lauantai 27. heinäkuuta 2024

Mistä 274 000 euron keinu ja Ylen monimuotoisuuspuuhat kertovat?

Silloin kun raha on yhteistä - mutta joillakin henkilöillä on oikeus käyttää sitä - saattaa syntyä tilanne, jossa sen käyttö muuttuu holtittomaksi. Uusin tällainen tapaus julkaistiin Iltalehdessä, jonka mukaan puistoon tulevan keinun "kustannusarviossa on annettu hinta leikkivälineelle ja leikkivälineen asennukselle, ja ne ovat yhteensä 274 000 euroa".

Kuten arvoisa lukijani epäilemättä muistaa, on julkisuudessa ollut viime aikoina muitakin vastaavia tapauksia. Siis sellaisia kuin kahden miljoonan euron savusauna tai 600 000 euron pulkkamäki. Tai 100 000 euron jumppakepit

Tätä seikkaa ei ole myöskään huomattu Sanna Ukkolan esille nostaman Yleisradion uuden rekrytointeja ja poliittisesti vinoutunutta koulutusta sisältävän monimuotoistamis- eli DEI-puuhastelun yhteydessä. Kysehän ei ole pelkästään henkilöstöpolitiikasta, vaan myös julkisen rahan käytön vastuuttomuudesta. 

Tarkoitan sitä, että jos ja kun verovaroja poltetaan julkisessa mediayhtiössä, jonka ainoa oikeutus on puolueettoman tiedon ja koko kansalle suunnatun korkealaatuisen ohjelmiston tuottaminen, poliittisesti motivoituun toimintaan, on kyse aivan samanlaisesta holtittomasta rahankäytöstä kuin edellä mainituissa keinu-, savusauna-, pulkkamäki- tai jumppakeppitapauksissa. 

Ylen toimintaa ja edellä mainittuja hankintoja sekä niistä päättäneitä julkisen sektorin työntekijöitä on toki yleisesti kauhisteltu, mutta en ole huomannut missään pohditun näiden tapausten yleisempää poliittista merkitystä. Näin siitä huolimatta, että juuri nämä tapaukset osoittavat sen, miksi erilaisten asioiden siirtäminen julkiselle sektorille - siis sosialismin lisääminen yhteiskunnassa - heikentää rahankäytön kontrollia ja tuottaa sitä kautta tehottomuutta. 

Toisin sanoen yhteiskunnallisessa keskustelussa ei ole huomattu sitä, että juuri tämä seikka on perussyy sille, miksi erilaiset sosialismikokeilut Neuvostoliitosta Venezuelaan ovat kerta toisensa jälkeen päätyneet taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen umpikujaan. Ja tulevat tekemään näin myös jatkossa. 




28 kommenttia:

  1. DEI-asenne on nurinkurinen: käänteistä hybristä, jolla yle:läinen voi korottaa itseään suurempaan paremmuuteen kuin taviskansalainen: siis eriarvoisuuteen.
    DEI ei kuitenkaan poista eriarvoisuutta, vaikka kuinka teeskentelisimme näin tapahtuvan.
    Kun asiat tapahtuvat limittäin, eriarvoisuuden metodinen DEI-toimenpideohjelma, ylikorostuksineen, tekee jo tilaa uudelle eriarvoistavalle ilmiölle.
    Ei mustien kokema eriarvoisuus johdu heidän ihonväristään, vaan siitä, mitä historiassa on tapahtunut keksintöineen, kulttuuri-ilmiöineen tai esim. kirjallisuudessa. Mustien osallisuus tässä on silmiinpistävän vaatimatonta: siksi se myös eriarvoistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron pian, eri asia on onko siitä mitään hyötyä.

