perjantai 9. elokuuta 2024

Sananvapauden itsesensuurin perustelut, käytännöt ja seuraukset

Britanniassa äskettäin nähdyt väkivaltaiset mielenosoitukset saivat alkunsa siitä, että toisen polven maahanmuuttaja puukotti summittaisesti lapsia. Maan viranomaiset ja tiedotusvälineet kuitenkin salasivat puukottajan taustatiedot, jolloin sosiaalisessa mediassa käytettiin tilaisuutta disinformaation levittämiseen, minkä seurauksena protestit suuntautuivat muslimiväestöön. 

Tämä tapahtumaketju sai Yleen kysymään suomalaismedioiden päätoimittajilta, mikseivät he julkaise aina rikollisten taustatietoja, kuten ihonväriä tai kansallisuutta. Vastaukset paljastivat mielenkiintoisia asioita. 

Hufvudstadsbladetin - ja muidenkin päätoimittajien - vastauksen mukaan rikosuutisoinnissa kerrotaan tekijöiden taustoista asioita, jotka ovat olennaisia tapahtuman sekä lukijoiden ymmärryksen kannalta. Tämä on tavallaan ymmärrettävää, mutta sitten päätoimittaja jatkoi, ettei rikollisista julkaista taustatietoja, jos niillä esimerkiksi halvennettaisiin jotain tiettyä kansanryhmää.

Toisin sanoen maamme johtavassa ruotsinkielisessä lehdessä pohdiskellaan sitä, mihin heidän julkaisemiaan tosiasioita mahdollisesti voitaisiin käyttää. Ja harjoittaa sen seurauksena itsesensuuria, joka on osaltaan johtanut siihen, että päivä päivältä suurempi osa kansasta tekee erityisesti huume-, nuoriso- ja seksuaalirikollisuudessa sen johtopäätöksen, että "espoolaismies" tai muu vastaava ilmaisu tarkoittaa maahanmuuttajataustaista henkilöä. 

Ylen oman päätoimittajan mukaan uutisointi voi olla leimaavaa, jos tiettyä yksilöä tai väestöryhmää aletaan nostamaan paljon esiin rikoksiin liittyen. Toisin sanoen hän sanoi varsin suoraan, että veronmaksajien rahoittama mediayhtiömme pyrkii salaamaan lukijoiltaan totuudenmukainen kuvan maahanmuuttajaryhmien välisistä eroista siinä, kuinka suurelta osin niihin kuuluvat henkilöt harjoittavat erilaisia rikoksia.

Kolmas haastateltu oli Iltalehden päätoimittaja, joka kertoi, että rikollisten etnistä alkuperää ei lähtökohtaisesti kerrota uutisissa. Ja jatkoi, että mikäli poliisi pyytää kertomaan siihen liittyviä tietoja, sekin kyseenalaistetaan penäämältä virkavallalta perusteluja, ennen kuin siihen suostutaan - jos suostutaan. Uskomatonta! 

Kaiken kaikkiaan Ylen juttu jätti masentavan kuvan maamme lehdistön toiminnasta. Maahanmuuttoon liityksissä olevaan rikollisuuteen liittyvien tietojen salailu - eli lehdistön oman sananvapauden itsesensuuri - oli toki tiedossa, mutta sen perustelut ja käytännöt näyttävät olevan vieläkin uskomattomampia kuin kuvittelin. Eikä edes samanlaisen itsesensuurin rooli Britannian tapahtumissa avannut päätoimittajien silmiä. 

* * *

Laajemmassa viitekehyksessä kyse on tietenkin sananvapaudesta. Siihen liittyen saimme lukea Ylen julkaiseman uutisen, jonka mukaan vaalituloksen väärentämisen aiheuttamista rauhattomuuksista - ainakin toistaiseksi - selvinnyt Venezuelan diktaattori Nicolas Maduro on päättänyt sulkea poliittisen keskustelun tärkeimmän sosiaalisen median alustan eli X:n kymmeneksi päiväksi maan kansalaisilta. 

