torstai 8. elokuuta 2024

Pohjois-Euroopan hikinen ja kylmä tulevaisuus

Maailman keskilämpötila oli Copernicus-ilmastopalvelun mukaan mittaushistorian toiseksi lämpimin. Ja vain 0,04 astetta kylmempi kuin viime vuonna. 

Syynä tähän oli asiasta kertoneen uutisen mukaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos. Sen sijaan siinä ei mainittu lainkaan ilmastoa tunnetusti lämmittävää El Niño-ilmiötä, joka on päättymässä, mikä selittänee sen, että heinäkuussa päättyi - edelleen saman uutisen mukaan - myös kolmetoista kuukautta kestänyt peräkkäisten lämpöennätysten jakso.

Heinäkuun globaalista lämpötilasta kertoneessa jutussa haastatellun Ilmatieteen laitoksen toimialajohtajan Hannele Korhosen mukaan "pitkäaikaiset mittaukset osoittavat kuitenkin kiistatta kesien lämmenneen Pohjois-Euroopassa 1900-luvun alusta lähtien".

Tässä mielessä on ollut mielenkiintoista huomata, että pohjoisen merijään pinta-ala oli historian pienimpien joukossa, heti vuosien 2020, 2012, 2019 ja 2007 jälkeen. Tämä näkyy tilaston perusteella piirtämästäni kuvasta.  


Itse asiassa kuvan perusteella näyttäisi siltä, että pohjoisen napajään heinäkuinen pinta-ala on pikemminkin vakiintunut viitisentoista vuotta sitten uudelle - aiempaa pienemmälle tasolle. Eikä siten ole sen enempää supistumassa kuin kasvamassakaan siitä huolimatta, että ilmastomallien mukaan juuri maapallon pohjoisimpien osien tulisi lämmetä muuta maapalloa nopeammin - ja merijään siten sulaa kiihtyvällä tahdilla. 

Tosin olemme saaneet viime päivinä lukea myös vaihtoehtoisesta mallinnuksesta, jonka mukaan Atlantin virtaukset olisivat joidenkin mallien mukaan romahtamassa ilmaston lämpenemisen takia, minkä seurauksena jopa Englannin rannikko olisi jäässä jo sadan vuoden kuluttua. Tämä tapahtuisi todennäköisimmin ennen vuotta 2050, mutta viimeistään vuoteen 2064 mennessä.

Toisin sanoen ilmastotieteellä on tarjottavanaan kaksi mallia, joista ensimmäisen mukaan pohjoista Eurooppaa kohtaa kuumuuskatastrofi ja toisen mukaan se kylmenee järkyttävällä tavalla. Eli yksi malli ennustaa meille hikistä ja toinen kylmää tulevaisuutta.

Nähtäväksi jää, kumpi hypoteesi tulee falsifioiduksi ja kumpi saa tukea tulevista ilmastomittauksista ja pohjoisen jääpeitteen pinta-alan kehityksestä. Juuri nyt jälkimmäinen tilasto ei tue oikein kumpaakaan.

35 kommenttia:

  1. Savolaisetko tuon ilmastotieteen keksi? Suattaapi se olla niinnii tai sitte ei...

    VastaaPoista
  2. "kumpi hypoteesi tulee falsifioiduksi"
    molemmilla vaikutusta, niin ei ongelmaa ?

    SK

    VastaaPoista
  3. Tämä ilmastohöpsötys on nyt jatkunut jo jostakin 1980 luvulta lähtien. Aina silloin tällöin saa luke/kuulla että meillä on enää 5 tai 10 vuotta jäljellä ennenkuin ... Ja sitä tulevaa katastrofia siirretään kymmenen vuoden päästä 10 vuotta eteeenpäin. Entäpä jos onkin ihan vain kyse luonnollisesta lämpötilavaihtelusta joka johtuu merivirroista, planeettojen liikeistä yms. Ja tämä hiilidioksidi jota on ilmakehässä mitättömän vähän eli 0,4 promillea vaikuttaa höläsen pölähtävän verran maapallon lämpötilaan. Pitäisiköhän tiedotusvälineiden ja poliitikoiden hieman rauhoittua etteti vaan tulisi yritettyä korjata semmoista mikä ei korjausta kaipaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelko myy. Se on syy tuolle ilmastohömpötykselle. Ja valemedia jakaa tuota auliisti ja kerää hyvät rahat. Samalla meitä rahastetaan täysin perusteettomasti kaiken maailman hillidioksidiveroilla.