      Poista
    2. IL 31.7.2024

      Loppuivatko Lloyd Libison työt Ylellä? Toimittaja julkaisi rajun viestin somessa

      Ylen monimuotoisuuskoulutuksista avautunut radiotoimittaja Lloyd Libiso ei ole päässyt Ylen työsähköpostiinsa tai palavereihin lähes kolmeen vuorokauteen. Ylen pomot ovat aloittaneet lokakampanjan häntä kohtaan, Libiso kertoo.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/801ae36c-4bb2-4799-a1fb-c72fa9908f43

      * Ylen radiotoimittaja Lloyd Libiso kritisoi Ylen monimuotoisuuskoulutuksia ja turvallisemman tilan periaatteita Youtube-podcastissa.
      * Libiso on kertonut, että koulutukset ovat olleet pakollisia ja ohjanneet journalistista työtä. Ylen johto on kiistänyt väitteet.
      * Jupakan jälkeen Libiso ei ole päässyt Ylen työsähköpostiinsa eikä sopimiinsa palavereihin. Ylen pomot ovat esittäneet Libison mukaan julkista kritiikkiä häntä kohtaan sosiaalisessa mediassa.
      * Ylen vastaava päätoimittaja vaikenee tilanteesta.

      Poista
  2. Yhteiskunta, joka arvostaa sekopäisiä tubettajia enemmän kuin esimerkiksi putkiasentajia, luisuu kohti tuhoaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuho on jo alkanut.

      https://www.youtube.com/watch?v=rQ-vG_5bGr0

      Poista
  3. Julkisen rahan käyttöä suurempi epäkohta Ylen kohdalla on journalismi.
    Eilinen Puopolon ja Tontin keskustelu oli tässä mielessä erittäin silmiä avaava !

    SK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen suuri ongelma on sen johdon valehtelu niin kansalaisille kuin poliittiselle johdollekin. Ovat nyt jääneet kiinni ihan suorasta valehtelusta ja ihmettelen miksi sitä ei nosteta enempää esille.

      Poista
  4. Taas ollaan yhtä päivää lähempänä suurta pörssiromahdusta. Tämä on sitä inflaatiota. Onhan se selvää että kun pankit jakavat holtittomasti lainarahaa lainanottajille, niin siitä seuraa luonnollisesti holtitonta rahankäyttöä. Joka johtaa sitten hintojen nousuun.

    Eikä tämä rajoitu pelkästään julkiseen sektoriin. Koska erilaiset asiat kasautuvat, myös rahat tahtovat lopulta kasautua muutamille rahamiehille. Siksi myös yksityisellä puolella on nähtävissä oikeastaan vielä irvokkaampaa hintojen nousua. Tuossa on yksi esimerkki= https://moottori.fi/uutinen/huutokauppahelmet-kaikkein-kallein-mercedes-benz-300-slr-uhlenhaut-coupe-myytiin-135-miljoonalla-eurolla/

    VastaaPoista
  5. Olen jo pitkään pohtinut, että miksi tiedotuskanavalla tulee olla monikymmenpäinen orkesteri kustannettavanaan?

    https://yle.fi/aihe/rso/orkesteri

    Ei ole ihan pienipalkkaisia viulun vinguttajia ja patarummun paukuttajia.
    Matkustelevat sinnetänne esiintymään, joka ei ole kovinkaan edullista päivärahoineen kaikkineen.
    Eikö siihen riittäisi yksi feikki-dj, joka pyörittäisi niitä levyjä koneella ja hipelöisi niitä syntikkapöydän nappuloita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano 0949: Jotakuinkin kaikilla Euroopan yleisradioilla on myös sinfoniaorkesteri. Saksassakin useampi, mm. kuuluisa Baijerin radion sinfoniaorkesteri. Näin klassisen(kin) musiikin ystävänä sanoisin, että tuollainen orkesteri on halvahko sijoitus ei-woke musiikkiin. Klassinen musiikki kun on äärimmäisen meritokraattista, niin siellä ei ainakaan vielä Dei-väki juhli. Naispuoliset klassiset säveltäjät hyvin vähissä, samaten neekerisäveltäjät. Lisäksi sanoisin, että jos vaikkapa Suomen vankiloitten asukkien musiikkimakuja tutkittaisiin, niin sanoisin, että vaikkapa tango indikoi paljon todennäköisemmin rikollista uraa.

      Poista
    2. Mitä hiton väliä sillä minkäsukupuolinen ja värinen se säveltäjä on, jos se ei tule pääasiana esiin, vaan että tehnyt hyvää musiikkia
      Ja RSO:n konsertit on tosi hyviä ihan mielellään kuuntele teeveestä, kun ei hesaan viitti matkustaa ..