Tämä osoittaa jälleen kerran sen, kuinka uhkaavaksi epädemokraattiset voimat kokevat täyden sananvapauden, jonka merkittävin foorumi X nykyisin on. Tämä ei toki ole ainutlaatuista, sillä myös Britannian vasemmistohallitus (sicon hyökännyt tätä viestipalvelua vastaan vaatien sitä poistamaan "kansallista turvallisuutta" vaarantavat viestit.

Tässä tapauksessa "kansallinen turvallisuus" ei kuitenkaan ole tarkoittanut ulkoista uhkaa, vaan sellaisia vääriä tietoja, jotka vaikuttivat Britannian mellakoiden suuntautumiseen maan muslimiväestöä ja hallitusta vastaan. Mutta jotka olisi voitu välttää, mikäli maan hallitus, viranomaiset tai edes lehdistö olisivat harjoittaneet avointa tiedotuspolitiikkaa. 

41 kommenttia:

  1. Kokeilin VEROMEDIAN sivulla olevan haun avulla lausetta:
    veronmaksajien rahoittama mediayhtiömme pyrkii salaamaan lukijoiltaan totuudenmukainen kuvan maahanmuuttajaryhmien välisistä eroista siinä, kuinka suurelta osin niihin kuuluvat henkilöt harjoittavat erilaisia rikoksia.

    Veromedia (VMP) löysi:
    Lue tästä koronaviruspäivitykset 12.5.–15.6.2020

    Kokeile sinäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritäpä löytää veromedian Venezuela -'uutisoinnista' sana vasemmisto - No, eipä taida löytyä. Sehän saattaisi tämän äääärrrivasemmistolaisen veromedian * the Asian * uskottavuuden koetukselle!

      Poista
    2. Suomeksi ei sanota: "... harjoittavat ... rikoksia", vaan "tekevät rikoksia" tai "harjoittavat rikollisuutta".

      Poista
  2. Olisi kaikkien etu, että mahdollsimman tarkasti profiloitaisiin tekijät. Ensinnäkin monissa rikoksissa silminnäkijähavainnot mahdollisesti kasvaisivat, kun kuvaus epäillystä paranisi arvioidusta pituudesta ja vaatteiden väristä kattavammaksi kuvaukseksi. Toiseksi jokaisen kansanryhmän fiksuin osa saattaa alkaa antamaan omalle ryhmälleen sisäistä painetta muuttaa p*skaa käytöstä, koska yhden sekoilut kyllä kieltämättä leimaa suurta osaa kansan ryhmästä. Myönnetään, että Seinäjöen Härmän Häjyjen case ei tue väitettäni, mutta ehkä jossain toisissa kansanryhmissä asia voisi olla toisin. Ja vaikkei muuttaisikaan, niin saisi ainakin rikoksen tekijät helpommin kiinni ja mahdolliset syyttömät jäisivät syyllistämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kaaleen poaikain väkivaltahommissa se ero, että on yleensä keskinäistä välienselvittelyä, harvianaista jos ulkopuolisten kimppuun käyvät ..

      Poista
  3. JO RIITTÄÄ!! - VMP aloittaa vihdoin WLM -kampanjoinnin! - ÄLÄ UNTA NÄÄ! koska kaksoisstandardit!

    VastaaPoista
  4. Kyllähän esim. raiskaustapauksissa ulkomaalaisten ihonvärin ja kansallisuuden kertominen olisi tärkeää, jotta kantaväestön tytöt ja naiset osaisivat varoa tekijöitä. Varsinkin kun tänne tulleet niin sanotut turvapaikanhakijat eli elintasopakolaiset ovat yliedustettuina näissä tapauksissa suhteessa määräänsä.
    Päätoimittajille ei vaan suomalaisten turvallisuus merkitse mitään sairaan ideologian rinnalla.

    VastaaPoista
  5. Julkaisisi Yle edes joskus tilaston kuinka moni eri etniseen ryhmään kuuluva syyllistyy erilaisiin rikoksiin, koko väestömäärään suhteutettuna tietenkin.
    Mutta kun ei.

