistä asioista saa puhua vain tietyillä käsitteillä ja tiettyjen tajunnallisten raamien puitteissa. Kun presidentit eivät tätä ymmärrä, onko heidän valtansa silloin oikeutettua -- ketä puhumattomuuden kulttuuri palvelee?

      Poista
    6. Osuit Seppo, jälleen, naulan kantaan...

      Poista
  11. 612-järjestäjät tuskin olisivat voineet tapahtumalleen parempaa mainosta toivoa. Todennäköisesti on odotettavissa myös yhteenottoja vastamielenosoittajien puolelta. Heidän aatemaailmassaan kulkueen jättäminen terrorisoimatta tietää heille arvovaltatappiota. Varsinkin nyt, kun media on rummuttanut asetelmat valmiiksi. "Perinteisestihän" ääripäät ovat kokoontuneet Suomi herää ja Helsinki ilman natseja -kulkueisiin. Nyt, pahoin pelkään, "natseja ei minnekään" -huutelijat näyttäytyvät 612-tapahtuman liepeillä. Poliisille hommia riittää.

    Näin hyvin alustetusta tapahtumasta taitaa tulla itsenäisyyspäivän toiseksi seuratuin ohjelmanumero!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaako joku striimata kulkueen kulkua paikan päällä?

      Poista
    2. Onhan se Keskisarja saatava videolle jotta voidaan saada tuomiolle punavihreässä toverituomioistuimessa. Teemun puhe pitäisi julkaista Hesarissa kokonaisuudessaan ja jättää harkinta näin lukijoille.

      Poista
    3. Ei kai nyt äärivasemmistolainen hesari tuollaista kehtaa julkaista.

      Poista
    4. HS-Brysselin Pravda on globaalikommunistien pääpropaganda-media Suomessa.

      Poista
  12. Kaksoisstandardit kukkii ja kukoistaa. Tulee vain mieleen kun vertaa tapaus Teemua tapaus Tarjaan. Tarjalla on moraalinen, pätevä ja uskottava syy. Istuvan presidentin naamalle sylkemisestä ei kukaan puhu mitään. Ihmisoikeusjuristi Tarja on menossa tuiki tärkeään YK:n aavikoitumiskokoukseen Riadiin Saudi-Arabiaan, tunnettuun ihmisoikeusparatiisiin.

    Jotain tahatonta komiikkaa tuossa YK:n aavikoitumiskokouksessa on. Sillä YK on aika moneen paikkaan mennessään saanut viime vuosikymmeninä vain PELKKÄÄ AAVIKOITUMISTA AIKAAN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman ihmetelen tätä aavikoitumista. Että minkä aiheuttamaa aavikoitumista ne oikein vastustaa ja on huolissaan. Ilmastomuutos ei nimittäin tässä pelätyssä lämpenemismuodossaan aavikoitumista lisää, vaan päinvastoin vihreyttää kahdellakin tavalla. Eli lämpötilan noustessa ilmakehän kosteuden määrä kasvaa eli tulee enemmän sateita -> aavikoituminen vähenee. Ja toisaalta kun kerran hiilidioksipitoisuus kasvaa niin sitten myös kasvien olosuhteet paranee ja lisääntyneen kosteuden kanssa yhdessä se merkitsee vehreytymistä joka näkyy tietysti ensin kuivimmillaaluiella. Ja niinhän se näkyykin, aavikkojen laitamat ovat jo aikaa sitten alkaneet vihertää aiempaa enemmän, näkyy satelliittikuvissakin. Ainoa mikä nykyään aiheuttaa aavikoitumista on ihminen, eli ihmisten määrän kasvu ja siitä johtuva metsän raivauksen/kaatamisen ja pellon määrän kasvu. Mutta kun se ihmisten määrän kasvu on keskustelunaiheena ihan no no no, niin mitä se Tavja oikein menee sinne vastustelemaan?

      Poista
    2. Sitä sopiikin ihmetellä, mutta ainahan Afrikka on Halosta kiinnostanut. Aikoinaan lensi ykstyiskoneella sinne johonkin naisten konferenssiin. Mitähän hyötyä siitäkin oli suomalaisille veronmaksajille?

      Poista
  13. Jos esimerkiksi pride-marssilla on mukana kovan linjan kommunisteja, antifan kannattajia tai palestiinalaisaktivisteja, niin eipä taida Stubb tai Orpo tuomita ko. tilaisuutta tai kansanedustajaa joka osallistuu ko. tapahtumaan, hyvä etteivät ole itse keulalla marssimassa.