      Poista
    3. Mutta miksi minun pitää maksaa siitä, että sinä pidät jostain musiikista?
      Eikö moinen orkesteri osaa levyttää tuotantoaan, ja voit ostaa itsellesi kopion tai kuunnella sitä spotifystä?
      Ja jos orkesteri on haluttu, niin voivat esiintyä maksua vastaan, niin kuin muutkin yhtyeet.

      Poista
    4. RSO on niitä harvoja Ylen palveluita, jotka ovat laadukkaita ja hintaansa väärtejä. Haukuttakoon Yleä niistä asenteellisista ja ammattitaidottomista tuotannoista joita se viljelee ja kohdistettakoon leikkaukset niihin mutta RSO ei missään nimessä kuulu siihen joukkoon. Ja kuten jo aikaisemminkin todettiin, useimmat eurooppalaiset yleisradioyhtiöt ylläpitävät sinfoniaorkestereita ja RSO kuuluu niistä laadukkaimpiin.

      Poista
    5. Miksi tällaisia syöttiläitä pitäisi mitenkään paapoa erikseen?
      Jos haluat nautiskella muiden kustannuksella, niin sille on ihan oma sanontansa.

      Poista
    6. Aina tuntuu löytyvän noita anonyymejä öyhöttäjiä, jotka eivät ymmärrä musiikkia eivätkä nähtävästi muutakaan kulttuuria ja jotka kuvittelevat, että sitä, mitä he eivät ymmärrä, ei pidä eikä saa tehdä.

      Poista
  6. Eilen saimme yleverorahoillemme vastinetta, kun pääsimme tuntikausiksi ihailemaan Pariisin olympialaisten avajaisia. Sekava spektaakkeli kantoi tasa-arvoteemaa, jossa oli silmiinpistävää ja korviin vihlovaa woketusta.

    Seinen rannalla raikui neekerihumppa eli rap, jonka tahdissa "tanssijat" heiluivat kuin riivatut. Muotinäytöksessä pääsivät ihanasti transut ja muut pervot esille. Neekerinainen lauloi Ranskan kansallisllislaulun ja kaksi muutakin päälauluesitystä oli annettu naisten hoidettaviksi. Naisten saavutuksia juhlistettiin paljastamalla kymmenkunta kullattua patsasta, jotka tullaan sirottelemaan ympäri kaupunkia. Naiset olivat saavuttaneet jotain sellaista, jonka tasoisista saavutuksista sadat miehetkään eivät ole patsaita saaneet.

    Se on sitä nykyajan tasa-arvoa, johon kuuluu myös se, ettei ainoatakaan vaaleatukkaista heteromiestä päästetä näkyvään asemaan - tosin seurasin tuota kuraa toisella silmällä ja taisinpa nukkuakin tovin.

    Kaikenkaikkiaan ranskalaiset suolsivat naamallemme kallista paskaa, jonka välittämisestä ylenanto lienee maksanut monta keinua.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Professorilla taas verenpaineen nostamisesta! Sosialismi on sairautta!

    VastaaPoista
  8. Jos kiinnostaa,

    PT-media eilen

    Ylen ostaa dei-koulutusta toimittajansa tyttären yritykseltä

    https://pt-media.org/2024/07/26/ylen-ostaa-dei-koulutusta-toimittajansa-tyttaren-yritykselta/

    Artikkelista poimittua

    Tuo Deidei Oy on siis keksinyt bisneksen ja tarjoaa yrityksille tätä dei-koulutusta. Myös Yle ostaa tietojen mukaan kursseja yritykseltä.

    Mutta kuka omistaa Deidein? Yhtiön toimitusjohtaja on muuan Jamsin Assulin. Tässä ei vielä mitään, mutta Assulinin äiti Ami Assulin sattuu olemaa Ylen toimittaja ja juuri tällainen dei-sössöttäjä. Ami on mm. toimittanut Ylelle dokumentin sukupuolineutraalista kasvatuksesta.
    ...
    ...
    Jo tämä yksin saattaa joissakin epäileväisissä herättää kysymyksiä. Mutta lisää tulee. Nimittäin Deidein hallituksen puheenjohtaja Nasim Selmanilla on erittäin läheiset välit Yleen. Selmani on sellainen perusmaskotti, jota pyöritetään Ylellä kaikissa mahdollisissa ohjelmissa, joissa halutaan asiantuntijalausuntoja rasismista.