      https://rumble.com/v31usl4-ilmastonmuutos-on-seuraava-pandemia-rapsodia.info-tekstitys.html

      Poista
  4. Asiahan näissä mallinnuksissa on niin, että jos maliin laitetaan yhtälö, jonka mukaan lämpötila nousee, kun hiilidioksidin määrä nousee, niin - yllätys yllätys- mallilla laskettaessa tapahtuu niin, että hiilidioksidin määrää nostettaessa lämpötila nousee.
    Nyt on joku keksinyt laittaa malliin yhtälön, jossa Atlantin virtaukset muuttuvat kohtalokkaalla tavalla, koska siten saa tilaa mediassa ja rahoitusta uusille maailmanloppua ennustaville "tutkimuksille".

    VastaaPoista
  5. Ongelma tässä taitaa olla tulkinta ihmisen aiheuttaman vaikutuksen määrä ilmastonmuuttumiseen! Muutos sinällään on pysyvä ja nyt tästä, ehkä business miehet haistaneet tavan koijata julkista rahaa hyväntahtoisten typerysten ja poliitikoiden avulla.

    VastaaPoista
  6. Tuossa Etna pölläytti vähän aikaa sitten ja jatkaa vieläkin. Taitaisi siinä taisi olla ihmisellä tekemistä muutaman vuoden ajan että pystyisi samaan. Onkohan kukaan laskenut kuinka paljon Etna pölläytti nyt näitä niin sanottuja saasteita ilmaan? Siellähän on seassa hiilidioksidia ja muitakin kaasuja, sekä kaikenlaista muuta mönjää.

    VastaaPoista
  7. Terhomatti Hämeenkorpi8. elokuuta 2024 klo 9.36

    Eihän tuota ilmastohössötystä enää ole vähään aikaan jaksanut ees seurata! Kun kuulenkin nykyjään sanan "ilmastonmuutos", poistan varmistimen pistoolistani (jota minulla tosin ei ole!). Äitivainaani sanoi aikanaan: "Ilmat muuttuu niinkuin naisen mieli"!!! Siinä se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ismo Leikola taas on antanut vanhalle sanonnalle "Sää on kuin morsian" uuden tulkinnan, eli: Ihan erilainen kuin luvattiin; epävakaa, ja Pattayalla olisi luultavasti parempi.😄

      Poista
  8. Ns proffa ei sitten tätäkään tajunnut.

    Ymmärtääkö ns proffa mitä tapahtuu kun merivirrat ei enää siirrä lämpöenergiaa päiväntasaajalta navoille päin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro lisää, mitä tapahtuu JOS...

      Poista
    2. Ai minä? Antaa ns professorin kertoa opetuslapsilleen mitä silloin tapahtuu. Saadaan taas nauraa

      Poista
    3. Eikös golfvirta johdu maapallon pyörimisestä, kuten meille aikoinaan koulussa opetettiin? Jotta se lakkaisi virtaamasta, maapallon pitäisi lakata pyörimästä, mitä ihmisten toiminta tuskin saa aikaan.

      Poista
    4. :)) mitähän kiertokoulua olet oikein käynyt:)))

      Ei hitto mitä jengiä sitä onkaan olemassa

      Poista
    5. Ilmastohömpötyksen sijaan kannattaisi tehdä maapallon pyörimissopimuksia.
      Ihan yhtä hyödyllisiä, kuin ilmastosopimukset.

      Poista
    6. Ano 9:50. Tokihan minä ymmärrän mitä tapahtuisi, jos merivirrat eivät enää siirtäisi lämpöenergiaa päiväntasaajalta navoille päin. Entä ymmärrätkö sinä sen, että tulevaisuutta koskevat mallit tuottavat vain hypoteeseja, joiden totuusarvo ratkaistaan empiirisen datan perusteella.

      Tässä tapauksessa empiirinen data voi olla esimerkiksi maanpinnan lämpötilan tai pohjoisen merijään pinta-alan mittauksia. Näistä jälkimmäinen - kuten kirjoitin - ei näyttäisi juuri nyt tukevan kumpaakaan Pohjois-Eurooppaa koskevaa hypoteesia.