    SK

    VastaaPoista
  6. Tuota se teettää kun ihminen on riippuvainen vallasta. Valtariippuvuus on varsin yleistä poliitikoilla, poliiseilla ja päätoimittajilla. Se voi olla paljon pahempaa kuin riippuvuus johonkin nautintoaineeseen. Valtariippuvaisen ihmisen on koko ajan näytettävä ja käytettävä valtaansa. Suurimman euforian vallanpitäjä saa kun hän valtansa puitteissa tekee jotakin ÄRSYTTÄVÄÄ jolle kukaan ei mahda mitään.

    Voivoi sitä dopamiiniryöppyä kun vallanpitäjän hölmö teko huomataan ja hän pääsee lehtien sivuille perustelemaan tyhjillä sanoilla tekoaan. Ja hyvä ettei KUSI LENNÄ KORVISTA kun saavat tekonsa jälkeen lukea katkerien kansalaisten "vihapuhetta" netin keskustelualustoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, jospa olisi lasinen pää niin näkisi miten kusi lainehtii ja paska tekee patoja.

      Poista
  7. Ei olla kaukana siitä, että valtamedia kertoo taposta näin: henkilö kompastui ja kaatui henkilön puukkoon. Yhä uusien sanojen ”toksiseksi” määrittely köyhdyttää kieltä ja tekee elämästä tylsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Yle jo uutisoinut (tänä vuonna) henkilön puukottaneen henkilöä. Olemme vahvasti englannintiellä ja lopputulemakin on sitä samaa.

      Poista
    2. Voi kun ihmiset tajuaisivat äänestää Perussuomalaisia niin saataisiin maa ja verorahotteinen mediakin tervehtymään.
      Tässä esimerkkiä Ruotsista

      US eilen

      Vi gör Sverige bra igen!

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/teppomesimki/vi-gor-sverige-bra-igen/

      Puheenvuorosta poimittua

      Elikkä SD tiedottaa että ensimmäistä kertaa yli viiteenkymmeneen vuoteen Ruotsista on ollut enemmän maastamuuttoa kuin maahanmuuttoa.

      Lisäksi kertovat että turvapaikanhakijoiden luku on alhaisin sitten vuoden 1997.

      Pitää sanoa että Jimmyä ja SD:tä äänestämällä saa äänelleen vastinetta!

      Poista
    3. Jos Palle ja Calle muuttaa pois ja tilalle tulee perheenyhdistämisen kautta väkeä miljoonaprojektilähiöön, paraneeko tilanne?
      V-VF

      Poista
    4. Muutama päivä sitten uutisoitiin, että Libanoniin on lähtenyt kevään aikana 10 000 "ruotsalaista". Minusta se on erinomainen asia Ruotsin kannalta.

      Poista
  8. Enemmistö toimittajista kannattaa vihervasemmistoa ja antaa sen myös näkyä jutuissaan

    VastaaPoista
  9. "ettei rikollisista julkaista taustatietoja, jos niillä esimerkiksi halvennettaisiin jotain tiettyä kansanryhmää."
    -Valtamedia yrittää vieläkin pitää jotain vasemmistolaista kulissia yllä tulijoista uhreina ja suomalaisista rasisteina. Siihen narratiiviin ei sovi tulijoiden kuvottava rikollisuus suomalaisia kohtaan.

    Mutta hämmentävää miten mediataloissa ei olla vieläkään havahduttu siihen lopputulemaan, että nimen ja kansallisuuden julkaisulla ei ole oikeastaan enää mitään väliä, koska kaikki tietävät jo mitkä maahantunkeutujaryhmät voivat tehdä tietyissä tilanteissa tietynlaisia rikoksia. Tilastot ovat kansallisuuksineen netissä kaikkien saatavilla.

    esim. Ulkona tapahtuva puskaraiskaus. Kaikki tietävät etteivät suomalaiset tee sellaisia, koska ajatuskin vaikuttaa eläimelliseltä ja vastenmieliseltä. Muutenkaan Suomalainen raiskaus ei kohdistu tuntemattomaan vaan ex-puolisoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos raiskaaja on suomalainen, niin kyllä hänen nimensä julkaistaan. Se vain vahvistaa sitä, että kaikki ne joiden nimet salataan ovat muslimeja tai mustia afrikkalaisia. Jos nimeä ei ole -> kaikki tietävät että raiskari/ryöstäjä/yms. on maahanmuuttaja eli 95% uutisoiduista tapauksista.