    VastaaPoista
  9. Vastauksena otsikon kysymykseen. Ne kertovat poliittisesta korruptiosta. Lähipiirille jaetaan rahaa sumeilematta esimerkiksi ostelemalla räikeästi ylihintaisia tuotteita ja tilailemalla tolkuttomaan hintaan humpuukikoulutuksia sekä käyttämällä häikäilemättä virka-asemaa omien asioiden ja oman ideologian tyrkyttämiseen. Ja seuraava jatkokysymys: Osaako ja uskaltaako yhteiskunta puolustaa demokraattisia instituutioita korruptiota ja soluttautumista vastaan vaan salliiko se niiden hyväksikäytön demokratian vahingoittamiseen. Historiaa tuntevat muistanevat Göbbelsin voitonriemuisen huudahduksen hänen päästyään valtakunnan kansanvalistusministeriksi: "Nyt on oleva helppoa. Radio ja sanomalehdistö ovat käytettävissämme".

    VastaaPoista
  10. Yle tänään

    Puolan parlamentti äänesti rankasta keinosta rajalle: tuli vapaa uhkatilanteissa

    Puolalaissotilaan puukotus Valko-Venäjän rajalla on saanut puolalaiset vaatimaan tiukkoja toimia maan raja-alueille.

    https://yle.fi/a/74-20101685

    Artikkelista poimittua

    Laki suojelee uhkatilanteessa tappavaa voimaa käyttävä rajavartijaa, poliisia tai sotilasta rikosoikeudellisilta seuraamuksilta.

    Puolan presidentin pitää vielä allekirjoittaa laki, ennen kuin se tulee voimaan.

    Lain taustalla on Puolan ja Valko-Venäjän rajalla pitkään jatkunut ongelmatilanne, jossa Venäjä ja Valko-Venäjä ovat ohjanneet afrikkalaisia turvapaikanhakijoita pyrkimään Puolaan rajan yli.

    Jo valmiiksi tulenarka tilanne otti traagisen käänteen kesäkuussa, kun rajan yli pyrkinyt pakolainen puukotti puolalaissotilasta. 21-vuotias puolalaissotilas kuoli vammoihinsa.

    Puolalaiset ovat olleet lisäksi vihoissaan siitä, että rajan yli pyrkiville varoituslaukauksia ampuneita sotilaita on pidätetty poliisin toimesta.

    Nyt maan parlamentti reagoi tilanteeseen rankoin keinoin, ja helpottaa tappavien aseiden käyttöä rajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää painetta Suomen rajalle. Tuollainen laki vaatisi Suomessa kymmeniä kuolleita rajavartioita.
      Kunnia sankarille.

      Poista
  11. Naiskaksikko Ruth Benedict ja Margaret Mead oli se kulttuuriantropologian aisapari, jonka jälkivaikutusta ovat opit monikulttuurisuuden siunauksellisuudesta ja moniarvoisuudesta ideaalina. Kumpikin ko. vaikuttajista sai opetuslapsikseen nuorisovallankumouksen akateemiset idealistit, joten seuraavat viisi vuosikymmentä vuotta akateeminen maailma harrasti sisäistä ja hyvinkin ideologista kulttuurivallankumousta, jonka muodottomiksi muuttuneet jälkimainingit sitten ovat sitä "sivistystä" joka nykysukupolvien päät panee panee pyörälleen.

    On traagista, että eurooppalaisen uuden ajan ajattelun premissit hylättiin yhden sukupolven toimesta niin perusteellisesti, ettei ihmistieteiden lähtökohdista enää edes keskustella. Vaikka "kehitys" on ihmistä niin lajiolentona, yhteisöolentona kuin yksilönäkin eniten määrittelevä termi, silti akateeminen ihmistieteily on korvannut kehityksen tosiasiat ideologisilla stiiknafuulilla, ja nyt ollaan siis jo käsiterealismin askelmilla taannuttu niin alan symbioottiseen käsitteenmuodostukseen, että "moniarvoisuus" ja "monikulttuurisuus" voidaan käsittää toistensa synonyymeina.