      Tässä yhteydessä on hyvä huomata myös se, etteivät merivirtoihin liittyvät mittaukset ole osoittaneet niiden arktikselle tuoman lämpöenergian määrän vähentyneen, vaan se on kasvanut (katso esim. https://agupubs.onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1029/2020RG000725, jonka mukaan "Atlantic water volume and heat transport has increased over the last century consistently with increased wind forcing and heat loss").

      Poista
    7. Voi myös mitata suoraan Golf-virtaa. Sen on jo havaittu hidastuneen.

      Poista
    8. Kerrotaanpa Tampereen yliopiston tytölle muutamasta perutusta maailmanlopusta, joista se ei ole koskaan kuullutkaan:

      1966: Öljy loppuu kymmenessä vuodessa
      1967: Nälkä valtaa maapallon 1975
      1968: Ylikansoitus uhkaa maapalloa
      1969; Koko ihmiskunta tuhoutuu ydinsodassa 1989 mennessä
      1970: Maapallon luonnonvarat on käytetty loppuun 2000 mennessä
      1970: Saastuminen johtaa siihen, että ulkona on käytettävä kaasunaamareita 1985
      1970: Typpi tekee maan viljelyskelvottomaksi
      1970: Saasteet tappavat meristä kaikki kalat
      1970: Jääkausi palaa vuonna 2000
      1972: Meillä on YK:N ilmastopaneelin mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo uudelta jääkaudelta
      1971: Uusi jääkausi viimeistään 2030
      1972: Uusi jääkausi viimeistään 2070
      1972. Satelliittien mukaan uusi jääkausi tulee nopeasti
      1974: Yhdysvalloissa aloitetaan veden ja elintarvikkeiden säännöstely
      1974: Otsonikerroksen oheneminen uhkaa elämää
      1974: Tutkijat yksimielisiä, planeettamme jäätyy ja tulee pula elintarvikkeista
      1976: Öljy ennustetaan loppuvan 90-luvulla
      1978: Alkanut pakkaskausi ei tule loppumaan
      1980: Happosateet tuhoavat elämän merissä
      1980: Öljyn ennustetaan loppuvan 2000
      1988. Ennen näkemätöntä kuivuutta ennustetaan 1990-luvulle
      1988: Sää lämpiää sietämättömäksi
      1988: Malediivit ”uppoavat” viimeistään 2018
      1989: Nouseva merenpinta uhkaa maailmaa
      1989: New York City West Side Highway veden alla 2019
      1989: Meillä on YK:n mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
      1996: Öljy loppuu 2020
      2000: Lapset eivät tiedä mitä lumi on
      2000: Nälkä iskee kymmenessä vuodessa ellemme lopeta kalan ja lihan syöntiä
      2002: Öljy loppuu 2010
      2004: Britannia on kuin Siperia vuonna 2024
      2005: Manhattan veden alla 2015
      2006: Megahirmumyrskyjä
      2008: Arktis jäistä vapaa 2018
      2008: Al Gore ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2013
      2008: Prinssi Charles sanoo, että meillä on 96 kuukautta aikaa pelastaa maailma
      2009: Britannian pääministeri sanoo, että maailmalla on 50 päivää elinaikaa jäljellä
      2009: Al Gore muuttaa ennustettaan ja ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2014
      2013: Arktis jäistä vapaa 2015
      2014: 500 päivän kuluttua maailma syöksyy ilmastotuhoon
      2018: Meillä on tutkijoiden mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
      2019: Meillä on erään pikkutytön mukaan 5 vuotta aikaa pelastaa maapallo.

      Tähän listaan on nyt saatu uusi maailmanloppu:
      2024: Jääkausi tulee 2030-luvulla.

      Mutta kuten ylempää näkyy, todellisuudessa se on uusvanha maailmanloppu, jonka tiedettiin vuonna 1970 tulevan vuonna 2000.
      Tampereen yliopiston tyttö ei tiedä siitä mitään, kun se ei elänyt vuonna 2000.
      Siksi se ei tästä(kään) listasta ymmärrä yhtään mitään.