      Poista
  10. Jos joku väestöryhmä perseilee muita monin verroin enemmän, se on ansainnut leimansa. Mitä tuota salailemaan?! Yhden natsin potkaisema narkkarikommari kuoli yliannostukseen, mutta media syyllisti sillä kooko äärioikeiston, joksi se lukee kaikki ne, jotka eivät usko vasemmistovaltamedian paskapuheita. O tempora o mores!

    VastaaPoista
  11. Kun akatemioissa pannaan Tönnies ja Durkheim viralta ja taannutaan harrastamaan "interseksionaalisen feminismin" kaltaista skolastista käsiterealismia, ei kai mikään yhteiskunnallinen vertaistaso -- ei siis myöskään media -- voi välttyä samalta tajunnalliselta taantumalta kohti yhteiskunnan sulkeutumista ja totalitarisoitumista.

    kun kukaan ei enää tohdi kysyä, miksi "maahanmuuttajien" toisen sukupolvet ovat ensimmäisiä radikalisoituneempia, vaan koko ongelma painetaamn individualistisen sokeuden pimeyteen ja valaistaan väitteellä, ettei kyseessä olekaan "maahanmuuttaja" vaan "Englannissa syntynyt britti" -- mitä mahdollisuuksia millään tositiedolla on näin paksujen mussuhumanististen verhojen poimuissa?

    Jos noista älyllisesti epärehellisistä ja kaikkea todellista ihmisyyttä vain väistöliikkeinä ideologisella propagandatasolla hyväksikäyttävistä vääristelyistä päästäisiin, ehkä nykyiseen tunkkaiseen ja totalitarisoituvaan yhteiskunnalliseen "keskusteluun" voisi syntyä edes jonkinlaisia hiushalkeamia, joista oikeaa tietoa pääsisi esiin. Tällä hetkellä sananvapausrintamilla ollaan kirjaimellisesti mykistävän yksimielisiä siitä, että sosiologia ihmistieteenä saa väistyä ja ideologiset ismit otetaan vaikenemisen ja pimittämisen tukirakenteiksi.

    "Kulttuurit" ovat ihmislajin historian evolutiivisesti rankimmin "valikoituneita" kovia kognitiiviisia tosiasioita -- ne ovat "perinnöllisintä" mitä tämä lajityypillisesti sosiaalinen laumaolento nahkansa alla kantaa -- mutta oman aikamme sokea individualismi haluaa nähdä vain "yksilöitä". Kuinka me voisimme ymmärtää, että jokainen "sopeutuva" ja omasta kulttuuristaan irrottautunut yksilö vain vahvistaa sosiaalisesti sitovan yhteisön tarvitsemaa, vahvoihin projektiivisiin viholliskuviin perustuvaa yhteisöllisyyttä -- juuri siitä syystä toiskukttuuristen toiset sukupolvet ovat ensimmäisiä väkivaltaisempia. -- Median yritys nähdä pelkästään "yksilöitä" on vähän samanlainen perustavanlaatuinen ajatusvirhe kuin yritys kehittää ikään kuin kokonaan "oma" yksityinen "kieli" jolla se puhuu Valittuja Paloja ihmisyydestä. Se kaikki on tietysti älyltään ja moraaliltaan heikoille sopulijournalisteille helpoin ratkaisu -- mutta se on on yhtä typerää kuin naurettavaakin.

    Juuri kukaan ei tohdi toistaiseksi ottaa oikeaa vastuuta. Sanoa, ettei jumalia ole olemassa -- vaan kaikki, myös sananvapaus, on ihmisten vastuulla -- eikä keisarilla todellakaan ole vaatteita.