    Molempien herrojen lausunnoissa tulee esiin se, että he haluavat määrittää mikä on oikea tapa juhlistaa itsenäisyyspäivää, eikä se ole heidän mielestä osallistuminen poliittisesti sitoutumattomalle ja rauhanomaiselle itsenäisyyttä ja veteraanien tekoja korostavalle 612 soihtokulkueeseen, jossa voi olla mukana aineksia äärioikeistosta.

    Kaikesta huolimatta haluan toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää professorille ja kaikille blogin lukijoille.

    PionMajEvp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa joukossa marssi myös moni poliisi, eli ei takuulla korvaa letkauteta.

      Poista
    2. Ai niin, erittäin upeaa itsenäisyyspäivää myös PionMajEvp ja kaikille muille lukijoille myös. Mieli korkealla älkääkä masentuko, kyllä waletus ja ilmastohulluus vielä tulee loppunsa näkemään. Ehkä myös järki voittaa Suomessa jos ja kun Saksa uuden hallituksen syntymisen jälkeen eroaa eu:sta, että Suomi ei jäisi enää rypemään, vaan seuraisi Saksan perässä.

      Poista
    3. Tekopyhyys, asioiden ennaltasovittu valikoitavuus, poliittiseen tilanteeseen sopiva valhe etc.
      Homo Sapiens=viisas ihminen

      Poista
    4. Ei ole niin pimeää yötä, ettei päivä valkenisi. Hyvää itsenäisyyspäivää Professorille ja blogin lukijoille.

      Poista
    5. Joissain maissa, jos et suorita pride-liputusta, joudut uudelleenkoulutusleirille. Jopa ns. sivistysmaassa.

      https://www.kansalainen.fi/jatti-priden-liputtamatta-kanadalaiskunnalle-sakot-johto-uudelleenkoulutuskurssille/

      Poista
    6. Suuri on halu tehdä seksuaaliperversioista "uusi normaali".
      Yhteiskunnan mädännäisyys vain syvenee.

      Poista
  14. Ehkä media synnytti tämän kohun peitelläkseen Kimmo Kiljusen möläytyksiä ja kehuskeluja siitä, että pääsee käsiksi Suomen puolustusta koskeviin arkaluonteisiin asioihin. Jos tämän olisi tehnyt joku perussuomalainen, olisi media vaatimassa välittömästi syytettä maanpetoksesta. Joitakin asioita painetaan villaisella, toisia ei. Muistetaanpa vain Antti Lindtmanin heilaukset ja tapaus alTaee sekä ulkomailta nyt viimeisin; Biden armahti oman poikansa ja sai tälle kymmenen vuoden syytesuojan. Näin se maailma makaa ja kuten palkittu toimittaja Petterson, joka ei löytänyt Ruotsista mitään ongelmia, on todennut: "Media päättää siitä mistä keskustellaan".




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minä arvelen, että tämän kohun todellinen tarkoitus on Kimmo Kiljusen tapauksen siirtäminen taka-alalle julkisesta keskustelusta.

      Poista
  15. Seuraavaa voisi pitää toiveita herättävänä:
    "Saksa voi erota EU:sta, eurosta ja Pariisin sopimuksesta",
    https://www.kansalainen.fi/saksa-voi-erota-eusta-eurosta-ja-pariisin-sopimuksesta/

    Toiveikkuus kylläkin romuttuu, jos Afd mahdollisessa ryssämyönteisyydessään hyväksyy, että ryssä voittaa sodan Ukrainassa ja lopettaa Ukrainan tukemisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoiset vaalit tulossa saksanmaalle. Ja sekös globalisteja pelottaa. Nyt noita AfD:n kannattajia ja jäseniä pelotellaan ja vainotaan jo valtiovallan toimesta, niin pelottavaa porukkaa se on.
      Ja siellä ukrainassa se sota lopetetaan teknisesti venäjän voittoon ja alueluovutuksista sovitaan. Ehtona toki on, ettei sinne ukrainalle jääville alueille tule naton tukikohtia. Sehän oli koko kahinan alkuperäkin.

      Poista
    2. Hienoa! Iso-Britannia, USA ja Venäjä takaavat sopimuksella Ukrainan uudet rajat?

      Poista
    3. Venäjä-kettukin kanatarhan vartijaksi!

      Poista
  16. Kansa taisteli lehdestä sen verran, että aikoinaan oli sanonta: Kansa taisteli, herrat katseli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsästys ja Kalastus lehteä on joskus sanottu "RIISTA PAKENI -miehet kertovat" lehdeksi.

      Poista
    2. Riista on lopulta aina käsillä, ainakin villipossut...

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.