      Poista
    9. Ano 13.14. Tarkoittanet tätä: A new analysis has concluded that the Gulf Stream is definitely slowing, but whether it's due to climate change is hard to tell. https://www.livescience.com/planet-earth/gulf-stream-weakening-now-99-certain-and-ramifications-will-be-global

      Poista
  9. Luin yhden sittemmin hörhöksi ruvenneen fysiikan tohtorin kirjaa vedestä. Se kertoi siinä, että vesitutkimuksen mallinnuksessa, jos yritetään ottaa kaikki huomioon, ennen kvanttitietokoneita laskelmat olisi voineet viedä 20 vuotta. Joten tutkimusta tehdessä päätetään, että okei, tämä muuttuja ei ole tärkeä eikä tämä, että saadaan lyhennettyä laskenta-aikaa.

    Ottaen huomioon ilmastotutkimuksen muuttujien määrän, herää väkisinkin kysymys, miten riisuttuja nuo mallinnusmallit ovat? Ja miten tarkkaa niiden tuottama data siten voi olla?

    Mietin myös sitä, että mallinnus on vain tietokoneohjelma. Ja tietokoneohjelma on vain niin hyvä, kuin sen kirjoittanut nörtti on osannut kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs tällainen tekijä jota nimenomaan EI oteta huomioon, koska sen arvoa ei tiedetä, on ilmakehään sitoutuneen energian määrä. Ja se on aika oleellinen tekijä mallien lopputulosten suhteen. Eli emme tiedä paljonko ilmakehään on sitoutunut energiaa veden muodossa, miten se on jakautunut maantieteellisesti ja korkeussuunnassa, emme tiedä sitä keskimäärin emmekä sen tämänhetkistä tilannetta. Joten tämä on jätetty pois kokonaan malleista. Ja todellisuudessa veden eri olomuotojen kokonaismäärä ja jakauma vaikuttaa ilmastoon ja säähän eniten kaikista tekijöistä. Ilman sitä on koko ilmastomallinnus ihan täyttä humppaa. Ei vain voi tietää. Kaikki tämän tietävät, mutta kukaan ei halua tunnustaa sen merkitystä julkisesti. Siitä kertomaan yrittävien ääni on hiljennetty systemaattisesti ja ammatillinen ura murhattu joten yrittäjiäkään ei ole ollut enää aikoihin.

      Poista
    2. Kiitos tiedosta ano 12:11! En tiennyt tuota.

      Miten kukaan itseään tutkijaksi kutsuva voi nukkua yönsä, jos esittää tieteenä noin puutteellisia mallinnuksia?

      Tuntuu, että kaikki tiede mihin silmänsä kääntää on pelkkää politiikkaa. Ravitsemustiede ja -suositukset jne.

      edellinen ano

      Poista
  10. On surullista että eräät tieteenalat muistuttavat enemmän uskontoa, filosofiaa ja poliittista ideologiaa mitä tiedettä.

    Tällaisia tieteenaloja ovat ilmastotutkimus, kosmologia ja evoluutioteoria.

    Onhan se selvää että jos tieteenala on sortunut joskus epätotuuksien levittämiseen, niin siinä menee herkästi uskottavuus ja luulojen levittäjät ottaa nopeasti niin sanotusti "Tilan haltuun"

    Jonkun kosmologian tai evoluutioteorian kohdalla se ei nyt niin vaarallista ole, mutta jos joku oikea ja vakava tieteenala, kuten lääketiede menettää auktoriteettiasemansa ja uskottavuutensa, kuten korona-pandemian aikana kävi, niin se on vaarallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empiirinen data tukee vahvasti evoluutioteoriaa.

      Poista
    2. Empiirinen data tukee sitä, että elämää syntyy vain elämästä, ei materiasta (Pasteurin kokeet). Evoluutioteoria on materialistien filosofinen selitys elämälle.

      Poista
    3. Nyt puhut alkusyntyteoriasta etkä evoluutioteoriasta. Evoluutioteoria selittää vain elämän kehittymisen sen jälkeen, kun se on syntynyt. Alkusyntyteoriallekin on kyllä jonkin verran empiiristä aineistoa, kuten kokeita, joissa on syntynyt orgaanisia makromolekyylejä, kuten RNA:ta monistavia entsyymejä, mutta toki on paljon testaamattakin. Jos asia kiinnostaa enemmän, kannattaa lukea tämä tuore katsausartikkeli: https://www.mdpi.com/2075-1729/14/2/277.