    VastaaPoista
  12. Yksi poliisien ja valtamedian käyttämistä syistä, miksi rikoksen tekijän nimeä, etnisyyttä ja tarkkojakaan tuntomerkkejä ei anneta julkisuuteen on se, että suojellaan rikoksen uhria. Taitaa olla aika harvinaista, että uhrista tarvitsee julkaista paljon mitään, vaikka rikoksen tekijästä annettaisiin täydet tuntomerkit, jopa kuvakin, jos sellainen on sattumalta olemassa. Tällaista linjaa tunnutaan kuitenkin noudattavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa tuo kömpelö tekosyy -- siis ettei tekijän taustatietoja julkaista mukamas siksi että uhrin identiteetiä suojeltaisiin -- kertoo epäsuorasti paljon siitä, miten täydellisesti eksyksissä oma indidualistisesti sokea aikamme on näissä narsistiseen uhriajatteluun kuuluvissa asioissa.

      Se, että sukupolvi sukupolvelta keskellä omaa hyvinvointiamme taannumme tajunnallisesti ja jäämme yhä useammin varhaislapsuuden perusnarsismin vammojen vangiksi -- jäämme vaikutusten ja vaikutelmien vastaanottajan" -- siis "objektin", myös "uhrin" -- rooliin -- eikä meistä kasva tervettä toimijasubjektia joka pystyisi ottamaan "asiat asioina" ja kantamaan tekemisistään vastuuta -- tämä meistä puuttuva kyky kantaa omaa vastuutamme on todellinen syy sille miksi me samaistumme rikoksen tekijöihin ikään kuin he olisivat "uhreja", ja tämän harhaisen tajunnallisen roolijaon seurausta sitten on sekin, että ikään kuin tasapuolisuuden vuoksi suojelemme myös rikoksen todellista uhria jättämällä hänenkin todellisen henkilöllisyytensä täsmentämättä.

      Narsistinen uhriajattelu on koko aikakautemme kehitysvamma -- se johtaa esimerkiksi siihen, että koska samaistumme uhrirooliin, ja koska jokainen "uhri" on alitajunnassa "viaton", uhrirooleihin samaistuminen avaa suoran tien omankädenoikeuteen.

      Sokean individualismimme lisäksi pitäisi alkaa puhua myös sokeasta empatiasta, jollaisen muunnoksia esimerkiksi nykyisin niin monia puhuttelevat opit "intersektionaalisesta feminismistä" ja uhripisteytyksistä ovat.

      Poista
  13. Ns proffan tavoitteena on saada blogistaan mainostuloja. Teemoina misinformaation levittäminen ja aggressioiden herättäminen. Hyvät tyylilajit jos ei ole mitään etiikkaa, vähän sama kuin trumpilla, putinilla ja lukashenkalka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kannattaa paljastaa se misinformaatio, kuulen mielelläni sinun todisteesi siitä mitä valehdellaan ja mikä on totuus sen asian suhteen ja miksi. Siitä vaan. Ai ei? miksi ei? etkö vain osaa, vai puuttuuko todisteet siitä että kirjoitetut asiat ovat misinformaatiota? se on voi voi....

      Poista
    2. Sinä se olet malliesimerkki tyypistä, jonka argumentaatio perustuu ad hoccina luotuun olkiukkoon.

      Uliuli.

      Poista
    3. Olet väärässä, sillä mainostulot eivät ole syy tämän blogin kirjoittamiseen ja ylläpitämiseen. Koska olet kuitenkin ilmeisen kateellinen niistä, helpotan oloasi kertomalla, ettei niiden suuruus päivää kohden ole edes yhtä euroa, kuten joku jossain aiemmassa keskustelussa on sinulle jo kertonut. Toisaalta rahavirta riittää kuitenkin siihen, että voin viedä puolisoni yhden kerran vuodessa syömään keskihintaiseen ravintolaan.