    Tosiasiassa ne ovat kehityksellisille asteikoille sijoitettuina toisensa pois sulkevia vastakohtaisuuksia. "Moniarvoisuus" mahdollistuu vasta yhteisöissä joissa yksilöllinen eriytyminen on kehittynyt pitkälle ja jossa vaikuttaa erityinen, sosiaalisten roolien vaihdettavuuteen ja "edustuksellisuuden" kognitioon perustuva yhteisömoraali. Kehittymättömissä, sosiaalisesti sitovissa ja tunnustuksellisen ajattelun normatiiviseen ohjeistukseen perustuvissa yhteisöissä ei mistään "moniarvoisuudesta" voi puhuakaan.

    Paitsi että siois puhutaan, koska akateeminen ihmistieteilijä ei enää pysty ymmärtämään, eikä siten myös halua hyväksyä "kehitystä" tosiasiaksi.

    Toki "kehityksen" realiteetti on vaikea asia -- esimerkiksi siksi, että on niin paljon helpompaa ja mukavampaa olla mussuhumanistinen ihmisystävä, joka suhtautuu kaikkiin ihmisiin "samanarvoisina". Silläkään k'äsitteellä ei ole mitään reaalisisältöä, normimoraalin signaalina se toki toimii ja oikeuttaa niin akateemiset kuin juristerisetkin inkvisitiot.

    Kehityksen tosiasioiden nostaminen keskusteluun mukaan voisi tervehdyttää nykyistä yhä kriisiytyvämpää yhteiskunnallista tilannetta. Mutta henkiset eväät siihen puuttuvat -- ja niitä siirretään alitajunnan tabuosastolle yhä kiihtyvään tahtiin. Yksi pelko liittyy siihen, että kehityksen tosiasioiden käsittely johtaisi ihmistuhontaan. Sekin asia on todellisuudessa päin vastoin: juuri "poliittisen korrektiuden" varjeleminen johtaa lopulta alitajuisten tunkioiden purkaukselliseen ilmituloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kerrotaan tuosta läntisen kulttuurin rapauttamisesta, jota tehtiin jo 1920-luvulla saksassa.
      Aivan identtisiä toimia ajetaan tällä hetkellä ympäri eurooppaa ja muualla länsimaissa.
      Oikeastaan pelottavan samanlaista touhua, joka johtaa vain yhteen tulokseen.

      https://odysee.com/@injektiopiikki:c/Eurooppa-Viimeinen-taistelu---Osa-2:5

      Poista
    2. Kohta taas eräs demokratian ja suomalaisen Suomen vihollinen taas vaatii ankaraa sensuuria!

      Poista
    3. Tarkoitin samaa, sanoit Seppo sen vaan tyylikkäämmin....

      Poista
  12. Suomen Olympiakomiteaa voi myös moittia rahan tuhlauksesta.

    Uimari Ida Hulkko esitteli mitä matkalaukuista löytyi ja aivan hirvittävä määrä vaatetta - viikon parin reissuun.

    Lähes 18 min jatkuvaa vaatepaketin avaamista (huom vaatemäärä) eikä kuitenkaan asiallista avajaisasua.

    https://www.youtube.com/watch?v=cJjK_3OIrg0

    VastaaPoista
  13. Mitä DEI:hin tulee niin jopa HS uskaltaa nyt kertoa YLE:n sekoiluista. Ja DEI:tähän tuo keinukin on, kun sen pitää olla "monimuotoinen"... Kommenteeraajat siellä pääsääntöisesti tuomitsevat YLE:n sekoilut, mutta toki siellä muutama suvakki on, jotka itsevät, että tästä ei saa puhua.

    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010589655.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli autocorrect-typo... piti loppulause kirjoittaa että "jotka selittävät, että tästä ei saa puhua" eikä mikään "itsevät".

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.