      Poista
    4. Evoluutioteorian pitäisi selittää mm. se, miksi bakteerista olisi tullut seksuaalisesti lisääntyviä olioita, kun jakautuminen on ylivoimaisen tehokkain tapa lisääntyä ja säilyä olemassa. Entä mikä valintaetu pakotti materiasta kehittymään sinfonioita säveltäviä ja elämää ihmetteleviä ihmisiä, kun paljon vähäisempikin riittäisi hengissä pysymiseen.

      Evoluutionhan sanotaan olevan vailla harkittua suuntaa ja sattumanvaraisten mutaatioiden ohjaamaa. Riittää, kun eliö säilyy hengissä. Niinpä ihmisten henkiset kyvytkin olisivat sattumalta syntyneitä ilman, että niiden tarvitsisi olla totuuteen johtavia. Toisin sanoen aivot eivät olisi kehittyneet tosiuskomusten vaan hengissä pysymisen tuloksina. Voiko tällaisten aivojen tuotoksiin, kuten vaikka evoluitioteoriaan, luottaa?

      Sitä paitsi geeneissä on useita päällekkäisiä koodeja, joita soluissa olevat nanokoneet lukevat ja kopioivat luodessaan uusia soluja. Kaikille ohjelmointia ymmärtäville on selvää, että kopiointivirheet ovat ohjelmalle vahingollisia. Niin myös geenien kopiointivirheet eli mutaatiot ovat haitallisia.Niistä aiheutuu paljon perinnöllisiä sairauksia kuten syöpää.

      Jos haluat todenmukaisen kuvan elämästä, kannattaa tutustua vaikkapa Luominen.fi - sivustoon. Toki voit uskoa evoluutiosatuiluun, johon kuuluuvat miljoonat vuodet, jotta saadaan elämän kehittymisen mahdottomuus haudattua kaukaiseen menneisyyteen. Miljoonat vuodet kyseenalaistavat tapaukset piilotetaan.Niistä hyvänä esimerkkinä ovat löydetyt dinodaurusten pehmytkudokset, joita ei pitäisi teorian mukaan olla olemassa.

      Voit uskoa, että mistään mitään ymmärtämättömästä materiasta kehittyivät appelsiinit, elefantit, gepardit, linnut ja professorit. Mitkään empiiriset kokeet eivät kuitenkaan ole osoittaneet, että näin olisi tapahtunut. Evoluutioteoria on mielikuvitusta ja korkeintaan historiaa, tarina, jota ei ole todistettu ja joka on täynnä valtavia aukkoja.

      Mieti nyt aluksi vaikka silmän kehittymistä. Ilman näköhemoja ja kuvaa tulkitsevia aivoja pelkällä mutaatiokimpulla ei olisi mitään valintaetua ja se karsiutuisi pois. Pitäisi olla valmis järjestelmä, jotta se toimisi. Sellaisen kehittyminen sattumalta ei olisi mahdollista edes miljardeissa vuosissa.

      Monet kuvittelevat, että tieteen kehittyminen johti evoluutioteoriaan ja ateismiin. Evoluutioteorioita on esitetty kuitenkin jo antiikista lähtien. Ateistejakin on ollut tuhansia vuosia ennen Darvinin opetuslapsia, joten tieteen tulos ei ateismi ole.

      Kyse on siitä, haluaako ihminen uskoa materian ulkopuoliseen tekijään, ikuiseen Luojaan vai materian kykyyn luoda itsestään tietoinen olento. Maailmankaikkeus ei voi olla ikuinen, koska sen käyttökelpoinen energia muuttuu hiljalleen lämmöksi ja johtaa lopulta lämpökuolemaan.

      Ateismi on valinta, joka perustuu haluun uskoa joku maailmanselitys ajattelun lähtökohdaksi. Siihen kuuluu usko materian sellaisiin kykyihin, joita ei ole empiirisesti osoitettu.