      Syytökset misinformaatiosta tai aggressioiden herättämisestä ovat pelkkää paskapuhetta ellei niille ole asiallisia perusteluja. Enkä ole valitettavasti havainnut sellaisia yhdessäkään niistä kommenteista, joiden epäilen olevan sinun kirjoittamiasi. Sen sijaan olen huomannut sinun pyrkivän - yllä olevan kommenttisi tavoin - vaikuttamaan blogin muihin lukijoihin negatiivisesti käyttäen väärin sitä sananvapautta, jonka olen sinulle tällä foorumilla suonut. Onneksi heillä näyttää olevan erinomainen kyky ymmärtää tämä asia, joten voit toki jatkaa itsesi nolaamista valitsemallasi tiellä.

      Poista
    4. Yllä oleva kommenttini oli suunnattu Ano 14.30:lle.

      Poista
    5. Eli jos ns proffa ei edes ymmärrä välittävänsä täysin väärää tietoa ja on myös niin arrogantti, että kuvittelee antavansa minulle sananvapauden, niin mr professori tai ms professori on aika pihalla

      Poista
    6. Et siis edelleenkään osaa perustella väitteitäsi. Hyvä kuitenkin, että osoitat sen näin selvästi.

      Enkä minä kuvittele mitään vaan tiedän antavani sinulle sananvapauden tällä foorumilla. Muilla foorumeilla sananvapautta tai sen puutetta valvovat sitten muut ihmiset, sikäli jos valvovat.

      Poista
    7. Hah, sinä tarjoat alustan ilmaisulle. Et sinä sananvapautta tarjoa.

      Sulla on kaikki peruskäsitteetkin aivan sekaisin.

      Poista
    8. Voin minä joskus myöhemmin tehdä tutkimuksen sun blogista, mutta ei nyt riitä siihen aikaa eikä mielenkiintoa. Laitan sitten sen tänne. Joskus parin vuoden päästä? Ok?

      Poista
    9. Anon kommentti 20.04. Voi asian toki noinkin ilmaista.
      Anon kommentti 20.07. Se olisikin mielenkiintoista.

      Poista
    10. Jos tämä ano oli kokoajan sama hemmo, joka sanoo tekevänsä jonkun "tutkimuksen" proffan blogista, niin voin taata että se "tutkimus" on silkkaa paskaa. Eihän hän pystynyt edes perustelemaan saati todistamaan omaa väitettään tuolla edellä. Kaikki äo 80 peelot ne luulee olevansa tutkijoita.... heh heh...

      Harald Eskilinpoika

      Poista
  14. Alkuvuodesta Suomenkin mediassa kohistiin miten sankarillinen faktantarkistaja Correctiv oli paljastanut äärioikeiston "salaisen suunnitelman" jonka tarkoituksen oli karkoittaa vääränvärisiä saksalaisia ulos maasta. Sadattuhannet saksalaiset marssivat kaduilla kansleria myöten.

    Se, mitä Suomen media unohti, oli seurata tapausta loppuun asti. Koko Swansee 2.0 -salaliitto oli täyttä sepitettä joka sattui tulemaan julkisuuteen sopivasti joitakin kuukausia ennen EU-vaaleja.
    https://www.tichyseinblick.de/meinungen/affaere-correctiv-politisch-mediale-operation/

    Mainitusta mediasta käy hyvin ilmi paikallisen valtamedian (ml. yleisradioyhtiöt) vahva vihervasemmistolainen eetos. Yhtäläisyys härmän tilanteeseen on häkellyttävän yhdenmukainen maahanmuutto -tai ilmastoasioissa. Jos poistaa kulttuuriset nyanssit ja vaihtaa poliittikkojen nimet kotimaisiin, eroa on vaikea huomata.

    V-VF

    VastaaPoista
  15. Case Southport ja Britannian mielenosoitukset, kun on vielä perjantai-iltapäivä, paikallisen historioitsijan perinpohjainen taustoitus sopii tähän paikkaan oivallisesti:
    https://youtu.be/FvA9odna5dw
    Tähän peilaten, missä kohtaa tapauksen uutisoinnissa suomalainen media käytti omaa harkintaa? Vai menikö ihan copypastella BBC:n ja Guardianin kirjaamat pääministerin tarinat läpi? #vastuullinenmedia

    V-VF

    VastaaPoista
  16. Kyseessä on Ylen sosiaalisessa mediassa julkaistu video Hurskeen turhautumisesta hänen tiputtuaan välieristä ja Haralan päästyä jatkoon.