      Poista
    5. Ja sinun selityksesi on että "jumala loi"? eli perse edellä puuhun? Se on aina jotenkin hellyttävää että uskovainen selittää jumalalla ne kohdat jotka hänen mielestään ei tule kattavasti selitettyä tieteen toimesta. En ole uskontovastainen, mutta hörhövastainen kyllä. Enkä ateisti, vaan agnostikko. Maailmassa on nimittäin niin paljon sellaista mitä en oikein usko että ihan lähivuosina tieteemme pystyy selittämään mitenkään, että sinne mahtuu jos jonkinmoisia jumaluuksia, tai sellaisia entiteettejä jotka täyttävät mennen tulleen jumalan kriteerit meidän näkökulmastamme. Koko tämä maailmankaikkeus, mikä se oikein on? mikään alkuräjähdys ei ole mikään selitys sille, vaan mekanismi, mutta mitä on sen takana? miksi? ihan liian suurta edes ajateltavaksi, mutta sinne uskonto ei nimenomaan mene. Vaan se keskittyy siihen että ihmisen pitää palvoa jotain olentoa ja tehdä kuten se haluaa tai muuten se suuttuu... pyytää siltä armoa ja ystävällisyyttä ja olla syömättä sikaa ja pyyhkiä vasemmalla kädellä kun se on niin käskenyt. Ihan liian pieni jumala minulle, kuulostaa vain faijalta joka yrittää opettaa lastaan elämään siivosti.

      Poista
    6. Ravitsemustiede vasta epämääräistä onkin, ja sen perusteella meitä kuitenkin kovasti ohjataan. Oikeasti ihan itkettää kun lukee millaisten "tutkimusten" perusteella esim. punainen liha on demonisoitu.

      Siis annetaan rotille kahta erilaista pellettiä, toisessa on punaista lihaa, toisessa ei. Pelleteissä on muitakin eroja, mutta ei välitetä siitä. Tämän lisäksi ruiskutetaan karsinogeeniä suoraan punaista lihaa sisältäviä pellettejä syövien rottien suoneen. Ne saa syövän ja oikaisee karvaiset koipensa.

      Uutisoidaan: punainen liha aiheuttaa syöpää IHMISILLE.

      Samoin unohdetaan, että in vivo ja in vitro ovat kaksi eri asiaa aina kun se on kätevää.

      Kuvitellaan, että epidemologisilla tutkimuksilla voidaan osoittaa kausaliteettia(ainakin jos havainto tukee kovarasvatappaa-ajattelua), vaikka ne osoittavat vain korrelaatiota.

      Ja vaikka ihan hyvin tiedetään, että ihmiset a) muistaa syömisensä väärin ja b) valehtelee sitä enemmän, mitä lihavampia ovat, kun syömisistä kysytään, tehdään pitkälle meneviä johtopäätöksiä tutkimuksista, joissa ihmisiltä on kysytty mitä ne on syöneet viimeisen puolen vuoden aikana, ja sitten katsotaan mihin ne kuolee. Lomakkeet on luokkaa hamppari lasketaan punaiseksi lihaksi ja mehu kasvikseksi.

      Eli kysytään epätäsmällisiä kysymyksiä ihmisiltä, jotka vastaavat mitä sattuu, ja sitten ollaan niin tutkijaa että.

      Poista
    7. Ano 8.44 ei pyrikään selittämään, mikä evoluutioteoriasta muka tekee tieteellistä, vaan keskittyy ateistille tyypilliseen tapaan rakentamaan kreationistien näkemyksistä olkiukkoja.

      Poista
  11. Eurooppalaisen uuden ajan ajattelun kartesiolainen järki on viime vuosisadan loppua kohden ajautunut omiin tajunnallisiin ansoihinsa, ja jos niille pitäisi antaa nimet, puhuisin individualistisesta sokeudesta, joka tekee meidät kykenemättömiksi ymmärtämään että olemme kaikesta tiedollisesta edistyksestämme huolimatta edelleenkin lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalisia laumaolentoja, ja toisaalta sokeasta empatiasta, joka tarkoittaa sitä että samaistavia symbioottisia tunteita emme enää pysty elättämään päässämme yhtä aikaa järjen kanssa, vaan yhä useampi valitsee yhä useammassa tilanteessa joko symbioottiset tunnot tai kylmän päämäärärationaalisen järjen.

    Nämä tajunnalliset ansat ovat siis suoraa seurausta sen järjen laadusta, jonka ansioiksi on laskettava kaikki uudella ajalla tapahtunut tiedollinen kehitys. Valitettavasti kukaan ei opeta ajatushistoriaa koulussa, joten elämme kaikki vain meille "valmiina annetussa" todellisuudessa, jonka koemme vakaana taustana kaikille niin "arvoja" kuin "tietoakin" koskeville pohdiskeluille.