    IS tänään

    Ylen Reetta Hurske -videosta repesi raivo somessa – näin Yle perustelee julkaisupäätöstään

    Reetta Hurskeen voimakas harmistuminen on puhuttanut. Yle kertoo nyt, miksi video julkaistiin.

    https://www.is.fi/olympialaiset/art-2000010619113.html

    Artikkelista poimittua

    Ylen urheilupäällikkö Joose Palonen seisoo videon julkaisemisen takana.

    –  On täysin tavanomaista, että kuvaamme tapahtumia ja urheilijoiden reaktioita Ylen haastattelupisteellä, Palonen viestittää.
    ...
    ...
    Journalismin tehtävä on välittää totuudenmukaisesti tietoa ja tunnelmaa tapahtumapaikoilta.
    -----------------------------

    Todellisuudessa kysymys on siitä, että kun tuli mahdollisuus mollata ja alentaa kantasuomalaista urheilijaa niin tilanne käytetään hyväksi.
    Yllä väite "totuudenmukaisesta" on pelkkää potaskaa.
    Jos Ylen journalismi olisi totuudenmukaista, se julkaisisi myös niin sanottujen turvapaikanhakijoiden rikokset totuudenmukaisesti mutta sitä ei tapahdu koskaan.
    Todellisuudessa asioita pimitetään, salataan ja jätetään asioita kertomatta, jotta suomalaisille ei totuus paljastuisi näistä "kultamunista" ja "huippuosaajista" eli verorahoilla elätettävistä elintasopakolaisista.

    VastaaPoista
  17. Journalisti täpinöissään Englannin tilanteesta. Pitkä lista tuomituista ja heidän tietonsa kaikelle kansalle - ne kun ovat niitä ÄÄRIoikeistolaisia.
    Vai ovatko sittenkin vain tavallisia kansalaisia, jotka eivät hyväksy ulkomaalaisten tekemiä murhia ja raakaa väkivaltaa maanmiehiään kohtaan?
    Ja haluavat muutosta maahanmuuttopolitiikkaan...

    IS tänään

    69-vuotias eläkeläismies sytytti tulipaloja ja heitteli rakennuksia kivillä – lähes kolmen vuoden vankeusrangaistus

    Mellakoitsijoille on annettu tuomioita nopeutetulla käsittelyllä, jotta muille mellakoihin jatkossa aikoville voidaan antaa varoitus.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010619198.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, että toimittelija muuttaa otsikkoa julkaisun jälkeen.
      Minkähän takia?

      Poista
  18. Aika vaatimattomia nuo Tuomas Peltomäen podcastit Youtubessa.
    Ei liene arvata...

    VastaaPoista
  19. Kannatti äänestää Perussuomalaisia niin alkaa tulla rotia Suomen talouden hoitoon:

    Yle tänään

    Historiallinen muutos – hallitus aikoo lopettaa kokonaan journalismin puolustajan tukemisen

    Valtiovarainministeriö esittää ensi vuoden talousarviossaan, että Julkisen sanan neuvosto (JSN) ei saisi lainkaan valtionapua.

    https://yle.fi/a/74-20104150

    Artikkelista poimittua (älkää kuolko nauruun!!!)

    – Valitettavasti näyttää hieman siltä, että ikään kuin tietoisesti pyrittäisiin nakertamaan vastuullista mediaa tai vähintäänkin osoitetaan välinpitämättömyyttä sille tavoitteelle, että media pyrkii toimimaan vastuullisesti, Aho toteaa Ylelle.
    ...
    ...
    – Luottamus mediaan on yksi demokratian elinehdoista. On erittäin lyhytnäköistä leikata toiminnasta, joka rakentaa sitä.
    ---------------------------

    "vastuullista"
    "luottamus mediaan"
    jne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JSN:n toimintaa voi verrata siihen, että varas laitetaan tutkimaan omia rikoksiaan!

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.