    Esimerkiksi "ilmastonmuutoksesta" on tullut maaginen taikasana, josta nyt päättelemme todellisuuteen päin aivan samalla tavalla kuin keskiajan skolastiset käsiterealistit pähkäilivät yleiskäsitteistään reaalimaailmaan päin. Ja vaikka ei tietenkään ole niin, että kaikki ilmastonmuutoksesta puhuminen olisi vain symbioottisiin tuntoihin vetoavaa alarmismia, on todellinen ongelma, ettemme pysty käsittelemään maagisen tabuajattelun roolia ilmastokysymysten yhteydessä.

    Olen sen verran ikääntynyt ihminen, että muistan omakohtaisesti ne 50-luvun ajat, jolloin suurvaltojen vuoron perään tekemät maanpäälliset ydinkoeräjäytykset pelottivat ja suututtivat arkipäivän arki-ihmisiä -- ja olen myös seurannut sitä metamorfoosia, jossa ydinaseiden vastaisesta rauhanliikkeestä sukeutui luonnosuojeluaktivismia. Minulle ei herätä ihmetystä se, että monien kymmenien eskatologisten uhkakuvien joukosta kestävimmäksi sitten valikoitui "ilmastonmuutos", joka kuitenkin edelleenkin on tiedollisesti niin monimuuttujainen "ilmiö" ettemme voi tietää onko malleillamme sitä kuvaavaa ja selittävää -- ennustavaa -- arvoa, joka luonnontieteille yleensä on ominainen.

    Tunteet ja tiedot saavat tässä aihepiirissä vapaasti suunnistaa erilleen, ja suurin osa "keskustelusta" on joko symbioottisiin tuntoihin vetoavaa tunnustuksellisuutta tai toistaiseksi aikalailla arvailujen varassa olevaa tietoa.

    Poliitikoille se on kuin syömään pytäisi. Retorikot ovat onnensa hekuman huipulla kun pääsevät huiputtamaan äänestäjiä aiheilla, joihin liittyy vakavoitumisen ja tabun vaikutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me eletään aikakautta joka on sanojen väärinkäytön ja väärinkäyttäjien kulta-aikaa ja jossa poliitikko tuntee olonsa kotoisaksi kuin sontiainen lehmänläjässä!

      Poista
    2. ""Ilmastonmuutos" taikasanana on yhtä tuhoisa maailmalle kuin "asylumkin" kantaeurooppalaisille.

      Poista
  12. Yle tänään

    Näin ”tappeluhaasteet” näkyvät pääkaupunkiseudulla: uhrin ympärillä voi olla 50 lasta, sanoo poliisi

    Vain osa tappeluhaasteista tulee poliisin tietoon, koska väkivallan uhasta ei aina uskalleta kertoa aikuisille.

    https://yle.fi/a/74-20103685

    Artikkelista poimittua

    Lasten ja nuorten tappeluhaasteita tulee poliisin tietoon jopa viikottain ainakin Espoon seudulla ja muualla Länsi-Uudellamaalla.

    Kyseessä on komisario Hannu Väänäsen mukaan ilmiö, jossa lapset ja nuoret haastavat toisiaan sosiaalisessa mediassa tappeluun.

    Tappeluhaasteissa nuoret valitsevat pahoinpitelyn kohteensa usein jonkin keksityn syyn takia, Väänänen kertoo.

    – Se voi olla joku vuosien takainen heitto tai erimielisyys tai esimerkiksi kosto tyttöystävän puolesta. Sitten lähetetään viesti, että sinun on tultava paikalle ja asia selvitetään.

    Tappeluihin haastetut saapuvat usein paikalle siksi, että muuten pahoinpitelijät saattavat mennä hakemaan heitä esimerkiksi kotiovelta, Väänänen sanoo.

    Lasten ja nuorten toisilleen tekemä väkivalta on Väänäsen mukaan yleistynyt muutaman vuoden sisällä. Tappeluhaasteet ovat yleisimpiä noin 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien nuorten keskuudessa.

    VastaaPoista
  13. Yle tänään

    Miksi media ei aina kerro epäillyn ihonväriä? Päätoimittajat vastaavat

    Ylen haastattelemien päätoimittajien mukaan rikoksesta epäillyn tai tuomitun etnisen taustan mainitseminen ei ole yleensä olennaista uutisoinnissa.

    https://yle.fi/a/74-20103591

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.